IL, 17.9. 2018: Raivostunut Serena Williams ei peräänny - avautuu kohtelustaan tv-haastattelussa: ”Naisten pitäisi saada tehdä edes puolet siitä kuin miehet”.
En ole koskaan ymmärtänyt, mitä tasa-arvoa se on, kun naiset saavat tenniksessä samat palkintorahat kuin miehetkin, mutta pelaavat yhden kolmasosan vähemmän kuin miehet.
Jotta tenniksen ammattilaisnaiset saisivat tasa-arvoisen kohtelun, niin ehdotan, että pelaajalle maksetaan vain pelatuista eristä. Esimerkiksi yhdestä erästä saisi 16000 euroa, jolloin se olisi työstä, mistä maksetaan eikä siitä, että sattuu olemaan eri värkki haaravälissä.
Ammattilaisuus merkitsee juuri sitä, että työstä maksetaan. Naiset kiistattomasti tekevät ehkäpä vain puolet siitä työstä, mitä miehet joutuvat tekemään.
Eipähän olisi enää raivottaria esittämässä omia mielipiteitään mukatasa-arvosta.
B, 10.1. 2018: 80 Centin Naiset Suomessa Vailla Oikeutta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste palkitseminen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. syyskuuta 2018
sunnuntai 22. heinäkuuta 2018
Yhdistyspomot suosivat ilmaistoimintaa
WELT, 21.7. 2018: Heinz Buschkowsky syyttää puoluettaan realismin puuttumisesta .
- Rakentajalla on rakentajan asenne ja ajatukset.
- OTTAKAA ROSVOT KIINNI.
B, 2.8. 2018: Korruptiopoliitikot suosittelevat vapaaehtoistyötä.
Aatteelliset yhdistykset ja puolueet ovat kaiken pahan alku ja juuri. Juuri ne kuppaavat valtiota ja ne vaihtelevat yhtenään omia pomojaan valtion pomoiksi ja valtion pomoja aatteellisten yhdistysten pomoiksi -- aatteelliset yhdistykset ovat erottamaton osa valtion hallintoa. Puolueidealla toimivat valtiot eivät voisi toimia ilman aatteellisia yhdistyksiä, ideologisia uskontoja -- vapaaehtoistyön juhlava arvostaminen on ooppiumia tyhmille.
Valtiota ajetaan kaiken aikaan alas, kun vapaaehtoisilla pelaavat ja työharjoittelijoilla keinottelevat aatteelliset yhdistykset tuottavat byrokratiaan suvakkeja, joiden ainoa tarkoitus on ainoastaan marginaaliryhmien etuoikeuksien ajaminen. Aatteellisten yhdistysten pomot ovat tottuneita ajattelemaan kansalaisia vain hyödyllisinä idiootteina, joita on kiva työllistää kaikenmaailman keräyslippailla, jotta kovapalkkaiset johtajat voisivat hyysätä kaikenmaailman vähemmistöjä ja samalla pitää oman maan työlaisiä pelkästään rasisteina.
Kun sitten järjestöjyrät lähtevät poliitikoiksi, niin heille ei tuota minkäänlaista omantunnontuskaa laatia lait sellaisiksi, että puolet kansakunnasta tekee ilmaiseksi työtä, jotta poliitikot voisivat kokea oman ylivertaisen hyvyyden ja syyllistää jokaista, joka vähänkin esittää kritiikkiä tätä vallitsevaa hyysäyspolitiikkaa kohtaan, missä yksi uskonto on nostettu täysin koskemattomaan asemaan, jotta poliitikot voisivat mahdollisimman nopeasti vaihtaa valkoisen miehen tilalle jonkun muun värisen ryhmän, jonka pyhään ideologiaan on kirjoitettu, että muut maksavat hänen elämisensä.
Citizen, 22.7. 2018: Li Andersson pihalla maahanmuutosta.
Etuoikeuksia hamuavat ja saavutetuista eduistaan kiinnipitävät ökypalkkaiset poliitikot ja järjestöpomot kyllä juhlapuheissaan julistavat, miten hienoa ja arvokasta ilmaistyö/vapaaehtoistyö on, mutta ei olla koskaan kuultu, että poliitikot ja järjestöjohtajat laittaisivat edes tikkua ristiin ilmaiseksi.
SU, 8.2. 2018: Järjestöjohtajilla muhkeat tulot: SPR:n pääsihteeri tienaa liki 9 000 euroa kuukaudessa.
Saksassa Die Welt uutisoi, miten käy, kun puolue unohtaa kannattajiensa enemmistön.
Pertti Rönkkö Saksanmaalta kirjoitti jakamassaan WELT-lehden jutun suomennoksessaan:
Sosialistit ympäri planeettaa eivät enää aja työläisten ja yrittäjyyden asioita vaan ainoastaan erilaisten vähemmistöjen oikeuksia, joka on ihan samaa, mitä Suomessakin tapahtuu. Aatteellisten yhdistysten kovapalkkaiset pomot ovat vain nimellisesti demareita ja vasemmistolaisia, mutta tosiasiassa he eivät välitä Suomesta yhtään mitään -- juuri siitä syystä, että he pelkäävät hysteerisesti menettävänsä liksansa ja muuttuvansa natseiksi, jos he oikeasti olisivat suomalaisten puolella.
Verkkouutiset, 17.7. 2018: Professorin noin 50 rankkaa teesiä: Siivoa ensin huoneesi.
Seura, 19.7. 2018: Hätkähdyttävä tulos: Yli 500 000 suomalaista tekee ilmaista työtä.
Seura, 20.7. 2018: Aktiivimalli on vain jäävuoren huippu – Pysäyttävä kirje asiantuntijalta: ”Palkattoman työn määrä on räjähtänyt”.
Seura, 20.7. 2018: Ministeriö kommentoi hurjia väitteitä ilmaistyöstä: ”Täysi yllätys meille” – Suomensimme sekavan vastauksen.
Kaikkein suurimmat tuloerot ovat yhdistyksissä, joiden ökypalkkaiset johtajat arvostavat ainoastaan ilmaista työtä. Valtio on järjestöpäälliköiden yksityinen rahantekokone, jonka virittimenä toimii lainsäädäntä, jolla valtiota optimoidaan rikkaille.
IL, 1.11. 2016: Näin tienaavat järjestöjen johtajat.
MTV, 28.4. 2013: Vapaaehtoiset tärkeässä roolissa kovapalkkaisten liigapomojen ja pelaajien jääkiekon MM-kisoissa.
Aatteellisuudellaan ratsastavat poliitikot mielellään puolustelevat kavereidensa ökypalkkoja ja -palkkioita - samaan aikaan, kun he työkseen laativat lait niin, että tuloerot olisivat mahdollisimman suuret.
IL, 6.5. 2010: Sasi puolustaa Yle-johtajan palkkaa.
B, 6.5. 2010: Parasta halvalla.
B, 28.3. 2011: Palkkiotoimikunta sai palkkionsa.

Se olisi todellista johtajuutta, jos vapaaehtoistyötä juhlapuheissaan arvostavat kovapalkkaiset johtajat tekisivät kuukaudessa edes 21 päivän ajan omaa työtään vapaaehtoispohjalta, koska on ilman muuta selvää, ettei johtaja oikeasti voi arvostaa muiden ilmaista työtä, jos hän itse on niin köyhä, ettei pysty luopumaan edes saavutetuista eduistaan, vapaaehtoistyönteosta puhumattakaan.
Kansalaisareena: Tasavallan presidentin tervehdys.
Saksassa Die Welt uutisoi, miten käy, kun puolue unohtaa kannattajiensa enemmistön.
Pertti Rönkkö Saksanmaalta kirjoitti jakamassaan WELT-lehden jutun suomennoksessaan:
"Saksan demaripuolue ei ole enää kansanpuolue eikä työläisten puolue koska se keskittyy politiikassaan liikaa yhteiskunnallisten reunaryhmien asioiden ajamiseen työläisten asioiden sijasta, selittää Neuköllnin entinen pormestari Heinz Buschkowsky (sd) SDP rajua kannatuksen laskua Die Welt-lehdessä."Suomessa demareiden alamäki ei vielä ole alkanut, koska täällä demarit ja muu vasemmisto valtiota kuppaamalla hyysää valtavaa erilaista vähemmistöjen joukkiota, jotka eivät haluakaan työllistyä, koska he ovat saaneet vapaan kasvatuksen, jonka ideaan kuuluu, että muut saavat kustantaa kaiken. Vasemmisto haluaa kiivaasti Suomen täyteen lisää hyysättäviä, joille vasemmistolaisuuteen opetetut järjestöjyrät vaativat ylistettyjen vapaahtoistoimijoiden kanssamääkymisellä täysiä kansalaisoikeuksia, jotta mamut olisivat vasemmiston kuuliaista äänestyskarjaa.
Sosialistit ympäri planeettaa eivät enää aja työläisten ja yrittäjyyden asioita vaan ainoastaan erilaisten vähemmistöjen oikeuksia, joka on ihan samaa, mitä Suomessakin tapahtuu. Aatteellisten yhdistysten kovapalkkaiset pomot ovat vain nimellisesti demareita ja vasemmistolaisia, mutta tosiasiassa he eivät välitä Suomesta yhtään mitään -- juuri siitä syystä, että he pelkäävät hysteerisesti menettävänsä liksansa ja muuttuvansa natseiksi, jos he oikeasti olisivat suomalaisten puolella.
Verkkouutiset, 17.7. 2018: Professorin noin 50 rankkaa teesiä: Siivoa ensin huoneesi.
Seura, 19.7. 2018: Hätkähdyttävä tulos: Yli 500 000 suomalaista tekee ilmaista työtä.
Seura, 20.7. 2018: Aktiivimalli on vain jäävuoren huippu – Pysäyttävä kirje asiantuntijalta: ”Palkattoman työn määrä on räjähtänyt”.
Seura, 20.7. 2018: Ministeriö kommentoi hurjia väitteitä ilmaistyöstä: ”Täysi yllätys meille” – Suomensimme sekavan vastauksen.
Kaikkein suurimmat tuloerot ovat yhdistyksissä, joiden ökypalkkaiset johtajat arvostavat ainoastaan ilmaista työtä. Valtio on järjestöpäälliköiden yksityinen rahantekokone, jonka virittimenä toimii lainsäädäntä, jolla valtiota optimoidaan rikkaille.
IL, 1.11. 2016: Näin tienaavat järjestöjen johtajat.
- EHYT RY: Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan.
- Helsinki Missio: SINUSTAKO VAPAAEHTOINEN?
- Unicef: Tervetuloa vapaaehtoiseksi.
- Suomen mielenterveysseura: Tule vapaaehtoiseksi!
- Pelastakaa lapset: Tule vapaaehtoiseksi.
- Ensi- ja turvakotien liitto: Tule vapaaehtoiseksi.
- Mannerheimin lastensuojeluliitto: Tule vapaaehtoiseksi.
- Pelastusarmeija: Tule vapaaehtoiseksi.
- www.4h.fi: Tule vapaaehtoiseksi.
- Rednet, Punainen Risti: Tule vapaaehtoiseksi.
- Kansalaisareena: Tule vapaaehtoiseksi.
- Syöpäjärjestöt: Tule vapaaehtoiseksi.
- Helsingin kaupunki: Vapaaehtoistoiminta.
- Soste: Vapaaehtoistoiminta.
- Kalliolan setlementti: Vapaaehtoistoiminta.
- Sininauhasäätiö: Vapaaehtoistyö.
- Kansalaisyhteiskunta.fi: Järjestötoiminnan tietopalvelu – Vapaaehtoistoiminta.
MTV, 28.4. 2013: Vapaaehtoiset tärkeässä roolissa kovapalkkaisten liigapomojen ja pelaajien jääkiekon MM-kisoissa.
