Näytetään tekstit, joissa on tunniste poliittinen puheparsi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste poliittinen puheparsi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. tammikuuta 2019

Eksoottinen Suomi on liikaa maahanmuuttajille

Iltasanomat, 3.1. 2019: Ozan Yanar tarttui presidentti Niinistön uudenvuodenpuheen ”todella väärään ajatusketjuun”: ”Kun kantasuomalainen syyllistyy tuomittavaan tekoon...”.
Uusi Suomi, 3.1. 2019: ”Taustalla hölmö ajatus” – Kansanedustaja ihmettelee presidentti Niinistön neuvoa ”omien ohjaamisesta”.
Lainaus lehdestä: ”Maahanmuuttajayhteisö kuulostaa siltä, että ihmiset kokoontuisivat jatkuvasti kollektiivisesti jossain ’omiensa kesken’. Ja, että he olisivat kytköksissä jonkinlaiseen mystiseen yhteisöön, jossa kuuntelevat siellä olevia korkeita auktoriteetteja. Tämä on ihmisten eksotisointia. Siitä paistaa ajattelu, jossa oletetaan ’noiden muiden elävän eri tavalla kuin me’. Näin ei kuitenkaan ole”, Yanar kirjoittaa.
Ozan Yanar kirjoittaa ikään kuin hän itse viittaisi muslimeihin,  jotka kokooontuvat viikoittain omiin tiloihinsa, missä he kuuntelevat auktoriteettiensa tulkintoja ainoasta oikeasta totuudesta. Ja asia on niin, koska kaikkialla maailmassa havaitaan, miten muslimiyhteisöt eivät halua intergroitua toiseen kulttuuriin, vaan jopa vaativat, että muiden pitää elää kuin he.

Vastaavia uutisia tulee jatkuvasti aikaansa seuraajien tietoisuuteen, mitä esimerkiksi Oikea Media kirjoittaa tällä päivämäärällä: "Vihakampanjan kohteena oleva toimittaja vaatii islamin sopeutumista Ranskan lakeihin ja huumoriin".
RT.COM, 25.12. 2018: French Arab writer gets threats of death, rape for saying Islam is not above criticism, humor or law.

Euroopassa niin sanotut no-go-alueet lisääntyvät ja kasvavat, ja yhteistä niille on se, että ne ovat maahanmuuttajien asuttamia alueita, joista kantaväestö haluaa mahdollisuuksiensa mukaan muuttaa lopullisesti pois, koska ne ovat omaa maataan pakenevia, jotka esittävät kritiikkiä kantaväestöä kohtaan ja vaativat kantaväestöä omaksumaan kulttuurin, mikä ei ole koskaan tuottanut sellaisia valtioita, jotka olisivat yhtä vetovoimaisia muslimeille kuin ovat Euroopan ja Pohjois-Amerikan valtiot.
Let me google that for you: No-go zone Ruotsi.
Express.uk, vuonna 2016: EUROPE'S NO-GO ZONES: List of 900 EU areas where police have 'LOST CONTROL' to migrants.
Helsingin Sanomat, 8.12. 2016: Asuinalueiden erot kasvavat Helsingissä koko ajan – ”Ihmisillä tuntuu olevan halu asua samankaltaisten lähellä”. KOTILÄKSY: Miksi tämä asuinalueiden jakautuminen on alkanut vasta viimeaikoina kasvaa?


Mitä tulee Ozan Yanarin kritiikkiin siltä osin, että presidentti Sauli Niinistö olisi jollakin tavoin eksotisoinut maahanmuuttajia, niin vaikka niin olisikin tapahtunut, mitä kumman vikaa siinä on? Turistit yleensä menevät niihin maihin, joita he pitävät eksoottisina.
Onko nyt niin, että muslimit eivät halua nähdä vieraita maita ja niiden kansalaisia eksoottisesta näkökulmasta, koska muutoinhan muslimit joutuisivat ihannoimaan suomalaista Suomea ja suomalaisia? Mutta, ei hätää: Muslimit nimenomaan haluavat muuttaa Suomeen, koska Suomi on jopa muslimien mielestä kaikessa paljon parempi maa kuin yksikään muslimien hallinnoima maa:
Uusi Suomi, 23.11. 2009: Arabilehti Suomesta: Muslimien taivas.
Veikko Huuska, 30.11. 2016: Tilastokeskus kokosi listan: 42 kovaa juttua, joissa Suomi on hyvä ellei paras.
YLE, Elävä arkisto: Eksoottinen Suomi esittäytyy.

