sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Raamatun hautajaiset osa 3

Vielä muutama vuosikymmen sitten -silloin, kun Suomi vielä oli nousemassa kohden nykyistä parhauttaan kansakuntana- meillä oli Koti Uskonto ja Isänmaa. Mutta!
1. Suomalaisten uskonto on nyt täysin tuhottu: Julkinen valta antoi suomalaisuudelle armon iskun kieltäytyessään arvostamasta Raamattua; pitämällä sitä pelkkänä sisällyksettömänä kirja, joka kelpaa korkeintaan upotettavaksi sikailijoiden lokaan, viisastelijoiden tallottavaksi. Suomalaisten uskonto ei ole enää minkään arvoinen; jopa suomalaisuuden uskonnon pyhät arvotkin ovat valtiolle pelkkää paskaa.

2. Perhe on tuhottu saatanallisine uusperhekäsityksineen: Koska julkisen vallan haltijoille suomalainen uskonto on enää pelkkä oksennus, niin juuri siksi julkinen valta pyrkii koko ajan hajottamaan myöskin kodin ja perheen; Perinteinen perhekäsitys on liian kova muistutus suvaitsevaisille niistä arvoista, joilla Suomi nostettiin maailman huipulle;

3. Miksi Isänmaan tuholle ei vielä ole annettu viimeistä armoniskua? Miksi Suomen lippua ei vielä saa heittää lattialle? Onhan poliitikot ihan kiitettävästi jo muutoin tuhonneet täysin suomalaisuuden tekemällä siitä maailman sosiaalihuoltotoimiston ja tuomalla maahan ihmisiä, joiden uskontoja ei saa loukata. Kaiken huipuksi sitten tämä: Suomen EU-jäsenyys kaikkein kallein. Omista etuoikeuksistaan tinkimättömät poliitikot ovat peliriippuvaisia, jotka yrittävät tyydyttää pelihimoaan kansaa kyykyttämällä.

Uskonnollisuus on korottanut eläinperäisen vietin perhe-arvoksi. Perhe suojaa myös miestä uhkarohkeudelta ja eläimelliseltä urostelulta. Jos mies loukkaantuu joko fyysisesti tai henkisesti, niin hän ei ole toiminut silloin aitojen perhearvojen mukaisesti.
Uskonnon arvostama perhe on opettanut miehet toimimaan vastuullisesti ja pitkäjänteisesti, koska muutoin miehet edelleenkin etsisivät mulkku kumottaen vain luonnonmuodostelmia, mihin havunsa laittaa ja ryöstetyn vaimon kaataa.

Perhe on tärkeämpi kuin valtio; Valtio ei voi olla olemassa ilman perhettä, mutta perheet pärjäävät ilman valtiota. Jostain käsittämättömästä syystä perheiden ylläpitämä kulttuuri ja itse perinteinen, biologiaan ja uskontoon perustuva perhekäsitys ovat muodostuneet taakaksi valtioille. Julkiselle vallalle oma kulttuuri ja oma uskonto on enää kirosana, joten tietysti sellainen oman kulttuuriperimän kiroaminen johtaa myöskin perinteisen perhekäsityksen tahalliseen ja viralliseen hajottamiseen.
Valtio, joka ei aktiivisesti pidä yllä korkeita arvoja, tulee vääjäämättä murenemaan muruiksi. Jumalaton kuoleva ei useinkaan voi sietää lähellään mitään uskonnon arvostamaa käsitettä, kuten perhe.

Ilman yhtenäistä perhekäsitystä ihmiset eivät voi enää olla yksi laji, sillä olentoryhmää ei tunneta lajiksi pelkästään siitä, että sen yksilöt pystyvät nussimaan, vaan myös siitä, miten tietyn olentoryhmän olennot käyttäytyvät (lisääntymis)puuhissaan ja miten uskollisia ne ovat toisilleen; Esimerkiksi käet pystyvät nussimaan keskenään, mutta sen lisäksi käet lajityypillisesti jättävät munansa toisten pesiin. Se ei tietystikään ole paha asia käki-lajille, koska jos käet eivät käyttäytyisi käkimäisesti, niin silloin ei voitaisi enää puhua käistä lajina.

Samoin ihmisen näköinen olento ei voisi enää kuulua ihmislajiin, jos hän alkaisi käyttäytyä käkenä tai apinamaisesti. Susilapsetkin ovat nimenmukaisesti susia. Jos otus kvaakkuu kuin ankka ja kävelee kuin ankka, niin se on ankka. Lajirajoja ei tule tahallaan tai tietoisesti rikkoa; Ihminen ei toimi ihmiselle tyypillisellä tavalla, jos hän ei itse pysty elättämään ja kasvattamaan nussinnan tuloksia, lapsia -- perheyhteydessä.

Uskonnot ovat toimineet ihmisen kehityksen ja sivistyksen hyväksi juuri siinä, että ne ovat hillinneet hillittömiä ja pidättäneet ihmiseltä eläimellistä toimintaa; sivistäneet ihmistä rajoittamalla sitä funktiota, jonka sai aikaan älyn ilmentyminen, koska käyttämätön äly voimistaa ja raaistaa eläinperäistä käytöstä, jos älyä ei suunnata kohden korkeuksia.

Älyn potentiaali on ääretön; mikään määrä metsästystaitoja ei riitä pitämään älyä virkeänä. Uskonto tuli maailmaan älyn virkistäjäksi sen jälkeen, kun äly sai ihmisen perustarpeet tyydytettyä, jolloin äly jäi tavallaan tyhjäkäynnille.
Juuri uskonto antoi eläimestä kehittyneen ihmisen älylle polttoainetta jauhettavaksi, kuten ilmiöiden syiden pohtimista ja selittelyjä, joista taikauskomusten kautta syntyivät taivasta kuvailevat kirjoitetut uskomukset.

Kun äly sai valmiiksi (kanonisoitua) taivasselityksensä, niin se sai uskovaisten älyn kumisemaan jälleen tyhjyyttään, jolloin uskovaiset alkoivat käyttäytyä raadollisesti lähimmäisiään kohtaan. Siinä vaiheessa avuksi tuli universumi, jonka edessä ihmisen äly tuntee pienuutensa; Äly, joka ammentaa universumin tietoa itseensä, ei koskaan voi kehittää älykuljettimeensa -ihmiskehoon- vikatoimintoja, kuten barbaarisuutta ja väkivaltaisuutta. Mutta!

Jos ihminen kieltäytyy käyttämästä älyään joko Jumaluuden vapaaseen ajattelemiseen tai luonnon tutkimiseen, niin seurauksena on aina sekasortoa, seksismiä, ahneutta, vallanhimoa. Äly, jolla ei ole oikeaa pureksittavaa, on aina vaaraksi kuljettimelleen, ihmiskeholleen. Ihminen ei ole älykäs eikä dynaaminen, jos hän pitää sisällään ainoastaan uskomuksia. Uskomusten hokeminen ei vaadi älyä. Vain pohtivat ihmiset ovat älykkäitä, koska heissä äly on aktiivista. Pohdinta, järkeily on älyn toimintaa; toiminnassa oleva äly suojaa ihmistä tyhmyyksiltä.

Uskonto on toiminut tunteita korostavan nykyajan mukaan myös äärimmäisen raa'alla tavalla, mutta ainakin se on kasvattanut ihmislajin sosiaalisuutta ja samalla toimittanut lajin puhdistajan virkaa tuhoamalla ihmiskunnasta huonoja geenejä. Ihmiskunnan geneettinen rappeutuneisuus olisi paljon suurempaa, jos entisaikojen uskonnollisuus olisi ollut nykyajalle tyypillistä tunteisiin vetoavaa älyvapaata suvaitsevaisuutta.

Ei ole ollut väärin ihmiskuntaa kohtaan antaa yksilöiden luonteelle kasvutekijöitä; ihminen saa tilaisuuden jalostaa luonnettaan, kun hän joutuu kohtaamaan ympärillään omista arvoistaan kiinnipitäviä. Mutta.
Jos uskonto ei enää saa jalostaa ja pitää yllä ihmisen lajityypillistä käytöstä, niin silloin ihmisten on saatava sen tilalle jokin muu ihmisyyttä jalostava funktio. Täydellinen, ehdoton ja loukkaamaton sananvapaus olisi sellainen, joka jo olemassaolollaan vaatisi ihmisiä kasvattamaan itse omaa luontoaan ja sietokykyään. Jos esim. ihminen loukkaantuu, kun joku toinen laulaa joululaulua/suvivirttä, niin silloin se loukkaantuja pitäisi eristää yhteiskunnasta, jottei hän tartuttaisi muihin herkkähipiäisyyttään, älyvapaata uskomuksellisuuttaan.

Itse kuitenkin ehdotan, että ensivaiheessa, eli heti uskovien pyhiin kirjoihin tehdään täydellinen puhdistus; Niistä poistetaan kaikki barbaariset kohdat. Ja tämä puhdistus tulee tehdä uskovaisista huolimatta. Jos uskovainen loukkaantuu kirjanpesusta, niin silloin hän ei ole Jumalaan uskovainen.
Koska sattuneesta syystä ainakin Raamattuun on jo tehty puhdistus, niin esitän, että se puhdas "Raamattu" laitetaan ainakin oikeudessa olevan nykyisen likaisen Raamatun paikalle, koska se ei ole sivistyksellisyyden osoitus antaa ministerinvala tai pitää oikeussalissa kirjoitusta, joka kehottaa uskovaisiaan tappamaan vääräuskoisia, toisinajattelijoita,...

Me vihaisimme maahanmuuttajia, jos antaisimme heidän luettavakseen pyhän kirjamme, jossa esitetään uskovaisen tehtäviin kuuluvaksi täyttä paskamaisuutta. Mutta. Meidän tulee oman kulttuurisen perintömme mukaisesti puhdistaa myös maahanmuuttajien kirjoitukset kaikesta saastasta, koska muutoin he eivät pysty integroitumaan huomispäivän suomalaisuuteen. Hehän voisivat jopa ajatella, että koska heidän sallitaan elää toisen maan kulttuurin mukaan, niin heidän ei tule siksi kunnioittaa Suomen lippuakaan, puhumattakaan suomalaisten muita korkeammalle päässeestä uskonnosta.

Suvaitsevaisuus on virus, joka nyt leviää ihmiskunnassa epidemiana, mutta koska suvaitsevaisuusviirus tuhoaa kohteensa, niin sekin epidemia pian laantuu.

lauantai 30. lokakuuta 2010

Raamatun hautajaiset osa 2

Raamatun heittelijät ja niille nauravat! Miten meidän oletetaan olevan täysin välinpitämättömiä kirjojen sisältöä kohtaan, koska juuri niissä kirjoissa on suuri osa meidän kulttuurimme perustaa? Miten valtio on voinut kehittyä siihen pisteeseen, että valtio ei lainkaan kunnioita kansalaisten arvostuksia ja niiden lähteitä? Enkä nyt puhu Jari Tervon, vasemmiston tai muslimien arvostamisesta.

Raamattu-uskovaisuus yhdessä kirkkouskovaisuuden ja katekismuksen kanssa on osaltaan nostanut suomalaisten yleistä tietoisuutta laillisuudesta ja moraalisuudesta. Ilman suomalaisten omanlaatuista uskontoa suomalaiset eivät olisi tänä päivänä sitä, mitä he ovat; yksi maailman parhaimpia kansoja.
Suomalaisen sivistyneisyyden juuret löytyvät historian kirjoitusta edeltävästä ajalta kalevalaisesta runonlaulannasta, luonnosta, sisukkuudesta ja käsityöläisyydestä. Siitä kirjoittamattomasta perustasta kasvoi katekismuksen lukukinkereiden myötä se Pohjoisen sivistyksen vankka runko, jota nyt monet tahot muualla ovat kadehtimassa ja täällä päin ovat sahaamassa sitä poikki.

Julkinen valta vaatii suomalaisilta moraalia ja sivistyneisyyttä, mutta miksi julkinen valta ei pysty tunnustamaan, että suomalainen on saanut koottua aikamoisen kimpaleen moraalistaan Raamatusta ja Pohjolan perinteisestä elämästä realiteettien kanssa.

Maahanmuuttajat eivät ole johtaneet tämän kansan tietoisuutta sivistystä kohden, sillä esihistoriasta viime vuosisadalle asti tänne ei juurikaan muuttanut väkeä, vaan he ikään kuin vain levisivät tänne kuin joku eläinlaji, josta esimerkkinä vaikkapa supikoira tai hirvitäi; pikkuhiljaa ja hivuttamalla, jolloin tänne asumuksensa tehneet eivät koskaan tunteneet olevansa maahanmuuttajia; se ei ole maahanmuuttoa, jos talonpojan poika menee peninkulman verran pohjoiseen päin pystyttämään itselleen omin käsin oman talonsa.

Kun tuo Jari Tervo heitti Raamatun lattialle, niin poliisi kiirehti ilmoittamaan, että se sopii; Etelä-Saimaa: Tervon Raamatunheitto ei johtanut poliisitutkintaanPoliisi: "Uusi uskonnonvapauslaki tuli voimaan tänä vuonna. Se ei määritä mitenkään kirkollisia kirjoja, ja niiden käyttötarkoitusta ja sitä mitä on pidettävä pyhänä, todetaan poliisin päätöksessä."
Näinkö valtiovalta palkitsee Raamatun siitä ansiosta, mitä Raamattu on suomalaisuudelle antanut? Valtiovallalle; poliitikoille, tuomareille ja poliiseille Raamattu on kuin mikä tahansa kirja, jota saa täysin vapaasti liata ja heittää loka sen päälle?
Tosin olisihan se kuitenkin somaa, jos joku heittelisi myös Koraania, sillä nyt Jari Tervo osoitti vain puolitotuuden siitä, että suomalaisuus perinteineen ei ole julkisvallalle ja sen häntäveikoille arvostettava asia.
Maailman huipulta voi tippua alas vain sellainen, joka ei pidä arvossa niitä tikkaita, joilla sinne päästiin. Huipulle vievien tikkaiden monina puolina oli Raamatun sisältö. Huippupaikalta ei koskaan tulla samalla tavalla alas kuin sinne kiivettiin, jos huipulla olijat ovat tuhonneet huipullekiipeamisvälineensä.

Jos Raamattu ei ole suvaitsevaisille ja mokuttajille enää minkään muun arvoinen kuin pelkkä heittelyväline, niin silloin suvaitsevaisten ja mokuttajien tila huipulla käy vähiin, eikä heillä ole muuta mahdollisuutta kuin joko tippua alas, tai ottaa hyviksi havaitut arvot uudestaan käyttöön.

Ihmisen on mahdotonta olla sivistynyt ilman arvoja. Arvot ovat aina enemmän kuin ihminen osaa niitä arvostaa; arvoihin tulee kohdistaa arvostusta, koska ne eivät pysy mitenkään muutoin arvoina kuin vain arvottamisella, aktiivisesti elämällä arvojen mukaista elämää.

Ihminen ei voi tuosta noin vain omaksua omikseen muiden arvoja; ihminen ei voi hylätä omia arvojaan ja kuvitella, että hän voisi elää arvokasta, sivistynyttä elämää, kun hänen oma arvoperustansa on lokaan painettu ja kaiken maailman ilveilijöiden heiteltävänä.