Aatteellisuudellaan ratsastavat poliitikot mielellään puolustelevat kavereidensa ökypalkkoja ja -palkkioita - samaan aikaan, kun he työkseen laativat lait niin, että tuloerot olisivat mahdollisimman suuret.
IL, 6.5. 2010: Sasi puolustaa Yle-johtajan palkkaa.
B, 6.5. 2010: Parasta halvalla.
B, 28.3. 2011: Palkkiotoimikunta sai palkkionsa.
keskiviikko 16. elokuuta 2017
Kyykkyviini ja vanha kahvi poliitikon valintakriteeriksi
Tätä olen epäillyt jo pidemmän aikaa ja miettinyt, miten voisin paljastaa ihmisille sen, että he vain kuvittelevat kahvin ja viinin maun paremmaksi, kun sillä on selvä hintaero halvempiin tuotteisiin.
TN, 15.8. 2017: Kallis viinipullo tekee aivoille kepposet – Tutkimus paljasti, miksi ”kallis” viini maistuu paremmalta
Nature, Scientific Reports 7, Article number: 8098, 14.8. 2017:
How context alters value: The brain’s valuation and affective regulation system link price cues to experienced taste pleasantness
Olen keksinyt loistavan tieteellisen tavan osoittaa ihmisille, miten heidän uskonsa pettää heitä ja saa heidät toimimaan erittäin epätaloudellisesti:
Olen töissä (nykyisin vain vapaaehtoisena) eräässä kahvilatyyppisessä Kohtauspaikassa. Siellä keitellään päivittäin monta litraa kahvia ja päivän päätteeksi usein jopa täysi pumppupannullinen kahvia menisi suoraan Viikkiin haisevia putkia pitkin, mutta olen saanut muut toimijat jättämään kahvin minulle seuraavaa aamua varten.
En ole maininnut kellekään, kun aamuvarhain keitän edelliseltä päivältä jätetyn kahvin vedenkeittimellä ja laitan sen uudestaan termospumppuun juotavaksi kahviksi. Ja miten usein olenkaan kuullut, kun sekä toimijat että asiakkaat kehuvat, miten hyvää kahvia täällä saa. Voin vain hymyillä sisäänpäin. Semminkin, koska olen silläkin tavoin säästänyt Kohtauspaikalle jopa satoja euroja.
Olen yrittänyt saada muut toimijat edes maistamaan eilistä kahvia, mutta he ovat jo etukäteen täysin varmoja, että se on vain pikeä, eikä sitä voi juoda. Vain mun pomoni ja minä juomme mielellämme eilistä kahvia, eikä sitä tarvitse edes lämmittää, koska se on vain niin hyvää.
Samoin en vain pysty ymmärtämään, miten kummassa ihmiset oikeasti voivat leikkiä viininmaistelijoita, koska mun kielessä viini maistuu vain joko hyvältä tai hapanlitkulta. Kun olen saanut maistaa kalliita viinejä, niin aina silloin ajatellut, että mitä kumman eroa tälläkin on kyykkyviiniin.
Tämä Naturessa julkaistu artikkeli sai minut pohtimaan sitä, että miten tuo aivojen palkitsemiskeskus liittyy vaikkapa ahneuteen. Onhan tunnettua, miten rikkaat tykkäävät satasella kaikesta siitä, jolla on kova hinta. Rikkaiden on yhtä mahdotonta maistaa "halpaa" viiniä kuin mun asiakkaiden ja työkavereiden on mahdotonta maistaa eilistä kahvia.
Poliitikoilla on hyvin kehittynyt palkitsemiskeskus, joka ohjailee rahajuoppojen poliitikkojen toimintoja kuten viinanhimo alkoholisteja:
IL, 16.8. 2017: Soinille tyrkyllä lisää palkkaa ja palkintovirka Lontoossa
Olen tullut siihen tieteelliseen lopputulemaan, että ihminen, joka ei pysty juomaan eilistä kahvia, ei voi olla minulle sopivaa retkiseuraa. Olen tällä planeetalla vain retkellä, ja en todellakaan halua paisuttaa oman kehoni palkitsemiskeskusta kaiken maailman turhuuksilla. Olen pyrkinyt siihen, että vahvistan vain eläinhermostoni luonnollisia virtapiirejä, jotka ovat: Intuitio, ymmärrys, rohkeus, neuvo ja tieto, respectively.
En ole kateellinen niille, joiden hermostossa on hyvin pullea palkitsemiskeskus. Se on vain niin väärin kuin olla voi vaatia itselleen etuoikeuksia ja maailmaan lisää köyhiä siksi, että voisi paisuttaa omaa palkitsemiskeskustaan; että ihmisestä tulee vain joku pavlovin koira, joka alkaa kuolaamaan heti, kun näkee tuhannen euron viinipullon tai sadan euron kahvikupillisen.
Ihminen on sitä neuvokkaampi mitä halvempaa elämää hän elää.
Ihmiskunnan pitää jo oppia, ettei ole oikein vaatia lähimmäistä elämään köyhän elämää siksi, että joidenkin rikkaiden palkitsemiskeskus voisi pullistella. Ehdotan, että poliitikoksi valittaisiin vain niitä, jotka voivat juoda kyykkyviiniä ja eilistä kahvia, ja hakea ruokansa biojäteastioista.
Edellä mainittu kyvykkyys kasvattaisi ihmisen neuvokkuuden virtapiiriä. Kallis elämä surkastuttaa ihmisen neuvokkuuden virtapiirin, eikä ihminen voi odottaa viisauden virtapiirin vahvistuvan siitä, että motivoituu palkinnoista ja rahasta.
Kalliit tuotteet kehittävät ihmisen hermostoon loisvirtapiirejä, kun taasen kyykkyviini ja eilinen kahvi palkitsevat ihmisen viisaudella.
Blogi, 16.4. 2017: Poistetaan rikkaat maailmasta
Talousnobelisti Bengt Holmström voisi opettaa myös poliitikoille vaatimattomuutta

tiistai 14. maaliskuuta 2017
Suvakkien Sentimentaalista kommunismia
Tunteellinen ihminen on itsensä pettäjä.
Blogi, 8.11. 2007: Rohkeat ovat erilaisia.
IS, 17.4. 2017: Kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut
Sentimentaaliset ihmiset antavat itselleen kunnian kivoista tunteista,
-- mutta syyttävät muita huonoista tunteistaan.
Myös kommunistit ja muut uskovaiset tekevät samoin:
Tunteellisuus sulkee älyn pois. Ihminen ei voi kaikessa tunteellisuudessaaan mitään muuta kuin syyttää jotain toista, jos asiat eivät suju juuri hänen mielensä mukaan.
Lakinikkarit ja uskontojen teologit ovat äärimmäisen narsistia, jotka eivät voi sietää sitä, jos toisella on oma mieli. Lakien laatijat ja uskomusten rustaajat eivät halua, että ihmiset kehittyisivät henkisesti.
Tunteellisuus aiheuttaa uskonnollisuutta ja sen ateistista muotoa, eli lakiuskovaisuutta.
Blogi, 25.9. 2015: Feminismi - maailman uskonnoista suurin.
Blogi, 19.2. 2014: Viisaus nousee virtapiirien harmoniasta.
Blogi, 06.8. 2014: Masennus johtuu holhouspolitiikasta.
Viisas ihminen ei vaadi muita huomaamaan itseään. Kun kaksi viisasta ihmistä tapaa toisensa, niin he ovat jo huomanneet toinen toisensa ilman mitään perinteistä huomion vaatimista.
Henkisesti kehittynyt ihminen ei vaadi toiselta mitään tervehdystä. Pelkkä joku pienen pieni ele, ehkäpä vain elohiiri silmäkulmassa, riittää henkiselle ihmiselle, että toinen on hänet huomannut ja hyväksynyt.
Usko tervehtimiseen pitää yllä loukkaantumiskulttuuria. Olen huomannut, miten valtavasti ihminen voi loukkaantua siitä, etten ole tervehtinyt toista näyttävästi ja kuuluvasti. Miten usein olenkaan kuullut toisen sanoneen loukkaantuneella äänellä, että "sano kuuluvammin huomenta" tai "oletko pahalla mielelle, kun et tervehdi".
IS, 18.3. 10:43, 2017: Kiusaantuneet ilmeet videolla paljastavat jäätävän tunnelman – Trump kieltäytyi kättelemästä Merkeliä
Sentimentaallnen loukkaantuja ei voi koskaan loukata henkistä ihmistä, vaan loukkaantuminen on verrattava lähinnä itsensä viiltelyyn. Mielensäpahoittaja ei voi pahoittaa sellaista ihmistä, joka on älyllisesti ohjautuva. Älykkyys on verraton suoja mielensä pahoittajien pahaa mieltä vastaan.
Mielensä pahoittajat luulevat, että myös muiden pitää tuntea pahaa mieltä, koska muutoinhan ihminen pyrkisi välttämään oman mielensä pahoittamista, jos hän näkisi, ettei hänen itkupotkutraivanrinsa saa toivottua tulosta aikaan.
Älä osoita myötätuntoa toisen huonoille tunteille.
Huomataan triviaalisti, että tunteellisuus on addiktiota, himoriippuvuutta, joka vaatii ihmistä jatkuvasti loukkaantumaan mitä pienimmitä asioista. Itselleen ihminen ihan itse tekee pahan mielen, jos hän odottaa toiselta tiettyä käytöstä, ja jos ei sitten saa sitä, mitä on vaatinut toiselta, niin alkaa pillittää ja sitten syyttää toista omista tunteistaan.
Myötätuntoisuus toisen pahalle mielelle olisi samaa, jos aikuinen nauraa lapsen ilkeyksille. Lapsesta kasvaa ilkimys, jos hän kokee, että toiset tykkäävät hänen pienitsä ilkeyksistään. Samoin ihminen kokee, että kun hän saa muilta huomuiota, kun on ensin itse pahoittanut mielensä, niin hän alkaa pahoittamaan mieltään mitsä tahansa asiasta saadakseen muilta huomiota
Sairaat ihmiset katsovat, että heillä on oikeus tehdä muille pahaa: Olen sairas, joten teidän on oltava kilttejä minulle, tai muutoin rikon paikkoja.
Mielensä pahoittaja: "Minulla on paha mieli; teidän pitää olla minulle aikuisia."
Jos toinen osoittaa myötätuntoa toisen pahalle mielelle, niin silloin hän vain lisää toisen riippuvuutta pahasta mielestä
Blogi, 04.3. 2014: Tekosyiden top 10
Blogi, 15.2. 2010: Ole kiltti ihminen
Blogi, 17.11. 2016: Suvaitsevaisuus on imperialismia koska
Ihmiskuntaa ei kehitetä siten, että vaaditaan toista käyttäytymään jonkin hiton perinteen mukaan.

Osoitan myötätuntoa vain terveille samalla periaatteella kuin yhteiskunnan pitää olla hyvä vain hyville. Tunteellisuutta ei saa palkita, eikä laiskoille saa antaa vastikkeetta rahaa. Älykkäät ihmiset eivät tarvitse tunteita; Tunteelliset ihmiset eivät parane sillä, että heille annetaan lisää tunnetta.Loukkaantumisen palkitseminen oikeudessa ja mielensä pahoittajien sääliminen on yhtä sairasta touhua, jos itsensä viiltelijää viilleltäisiin joukolla: Tunteellisuus on itsensä viiltelyä.
Sentimentaallnen loukkaantuja ei voi koskaan loukata henkistä ihmistä, vaan loukkaantuminen on verrattava lähinnä itsensä viiltelyyn. Mielensäpahoittaja ei voi pahoittaa sellaista ihmistä, joka on älyllisesti ohjautuva. Älykkyys on verraton suoja mielensä pahoittajien pahaa mieltä vastaan.
Mielensä pahoittajat luulevat, että myös muiden pitää tuntea pahaa mieltä, koska muutoinhan ihminen pyrkisi välttämään oman mielensä pahoittamista, jos hän näkisi, ettei hänen itkupotkutraivanrinsa saa toivottua tulosta aikaan.