Suomalaiset matkatoimistot esittelevät matkakohteitaan eksoottisina lomailumaina. Nyt siis paljastui, että ihmisten ja kansojen pitäminen eksoottisina on sekin rasismia, ellei peräti fasismia?
Pitää oikeasti kysyä, että millä asenteella muslimitaustaiset ovat tulleet Suomeen, jos he eivät halua pitää suomalaisia eksoottisina, eivätkä halua suomalaisten eksotisoivan muslimeita? Tämän saa yleistää kaikkiin maahanmuuttajiin.


Sitten kolmanneksi tulee se tosiasia, että Suomi on tälläinen "eksoottinen" maa siksi, koska meillä presidentit ovat itse saaneet pitää Uuden vuoden puheensa. Suomi on suomalainen siksi, että tämä maa on suomalaisten rakentama täysin erilaisella ideologialla, mitä ovat ne maat, joista tänne tulee pakolaisia. Jos tämä Suomen maa ei olisi suomalainen, niin silloin tietysti olisi selvää, että tämän maan presidentti ei voisi edes ajatella sellaista, josta hän saisi osakseen nykyisellä pakolaisstatuksella tulleiden maahanmuuttajien kritiikkiä.

Minunkin mielestä olisi paljon parempi, että Suomi ei olisi niin houkutteleva kohdemaa pakolaisille. Ja Suomesta saadaan epäeksoottinen maa juuri niin, että maahanmuuttajat alkavat määräilemään, mitä virassa oleva, demokraattisesti valittu, presidentti saa kansalle sanoa. Siinähän sitten laskette persmäkeä kohden oikeaa diktatuuria.
Riikka Purra, 3.1. 2019: Väestönmuutokset, joista ei saa puhua.

B, 15.11. 2016: Eksoottisuutta vailla olevat uudet finlaysonit.

lauantai 26. elokuuta 2017

Poliitikoiden jargon on suomalaisuuden tuhoksi

AL, 25.8. 2017: Milla Heikkinen opiskelee japania ja iiriä omaksi ilokseen
  – "Vasta kielen kautta voi ymmärtää kulttuuria"

US, 14.8. 2017: "Palveluammatteihin liittyen Vapaavuorelta kysytään, tarvitseeko ravintolahenkilökunnan osata suomea.
– Ei tietenkään tarvitse. Jos asiakkaat eivät pidä henkilökunnan kielitaidosta, he voivat mennä muualle, Vapaavuori sanoo."
Vapaavuoren ja monen muun poliitikon ja poliittista jargonia opiskelevan pyrkyrin mukaan maahanmuuttajien ei tarvitse osata suomea, suomen kieltä, joka merkitsee sitä, ettei heidän tarvitse ymmärtää suomalaisuuttakaan. Poliittiseen jargoniin sisältyy oletuksena käsite, että maan kansalaiset ovat vain rikkaita varten.
OM, 26.8. 2017: Suomalainen professori: Ruotsi suurempi uhka Suomelle kuin Venäjä

Yle, 26.3. 2014: Eikö poliittinen jargon aukea?
IL, 15.6. 2016: Iltalehti käänsi Stubbin poliittisen jargonin suomeksi
Yle Areena, 27.5. 2015: Velipuolikuun poliittista jargonia edistyneille

Vain sellaiset voivat laukoa Suomen ja suomalaisuuden vastaisia julkilausumia, jotka eivät itse puhu suomea; Poliittinen jargon käyttää suomen kielen sanoja, mutta se ei ole suomen kieltä, joten poliitikot ovat yhtä pihalla suomalaisuudesta kuin ovat nämä maahanmuuttaneet ja kieltä osaamattomat rauhanuskovaisetkin, joilta ei siis edes voida vaatia vähäisintäkään suomalaisuuden tuntemusta, koska muutoin poliittisen jargonin käsitteet menettäisivät poliittisen merkityksensä.

Edes ahvenanmaalaiset eivät suomea osaamattomina tunne, mitä on suomalaisuus. Heidän päällikkönsä luultavasti uskovat siihen rikkaiden yleiseen hokemaan, että manner-suomalaisten  pitää antaa rikkaille lisää ja lisää, jotta ylimääräiset muruset valuisivat takaisin Manner-Suomeen.
Tähän mennessä Ahvenanmaa ei ole rikastuttanut Suomea eikä suomalaisuutta, vaan se on ollut samanlainen kivireki ja taakka rehellisille ihmisille, mitä  ovat kaikki muutkin kehitysmaat. Autonominen Ahvenanmaa.

