Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansanluonne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansanluonne. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. helmikuuta 2019

Poliitikot ovat tappaneet moraalin

Kansanedustajat eivät koe tekevänsä mitään väärää, koska hehän toimivat vain omien ohjeidensa mukaan. Varsinkin Vihreän puolueen edustajat ovat kovia jätkiä noudattamaan omia ohjeitaan:
Iltalehti, 4.2. 2019: Iltalehti esitti Ville Niinistölle kuusi tiukkaa kysymystä taksin käytöstä, Niinistö vastasi ympäripyöreästi: ”Olen toiminut ohjeiden mukaisesti”.
Uusi Suomi, 4.2. 2019: ”Tämä maa on moraalisessa konkurssissa” – Jari Sarasvuo sauhusi Ylellä: Miten heitteillejättö on mahdollista hoivakodissa?
Iltalehti, 26.1. 2019: Kansainvälinen eliitti lentää 1500 yksityiskoneella Sveitsiin keskustelemaan ilmastonmuutoksesta – Niinistö näpäytti Twitterissä: ”Sanat ja teot?”.

Samalla vihreällä tavalla toimivat muutkin uskovaiset: Uskovaisetkaan eivät koe tekevänsä mitään väärää, kun yhtyvät alaikäisiin, tappavat homoja, vääräuskoisia, lapsia, vanhuksia ja naisia, milloin kunniasta, milloin säästösyistä, sekä pysyvät omissa oloissaan kuten poliitikotkin, koska hehän vain noudattavat omia ohjeitaan.

Kuten poliitikot eivät tunne eivätkä tiedä tavallisten kansalaisten tuntoja, niin samoin tietty maahanmuuttajien ryhmä haluaa olla tuntematta suomalaisten tuntoja, koska poliitikoille kansalaisista on hyötyä vain vaaleissa ja oikeauskovaiset eivät halua olla tekemisissä vääräuskoisten kanssa.
Ennen White Flightia on ollut Rich Flight.
Rikkaat pakenevat kansan keskuudesta omille alueillaan, joista heidän on helppoa vaatia yhtenäisen kansan tuhoa vaatimalla maahan ulkomaisia sijoitusyhtöitä, halpatyövoimaa ja muuta loismaista eläjää.

Populisteille ei voida antaa taksiseteleitä eikä vapaata oikeutta matkustaa ilmaiseksi minne vaan, sillä populistihan voisivat luoda suhteita muihin ihmisiin. Vain poliitikoilla on poliitikoiden mielestä virallinen oikeus käyttää verorahoja suhteiden luomiseen.
Kumma, että poliitikolla ei vielä valituksi tulleena ollut riittävästi suhteita? Kuka tai mikä on se erityinen taho, johon poliitikolla ei ollut suhteita ennen vaaleja?

Poliitikoille kansasta nousevat mielipiteet ovat parhaimmillaankin vain populismia, joka vastaa täysin uskovien puheita vääräoppisista, jotka eivät ansaitse samoja oikeuksia, mistä uskovaiset nauttivat.

Edellisistä lauseista voidaan muodostaa totuus kaiken maailman ideologiauskovaisista, mukaan lukien poliitikot ja muut rikkaat:
Omien ohjeiden noudattaminen on aina moraalitonta, ja johtaa vääjäämättä kansan jakaantumiseen.
Pitääkö Kansan kuolla ennen kuin poliitikot näkevät kansan arvon?
IL, 5.2. 2019: Selostajalegenda tuohtui suomalaiselle medialle Matti Nykänen -kirjoittelusta: ”Pitääkö ihmisen kuolla ennen kuin hänen arvonsa tunnetaan?”.
Uskovaiset sentään vaativat vääräuskoisia noudattamaan oikeauskovaisten käskyjä kuoleman ja helvetin uhalla, mutta poliitikot ovat niin alhaista porukkaa, että he eivät missään nimessä voi sallia kansalaisille samoja lakiin kirjattuja (etu)oikeuksia, mistä poliitikot itse nauttivat.
Missä on se toinen taho, joka säätää poliitikkoja sitovia lakeja? Onko poliitikko pätevä toimimaan oikeamielisenä kansanedustajana, jos hän ei tajua, että hänen perustelunsa etuoikeuksien nauttimiseen vaatisi sen, että Suomessa olisi jokin kansanedustuslaitosta korkeampi lainsäädäntäelin!
Poliitikkojen moraalittomuus on niin ilmeistä, että kaikki ne kansalaiset, jotka eivät näe poliitikkojen pimeyttä, ovat osasyyllisiä kaikkeen siihen pahuuteen, joka Suomea kohtaa.

Ei hirveästi ole ollut kiinnostusta osallistua ilmitulleiseen vanhusten keskitysleirittämiseen ja köyhien kyykyttämiseen, koska onhan se selvää, että jos puolueuskovaiset hyväksyvät ilman minkäänlaista kritiikkiä, että poliitikkojen pitää kuulua rikkaisiin, niin se on älytöntä, jos ei siitä tajua, mihin kansalaisten verorahat lopulta päätyvät:
B, 29.1. 2019: Kansallinen Suomi OY on suomalaisten yritys.


VALTIOSÄÄNTÖÄ POLIITIKOILLE:
32 § Kansanedustajan esteellisyys: Kansanedustaja on esteellinen osallistumaan valmisteluun ja päätöksentekoon asiassa, joka koskee häntä henkilökohtaisesti.

Kansanedustajat ovat perustuslain mukaan esteellisiä säätämään omista kulukorvauksista ja omista etuisuuksistaan, joten on vähän kummallista, että poliitikot vetoavat silti laillisuuteen, kun he perustelevat, miksi he eivät ole tehneet mitään väärään vetäessään kansan varoja omiin taskuihinsa. Politikko osoittaa toimineensa vastoin perustuslakia, jos hän vetoaa lakiin perustellessaan, miksi hän ei ole tehnyt mitään väärää toimiessaan etuoikeutetussa asemassaan.

Missään kohtaan perustuslakia kansanedustajia ei vaadita noudattamaan omia lakejaan, vaan vain oikeutta ja totuutta. Etuisuudet ja muut kulukorvaukset eivät ole se, mitä laissa tarkoitetaan oikeudella ja totuudella! Laki ei ole perustuslaillinen laki, jos se on tehty vain etuoikeuksia varten!
Tavalliset kansalaisetkin joutuvat käyttämään omia rahojaan mennessään hoitamaan suhteitaan.
Onhan se aika pelleilyä poliitikolta rivien välistä väittää, että hänen ihmissuhteensa ovat jotain parempaa kuin tavallisten kansalaisten ihmissuhteet. Tavallinen tallaaja joutuu tarjoamaan ainakin oluet voidakseen luoda suhteita, mutta poliitikot vaativat, että kansan pitää tarjoilla heille ennen kuin he pystyvät luomaan suhteita?

Miksi poliitikot haluavat estää tavallisilta suomalaisilta ihmissuhteiden luomisen epäämällä heiltä ilmaiset viina-, juna-, lento-, bussi- ja taksimatkat? Sillä poliitikoiden perustelut ilmaisille matkoilleen ovat juurikin olleet suhteiden luomiseksi - ja kiireelle, vaikka poliitikot saavat ihan itse päättää aikatauluistaan.
Perustuslain mukaan poliitikoiden ei tarvitse noudattaa muiden tekemiä aikatauluja. Jos taasen poliitikko on itse vastuussa kiireestään, niin silloinkaan hänen ei tule vaatia veronmaksajia maksamaan hänen tressistään:

29 § Kansanedustajan riippumattomuus: Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.

Kansalaiset ovat poliitikkojen uhreja.
Jos populistilla olisi yhtä paljon ihmissuhteita kuin poliitikolla, niin hän olisi kilpailija poliitikon uralle, joten siksi poliitikot haluavat rajoittaa kansalaisilta suhteiden luomista. Populisteilla ei varsinkaan saa olla suhteita valtamediaan ja tämän poliitikot ovat  pystyneet estämään kutsumalla populisteja vihapuhujiksi, ja vaatimalla oikean median toimittajia suorittamaan teologisia faktan tarkistuksia, joka automaattisesti estää kansalaisilta vääräkansalaisuuden; väärät mielipiteet.

Jospa poliitikot lopettaisivat ensin omat etuoikeutensa ennen kuin vaativat kansalaisilta vyönkiristystä ja sopeutumista halpoihin palkkoihin ja korkeisiin elinkustannuksiin:
YLE, 4.2. 2019: Valtiovarainministeriö: Uuden hallituksen varauduttava kahden miljardin euron leikkauksiin tai veronkiristyksiin.
Kaleva, 4.2. 2019: Val­tion­va­rain­mi­nis­te­riön virkamiehet: Julkista taloutta sopeutettava nopeasti kahdella miljardilla eurolla.

Ai niin, Perkules, kun en taaskaan muistanut, että poliitikoita on niin vähän, ettei heidän vyönkiristys auta yhtään mitään kansantaloutta. Toisaalta, ei sekään näy lakiuskovaisille kovin selkeästi vaalibudjetista, kun poliitikot joutuvat verovaroilla ostamaan pidempiä vöitä.
IL-Vahtera, 1.2. 2019: Poliitikot sörssivät kaiken – 2 voiko johtua korruptiosta?