Jopa uusien arvojen omaksuminen vaatii, että ihmisellä on ytimessään vanhat arvot; ihmisellä ei ole omia arvoja, jos hän katsoo, että voi heittää omat arvonsa pois, koska saatavilla olisi muukalaisten arvoja.
Kukkaankaan ei voi vaihtaa erilaista multaa ja toivoa, että kyllä se kukka kasvaa, kun on tähänkin asti vanhassa mullassa kasvanut. Raamatun heittely arvoineen olisi myös samaa, jos ihminen kaivaisi aivoistaan pois limbisen järjestelmän, koska se on ihmisen aivoissa se vanhin osa, ja suvaitsevaiset julistaisivat, että kyllä me tullaan hyvin toimeen kehityshistorian uudemmillakin osilla.
Raamattu voi olla menettänyt suuren osan siitä voimasta, jolla se aikoinaan sai henkistä kasvua aikaan, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, että se siksi tulisi julistaa arvottomaksi. Jos ihmiskunta tai suomalaiset haluavat jotakin parempaa, heidän on otettava itselleen sellainen uuden ajan pyhä kirja, josta riittäisi seuraaviksi tuhansiksi vuosiksi ihmiselle henkeyttävä voimaa. Ei ole pakko tippua alas täältä maailman huipulta, koska täältä voidaan nousta yhä ylöspäin, kunhan vaan jatkamme puolien rakentamista taivastikkaisiimme.

Taivastikkaidemme alemmat puolat ovat heitä varten, joilla ei vielä ollut niin paljon hyvää puolapuuainesta kuin meillä on ollut. Tarkoitan tällä muslimeja; Heidänkin tulee yhtä lailla rakentaa omia taivastikkaitaan korkeammiksi kuin he ehkä ovat edes ajatelleet.

Jos me nyt julistaisimme Raamatun arvottomaksi, niin miten silloin muslimit ikinä pääsisivät niinkään korkealle, missä me nyt olemme, koska muslimit eivät voisi seurata meidän perässä, jos me hajoittaisimme omien taivastikkaidemme alemmat puolat julistamalla ne arvottomiksi, jolloin Suomea alemmalla tasolla olevat eivät voisi käyttää meidän taivastikkaiden alempia puolia mitenkään omaksi hyväkseen nostaakseen omia arvojaan.

Suomalaisen ei pidä olla niin ylimielinen, ettei voi uskoa suomalaisuuden olevan muille maille arvostettava asia vain siksi, ettei itse pysty mokuttajana suomalaisuuttaan arvostamaan.

Raamatun hautajaiset osa 1

Kirjoitetun historian ajan me kansalaiset olemme yleisesti ottaen saaneet opetusta moraalisuudessa ja lainkuuliaisuudessa lähes pelkästään Raamatun kymmenessä käskyssä. Jos vaikka ihminen ei olekaan uskovainen, niin Suomessa on ollut vaikeata olla kuulematta sanomaa kymmenestä käskystä ja Jeesuksen opetuksista. Puolueet ja ateismi ei ole toiminut moraalisuuden lähteenä, vaikkakin niihin uskovaiset ovatkin osaltaan olleet takomassa päähän uskonnon arvoja, sillä ovathan poliitikot ja ateistitkin kasvaneet kristinuskonnon sisällä. Uskonnollisuus on syvältä.

Monet meistä ovat saaneet liikennelakitietouttakin, mutta totta puhuen; valtiovalta on jättänyt kansalaiset täysin vaille lainopetusta yleensä ja laintulkintaa erikseen. Lain tuntevat vain lainoppineet; kansalaiset eivät ole lainoppineita!
Sillä jos me kansalaiset tuntisimme lain, niin mihin silloin me tarvitsisimme huippupalkkaisia juristeja ja tuomareita? Valtio ei voi opettaa lakia kansalle juuri siksi, että valtion monopoli lainoppineisuudessa voi kestää vain silloin, kun kansalaiset ovat maallikoita.
Erityisesti me kansalaiset emme voi tuntea laintulkintaa; Vaikka meille olisi opetettukin laki niin kuin se kirjoitetaan, niin me emme voisi mitenkään tietää, miten tuomarit sitä kulloinkin meille lukevat, tulkitsevat. Valtiovalta ei voi vaatia kansalaisilta pelkästään lain kirjaimen tulkintaa, koska tuomarit itsekin tulkitsevat lakia. Mutta valtiovalta ei koskaan ole opettanut kansalaisille lakia muuten kuin käräjäsalissa. Käräjäsalista vain hyvin harva laki leviää median välitykselle hyvin harvoille. Laki on hyvin kaukana kansasta, paljon kauempana kuin Jari Tervon heittämä Raamattu! - Lakikirjasta ei ole kansan sivistäjäksi tai moraalisuuden ylentäjäksi.
Me kansalaiset emme siis tunne lakia, mutta sen sijaan me Suomen tasavallan kansalaiset tunnemme arvot. Lainlaatijat ja laintulkitsijat taasen eivät tunne arvoja, vaan he säätävät kansalaisille täysin armottomia lakeja, joissa ei oteta huomioon minkäänlaista ihmisyyttä, vaan poliitikot ja tuomiovalta toimivat täysin armottomasti. Lue lisää; MTV3: Selvitys: Suomalaiset tuomioistuimet liian tiukkoja sananvapausratkaisuissa

Kun joku ihminen kritisoi jotakin tahoa, niin tavallisen kansalaisen on täysin mahdotonta tietää, minkä määrän sanoja tai millaisia sanoja lainoppineet sallivat kansalaisen kritiikkiin sisältyvän. Tilanne on täysin kestämätön, koska juuri sananvapauden lisääminen sai aikanaan aikaan Suomen valtion.
Julkisen vallan haltijoiden tulisi sananvapauden rajoittamisen sijaan kiittää sananvapautta, koska ilman sananvapautta meillä ei voisi olla valtiovaltaa: Ihmisellä ei esihistoriassa ollut sananvapautta eikä valtioita. Nykyinen sananvapaus on miljoonan vuoden kehityksen tulos. Kehityksen suunta osoittaisi suoraan takaisin ihmisen eläintaustaan, jos nyt ihmiskunta alkaa rajoittamaan sananvapautta.
Lakien tulee olla ihmisen henkistä kehitystä tukevia, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että kuka tahansa ihminen voi koska tahansa joutua tilanteeseen, missä hänellä on aito tilaisuus harjoituttaa itsehillintää. Jos ihmiseltä otetaan pois kaikki itsehillintää vaativat tilaisuudet, niin silloin on selvää, että ihmiset eivät pysty kehittämään itsehillintää ja jalostamaan luonnettaan.

Sananvapauden rajoittaminen olisi samaa, jos ihmiset pakotettaisiin pukeutumaan superlonpatjaan, jotta he eivät vaan missään tapauksessa loukkaisi itseään. Poliitikot itse asiassa tekevät ihmisyyden toteutumisen mahdottomaksi, jos heidän tarkoituksena on estää ihmisiä kohtaamasta elämää;
Luonnosta ei voida poistaa kaikkia kompastuskiviä, eikä kielestä voida poistaa loukkaavia sanoja muuten kuin lopettamalla tykkänään kielen käyttäminen, ymmärtäminen; Sananvapauden rajoittaminen vähentää ihmisen kykyä ymmärtää, jolloin vähentyneellä ymmärryksellä tuntuu olevan entistä helpompi rajoittaa sananvapautta lisää -- ja heitellä raamattuja...
Poliitikoiden tulee ymmärtää, että kansanedustajuuden tulee olla ensisijaisesti muuta kuin lakien jatkuvaa lisäämistä. Kansanedustajien tulee itse elää niin ylevää elämää, että he ovat kaiken sen yläpuolella, joka voisi heitä loukata.
Aamulehti: Onko liian moni teko säädetty Suomessa rangaistavaksi
Teppo T Vanamo: Liikaa lakeja - ottaa päähän
Suomalaisuuden hautajaisissa moraalittomuus nauraa ja raamatut lentelevät, sillä arvonsa kadottaneet eivät pysty hautaamaan menneisyyttä, vaan se hyökkää heidän kimppuun; Ihmisistä tulee eläimiä, joilta katoaa se vähäkin itsehillintä, jonka uskonnon kunnioittaminen kerran sai heihin aikaan.

Poliitikot, äärivasemmisto, suvaitsevaisto ja monikulttinynnyt luulevat, että heidän pitää suojella ihmistä loukkaantumiselta, mutta kun asia on juuri päin vastoin; Kenenkään ei pidä estää ketään kokemasta elämää. Jos se olisi julkisen vallan tehtävä estää ihmisiä loukkaantumasta ja loukkaamasta itseään, niin silloin valtion tulee käyttää kaikki energia ja kaikki raha aitojen rakentamiseen.
Jopa vuorten huiput on aidattava, jotta kukaan ei loukaisi niissä itseään, ja jopa uskontojen temppelit on aidattava, koska ne varmasti loukkaavat ihmisiä, jos valtion hallinnon pääidea on se, että ihmisiltä ei voi eikä saa vaatia henkistä kehitystä.

Lakiuskovaisuus ei voi antaa ihmiselle mitään muuta kuin orjan aseman.
Lain henki ei saa eikä voi olla siinä, että ihmisen on toteltava lakia; Ihmisen tulee kehittää itseään niin, ettei hän tarvitse mitään lakia toimiakseen oikein.
Kaikkein eniten lakihenkistä elämää vaaditaan päättäjiltä; jos päättäjä ei osaa elää hyvää elämää ilman lainkirjainta, silloin hän ei voi myöskään kirjoittaa sellaisia lakeja, jotka hyödyttäisivät ihmisen henkistä kasvua.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Tervolla rajoitettu sanasto

Edellisessä blogikirjoituksessa totesin, miten eliitillä on rajoitettu sanavarasto, joka kaiken lisäksi on rahvaan luomia sanoja.

Nyt sitten eliitin lemmikki Jari Tervo todisti sen; Häneltä loppui sanat, joten hänen täytyi sanojen sijaan viskellä mielenosoituksellisesti kirjaa. Oikein mahtavaa, miten eliitti itse todistaa täydellisen typeryytensä. Iltasanomat: Jari Tervon Raamatun heitosta tutkintapyyntö

Itse en ole heittänyt koskaan kirjaa. Minulle ei voisi tulla mieleenkään esimerkiksi viskata Koraania, vaikka se onkin joku beduiinin sepitelmä niistä syistä, miksi hän sai itse olla julma muille.

Olisi luullut Tervon ymmärtävän, että Raamattu sisältää kaksi osaa: Vanha -ja Uusi testamentti.

Kristityille Vanha Testamentti ei ole pätevä, vaikkakin se siitä huolimatta sisältää viisauksia ja totuuksia, joita on lupa selailla. Uskovaisten suhteesta Raamattuun yleensä ja Uuteen testamentiin erikseen olenkin kirjoittanut vuodesta 1990 lähtien ainakin raamatullisen verran tektsiä.

Jos todella Jari Tervo ei pidä Raamatusta, niin olisi ollut todella mukavaa, jos hän olisi typerän heittelyn sijaan kirjoittanut mielipiteensä uskovaisten suhteesta kirjakokoelmaansa nimeltä Raamattu. Vai oliko tosiaan niin, että Jari Tervon sanastosta puuttuu korkeimmat käsitteet ja siksi hän kiukuspäissään heittelee tavaroita?

Jari Tervo! Tässä sinulle vinkki, mistä saat pikkuaivojesi niukkaan sanavarastoon lisää sanoja ja paljon uusia sanoja, oikein todella paljon sanoja: korkeita sanoja, matalia sanoja, leveitä sanoja, lyhyitä sanoja, nuivia sanoja, absoluuttisia sanoja, tilavia sanoja, ytimekkäitä sanoja: Urantia kirja; 2096 sivua ytyä tavaraa.
Jos rajoitetun mielesi tekevi, saat jopa ostaa sellaisen Akateemisesta ja heitellä sitä nuivan mielesi kyllyydestä. Omaa Raamattuasi saat toki heitellä, mutta muista seuraavalla kysyä YLE:ltä lupa, jos mielesi tekevi heittää YLE:n omaisuutta.

Logiikka:
Sananvapauden rajoittajat haluavat rajoittaa kielen sanaston minimaaliseksi. Jaritervot, viherpiipertäjät, kommarivasemmisto, ökykokoomuslaiset, pettäjäkepulaiset, suvaitsevaiset, thorsilaiset ja muut musulmaanit haluavat suitsia rahvasta siten, että rahvaalla olisi oikeus puhua vain minimaalisella sanavarastolla, johon kuuluisi vain ruokasanat (pois lukien mämmi, karjalanpiirakka, joulu ja kinkku, suvijuhla, raamattu ja kalakukko, jotta ei loukattaisi Berlusconia ja muslimeja) ja vessasanat joihin kuuluu mukaan poliittiset hokemat.

Kaikki muut kuin Koraanin sanat olisi tieysti rahvaalta kielletty, koska eliitti puhkeaa vollottaa, jos rahvas vaikka vahingossa sanoisi koira-sanan tai sika-sanan, koska eliitin mukaan muslimeja ei saa loukata, jotta muslimit tuntisivat olevansa Suomessa kuin kotonaan.

Jotta sananvapauden ja mielipiteen vapauden rajoittajat olisivat oikeassa, heillä itsellään pitää olla jo rajoittunut mieli ja erittäin merkittävästi suomenkielen sanastoa pienempi sanavarasto.
Sen lisäksi pitää päteä, että edellä mainittu ryhmä ei itse saa laajentaa mieltään eikä missään tapauksessa saa luoda uusia sanoja, koska silloin heidän sanavarastossaan ei olisi seiniä ja mielikuvituskin olisi avarakatseisempi.

Jokainen ymmärtää sen, että jos me puhutaan jostakin rajoitetusta joukosta, niin silloin se ei voi olla avoin joukko. Logiikan mukaan siis kaikilla sanan- ja mielipiteen vapauden rajoittajilla on sulkeutunut mieli ja niukka sanasto, joka on se yksi ja ainoa syy, miksi joku voi vaatia muille sananvapauden -ja mielipiteen vapauden rajoituksia.

Kansakunta on tuhon oma, jos sen eliitti on mieleltään sulkeutunut ja omaa rajoitetun sanavaraston, koska silloin sellainen eliitti ei hyväksy mitään uutta, vaan se himoitsee ainoastaan vanhaa, kuten jotakin kivikautta eläviä maahanmuuttajia, jotka loukkaantuvat vielä hieman Tervoa paremmin:

The Amboy Times: The List of Things That Offend Muslims
Planks's constant: Things That Do Not Offend Muslims

Jari Tervo! Valitan, mutta et läpäisyt Offense Testiä. Yritä laajentaa sanavarastoasi ja tule studioon vuoden päästä uudelleen testailemaan:
Canada Free Press: The Offense Test:
The Offense Test is very simple. If another writer on the studio show me the Angry God, it is generally accepted that he is a jackass. If I try to kill him in response, or if I throw his writings to the floor, it is generally accepted that I am unfit for civil society and should be locked up.

Suvaitsevaiset ovat näköjään nuivia - oman maansa uskontoa kohtaan?

Aamulehti: IL: Jari Tervosta tehtiin rikosilmoitus, comments
Uusi Suomi, blogi: ”Jari Tervo, vellihousu, ei uskaltaisi heitellä Koraania”

tiistai 26. lokakuuta 2010

Sananvapauden rajoittamaton sanasto

Rajoitettu vapaus ei ole vapautta. Poliitikoiden sanastoon pitäisi kuulua sananvapauden sijasta sananvartijat. Vartijat ovat vankiensa vankeja. Mitä pahaa sanat ovat tehneet, että niitä pitää vartioida?
Onko sana rikollinen, kun se osoittaa osoitteeseen? Kuka on rehellinen?
Sananvapauden rajoittaminen on jo itsessään todiste äärimmäisestä epäloogisesta ajattelusta, koska sananvapaudesta ei voi puhua siellä, missä sitä ei ole.