Älä osoita myötätuntoa toisen huonoille tunteille.
Huomataan triviaalisti, että tunteellisuus on addiktiota, himoriippuvuutta, joka vaatii ihmistä jatkuvasti loukkaantumaan mitä pienimmitä asioista. Itselleen ihminen ihan itse tekee pahan mielen, jos hän odottaa toiselta tiettyä käytöstä, ja jos ei sitten saa sitä, mitä on vaatinut toiselta, niin alkaa pillittää ja sitten syyttää toista omista tunteistaan.
Myötätuntoisuus toisen pahalle mielelle olisi samaa, jos aikuinen nauraa lapsen ilkeyksille. Lapsesta kasvaa ilkimys, jos hän kokee, että toiset tykkäävät hänen pienitsä ilkeyksistään. Samoin ihminen kokee, että kun hän saa muilta huomuiota, kun on ensin itse pahoittanut mielensä, niin hän alkaa pahoittamaan mieltään mitsä tahansa asiasta saadakseen muilta huomiota
Sairaat ihmiset katsovat, että heillä on oikeus tehdä muille pahaa: Olen sairas, joten teidän on oltava kilttejä minulle, tai muutoin rikon paikkoja.
Mielensä pahoittaja: "Minulla on paha mieli; teidän pitää olla minulle aikuisia."
Jos toinen osoittaa myötätuntoa toisen pahalle mielelle, niin silloin hän vain lisää toisen riippuvuutta pahasta mielestä
Blogi, 04.3. 2014: Tekosyiden top 10
Blogi, 15.2. 2010: Ole kiltti ihminen
Blogi, 17.11. 2016: Suvaitsevaisuus on imperialismia koska
Ihmiskuntaa ei kehitetä siten, että vaaditaan toista käyttäytymään jonkin hiton perinteen mukaan.
keskiviikko 11. tammikuuta 2017
TUNNETYHMYYS LUO MEDIAKUPLIA
Älykäs: Ensin on teko ja tunne on teosta saatava palkinto
Tunneälykäs: Ensin minun pitää odottaa tunnetta ennen kuin voin tehdä; en voi lähteä omalta mukavuusalueelta pois, koska ei voi tietää, mitä tunteita siitä seuraisi, joten jään mieluummin odottamaan muiden kehuja, miten hyvä ihminen olen, kun puhun vain sitä, mitä muut kuplassani odottavat minulta.
IS, 15.4. 2017: Luuletko, että sinulla on tunneälyä? Neljä kysymystä paljastaa totuuden!
MTV, 1.4. 2016: Yksinäisyys viestiikin älystä? Mitä vähemmän ystäviä sinulla on, sitä fiksumpi olet
ESIPUHE
Onhan aivan mielettömän älytöntä antaa itselle (tai kuplalleen) ansio vain hyvistä tunteistaan, mutta syyttää jotain toista, jos itselle on syntynyt ns. huonoja tunteita! Kun ihminen haluaa kunnian vain hyvistä tunteistaan, niin silloin hän elää kunniakulttuurissa, jos vielä syyttää muita huonoista tunteistaan!
HS, 11.1. 2017: Barack Obama jäähyväispuheessaan:
"Tulkaa pois kuplistanne ja puhukaa toisillenne"
"”Meillä on tullut niin mukava olo omissa kuplissamme, että me hyväksymme vain sellaista tietoa, joka sopii mielipiteisiimme, on se sitten totta tai ei”, Obama sanoi Chicagossa tuhansien hurraavien kannattajiensa edessä."
Tunneälykkäät eivät uskalla mennä aidan toiselle puolen, koska tunneälykäs ajattelee, ettei hän voi olla varma onnistumisesta, joten siksi tunneälykäs ei halua yrittää jotain sellaista, jonka seurauksia hän ei tiedä.
Sentimentaalisuus on älyn puutostila, eli se ei ole tunne:
Dualistisessa maailmassa on olemassa vain kahta eri tunnetta:
Tunneälykäs haluaa, että hänellä olisi vain niin sanottuja positiivisia tunteita. Tunneälykäs ei halua edes yrittää riman ylitystä, koska hän tunneälykkäänä ei halua kokea sitä tunnetta, joka seuraisi riman pudottamisesta. Niinpä tunneälykkään tunne ei olekaan iloa, vaan se on sentimentaalisuutta, joka muistuttaa lähinnä uskonnollisen hillumisen aiheuttamaa hurmiollisuutta.
Tunneäly on juuri siksi täysin typerä käsite, koska tunneälykäs uskoo, että aidoin tunne on sitä, kun hän saa pelkästään ns. hyvää palautetta. Tunneälykkään tunnetila on naristista omahyväisyyttä, joka estää häntä kokemasta epäonnistumisen ja onnistumisen tunteita, iloa ja riemua. Tunneälykäs ei oikeasti elä, koska hän on koko ajan vaatimassa itselleen vain positiivisia tunteita ja siten hän pelkää hysteerisesti kaikkea sitä, joka saisi hänessä aikaan jotain muutosta.
Viisas ihminen tietää, että tunne tulee aina älyn perässä
Viisas ihminen ei vasiten etsi tunteita, koska hän tietää, että tekemällä järkeviä tekoja, hän ei voi välttyä oikeilta tunteilta.
- Tunne ei koskaan saa ihmistä tekemään parastaan tai ylittämään itseään, joka on selvää jokaiselle, joka on ylittänyt vaikka riman: Vasta riman ylityksen jälkeen ihminen riemuitsee, joka antaa meille sen tiedon ihmisestä, että tunneäly on typerien ihmisten tapa välttyä vastuulliselta elämältä.
Sentimentaalinen ihminen on addiktoitunut ns. positiivisten tunteiden ahmimiseen, jolloin hän "tunneälykkäänä" ei pysty eikä halua tehdä mitään oikeasti uutta, jonka tunnepalkinnosta hän ei etukäteen mitään tiedä.
Luovuus on täysin poissuljettu tunneälystä, sillä ihmisellä ei ole mitään tunteita silloin, kun hän vasta järkeilee jotain uutta. Vasta luovan työn päättäminen antaa tunteen, eikä ole järkevää odottaa ensin jotain tunnetta ennen kuin alkaa luovaksi.
Sentimentaalisuus saa ihmisen projisoimaan tunteensa pois nykyhetkestä, jolloin hän luulee, että hän toimii älykkäästi, kun hän vain yrittää saada seuraavan tunneannoksensa.
Maahanmuuttajakaan ei siihen kuolisi, jos häneltä vaadittaisiin enemmän kuin hän osaa. On todella surkea tilanne Suomelle, että päättäjät ovat kykenemättömiä sivistämään kehitysmaalaisia siitä syystä, että päättäjät itsekään eivät halua kasvaa ja ylittää itseään, vaan ovat jämähtäneet oikeiden tunteiden etsintään.
Juurikin semmoiset ihmiset pelkäävät hysteerisesti herättävänsä muissa negatiivisia tunteita, jotka eivät itse halua tehdä mitään toisin ja paremmin kuin ennen ovat tehneet.
Ihminen ei voi kasvaa henkisesti, jos hän ei voi kokea sellaista, joka synnyttää hänelle tunteita.
Ihminen toimii tyhmästi aina silloin, jos hän toimii vain tunteellisesti tai ei halua toimia siksi, koska etukäteen uskoo olevansa tunneälykäs, että joku voi loukkaantua, jos hän tekisi jotain uutta, heittäisi maahanmuuttajia vaikka sivistyksellä: Vaikka pakottaisi maahanmuuttajat uimaan suomalaisten kanssa tai syömään sianlihaa tai laulamaan suvivirren.
Suomalaisten pakottaminen on tunneälykkäille täysin oikein, mutta mitään pakkoa tunneälykkäät suvakit eivät halua maahanmuuttajille, koska he kokisivat saavansa siitä itselleen huonoja tunteita, jos näkisivät maahanmuuttajan nyreissään.
Uskonnollisuus ei ole kaukana päättäjistä: Nyky-Suomi ei ole kovinkaan korkealla sekulaarisuudessa, koska sitä johdetaan uskonnollisin periaattein; että mitään uutta ei saa yrittää, jottei kokisi tunnetyhmyyttä.
Tunneälykäs ei voi vaatia edes maahanmuuttajilta maassa-maan-tavalla-toimintaa, koska tunneälykäs ei halua muidenkaan pudottavan rimaa -kokevan epäonnistumisia-, joten juuri siksi suvakit julistavat kaikki ne rasisteiksi ja natseiksi, jotka katsovat, että elämään kuuluu myös niin sanotut negatiiviset tunteet, epäonnistuminen. Kaiken pitäisi olla kerralla valmista ja täydellistä, eikä evoluutio siten kuulu suvakkien käsitevarastoon, joten he mieluummin elävät kuplassa kuin yrittävät.
Lait kansankiihotuksesta ja uskonrauhasta ovat sentimentaalisten suvakkien yritys estää ihmisiltä negatiiviset tunteet. Oliko se Descartes, joka julisti, että tunneäly on kaikkein tasaisemmin jakautunut ihmisille? Eli tunneälykkäät vaativat, ettei kukaan saa olla tunnetyhmä -onnistuja tai riman pudottaja-, vaan kaikkien pitää olla hihhuleita.
USKONNOLLINEN VALTIO ON SENTIMENTALISTINEN
Tunneälykkäät eivät pysty pohtimaan järjellä, että heidän oma toimintansa muistuttaa hyvin suuresti islamilaisen valtion toimintaa, joka ei myöskään salli kannattajilleen minkäänlaista negatiivisuutta.
Jos muslimi kokee jotain negatiivisuutta, niin hän ei voi muuta kuin syyttää siitä muita, joka on yksi yhteen sen kanssa, miten tunneälykkäät haluavat kokea elämisensä:
Natsirasisti on suvakille sitä, mitä harhaoppinen on uskovaiselle: Suvakki uskoo, että se on natsirasisti, joka on aiheuttanut suvakille epämieluisan tunteen, joka on yksi yhteen sen kanssa, miten uskovainen syyttää omista huonoista tunteistaan harhaoppista, eikä kumpikaan siten tajua, että ihminen itse on vastuussa omista tunteistaan, olkoot ne mitä tahansa.
Haastattelussa Nicolai Sennels: Islamista, rikollisuudesta ja maahanmuutosta
Lainaus: "Muslimikulttuurissa katse on aina suunnattu ulkomaailmaan: ”Kuka teki tämän minulle, minun elämälleni?”
Tällainen ajattelutapa saa ihmisen pitämään aina itseään uhrina ja jotakuta tai jotakin ulkopuolista syypäänä ongelmiinsa. Professori Bernard Lewis, kuuluisa islam-historioitsija, on tehnyt saman havainnon. Hän muotoili tämän kulttuurieron niin, että länsimaalaiset kysyvät: ”Mitä tein väärin?”, kun taas muslimit kysyvät: ”Kuka teki tämän minulle?”"
Blogi, 14.3. 2017: Suvakkien Sentimentaalista kommunismia
Blogi, 09.1. 2017: Lasinen uskonto on tehty rikottavaksi
Blogi, 8.11. 2007: Rohkeat ovat erilaisia

Tunneälykkäälle epäonnistumisen tunne on tunnetyhmyyttä, ja kukapa tunneälykäs nyt haluaisi olla tunnetyhmä, koska sellainen kokemus voisi jopa avata tunneälykkään tajuamaan oman tilansa olevan älyttömyyden oire, josta voisi parantua helposti, kun vain rohkeasti yrittäisi hypätä aidan tuolle puolen, puhkaista itse oma kuplansa.Älykkäälle ihmiselle ei ole olemassa positiivisia tai negatiivisia tunteita, vaan vain tunteita, jotka ovat seurausta älykkäästä yrittämisen halusta. Riman ylitys saa aikaan riemen tunteen, kun taasen riman pudotus ei ole lainkaan paha asia, koska juuri se antaa mahdollisuuden uuteen yritykseen.