B, 21.11. 2018: Mutta parakkikoulut eivät vaan homehdu.

torstai 24. tammikuuta 2019

Suomen parhaus ei valehtelijoilla parane

Onhan se hyvä juttu, että maailman valtioita pisteytetään ja annetaan niille koulunumeroita, koska muutoin joku suvaitsevainen voisi luulla olevansa hyvis, kun jakaisi kehitysmaille sanallisia arviointeja.
Uusi Suomi, 23.1. 2019: No nyt: Suomi on maailman ykkönen – ”Tuottaa eniten hyvää ihmiskunnalle”.
Itse asiassa, tähän mennessä suvaitsevaisuus on ollut sitä, että haukutaan kaikkia länsimaita ja julkijumalattomasti väitetään suomalaisuuden olevan jotain täysin saatanallista ja halataan maahanmuuttajien perinnäistapoja ja uskontoa. Tällaiset kansainväliset vertailut ovat aina tervetulleita juuri siksi, että ne saavat suvaitsevaiset näyttämään hölmöläisiltä, jota he ovatkin, mutta eivät he sitä itse tajua.
"Sotia käydään jatkuvasti siksi, että ihminen on ihminen, eläimestä kehittynyt, ja kaikki eläimet ovat sotaisia."
Suvaitsevaisuus on jo tehnyt etäpesäkkäitä valtion hallintoon ja näyttää siltä, että suvaitsevaisuussyöpä  on levinnyt Suomen hallintoon niin pahasti, että kohta suomalaiset joutuvat turvautumaan ainoaan lääkkeeseen, joka voisi parantaa kansallisen ideologian. Viimeksi suomalaiset ottivat sitä lääkettä reilut sata vuotta sitten, mutta ilmeisesti kohta on aika laittaa Suomi taasen syöpähoitoihin.
"Missä tahansa ja milloin tahansa sivilisaation kudelma joutuu yhteiskunnan etenemisestä aiheutuvien komplikaatioiden paineen alaiseksi, siellä ja silloin tapahtuu aina välitön ja tuhoisa taantuminen niihin alkukantaisiin menetelmiin, jotka merkitsevät näihin ihmistenvälisiin yhteenliittymiin sisältyvien ärsyttävien tekijöiden väkivaltaista ratkaisemista."

EI SAA ANTAA PELOLLE VALTAA!
Julkisen hallinnon työntekijät ovat jo niin tottuneita maahanmuuttajien valehteluun, että he pitävät sitä turvallisuusriskinä, jos maahanmuuttajia syytettäisiin asiakirjaväärennöksistä ja petoksista:
Uusi Suomi, 23.1. 2019: Päivi Räsänen paljasti eduskunnassa: Turvapaikanhakijoiden sanktiota ei käytetä, koska se on ”turvallisuusriski”.
IS, 18.10. 2016: Ikätestit paljastavat: lähes 70 prosenttia Suomessa testatuista ”alaikäisistä” turvapaikanhakijoista onkin aikuisia.
Suomen uutiset, 13.9. 2017: Vokin opettajalla tuli mitta täyteen: Turvapaikkajärjestelmä perustuu valheelle – ”Tulijat pitävät meitä hölmöinä”.
Korrektia ja epäkorrektia, 26.1. 2019: Omia uskalletaan sanktioida.

Suvaitsevaisuussyöpä on levinnyt jopa Poliisiin. Nykyään Poliisilla ei riitä aikaa selvittää tavallisiin suomalaisiin kohdistuneita omaisuusrikoksia, koska Poliisi on päättänyt, että maahanmuuttajien mielessä ei saa olla vähintäkään määrää mitään huonoja tunteita.
VerkkoUutiset, 29.12. 2018: HS: Poliisi ohjeistaa olemaan tutkimatta rikoksia.
IL, 12.1. 2019: Poliisit kertovat: Näin rikosilmoituksia ”tapetaan” ja tilastoja kaunistellaan - ”Vaiettu salaisuus”.

Jopa yritysmaailmassa katsotaan, ettei suomalaisista ole mihinkään.
YLE, 23.1. 2019: Työvoimapulaa valittelevat telakat haalivat tekijöitä ulkomailta – Työtön laivanrakentaja kysyy: "Miksi minä en kelpaa?"
Demokraatti, 23.1. 2019: Taavitsainen: ”Tämä järkyttävä sairaiden ihmisten saalistus on loputtava”– Ulosottotilastoista paljastui karmivia faktoja, 524 %:n nousu.
EI SAA ANTAA PELOLLE VALTAA!
Politiikka ja talous on alistunut maahanmuuttajien edessä ja kumartelee maahanmuuttajia sen verran usein, että ei mene varmaan montaa vuotta, kun Suomenkin vaaleissa nähdään täysin selvää vaalivilppiä, jolle ei voida mitään, koska muutoin joku ministeri puhkeaa puhumaan, ettei vaalivilpin tekijöitä saa sanktioida, koska se olisi turvallisuusriski.
Suomalaisten pitäminen halpoina ei voi olla näkymättä ensin yleisen moraalin laskuna ja sitten sen seurauksina.
"Sota on väkevää lääkettä, hyvin kallista ja äärimmäisen vaarallista. Vaikka se tiettyjä yhteiskunnallisia sairauksia usein parantaakin, toisinaan se kuitenkin tappaa potilaan, hävittää yhteiskunnan."
PS. Sisennetyt ja kursivoidut kappaleet lainausmerkkien sisällä ovat Urantia kirjan luvusta 70: Ihmisperäisen hallitusjärjestelmän kehitys.

PPS.
Pitkäaikaiskulttuurit.
Perhesiteiden hallitsemia kulttuureja on mahdotonta sekoittaa sosiaalisiin siteisiin yltäneisiin kulttuureihin. Sosiaaliset siteet ovat ylivertaisia perhesiteitä korostaviin nähden, koska sosiaalisuus on hyvän valtion perusta, kun taasen perhesiteitä arvossa pitävät ratkaisevat ongelmansa kunnian palauttamismetodein. Niiden kotouttaminen sosiaaliseen kulttuuriin ei voi onnistua, jotka tulevat kunniakulttuureista.

Suomen uutiset, 18.3. 2015: Kehitysapu on satojen miljardien business, joka tuottaa parhaimmillaankin ristiriitaisia tuloksia.
YLE, MOT, 13.10. 2016: Suomen kehitysapua katosi korruptioon Sambiassa.

Kehitysmaissa valehtelu on tavallista, koska valehtelulla voi säästää henkensä ja ansaita elantonsa. Kuten työttömästä saadaan pitkäaikaistyötön antamalla hänelle vastikkeetonta rahaa, niin samoin kehityspapu on tehnyt kehitysmaiden kulttuureista pitkäaikaiskulttuureja. Kehitysapuun uskotaan, vaikka sen tehosta ei ole mitään tieteellistä näyttöä. Jos kehitysmaissa onkin saatu parannuksia aikaan, niin se on tapahtunut kehitysavusta huolimatta, lähinnä kaivannaisteollisuuden ansiosta, joka on vienyt kehitysmaihin mukanaan kaivannaisteollisuuden sivuyrityksiä. Onneksi Kiina tekee loppuun nyt sen, joka länsimaalaisilta jäi pahasti kesken.


Suomen sijoituksia ulkomaisissa tutkimuksissa:
Iltalehti, 27.3. 2018: Suomi on monessa asiassa maailman paras - katso hengästyttävä 98 kohdan listaus.
B, 15.9. 2016: Suomi on paras maa.

torstai 21. syyskuuta 2017

Uskonnon rakenne vastaa valtion toimintaa

Uskonto ilman maata on kuin susilauma ilman reviiriä.
Suomi oli vielä vähän aikaa sitten kristillinen maa samalla tavalla kuten Iran on islamilainen maa. Jokaisella maalla tulisi olla vain yksi uskonto, ja annettaisiin vain ajan näyttää, minkä uskonnon arvoilla maa voisi olla aikakausia kestävä perustuslaillinen valtio. Viisas ihminen ei lähde mestaroimaan toisen kansan päämääriä, vaan haluaa ainoastaan oman kansansa parasta.

Ei voi olla kahtakaan eri uskontoa, joilla on samat arvot.
Maa ei voi olla sama maa, jos se joutuu muuttamaan perustuslakinsa jonkun muun uskonnon arvoja vastaavaksi, koska sellainen osoittaisi sen, että myös kansa on vaihdettu toiseksi.
Kaikki uskonnot pyrkivät omimaan jonkun maan itselleen, josta seuraa se, että kullakin valtiolla tulisi olla vain yksi uskonto, joka antaa perusarvonsa valtion lakeihin. Jos jossakin maassa on enemmän kuin yksi uskonto, niin se maa tulee ennemmin tai myöhemmin jakautumaan ja hajoamaan.
Jos laki perustuu keskenään ristiriitaisille arvoille, niin ei ole vaikeaa tajuta, että sellainen laki ei tue kansalaisen loogista ajattelua, vaan aiheuttaa maahan ainoastaan hämmennystä ja sekasortoa.


Uskonnot ovat verrattavissa valtioon. Kuten valtioissa ihmiset erikoistuvat eri ammatteihin ja jakautuvat valtiollisiin instituutioihin, niin myös uskonnoissa ihmiset pitävät yllä uskontoa kukin kykyjensä ja lahjojensa. Uskonnot ovat samalla tavalla hierarkkisia kuin valtiotkin, ja myös uskonnoissa toimii lainsäädäntä, ja korkeinta oikeuttava vastaava tuomiokapituli, joka tulkitsee uskonnon käskyjä kulloisenkin aikakauden mukaan.