HS, 26.8. 2017: Turun puukkoiskun rinnastaminen kouluampumisiin ontuu pahasti – jihadistit ovat sodassa meitä vastaan, halusimmepa uskoa tätä tai emme
Blogi, 20.8. 2017: Vapaavuori julistaa valkoisten pakoa

torstai 4. elokuuta 2016

Potilasarkiston päivystävä toimittelija

Esimerkki terroristi-iskujen tekijän motiivien uutisoinnista
YLE, 4.8. 2016: Poliisi Lontoon puukotuksesta: Syynä todennäköisesti mielenterveysongelmat, ei viitteitä terrorismista



Kuten jokainen laaja-alaista mediaa seuraava tietää, niin kaikki länsimaisen arvomaailman vastaisia tekoja tehneet tietyn uskonnon edustajat ovat intuitionaalisesti luokiteltu toimittajien mukaan hulluiksi

Olisin utelias tietämään, että miten toimittelijat ovat järjestäneet potilasarkistojen päivitysvuoronsa? Kuka toimittelija ja mistä mediasta on päivitystysvuorossa ensi yönä? Kysyn tätä lähinnä siksi, että voisin lähettää hänelle seuraavan päänkatkaisijan nimen, jotta hän voisi heti ekana kertoa julkisuuteen, ettei tekijää voi epäillä terroristiksi, koska hänestä on  jo potilasarkistossa merkintä tietystä hullun ideogian uskovaisuudesta.

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Miksi Soini ei lausu vuorosanoja

Suomen epäonnistuminen voi olla tuloillaan:
YLE, 16.10.2010: Merkel: Monikulttuurinen Saksa on epäonnistunut

Kun Olli Immonen runoili uuteen muotoonsa tuon kaikkien tietämän ajattelunsa, jonka taistelu-sanaa hän ei yön väsymyksensä hetkellä huomannut kääntää arabiaksi, niin suvakkivassariviherpiipertäjät (svvp) olivat sitä mieltä, että hänen olisi pitänyt harkita sanojaan - ja ainakin odottaa jonkin aikaa ennen kuin klikkaisi sen helmensä maailman tallottavaksi. Mutta!

Samaa harkintakykyä ei vaadita Soinilta, vaan Timo Soinin olisi heti pitänyt huutaa kovalla äänellä hänelle valmiiksi kirjoitetut vuorosanat viherpiipertäjien korviin, vaikka svvp:eet ovat jo itse huutaneet julki ne vuorosanat, joita he haluavat Soinin suusta kuulla.

Loka-Laitiselta hyvä juttu toimittajien luuloista:
IL, Laitinen, 28.7. 2015: Ilo lukea Hesaria

Olisi oikein ja kohtuullista, että suvakit sanoisivat Soinille: "Harkitse nyt vielä, mitä aiot Immosen jihad-jutusta sanoa, ettet joudu katumaan sanojasi." Mutta kun ei. Soinille ei haluta antaa harkinta-aikaa, koska hänen poliittiset vastustajansa haluavat kaiken vallan itselleen ja sen tavoitteen mukaisesti jokainen puolueuskovainen käy taistelua kaikkia muita vastaan.

Svvp:eet eivät vaadi vähempää kuin kuulla Soinin suusta sen, mitä mieltä he itse ovat PerusS.stä. Jotenkin svvp:eiden vaatimuksista paistaa epäloogisuus, joka ei voi olla lähtöisin älykkyydestä, vaan hormoneista. Olisin nimittäin itse hyvin epälooginen, jos sanoisin, että ihminen voi tuottaa epäloogisuutta älyllään. Epäloogisuus ei koskaan johdu älyllisyydestä, vaan sen puutteesta, eli tunteista, jotka johtuvat sisärauhasista, mutta ei sisäisestä rauhasta. Älyllä voi tuottaa vain älyllistä, eikä älyllisyyttä voi tuottaa millään muulla kuin vain älyllä.

Blogi, 27.7. 2015: Suvaitsevaisuus johtuu hormoneista
Facebook: "My fellow jihadist"
Takkirauta, 28.7. 2015: Immonen ja Muhos
US.puheenvuorosta, 27.7. 2015: Olli Immosta syytetään vaan ei tiedetä edes mistä

Osoitus epä-älyllisyydestä:
HU, 27.7. 2015: "Miten aiotte taistella? Aseinko vai kännissä netissä" – lue, miten Immosen kohukirjoitusta on kommentoitu:
"#immonen päivitys ei ollut ongelmallinen, koska vastustetaan monikulttuurisuutta, vaan koska kehotetaan taisteluun = väkivaltaan, kirjoitti Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Erkka Railo."