Rikolliset eivät ole rehellisiä, paitsi robin-hood-tyyppiset. Milloin poliitikoiden keskuuteen syntyy "Robin Hood", joka varastaa sanoja ja lahjoittaa ne sanallisesti köyhille? Keitä ovat he, joilla on rajoittunut sanasto?

Rehellisyys vaatii ihmiseltä omaehtoista, vapaata ajattelua; kukaan ei voi olla puoluepoliitikkona, rikkaana tai uskovaisena rehellinen ja älykäs. Kuinka rikas voi olla rikas, jos hän ei itse osaa kehittää omaa sanastoaan rikkaammaksi. Onko rikkaiden sanastokin peräisin "köyhiltä"? Kuinka poliitikko voi esittää viisaita päätöksiä, jos hänellä on rajoitettu sanasto?


Epärehelliset jopa usein vaativat, että ihminen ei saa ajatella, jos haluaa kuulua heihin. Suuret tiedemiehet ja keksijät ovat järjestään epäpoliittisia juuri siksi, että he joutuisivat luopumaan vapaudestaan, jos he omaksuivat jonkun ideologian, ja juuri siksi heistä tuleekin suuria. Myös ateismi on ideologia, joten jos haluat, että saat ajatella vapaita ajatuksia, niin jätä ateismi syrjään. Olkaa iloisia siitä, että oppineet vainoavat teitä, koska se todistaa, että teillä on jotakin uutta annettavaa, jota kirjanoppineet pelkäävät hysteerisesti.

Fundamentalisti-kristityt ovat aina pitäneet järkeilyä paholaisen eksytyksenä. Samoin islamissa ihminen voidaan jopa kivittää, jos hän ajattelee omia ajatuksiaan.
Oikeaoppisista uskovaisista ja poliitikoista ei koskaan voi tulla suuruuksia. Ajattelun korkeimmuus edellyttää myös horisontaalista vapautta; Vuorikaan ei voi nousta korkeaksi, jos sen juuri ei saa levitä vapaasti tasangolle. Aurinkokunnan korkein tulivuori -Olympos Mons- nousee 24 kilometrin korkeuteen ja vaatii Etelä-Suomea suuremman pohjan.
Myös rikkaat (kuten poliitikot ja muut typerykset) kuuluvat perinteisesti epärehellisiin. Rikkaat sallivat ajatuksen vapauden vain menneisyyteen päin. Kuolleille keksijöille sallitaan nykyisin ajattelun vapaus, koska rikkaat saavat heidän ajattelustaan nykyään omaisuuksia itselleen. Mutta! Jos nykyisin eläisi samanlaisia ajattelevia ihmisiä, niin rikkaat ylenkatsoivat heitä, ja islamistisissa maissa sellaiset ei voisi edes elää.

Miettikää vaikkapa Galileita, Faradayta ja muita heidän kaltaisiaan, jotka joutuivat kaiken aikaa supistamaan ajatuksiaan, jotta heidän rikkaat (ahneet pelkurit, suom. huom.) aikalaisensa eivät olisi heitä tappaneet. Heidän elinaikanaan he olivat syrjittyjä ja jatkuvan pilkan kohteina ja ainoastaan jokin jumalallinen kaitselmus salli joitain jäänteitä heidän teoistaan jäädä olemassaoloon.

Nykyään eliitin ahdasmielisyys kasvaa kaiken aikaa. Voidaan jo alkaa puhua Uudesta Keskiajasta. Eliitti elää Keskiajan renesanssia, missä ajattelevat ihmiset joutuvat kaiken aikaa pelkäämään sellaista, milloin heitä aletaan syyttää toisinajattelusta, jota nuo pirun pikkuveljet -poliitikot- kutsuvat rasismikseen.

Ihmiskunta menettää joka päivä suunnattomasti mahdollisuuksia, koska ihmiset eivät enää uskalla ajatella sillä tasolla, joihin heillä olisi mahdollisuus. Ne mahdollisuuksien menetykset ovat lopullisia. Universumi ei anna ihmiskunnalle uutta tilaisuutta, koska ne tilaisuudet ovat yksilöityjä.

Jokaisella ihmisellä on jokin lahja. Jokainen ihminen on syntynyt tarpeellisena. Jos ihmiselle ei anneta vapautta elää lahjojensa mukaan, niin silloin hänet on tuomittu merkityksettömyyteen, joka ilmenee siten, että ihmiset kyselevät, mikä on elämän merkitys.

Poliitikot ja papit eivät koskaan pysty sallimaan ihmisille lahjakasta elämää, koska poliitikoiden ja pappien palkka riippuu siitä, että heillä on alaisia, jotka toimivat tahdottomasti, täysin järjettömästi. Ja järjettömyys tuottaa raihnaista elämää, jota poliitikot yrittävät paikata halpatyövoimalla, ylikansoituksella.

Kukaan ihminen ei voi olla saanut lahjaa,
jolla korvattaisiin jonkun toisen ihmisen aivotoiminta.


Poliittinen ja uskonnollinen toiminta on aina estänyt ihmisiltä elämän merkityksellisyyden tiedostamisen. Jos joku onkin ymmärtänyt elämän merkityksen, niin hän päässyt siihen politiikasta ja uskonnoista huolimatta ja niiden vainoamina.

Jokainen, joka itse järkeilee näitä asioita, tulee itsekin huomaamaan, että poliitikot ja papit eivät voi koskaan ymmärtää elämää; jokainen, joka pyrkii ihmisten johtajaksi, on elämästä syrjäytynyt ja siten järkeä vailla. Sillä ihmisten johtaminen edellyttää aina johdettavien ihmisten ajattelun rajoittamista, alistamista ja nöyryyttämistä.

Rajoitukset ja kiellot eivät koskaan pysähdy tietylle tasolle, vaan johtajia (poliitikoita ja pappeja) ajaa kieltoihin loputon himoriippuvuus ahneudesta ja elämän pelosta.
Pettääkseen itseään poliitikot julistavat, ettei elämällä ole merkitystä ja papit säestävät, että elämän merkitys on oman järkeilyn käsittäminen synniksi. Jopa filosofit, nuo kuuluisat poliitikkojen narrit, eivät ole pystyneet ajattelemaan, että elämällä on tarjota yksi ainoa universaali elämänmerkitys, joka sopii kaikille ihmisille; vapaus, jonka rajana on vain aika-avaruus. Vain ajattelun vapaudessa, uskomuksista ja ideologioista vapaana ihminen voi toteuttaa sitä, mitä varten hän on maailmaan syntynyt; omia lahjojaan, jotka kuuluvat ihmiskunnalle, kuten Einstein kuuluu ihmiskunnalle.

Jos ihminen käyttää lahjojaan saadakseen helpon elämän itselleen, hän on samalla tehnyt kaikkien muiden elämän vaikeammaksi. Ihminen on vielä kaukana siitä aikakaudesta, jolloin ihmiskunnassa ei ole enää mitään politiikkaa, eikä yhden yhtäkään uskontoa tai ideologiaa, vaan jokainen ihminen elää elämänsä itseään toteuttaen lapsuudesta aina hamaan kuolemaan asti.

Ihminen, joka elää helppoa -rikkaan- elämää, on tuomittu ajattelun tylsyyteen joka lisääntyessään johtaa aina yhteiskunnan taantumiseen. Tämä on selvästi kaikkien nähtävillä; rikkaat eivät ole milloinkaan esittäneet sellaisia ajatuksia, jotka kertoisivat jotakin olennaista ihmisestä. Ja koska päättäjät ja johtajat eivät oman asemansa menettämisen pelossaan pysty johdattaman ihmiskuntaa ajattelun korkeimmuuteen, niin tulos on jo nähtävillä; Ihmiskunnan korkeimmuus rapautuu ja alentuu kuin mikä tahansa ajallinen vuori, kun sen voima ehtyy.
Ilman sananvapautta ihmiskunta tulee rapautumaan samalle tasolle, millä se oli Keskiajalla.

Papit, imaamit, politikot ja muut ökyilijät eivät pysty kriittiseen ajatteluun. Ja juuri kriittisen ajattelun puute ja kritiikin pelko vaatii heitä koko ajan rajoittamaan sananvapautta, koska ihminen ei voisi pitää yllä omaa kritiikinpuutettaan, jos hän sallisi muille ajattelun vapauden.
Tuollainen mitäänsanomaton eliitti pystyy hokemaan ainoastaan oppejaan ja omien kuolleidensa menneiden aikojen ajattelua, joka saattoi olla pätevää aikoinaan.
Sama periaate puutteelle koskee kaikkea muutakin; raharikkaat ovat äärimmäisen köyhiä, koska he ovat ainaisesssa rahanpuuteessa. Ja ainoa syy, miksi rikkaat vollottavat kaiken aikaa rahanpuutettaan, on siinä, että rikkaat eivät salli muille rikkautta, kuten rikkauta tilaan.

Poliitikkojen rahan -, tilan -ja ajanpuute johtuu poliittisen sanaston köyhyydestä, sillä poliittiseen sanastoon eivät kuulu tällaiseen blohgikirjoituksen vaadittava sanasto.
Englanninkielen sanasto ylitti viime vuonna miljoonan sanan määrän. Siitä sanamäärästä poliitikot hyväksyvät oikeiksi sanoikseen vain kaikkein surkeimmat ja matalimmat, joka johtuu tyhmyydestä; tyhmyys on mahdollista vain siellä, missä pelätään sanojen paljoutta, sananvapautta.
Poliittisen liturgian sanaköyhyyttä poliitikot korvaavat epäsanoilla, poliittisilla hokemilla, kuten pikkunilkit yrittävät kiroilulla lisätä uskottavuutta sanalliseen rajoittuneisuuteensa!

Elämä itsessään eikä ihminen voi olla koskaan staattisessa tilassa.
Ihminen kehittyy joka hetki, joko taaksepäin tai eteenpäin.

Läntinen ihmislaji kehittyi melko suotuisasti mustan keskiajan ylitettyään aina Uudelle ajalle asti, eli kultaiselle kuusikymmentäluvulle saakka. Silloin poliittiset ja uskonnolliset päättäjät saivat ahtaaseen päähänsä lisää kiristystä, kun he keksivät, että ihmiskunta kuolee pian sukupuuttoon, jos rikkaat eivät saa heti lisää halpatyövoimaa; he keksivät massamaahanmuuton, joka ei enää perustunut millekään reaaliselle ajattelulle, vaan ainoastaan rikkaiden pohjattomalle ahneudelle.

Rehellisyyteen kuuluu myöskin tuomio. Vaatimattomuus tuomitsee ahneuden, rehellisyys epärehellisyyden ja älykkyys tyhmyyden. Sillä ahneet eivät voi koskaan toivoa sitä, että kaikki olisivat ahneita. Sillä epärehelliset pelkäävät sitä, että kaikki olisivat epärehellisiä. Tyhmät eivät voi käsittää vapautta.

Ihmisen ominaisuudet ovat universaalisia; kun ihminen elää omaa elämäänsä, niin vaikka hän eläisi ikuisesti, hän ei koskaan joutuisi ristiriitaan muiden kanssa, jotka elävät omaa elämäänsä. Omaa itseään toteuttavat jakavat samat universaaliset attribuutit.
Älykäs ihminen ei koskaan voi kieltää älyä, eli älykäs ihminen ei voi asettaa mitään rajaa älyn ilmentymiselle.
Rehellinen ihminen ei voi koskaan tuomita rehellistä toimintaa, ilmentyy se siten miten tahansa, joten rehellisyys vaatii rajoittamattoman tilan.
Rohkea ihminen ei voisi olla rohkea, jos hän ei voisi kulkea vapaasti.
Kuten huomataan, niin kaikki ihmisen ominaisuudet vaativat toimiakseen vapauden ja rajoittamattomuuden. Tyhmyys, pelkuruus, epärehellisyys, politikointi, uskonnollisuus, rikkaus jms eivät ole ihmisen ominaisuuksia.

Ajallisuus on itsessään rajoitus, eikä ole älykästä, että ihminen tekee rajoja (uskomuksia, ideologioita jms) kaltaisilleen, koska sellainen on päällekkäisyyttä;
koska ihminen on jo asetettu ajallisuuteen, joka on raja, niin kaikki muut rajat ovat silloin keinotekoisia, eli mielettömiä (Joku voisi nyt tokaista, että onhan ihmiskunnan koneellistuminenkin keinotekoista, mutta se ei sitä ole, koska koneiden mahdollisuus on aina kuulunut ajallisuuteen, kaikkeuden rakenteeseen ja juuri siksi jopa kiihkomuslimitkaan eivät kiellä teknoligiaa, vaikka he eivät olekaan antaneet mitään sen kehittämiseen johtuen typeristä uskomuksistaan. Tyhmyys, pelkuruus ja rajoitukset eivät kuulu kaikkeuden rakenteeseen. Tekniikalla voi olla yläraja, mutta se ei ole ihmisen kuviteltavissa, eikä tekniikan ylärajaa kohden voida edetä oppeja hokemalla).

Vain sellaiset ihmiset eivät pysty käsittämään elämää ja omaa rooliaan ihmiskunnalle, jotka eivät toteuta itseään. Eikä ihminen voi toteuttaa itseään, jos hän vaatii rajoituksia. Sananvapauden, mielipiteen vapauden rajoittaminen on typerien toimintaa. Uskontojen kritiikin estäminen on myös uskonnollisuutta, pahinta mahdollista uskonnollisuutta, koska kritiikin kieltäjät kieltävät samalla uskontojen puhdistamisen ja ihmiskunnan kehittymisen -- eteenpäin.

Rajoitettu mielipiteen -ja sananvapaus on ihmiskunnan vankila. Mitä pahaa ihmiskunta on tehnyt, että poliittisten -ja uskonnollisten pellejen pitää pitää ihmiskuntaa vankeudessa? Eikö mieluummin tulisi heittää vankilaan he, jotka rajoittavat ihmisyyttä, kuten poliitikot ja papit ja muut musulmaanit?

maanantai 25. lokakuuta 2010

Kosmologiaa teologeille

Huomasin järkytyksekseni, miten kirkon teologia kärsii alennustilasta. Kirkon teologia on suorastaan taantunut viimeiset tuhatviisisataa vuotta. Olisko ollut viimeksi Augustinus, joka pystyi edes jonkinlaiseen jumaluusajatteluun. Häpeän syvästi sitä alennustilaa, jossa kirkollisten ajattelu Isä Jumalasta tällä hetkellä on.

Ihan vaan muutamalla sanalla, koska mitä ilmeisimmin te uskovaiset ette pysty nauttimaan vielä kunnon ruokaa, vaan imeväisinä teille pitää tarjota ternimaitoa:

Kyse on faktoista

Uskovaisten mukaan suurinta uskoa on usko Jumalaan. Voi pyhät pieksut sentään! Usko Jumalaan edustaa kaikkein surkeinta uskovaisuutta, mitä Maa päällään voi kantaa, ja silti Maa ei kestä edes sitäkään, joka huomataan tuosta saatanallisesti monikulttuurisuudesta, jota etenkin uskovaiset bruukaavat suoltamaan, koska eivät tunne totuutta.

Jos Jumala -kaikkeuden Luoja- ei ole fakta uskovaiselle, niin silloin uskovainen ei voi pitää mitään muutakaan asiaa varmana. Otetaan esimerkiksi tuo Raamattu, jota uskovaiset julistavat varmana Jumalan sanana. Uskovaisten mukaan Raamattu on erehtymätöntä Jumalan sanaa. Mitä vittua!