Tunneäly on juuri siksi täysin typerä käsite, koska tunneälykäs uskoo, että aidoin tunne on sitä, kun hän saa pelkästään ns. hyvää palautetta. Tunneälykkään tunnetila on naristista omahyväisyyttä, joka estää häntä kokemasta epäonnistumisen ja onnistumisen tunteita, iloa ja riemua. Tunneälykäs ei oikeasti elä, koska hän on koko ajan vaatimassa itselleen vain positiivisia tunteita ja siten hän pelkää hysteerisesti kaikkea sitä, joka saisi hänessä aikaan jotain muutosta.
Viisas ihminen tietää, että tunne tulee aina älyn perässä
Viisas ihminen ei vasiten etsi tunteita, koska hän tietää, että tekemällä järkeviä tekoja, hän ei voi välttyä oikeilta tunteilta.
- Tunne ei koskaan saa ihmistä tekemään parastaan tai ylittämään itseään, joka on selvää jokaiselle, joka on ylittänyt vaikka riman: Vasta riman ylityksen jälkeen ihminen riemuitsee, joka antaa meille sen tiedon ihmisestä, että tunneäly on typerien ihmisten tapa välttyä vastuulliselta elämältä.
Sentimentaalinen ihminen on addiktoitunut ns. positiivisten tunteiden ahmimiseen, jolloin hän "tunneälykkäänä" ei pysty eikä halua tehdä mitään oikeasti uutta, jonka tunnepalkinnosta hän ei etukäteen mitään tiedä.
Luovuus on täysin poissuljettu tunneälystä, sillä ihmisellä ei ole mitään tunteita silloin, kun hän vasta järkeilee jotain uutta. Vasta luovan työn päättäminen antaa tunteen, eikä ole järkevää odottaa ensin jotain tunnetta ennen kuin alkaa luovaksi.
Sentimentaalisuus saa ihmisen projisoimaan tunteensa pois nykyhetkestä, jolloin hän luulee, että hän toimii älykkäästi, kun hän vain yrittää saada seuraavan tunneannoksensa.
Maahanmuuttajakaan ei siihen kuolisi, jos häneltä vaadittaisiin enemmän kuin hän osaa. On todella surkea tilanne Suomelle, että päättäjät ovat kykenemättömiä sivistämään kehitysmaalaisia siitä syystä, että päättäjät itsekään eivät halua kasvaa ja ylittää itseään, vaan ovat jämähtäneet oikeiden tunteiden etsintään.
Juurikin semmoiset ihmiset pelkäävät hysteerisesti herättävänsä muissa negatiivisia tunteita, jotka eivät itse halua tehdä mitään toisin ja paremmin kuin ennen ovat tehneet.
Ihminen ei voi kasvaa henkisesti, jos hän ei voi kokea sellaista, joka synnyttää hänelle tunteita.
Ihminen toimii tyhmästi aina silloin, jos hän toimii vain tunteellisesti tai ei halua toimia siksi, koska etukäteen uskoo olevansa tunneälykäs, että joku voi loukkaantua, jos hän tekisi jotain uutta, heittäisi maahanmuuttajia vaikka sivistyksellä: Vaikka pakottaisi maahanmuuttajat uimaan suomalaisten kanssa tai syömään sianlihaa tai laulamaan suvivirren.
Suomalaisten pakottaminen on tunneälykkäille täysin oikein, mutta mitään pakkoa tunneälykkäät suvakit eivät halua maahanmuuttajille, koska he kokisivat saavansa siitä itselleen huonoja tunteita, jos näkisivät maahanmuuttajan nyreissään.
Uskonnollisuus ei ole kaukana päättäjistä: Nyky-Suomi ei ole kovinkaan korkealla sekulaarisuudessa, koska sitä johdetaan uskonnollisin periaattein; että mitään uutta ei saa yrittää, jottei kokisi tunnetyhmyyttä.
Tunneälykäs ei voi vaatia edes maahanmuuttajilta maassa-maan-tavalla-toimintaa, koska tunneälykäs ei halua muidenkaan pudottavan rimaa -kokevan epäonnistumisia-, joten juuri siksi suvakit julistavat kaikki ne rasisteiksi ja natseiksi, jotka katsovat, että elämään kuuluu myös niin sanotut negatiiviset tunteet, epäonnistuminen. Kaiken pitäisi olla kerralla valmista ja täydellistä, eikä evoluutio siten kuulu suvakkien käsitevarastoon, joten he mieluummin elävät kuplassa kuin yrittävät.
Lait kansankiihotuksesta ja uskonrauhasta ovat sentimentaalisten suvakkien yritys estää ihmisiltä negatiiviset tunteet. Oliko se Descartes, joka julisti, että tunneäly on kaikkein tasaisemmin jakautunut ihmisille? Eli tunneälykkäät vaativat, ettei kukaan saa olla tunnetyhmä -onnistuja tai riman pudottaja-, vaan kaikkien pitää olla hihhuleita.
USKONNOLLINEN VALTIO ON SENTIMENTALISTINEN
Tunneälykkäät eivät pysty pohtimaan järjellä, että heidän oma toimintansa muistuttaa hyvin suuresti islamilaisen valtion toimintaa, joka ei myöskään salli kannattajilleen minkäänlaista negatiivisuutta.
Jos muslimi kokee jotain negatiivisuutta, niin hän ei voi muuta kuin syyttää siitä muita, joka on yksi yhteen sen kanssa, miten tunneälykkäät haluavat kokea elämisensä:
Natsirasisti on suvakille sitä, mitä harhaoppinen on uskovaiselle: Suvakki uskoo, että se on natsirasisti, joka on aiheuttanut suvakille epämieluisan tunteen, joka on yksi yhteen sen kanssa, miten uskovainen syyttää omista huonoista tunteistaan harhaoppista, eikä kumpikaan siten tajua, että ihminen itse on vastuussa omista tunteistaan, olkoot ne mitä tahansa.
Haastattelussa Nicolai Sennels: Islamista, rikollisuudesta ja maahanmuutosta
Lainaus: "Muslimikulttuurissa katse on aina suunnattu ulkomaailmaan: ”Kuka teki tämän minulle, minun elämälleni?”
Tällainen ajattelutapa saa ihmisen pitämään aina itseään uhrina ja jotakuta tai jotakin ulkopuolista syypäänä ongelmiinsa. Professori Bernard Lewis, kuuluisa islam-historioitsija, on tehnyt saman havainnon. Hän muotoili tämän kulttuurieron niin, että länsimaalaiset kysyvät: ”Mitä tein väärin?”, kun taas muslimit kysyvät: ”Kuka teki tämän minulle?”"
Suvakkien tunneäly on jo nyt niin hyvin kehittynyttä, että he pystyvät ilman järjen hiventäkään nimittämään kaikki ne natseiksi ja rasisteiksi, jotka eivät saa suvakissa aikaan oikeaa tunnetta, koska suvakki kokee, että hän on jonkin rikoksen (kuten vihapuheen) uhri, jos ei saa päivittäistä positiivista tunneannostaan.Tunneäly johtaa aina sentimentalistien diktatuuriin, joka ei lopultakaan eroa yhtään islamilaisesta valtiosta: Islamilainen valtio on tunneälyn kliimaksivaihe
Blogi, 14.3. 2017: Suvakkien Sentimentaalista kommunismia
Blogi, 09.1. 2017: Lasinen uskonto on tehty rikottavaksi
Blogi, 8.11. 2007: Rohkeat ovat erilaisia
tiistai 11. lokakuuta 2016
Talousnobelisti kehitti uuden virittimen
Kun Bengt Holmström puhui työstään, hän kertoi, miten taloustiede on korkeampaa matematiikkaa, ettei sitä ihan lukion matematiikkalla tehdä. Peliteoria ja kaikki, joita pitää numeraalisesti pyöritellä ennen kuin palaset loksahtavat yhteen.
Ihmettelen vaan, että kuuluuko nobelisti Bengt Holmströmin sopimusteoriaan idea jatkuvasta kasvusta? Jos jatkuva kasvu on osa Bengt Holmströmin sopimushimmeliä, niin ainakaan minä en voi kovin suuresti sitä arvostaa.
Vähän kyllä aavistan, että tämä tämän päivän kuuluisin suomalainen kannattaa jatkuvan kasvun teoriaa: IS/TS, 10.10. 2016: Nobel-voittaja Holmströmin resepti Suomen menestykselle HS:ssa: Tarvitaan lisää wahlrooseja -- että Bengt Holmströmin sopimusteoria on jatkuvan kasvun ideologian yksi haara.
"HS:n Kuukausiliitteen haastattelussa vuonna 2009 Holmström itse sanoi, että kaikki nobelistien puheet saavat liian suuren painoarvon. Ketään ei pitäisi Holmströmin mukaan kuunnella vain sen takia, että puhuja on saavuttanut tietyn statuksen."Oma rikkaita kuvaava teoriani sanoo, että valtio on rikkaiden yksityinen rahantekone ja lainsäädäntä on sen koneen viritin, jolla valtio optimoidaan rikkaille. Nyt näyttää vahvasti siltä, että Bengt Holmströmin sopimusteoria on vain sen koneen virittimen päivitys:
Kun rahakoneen virittimestä saadaan uusin malli markkinoille, niin silloin valtio tuottaisi rikkaille vielä suurempia voittoja ja köyhät saataisiin sen uuden virittimen ansiosta ajattelemaan positiivisesti, miten hyödyllisiä he ovat rikkaille.
Rikkaat ovat kuin keskenkasvuisi nulikoita, joita heikot jäät houkuttavat. Talousteoreetikot ovat rikkaiden virallistamia asiantuntijoita, joiden tehtävänä on kehittää rikkaille sellaisia finanssivekottimia, joiden avulla rikkaat voivat liikkua heikoilla jäillä ilman suurempaa pelkoa kapinasta. Kun nyt tämä sopimusteoria saadaan toimimaan, niin sen avulla köyhät saadaan uskomaan hyvässä uskossa, että he ovat oikeasti oikeita osapuolia sen tuloksen aikaansaamisessa, joka tuottaa rikkaille jatkuvaa kasvua.
Bengt Holmström on itse sanonut, että hän tahtoo maailmaan lisää miljonaareja. Josta triviaalisti nähdään, että Bengt Holmströmin sopimusteorian matematiikassa on yhtälöitä, joiden ainoana ratkaisuna on vähintään kuusi nollaa tai jopa yhdeksän nollaa. Siinä on kyllä selvästi kuultavana, miten sellainen yhtälö loksahtaa päähän kuin halko, joka todistaa, että sopimusteoria on kuin onkin luonnonlaki, jonka on tarjonnut "Jumalan käsi":
Monessa työssään Holmström on kehittänyt matemaattisia malleja. ”Kun ne toimivat, tulee sellainen olo, että miten onnekas olin. Kun palaset loksahtavat itsestään kohdalleen, ajattelee, että jopa oli tuuria.”Miten olisi, jos meillä olisi talousneroja, jotka saisivat nooppeleita siitä, että ovat laskeneet yhtälönsä jatkuvan laskun idean läsnäolossa? Nyt nimittäin on niin, että poliitikot eivät voi hyväksyä mitään sellaista teoriaa, joka ei tue jatkuvan kasvun ideologiaa, koska vain sen puitteissa valtio on rikkaiden yksityinen rahankone.