(Lihavointi mun) Tutkijan (ja ilmeisesti myös muiden svvp:den) mukaan taistelu-sana on synonyymi väkivalta-sanalle. Mutta. Ilmeisesti jihad ei merkitse väkivaltaa, koska muslimit saavat käyttää sitä ilman, että yksikään suvakki alkaisi siitä räksyttää. Hmmmm.

Miksiköhän islamin uskosoturit tappavat niin ahkeraan toisiaan ja vääräuskoisia, jos kerta jihad ei merkitse väkivaltaa. Miksi Suomeen ja muihin länsivaltoihin virtaa valtavasti jihadia pakenevia ihmisiä -- muslimimaista?
YLE, 28.7. 2015: Poliisi turvapaikanhakijoiden tulvasta: Ihan kaoottinen tilanne
 Ja miksi ihmeessä muslimien sallitaan käyttää jihad-sanaa niissä maissa, mihin he ovat paenneet jihadia, ilman, että suvakeilta heruisi sitä kohtaan minkäänlaista kritiikkiä.

Suomessa on korrektia käyttää taistelu-sanaa erittäin monesta asiasta. En kuitenkaan ole huomannut, että sen sanan käyttäjät olisivat väkivaltaisia, jos he ovat muualta kuin vasemmistosta. Vasemmiston suunnalta on julkisesti ilmoitettu taistelelusta kaikkia vääriä mielipiteitä vastaan ja vasemmistossa on liikkeitä, jotka taistelevat myös konkreettisesti, kivittämällä ja muilla aseilla, kuten polttamalla VR:n junanohjauslaitteita:
Vasarahammer, 20.9. 2014: Väkivaltavasemmisto ja sympatiseeraajat

tiistai 2. syyskuuta 2014

Tutkimus rikollisten uskomuksista

Epilogi
Esipuheen tähän on kirjoittanut Nyky-Suomen virallinen valtiovalta, jota edustaa valtiopäiville kasautuneet mielensäpahoittajat, jotka painavat nappeja sen mukaan, mitä puoluetoimistojen diktaattorit heille sanelevat

Esipuhe
"Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa."


Puhtaan järjen kriittinen tutkimus uskontojen arvojen erisuuruuksista

Suvaitsevaisten yleisen mielipakotteen mukaan rikollisen etninen tausta tai uskonnollinen vakaumus ei voi olla syynä rikolliselle teolle. Itse katson, että ihmisen uskomusmaailma ohjaa hänen käyttäytymistään ja on myös rikollisen käyttäytymisen motiivina. Pahantekeminen on mielisairautta. Mielisairaus on arvosairautta.

Pahantekijät ovat arvosairaita:
Uskonto arvomaailmoineen aiheuttaa mielipahuutta tai mielihyvyyttä, joka riippuu siitä, keneen se kohdistuu. Itseensä kohdistuneena uskomus on aina mielihyvyyttä riippumatta siitä, mitä se saa aikaan muissa. Mutta uskomus ei voi aiheuttaa toisissa hyvyyttä, jos se aiheuttaa toisissa pahuutta. Vertaus: Ebolaviirus ei aiheuta terveyttä yhdessäkään ihmisessä, vaikkakin ebolaviiruksen itsensä kannalta sen elämä on mitä parhainta.
Kun tutkivalla otteella -puhtaan järjen mukaan- ajatellaan poliittista korrektiutta, niin havaitaan, että poliittisen korrektiuden vallassa olevat sanovat pahantekijän tehneen tekonsa ajattelemattomasti -tai sanoo sen olleen yksittäistapaus-, jotta poliittisesti korrrekti voisi edelleen uskoa omaan satuunsa, ettei uskonnollinen uskomus voi saada aikaan mitään pahaa.

Arvosokeiden mukaan pahantekijän motiivina ei koskaan saa nähdä hänen uskomustaan, koska muutoin uskomuksellisissa arvoissa nähtäisiin eroja myös lakia säätävissä elimissä, jolloin tiettyjen kirjojen lukemiseen laitettaisiin ikärajoja ja/tai niiden kansiin vaadittaisiin varoitustarroja.