Miten vitussa Raamattu voi muka olla erehtymätöntä Jumalan sanaa, jos kerta uskovainen pitää Jumalaa pelkästään uskon asiansa? Onko yksikään x-uskovainen koskaan julistanut, että Raamattu saattaisi olla tai ehkä voisi olla Jumalan sanaa?
Eikö kuulostaisi järkevältä, että x-uskovaisen uskomukset olisi sopusoinnussa hänen suurimman uskonsa kanssa; että vähäpätöisemmät asiat eivät ylittäisi reaalisuudessa uskoa Jumalaan; että x-uskovaisille kaikki asiat olisivat epävarmoja, jos Jumalakin on heille vain uskomus.

Entä, mitä hemmettiä Jeesus sitten? Hän on kuulemma myös Jumalan sana, joten missä välissä uskovaiset ovat ehtineet tallentaa Jeesuksen koko pään sisällön paperille, joka alun perin taisi olla papyrysta? Tavaa tästä:
Jumalan sana on Jumalan poika. Raamattu ei ole muuta kuin pelkkä dokumentin-tapainen kyhäelmä joistakin menneisyyden tapahtumista, mihin on saatu historian faktojen täytteeksi uskomaton määrä pelkkää sepustusta vailla mitään todellisuuspohjaa. Mutta palatakseni tämän päiväiseen saarnaan:

X-Uskovien mukaan he näyttävät olevan täysin varmoja ihmisestä ja hänen olemuksestaan. Ihmisessä ei kuulemma ole mitään hyvää. Uskovaiset eivät esitä sellaista, että he uskovat, ettei ihmisessä ole mitään hyvää, vaan he julkijumalattomasti julistavat Jumalan luomuksen täydelliseksi katastrofiksi. Että ihanko tässä pitäisi esittää maan matosta, vaikka Jumala on luonut madot ihan sitä varten?

Samoin on laita ihmisen ominaisuuksien: Uskovien mukaan ihmisen järki ei kelpaa mihinkään. Uskovat ikään kun esittävät riviensä välistä, että ihmisen järki ei ole Jumalasta, vaan se on ihmisen oma aikaansaannos. Jos noin on, niin eikö uskovien kannattaisi kertoa sitten se meille muillekin, mitä järki on, ja miten järki on tehty?
Ainakin uskovien tulisi suhtautua epäuskoisesti kaikkiin tieteen saavutuksiin, jotka ilmentyvät insinöörien taidonnäytteinä, kuten kännykkä tai internet, koska ne ovat järjen luomuksia, sen järjen, joka ei kuulemma kelpaa uskoville, koska Raamattu on eittämätöntä Jumalan sanaa vailla mitään epäillystä, sillä Raamatussa järjelle ei anneta mitään arvoa (koska Raamatun kirjoittajat eivät tykänneet ajattelun vapaudesta, suom. huom.). Voi pyhät pieksut sentään!

Jos siis x-uskovainen on ihan itse luonut oman järkensä, niin silloin hän on varmasti luonut myös aivonsa ja hermostonsakin ja kaiken muun, joka vaaditaan aivotoiminnan ylläpitämiseen. Suoraan sanottuna; Jokainen, joka väittää, että järki ei ole Jumalan lahja, pilkkaa siinä samalla Jumalaa.
En edes uskalla tähän sanoa, mitä ajattelen sellaisista, jotka väittävät järkeä Saatanan luomukseksi -että Jumala ja Saatana loivat yhteistuumin ihmisen- koska jos ajattelisin sitä, niin täältä voisi kuulua perkelettä Pietarin portille saakka.
Joka ikisellä Jumalan antamalla ominaisuudella on suora yhteys Luoja-Jumalaan! Kaikki ihmisen ominaisuudet ovat Jumalasta periytyviä, ja juuri siksi muuan nuorukainen kutsuikin meitä Jumalan perillisiksi; Ihmisen ominaisuudet ovat Jumalan ominaisuuksia.
Ihmisille riittää, että hän tuntee kaikki Jumalan ominaisuudet, eikä mitään muuta!
Sinun ominaisuutesi eivät ole sinun. Käytä ominaisuuksiasi niin, että ne tuottavat kunniaa niiden lähteelle ja keskukselle

Erityisen painavaa sanaa minulla onkin jokaiselle, joka väittää,
ettei ihmisellä ole vapaata tahtoa!


Nykyisen teologian mukaan ihmisellä ei ole vapaata tahtoa. Miten kummassa teologit voivat olla ihmisen ominaisuuksista täysin varmoja, jos ihmisen Luoja on heille pelkkä uskon asia? Tai vielä pahempaa; Pelkkä Raamatun ulkolukuharjoitus!

Jos minun tehtäväni olisi antaa x-uskovaisille uskonvahvistusta, niin totta maar en varmastikaan esittäisi mitään epäloogisia, suorastaan rienaavia juttuja.
On kertakaikkisen halpamaista väittää, että ihmisessä on faktuaalisuutta,
jos kieltää Jumalan faktuaalisuuden!


Otetaan ensinnä Jumalan vapaa tahto. Uskovaisten mukaan Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset pelastuu. Jos nyt jätetään hukkumiset sikseen ja ajatellaan asiaa Jumalan vinkkelistä, niin huomataan heti, että se, mitä Jumala tahtoo, on.
Täydellinen, infiniittinen ja absoluuttinen Jumala ei voi tahtoa sellaista, joka olisi uskon asia; Jumala ei ole uskovainen. Jumala ei voi esittää sellaista tahtomista, joka riippuisi jostakin, koska silloin hän ei olisi ikuinen ja absoluuttinen, kaikkitietävä.
On huomattava, että uskovaiset itse tekevät pelastumisestaan ongelman väittäessään, että Jumala hylkää kaikki sellaiset, jotka eivät usko niin kuin uskovat uskovat.
Edellä näytettiin toteen, että uskovat vaativat enemmän-kuin-uskoa, joten siksi uskovat eivät pysty esittämään mitään sellaista järkevää sanomaa ihmiskunnalle, joka viehättäisi ihmisiä;

Ei ole lainkaan älykästä, että uskovat vaativat uskoa, koska uskovat vaativat esimerkiksi sitä, että käännytettävän pitäisi pitää Raamattua ehdoitta ja uskomuksetta Jumalan sanana. Samoin uskovat vaativat, että ihmisen tulee kieltää oma vapaa tahtonsakin, koska uskovien mukaan se on fakta, että ihmisessä ei ole vapaata tahtoa. Voi helevatan hyssykät sentään!

Uskovat siis vaativat, että ihmisen ei tule luopua ainoastaan tahtomuksistaan ja järjestään, vaan myöskin uskostaan; että ihmisen tulee pitää uskonnossa kaikkea muuta totena paitsi Jumalaa! Usko ei riitä uskoville. Usko on uskoville pelkkä sioille heitettävä helmi...

Kun Jumala jotakin tahtoo, niin se on

Jos nyt joku uskovainen nikottelee, että miten joku rohkenee julistaa, että hän voi ajatella asioita Jumalan vinkkelistä, niin vastaan näin:
Me olemme maailman valo. Ilman minua ja sinua maailma olisi pimeä pleisi, eikös vain. Tosin sinusta en ole varma, oletko maailman valo, jos luulet, että sinulle Jumala on vain uskon asia. Sillä kun Jeesus sanoi meitä ihmisiä maailman valoksi, niin hän ei sanonut, että hän uskoo meidän olevan maailman valo; Jeesus sanoi selvästi, että me olemme faktuaalisesti tämän maailman valo piste

Jos sinä epäilet, että sinä et ole maailman valo, niin silloin tietysti sinä et voi olla maailman valo, koska valo joko on tai se ei ole. Jumala ei asettanut ihmisen mitään hämäräkytkintä, jolla ihminen voisi loistaa vain himpun verran valoa maailmaan. Ota se nuppiisi jo tänään, että sinä olet maailman valo, koska jos sinä et ole maailman valo, niin silloin sinä et myöskään pysty ymmärtämään Jumalan sanaa, eli Kristus Jeesusta.
Raamattua ei pysty ymmärtämään edes pirukaan, koska Raamatussa on ainoastaan yksittäisiä kohtia, joita voidaan pitää viisauksina.

EVL/tunnustuskirjat: 2. Vapaa tahto eli ihmisen kyvyt.
Kirkon tunnustuskirjoissa puhutaan jotenkin tähän tapaan: Raamattu ei myönnä... Raamattu sanoo sitä.. Raamattu sanoo tota... Raamattu kieltää...
Olisiko mitenkään sellainen mahdollista, että jokainen ihminen ihan itse alkaisi ajattelemaan? Koska ihmisen omat ajatukset saavat aina enemmän tai vähemmän jumalan hengen inspiraatiota osakseen.

Ei ole todellakaan mitään mieltä julistaa kuolleiden ajatuksia Jumalan sanana. Jumala ei henkeytä kuolleita eläville, koska Jumalan käytössä on eläviä ihmisiä -- jotka tosin aikanaan kuolevat myöskin.

Uskovaiset ovat nykyisin täysin eksyksissä, koska heidän joukossaan ei ole ainoatakaan, joka ajattelisi asiat omasta järjestään käsin. Jumala ei pääse enää nykyaikana esille juuri siksi, koska Jumala voi henkeyttää ainoastaan eläviä ihmisiä. Ja jos siis elävät ihmiset tykkäävät mieluummin julistaa kuolleitten kirjoituksia, niin ei ole ihmekään, että kirkko uskontoineen on kuoleman kielissä.

Kirkon kuolema alkaa olla selviö, koska sellainen otus ei kauaa enää potki, jonka jäsenet sätkivät omia aikojaan; Kirkko on lahkoutunut ja hajaantunut yhdeksi vikiseväksi mössöksi, josta ei enää erota mikä on yläpää ja mikä on perse.

Yksittäiset uskovaiset on peloteltu jäykiksi paskakikkareiksi, joiden rinnalla Lootin vaimokin tuntuisi eläväiseltä. Yksikään uskovainen ei omaa edes sen vertaa rohkeutta, että julkenisi puhua omilla ajatuksillaan jotakin jumalallista. Aina pitää hokea, miten Raamattu sanoo sitä sun tota...
Jostakin perkeleen syystä uskovaiset eivät pysty uskomaan edes sinapin siemenen vertaa siihenkään Jeesuksen ilosanomaan, että: me olemme Jumalan perillisiä.

Mikä vitun älämölö siitäkin syntyisi kirkon ja kaiken saatanan lahkojen keskuudessa, jos olisi edes yksi tunnettu kirkon mies, joka julistaisi: Minä olen Jumalan poika; Jumala on minun isäni.
Tajuuko joku vitsin? Ymmärtääkö kukaan, mikä olisi Isä-meidän rukouksen perimmäinen sanoma? Ei Jeesus opettanut meitä rukoilemaan Jumalaa, vaan Isää :-) Jumalaan uskovat enää paimentolaiset...

Uskovaisuus on kuolleiden uskoa.

Elävä ihminen uskaltaa olla sitä, mitä hän on oleva koko tulevan ikuisuuden; Jumalan poika. Niin juuri. Sinä olet jo nyt Jumalan poika, luulet sitten olevasi mies tai nainen, tapillinen tai tapiton.
Jumaliseen elämään kuuluu vapaa tahto. Voit aivan vapaasti uskoa mihin tahansa, koska usko on ihmiselle annettu ominaisuus, jota käytetään joko väärämielisesti tai oikein.

Uskovat luulevat, että usko on se, johon he uskovat. Usko ja uskon kohde ovat eri asioita. Uskolla uskotaan, vapaalla tahdolla valitaan, mihin uskotaan.
Uskoon ei voida uskoa, koska uskolla uskotaan ja järjellä käsitetään. Näöllä nähdään, mutta näköä ei nähdä. Aisteilla aistitaan. Järki käsittää Jumalan olevan fakta, jolloin se on myös sitä, koska järki on peräisin Jumalasta.
Luuleeko joku ihan oikeasti, että Jumala olisi antanut meille uskon, mutta ei sitä, jolla valitaan, mihin uskotaan?
Kristinuskontokin on vain uskon valinnan tulos.
Uskontoa ja sen uskomuksia, opinkappaleita ei ole annettu ihmisille, vaan ihminen on saanut ihan itse ja täysin vapaasti kasata mieleisensä uskomuskasan itselleen.

Vahinko vaan, mutta aivan liian moni on kasannut pelkkää paskaa,
jota hän sitten kutsuu uskonnokseen.

Jos uskot uskonnonvapauslakiin; jos uskot, että sinulla on oikeus vedota uskonnonvapauslakiin, niin silloin sinä olet tahattomasti todistanut omaavasi vapaan tahdon. Sillä uskonnonvapauslaki voi olla vain siellä, missä ihmisille on annettu vapaus valita jopa lakinsa, jolla he haluavat yhteisönsä pysyvän kasassa. Predeterministisessä maailmassa tuskin olisi sijaa uskonnovapauslaille.
Jos teologit haluavat puhua viisauksia, niin silloin heidän pitää ehdoitta koplata kaikki asiat yhteen; ei ole mitään järkeä rustata jotakin käsitystä ihmisestä tahdonvapauksineen pelkästään uskonnollisiksi mielletyistä käsitteistä, koska teologin tulee voida ajatella myös maallisten käsitteiden olevan seurausta Jumalan perillisten ylevistä aivoituksista. Raamattu tai Koraani ei ole se elävä kirja, josta ihminen voi ammentaa suurimman tietoisuuden elämästä kaikesta.
Jos ihminen kieltää vapaan tahdon uskonnostaan ja siten myös itseltään, niin silloin hänen pitäisi tuomarin edessä julistaa, ettei minulla ollut mitään valinnanvapautta.
Teologi, mikä-lie-pappi tai uskovainen! Luuletko todella, että tuollaisella vollotuksella voisit välttää edes maallisen tuomarin tuomion.

Miten paljon enemmän sinun tulisikaan peljätä universumin tuomaria, joka kysyy sinulta, miten kehtasitkin ainutkertaisen elämäsi aikana valita niin surkeita uskomuksia ja miten rohkenit valita sellaiset arvostukset tekojesi perusteluiksi kuin valitsit!

Uskomuksista surkeimpia on sellainen omahyväisyys, että väittää tietävänsä, ettei ihmisessä ole vapaata tahtoa, mutta ei sitten pysty ennaltamäärätysti julistamaan Jumalaa faktaksi!

Kuulostaako se nyt vähän typerältä, että Jumala olisi siis asettanut ihmisen ennaltamäärättyyn elämään, mutta siihen ennaltamääräämiseen ei olisi sisällytetty Jumalan faktuaalisuutta!
Kymmenen miljardia ihmistä muka tehty ennaltamäärätyiksi, eikä yhteenkään sisällytetty sanomaa Jumalan faktuaalisuudesta, vaan lähes kaikki pyrkivät vain todistamaan määrätysti sen, miten tyhmiä he ovat? Vielä yksi kysymys:

Onko kaikkiin ihmiseen todellakin asetettu samat ennaltamääräämiset; että jos vaikka minä sanon, että minut ennalta määrätty julistamaan Jumalan faktuaalisuutta, niin sinä kumoat sen mukamas sillä, että väität Jumalan asettaneen sinut ainoastaan uskomaan Jumalaan. Voi vittu, mikä typerys!