Yhtäläisyydet valtion ja uskonnon välillä ovat niin ilmiselvät.
Uskonnoissakin suurin osa uskovista on vapautettu uskontaistelusta samalla tavoin kuin maallisissakin valtioissa armeijaan otetaan rauhanaikana vain osa kansasta.
Ja kuten maallisissa valtioissa rehellinen kansa tukee varauksetta valtionsa armeijaa, niin myös uskonnoissa tosiuskovaiset tykkäävät niistä, jotka taistelevat verisesti uskontonsa puolesta.
Ei ole tarkoituksenmukaista, että rauhan aikana kaikki kansalaiset ovat sotilaita, kuten sekään ei ole järkevää, että rauhan aikana kaikki uskovaiset olisivat jihadisteja, mutta uskovainen olisi uskontonsa petturi, jos hän ei tukisi oman uskontonsa puolesta taistelevia.
Jihadistit ovat uskonnon laillinen armeijakunta, joka pyrkii riviuskovaisten moraalisen tuen turvin hävittämään kaikki ne voimat, jotka eivät sovi uskonnon arvoihin. Ja jos uskonto on ilman omaa maata, niin jihadistien tärkein tehtävä on valloittaa maa, jotta uskonto olisi täydellinen.

Näin on ollut, näin on ja näin tuleva on.
Kuten sodan aikana toisen valtion kaikki kansalaiset muuttuvat vihollisiksi, niin myös uskonsodan aikana uskovaiset näkevät kaikki toisuskoiset ainoastaan vihollisina. Ei pitäisi olla yllätys kellekään, että uskonsodissa ei erotella uskovaisia jihadisteista, vaan koko kansa yleensä vihitään tuhon omaksi.
 -- Armeijat ovat maallisten valtioiden jihadismia. Armeijan perustehtävä on pitää oma valtio puhdasoppisena, eli hävittää kaikki ne, jotka pyrkivät kumoamaan laillisen vallan. Ja tavan kansalainen ei voi nähdä siinä asiassa mitään väärää.

Toimivassa ja terveessä valtiossa valtion ja valtion uskonnon viranomaiset eivät ole toistensa vihollisia. Mutta tilanne muuttuu, jos valtioon tunkeutuu jonkun sellaisen uskonnon noudattajia, jotka eivät ole perusarvoiltaan edes valtion uskonnon lahkolaisia.

Valtion kansalaisesta tulee maanpetturi, jos hän veljeilee maahansa tulleiden toisuskoisten kanssa. Valtion tuhoutuminen on vain ajan kysymys silloin, jos valtio hyväksyy sisäpuolelleen sellaisia uskovaisia, joilla ei ole täsmälleen samoja perusarvoja valtion oman perustuslain kanssa.
Kuten valtio lakkaisi olemasta, jos valtion hoitajiksi otettaisiin toisen valtion hoitajat, niin samoin valtio tuhoaa itsensä, jos se ottaa kansalaisikseen sellaisia, joiden arvot eivät ole samoja kuin valtion arvot, jotka ovat peräisin valtion uskonnosta.

Miten julkisen viran haltija voisi olla muuta kuin maan petturi, jos hän hyväksyy kansalaisiksi ihmisiä, joiden arvot eivät vastaa maan perustuslain arvoja? Tai ajatellaan asia näin:
Maassako voisi vipeltää kansalaisia vaikka millaisilla perusrvoilla, mutta julkisen viran haltijan pitää itse noudattaa vain oman maansa perustuslain arvoja? Koska tuollainen tilanne on jo lähtökohtaisesti täysin absurdi, niin se purkautuu siten, että julkisen viran haltijat alkavat suosimaan niitä, joiden arvomaailma ei vastaa maan omia arvoja.

Valtiosta tulee omien kantakansalaisten sortajia sillä siunaaamalla, kun poliitikot vaativat, että kansalaisten pitää suvaita erilaisilla arvoilla eläviä. Kukaan järkevä ihminen  missään maassa ei suvaitse naapurikseen sellaisia, joilla on erilaiset arvot, joten ainoa keino, jolla valtio voi vähän aikaa pitää maassaan yllä erilaisia arvoja on siinä, että valtio alkaa vainota omia kansalaisiaan.
Blogi, 18.9. 2017: Myanmar peruutti rohingyojen islamisaation
MTV, 21.9. 2017: Jihadistinen alamaailma juurtunut Suomeenkin
TV7, 18.9. 2017: Mitä vääräuskoiset tavoittelevat

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

KAKSOISKANSALAISUUS TYHMIEN HOMMAA

SALAISET KAKSOISAGENTIT PASSITARKASTUKSESSA
IL, 2.2. 2017: Venäläiset saavat Suomesta kaksoiskansalaisuuden,
mutta suomalaisilla samaa oikeutta ei Venäjällä ole.

US, 11.2. 2017: Tutkija varoittaa kaksoiskansalaisista: ”Venäjä ymmärtäisi tämän, sillä niin se tekee itsekin”

Jokainen suomalainen tietää, että Venäjä käyttää ulkomailla asuvia kansalaisiaan tekosyynä vihollisuuksiin.

Olen varma, että myös kaksoiskansalaisuuden omaavat ymmärtävät, että heidän venäjän passinsa on ladattu ase Venäjän hallinnon käsissä.

Jokainen Venäjän passin omaava Suomen kansalainen on tekosyy Venäjälle hyökätä Suomeen
Ihminen, joka puhuu, miten hän pystyisi mahdollisten vihollisuuksien aikana olla Suomen puolella ja puolustaa Suomea vaikka asein, valehtelee täysin varmasti. Sillä hänen pitäisi olla Suomen puolella jo rauhan aikana, joka merkitsisi sitä, että hän luopuisi siitä asemastaan, joka hänelle nyt on Venäjän tekosyynä hyökätä Suomeen.

Miksi sitten joku voi vaatia, että hänellä pitää olla oikeus kaksoiskansalaisuuteen? Ainakaan mikään matkustamiseen liittyvä ei voi olla syynä siihen, että joku haluaa pitää Venäjän passin vaatiessaan itselleen Suomen passia, koska suomalaisilla on myös oikeus matkustella Venäjällä.

Venäjän passista ei siis voida luopua muka siksi, että pelkästään Suomen kansalaisena hän joutuisi anomaan viisumia. Mutta suomalaisille Venäjän viisuminen anominen ei ole lainkaan ongelma, joten ehkäpä joku ei halua luopua venäjänpassistaan siksi, että "venäjäläisenä" hänen ei tarvitse edes maksaa viisumia.

Sovitaan siis, että Suomen kansalaisuutta vaativat haluavat pitää toisen maan kansalaisuuden siksi, että heillä olisi erikoisoikeuksia suhteessa "muihin" suomalaisiin.

Uskoisin, että juuri tuo nuo erikoisoikeudet ovat jos ei se suurin syy niin ainakin riittävä syy monille, että he eivät pysty olemaan "pelkästään" suomalaisia,  josta heti nähdään, että kaksoiskansalaisuuden omaavat katsovat suomalaisia nenänvarttaan pitkin, että äkä kutti;
"Minäpä saan matkustaa Petroskoihin ilman viisumia".
Huomataan selvästi, että ihminen haluaa pitää kotimaansa kansalaisuuden mukavuussyistä; Hän ei halua haasteellista elämää, kuten sitä, että hänen pitäisi täyttää viisumianomus. Heti huomataan tästä huomiosta, että kun ihminen ei halua haasteellista elämää, niin hän ei silloin voi olla järin luovakaan ihmisenä, vaan hän haluaa kaikessa muussakin elämisessään mahdollisimman helppoa elämää, koska tunteehan hän jo lompakkonsa kolikkopuolellakin, miten suuri apu hänelle on siitä, kun hän uskoo olevansa viisas pitäessään kiinni toisen maan kansalaisoikeuksistaan.
Kaksoiskansalaiset ovat siis erittäin huolissaan kolikkojensa riittävyydestä, joka jo sinänsä todistaa, mitä todellista hyötyä kaksoiskansalaisista on Suomelle -rauhan aikana. Sotatilan aikana hyöty olisi merkittävästi kyseenalaisempi.

Siten jäljelle jää edelleen se, että joka ikinen kaksoiskansalainen on ladattu ase suomalaisten ohimolla.