Blogi, 7.1. 2013: Muurahaisten talousoppi
Google: Jatkuvan laskun ideologia
PS. Bengt Holmströmillä oli ja on minunkin mielestä monta hyvää pointtia, kuten vihjailu työmarkkinajärjestöjen liian suuresta vallasta osoitti.
perjantai 26. elokuuta 2016
Palkintovirat ja valtion evoluutio
Hasthtag #kipeitäleikkauksiajotkakoskevatkaikkia
Tämän viikon tapahtumien vuoksi (Proxima B., suurlähettiläät, korruptio, maahanmuuttajat, vähemmän kehittyneiden häikäilemättömyys, ym. ym.) aloitin uudestaan urantia kirjan selaamisen muistellakseni, mitä se sanoo poliittisista virkanimityksistä. Kuten ennenkin olen huomannut, niin näistäkin urantia kertoo jotain samaa, jota olen itsekin ajatellut:
Poliittiset palkinnot kuuluvat olennaisesti valtion kehittymiseen.
IL, 12.7. 2015: Näkökulma: Puoluetoveri on pätevin
"Poliittiset virkanimitykset elävät ja voivat hyvin, kirjoittaa Iltalehden uutispäällikkö Juha Ristamäki."
Tässä evoluution vaiheessa poliitikot eivät voi mitään sille, että he palkitsevat toinen tosiaan. Poliittiset palkintovirat loppuvat vasta sitten, kun valtio on kehittynyt pidemmälle, paljon paljon pidemmälle. Katsotaan, mitä sanottavaa Urantia kirjalla on vaikkapa siitä, että Tarja Halosen puoluetoveri ja neuvonantaja sai diplomaattisen pätevyyden palkintona puolueellisesta ajattelustaan:
Urantian mukaan Suomi ei vielä kuulu edes edistyneisiin maihin, koska täälläkin poliitikot eivät toimi altruistisesti, jota olen itsekin tolkuttanut: Poliitikot eivät toimi epäitsekkäästi, vaan he vaativat, että heidän pitää kuulua rikkaisiin, tai muutoin heillä ei ole kykyä ajatella pätevästi.
Onhan se selvää, että poliitikot eivät vielä pysty palkitsemaan muita kuin kavereitaan, koska sellainen vaatii epäitsekkyyttä, että joku muu kuin poliitikko saisi tunnustusta.
Daily Mail, 21.8. 2016: The true lunacy of our broken asylum system
Urantia kirja, sivu 804:
"Aidon veljeyden ilmaantuminen on merkkinä sellaisen yhteiskuntajärjestyksen saavuttamisesta, jossa kaikki ihmiset iloitsevat saadessaan kantaa toistensa taakkoja; heillä on elävä halu toteuttaa käytännössä kultaista sääntöä. Mutta tällainen ihanneyhteiskunta ei ole toteutettavissa, kun joko heikot tai häijyt vaanivat tilaisuutta käyttää epäoikeudenmukaisesti ja häikäilemättä hyväkseen niitä, joiden pääasiallisena vaikuttimena on totuuden, kauneuden ja hyvyyden palvelukseen antautuminen.
Tällaisessa tilanteessa on vain yksi järkevä menettelytapa: ”Kultaisen säännön noudattajat” voivat perustaa oman edistyksellisen yhteisönsä (*), jossa he elävät ihanteidensa mukaisesti ja pitävät samalla yllä riittävää puolustuskykyä niitä henkisessä pimeydessä vaeltavia tovereitaan vastaan, jotka saattaisivat yrittää joko käyttää hyväkseen heidän mieltymystään rauhanomaisuuteen tai hävittää heidän edistyvän sivilisaationsa."
*HS, 24.8. 2016: Norja kaavailee aitaa pohjoiselle rajalleen
*HS, 26.8. 2016: Unkari pystyttää rajalleen toisen aidan
– Pääministeri Orbán: ”Rajaa ei puolusteta kukilla ja pehmoleluilla”
SK, 31.8. 2016: Rinne ja Niinistö hurskastelevat Veikkaus-pomon palkalla – Aiemmin liksa oli vielä törkeämpi
IS, 193. 2016: Alkon johtaja tienasi kolme kertaa enemmän kuin pääministeri – tulot yli 36 000 € / kk
IL, 1.9. 2016: IL selvitti valtionyhtiöiden pomojen palkat: Fortumin johtajalle 80 000 euroa kuukaudessa
IL, 30.8. 2016: Sannin ja Juhan 32 000 euron palkkamaltti
US, 30.8. 2016: 32 000 €/kk ihmetyttää – SDP: Juha Sipilän pelisilmä petti
![]() |
| Urho Kekkonen |

Urantia kirja, luku 71 Valtion kehittyminen, kappale 3:(Lihavointi ja lainatun tekstin kappalejako kirjoittajan.) Kuten huomataan jo otsaluulla, niin vasta sitä seuraavalla valtion edistyksen tasolla poliitikoita ei enää palkita, vaan silloin palkitaan vain niitä, jotka ovat oikeasti antaneet yhteiskunnalle jotain hyvää, arvokasta ja kestävää.
Edistyneissä valtioissa poliittista palvelua pidetään sen kansalaisten korkeimpana uhrautuvaisuutena. Viisaimpien ja jaloimpien kansalaisten suurimpana pyrkimyksenä on saada yhteiskunnallista tunnustusta, tulla valituksi tai nimitetyksi johonkin valtiolliseen luottamustehtävään, ja sellaiset valtiot myöntävät korkeimmat palveluksesta annettavat kunnianosoituksensa hallinto- ja sosiaalivirkailijoilleen.
Seuraavassa vaiheessa kunnianosoituksia myönnetään tässä järjestyksessä: filosofit, opettajat, tiedemiehet, elinkeinoelämän edustajat ja sotilashenkilöt. Vanhemmat saavat asianmukaisen palkinnon lastensa kunnostautumisesta, ja puhtaasti uskonnolliset johtajat — hengellisen valtakunnan lähettiläitä kun ovat — saavat todellisen palkintonsa tuonpuoleisessa maailmassa.
Urantian mukaan Suomi ei vielä kuulu edes edistyneisiin maihin, koska täälläkin poliitikot eivät toimi altruistisesti, jota olen itsekin tolkuttanut: Poliitikot eivät toimi epäitsekkäästi, vaan he vaativat, että heidän pitää kuulua rikkaisiin, tai muutoin heillä ei ole kykyä ajatella pätevästi.
Onhan se selvää, että poliitikot eivät vielä pysty palkitsemaan muita kuin kavereitaan, koska sellainen vaatii epäitsekkyyttä, että joku muu kuin poliitikko saisi tunnustusta.
Daily Mail, 21.8. 2016: The true lunacy of our broken asylum system
Urantia kirja, sivu 804:
"Aidon veljeyden ilmaantuminen on merkkinä sellaisen yhteiskuntajärjestyksen saavuttamisesta, jossa kaikki ihmiset iloitsevat saadessaan kantaa toistensa taakkoja; heillä on elävä halu toteuttaa käytännössä kultaista sääntöä. Mutta tällainen ihanneyhteiskunta ei ole toteutettavissa, kun joko heikot tai häijyt vaanivat tilaisuutta käyttää epäoikeudenmukaisesti ja häikäilemättä hyväkseen niitä, joiden pääasiallisena vaikuttimena on totuuden, kauneuden ja hyvyyden palvelukseen antautuminen.
Tällaisessa tilanteessa on vain yksi järkevä menettelytapa: ”Kultaisen säännön noudattajat” voivat perustaa oman edistyksellisen yhteisönsä (*), jossa he elävät ihanteidensa mukaisesti ja pitävät samalla yllä riittävää puolustuskykyä niitä henkisessä pimeydessä vaeltavia tovereitaan vastaan, jotka saattaisivat yrittää joko käyttää hyväkseen heidän mieltymystään rauhanomaisuuteen tai hävittää heidän edistyvän sivilisaationsa."
*HS, 24.8. 2016: Norja kaavailee aitaa pohjoiselle rajalleen
*HS, 26.8. 2016: Unkari pystyttää rajalleen toisen aidan
– Pääministeri Orbán: ”Rajaa ei puolusteta kukilla ja pehmoleluilla”
SK, 31.8. 2016: Rinne ja Niinistö hurskastelevat Veikkaus-pomon palkalla – Aiemmin liksa oli vielä törkeämpi
IS, 193. 2016: Alkon johtaja tienasi kolme kertaa enemmän kuin pääministeri – tulot yli 36 000 € / kk
IL, 1.9. 2016: IL selvitti valtionyhtiöiden pomojen palkat: Fortumin johtajalle 80 000 euroa kuukaudessa
IL, 30.8. 2016: Sannin ja Juhan 32 000 euron palkkamaltti
US, 30.8. 2016: 32 000 €/kk ihmetyttää – SDP: Juha Sipilän pelisilmä petti
lauantai 4. toukokuuta 2013
OTTAKAA ROSVOT KIINNI
R O S V O T K I I N N I, eikö vituta?
Tavikselle tämä on vähimmäispalkkojen ja enimmäishintojen maa.
- Tässä on lääkettä vitutuksen puutteeseen (kirjainmerkeistäni):
Euroedustajia, Kansanedustajia ja Kunnallispamppuja:
IS, 7.5. 2013: Kansanedustajien puolisoiden ilmaiset hotellit ja ruoat ihmetyttävät
IL, 4.5. 2013: Outo ruletti valtuustossa, matkakorttietuisuus
IL, 4.5. 2013: Paikalla vain 14 minuuttia, etuisuuksien kahmintaa
TS, 16.3. 2012: Jarkko Virtasen palkkaan tulossa roima korotus
IL, 29.12.2011: 15 kansanedustajaa ulosotossa kahden vuoden aikana
Metro, 28.5. 2011: Poliitikot hankkivat muhkeat verovähennykset oman puolueen tukemisesta
Stara, 7.3. 2011: Euroedustajat tuhlaavat miljoonien verovaroja Viagraan, kauneushoitoihin ja kylpylälomiin - ja hajusteisiin: Edustajille huomautus: Liikaa hajuvettä!
KS, 31.7. 2010: Osuuskaupan johdossa 500 kuntapäättäjää
Metro: 8.7. 2010: Helsingin kaupunginhallitus on HOK-Elannon miehittämä
Stara, 29.4. 2010: Kansanedustajan kortti hyllylle – kansa maksoi kulut
IL, 15.12. 2009: Kansanedustajat eivät kannattaneet oman palkkansa leikkaamista
Ahneuden Huippuja:
Kaleva, 3.5. 2013: Valtionyhtiöiden johtajien ahneus vie työpaikat Suomesta
MPC, 25.3. 2011: Piraateilta vaaditaan enemmän rahaa kuin musiikilla on koskaan tienattu
Isokallio, 5.8. 2010: Ahneet hillopurkilla
TS, 15.1. 2010: "Nordean jättibonukset ovat moraalittomia"
US, 20.6. 2010: Pankeilta törkeä temppu - myyvät ”vakuutuksia”
Herrakerhot, Hallitukset ja Hallintoneuvostot:
IS, 4.5. 2013: Mystistä herrakerhoa kestittiin verovaroin
TS, 1.5. 2013: HS: Näihin herrakerhoihin naisella ei ole asiaa
IL, 30.5. 2012: Kansanedustajilla muhkeita sivutuloja
HS, 29.12.2011: OP-Pohjolan pankkiirit saaneet miljoonaosinkoja
US, 29.12. 2010: Kova väite ”herrakerhosta” Suomessa – ”Paatero vain nauraa”
US, 8.10. 2010: Miksi Veikkaus lennättää poliitikot ulkomaille?