Jos kerta uskot Jumalan antaneen sinulle USKON tai ENNALTAMÄÄRÄTYN jutskan, niin millä helvetin järjellä enää voit kieltää Jumalan olevan fakta?
Ootteko te teologit, mikä-lie-papit niin saamarin typeriä, että te ette yksinkertaisesti tajua logiikasta hevon paskaa?
Eikö yhtään tee mielesi julistaa Jumalan faktuaalisuutta, jos uskot eläväsi ennaltamäärättyä, tahdotonta elämää? Sattumako sinuun on predestinaation saanut aikaan? Piru-parka.
Voisit nimittäin perustella muille Jumalan faktuaalisuuden sillä, että Jumala on ennalta asettanut jumalatietoisuuden sinuun! Vai oletko vaan ihan tavallinen pelkuri, joka ei vielä tiedä mitään Jumalan valtakunnasta?

Usko ja ennaltamäärätty (predestinaatio) ovat toisensa poissulkevia.
Predestinoitu olento puhuisi juuri sitä, mitä hänen on määrä puhua.
Uskovainen taasen valitsee sen, mitä puhuu. Aina väärin, koska valintajoukkona ovat kuolleet kirjaimet.

Uskovaiset ovat nyt vain tehneet vääriä valintoja viimeiset parituhatta vuotta.
Onneksi siihen tulee nyt muutos.

Olkaa valmiita siihen, että teidän pitää alkaa käyttää uskoa oikein.
Jumalaan uskominen on uskon väärinkäyttöä, Jumalan pilkkaamista.


Doria: Ennaltamäärätty kääntymys: Predestinaatio ja
vapaan tahdon ongelma Jonathan Edwardsin teologiassa

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Vapaa tahto ja uskovaisuus

Uskontojen mukaan ihmisellä on vapaa tahto: Ihminen voi itse valita uskomuksensa/uskontonsa ja esimerkiksi Jeremia 30: "Jokaiselta ihmiseltä, joka syö raakoja rypäleitä, heltyvät hänen omat hampaansa."

Ihminen on siis täysin vapaa valitsemaan, mitä hän tuntee. Jos nimittäin ihminen ei voisi itse valita tunteitaan, niin silloin ihminen on valehtelija, jos hän väittää, että hänellä on vapaa tahto.


Mitä virkaa on uskonnolla ja sen opeilla, jos ihminen ei itse voi vapaasti valita tunteitaan, uskomuksiaan? Uskovainen on mitätöinyt oman uskonsa perustan, jos hän syyttää omista tunteistaan muita, koska silloin uskovainen ei ole käyttänyt vapaata tahtoaan....

Kun nyt on meillä tuollainenkin tapaus kuin Jussi Halla-aho, joka on saanut tuomion Jumalan pilkasta, niin eikö uskovia yhtään hävetä heidän täydellinen järjettömyys? Mitä ihmettä tuomaritkin oikein ajattelevat, kun heillä ei ole lainkaan juolahtanut mieleen se, että uskonnon oppeja tulee katsoa könttänä:
Käräjäsaleissa on Raamattu. Raamatussa kerrotaan, että Jumala antoi ihmiselle vapaa tahdon. Jos tuomari ei osaa etsiä uskovaisen "lakikirjasta" uskovaiselle kuuluvia uskonnon käyttäytymisääntöjä, niin silloin tuomari ei voi tuomita oikein muissakaan uskonnon kysymyksissä.
Tuomarin velvollisuus on ottaa uskonto todesta! Tuomarin velvollisuus on selvittää, onko uskovainen aito uskovainen, kun hän syyttää muita ihmisiä vaikkapa siitä, että hänellä on aivoissaan loukkaantunut Jumala, tai loukattu uskonto.

Onko sellainen oikein järkevää tuomarointia, jos tuomari ei itse näe, onko uskontoa loukattu?

Sillä jos uskovainen ei nuodata Jumalansa ohjeita, miten silloin hänellä voi olla uskonto, jota voidaan jopa loukata!

Kai nyt sen sanoo jo järkikin, että oikeudessa pitää olla pitävää näyttöä siitä, että uskontoa on loukattu, jos tuomarin on määrä tuomita joku uskonnon loukkauksesta! Miten siis uskontoa on loukattu, jos uskovainen ei ole toiminut uskontonsa edellyttämällä tavalla?
Kun tuomari tuomitsee ihmistä jostakin rikoksesta, niin silloin tuomari kääntää mielessään tai konkreettisesti koko lakikokoelman sivuja löytääkseen sieltä oikeat perustelut tuomiolle.

Samaa menetelmää tulee käyttää myöskin uskovaiseen ja hänen kirjaansa; Tuomarin velvollisuus on ymmärtää uskonnon velvoitteet uskovaista kohtaan; Uskonto velvoittaa uskovaista toimimaan vapaatahtoisena olentona. Vapaatahtoisuuteen kuuluu, että ihminen itse voi valita myöskin tunteensa. Koska siis uskovainen on ihan itse valinnut loukkaantumisensakin, niin silloin ketään toista ihmistä ei voi eikä saa tuomita siitä, jonka uskovainen on ihan ite tehnyt!

Jos ihminen ei voi itse sille mitään, että loukkaantuu tai nauraa tai hyppii, niin silloin hän kapinoi Jumalaa vastaan; Ihminen, joka ei toimi uskontonsa mukaan, ei voi olla uskovainen.

Loukkaantuminen ei ole mikään todiste uskovaisuudesta. Loukkaantuminen todistaa ainoastaan ihmisen henkisen kehittymättömyyden.

Blogi: Uskontojen naurettavat arvot ja tuomareiden hallaiset ahot
Tiere.fi: Uskontojen arvot ja vapaa tahto

Uskovaisten naurettavat arvot

Niin? Arvoja, onko niitä? Näyttää siltä, että jokin voi olla arvo
vain ja vain silloin, kun joku on loukkaantunut?


Uskonnot ovat erittäin hyvä esimerkki siitä, mitä arvot ovat; uskovainen kuin uskovainen ulisee vain silloin, kun hän kokee mielessään negatiivisia tunteita. Ja nuo surkeat tunteensa hän nimittää arvoikseen.

Voiko arvoilmaston yksittäinen arvo kaatua,
jos kukaan ei näe eikä kuule sen kaatumista?

Voiko ihminen tuntea jonkun arvon, jos hän ei näe tai kuule sen arvon vaikerrusta?

Mielestäni kukaan ihminen ei koskaan iloitse arvoista. Arvoista voidaan vain uikuttaa ja vaikeroida. Olisi mielenkiintoista kerrankin tavata naurava ihminen, joka nauraa arvonaurua, omien arvojensa naurattamana. Oletko sinä koskaan nauranut arvonaurua?
Arvoitkua monet jo näyttävät tästäkin nyyhkivän, mutta miten olis, jos kuule vetäisit arvoanaurua oikein duurissa? Ei niinku sillai, että joku ihminen naurattaisi sinua, vaan anna palaa ja naura omille arvoillesi oikein mahan pohjasta! Sillä kai nyt sen ymmärrät ainakin, että se ei ole arvonaurua, kun joku muu kertoo hyviä juttuja uskonnostasi. Itsekin silloin tällöin pystyn veistämään mojovan vitsin, mutta mulle ei tulis mieleenkään "syyttää" siitä muita.
Jos sinä olet nauranut arvonaurua, niin kerro, miten se eroaa jonkin asian nauramisesta? Ovatko omat arvot naurettavia? Tuskimpa.

Jos nimittäin arvot olisivat naurettavia, tai naurattavia, niin silloihan ihminen kokisi varmaankin jonkinlaista syntistä oloa siitä, että hän nauraa arvoilleen.
Toisen arvoille onkin niin helppoa nauraa, eikö totta, mutta muista, että siinäkään tapauksessa sinua ei naurattanut kukaan muu oma likainen mielikuvituksesi.
Oletko muuten koskaan tuntenut syyllisyyttä siitä, että olet nauranut omille arvoillesi? Tuskimpa.

Triviaalisti siis huomataan, että ihminen ei tunne minkäänlaisia positiivisia arvotunteita arvojaan kohtaan. Ihminen väittää tuntevansa arvotunteita vain silloin, kun hänellä on negatiiviset tunteet päällä. Eli arvot eivät koskaan ole positiivisia, vaan ainoastaan negatiivisia.

Uskonnot ovat ihmiselle negatiivinen ilmiö. Ihminen ei koskaan naura uskonnolleen, mutta auta armias, jos ihminen kuulee vähäisenkin kritiikin äänen uskomuksiaan kohtaan, niin johan uskovainen älähtää kuin rakkikoira.

Uskomusten kritisointi nostaa esille tunneilmiön, jota muutoin kutsuttaisiin narsismiksi, mutta jos tunnetta tunteva sanoo olevansa uskovainen, niin häntä ei missään tapauksessa saa kutsua narsistiksi, koska hän on siinä tilanteessa juuri parhaillaan projisoimassa tunteitaan arvoikseen, ja tuo projektioprosessi häiriintyisi pahasti, jos uskovainen saisi tietää totuuden uskonsa olemuksesta:
Kun tavallinen ihminen sanoo, että olet loukannut kritiikilläsi minua, niin uskovainen julistaa, että olet loukannut minun arvojani, ja ansaitset siitä helvetin tuomion. Melko naurettavaa puuhastelua tuo uskonnollisuus.

Uskovaiset eivät koskaan puhu negatiivisista tunteistaan, vaan jos uskovainen tuntee jotakin negatiivista tunnetta, niin hän julistaa, että nyt hänen arvojaan on loukattu. Olisi mielenkiintoista saada joku psykiatri tai psykologi antamaan lausunto siitä, miksi uskovaiset ovat täysin kykenemättömiä tunnustamaan negatiivisia tunteitaan omikseen, vaan he projisoivat negatiiviset tunteeensa jonkin absraktin asian, kuten arvon loukkaamiseksi.

Minusta ihminen ei ole rehellinen, jos hän väittää, että hänen oma negatiivinen tunteensa ei kuulukaan hänelle, vaan jollekin arvolle, joka on mukamas loukkaantunut. Miten hemmetissä joku arvo voi loukkaantua, jos ihminen ei voi edes nauraa omille arvoilleen? Voisiko joku ystävällinen kirjanoppinut nyt avata tätä probleemaa mulle?

No hällä väliä. Älkää kirjanoppineet turhaan vaivatko sievää päätänne, koska te ette osaa mitään muuta kuin pitää päätänne datavarastoina; ikinä en ole kuullut kirjanoppineiden päästä mitään uutta, omaperäistä.
Kerro nyt kirjanoppinut, onko sinun mielessä par'aikaa viipyvä negatiivinen tunne sinun vai onko se oppisi, joka on nyt etsinyt sinusta loukkaantuneena turvapaikan? Siispä jatketaan:

Koska siis uskovaiset ja kirjanoppineet ovat täysin kykenemättömiä kertomaan omista tunteistaan, vaan jopa julistavat, että heidän päässään on loukattuja arvoja, niin kerronpa sellaisen mielenkiintoisen seikan, että epärehelliset eivät peri maata. Valehtelijat eivät Jumalaa voi tuntea.

Te uskovaiset olette pelkästään epärehellisiä uikuttajia, jotka ilmeisen itsepetoksen vallassa tosiaankin uskotte, että jos minä vaikka tässä kritisoin sinun uskontoa, niin se loukattu uskonto kipittää peloissaan ja haavoittuneena piiloon juuri sinun pääsi sisälle?

Kerro minulle, miten se on mahdollista? Miten kummassa uskontosi voi ylipäätään loukkaantua, jos kerta se on Jumalan sinulle antama? Ja miten kummassa sinä et pysty itse tuntemaan negatiivisia tunteita, vaan väität, että kaikki negatiiviset tunteesi johtuvat päähäsi nilkuttaneesta loukatusta uskonnosta?

Entäpä sitten ne lainoppineet, jotka korkeimman itsepetoksen vallassa ovat peittäneet silmänsä siltä ilmiselvältä totuudelta, ettei ihmistä loukkaa koskaan mikään kuin ihminen itse. Tähän mennessä en ole vielä kertaakaan tunkeutunut yhdenkään ihmisen aivoihin vääntämään aivoja loukkausmoodiin, vaan jos nyt tunnet jotakin tunnetta, niin olet ihan itse saanut tunteesi aikaan.


Ihmiskunnan pitäisi mennä eteen päin ja kehittyä henkisesti, mutta niin kauan ihmiskunta nilkuttaa mukatunteellisena, kun meillä on kirjan- ja lainoppineita, jotka eivät pysty itse ajattelemaan, vaan hokevat vain eläinperäisiä, pelosta nousevia tunteitaan absoluuttisina totuuksinaan, ja lainkirjaimena.

Voisiko joku edes ostaa (ilmaiseksi) minulta sen idean, että kun ihminen on henkisyyden polulla, niin siihen polulla etenemiseen kuuluu omien tunteiden ymmärtäminen; että henkisesti kehittynyt ihminen ei syytä omista tunteistaan ketään eikä mitään, vaan ainoastaan tuntee, kun on tunteakseen.

Aivan liian monet ovat sulkeneet sen totuuden itseltään, että ihmisen tulee arvostaa myös negatiivisia tunteitaan. On täysin järjetöntä vaatia jollekin toiselle rangaistusta siitä, että tuntee negatiivista tunnetta.
Kaikkein mielettömintä on väittää, että oman itsensä kehittämä negatiivinen tunne ei olekaan oma, vaan se on luikertanut sinne jostakin kirjasta, kuten Koraanista.

Ihmisen pitäisi ymmärtää nauttia tästä ainutkertaisesta elämästä. Ihminen ei voi nauttia elämästä, jos hän kieltää puolet omista tunteistaan ja antaa jollekin naurattajalle ansion niistä lopuista!

Yrittäkää edes kuvitella, mitä muisteltavaa teillä voisi olla taivaassa, jos te ette voisi siellä kertoa sitä, miltä se tuntui, kun sai ihan itse kokea omia negatiivisia tunteita. Minä sanon, että vain harvat sielut nauttivat taivaassa siitä, että he eivät aineellisessa muodossa ollessaan syyttäneet muita omista tunteistaan.

Jos aiot taivaassa muistella tätä ainutkertaista elämää täytenä elämänä, niin neuvon, että lopetat kertakaikkisesti julistamasta, miten uskontoasi, arvojasi, Jumalaasi on loukattu. Se olet sinä itse, joka olet loukannut itseäsi. Sinun päässäsi ei ole ollut eikä koskaan tule olemaan loukkaantunutta Jumalaa! Sellaisen ajatteleleminenkin on jumalanpilkkaa... On siis melkoisen tyhmää väännellä aivoja loukkausmoodiin milloin mistäkin.

Pienille vauvoille se on hyväksyttyä loukkaantua, mutta jos aikuinen ihminen loukkaantuu, eli loukkaa itseään, niin silloin hän ei vielä tunne totuutta ja on kääntänyt Jumalalle selkänsä.
Eikö olisikin kivaa antaa tunnustus itselle negatiivisista tunteistaan, koska onhan se aikamoinen saavutus jo sinänsä. Ajatteles kuules sitä, miten valtavan työn takana se on tiedemiehille saada robotti itkemään! Vieläkään eivät ole siinä onnistuneet!

Ei se vollotus ole todellakaan mikään pikkujuttu aivoillesi, vaan se kuule vaatii suunnattomasti laskentatehoa ja kaikenlaisia pikkunamiskuukkeleita oikeisiin asentoihin aivoissasi... Kannattaisi siten ehdottomasti antaa kunnia kaikista omista tunteistaan antaa itselle, eikä suinkaan syyttää niistä halpahintaisesti muita. Negatiiviset tunteet eivät ole vääriä tunteita, vaan ihka oikeita.