Poliitikot ovat kieltäneet pahantekijöiden uskomusten profiloinnin --koska korrektiivisuususkovaiset poliitikot ovat säätäneet, että kaikki uskomukset ovat yhtä arvokkaita, tasa-arvoisia. Poliittisen korrektiuden nimissä ja rasistileiman pelossa sekä yleisen syyttäjän uskonkäskyn mukaan rikollisilta ei saa kysellä heidän uskomuksiaan, tai miten monta kertaa he käyvät kirkossa, synagoogassa, moskeijassa tms. Tai käyvätkö koskaan.
Kaikki bakteerit ja viirukset ovat yhtä arvokkaita. Esimerkiksi suolistosta ei saa häätää salmonellaa, koska vaikka se saakin ihmisen ripuloimaan, niin se on kuitenkin elävä otus, jonka geneettisesti säädeltyyn uskomukseen kuuluu toisen eliön vahingoittaminen. Vai miten on?
Voisimmeko tehdä tieteellisen alkuoletuksen, että uskomukset ja uskonnot eivät olisikaan kaikki yhtä hyviä; että sen oletuksen mukaan voisi olla uskontoja, jotka saavat uskovaisensa hyökkäämään omituisen pelottomasti ihmisiä vastaan, koska sellaisen uskomuksen vallassa oleva uskoo, että hän ei kuulu samaan lajiin, ja siksi hänen tehtävänsä on eliminoida toisen uskomuksen vallassa olijat edistääkseen omaa uskomustaan.

Suomeen on viime aikoina tullut ihmisiä, joiden mielestä suomalaiset ovat vailla uskoa (kysymys: Miten sellainen mielipide on voinut syntyä, jos uskonnot eivät vaikuta ihmisen mielitekoihin?). Suomalaisia kutsutaan sanalla infidel, joka englanniksi on unbeliever tai disbeliever (suomeksi: uskoton, epäilijä). Voisimmeko mitenkään tutkia tarkemmin, mitä tuollaiseen uskominen saa aikaan suomalaisten keskuudessa (Ainakin minä tykkään kyttyrää siitä, että vastaan tulee ihmisiä, joiden uskomusajattelun mukaan minä olen uskoton, jolle saa ja pitää tehdä pääleikkaus, koska olen toivotos tapaus.)?

Suomalaisten kutsuminen uskottomiksi on jo sinänsä hälyttävä merkki sellaisen sanojan mielentilasta, ja olisi siksi erittäin järkevää, että meillä olisi tutkittua tietoa, millaisin käsittein pahantekijät kutsuvat niitä, joiden kimppuun heillä on omien uskomustensa mukaan lupa käydä.

Annan esimerkin erään uskonnon pakottamasta uskomuksesta suomalaisia kohtaan, jonka realisuutta tutkijat voisivat kysellä niiltä, jotka ovat tehneet suomalaisille pahaa: Very Official Quran, 3:151.

Voisimmeko oikeasti olla objektiivisia ja kysellä puhtaan järjen nimissä, miten (uskonnolliset) uskomukset ilmenevät ihmisen teoissa toisia ihmisiä kohtaan. Samalla tulisi sekin selvitettyä, että pystyykö ihminen toimimaan ilman mitään uskomuksia,  ikään kuin robottimaisesti, ajattelemattomasti, ikään kuin päättömästi.

Lääkäreillä ja tutkijoilla on lupa kysellä ihmisen terveystietoja, kun ihminen sairastaa. Sellaisista kyselyistä on koostunut ja koostuu paljon tietoa, jota analysoimalla tutkivat voivat selvittää sairauteen johtaneita syitä. Esimerkiksi, johtuuko tietty sairaus tietyistä elintavoista tai onko se ruokavalioon liittyvä.
Näin tutkijat saivat aikoinaan selville, että alkoholi aiheuttaa maksakirroosia ja tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää. Jos keuhkosyöpäpotilailta ei olisi aikoinaan kyselty elintapoja, niin tänäkin päivänä me sallisimme tupakoinnin kaikkialla ja tutkijat olisivat ihmeissään, miksi kansalaiset kuolevat syöpiin.

Koska rikollisuus on sairaus, niin miksi kummassa me kiellämme tutkijoita selvittämästä, aiheuttaako jokin uskomussysteemi rikollisuutta enemmän tai vähemmän kuin jokin toinen. Vai onko todella niin kuin suvaitsevaiset väittävät, että rikolliset ovat yksittäistapauksia, ja ihminen tekee rikoksia, koska hän ei pysty ajattelemaan.
Toksoplasmoosi, kissan loinen ottaa ihmisen haltuunsa.
Kissan loinen saa kissan saaliseläimen pelkäämättömäksi kissoja kohtaan. Ihmisessä toksoplasmoosi saa aikaan hellyyttä kissaa kohtaan; Kissan loisen ansiosta ihmisestä tulee kissan ruokkija ja hyysääjä.
Entä uskonnon loinen? Mistä loisesta maahanmuuttajien ruokkiminen ja kaikkinainen hyysääminen johtuu? Miksi suvaitsevaiset ovat täysin pelottomia maahanmuuttajien uskomuksia kohtaan?