US, 7.10. 2010: Vielä löytyi yksi työstään laistaja – ”En ehtinyt”
IL, 6.7. 2010: Pääministeri palkkakuopassa
Blogi, 18.4. 2013: Alkon informaatiopaketit
Oppilaille sopimatonta, Johtajille sopivaa:
YLE, 4.5. 2013: Istuntosalissa pelataan Clash of Clansia (vertaa kouluihin)
YLE, 4.5. 2013: Jungner: Muutkin pelaavat istuntosalissa (koska muutkin, niin)
US, 24.4. 2013: Opettajat kyllästyivät: Kännykät saatava ottaa pois lapsilta
Asuminen ja Raha pakenee ja Lisää velkaa:
YLE, 3.5. 2013: Lisää velkaa verovajeen peitoksi
IL, 10.3. 2012: 620 e/kk ökykämpästä - Pomot asuvat vuokralla pilkkahintaan
IL, 25.11. 2011: Rahat katoavat veroparatiisiin
YLE, 2.9. 2010: Asukkaat pakenevat rajuja vuokrankorotuksia Espoossa ja Vantaalla
Velka, Valtio teeskentelee köyhää ja Veropakoloiset:
IL, 1.2. 2013: Hyvä ja halpa Viro
TE, 22.7. 2012: Maailman ökyrikkaat kätkevät verottajalta 17 biljoonaa euroa
IL, 21.11. 2011: Rahat katoavat veroparatiisiin
Vahtera, 25.1. 2011: Maksamme velkaa
SS, 8.12. 2010: Maksamme, tai itkemme ja maksamme
Hyväntekeminen palkitsee johtajat:
Hymy: 29.12. 2011: Hymy tutki: Näin törkeästi tienaavat ay-pomot itse!
US, 17.2. 2010: Hyväntekeväisyysrahoilla tehdään hyvää - kenelle?
Johtajat, Palkat ja Eläkkeet:
HS, 5.1. 2013: Johtajien palkka-ale olisi mitaton
IS, 16.1. 2012: HS: 17 400€/kk - mattivirtasten rahat päätyvät ökyeläkeläisille
US, 22.11. 2011: Pysäyttävä raportti: Pomojen ansiot jopa +5000 %
TS, 30.7. 2011: Johtajien palkat pilvissä, kansalla ei hajuakaan
HS, 19.5. 2011: Yritysten huippujohtajat päättävät toistensa palkoista
IL, 24.3. 2011: KS:Yritysjohtajien palkkamaltti unohtui
IS, 23.11. 2010: HS: 700e/kk - vaiettu palkkio paljastui - (Työlki ellää)
HS, 8.10. 2010: Eläkejohtajille supereläkkeet järjestelmän kustannuksella
US, 12.7. 2010: HS: Tämän piti olla kiellettyä - liksa 40 000€/kk
KL, 29.8. 2010: Filosofi tylynä: Pahat isot palkkiot
TS, 13.7. 2010: 40 000 e/kk – tällaisia ovat jättieläkkeet
TS, 20.4. 2009: Eduskunnasta tulee nuoria eläkeläisiä
Internet, Tutkijat ja Big Data:
Katos kuinka Google voi auttaa: Rosvot kiinni
Katos kuinka Google voi auttaa: Rötösherrat kiikkiin
TS, 5.5. 2010: Pääseekö vain röyhkimys pomoksi?
MTV3, 19.4. 2010: "Rosvoparonit ja bonusherrat tappavat talonpoikaisjärjen"
KS: 12.2. 2010: Markku Kuisma - Rosvoparonien paluu. Raha ja valta Suomen historiassa
IL, 18.12. 2009: Tutkija: Valtiovalta on kohdellut rikkaimpia silkkihansikkain
TS, 7.12.2009: Ihminen ei ikinä opi, Stephen Weir: Maailmanhistorian...
SK, 18.9. 2008: Historioitsija Markku Kuisma finanssikriisistä: ”Tätä se ahneus teettää”
Hankintalaki, Sote, Kuntauudistus ja konsulttidemokratia:
SK, 12.4. 2013: SK selvitti: Huippu-urheilun muutosryhmä törsäsi, kopioi ja petti lupauksensa
AL, 19.3. 2013: Tutkijat: ”Kasvottomien konsulttien valta uhkaa demokratiaa”
YLE, 18.2. 2010: Hallitus maksoi amerikkalaiskonsultille 15 000 euroa
IL, 18.2. 2010: Hallitus ostaa amerikkalaiselta konsulttifirmalta leikkausmallit
TE, 2.2. 2010: Mitä hyötyä kuntaremontista? Irtisanomissuoja voi olla 15 vuotta
MuroBBS: Julkisen sektorin hankintojen parhaat veijaritarinat (kuka varasti verosi)
Ulkomaat:
TE, 10.5. 2013: "Poliitikkoja, julkkiksia, liikemiehiä, eliittiä" - valtava veronkiertojuttu
TE, 10.5. 2013: Kreikkalaispuolueen menot 30 prosenttia tuloja suuremmat vuosikymmenen
HS, 19.10. 2011: Olympuksen maksama palkkio pöyristyttää Japanissa
US, 5.6. 2010: Jättikatastrofi: ”88 miljardia euroja sijoittajille - uhrien kustannuksella”
TS, 13.5. 2010: Brittihallituksen skandaaliministeri otti hatkat
IL, 29.4. 2010: Kreikan viisi suurinta rahareikää
IL, 5.3. 2010: Pohjois-Korean diktaattorin avustaja kertoo luksuselämästä
US, 25.2. 2010: Mysteerihakkeri villitsee - pankkipomot nalkkiin
Blogi, 12.2. 2015: Suomea johtavat ahneet typerykset

tiistai 19. helmikuuta 2013
vapaaehtoistyö edellytys poliitikoiden ahneudelle
Ilman vapaaehtoisia ei voisi olla politiikkaa. Ilman ilmaista työtä ei voisi olla rikkaita. Ilman ihmisten täysin pyyteetöntä työtä ei voisi olla olemassa valtioitakaan.
Poliitikot vollottavat, ettei vapaaehtoistyö enää kiinnosta ihmisiä ja siksi esimerkiksi ehdokkaiden pitää itse laskea myös vaaleissa annetut äänet. Miksi vapaaehtoistyön pitäisikään kiinnostaa, koska kansalaiset ovat huomanneet, että heidän ilmainen panoksensa kansakunnan hyväksi ei kiinnosta hevon paskaa poliitikoita.
jkasvi-usBlogi, 19.2. 2013: Poliittinen vapaaehtoistyö ei kiinnosta
Siis; Miksi pitäisi tehdä vapaaehtoisesti työtä sen eteen, että saataisiin muutama ahne ahnehtimaan lisää itselleen. Alentakaa ensin poliitikot itse omia palkkojanne ennen kuin höyryätte, miten arvokasta ilmaistyö on! Prkl, että mua ottaa päähän joka ikinen poliitikko ja heidän perseennuolijansa.
Sain niin monta kertaa kuulla poliitikoilta ja jopa presidentti TH:lta, miten arvokasta työtä minä teen, kun teen sen vapaaehtoisesti. Ja samaan aikaan joka ikinen hevon perse joka hiivatin vuosi vain korottelee omia palkkojaan ja jakaa itselleen kaiken maailman etuisuuksia.
Jos todella poliitikot pitäisivät vapaaehtoistyötä arvossa, niin silloin tietysti kansanedustajuus ja valtuutettuus olisi heille arvokasta vain siten, että he tekisivät sitä ilmaiseksi. Se tosiasia, että yksikään poliitikko ei pysty tekemään kansan hyväksi yhtään mitään vapaaehtoisesti, todistaa kiistattomasti, millaisia saatanan tunareita joka ikinen poliitiikko on.
Kansalaisilta kyllä vaaditaan vapaaehtoisuutta ja uhrauksia milloin missäkin valtion ylläpidon asiassa, ja kansalaisten odotetaan jopa uhraavan henkensä, jotta poliitikot voisivat politikoida...
Poliitikot pitävät ihmisiä täydellisinä typeryksinä; Poliitikot väittävät (lähinnä juhlapuheissaan), miten he arvostavat vapaaehtoistyötä, mutta koska he eivät itse pysty tekemään yhtään mitään kansan hyväksi ilmaiseksi, niin se on eittämätön todiste siitä, miten syvästi poliitikot halveksivat kaikkia vapaaehtoistyöntekijöitä. Sitä todistaa sekin, että poliitikot laittoivat talkootyöt verolle.
PS. Olen melko varma siitä, että vaaleissa ehdoikkaina olleet eivät ole menneet laskemaan ääniä vapaaehtoisuusperiaatteella, vaan he ovat saaneet niistä itselleen palkan joko suoraan vaaliavustuksina tai puolueen avustuksina.
Blogi, 6.2. 2013: Edustajien palkat-Palkkiotoimikunta

Poliitikot eivät pysty edes 15000 euron kuukausipalkkaa vastaan istumaan hetkeäkään jossakin kokouksessa, vaan siihenkin he vaativat joka vuosi lisää ja lisää liksaa. Ja sitten nuo hevonperseet vaativat, että kansalaisten tulee istua ilmaiseksi tuntikausia selvittämässä, kuka ahne pääsee jakamaan veronmaksajien rahoja sulle-mulle periaatteella -Kaikkein eniten inhosin vapaaehtoistyön messuja, joissa poliitikot käyvät vuorotellen hehkuttamassa, miten suuresti he arvostavat ilmaista työtä, mutta jukolauta sentään, miten saatanan typeriä he ovat, kun eivät sitten itse pysty tekemään yhtään mitään ilman rahaa. Haistakaa joka ikinen poliitikko pitkä.... Te ette tiedä elämästä yhtään mitään.
- jos ensin poistettaisiin kaikki kokouspalkkiot, niin se olisi ensi askel siihen suuntaan, että politikolla olisi vähimmäisoikeus avata suutaan vapaaehtoistyön arvostamiselle.
Tavallisen työntekijän oletetaan voivan tehdä mitä tahansa työtä palkallaan, mutta poliitikot ovat luoneet itselleen sellaisen systeemin, että he eivät voi istua esimerkiksi kokouksissa palkallisina, vaan he tarvitsevat siihenkin erillisen rahan. Ei tietysti tule kysymykseenkään, että poliitikon palkanmaksu keskeytettäisiin jokaisen sellaisen toiminnan ajaksi, jolloin he nauttivat itse keksimiään etuisuuksia.
Jos todella poliitikot pitäisivät vapaaehtoistyötä arvossa, niin silloin tietysti kansanedustajuus ja valtuutettuus olisi heille arvokasta vain siten, että he tekisivät sitä ilmaiseksi. Se tosiasia, että yksikään poliitikko ei pysty tekemään kansan hyväksi yhtään mitään vapaaehtoisesti, todistaa kiistattomasti, millaisia saatanan tunareita joka ikinen poliitiikko on.
Kansalaisilta kyllä vaaditaan vapaaehtoisuutta ja uhrauksia milloin missäkin valtion ylläpidon asiassa, ja kansalaisten odotetaan jopa uhraavan henkensä, jotta poliitikot voisivat politikoida...
Poliitikot pitävät ihmisiä täydellisinä typeryksinä; Poliitikot väittävät (lähinnä juhlapuheissaan), miten he arvostavat vapaaehtoistyötä, mutta koska he eivät itse pysty tekemään yhtään mitään kansan hyväksi ilmaiseksi, niin se on eittämätön todiste siitä, miten syvästi poliitikot halveksivat kaikkia vapaaehtoistyöntekijöitä. Sitä todistaa sekin, että poliitikot laittoivat talkootyöt verolle.
PS. Olen melko varma siitä, että vaaleissa ehdoikkaina olleet eivät ole menneet laskemaan ääniä vapaaehtoisuusperiaatteella, vaan he ovat saaneet niistä itselleen palkan joko suoraan vaaliavustuksina tai puolueen avustuksina.
Blogi, 6.2. 2013: Edustajien palkat-Palkkiotoimikunta
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Edustajien palkat-Palkkiotoimikunta
Tässä on yksinkertainen ja oikeudenmukainen ehdotus, miten kansanedustajien palkkaus tulisi muodostaa kestävällä tavalla, joka olisi samalla kansalaisten mielestä oikeudenmukainen ja lisäisi kansan moraalia:
Kansanedustajien palkka tulee sitoa minimipalkkaan
Kaikkein moraalisinta ja oikeudenmukaisinta olisi se, että minimipalkka olisi sama kuin kansanedustajien palkka, koska vain sillä tavoin kansanedustajat voivat ymmärtää, voiko minimipalkalla elää. Kansanedustajilla ei voi olla tietotaitoa määritellä minimipalkan suuruus ja elämän onnellisuus ilman ja että he itse eläisivät minimipalkalla.