Itse asiassa, jos syytät toista ihmistä siitä, mitä tunnet, niin silloin on aivan kertakaikkisen järjetöntä vaatia toiselle rangaistusta, koska sehän on kertakaikkisen loistava suoritus saada toiseen ihmiseen tunteita ylipäätään, ja spesifisiä tunteita erikseen. Ajattele vaikka itse:
Yritä saada vaikkapa kivi itkemään ja vollottamaan sitä, että sen uskontoa on loukattu. Miten paljon vaikeampaa se onkaan silloin, kun sinun pitäisi saada vapaatahtoinen olento sellaiseen loukkausmoodiin.

Vai oletko sinä vapaatahtoinen? Onko sinulla vapaatahto? Jos sinulla on vapaa tahto, niin eikö se olekin silloin melkoisen typerää syyttää muita ihmisiä omista tunteistasi?

Minusta se on Jumalan pilkkaa syyttää muita omista tunteista, koska Jumalan tahto on, että ihminen käyttäisi vapaata tahtoaan. Voit ihan itse valita, loukkaannutko vaiko etkö. Ja kun olet valintasi tehnyt, niin silloin sinulla ei ole mitään moraalista oikeutusta syyttää muita.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Ikuiset arvot ovat puhtaita

Kirjoitin tämän edellisen blogikirjoituksen loppuun, mutta nostan sen nyt tähän erillisenä kirjoituksena:

Jos lukija havaitset kannattavasi moniarvoisuutta, niin silloin sinun on pakosta hyväksyttävä se, että uskonnot ja opit eivät ole samanarvoisia. Jos julistat uskontojen samanarvoisuutta, syljet samalla moniarvoisuudelle.

Ihmiset saattavat olla samanarvoisia, mutta heidän ajattelunsa on taatusti moniarvoista, joka merkitsee sitä, että on myös arvotonta oppia ihmisestä ja vähän arvollisempaakin.
Vain oman arvonsa tunteva osaa arvostaa hyviä arvoja. Huonoja arvoja ei voi olla olemassakaan, koska kukaan ei voi arvostaa huonoja arvoja! Hyvien arvojen hyvyyttä ei siis voi huonontaa, koska jos hyvä arvo huonontuisi, niin silloin kukaan ei voisi siihen uskoa tahi pitää sitä (hyvänä) arvona. Arvot ovat aina ja poikkeuksetta pelkästään hyviä ja siten ikuisia
Huonouttaan julistavat eivät ymmärrä arvoista mitään. Samoin kaikki laki- ja puolueuskovaiset ovat täysin pihalla arvojen maailmasta. Ihmisen arvo on täysin riippumaton uskomuksista. Jos joku tai kuka tahansa uskoo, että ihmisen arvo riippuu siitä, mihin ihminen uskoo, niin hän on totisesti täysin mieletön.

Ihmisen uskomuksia saa täysin vapaasti kritisoida, koska jos ihminen jätetään uskomuksineen koskemattomaksi, niin silloin se on ihmisen pahoinpitelyä. On erittäin valitettavaa, että jopa lainoppineet luulevat ihmisen arvon olevan mitattavissa uskonnollisuudella; että ihmisen arvoa on loukattu, jos hänen uskomuksiaan kritisoidaan.

Jokainen ihminen syntyy maailmaan vailla minkään valtakunnan uskomuksia. On siten jo lähtökohtaisesti täydellisen järjetöntä edes luulla, että ihmiseen liittyy jokin opillinen arvo, jota ei saa loukata. Missä vaiheessa ihmiseen tulee se arvo, jonka kritisoiminenkin on poliitikkojen ja suvaitsevaisten mukaan rikos? Onko yksikään politikko tai virkamies koskaan edes miettinyt arvoja? Eli onko poliitikot ja muut julkisen vallan haltijat ikinä ajatelleet omilla aivoillaan? Sillä ihminen voi ymmärtää elämän todelliset arvot vain omilla aivoillaan.

Ihminen saa arvot vain omalla ajattelullaan. Uskontojen arvot ovat aina pelkkiä uskomuksia; Uskomukset eivät ole arvoja. Tautologiaa tai ei, mutta totuus on se, että arvo on arvo ja uskomus on uskomus, eikä uskonto ole jumalallista. Vain kykyjensä korkeimmuudessa elävä elää jumalista elämää. Ihminen, joka jättää lahjansa vakan alle tai käyttää niitä väärin, on täysin vailla elämisen ymmärrystä.

Kun ihminen ymmärtää, mitä on aito arvo, niin silloin hän on noussut kaiken sen yläpuolelle, missä hän voisi kokea arvojaan loukatun. Uskonnot ovat arvottomia juuri siksi, koska niiden arvoja voidaan niin helposti liata, vaikka uskonnot julistavat, että niiden arvot ovat pyhiä ja ikuisia. Pelkkä opin julistaminen pyhäksi ei tee siitä arvoa. Arvo liittyy aina elämään, eikä opin mukainen elämä ole elämää, vaan sokeutta. Koraanikin on vain pelkkä sokeainkeppi.

On kaiken älyllisyyden halventamista väittää, että ihminen voisi loukata aitoja arvoja. Jos mikä tahansa uskonto julistaa aitoja arvoja, jos kuka tahansa uskovainen julistaa omaavansa aidot arvot, niin silloin hän osoittaa olevansa mielipuolinen, jos hän uskoo, että hänen uskontoaan ja arvojaan voidaan loukata.

Jokainen uskovainen pilkkaa Jumalaa, jos hän väittää, että Jumalaa tahi jumalallisia arvoja voidaan loukata.

Tämä tulee tuomareille: Jos sinä tuomari olisit edes hiukkasen perehtynyt arvoihin, niin silloin sinä et koskaan ottaisi käsittelyyn minkään uskovaisen vollotusta siitä, että hänen uskonnollisia arvoja on muka loukattu. Ymmärrätkö?

Joka ikisen vähänkin älyllisen olennon luulisi ymmärtävän täysin itsenäisesti, mitä ovat todelliset arvot. Ja varsinkin silloin tuomarin pitäisi ymmärtää todellisia arvoja, jos joku tulee raastupaan haastamaan lähimmäisiään siitä, että joku lähimmäinen on voinut loukata niitä arvoja, joita loukkaantunut väittää ikuisiksi arvoiksi.
Tuomarit voisivat vaatia käräjillä edes vähän järkeä tai sitten käräjiä voitaisiin pitää jossakin pirunkirkossa, jos vaatimus järjellisyydestä on tuomareilta liikaa vaadittu. Uskomusten vahtaaminen kuuluu jonnekin pilviveikoille, kun taasen käräjillä pitää pitää huolta ihmisyydestä ja hänen ansiottomista ominaisuuksistaan, kuten ymmärryksestä, joiden tulee olla maanläheisiä. Taivas odottaa varmasti meitä kaikkia, eikä kukaan voi sitä välttää.

Minulla ei ole sanoja kuvaamaan sitä kuvotusta, jota koen, kun ihmiset, jotka väittävät edustavansa valtiota (meitä, suom. huom.), ovat täysin sokeita todellisuudelle ja sitä myötä ihmisyydelle. On äärimmäisen kroteksia tuomita ihminen siitä, että hän on mukamas pystynyt pilkkaamaan Jumalaa tai pystynyt loukkaamaan jumalallisia arvoja.

Tuomari, joka on tuominnut ihmisen uskonnon arvojen pilkkaamisesta, on lähinnä itse pilkannut ihmisyyttä ja hänessä olevaa älyllisyyttä. Sillä älyllisesti ottaen on täysin mahdotonta käsittää, että jokin voisi olla ikuista ja jumalista, jos sitä voidaan jotenkin halveerata.

- Jos siis uskonnoissa on kyse jumalallisista arvoista, niin silloin on äärimmäisen typerää kuvitella, että niitä voitaisiin loukasta.
- Jos taasen uskontojen arvot ovat ajallisia arvoja, niin silloin on äärimmäisen typerää tuomita ihminen maallisten arvojen kritisoimisesta.


Tuomari: Voit ihan itse valita, kumman järjettömyyden valitset, - vai valitsetko oikeamielisyyden ja heität kaikki arvojaan vollottavat suoraan päätä käräjäsalista hitsin nevadaan?
Eikö olisi järjellistä tehdä loppu uskovien vollotuksesta, vai onko tuomareille raha ja auktoriteetti-kunnia tärkeämpi kuin ihmiskunnan henkinen kehitys?


LISÄYS 23.10. 2010, klo 22:33:

Minä ainakin tuomarina häpeäisin syvästi sitä, jos ihminen tuomittaisiin ikuisten arvojen halventamisesta. Tuomarilla tulee olla valta kutsua loukatun arvoja juuri sellaiseksi, jota ne ovat; joko jumalallisia tai ajallisia!
Jos tuomari ei kerro selkokielellä oikeudenpöytäkirjoihin, mitä ovat ne arvot olemukseltaan, joiden halventamisesta/pilkkaamisesta tuomio on annettu, niin silloin se tuomio on väärä tuomio.
Silloin asia olisi sama, jos joku tuomittaisiin taposta, mutta ei sitten kerrottaisi syytetylle kenen taposta hänet on tuomittu ja onko ketään edes tapettu!

Koska jos tuomari tuomitsee ajallisen ihmisen ikuisten arvojen halventamisesta, niin joka ikinen tajuissaan oleva ymmärtää sen, että ihminen ei ole voinut millään tavoin edes naarmuttaa ikuisia arvoja, eli sellainen tuomio on mielipuolen tekoa.

Jos taasen tuomari selvästi kertoo oikeudelle, että hän nyt tässä tuomitsee syytetyn ajallisten arvojen pilkkaamisesta, nin silloin hän on itse syyllistynyt samaan, mistä on tuominnut toisen, koska yksikään uskovainen ei voi mitään muuta kuin vollottaa kauhiasti, jos joku, kuka tahansa väittää hänen arvojaan ajallisiksi.

Edellä sanottu ei kuitenkaan aseta millään tavoin ketään tuomaria puun ja kuoren väliin; Tuomari osoittaa valtansa suuruuden juuri sillä, että uskaltaa itse sanoa asiat juuri niin kuin ne ovat;
Uskontojen arvot eivät ole ikuisia, koska niitä voidaan loukata, eli uskontojen arvot eivät ole Jumalasta, vaan ne ovat vain uskomuksia, kuten vaikkapa poliittinen ideologia, johon uskovat väittävät, että vain heidän ideologiansa pelastaa maailman.

Muutoin huomataan, että tuomarit uskovat ikuisiin arvoihin, joita ajallinen ihminen voi mennen tullen polkea paskaläjään. Kaikenlaiset arvoja ja uskomuksia koskevat tuomiot ovat mielivaltaa vailla mitään järkeä.

Sinä päivänä tapahtuu kummia, jona tuomarit uskaltavat julistaa uskontojen arvot maallisiksi arvoisiksi. Sillä juuri sinä päivänä kaikki ihmiset tajuavat, että sellainen ihminen on pelkkä valehtelija, joka väittää maallisia arvoja jumalallisiksi arvoiksi.
Ja siksi sinä päivänä uskovaiset oppivat, että heidän pitää olla hiljaa tai muutoin heidän huuliltaan kuullaan valhetta. Ja sinä päivänä kaikki uskovaiset tuomitaan valehtelusta.

Sinä päivänä ihmiset pystyvät itse ajattelemaan, kumpi onkaan suurempi rikos; Valehdella järjettömyyteen perustuen olevansa uskossa ikuisiin arvoihin, vaiko kritisoida sellaista uskonoppia, joka perustuu valheeseen!


Sitä päivää odotellaan, jolloin tuomarit toimivat oikeamielisesti ja kertovat avoimesti käsi Raamatulla, että uskontojen arvot ovat maallisia, jos joku voi niistä loukkaantua.

Islam tulee oletko valmis

Länsimaihin on iskenyt laho. Vai ovatko Euroopan poliitikot testaamassa, kuinka suuren painolastin EU-myllykaarisilta kestää?

Kuten tunnettua, niin Turun Aurajoen yli tehtyyn Myllysiltaan tehtiin rasituskoe, jossa sillan päälle kuormattiin valtavan suuri ylipaino, -- joka vaurioitti siltaa niin pahoin, että lasketun viidensadan vuoden sijasta silta kesti vaivaiset parikymmentä vuotta.

En tiedä ihan tarkalleen, miten pitkälle poliitikot ovat laskeneet länsimaisuuden kestävän, mutta jos poliitikot jatkavat vielä muutaman vuoden länsimaisuuden rasittamista suunnattoman suurilla ylipainoilla, niin asia on selvä: Länsimaalaisuus romahtaa parikymmenessä vuodessa.

Mitä tulisi länsimaalaisuuden tilalle? Ainakin se on selviö, että maahanmuuttajien ottaessa Euroopan haltuunsa koko tähän astinen sivistys romahtaa tuhansia vuosia taakse päin. Lue lisää:
Homma forum 20.10. 2010: Ralph Giordano: Herra presidentti, ongelma ei ole maahanmuutossa vaan islamissa
Gabblgob Live Journal 12.10. 2010: Проблема не в иммиграции, а в исламе!
Welt Online 12.10. 2010: Nicht die Zuwanderung, der Islam ist das Problem!
Haolam 12.10. 2010: Ralph Giordano zur Debatte um den Islam und Integration

Blogs.Telegraph 22.10. 2010: Labour: London borough becomes Islamic republic

Youtube 10.10. 2010: Denmark: politicians speak on Islam

Uusi Suomi 17.10. 2010: Liittokansleri Merkel: ”Monikulttuurinen Saksa epäonnistui täysin”

Mail Online 21.10. 2010: Cafe owner ordered to remove extractor fan because neighbour claimed smell of frying bacon offends Muslims

On hienoa seurata tätä aikaa. On äärimmäisen kiehtovaa havaita, miten ihmiset kautta Euroopan alkavat herätä. Vielä se herääminen on ajoittaista ja Euroopan muistikin palailee pätkittäin; Historiasta olisi kannattanut ottaa oppia, mutta poliitikot ilmeisesti katsovat, että heidän ei tarvitse tietää mitään historiasta osatakseen palvoa mammonaa, eli ahnehtia verovaroja omille ryhmilleen ja pitääkseen valtioita pelkästään rikkaiden etujärjestöinä.

On äärimmäisen mielenkiintoista seurata etenkin Suomen poliittista kenttää, missä vanhat puolueet Vihreät mukaan lukien alkavat olla jo kohta kuin vesikauhuiset rakit, jotka räksyttävät ylt'ympäriinsä hyppien kauhuissaan kaikkea sitä, mikä heitä pelottaa ja heidän ideologiaansa uhkaa.

Itse päätin jo keväällä, että rikon äänestämättömyyslupaukseni ja aion seuraavissa vaaleissa äänestää Persuja. Jos kuitenkin Persut alkavat tämänhetkisen nousunsa myötä suvaita maahanmuuttoa, niin varmasti sieltä Persujen sivulta löytyy sitten sitä aidompaa järjen ääntä, mutta tuskin mitään jumalallista ääntä sieltäkään nousee...