YLE, 21.8. 2014: Presidentti Niinistö: Minä pyysin selvityksen kaksoiskansalaisuudesta
Hankamäki, 29.1. 2017: Trumpin käännytyspolitiikka ampuu alas kaksoiskansalaisuudet

perjantai 27. tammikuuta 2017

Suomen ja USA:n rajanaapurien ominaisuuksista

Kehitysmaalainen ei voi palata Impivaaraan

Kansainvaellus tapahtuu aina huonosta parempaan, rumasta kauniiseen, täydestä tyhjään, pahasta hyvään, köyhyydestä rikkauteen, heikkoudesta vahvempaan, väkivaltaisesta rauhalliseen, likaisesta puhtaaseen ja rikkinäisestä ehjään. Massamaahanmuuton motiivina on geneettinen kateus. Heikot ihmiset haluavat väkivalloin anastaa sen, minkä toinen on ansainnut omalla työllään.
Likaisinkin ihminen haluaa mieluummin puhdasta ympärilleen ja köyhin ihminen haluaa rikkaiden taskut itselleen.
Se on juuri geeneihin saakka ulottuva heikkous, joka on estänyt kehitysmaita kehittymästä, joka huomataan siitäkin, että kehitysmailla on ollut jopa kymmeniä tuhansia vuosia pidempi aika kehittyä omalla alueellaan.
Afrikkalaisten sanotaan asuneen Afrikassa jo puoli miljoonaa vuotta, mutta eurooppalaiset ovat elelleet Euroopassa vasta parikymmentä tuhatta ja Pohjolassa noin kymmenentuhatta vuotta. Jos edellä mainittu fakta kerrottaisiin jollekin Maan ulkopuoliselle älylle, niin hän ilman muuta olettaisi, että afrikkalaiset ovat Maan kehittyneinen ihmisrotu.
Muukalaisilla olisi varmasti mielenkiintoista sanottavaa ihmisen luonteesta, jos he näkisivät, ettei sellainen ihmisrotu ole kehittynyt juuri lainkaan,  joka on saanut asua kauimmin omilla maillaan. Voidaan tehdä oletus, että mitä lähempänä päiväntasaajaa heimo elää sitä kehittyneempi on hänen kateellisuutensa.
Rikkinäisten ikkunoiden teoria ei päde sisäisesti ehjiin ihmiseen, koska muutoinhan meillä ei voisi olla ehjiä ikkunoita tai mitään ehjää, kaunista ja hyvää. Jokaisen ihmistä koskevan teorian on lähdettävä ihmisen minuudesta ja analysoitava minuuden tila, koska muutoin annetaan ymmärtää, että ihan kuka tahansa ihminen voisi alkaa rikkoa ja liata paikkoja, jos näkee yhden rikkinäisen ikkunan.
Sisäisesti rikkinäiset ihmiset tuovat esille oman minuutensa surkean tilan huomatessaan ympäristössään joko itseään parempia tai itsensä näköistä. Esimerkiksi Trumpia vastaan mieltä osoittavat ovat pieniä rikkinäisiä ihmisiä, jotka haluavat nähdä ympärillään vain pienuutta ja rumaa.
Kukaan järkevä ihminen ei lähde kadulle rikkomaan ikkunoita ja polttamaan autoja, jos hänen ehdokkaansa ei ole voittanut.

Heikot ihmiset haluavat aina tuhota kaiken sen, joka on heitä parempaa. Jos heikko ihminen näkee ehjän ikkunan, hänelle syntyy vastustamaton halu rikkoa se ikkuna, koska muutoin hänen ympäristönsä ei vastaisi hänen omaa rikkinäistä minuuttaan. Samasta sisäisestä syystä sisäisesti ehjät ihmiset haluavat nähdä asuinalueillaan vain ehjiä ikkunoita, eikä sisäisesti ehjempi pysty muuttamaan hänen maataan korruptoituneenpaan maahan, tai maihin, joiden uskomukset ovat vanhoillisia.

Sadat vasemmistolaiset julkkiset uhkasivat muuttaa Kanadaan, jos Trump voittaa, mutta yhden yksikään heistä ei halunnut muuttaa Meksikoon, joka jo sinänsä todistaa oikeaksi, miten ihmisen mielen tila vaikuttaa sen, onko hän maailmaa tuhoava tai maailmaa kehittävä.
Myös Suomessa vasemmisto uhkailee muuttaa maasta pois, jos kansa äänestää väärin, mutta milloinkaan yhden yksikään suvakki ei halua muuttaa islamilaisiin maihin tai Meksikoon, vaan aina kinua vain  sellaiseen maahan, joissa hänen ideaasuutensa voisi vain pahentaa maan tilannetta.

Koskaan ei ole havaittu, että kansainvaellus suuntautuisi kehittyneistä maista kehitysmaihin, korruptiovapaista maista korruptoituneisiin maihin, rauhallisista maista sotaisiin maihin. Kun rehellisesti tarkastellaan kansainvaelluksia, niin voimme kiistattomasti todeta, että niiden ainoa pyrkimys on huonontaa vastaanottavaa maata. Ehjät ihmiset eivät muuta massoittain, vaan  vain yksilöinä harkittuaan tarkkaan, mikä on sen maan tilanne, johon he haluavat.

Vasemmiston mukaan Suomessa ja USA:ssa vallitsee rauhan tyhjiö
Me puhutaan sotilaallisista tyhjiöistä, joiden odotetaan täyttyvän vieraista asevoimista, jos oman maan armeija ei näytä pitävän aluetta sostilaallisesti vahvana. Myös korruptoituneille ihmisille USA ja Suomi näyttäytyvät tyhjiöiltä, jotka voidaan täyttää korruptiolla. Sama pätee myös rauhanuskovaisiin: Heidänkin silmissään rauhalliset Pohjoismaat ovat vailla sitä rauhaa, joka rauhanuskovilla on, joten juuri siksi he tunkeutuvat tänne, jotta voisivat täyttää Pohjolan juuri sillä menolla, jota he kutsuvat rauhakseen, ja joka on saanut heidät pakenemaan omien valintojensa seurauksia.

Suomella ja USA:lla on maailman syvimmät korruptiokuilut rajoillaan. Suomen itärajalla korruptioiden suhde on 3:131, kun USA:n etelärajalla se on 18:123, eli Suomen ja Venäjän välinen ero korruptiossa on noin kuusi kertaa suurempi kuin USA:n ja Meksikon välillä. Miksi sitten Suomella ei ei ole ollut tarvetta rakentaa 18 metriä korkeaa muuria itärajalla?
Transparency International: CORRUPTION PERCEPTIONS INDEX 2016
  • Finland 3.,  Sweden 4.,  Russia, 131.
  • Canada 9. USA 18., Mexico 123.
Se, miksi Suomen ei tarvitse rakentaa muuria rajalleen, johtuu siitä, että Meksikon ja USA:n kulttuurit eroavat paljon enemmän toisistaan kuin Suomen ja Venäjän kulttuurit. Venäjän Ortodoksisuus on arvoiltaan lähempänä luterilaisuutta mitä meksikolaisten katolilaisuus on suhteessa USA:n protestanttisuuteen. Lisäksi venäläinen kansanluonne ei ole niin herkästi räjähtävää tyyppiä kuin latinoiden meluisan räiskyvä elämäntapa. Venäläisellä kansanluonteella olisi mahdotonta pitää yllä sellaista uskomussysteemiä, joka latinoille ei tunnu missään. Venäjä on ehjempi valtio kuin Meksiko, ja siksi Venäjän johto pystyy pitämään paremmin kurissa omat rikollisensa.

Eteläeurooppa, Venäjän etelänpuoliset maat, Lähi-itä ja Amerikat Meksikosta alaspäin muistuttavat enemmän afrikkalaista sisäänpäin lämpiävää vanhoillista heimokulttuuria, joita ei pitäisi laskea länsimaalaisuuteen kuuluviksi. Katolilaisuus ja islam ovat lähinnä superegoiluksi paisunutta megaheimokuntaisuutta.

Korruptioideksistä huomataan, miten klaaniyhteiskunnissa, islamilaisissa ja katolilaisissa maissa on enemmän korruptiota kuin kristinuskonnon lahkolaisuuksissa. Katolilaisuus on kristinuskonnon vanhin ja vanhoillisin muoto ja siitä erosivat kaikki ne kansat, jotka halusivat uudistua. Voidaan sanoa, että katolilaiset ovat geneettisesti alttiimpia korruptiolle kuin pohjoismaalaiset, ja katolilaiset eivät halua uudistua ja uudistaa hallintojaan juuri siksi, koska he pitävät geneettisesti kiinni muinaisista uskomuksistaan. Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että kivikautiset uskomukset vaativat kivikautisia geenejä, eikä sellaisilla geeneillä voida kehittää länsimaiden yhteiskuntia.

Keskiajalta saakka kristinuskonto on siivilöinyt länsimaisia ihmisiä niin, että uudismieliset ovat muuttaneet omille alueillaan ja sellaiset ovat jääneet paikoilleen, joilla ei ole geneettistä valmiutta ajatella asioita eri näkökulmista.

Oli erittäin onnetonta koko ihmiskunnalle, että katolilaiset valloittivat Etelä-Amerikan aina Pohjois-Amerikan eteläosaa myöten.