Kansanedustaja toimii moraalittomasti, jos hän vaatii kaltaisiaan olentoja elämään onnellista elämää minimipalkalla, johon hän ei itse pystyisi. Kansanedustajan tulee tehdä sellaisia päätöksiä, että ihminen voi olla onnellinen niiden kanssa. Ovatko kansanedustajat ajatelleet, miten onnellisia minimipalkalla elävät ovat? Ja kuuluuko minimipalkkaan onnellinen elämä?
Julkinenvalta ei voi vaatia ihmisiltä onnetonta elämää. Lait ja asetukset eivät saa tehdä ihmisistä onnettomia. Minimipalkkalaki on rikos ihmiskuntaa vastaan, jos ihmiset eivät voi työpalkallaan elää onnellista elämää.
Kun kansanedustajan palkka/palkkio olisi minimipalkan suuruinen, sellainen edustajien joukko alkaisi pohtimaan, miten saada kansa valitsemaan päteviä ihmisiä. Silloin edustajille tulisi helpommaksi poistaa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja korvata se ansiollisella äänioikeudella, joka tarkoittaisi sitä, että äänioikeutta annetaan lisää sellaisille, jotka ovat ennen edustajaksi pääsemistään ansioituneet yhteiskunnallisesti.
On ehdottomasti täydellisen moraalitonta, jos kansanedustajien palkat sidottaisiin johtajien palkkoihin, koska kansanedustajat eivät saa olla rikkaiden edustajia. Tietysti tähän saakka on ollut selvää kaikille älykkäille, että kansanedustajat haluavat kuulua rikkaisiin ja siksi he myös tekevät rikkaille sopivaa politiikkaa, joka huomataan maailman tilanteesta.
Mutta siihen tulisi stoppi, kun vain kansanedustajuus palautettaisiin kansan edustajuudeksi, joka siis käytännössä olisi niin yksikertainen temppu, että sidotaan kansanedustajien palkkaus kansalaisten palkkoihin ja erityisesti kaikkein alimpaan tuloluokkaan, jolloin jokainen voisi olla täysin varma, että kansanedustajat alkaisivat tekemään sellaista politiikkaa, joka nostaisi minimipalkkoja.
Kansanedustajien minimipalkkaus saisi siis aikaan senkin hyvän, että sen jälkeen finanssikapitalistit eivät enää juhlisi. Katso Yle Areena: Rikkaat Rikastuvat (katsottavissa maaliskuun 2013 alkuun saakka).
Toinen hyvä asia olisi se, että minimipalkkaa nauttivat onnelliset kansanedustajat eivät enää tarvitsisi palkkiotoimikuntaakaan mihinkään.
IL, 03.01. 2013: Palkkiotoimikunta muka itsenäinen?
YLE, 3.1. 2013: Uunituore toimikunta pohtimaan kansanedustajien palkkioita
IL, 30.11. 2012: Eduskunnalle uusi palkkiotoimikunta

Nykyään kansanedustajat ovat määritelleet omat palkkansa sen mukaan, miten paljon onnellisuutta se tuottaa heille, -- kiistatta kansanedustajat katsovat onnellisuusvaatimuksen tärkeimmäksi palkan määräytymisperustaksi.Yhteiskunnan moraalisuus vaatii, että kansanedustajien palkkoja ei saa määritellä mielivaltaisesti, vaan ne tulee sitoa kansalaisten palkkojen suuruuteen ja kansalaisten onnellisuuteen. Sillä kansanedustajaksi ei vaadita mitään erityisosaamista, vaan sinne valitaan ihan tavallisia ihmisiä, joiden oletetaan tulleen toimeen niillä pienillä palkoillaan:
Kansanedustajuus ei saa olla ihmisen oman rahatilanteen parantelua! Kansanedustajan palkan suuruuden pitää olla sivutuote kansanedustajan päätöksistä; Jos hyviä päätöksiä, niin minimipalkka nousee, jos huonoja, niin sitten huonommin.Jos taasen sinne pyrkii joku suurituloinen, niin sellainen on varmaan ollut niin viisas, että on pystynyt laittamaan neljän vuoden elannon säästöön. Jos nimittäin kansanedustaja ei ole pystynyt hallitsemaan omia raha-asioitaan, niin silloin on tietysti vain hyvä asia, ettei kansaa edustamaan valita tuhlareita.
Kun kansanedustajan palkka/palkkio olisi minimipalkan suuruinen, sellainen edustajien joukko alkaisi pohtimaan, miten saada kansa valitsemaan päteviä ihmisiä. Silloin edustajille tulisi helpommaksi poistaa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja korvata se ansiollisella äänioikeudella, joka tarkoittaisi sitä, että äänioikeutta annetaan lisää sellaisille, jotka ovat ennen edustajaksi pääsemistään ansioituneet yhteiskunnallisesti.
On ehdottomasti täydellisen moraalitonta, jos kansanedustajien palkat sidottaisiin johtajien palkkoihin, koska kansanedustajat eivät saa olla rikkaiden edustajia. Tietysti tähän saakka on ollut selvää kaikille älykkäille, että kansanedustajat haluavat kuulua rikkaisiin ja siksi he myös tekevät rikkaille sopivaa politiikkaa, joka huomataan maailman tilanteesta.
Mutta siihen tulisi stoppi, kun vain kansanedustajuus palautettaisiin kansan edustajuudeksi, joka siis käytännössä olisi niin yksikertainen temppu, että sidotaan kansanedustajien palkkaus kansalaisten palkkoihin ja erityisesti kaikkein alimpaan tuloluokkaan, jolloin jokainen voisi olla täysin varma, että kansanedustajat alkaisivat tekemään sellaista politiikkaa, joka nostaisi minimipalkkoja.
Kansanedustajien minimipalkkaus saisi siis aikaan senkin hyvän, että sen jälkeen finanssikapitalistit eivät enää juhlisi. Katso Yle Areena: Rikkaat Rikastuvat (katsottavissa maaliskuun 2013 alkuun saakka).
Toinen hyvä asia olisi se, että minimipalkkaa nauttivat onnelliset kansanedustajat eivät enää tarvitsisi palkkiotoimikuntaakaan mihinkään.
IL, 03.01. 2013: Palkkiotoimikunta muka itsenäinen?
YLE, 3.1. 2013: Uunituore toimikunta pohtimaan kansanedustajien palkkioita
IL, 30.11. 2012: Eduskunnalle uusi palkkiotoimikunta
Blogi, 28.3. 2011: Palkkiotoimikunta sai palkkionsa
Blogi, 08.5. 2008: Demokratian lapsellinen aikuisuus
Blogi, 16.1. 2013: Norjan öljy-kentät arabien hallintaan
Blogi, 12.2. 2015: Rikkaille valtio on vain yksityinen etujärjestö

maanantai 28. maaliskuuta 2011
Palkkiotoimikunta sai palkkionsa
Valtiovalta perusti palkkiotoimikunnan miettimään,
maksaako valtiovalta liian suuria palkkioita konsulteilleen:
"Työryhmän tuli arvioida valtionyhtiöiden palkkiopolitiikkaa. Ryhmän valitsivat omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies (kok.) ja omistajaohjausosaston päällikkö Pekka Timonen.
Palkkiotoimikunnalle oikein alleviivattiin, että herranjestas;
missään nimessä selvityksen tulos ei saa olla jättipalkkioita moittiva:
Talouselämä: Ministerin pulasta pelastaneille hurjat korvaukset: "Markku Pohjolan johtama asiantuntijaryhmä totesi loppuraportissaan, että Suomessa ei ole koettu olennaisia ylilyöntejä palkkiojärjestelmien toimeenpanossa."
Täytyy vaan ihmetellä, että mitä järkeä on maksaa yhtään mitään sellaisille, joilla jo juoksee palkka? Olen täysin varma, että kyseisen palkkiotoimikunnan jäsenet saavat muutenkin huippupalkkaa, joten luulisi, että jos he tekevät jotakin työtä työajallaan, niin silloin minkä tahansa työn ansio sisältyy jo siihen varsinaiseen palkkaan. Koska jos ihminen on erikoistunut jollekin alalle, niin hän ei voi olla pätevä mihinkään muuhun.
Nyt palkkiotoimikunta teki muutaman tunnin töitä työnantajansa työajalla ja vaati muutaman tunnin työstä kymmeniä tuhansia euroja. Selvästikin kyseisen toimikunnan jäsenet syyllistyivät työajan väärinkäyttöön, eli he rosvosivat työnantajaltaan palkkaa, vaikka he tekivät omia viraabelihommiaan
Julkinen hallinto on Suomessa suunnaton möhkäle; lähes miljoona ihmistä saa palkkansa verovaroista. Silti valtiovalta katsoo, ettei sen palkkalistoille ole päteviä ihmisiä, joten valtiovalta pitää palkkalistoilleen vielä jumalatonta määrää freelancervirkamiehiä, konsultteja, joille pitää maksaa jumalattomia palkkioita:
Talouselämä: Valtio pulittanut neuvonantajille melkein viisi miljoonaa.
Mutta! Ei edes tuo ole vielä mitään, vaan nyt julkishallinto vaatii, että myös maahanmuuttajien tulee työllistyä verovaroilla; maahanmuuttajilta ei edes edellytetä mitään pätevyyttä, riittää, että he ovat maahanmuuttajia ja mielellään sitten vielä muslimeja tai homoja, niin johan verovarat alkavat virrata oikeaan suuntaan.
Mediaseuranta: Helsinki haluaa tuplata maahanmuuttajatyöntekijöiden määrän
YLE: Maahanmuuttajaehdokkaita yhä vain kourallinen
Blogi, 6.2. 2013: Edustajien palkat-Palkkiotoimikunta
maksaako valtiovalta liian suuria palkkioita konsulteilleen:
"Työryhmän tuli arvioida valtionyhtiöiden palkkiopolitiikkaa. Ryhmän valitsivat omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies (kok.) ja omistajaohjausosaston päällikkö Pekka Timonen.
Palkkiotoimikunnalle oikein alleviivattiin, että herranjestas;
missään nimessä selvityksen tulos ei saa olla jättipalkkioita moittiva:
Ryhmää asetettaessa sen jäsenille tehtiin selväksi,Palkkiotoimikunnan selvitys todisti, ettei valtiovalta maksa liian suuria palkkioita, ja selvityksensä todisteeksi valtiovalta maksoi palkkiotoimikunnan kolmelle jäsenelle mielettömän suuret palkkiot:
että työstä saa laskuttaa vapaasti."
Talouselämä: Ministerin pulasta pelastaneille hurjat korvaukset: "Markku Pohjolan johtama asiantuntijaryhmä totesi loppuraportissaan, että Suomessa ei ole koettu olennaisia ylilyöntejä palkkiojärjestelmien toimeenpanossa."
Täytyy vaan ihmetellä, että mitä järkeä on maksaa yhtään mitään sellaisille, joilla jo juoksee palkka? Olen täysin varma, että kyseisen palkkiotoimikunnan jäsenet saavat muutenkin huippupalkkaa, joten luulisi, että jos he tekevät jotakin työtä työajallaan, niin silloin minkä tahansa työn ansio sisältyy jo siihen varsinaiseen palkkaan. Koska jos ihminen on erikoistunut jollekin alalle, niin hän ei voi olla pätevä mihinkään muuhun.