Suvaitsevaisuuspakotteen mukaan rikos on yhtä paljon yksittäistapaus kuin päättömän kanan lento, joka ei voi olla toistuvaa eikä taivaspaikkamotivoitua.

Ihmisten aivoituksillaan valitsemat elintavat näkyvät erilaisina sairauksina.
Suvaitsevaisuususkonnon mukaan ihmisen aivoillaan valitsemia uskomuksia ei saa korreloida rikoksiin, koska muutoin meidän pitäisi asettaa uskontojen arvot suuruusjärjestykseen. Ja niin poliitikot tekisivät lain, jonka mukaan kirjojen kansiin voitaisiin laittaa tarroja niiden vaarallisuudesta (mielen)terveydelle. Esimerkkejä arvotarroista kirjoihin:

- "Kuolema on helppo keino lopettaa vääräuskoisuus."
- "Tämä kirja saa sinut kohtelemaan muita kirjan arvomaailman mukaan."
- "Tämän kirjan lukeminen aiheuttaa hengenvaaraa muille."
- "Tämän kirjan lukeminen rumentaa mielesi."

Miten me muutoin voisimme asettaa uskonnot arvojärjestykseen, jos me kieltäydymme poliittisen korrektiuden nimissä tekemästä tieteellisesti pätevää tutkimusta pahantekijöiden asenteista ja uskomuksista, sekä kaikista niihin liittyvistä rakenteista, kuten sitä, minkäsorttisia uskomuspyhättöjä pahantekijä suosii, tai mitä kirjoja tuomittu vaatii lukemistokseen eristettyjen päiviensä ratoksi, tai vaatiiko hän ilmansuuntimia, ettei pyllistäisi pyhiä paikkojaan kohden.

Yllä olevan mukaan poliittinen korrektius näyttäytyy sinänsä uskomuksena, joka aiheuttaa pahuutta maailmaan, koska "Poliittinen Korrektius"-uskonto kieltää uskonnoilta arvot väitteellään, että kaikki uskonnot ovat samanarvoisia -- joka on yhtä viisasta kuin väittää kaikkien bakteerien olevan hyödyllisiä ihmiselle.

Sama-arvoisuus tarkoittaa arvottomuutta.
Kukaan ei olisi pitkä, jos kaikki olisivat yhtä pitkiä.
Jos kaikki työt olisivat yhtä arvokkaita, niin kaikilla olisi sama palkka, jolloin raha olisi tuntematon käsite, eikä papitkaan saisi kahvia juodakseen.

Maalliset, poliittiset, taloudelliset, sotilaalliset, matemaattiset, uskonnolliset, fysikaaliset, kosmiset, tähtitieteelliset ja taivaalliset käsitteet ja siten myös arvot vaativat ulottuvuutta. Sama-arvoisuudesta puuttuu ulottuvuus täysin, joten  puhe sama-arvoisuudesta on sairasta höpinää, johon voivat uskoa vain arvosairaat, joilta puuttuu arvoterveys.

Vain täydellinen  pimeys on tasa-arvoinen, koska silloin kaikki ovat yhtä pimeitä. (Puhtaan järjen) Valossa kukaan näkevä ei voi uskoa tasa-arvoisuuteen, koska silloin on ihan luonnollista nähdä ulotteisuutta, jota pimeydessä vaeltava ei pysty käsittämään.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Suvaitsevaisuuden rappio Tampereella

Viisas ihminen: Ajattelen olen siis olemassa
Anarkistihippi: Vahingoitan yhteiskuntaa ja poliiseja, olen siis olemassa.

Poliisi kutsui Suomen itsenäisyyspäivän Mansen mellakoitsijoita roskasakiksi:
IS, 7.12. 2013: Poliisi Tampereen mellakoijista: "Rosvojoukkoa!"

Kansanedustaja Anne Kontula tunnustautui roskajoukon edustajaksi: IS, 8.12. 2013:
Kansanedustaja osoitti ymmärrystä mellakoitsijoille: "Tunnen ihmisiä, jotka siellä pyörivät"
Anna Kontula ei tunnistanut roskajoukosta ainuttakaan perussuomalaista, joka tekisi varmasti aika häijyä, jos Anna Kontula pystyisi järjelliseen ajatteluun.