Perussuomalaisten ei tulisi nyt millään tavoin lopettaa kriittisyyttä, vaan heidän pitäisi syventää tietoisuutta kaikesta siitä, mitä maahanmuuttajat Suomelle ja koko maailmalle merkitsevät. Erityisesti minä koen arvojen merkityksen suunnattoman tärkeäksi:
Kuten lukijani ovat havainneet, niin olen toistamasta päästyäni toistanut Judeokristillisroomalaispohjalaisen arvomaailman olevan täysin sovittamattomissa maahanmuuttajien arvoihin. Esimerkiksi Koraanin oppi valehtelusta on täysin sovittamattomissa Jeesuksen opetukseen tai kymmeneen käskyyn: What does the Religion of Peace Teach About...:
Raamattu käskee ihmisiä vain kymmenellä käskyllään, kun taasen islam edellyttää muslmin noudattavan koko Koraania. Raamattu antaa ihmisille omantunnon vapauden, koska sieltä löytyy "vain" kymmenen käskyä, kun taasen muslimi ei edes tarvitse omaa tuntoa, koska hän vain lukee Koraanista, miten pitää elää ja käyttäytyä. Raamattu edellyttää omaatuntoa, moraalia, mutta Koraani ei salli muslimille sellaista ylellisyyttä kuin moraali tai omatunto.
Se olisi poliitikoiden hyvä oppia, koska jos poliitikko ei ymmärrä arvojen olevan erilaisia, niin silloin poliitikko ei voi olla arvojohtajakaan, ja hänen tekonsakin ovat täysin arvottomia.
Se on ollut todella mahtava havaita, että nyt Euroopasta löytyy jo monia hyvin nimekkäitä vaikuttajia, jotka jo ensimmäisessä lauseessaan ovat julistaneet samaa; että länsimaalaisuuden ja islamin arvot eivät ole yhteensopivia. Esimerkiksi Verkkouutiset 23.10.2010: Rauhan este: "Koraani kehottaa tappamaan kristittyjä". Kyllä näin on.

torstai 21. lokakuuta 2010

Perustelun perustelu

Perustelulla tarkoitetaan järkisyitä. Jos asialle ei voida esittää järjellisiä syitä, silloin sitä asiaa ei voida myöskään perustella. Järjettömyydelle ei voida löytää perusteluja. Otan esimerkiksi tuon Espoon kirjaston muslimien rukousnurkan.

Espoon kirjasto siis loi verorahoilla ylläpidettävään palveluun muslimeille rukousnurkkauksen. Perusteluna oli ramadan, koska kuulemma muutoin muslimit eivät voi harjoittaa omaa kulttuuriaan Suomessa.

Espoossa kuviteltiin, että he ovat monikulttuurisia, kun ovat huomaavaisia vain yhtä kulttuuria kohtaan, jolla ei juurikaan ole antaa todellista näyttöä inhimillisyydestä. Kun asia tuli ilmi, niin Espoon kirjasto vaihtoi rukousnurkan perustelua; Nyt sitä tulikin kaikkien uskontojen yhteinen rukousnurkka. Tosin virkamiehiä siellä ei koskaan nähty rukoilemassa!

Virkamiehet ja päättäjät siis todistivat jälleen kerran, ettei niillä ole paskanokareenkaan vertaa ymmärrystä arvoista yleensä ja uskonnon arvoista erikseen. Pitää olla täysin järkeä vailla, jos uskoo, että suomalaisella luonteenlaadulla voitaisiin harjoittaa kristinuskoa siellä, missä kuuluu islamilaista hoilotusta ja näkyy perseen pyllistelyä.

Suomen menestys kansainyhteisössä perustuu suomalaisten ominaisuuksiin: älyllisyyteen, rehellisyyteen, rohkeuteen, ymmärtäväisyyteen, harkitsevaisuuteen, vastuullisuuteen, luotettavuuteen, vaatimattomuuteen, tarkkuuteen, tehokkuuteen, auttavaisuuteen, ystävällisyyteen, huomaavaisuuteen ja hiljaisuuteen.
Jos ihmisellä ei ole kaikkia noita ominaisuuksia, silloin hän ei voi olla suomalainenkaan. Suomen menestyksen takana ja takuuna ovat edellä mainitut ominaisuudet.

On onnettomuus suomalaisuudelle, jos Suomessa asuva katsoo, että hänen tulee olla ystävällinen ilman muita suomalaisuuteen kuuluvia ominaisuuksia; varmastikin muiden maiden kansalaisia voidaan kutsua ystävällisiksi, mutta heiltä puuttuukin sitten monet muut positiiviset ominaisuudet, kuten pyrkimys hiljaisuuteen ja harkitsevaisuuteen.
Yleensä suomalainen on ystävällinen ensiksi suomalaisia kohtaan; ei ole lainkaan ystävällistä kohdella suomalaisia toisenluokan kansalaisina omassa maassaan. On mahdotonta olla ystävällinen ja älykäs maahanmuuttajien edessä, jos ei ole sitä suomalaisia kohtaan.

Suomalaisten uskonnollisuus perustuu suurelta osin Jeesuksen elämään ja opetuksiin. Jeesuksen mukaan suomalaisten tulee rukoilla yksikseen ja hiljaisuudessa, hiljaisesti mielessään. Luultavasti me tosi suomalaiset olisimme ja olemme tehneet niin, vaikka emme olisi koskaan kuulleetkaan Jeesuksesta.
Ainakaan minusta se ei olisi lainkaan mukavaa keskittyä johonkin Korkeimpaan tai ajatella perimmäisiä, kun vieressä joku alkaa kysellä, missä suunnassa on Mekka ja pyllistellen ulisee ja mongertaa sanoja, joita ei itsekään ymmärrä. -- mutta, juuri tuota Espoon virkamiehet ja päättäjät suomalaisilta vaativat -- sen jälkeen, kun he tajusivat, ettei heidän ensimmäinen perustelu rukousnurkan järjestämisestä verorahoilla pelkästään islamisteille ollutkaan suomalaisten mielestä hyvä idea!

Jos asian ensimmäinen perustelu oli täysin järjetön, niin asian mikään seuraavakaan perustelu ei voi olla mitään muuta:
Mulla on tapana sanoa, että anna muille sitä, mistä itsekin pitäisit; En siis voi antaa toiselle esimerkiksi sellaista ruokaa, jota en itse söisi. En melua, koska hiljaisuus on positiivisempaa. En matele maassa, moska pystyasento osoittaa henkistä kyvykkyyttä. En korota mitään maantieteellistä paikkaa ylitse muiden, koska olen älykäs. En myöskään leikkaa itselleni paksumpaa siivua pullasta, koska olen ymmärtäväinen. Mutta.

Olen täysin varma, että Espoon päättäjät ja virkamiehet eivät itse taatusti mene rukoilemaan sellaiseen tilaan, mihin he ovat usuttamassa muslimeja! Yksikään rikas ei pysty jakamaan kakkua tasan, eli rikkailta puuttuu matemaattislooginen ajattelu.

Espoon päättäjien mukaan Mekka on korkeampi ja parempi paikka kuin Espoo, koska heidän piti järjestää kirjastoon suomalaisten varoilla Mekka-rukoilun paikka. Olivatkohan Espoon päättäjät edes sen vertaa auttavaisia avuttomia maahanmuuttajia kohtaan, että olisivat maalanneet kirjaston lattiaan nuolen, joka osoittaisi Mekkaa kohden? Muutoinhan asia oli niin, että Espoon virkamiehet auttoivat suuntavaistottomia muslimeja vääräuskoisuuteen, koska se ei olisi sopivaa pyllistää Mekkaa kohden.
Kuten huomataan, niin poliitikoilta ja virkamiehiltä ovat arvot täysin hukassa. He eivät näytä ymmärtävän uskonnoista ja elämästä yhtikäs mitään; he ovat valmiita niputtamaan kaikki uskonnotkin yhteen nurkkaan, ja sitten täysin mielipuolisesti julistavat samassa yhteydessä omaa ylimielistä monikulttuurisuuttaan: Mitä helkutin monikulttuurisuutta se olisi, jos suomalainen joutuisi rukoilemaan samassa tilassa, missä maahanmuuttajat hoilottavat ja pyllistelevät lateraalisesti?

Jos kerta päättäjät katsovat, että heidän velvollisuus on järjestää kristillisen Suomen verovaroilla rukoustiloja maahanmuuttajille, niin eikö olisi järkeenkäypää, että päättäjiltä vaadittaisiin ensin yliopistotasoinen tutkinto uskontotietoudessa?
Olisiko jo aika kypäsi sille, että poliitikot tutustuisivat islamiin ennen kuin vollottavat, miten suomalaiset ovat rasisteja?
YLE 19.10. 2010: Kirjaston ja uskonnon yhdistäminen kuohuttaa Espoossa

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Monikulttuurisuuden hulluus

Nyt vihdoinkin asunnottomien yö alkaa pikku hiljaa loppumaan, joten voin taasen motkottaa muslimeista, monikulttuurisuushömpästä ja muusta hulluudesta

Kysyisin näin äkkipikaa suomalaisilta hulluuden suvaitsijoilta, että mitenkäs te nyt olittekin ihan sattumalta laumasieluja? Oliko se mukavaa seurata sokeana ja ilman mitään omaa mielipidettä jotakin pirun eksynyttä sielua?

Mitä mieltä te suvaitsevaiset ja mokuttajat olette Saksan tilanteesta; Onko Angela Merkel tehnyt nyt jotakin perusteellisen väärin, kun hän sanoo Saksaan muuttaneille ulkomaalaisille, että heidän pitää aktiivisesti integroitua saksalaisuuteen? Merkelin puolueelta vaatimuksia maahanmuuttajille: "Liittokansleri Angela Merkelin kristillisdemokraatit kaavailevat toimia sellaisia maahanmuuttajia vastaan, jotka eivät halua integroitua saksalaiseen yhteiskuntaan."

Teidän mokuttajien änkytyksestä olen sen verran ymmärtänyt, että te ette suivaitse tippaakaan sellaisia, jotka sanovat, mitä ajatelevat. Mitä mieltä te nyt olette sitten Päivi Räsäsestä, joka myös sanoo, mitä ajattelee, eikä se ole synti? Räsänen sanoo sen mitä ajattelee, eikä se ole synti.
Eikös tuollaisen asenteen pitänyt olla rasistinen asenne, vai mitä, helkutin mokuttajat?
Kun ihminen ajattelee, että hän saa sanoa, mitä ajattelee, niin eikös siihen silloin kuulu myös typerien uskontojen vastaiset ajatukset, eikä ainoastaan homofoobiset mielipiteet?
Vai onko niin, että teidän suvaitsevaisten mukaan ihminen ei saa saa ajatella vapaasti, vaan te samarin mokuttajat vaaditte kaikilta muilta yhdenmukaista ajattelua, paitsi Angela Merkeliltä ja Päivi Räsäseltä?
Vai onko niin, että teidän sekopääsuvaitsevaisten mukaan homoista saa kyllä ajatella mitä tahansa, mutta ei maahanmuuttajista, eikä heidän epä-eurooppolaisista tavoistaan, koska homot eivät ole vähemmistö, kun taasen tavalliset veronmaksajat ovat jo vähemmistö.

Jospa te samperin mokuttajat vain ymmärtäisitte sen, että te olette saaneet Euroopan sekasortoon seuraaviksi kolmeksituhanneksi vuodeksi. Ainakin sen verran kestää ennen kuin Eurooppa on saanut integroitua jo tähän mennessä tulleet maahanmuuttajat, jotka eivät suinkaan tulleet tänne töihin, kuten te pirun suvaitsevaiset olette niin luulotelleet, vaan he ovat tulleet tänne omahyväisinä ja ylimielisinä oman kulttuurinsa edustajina, joilla ei ollut alkuunkaan tarkoitustakaan integroitua eurooppalaisiksi.

Te hiivatin mokuttajat olette tehneet tästä maailmasta pelkän paskaläjän; ihmiskunta kärsii jo nyt ennennäkemättömistä vaikeuksista, joita aiheuttaa suunnattoman suuri joutilaiden armeija, jolla ei ole mitään aikomustakaan työn tekoon, vaan vain julistaa paskamaista oikeassaolon uskontoaan. Ranskan nuorisomellakat, joita te suvaitsevaiset luulette eläkemellakoiksi, ovat pienen pieni alkupala sille, mikä Eurooppaa odottaa.

Ei ainoastaan himouskovaiset ole ihmiskunnan loiseläjiä, vaan yhä suurimmassa määrin sitä on nuoriso, joka uskoo sokeasti viherpiipertäjien propagandaa, miten maailma on nykyisin jo niin hieno paikka, että ihmisille riittää, kun hän skeittailee ja pelleilee vähäisten veronmaksajien kustannuksella ja huutelee jotakin saatanan rakkauslorua ilman minkäänlaista halua rehelliseen työntekoon.

Rakkaus on työntekoa. Rakkautta ei voi ilmaista sanoilla; kuten Jeesus käski kolmesti Pietaria tekemään työtä, jos hän todella rakastaa ihmisiä, niin samoin on kaikkina aikoina; inhoan suunnattomasti jokaista, joka puhuu rakkaudesta, mutta ei sitten pysty antamaan omaa työtään täysin pyyteittä ihmisten hyväksi.

torstai 14. lokakuuta 2010

How to unite one nation

Kuinka yhdistäisit kansakunnan? Jos Sinulle annettaisiin kaikki maallinen valta, niin miten sillä vallalla voisit yhdistää eripuraisen, mutta persoonallisten ihmisten muodostaman kansakunnan puhaltamaan yhteen hiileen? Chilessä vallitsee talvisodan henki

Oliko Chilen yhdistäminen yhdeksi kansakunnaksi ikään kuin "väärin sammutettu"-juttu?
Mitä järkeä on alkaa syyttää sen Copiapon kaivoksen omistajia -Companía Minera San Estebania-, koska jopa presidentti Sebastian Pinera totesi julkisesti, miten chileläiset ovat nyt yhtä?

Chilen pressa ei tainnut ajatella asiaa paljoakaan, kun hän heti alkoi hajottamaan Chilen kansan saavuttamaa yhtenäisyyttä halpahintaisille syytteillä kaivoksen omistajia vastaan. Koska nyt näyttää siltä, että Chilen kansan yhtenäisyys ei ole minkään arvoista. Tai ainakaan se ei ole niiden muutamien ropojen arvoista, joita Pressa luulee kaivoksen omistajilta korvauksina saavansa.
Jos minä saisin tehtäväksi yhdistää Suomen kansan, niin ampuisin Mainilassa muutaman laukauksen -- tai sitten tekisin jollakin tavoin kaivossortuman Pyhäsalmen kaivoksen toiseksi syvimmälle tasolle ja jättäisin sen alapuolelle loukkoon 33 miestä ja varmistaisin, että siitä kaiken muun lisäksi tulisi myös numerologien ykköskohde.
Mikään muu ei voi enää pelastaa Suomea kuin uskomaton ihme, uskomattomampi kuin se Chilen ihme. Sillä Suomessa kaivoksen saaminen sortumaan on tehty hyvin vaikeaksi. Pitäisi ehkäpä jopa palkata halpatyövoimaa Afrikasta tai Intiasta, ellei peräti Kiinasta, jotta kaivokset saataisiin samaan kuntoon, mitä ne ovat Chilessä: NÄKÖKULMA: Chile suuttui kuparimaan kaivosmiesten kovasta kohtelusta

Tulevan Suomen yhtenäisyyden onneksi Suomen valtio haluaa pitää rikkaat ikuisen rikastumiseen huumassa (rutiköyhinä, suom. huom.), joten ehkäpä jo kymmenen vuoden kuluttua saadaan tännekin kaivossortumia ja muita maailmanluokan onnettomuuksia.
Onhan Suomen hallitus jo päättänyt yksimielisesti Sekooomuksen johdolla, että Suomi tulee avata vuokratyönvälitysfirmoille; Meidän ei enää tarvitse tuhlata aikaa ja rahaa suomalaisten kouluttamiseen, koska hallituksen suurella avituksella Intiasta tuodaan tuota pikaa tänne miljoona insinööriä, joten Pöyryn suku saa laittaa loputkin pillit pussiin...