Blogi, 26.1. 2017: Trumpin Muuri-Trump's Wall

torstai 15. syyskuuta 2016

Suomi paras maa

Suomen sijoituksia ulkomaisissa tutkimuksissa

108: YLE, 14.3. 2018: YK:n raportti: Suomi on maailman onnellisin maa.
107: IS, 30.11. 2017: Brittilehti Telegraph listasi 18 syytä, miksi Suomi on maailman paras maa.
106: YLE, 28.10. 2017: Suomen lapset vapaimpia 16 maan vertailussa.
105: IL, 21.6. 2017: Suomi toinen elämänlaadussa.
104: IS, 28.10. 2016: Laaja selvitys: Suomessa maailman korkein elintaso.
103: Independent, 23.10. 2016: The 19 countries with the highest standard of life.
102: IL, 11.10. 2016: Suomi on maailman toiseksi paras maa olla tyttö.
101, Il, 7.10. 2016: Suomi maailman turvallisin maa 2016.
100: AL, 15.9. 2016: Suomi on ykkönen: Autossa turvavyö on kiinni useammin.
99: YLE, 14.9. 2016: Helsinki on maailman kolmanneksi paras kaupunki asua vuonna 2016.
98: IS, 2.8. 2016: Suomi on maailman toiseksi turvallisin maa.
97: AL, 13.7. 2016: Suomi on maailman puhtain ja vihrein maa.
96: IS, 9.7. 2016: Brittilehti listasi 19 parhaan elintason maata – Suomi sijoittui ykköseksi.
95: US, 1.7. 2016: Amerikkalaislehti hehkuttaa Suomea: ”Maailman edistyksellisin maa”.
94: BI, 30.6. 2016: It's official: Finland is the most progressive country in the world.
93: YLE, 20.4. 2016: Suomi seitsemättä kertaa peräkkäin lehdistönvapauden ykkönen.
92: HS, 15.4. 2016: Suomi on maailman emojihulluin kansa.
91: IS, 14.4. 2016: Unicef: Tanska lapsille oikeudenmukaisin, Suomi hopealla.
90: The Good Country index 2016: Suomi toiseksi paras.
89: MTV, 31.3. 2016: Suomi ylivoimainen holhousvaltiona.
88: IS, 16.3. 2016: Suomea äidinkielenään puhuvilla korkeampi älykkyysosamäärä kuin suomenruotsalaisilla.
87: TE, 16.3. 2016: Suomi on maailman 5. onnellisin maa.
86: MTV, 16.3. 2016: Suomalaiset maailman ahkerimpia pullonpalauttajia.
85: IS, 9.3. 2016: Yli 60 valtiota järjestettiin lukutaidon perusteella – Suomi oli paras.
84: IS, 5.2. 2016: Suomi sijoittui ykköseksi 10 maan kansainvälisessä vertailussa – paras paikka tavoitella ”amerikkalaista unelmaa”.
83: MT, 29.1. 2016: Suomi on maailman vihrein maa.
82: YLE, 27.1. 2016: Suomi jälleen vertailun kärjessä – vihreämpi kuin yksikään muu maa.
81: YLE, 27.1. 2016: Suomi maailman 2. vähiten korruptoitunut maa .
80: Good Country Index 2015: Maapallon hyväntekijät, Suomi 2..
79: World Economic Forum: Global Gender Gap Index 2015 (Suomi 4.).
78: MTV, 2.11. 2015: Norja paras paikka asua, Suomi sijalla yhdeksän.
77: HS, 13.8. 2015: Suomen nuoret ovat Euroopan vähiten syrjäytyneitä.
76: IS, 4.7. 2015: Tutkimus: Suomi on Euroopan onnellisin maa.
75: MTV, 24.6. 2015: Suomi on maailman vakain maa – viidettä kertaa ....
74: AL, 1.6. 2015: Suomalaiset EU:n tyytyväisin kansa.
73: HS, 14.5. 2015: Maailman talousfoorumi: Suomi on maailman paras maa.
72: IS, 5.5. 2015: Suomi maailman toiseksi paras maa äideille.
71: AL, 3.5. 2015: Suomen rautatieliikenne ei olekaan surkeaa, vaan Euroopan ykkösluokkaa.
70: HS, 3.5. 2015: Suomi on sananvapauden ykkösmaa.
69: Il, 22.3. 2015: Suomi peittoaa onnessa muut EU-maat.
68: IS, 5.3. 2015: Maailman parhaat paikat työssäkäyville naisille - Suomi listan kärjessä.
67: IL, 27.12. 2014: Suomi taas maailman vakain valtio - yksin huipulla!
66: IL, 4.11. 2014: Norja on maailman paras maa asua - näin Suomi pärjäsi.
65: TS, 16.9. 2014: Kuinka oikeudenmukainen Suomi on? Yksi maa edellä.
64: IL, 20.8. 2014: Lehti: Helsingillä huippumenestys kaupunkivertailussa.
63: IS, 27.6. 2014: Tutkijat: Suomalaisilla Euroopan korkein älykkyysosamäärä.
62: IS, 25.6. 2014: Nämä maat tekevät eniten hyvää - Suomi kärjessä.
61: US, 24.6. 2014: Uusi vertailu julki: Suomi on maailman 2. paras maa.
60: YLE, 16.6. 2014: Helsinki on maailman viidenneksi paras kaupunki asua.
59: YLE, 6.5. 2014: Suomi on yhä maailman paras paikka äidille.
58: TiVi, 25.4. 2014: Suomi on taas maailman paras maa tässä (verkkovalmiudessa).
57: AL, 7.4. 2014: Nyt kehuja! Suomi 10 parhaan joukkoon amerikkalaisessa vertailussa.
56: IS, 1.4. 2014: Näissä Pisa-tehtävissä Suomi oli Euroopan paras.
55: HS, 1.4. 2014: Suomen oppilaat Euroopan parhaita ongelmanratkaisijoita.
54: YLE, 1.4. 2014: Pisa-tutkimus: Maahanmuuttajien tulokset huolestuttavat Suomessa.
53: Press Freedom Now, 26.3. 2014: FINLAND– A MODEL FOR PRESS FREEDOM.
52: Reporters without borders: Lehdistönvapaudessa Suomi paras 2014.
51: IS, 25.2. 2014: Brittitutkimus: Euroopan parasta hotellipalvelua saa Suomessa!.
50: IS, 24.2. 2014: Financial Times: Helsinki on Euroopan 2. paras kaupunki.
49: IT-Viikko, 23.2. 2014: Suomi voitti: Vähiten tartuntoja koko maailmassa.
48: YLE, 12.2. 2014: Lehdistönvapaus-indeksi: Suomi kärjessä.
47: IL, 10.2. 2014: Matt Damon ylistää Suomen koulujärjestelmää.
46: IL, 8.01. 2014: Suomi maailman vakain jo kolmatta vuotta putkeen.
45: IL, 16.12. 2013: Jenkki katkerana: "Jos haluat amerikkalaisen unelman, mene Suomeen".
44: IL, 5.11. 2013: Suomi Euroopan neljänneksi onnellisin maa.
43: YLE, 26.10. 2013: Financial Times kehuu Helsingin maasta taivaaseen.
42: HS, 25.10. 2013: Suomi taas toinen miesten ja naisten tasa-arvovertailussa.
41: BBC news, 24.10. 2013: Women gain as gender gap 'narrows, Suomi 2..
40: Demari, 13.10. 2013: Suomessa maailman toiseksi parhaat työntekijät.
39: YLE, 8.10. 2013: "Aikuisten Pisa": Suomalaisten taidot erinomaisia.
38: US, 7.10. 2013: Näin pirun hyviä me suomalaiset olemme – vertaa muihin maihin.
37: YLE, 3. 10. 2013: Suomen passi on paras viisumitta matkustamiseen.
36: YLE, 2.10. 2013: Suomi kakkonen työntekijöiden kohtelussa.
35: IS, 24.9. 2013: Lompakkotesti paljastaa: suomalaiset ovat maailman rehellisin kansa.
34: IL, 23.7. 2013: Arvostettu amerikkalaislehti ylistää Suomea.
33: IS, 22.7. 2013: Internetin edelläkävijä – Suomi nousi maailman kärkeen.
32: YLE, 11.7. 2013: Amerikkalaislehti ylistää: "Suomen salaisuus menestykseen lähes kaikessa".
31: FFP, States index: The Failed States Index 201 - Suomi viimeinen.
30: IS, 7.5. 2013: Raportti: Suomi maailman paras maa äideille.
29: MTV3, 7.5. 2013: Suomalaisilla vankin luottamus yritysten tulostietoihin.
28: Unicef, 2013: Child well-being in rich countries, Netherlands,Norway,Iceland,Finland,...
27: Anatoly Karlin, 22.4. 2013: Birth Defects, FBD Marriages (Suomi 8.).
26: YLE, 15.3. 2013: Suomi rikkaiden maiden uskonnollisin.
25: CBC news, 12.3. 2013: Do countries lose religion as they gain wealth.
24: Fintacts, 15.4. 2013: Finland 1. Information and communication technologies (ICT).
23: IL, 30.1. 2013: Maailman vapain lehdistö.
22: Wikipedia, 2012: Maailman vähiten epäonnistunein kansa.
21: BBC news, 29.12. 2012: OECD's family breakdown table.
-Läntisen maailman vähiten rikkoutuneet perheet
.
20: IL, 26.10. 2012: Suomi toiseksi paras maa elää naisena.
19: US, 3.4. 2012: Huippusijoitus; Maailman toiseksi onnellisin kansa.
18: AL, 1.2. 2011: Euroopan ylivoimaisin lukutaidossa.
17: SK, 22.9. 2011: Maailman viidenneksi paras maa naisille, News Week.
16: TiVi, 28.9. 2011: Maailman toiseksi paras maa IT-yrityksille, BSA, Global index.
15: TA, 30.9. 2011: Maailman toiseksi paras maa IT-yrityksille.
14: HS, 2011: Maailman kolmanneksi tasa-arvoisin maa.
13: IS, 29.11. 2011: Helsinki maailman toiseksi turvallisin kaupunki.
12: IL, 1.12. 2011: Maailman toiseksi vähiten korruptoitunut maa.
11: IS, 16.8. 2010: Suomi on maailman paras maa!
10: Kaleva, 21.6. 2010: Vähiten taikauskoisia.
09: Iltalehti, 29.6. 2010: Suomalaisnuoret fiksuja mutta passiivisia.
08: IL, 30.6. 2010: Suomi Pohjoismaiden puheliain kansa.
07: Huffington Post, 3.7. 2010: Finland world's Second Happiest Country.
06: US, 9.7. 2010: Kreikan veneessä, Suomi poikkeus, paras velan maksaja.
05: The Daily beast, 2010: Best countries in the world, Maailman paras kansa.
04: US, 19.8. 2010: Maailman paras ruokahuollossa.
03: IL, 14.9. 2010: Pohjoismaiden onnellisin kansa.
02: HS, 14.7. 2007: Tutkimus: Suomalaiset Euroopan toiseksi onnellisin kansa.
01: Neonanatology, 2006: Global report on birth defects (Suomessa 8. vähiten).
00: MTV3, 11.12. 2003: Suomalaislapset oppivat kaikkein helpoiten lukemaan.
000: Wikipedia: Suomi kansainvälisissä vertailuissa.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Romanien kansallispaiva

Ensin uutisia Ruotsista:
YLE, 8.4. 2014: Ruotsin salaiset kerjäläisneuvottelut kariutuivat

Että semmosta. Toivottavasti romanien kansallispäivä saa romanit vihdoinkin tajuamaan, että heidän kulttuurinsa kuuluu vain tälle päivälle, eivätkä he enää vietä koko elämäänsä yhtä kansallispäivää viettäen.