Enää ei edes viitti kirjoittaa ihmettelevänsä, miten on mahdollista, että vasemmiston mellakoitsijoita ei politisoida ääri-ilmiöksi... Jos vastaavaa olisi tehnyt ns. oikeistonuoriso, niin koko poliittinen kenttä olisi välittömästi ollut tuomitsemassa tiettyä poliittista liikettä natsismiksi ja ihmiskunnan viholliseksi. Varmaa on, että vähäinenkin oikeiston liikehdintä saisi aikaan vaatimuksen Perussuomalais-puolueen kieltämiseksi lailla.

IS, 7.12. 2013: 
"Aikaisemmin ei ole näin hyökätty" - Katso kuvat ja video mellakoijien runnomista hevosista!

Miksi edes pääministeri Katainen ei syyttänyt mellakoitsijoita äärivasemmistolaisiksi?
IL, 8.12. 2013: Katainen Ylellä mellakoista: Väkivalta ei ole poliittinen viesti
Kataisen ja muiden suvisten mukaan väkivalta on poliittista vain silloin, kun asiaan liittyy persusuomalaisuus. Koska ilmiselvää äärivasemmistoa ei voi millään poliittisella kieroudella vääntää perussuomalaisuudeksi, niin Katainenkin joutuu väittämään, ettei äärivasemmiston väkivalta ole poliittista.

Suomen itsenäisyys pelastettiin sata vuotta sitten laittamalla äärivasemmisto kuriin.

Jokainen sukupolvi pitää opettaa sivistykseen, siillä sivistys ei ole geneettistä. Jos ihminen ei osaa käyttäytyä oma-aloitteisesti sivistyneesti, silloin valtion pitää kurittaa jopa kuoleman porteille saakka sellaisia kunnes he ymmärtävät, mikä on yhteiskunnan ja yksilön etu.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Viinan voimaa poliitikoille

Nostetaan kissa pöydälle; otetaan vodkapullo esille.
Raittius saa aikaan tuloerojen kasvun siksi,
että raittiit päättäjät uskovat päätöksenteon raskauteen.

Mitä tehdä tämän päivän päättämättömyyttä poteville poliitikoille?

Katos kuinka Google voisi auttaa: Poliitikoiden päättämättömyys

Jatkuvasti lehdissä kerrotaan, miten se tai tuo kokous ei tuonut mitään uutta. Maailman ilmastopaneelissakin maailman huippupoliitikot syövät vain hanhenmaksapalleroita, mutta eivät saa aikaiseksi minkäänlaisia päätöksiä. Jonnin joutavia, ennalta kirjoitettuja mitään sanomattomia julkilausumia sitten kokouksen lopuksi allekirjoitetaan, joilla ei ole mitään tekemistä itse päätettävän asian kanssa.

EU:n päättävät elimet ovat päättäviä vain nimellisesti, mutta mitään oikeita päätöksiä sieltäkään ei tule. Samoin USA:n johto on näinä päivinäkin osoittanut, miten päättämättömiä kaikki nykyään ovat. Toista se oli ennen.

Muistellaan vaikka Urho Kekkosta. Hän oli tunnettu siitä, ettei sylkenyt lasiin. Hän osasi hoitaa hyvin Suomen suhteet myös Neuvostoliiton kanssa, vaikka oli kaikkien tuntema totuus, miten persoja neuvostojohtajat olivat votkalle. Kekkonen pelasti Suomen kommunismilta viemällä tänne tulevat neukkujohtajat saunaan ja ottamalla mukaan muutaman putelin vodkaa.

Kekkonen osasi laittaa myös sellaiset poliitikot ojennukseen, jotka eivät pystyneet päätöksen tekoon: Saatanan tunareiksi kutsuttiin niitä suomalaisia poliitikoita, jotka kuvittelivat olevansa fiinejä sylkiessään lasiin ja puhuessaan asioista kiertoilmauksin. Sillä Kekkonen ymmärsi, että päättäminen ei onnistu ilman rohkaisuryyppyjä. Sellaiset päättäjät ovat saatanan tunareita, jotka vain istuvat kokouksissa saamatta mitään aikaiseksi, pystymättä edes ajattelemaan asiaa oikeilla nimillä.

Katsotaan historian suurmiehiin, niin yhteinen nimittäjä on se, että he ottivat viinaa ja olivat hartaita kristittyjä. Winston Churchill, Kekkonen, Jeesus,..

Jumala antaa työlle moraalin, mutta viina antaa voiman päätöksille

Ennen vanhaan johtajat ja poliitikot ottivat avoimesti viinaa. Viina sai aikaan sen, että kokouksissa osattiin puhua ääneen ja oikeilla nimillä niistä ongelmista, joihin piti hakea ratkaisua. Ja muutama ryyppy lisää, niin kokouksissa osattiin myös tehdä päätökset oikeiden ja rehellisten käsitteiden pohjalta.