Turun Sanomat: Korkeakoulutettujen työttömyys kohoaa - diplomi-insinöörien tilanne erityisen heikko Linkistä huomataan, että Suomessa on jo nyt vähintään 35000 korkeasti koulutettua työttömänä. Sen joukon työllistämisen ei luulisi olevan kovin vaikeaa, mutta poliitikot ovatkin yksimielisesti päättäneet, että maahanmuuttajien työllistäminen verovaroilla on ykkösasia, tai muutoin poliitikot kirkuisivat peilikuvilleen; Rasisti, rasisti,...

Talous- Sanomat: "Pöyryn tulosvaroitus vakava signaali Suomen tilasta"
Noin sitä pitää: Pöyrykin joutuu laittamaan insinöörejä kortistoon! Onneksi heille, niin Suomen valtio tuottaa Suomeen luku- ja kirjoitustaidottomia kultamunia Suomeen insinöörien seuraksi imemään taikaseinän nisua -- ainoastaan sillä erolla, että Suomen valtio on huolissaan ainoastaan maahanmuuttajien työllistymisestä, ja valtio sulkee täysin kaikki aistinsa siltä tosiasialta, että rikkaiden ahneus ja teknologian automatisoituminen vievät kaiken aikaa kiihtyvällä tahdilla työt suomalaisilta.

Suomalaisia syyllistetään ja työllistetään nykyisin kaikkein eniten maahanmuuttajien hyysäämisellä. Suomeksi: Maahanmuuttajien hyysääminen on suurin työllistävä vaikutus. Valtio työllistää suoraan mahanmuuttajien hyysääjiksi jo yli kymmenentuhatta suomalaista, joille palkka maksetaan veroista. Samaan aikaan jokainen palkansaaja joutuu maksamaan veroina maahanmuuton kustannuksiin ainakin yhden veroäyrin.

Maahanmuuton kustannuksia on maahanmuuttajille annettava ilmainen kieliopetus, tulkkauspalvelut, kääntäjäpalvelut, poliitikkojen kulukorvaukset ja palkkiot, asiankirjojen monistaminen sadalle kielelle, asianajajien superpalkkiot, suomalaisille määrätyt korvaukset, maahanmuuttajien uskomusten hyysääminen oikeaoppisuuspoliiseineen, maahanmuuttajien eristäminen ghettoihin ja omiin aikatauluihin erilaisiin julkisiin tiloihin, kuten uimahallivuoroihin. Poliitikkojen laatimat mielettömät lait. Maahanmuuttajien perinneruokapalvelut: Antoi oppilaalle väärän lautasen ja menetti työnsä Maahanmuuttajien valituspalvelut ..............

Kuten jokainen älykkö tajuaa, niin Suomea ollaan luovimassa takaisin kivikauteen. Jossakin siinä matkan varrella sattuu sitten yhtä ihmeellisiä asioita, mitä Chilessäkin tapahtui, että Jumala hautaa muutaman kymmenen miestä vuoreen ja sitten Suomi joutuu tilaamaan ulkomailta insinöörin, joka kaivaa heidät esille.

Poliitikot, antakaa vaan ahneille täysi vapaus pitää ihmisiä pelleinään; Antakaa ahneille paskiaisille vapaus leikkiä työvoimavälitysfirmoillaan, niin ei aikaakaan, kun te poliitikko perseet huomaatte, ettei tämän näin pitäny mennä...

Nyt minulle tuli probleemi: Pitääkö minun nyt lakata syyttämästä poliitikkoja, koska poliitikot parhaillaan tekevät Suomeen sellaisia ansoja, joiden laukaiseminen yhdistää kansakunnan jälleen talvosodan hengellä. Sillä tuohonhan minäkin pyrin!
Sillä enhän minä tykkää siitäkään, että sen Copiapon kaivoksen omistajia syytetään, koska heidän ansiostaan Chilessä on nyt koskaan ennen näkemätön yhteen hiilen puhaltamisen henki.

Minäkin pyrin omalla vähäpätöisyydelläni siihen, että suomalaiset voisivat jälleen ja loputtomasti kokea olevansa yksi kansa. Ymmärrän hyvin, ettei minusta ole Suomen kansan yhdistäjäksi. Sen sijaan näen täysin selvästi, että poliitikot tekevät parhaillaan päätöksiä, joiden seurauksena Suomeen saadaan niin paljon värinää ja säpinää ja sortumisia, että ne yhdessä saavat etniset suomalaiset taistelemaan yhden asian puolesta, jolloin Suomi saavuttaa sen, jota poliitikot kammoksuvat kuin muslimi juutalaista; kansallisen yhtenäisyyden.

Kansallinen yhtenäisyys on toiseksi arvokkain asia maailmassa. Kaikkein arvokkain olisi maailman yhtenäisyys, mutta siihen ei päästä niin kauan, kun kansat ovat sisäisesti ristiriitaisia, eli monikulttuurisia; moniuskonnollisia.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Asunnottomien

Asunnottomien yö tulee, oletko valmis?

Olen rakentanut y.o. linkin takana olevat sivut, joita myös päivittelen.
Jos Sinulla on mielessä jotakin, joka sopisi asunnottomuuteen ((oma) artikkeli, mielipide, tilastoa tms), niin voit lähettää sellaista sähköpostiini.

Myös sivujen kehitys/parannusehdotuksia otetaan vastaan,
vaikka millä saisi sivuista enemmän vuorovaikutteista...

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Monikulttuurinenko Suomi

Jyrki Katainen julistaa jälleen kokoomususkontonsa yhtä pääkohtaa; miten myönteistä maahanmuutto onkaan.
Maahanmuuton todellisuus ei voi olla Suomelle myönteinen asia; Suomi on osa maailmaa, jossa suurin osa maailmasta on Suomea huonommassa asemassa. Muulle osalle maailmaa maasta pois muutto on kaikkea muuta kuin myönteinen asia.

Jokainen maa kärsii siitä, jos sen maan parhaimmisto lähtee maasta pois. Kataisen on täysin turha väittää, että Suomeen muutto olisi hyvä asia, koska sellainen muuttoliike heikentää radikaalisti muuttajien lähtömaiden potentiaaleja. Ja vastaavasti tänne tulijoiden potentiaali ei ole niin erinomaista kuin Katainen ja hänen opilliset kumppaninsa yrittävät esittää.
Suomessa on viimeaikoina vellonut vaalirahakeskustelu. Nyt siihen tuli lisäksi tuo poliitikkojen hallintoneuvostosekoilut, esimerkiksi:
Uusi Suomi: Miksi Veikkaus lennättää poliitikot ulkomaille? – ”Turistiluokassa”
YLE: Urpilainen laiskin Neste Oilin kokouksissa kävijä - kahdesta kokouksesta lähes 14 000 euroa
Uusi Suomi: Vielä löytyi yksi työstään laistaja – ”En ehtinyt”
YLE: Rehulalle maksettiin tuhansia euroja yhdestä kokouksesta

Katainen puhui mediassa hallintoneuvostojen lakkauttamisesta täsmälleen samoilla argumenteilla, mitä asian paljastanut Professori Jarmo Leppiniemi. Katainen ei kertonut yhden yhtäkään uutta argumenttia asiasta, vaan toisti ainoastaan muiden puheita siitä ja jätti tahallaan kriittisemmät asiat omista puheistaan pois.
Kun nyt katsotaan, mitä Katainen puhuu maahanmuutosta ja sen myönteisyydestä, niin havaitaan sama asia; Katainen ei ole asiaa itse lainkaan ajatellut, vaan hokee ainoastaan maahanmuuttouskonnon opinkappaleita uskollisemmin kuin muslimi koraaniaan.

Koska Katainen on erittäin myötämielinen sille, että poliitikoille lahjoitetaan rahaa, palveluksia, hyvinvoinnin lisää, kulukorvauksia, ilmaisia lounaita, ilmaisia ulkomaanmatkoja, eläkkeitä jms, niin Kataisella ei kertakaikkiaan ole sellaisia arvoja, joilla voitaisiin tehdä Suomesta arvollinen asuinsija suomalaisille:
Ihminen ei ole kelvollinen päätöksentekijänä, jos hän esiintyy ahneena ja rikkaiden asianajajana, kuten Katainen esiintyy. Iltalehti, blogit; Isokallio: Ahneet hillopurkilla

Päätöksen tekijältä tulee voida vaatia elämän arvoja. Se ei ole mikään arvo, kun julistaa maahanmuuton olevan myönteinen asia, koska ilmi selvästi Suomeen tuleva maahanmuutto on maailman enemmistölle negatiivinen, koska se on maastamuuttoa, joka köyhdyttää ja lisää liikakansoitusta:
WORLD POPULATION

Tosin Katainen on jo ahneudellaan todistanut, ettei hän välitä kansan köyhdyttämisestä ja maailman tilasta; Kansanedustajien palkkojen ja palkkioiden ja korvausten, hallintoneuvostopaikkojen ja lisäetuisuuksien kahmiminen on kansan köyhdyttämistä, täysin arvotonta toimintaa. Asia olisi sama, jos maanviljelijä söisi parhaimmat siemenet ja kylväisi vain heikot siemenet!

Kataisen motiivit maahanmuutolle on siis sama, mitä itse maahanmuuttajilla on; Maahanmuuttajat ovat yleensä sellaisia, jotka pyrkivät selviytymään elämästä mahdollisimman helpolla. Samoin Katainen kumppaneineen katsoo, että hänen oma elämä on riippumatonta suomalaisten elämästä, joten poliitikot katsovat, että heidän velvollisuus on etsiä ainoastaan helppoa elämää --itselleen.

Katainen ja muut ahneet katsovat, että heillä on jokamiehenoikeus ihmiskuntaan; että Kokoomus ja muut ahneuden suurkuluttajat pitävät ihmiskuntaa ainoastaan erämaana, josta on oikeus poimia parhaimmat päältä.

On kertakaikkisen typerää julistaa, että maailman tämän hetken ykkösmaa olisi kehitysmaiden ykkösaivojen ja ykköslihasten tarpeessa; että Suomelta puuttuu itsestään kapasitetti hoitaa omaa maataan.

Milloin poliitikot oikein ymmärtävät, että ylikansoittuminen ja maahanmuutto kuuluvat samaan lauseeseen; että on äärimmäisen typerää puhua työvoiman tarpeesta ilman, että puhutaan elämän todellisista arvoista.
Antakaa ihmisille oikeus elinikäiseen työntekoon oman elämänsä pouolesta, jolloin poliitikoilta poistuisi samalla huoli siitä, mistä saadaan eläkeläisille hoitajia.
Nyt ihmisiä odottaa karmea kohtalo juuri siksi, koska poliitikot eivät anna ihmisten elää parasta mahdollista elämää, vaan poliitikot uhkailemalla pakottavat ihmiset toimittamaan elämäntyönsä rikkaiden tyhjäpäisen elämän hyysäämiseen.

Rikkaat ovat ihmiskunnan suurin ongelma.

Ilman rikkaita ihmiskunnan väkimäärä asettuisi kestävän kehityksen mukaiselle tasolle. Mutta rikkaat eivät uskalla ajatella, mitä kestävä kehitys ihmiseltä vaatii, koska rikkaat tietävät, että he voivat olla ahneita vain silloin ja siellä, missä "kestävä kehitys" esiintyy vain vaali- ja juhlapuheissa.

Jokaista rikasta varten maailmassa tulee olla jatkuvasti kasvava joukko halpatyövoimaa, kun taasen jokaista köyhää kohden maailmassa ei ole pikkurillin vertaa rikasta.

Katainen pyrkii puheillaan julistamaan juuri sitä, että Suomen väkiluvun tulee antaa kasvaa jatkuvasti, lopulta ekspotentiaalisella vauhdilla. Kataisen & kumppanien oppiin kuuluu, että suomalaiset eivät koskaan voi elää sellaista elämää, joka pitäisi heidät hyväkuntoisina ja terveinä kuolemaan asti.
Rikkaiden uskonnon "arvoihin" kuuluu oppi ihmisen surkeudesta; Kokoomuksen oppi on suunnattoman paljon surkeampi kuin kristillisten oppi ihmisen perisyntisyydestä -- sillä ns. kapitalistien mukaan ihmisiä pitää pompottaa niin, että tuloksena mielikuvitukseton elämä, joka päättyy sairaaseen vanhuuteen. Sairasta.

Jos nimittäin päättäjät haluaisivat oikeasti ihmisille hyvän elämän, niin silloin kansalaisille ei koskaan hoettaisi, että rahat ei riitä siihen tai tuohon. Ottakaa oppia vaikka umpisokeasta Johan Vennisestä, joka ei koskaan valittanut sitä, että rahat eivät riitä; Hänelle riitti omat kädet, elämän loppuun asti! Johan Venninen ei tarvionnut yhden yhtäkään maahanmuuttajaa itseään holhoamaan.

Mutta Katainen & Kumppanit elävät parhaillaan sellaista saamatonta elämää, jonka loppupuolella heille pitää olla tarjolla loputon reservi halpatyövoimaa pesemään heidän perseitään. Nyt vielä Katainen & kumppanit ajattelevat, että muiden ihmisten elämän tehtävänä on tarjota rikkaille ilmainen elämä, -- mutta kun rikas jää eläkkeelle, niin sen jälkeen hänelle pitää rahan lisäksi tarjota ilmaiset vaipatkin ja vaippojen vaihtajat....

Ei ole moraalitonta vaatia rikkaita käyttämään lihaksiaan ihmiskunnan hyväksi. Se olisi täysin moraalitonta ja erittäin typerää olla vaatimatta rikkaalta lihastyötä, koska juuri tuollainen fyysistä toimintaa vailla oleva elämä vaatii muiden ihmisten tuhlaavan ainutkertaisen elämänsä laiskojen hyysäämiseen.

Eduskunnan kuntosali on pelkkää elämän sijaistoimintaa.
Oikeassa elämässä ihmisen ei tarvitse erikseen tuhlata elämänaikaansa kuntoiluun, koska hän pysyy kunnossa läpi elämän työnteollaan. Kuntoileva ihminen on pihalla elämästä.
Jos vain kansanedustajat tekisisivät fyysistä työtä, niin silloin heillä olisi aikaa mennä jopa hallintoneuvostojen kokouksiinkin eduskunnan kuntosalille menon sijasta

Elämän tulee olla kokonaisvaltaista, eli sellaista, missä lihakset ja pää kehittyvät yhtä aikaa. Ainoa keino kehittää päätään yhdessä lihasten kanssa, on työelämä. Työelämässä ei ole sellaista lakia, että työ pitäisi jossakin vaiheessa lopettaa, koska työ ja elämä ovat sama asia.

Ihminen ei voi olla viisas, jos hän yrittää istualtaan tehdä lakeja työelämää varten. Sellainen ihminen ei myöskään ymmärrä, mikä työvoimavara häneen itseensä sisältyy. Esimerkiksi Katainen omaa varsin suuren potentiaalin työelämään, mutta koska hänellä ovat oikeat arvot hukassa, niin siksi hän toimittaa vain sijaistoimintoja, kuten vaatimusta siitä, että poliitikoilta ei saa kieltää ilmaista rahaa...

Talous-Sanomat: Leppiniemi: Valtionyhtiöt jakavat poliitikoille hämäriä palkkioita
Iltasanomat: Häkämies yrittänyt kahdesti

Savon Sanomat: Katainen; Monikulttuurinen Suomi
Vantaan Sanomat: Joka toinen vanki ulkomaalainen?