Mitä siitä tulisi, jos suomalaisetkin pukeutuisivat joka päivä kansallispukuihin ja sitten kieltäytyisivät tietyistä töistä, vedoten siihen, ettei se sovi heidän kulttuurinsa mukaiseen pukeutumiseen.
Täältä katsoen romaneille heidän kulttuurinsa on samaa, jos suomalaiset pitäisivät suomenlippua salossa joka päivä, jolloin olisi erittäin vaikeaa liputtaa minkään puolesta.
- Silloin liputtaminen hoidettaisiin siten, että vedetään lippu alas.
- Pitäisikö romanienkin riisua kansallispukunsa kansallispäivänään juhliakseen omaa kansallispäiväänsä?

Mutta perkele! Nyt romanit saavat tästä vain lisää intoa kukkoilla kulttuurillaan joka päivä kaikkialla, koska onhan se ennen näkemätöntä, että yhtä kulttuuria hyysätään nyt maailmanlaajuisesti. Miten olisi, jos YK julistaisi toukokuun 12. kansainväliseksi suomalaisuuden päiväksi?

Romaneilla ei kulttuurisia syitä jokapäiväiseen kansallispukeutumiseen
Romanit ovat ihan itse syyllisiä siihen, että heitä syrjitään. Sillä romanit ihan itse syrjivät kaikkia muita kulttuureja vaatiessaan muita sopeutumaan siihen, että romanien ei tarvitse käyttäytyä arjessa ihmisten lailla.
Romanien pukeutuminen joka päivä ikään kuin juhlapukuun (kansallispukuunsa), on ainakin minulle selvä todiste siitä, että elämä on romaneille yhtä jatkuvaa juhlaa, -- kun taasen tavissuomalaiset juhlivat yleensä jonkun syyn vuoksi. Romaneille jatkuvan juhlimisen syyksi siis riittää kuuluminen romaneihin!
Tässä mietin sellaistakin, että romanit voivat luulevat liituraita- ja tuulipukuja, lenkkareita, uikkareita, sammareita, pipoja ja farkkuja suomalaisten kansallispuvuksi, koska he itsekin käyttävät kansallispukuaan joka päivä. Mielestäni romanit eivät itse asiassa itse arvosta (mitään) kansallisuutta, koska heille heidän  pukunsa on jokapäiväistä, eivätkä he niin ollen voi itse viettää erityistä kansallispäivää. Romaneilla ei ole mitään kulttuurista syytä pukeutua romaneiksi, koska heille ilmeisesti ainoa syy kansallispukuun on rodullinen.
Blogi, 9.4. 2014: Intiaaniuutisia neandertaaleille
Nyt vaaditaan kaikkia muita viettämään romanien puolesta (kanssa?) kansallispäivää, joka ei varmasti ole hyvä idea, koska eiväthän suomalaisetkaan vaadi muita kulttuureja viettämään suomalaisuuden päivää, eikä mikään oman arvonsa tunteva kansa juhli muiden kansojen juhlapäiviä. Lisäksi, on rasistista vaatia viettämään romanien kansallispäivää, koska sille ei ole olemassa mitään kulttuurista tai sankarillista syytä! Romanius ei ole kulttuuria.

Olisihan se aika kornia, jos mää sanoisin vaikka intiaanille: "Ugh, olet syntynyt inkkariksi, voin juhlia sitä..." Sen sijaan voisin juhlia jonkun inkkarin (sankari)tekoja, mutta mielestäni on erittäin tyhmää juhlia ihmisen rotugeenejä -kansallistunteena.

Suomen kansallispäivän syy ei ole suomalaisuus, vaan jokin historiallinen juttu. Samoin esimerkiksi USA:n kansallispäivän syy ei ole ihmisen olemuksessa, vaan ihmisyyden teoissa! Mitä järkeä sitten siinä on, että joittenkin erityistä pukeutumista tuetaan vain siksi, että he ovat sattuneet syntymään sellaisen ryhmän pariin, jonka "kansallistunne" samastetaan rotuun?
Loppuun tuleekin sitten se tosiasia, että Suomessa eikä missään muussakaan valtiossa ei saisi asua kuin ainoastaan yksi kansa. Jos Suomessa vietään useita kansallispäiviä, niin se todistaa vain Suomen valtion olevan rappeutumassa.

Otetaan esimerkiksi Ruotsi. Suomessa ei vietetä (juhlita) Ruotsin kansallispäivää, vaan ainoastaan ruotsalaisuuden päivää, joka on täysin eri asia kuin se, että juhlisimme täällä Ruotsin kansallisuutta!

On todella kummallista, että romaneille ei kelpaa Suomen kansallisuus, vaan nyt he ovat päässeet yhteen tavoitteeseensa, kun heille on annettu oma kansallispäivä, jonka vuoksi heitä on nyt entistäkin vaikeampi saada integroitumaan suomalaisuuteen ja suomalaiseen yhteiskuntaan.

Kansankokonaisuus, 9.4,. 2014: Romanien kansallispäivänä on aika rikkoa ennakkoluuloja?

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Kivikauden moraali tulee oletko valmis

Itävallassa(kin) asuu ihmisiä, joilla on eri moraalikäsitys kuin itävaltalaisilla.
Muuan lähes 30 vuotta Itävallassa asunut väittää, ettei hän tehnyt mitään väärää ostaessaan keharilleen lapsen vaimoksi, -- koska se on hänen mielestään täysin oikein, joten hänen ei tarvinnut lukea lakia sitä varten:
YLE, 6.11. 2013: Pariskunta osti pojalleen lapsivaimon - tuomittiin vankeuteen :
"Itävallassa asuva pariskunta väitti oikeudessa, etteivät tienneet asian olevan rikos."

Kaikissa maissa on sama "ongelma". Maan syntyperäisten kansalaisten ei tarvitse olla lainoppineita ymmärtääkseen, millainen on kansan moraalikäsitys, kun taasen kehitysmaista maahan muuttaneilta puuttuu kehittynyt moraalitaju.

Myös Suomessa on tuhansia lakeja, joista tavallinen ihminen ei ole koskaan kuullutkaan, eikä valtiovalta edes edellytä tavallisilta ihmisiltä oikeustieteen opintoja niitä varten. Siitä huolimatta tavallinen suomalainen ei koskaan valita, ettei hän tiennyt jonkin olevan laitonta, jos jää kiinni; Tavallinen ihminen ymmärtää tehneensä väärin vaikka hän ei olisikaan lainoppinut, -- koska jokainen ihminen on jollain tasolla "moraalin oppinut".

Yleisesti ottaen; kansallisen lakisäädösten säätäjinä ovat syntyperäiset kansalaiset, joiden käsistä tulevat lait noudattavat ainakin joten kuten kansan yleistä moraalitajua.
Asian niin ollen syntyperäiset tavikset eivät voi vedota siihen, etteivät he olleet lukeneet lakikirjasta, ettei niin olisi saanutkaan tehdä, sillä ihminen omaa moraaliaistin, jolla lapsi oppii oman kansansa moraalikäsitykset.

Kansaan syntyy tuhoisa itsenäisyyssotaan johtava moraalittomuus vasta sitten, jos lainsäätäjiksi valitaan ei-syntyperäisiä "kansalaisia", tai jos lainsäätäjät eivät noudata kansan moraalitajua, vaan pyrkivät tekemään lait jonkin ulkoisen moraalin mukaiseksi. Esimerkiksi, jos Suomen lait noudattaisivat etelä-euroopalaista tai Islamin moraalia, niin seuraava sukupolvi ei enää näkisi suomalaisuudessa mitään hyvää. Mutta vanhemmat pyrkisivät luonnostaan puolustamaan omia moraalikäsityksiään, jolloin seurauksena olisi sota. Kaikissa sodissa on kyse kahden erilaisen moraalitajun yhteenotosta.
Uskonnot ovat moraalitajun vaatteita, joita ei koskaan pestä puhtaiksi. Uskomukset ovat uskontojen paskaisia alusvaatteita.
Vain lapset ovat moraalisia olentoja

(Katso esimerkiksi, Prisma: Synnymmekö hyviksi)

Kansan moraalikäsitykset perustuvat lasten moraaliaistiin, joka on kuin tuokka; Kuten toukka häviää perhosen tullessa esille niin samoin myös lapsen puhdas moraaliaisti häviää kun se on iskostanut lapseen kansalliset moraaliohjeet; kun aikuistuva nuori on puettu uskomuksiin. Aikuisilla ei enää ole moraaliaistia, koska he typeryyttään katsovat, että heihin lapsena asetetut opit riittävät hyvään elämään.