Nykyään poliitikot eivät uskalla puhua ongelmista niiden oikeilla nimillä. Ja kun he joutuvat hyssyttelemään ja puhumaan ongelmista hienovaraisesti, pelätessään muutoin saavansa niskaansa vaikka rasistisyytöksen, niin silloin ongelmiin ei voida oikeasti puuttua, eikä niitä saada korjatuksi, vaan jokainen tuollainen hyssyttelijöiden kokous vain kasvattaa ongelmien suuruutta ja tekee niistä entistäkin monimutkaisempia.
Kuvitelkaa vaikka EU-huippukokous, missä poliitikot ottaisivat avoimesti viinaa. Heti kohta Merkel sanoisi suorat sanat Kreikasta ja muut nauraisivat ja kaataisivat lisää viinaa lasiin. Ja hyvin pian sellainen kokous päättyisi nuijan kopautukseen, kun kaikki osaisivat ajatella ongelmaa oikeilla nimillä, jolloin kaikilla olisi myös oikea ratkaisu.
Suomi nostetttiin aikoinaan viinan voimalla. Ennen muinoin ihmiset olivat suorapuheisia parin ryypyn jälkeen. Ja johtajat tarvitsevat päätöksen tekoon oikeita käsitteitä; Ei kukaan voi tehdä oikeaa päätöstä, jos päätettävästä asiasta ei saa puhua oikeilla käsitteillä. Jos pitäisi päättää, mitä tehdä aidalle, niin puhutaankin vain seipäistä.

Poliittinen puheen parsi ei enää ole puhetta itse asiasta, vaan asian vierestä. Ja sitten ihmetellään, kun poliitikot eivät pysty päätöksen tekoon, kun he eivät edes pysty puhumaan asiasta niin kuin se esiintyy luonnossa. Ennen muinoin poliitikot todellakin osasivat puhua suorasanaisesti, kiertelemättä ja saivartelematta asian viertä.

Viina laukaisee kielen. Muutaman ryypyn jälkeen ihmisellä ei ole mitään vaikeutta puhua asiasta oikeilla nimillä. Ja kun viina on antanut ihmiselle rohkeutta ajatella asiaa oikeilla käsitteillä, niin silloin hän pystyy helposti myös päättämään oikeasta asiasta oikealla tavalla.

Sillä päätöksen teon ehdoton edellytys on siinä, että ihmisen mielessä ovat oikeat käsitteet. Viinan voima on siinä, ettei ihminen tunne estoja ajatella asiaa suoraan. Viiina saa aikaan rohkeuden nostaa kissa pöydälle. Viina saa ihmisen alitajunnan hereille, jolloin ihminen saa mieleensä juuri oikeat käsitteet kulloisestakin päätettävästä asiasta. Sellainen ihminen ei voi olla hereillä, joka ajattelee asiasta vain kiertoilmauksin.

Nykyään kaikki poliitikot ovat esteellisiä. Se esteellisyys on heidän mielessään. Poliitikot jopa täysin tahallaan pyrkivät olemaan ajattelematta asiaa suoraan ja pyrkivät keksimään asialle kaikenlaisia kiertoilmaisuja. Ja kun poliitikon mielessä on vain asian kiertoilmaisuja, niin onhan se nyt täysin selvää, ettei kiertoilmaisuilla voida tehdä päätöksiä itse asiasta.

Suomi rakennettiin hyvinvointivaltioksi viinan voimalla ja Jumalan siunaamalla työmoraalilla. Nykyinen sukupolvi tuhoaa hyvinvointivaltion sylkiessään lasiin, josta johtuen heillä ei ole tarvittavaa voimaa tehdä rakentavia päätöksiä, sillä he eivät edes uskalla ajatella asioita niiden oikeilla nimillä.

PS.
Päättäjien taakka on todellakin kova. Sitä taakkaa keventäisi muutama rohkaisuryyppy. On paljon kevyempää tehdä päätöksiä, kun ajattelee asioista oikeilla nimillä. Ja kun tuntee tehneensä kevyitä päätöksiä, niin silloin ei voi vaatia itselleen jatkuvasti lisää etuoikeuksia ja palkkaa, ...

Viime vuosisadalla tuloerot köyhien ja rikkaiden välillä olivat paljon nykyistä pienempiä. Se johtui todellakin siitä, että silloin päättäjien taakka oli kevyt kantaa, joka johtui siitä, että viinan avulla tehdyt päätökset eivät tunnu raskailta.

Verkkouutiset, 22.6. 2013: Taloussanomat: Kahvi tappaa luovuuden