Nyt palkkiotoimikunta teki muutaman tunnin töitä työnantajansa työajalla ja vaati muutaman tunnin työstä kymmeniä tuhansia euroja. Selvästikin kyseisen toimikunnan jäsenet syyllistyivät työajan väärinkäyttöön, eli he rosvosivat työnantajaltaan palkkaa, vaikka he tekivät omia viraabelihommiaan
Julkinen hallinto on Suomessa suunnaton möhkäle; lähes miljoona ihmistä saa palkkansa verovaroista. Silti valtiovalta katsoo, ettei sen palkkalistoille ole päteviä ihmisiä, joten valtiovalta pitää palkkalistoilleen vielä jumalatonta määrää freelancervirkamiehiä, konsultteja, joille pitää maksaa jumalattomia palkkioita:
Talouselämä: Valtio pulittanut neuvonantajille melkein viisi miljoonaa.
Mutta! Ei edes tuo ole vielä mitään, vaan nyt julkishallinto vaatii, että myös maahanmuuttajien tulee työllistyä verovaroilla; maahanmuuttajilta ei edes edellytetä mitään pätevyyttä, riittää, että he ovat maahanmuuttajia ja mielellään sitten vielä muslimeja tai homoja, niin johan verovarat alkavat virrata oikeaan suuntaan.
Mediaseuranta: Helsinki haluaa tuplata maahanmuuttajatyöntekijöiden määrän
YLE: Maahanmuuttajaehdokkaita yhä vain kourallinen
Blogi, 6.2. 2013: Edustajien palkat-Palkkiotoimikunta
maanantai 15. helmikuuta 2010
Ole kiltti ihminen
Kiltteys on kaikkein pelottavin asia maailmassa. Vain kaikkein rohkeimmat uskaltavat olla kilttejä. Loput turvautuvat uskontoon, lakiin ja uskomuksiinsa voidakseen perustella itselleen, miksi heidän ei tarvitse olla kilttejä.
Mistä tiedät, oletko aivan varmasti palkkasi arvoinen? Kun itse olen asiaa miettinyt omalle kohdalleni, niin tulin siihen tulokseen, että minä en voi tietää mitenkään, olenko todella ansainnut palkkani.
Koska en voi lopultakaan tietää, onko työni sen arvoista, mitä tilinauha näyttää, joten olen tietoisesti päättänyt olla vaatimatta palkkaa. Itse asiassa, kun asiaa muistelen, niin en ole koskaan vaatinut palkkaa, puhumattaan, että olisin vaatinut palkankorotusta. Ammattiyhdistysliikekin on minulle kauhistus!
Olen aina tyytynyt siihen, mitä työnantaja on minulle maksanut. Ja hyvin olen aina pärjännyt.
Menin töihin kouluni päättyäni joskus vuonna -66. Sain pyytämättä työnantajalta palkkaa markka ja 23 penniä tunnilta. Ei tullut mieleenkään olla kateellinen vanhemmille työntekijöille, joilla oli yli viiden markan tuntipalkka...
Nykyisessä työssä saan 1030 euroa kuukaudessa miinus verot (= 900 € ja 22centtiä). Se riittää asumiseen ja muuhun elämiseen. Jopa niin,että siitä jää puolet säästöön. Kun ihminen on vaatimaton, niin hän todellakin osaa elää suu säkkiä myöten. Nyt suunnittelen hankkivani kevään aikana uuden Ultakevyen kannettavan. Asus UL30jt on mielessäin :-) Se tosin ei ole vielä edes ilmestynyt markkinoille, mutta odotan sitä kiltisti.
Sillä välin käyn joka päivä töissä. Kun sanon, että joka päivä, niin se on kirjaimellisesti totta; en ole viettänyt vuosilomaa kuin viimeksi 1985. Sillä minusta työaika on samaa elämänaikaa kuin muukin elämiseen kuluva aika. Työssäni minulle tuottaa suurta tyydytystä käyttää työhön muutakin kuin kehoani; tuon työpaikalle kaikkea kivaa, jota satun löytämään -- vaikka roskiksista...
2000-luvun alussa täällä ei ollut vielä tietokoneita. Sitten muuan asiakas lahjoitti jonkun pentium 120 megasen koneen ja sen mukana Welho-internetyhteyden. Työpaikassa innostuttiin tietokoneista... Niinpä minäkin toin kotoani (metsämajastani) sellaisen. Ja sitten niitä alkoi löytymään kasapäin roskiksista. Rakentelin tietokoneita, ostin niihin omilla varoilla varaosia; en koskaan kertonut työnantajalle sellaisista turhanpäiväisistä asioista. Tuossa niitä Verkkokauppa.com kuitteja on jo tuuman paksuinen tiukka nippu... Ja minä en voi edelleenkään olla varma, olenko palkkani arvoinen.
Miten ihminen pääsee täyteen varmuuteen siitä, että hän on todellakin ansainnut palkansa? Mielestäni ainoa varma keino todistaa itselleen olevansa palkkansa arvoinen, on tehdä työtä täysin ilmaiseksi. Sekään ei ehkä ole lopullinen totuus, jos ihminen silti ottaa palkkana vaikkapa vain voileivän kahvilla.
Siksi ansionsa todistaminen vaatii vielä sen, että ihmisen on tuotava työhön muutakin kuin itsensä!
Ihminen on työpaikkansa loinen, jos hän vain vie työpaikastaan rahaa, etuisuuksia ja joskus jopa tavaraa, mutta ei uskalla tuoda sinne mitään, mikä olisi hyödyksi työlle.
Kokeile, oletko sinä niin rohkea, että uskallat olla kiltti työpaikallesi. Jos olet kansanedustaja, niin osta omilla -kansan verovaroista kerätyillä- rahoillasi kännykät, maksa itse internettisi ja aja omalla autollasi. Lopeta pitämästä työpaikkaasi lypsylehmänäsi!
Jos et uskallakaan olla noin kiltti, niin yritä olla edes niin rohkea, että lopetat vaatimasta itsellesi etuoikeuksia, etuisuuksia, palkkaa, palkkioita. Tyydy siihen, mitä muut sinulle antavat -- ilman perustamaasi palkkiotoimikuntaa. Ole niin kiltti.
Kiitos
Blogi: Ahneet valtuutetut

maanantai 1. lokakuuta 2007
Kiitos
Onko oikein kiittää ihmisiä siitä, kun ihminen toimii lain mukaan?
YlenAikaisessa, radiossa, oli kysely, pitääkö jalankulkijan jollakin tavoin osoittaa autoilijalle huomaavaisuutta, kun autoilija on kohtelias. Yli puolet vastanneista oli sitä mieltä, ettei oikeuksista tarvitse mitään kiitellä ?
Ajelen itse polkupyörällä ja tykkään heilauttaa kättä, kun joku muu kanssaihminen (autoilija, kävelijä) osoittaa huomanneensa minut --koska silloin ymmärrän, että ihmiset eivät toimi automaatteina, lain mukaan.
Jeesus sanoi, ettei ihminen ole sapattia varten. Tänä päivänä Jeesus julistaisi edelleen sitä samaa, ja sanoisi, ettei ihminen ole lakia varten. Kuka tahansa ihminen pystyisi niin halutessaan toimimaan oikein laista huolimatta.
Kohteliaisuutta osoittava ihminen todistaa, ettei laki ole ihmisen oikean toiminnan kannalta välttämättömyys: Laki ei ole oikeudenmukaisuuden lähde. Vain älyllinen ihminen on oikeudenmukainen, sillä älyllinen ihminen ei voi tehdä älyttömyyksiä, olla epäinhimillinen, pitää muita oman napansa jatkeina. Älyn käyttäminen taasen ei koskaan vaadi oppineisuutta tai ansiota.
Rahasta tai lain vaatimuksesta tehty teko tai ajateltu ajatus on sitä, mihin mikä tahansa robottikin pystyy. Älykäs ihminen ei koskaan toimi lain vaatimuksesta; laki ei ole olento. Laki ei vaadi huomiota, mutta ihmiset sitä tarvitsevat, sillä kaikki ihmiset ovat osa suurempaa, dynaamista kokonaisuutta.
Kohtelias ihminen ei pidä kanssaihmisiään automaatteina; automaattisesti aukeavaa ovea ei tarvitse kiitellä. Jos ihminen toimisi pelkästään lain mukaan, niin hän ei silloin mitenkään muuten eroaisi algoritmin mukaan toimivasta vekottimesta paitsi siten, että laki/automaatti-ihminen on äärimmäisen epäluotettava koneena.
Maailmankaikkeudessa ei ole luonnostaan päällekkäisyyttä. Jos ihmistä vaaditaan toimimaan automaattisesti, niin silloin on parempi, että ihmiset lopetetaan ja jätetään maailma koneita varten. Ainakin kiittämättömien tulisi liuottaa loputkin aivoistaan ulos, koska mitäpä he aivoillaan tekevät, kun heillä on lakikin.
Kun siis ihminen on kohtelias liikenteessä, niin se ei johdu laista, vaan siitä, joka erottaa ihmisen koneesta; elämästä. Sellaisilla ei ole elämää, jotka luulevat, ettei ihmisiä tule kiitellä siitä, kun he toimivat näennäisesti lain mukaan. Jos ihminen vaatii muita käyttäytymään lain mukaan, niin sellainen ihminen vaatii ihmisiä toimimaan automaatteina.
Se ei ole lainkaan älykästä vaatia ihmisiltä laillista käytöstä, joten koska laillinen käytös ei ole älykästä, eikä lakiuskovaisuus vaadi älyä, niin siitä helposti ymmärretään, miksi ihmiskunnassa on niin paljon fyysistä kärsimystä ja henkistä pahoinvointia.
Jo pienen pieni kohteliaisuus erottaa ihmisen automaatista ja saa ihmisen toimimaan älyn mukaan. Älyllisesti toimivat ihmiset eivät aiheuta onnettomuuksia eikä älylliset ihmiset vaadi ihmisille lisää lakeja --koska he osaavat ottaa muut huomioon. Vain sellaiset vaativat lisää lakeja ja laillisuutta, jotka eivät pidä ihmisiä elävinä olentoina, vaan vain tuotannon tekijöinä, lain osina, jotta laki toimisi oikein --ihmisten oikein toimimisesta ei lakiuskovien mukaan tarvitse välittää, koska lakiuskovien mukaan ihminen ei voi itsessään toimia oikein, eli älyllisesti.
Älyllinen ihminen toimii laista huolimatta juuri siten, mikä on ollut lainsäätäjän tarkoitus bona fide -hengessä. Jos maailmassa ei olisi koskaan ollut yhtäkään lakia, mutta maailmassa olisi älykkäitä ihmisiä, niin he pystyisivät ajamaan autoakin yleisillä teillä turvallisesti, koska kohteliaisuus on älykkyyttä.
PS.
Vaikka tiesinkin, ettei ihmiskunta ole vielä kelvollinen sivilisaatioksi, niin tuo galluppi oli pienoinen järkytys. No, pitää tässä yrittää edelleen elää tämä ainutkertainen elämä barbaarien keskuudessa...

Älykkyys on aina lain yläpuolella; älykäs ihminen on lain yläpuolella; älyllä ei voida tehdä älyttömyyksiä, joita lailla pyritään rajoittamaan. Lain henki ei koskaan ole älyä vastaan. Olisi siis älytöntä julistaa, että laki tuomitsee älyllisen toiminnan, koska laki tuomitsee vain epäinhimillisyyttä, älyttömyyksiä. Lakiuskovien mukaan äly on kuitenkin uhka lakiuskovaisuudelle, joten siksi kaikki uskonnot lakiuskonnosta alkaen pitävät älyllisyyttä syntinä lakia vastaan.Lakiuskovaisten tulee pikimmiten säätää kohteliaisuus laittomaksi ja rangaistavaksi, koska kohtelias ihminen ei toimi lain mukaan vaan laista huolimatta --oikein.
PS.
Vaikka tiesinkin, ettei ihmiskunta ole vielä kelvollinen sivilisaatioksi, niin tuo galluppi oli pienoinen järkytys. No, pitää tässä yrittää edelleen elää tämä ainutkertainen elämä barbaarien keskuudessa...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)