Aikuiset eivät voi vaihtaa moraalia! Aikuiset voivat korkeintaan vaihtaa vain oppiaan/uskontoaan, mutta he eivät pääse eroon lapsena oppimastaan moraalista. Moraali on ikään kuin aivomatriisi, joka määrittää jokaisen ihmisen teon...
Länsimaissa on moraaliongelma. Se ongelma on siinä, että länsimaihin on muuttanut valtava joukko ihmisiä, joiden moraalikäsitys on peräisin kivikaudelta, tai ainakin menneisyydestä. Ainoa keino, jolla maahanmuuttajille saataisiin korvien väliin länsimaista moraalikäsitystä vastaava oikeuskäsitys, olisi siinä, että jokaiselta maahanmuuttajalta vaadittaisiin oikeustieteen opintoja tietty määrä.
Siltikään sellainen ei toisi maahanmuuttajien moraalia pätkääkään lähemmäksi suomalaisten moraalia, mutta se estäisi ainakin sen, että maahanmuuttajat eivät voisi kirkasotsaisesti väittää, etteivät he tienneet sen tai tuon teon olevan kivikaudelta peräisin.

En siltikään kannata lakien säätämistä, koska uskon kansalliseen oikeustajuun, joka nousee kansan kollektiivisesta moraalitajusta. Jokainen ihminen on syntyessään hyvä ja ihmisestä tulee kiusankappale vain siten, että yhteiskunta toimii sairaaasti. Lakien jatkuva säätäminen on oire siitä, että yhteiskunta on sairas. Ja yhteiskunta on sairas vain siksi, että lapsilta viedään lapseus, jotta heistä kasvaisi uskomuksien sokeita noudattajia.

YLE, 14.6. 2013: Suomi uppoaa tuhansiin lakeihin ja säädöksiin
Avoin ministeriö: Pitäisikö Suomen lain lakitekstin määrälle asettaa jokin yläraja?

Sikolättiä lukemalla tämän blogin lukija voi käytännöllisemmin tutustua siihen asiaan, kun nykyaikainen kansakunta on vaihtanut moraalin kivikauden moraaliin. Kun nuori sukupolvi on omaksunut maahanmuuttajien moraalin ja vanhemmat ovat aseettomia moraalista rappiota vastaan: Rähmispossu

Myös Suomessa on havaittavissa, ettei suomalaisuuden alasajossa välitetä mitään tekijöiden parantamisesta yhteiskuntakelpoisiksi -- koska pahantekijöiden ja lainoppineiden moraalit vastaavat joltisesti toisiaan:
IL, 6.11. 2013: Poliisikansanedustaja järkyttyi Jenna-kommenteista:"Tämä on sairasta"
IS, 6.11. 2013: Kansanedustaja: "Eduskunnassa ymmärretään liikaa rikollisia"

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Suomalaiset syyntakeettomia-maahanmuuttajat riivattuja

Tässä päivänä muutamana ihmettelin kovasti, miten kummassa perussuomalaiset ajatukset voivat aiheuttaa äärikoikeistolaisuutta... Nimittäin tuo Jyväskylän tappelunujakka laitettiin esimerkiksi perussuomalaisten ajatusten aiheuttamasta äärioikeiston noususta ja jopa väitettiin, ettei kiistaton yksittäistapaus enää ole yksittäistapaus, vaan osoitus perussuomalaisten aiheuttamasta äärioikeiston noususta.

Kansanuutiset 31.1. 2013: ”Jyväskylän puukotus ei enää yksittäistapaus”

Kysymys voisi kuulua, että minkä suuremman kansalaistahon mielipiteistä silloin johtuvat ne sadat raiskaustapaukset, ne tuhannet pahoinpitelyt ja ne kymmenet tuhannet ryöstöt ja mummojen potkimiset, joita Suomessa tapahtuu. Nekö ovat yksittäistapauksia? Kun vielä huomioidaan, että suomalaisten tekemät rikokset ovat olleet laskusuunnassa jo pitkään, kun taasen maahanmuuttajien rikokset vain nousevat.
Jos on totta, että yksi väkivallan muoto johtuu ulkopuolisten ajatuksista, niin silloin sen pitää koskea myös ulkomaalaisten tekemiä tekoja; kuka tai mikä taho Suomessa saa aikaan ulkomaalaisten tekemät rikokset? Ettei vaan suvaitsevaisten ideologia siihen olellisesti kuuluvana hyssyttelynä ja rangaisten minimoinisena luo ulkomaalaisille otollisen maaperän rikollisille teoille.
Kun Suomessa suomalaistaustainen tekee jonkun rikkeen, niin äärivasemmisto hehkuttaa, miten se on osoitus suomalaisten pahuusgeeneistä, suorastaan geneettinen erityispiirre, mutta kun paljastuu satoja maahanmuuttajataustaisten tekemiä rikoksia, niin suvaitsevaisten mukaan ne ovat joka kerta yksittäistapauksia, joita ei voi yleistää... Puhumattakaan, että maahanmuuttajien tekojen taustalle voitaisiin olettaa geneettisiä syitä;

Maahanmuuttajien teot johtuvat suvaitsevaisten mukaan (pahasta) hengestä,
kun taasen suomalaisten tekojen taustalla ovat geneettiset tekijät.

Itse asiassa, tuosta huomataan, että suomalaiset ovat maahanmuuttajien mukaan syyntakeettomia, koska geenit saavat suomalaiset niin ryyppäämään kuin puukottamaankin, kun taasen maahanmuuttajat ovat pahan hengen vallassa, koska maahanmuuttajien rikoksien taustavaikuttajaksi ei saa olettaa mitään geneettistä syytä.
Jos ei aine ole syynä, silloin katse pitää luoda Danten luomiin mielikuviin.

Vrt: Ateistien mukaan jumalauskon vaikuttaa uskontogeeni (soita-kotiin-geeni),
kun taasen ateismin saa aikaan henki, koska ateismille ei ole aineellista syytä.

Kun vihdoinkin suvaitsevaisilla olisi käsillä aito yksittäistapaus, niin he eivät pysty sitä sellaisena hyväksymään, vaan väittävät, miten yksittäistapaus ei edes koe mennyttä aikamuotoa, vaan se ikään kuin elää edelleen ja kohisten nousee äärivasemmiston ja suvaitsevaisten mielissä piruksi seinälle saaden heidät uskomaan, että nyt on jumalaton meininki Suomessa meneillään.

Tuon yksittäistapauksen hehkuttaminen äärioikeiston nousuksi saa suvaitsevaiset ummistamaan silmänsä siltä kauhealta väkivallalta, joka oikeasti Suomessa nousee; Ulkomaalaisten väkivallalta, ulkomaalaisten tekemiltä ryöstöiltä ja ulkomaalaisilta mummojen hakkaajilta. Niiden syyksihän suvaitsevaiset eivät esitä minkään ulkoisen tahon mielipidettä, vaan sanovat, että syy on tekijöiden omissa ajatuksissa, ja niin ollen ne ovat yksittäistapauksia!

Sitä vastoin suvaitsevaiset esittävät, että äärioikeisto toimii Suomessa zombina; ettei äärioikeistolaiseksi julistetun teot johdu hänen omista ajatuksista, vaan hän on ulkoa ohjattu. Tuollainen suvaitsevaiston ajattelu itse asiassa tekee äärioikeistolaisista täysin syyntakeettomia, koska heidän tekonsa johtuu äärivasemmiston mukaan aina jostain muusta kuin ihmisen omista surkeista ajatuksista.

Toinen kysymys voi kuulua, että mistä johtuvat äärivasemmistolaisen ajatukset ja teot? Niidenkö perimmäinen lähde on äärivasemmistolaisen aivot itsessään, eikä niille ole ulkoista syytä?

Loppulausunto:
Vasemmiston ja suvakkien mukaan teko on yksittäistapaus, kun tekijän teolle ajatellaan tekijän omat aivoitukset, vaikka kyseisiä tekoja olisi tuhansittain, eikä todellakaan voida puhua yksittäistapauksista, kun on puhe ulkomaalaisten tekemistä rikoksista.

Sitä vastoin vasemmiston ideologian mukaan tekoa ei voi laskea yksittäistapaukseksi, jos tekijä ei ole vastuussa ajatuksistaan, vaan ne ovat jonkun ryhmän esittämiä ajatuksia. Esimerkiksi vasemistolaiset ajatukset saavat aikaan vasemmistolaisuutta, ja suvaitsevaiset ajatukset levittävät suvaitsevaisuutta; suvaitsevaiset ja vasurit eivät ole itse vastuussa siitä, mitä he ajattelevat ja tekevät, koska he ovat ulkoa ohjautuvia.

Täten lopputulemana on, että vasemmisto-suvakit ovat jäävejä syyllistämään ketään, koska he eivät itse ole ajatelleet sitä, mitä he puhuvat. Suvaitsevaisten ajatukset eivät johdu geeneistä.

Vasemmistolaiset ajatukset eivät johdu oikeistosta, eikä kapitalismista, eikä vallitsevasta todellisuudesta. Vaan ne ovatkin yksittäistapauksia, yksittäisajattelua, josta ei kannattaisi välittää -- ellei vasemmistolaisuus saisi aikaan sitä ajatusmultaa, josta ulkomaalaisten rikollisuus kasvaa:

Maahanmuuttajien tekemät systeemaattiset rikokset johtuvat suvaitsevaisten ajattelusta, joka on se multa, joka saa (monet) maahanmuuttajat orientoitumaan rikollisiksi, koska vasemmisto vain hyssyttelee ja yrittää piilottaa maahanmuuttajien negatiiviset teot, kun taasen heidän jokainen vähänkin positiivinen teko julistetaan jumalalliseksi;

Muistattehan ne etusivujen kuvat, missä maahanmuuttajille annettiin lumilapiot ja heitä kuvattiin nojailemasta lapioihin - ja vasurit hehkuttivat, miten innokkaita kaikki maahanmuuttajat ovat työntekoon. Ja suvaitsevaisten lennokkilause; ilman maahanmuuttajia bussitkaan ei kulkisi. Ja: Lentäväthän linnutkin rajojen ylitse.


Töllöstä tuli lauantaina, 2.helmikuuta 2013 Elukka-elokuva. Siinä oli muuan musta mies, jonka annettiin tehdä mitä tahansa ilkeyksiä, koska oli musta. Valkoiset olivat oppineet, ettei saa kieltää mustaa miestä, koska hän on musta. Tämän päivän totuutta myös jo Suomessa.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Maahanmuuttajat ja suvaitsevaisten satu

Monikulttuurisuus on suvaitsevaisten satukertomus, missä hyvikset voittavat pahikset, ja hyvä maahanmuutto tuhoaa lopulta pahuuden, suomalaisuuden.

Maahanmuuttoa puolustavat haluaisivat mieluusti unohtaa maahanmuuttajien suuremmat rikollisluvut ja maahanmuuttajien suuremmat työttömyysluvut, ja heidän suuren halukkuuden oleskeluun muiden rahoilla. Jos suvaitsevaisten pitää kuitenkin niitä kommentoida, niin he selittävät sitä suomalaisten rasismilla, piilorasismilla ja syvärasismilla; "koska suomalaiset syrjivät maahanmuuttajia, niin he joutuvat siksi tekemään rikoksia ja siksi he eivät saa töitä".

Suvaitsevaisten mukaan maahanmuuttajat ovat rauhaa rakastavia, koska hehän ovat niitä sorrettuja, joten suvaitsevaisen on mahdotonta kuvitella, että sorrettu ihminen olisi luonteeltaan muuta kuin rauhaa rakastava.

Kyse on kuitenkin kansan luonteesta. Suomalaiset kuvataan tietynlaisiksi, ja se varmasti pitää yleisesti ottaen paikkansa. Me olemme melankolisia, sisukkaita, hiljaisia ja työteliäitä, jotka eivät turhista nurisi, eivätkä helpolla lähde kaduille rettelöimään. Savolaisetkin pystyy erottamaan heidän luonteestaan. mutta se ero ei ole yhtä selvä savolaisen ja hämäläisen välillä kuin arabin ja suomalaisen välillä.

Samoin maailmalla liikkuu myös muiden kansojen luonnetietoja. Arabit kuvataan äkkipikaisiksi, helposti kuohahtaviksi, tunnekylmiksi, siekailemattomiksi,... Ja tämä koskee sekä sortaja-arabeja että sorrettuja arabeja.
Kun Libyaa hallitsi Gaddafi, sieltä lähti islamisteja pakolaisiksi, ja kun islamistit pääsivät hallitusasemaan, niin nyt vuorostaan sieltä tulee entisen hallinnon alamaisia. Ja molemmat Libyan kansanryhmät ovat luonteeltaan samanlaisia, kuumaverisia ja siekailemattomia, jotka pystyvät tuosta noin vain keihästämään vastapuolen ihmisiä. Molemmat ovat samalla kertaa sekä sortajia että sorrettuja.
Sama tilanne on ollut kaikissa muissakin pakolaisia tehtailevissa maissa; On vain tapahtumainkulkujen seurausta, kumpi puoli kansasta kunakin aikana on sortaja ja kumpi sorrettu.
Molemmat ryhmät ovat luonteeltaan samanlaisia, eikä kumpaakaan voida järjellä ajatellen pitää rauhaa rakastavina, koska jos tänne tulleiden sorrrettujen puoli olisi päässyt voitolle, niin silloin tänne olisivat tulleet sorrettujen sijasta ne sortajat, joita suvaitsevaiset olisivat täällä ylistäneet sorretuiksi ja rauhaa rakastaviksi.

Huomataan, että Suomeen ei suinkaan ole tullut rauhaa rakastavia ihmisiä, vaan sortajia, jotka olisivat vaa'an kallistuessa toiseen suuntaan jääneet omaan maahansa sortajiksi. Ja kun tiedetään, että kaikki ihmiset kantavat kansan luonnetta, niin silloin tiedämme, ettei ole viisasta syyttää maahanmuuttajien suuremmista työttömyys- ja rikollisluvuista (yksinomaan) suomalaisia.

Syy voisi olla itse maahanmuuttajissa ja heidän luonteessaan, jota he eivät halua kesyttää ja jalostaa, koska uskonto ja kulttuuri vaatii heitä ilmentämään juuri niitä luonteenpiirteitä; Miesten pitää olla siekailemattomia ja äänekkäitä ja komentelevan naisia tekemään tarpeelliset työt jms. Suomalainenkin maailmalle muutettuaan useimmiten todistaa lähimmäisilleen olevansa luonteeltaan paikallisista selvästi erottuva. Tunnetaanhan 1600-luvun amerikan suomalaisetkin sisukkaina, työteliäinä ja intiaanien ystävinä; rauhaa rakastavina.

Uskonto kehittyy aina kansanluonteen korostajaksi.
Uskonnossa ja sen muotomenoissa on kyse kansanluonteen karikatyyrista.
Islam opettaa arabien kansanluonnetta.
Kalevalaistettu luterilaisuus  taasen suomalaista luonnetta.

Suvaitsevaisuus vaatii, että maahanmuuttaja pitää nähdä neutraaliolentona; Hänelle ei saa kuvitella minkäänlaista luonnetta, jonka mukaan maahanmuuttaja toimisi. Maahanmuuttajien rauhallisuus on suvaitsevaisten mukaan seurausta vain heidän neutraaliolennoisuudestaan. Ikään kuin piirretty hahmo, jolle lukija kuvittelee mielentilan ja vuorosanat.
Suvaitsevaiset puhuvat kansanluonteesta vain silloin, kun sillä selitetään jotain pahaa, kuten suomalaisten ominaisuuksia (Väkivalta on suomalaisten geneettinen  ominaispiirre, juoppous on suomalaisten kansallinen ominaisuus jne). Maahanmuuttajien ominaisuuksien kohdalla en ole koskaan kuullut tai nähnyt suvaitsevaisten puhuvan heidän luonteistaan.
Olisikin mielenkiintoista saada kuulla, miksi jatkuvasta sotaa käyvästä maasta voi tulla vain rauhaa rakastavia, jotka ovat yhtä maailmaa syleileviä kuin suvaitsevaisetkin. Ikään kuin ne sodat ja kärsimykset eivät suvaitsevaisten ajattelun mukaan voi olla ihmisen aiheuttamia, vaan ne ovat tila, johon ihmisen on mahdotonta vaikuttaa.

Ainakaan maahanmuuttajat eivät ole syyllisiä niihin sotiin ja kärsimyksiin, joita he ovat lähteneet pakoon, koska suvaitsevaisuus pakottaa ihmisen niin ajattelemaan. Suvaitsevaisuuden tilassaan ihminen sulkee täysin silmänsä, korvansa ja huulensa totuudelta. Kaikki se on aina rasismia, joka jollakin tavoin on vastoin suvaitsevaisen mitään sanomatonta ajattelua.

Suomalaisia ei voida kuvata hyviksi. Sellainen nähtäisiin itsensä ylistämiseksi ja ylimielisyydeksi, joten yleensä kansojen luonnekuvauksista puuttuu hyvyys. Toisaalta, koska suvaitsevaiset eivät välitä kansojen luonteesta mitään, niin siksi suvaitsevaisille ei tuota mitään vaikeutta kuvailla maahanmuuttajia hyviksi - ja suomalaisia pahiksiksi.

Onkin nähtävillä, että suvaitsevaisille maahanmuutto on satua, missä maahanmuuttajat suvaitsevaisten johdolla joutuvat kaiken aikaan taistelemaan urheina pahuutta, suomalaisuutta vastaan. Vastakkainasettelu johtuu siis ensisijaisesti suvaitsevaisten ajattelusta, jonka mukaan maahanmuutto on satukertomus, jonka pitää päättyä maahanmuuttajien, hyvisten voittoon. Mikään muu ei tule kysymykseen.

Suomalaisuus on jo tuomittu, koska suvaitsevaisten satu ei voi päättyä mitenkään muutoin. Niin sadussa on kirjoitettu viimeisellä sivulla. Ja suvaitsevat lukevat vain sitä viimeistä sivua kuin viimeistä päivää, päivästä päivään, vuodesta toisiin,... He osaavat sen jopa ulkoa niin, että se on poltettu heidän mieleen.

Olemme syvärasisteja, koska muutoin maahanmuuttajat eivät voisi olla rauhaa rakastavia ja täysin neutraaleja olentoja, jotka eivät voi mitenkään syyllistyä suomalaisvastaisuuteen tai suomalaisten hyväksi käyttöön.

Uusi Suomi, 8.1. 2013: Poliisina työskennelleet edustajat:
Maahanmuuttajien tekemät rikokset näkyivät työssä