Näytetään tekstit, joissa on tunniste tieteellinen testi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tieteellinen testi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Minkä lapsena oppii sen aikuisena taitaa

Kotouttaminen on ihmisen henkistä pahoinpitelyä.
Henkisyyttä on niin monenlaista. Yleensä ihmisen henkisyys on sama asia kuin ihmisen kulttuuri. Tämä on tarkistettua faktaa, kun otetaan vaikka joku afganistanilainen ja kysytään häneltä, mitä hänen henkisyyteen (elämänarvoihin) kuuluu. Vastaukset voisivat saada aikaan voimakasta kotouttamisen tarvetta sivistykseen, mutta koska poliitikot uskovat, että henkisyys, eli ihmisen uskonto ja sen uskonnon uskomukset ovat taivaallisia, niin harva ihminen rohkenee siksi koplata henkisyyttä ja kulttuuria samaan pakettiin -- pelätessään poliitikkojen tuomiota. No, YK on sitten mennyt tekemään tämän vaaditun kyselyn ja siitä voi sitten jokainen päätellä, onko kulttuuri ja henkisyys sama asia:
Helsingin Sanomat, 29.1. 2019: YK-tutkimus: Kaksi kolmasosaa Afganistanin miehistä on sitä mieltä, että naisilla on liikaa oikeuksia.


Ne sanoo, että varhaislapsuus on ihmisen tärkein aikakausi.
Ihminen omaksuu ja oppii jo varhaislapsuudessaan ne arvot, uskomukset ja asenteet, joiden mukaan hän elää loppuelämänsä. Elämänasennetta on paha mennä muuttamaan lapsuuden jälkeen. Asenteen pysyvyyden huomaa siitäkin, kun sanotaan, että köyhyys periytyy.
Lapsena opittu asia menee syvälle aivojen langoitukseen. Aivot eivät erottele, onko opittu asia maallista laatua vaiko henkistä; Aineellisille aivoille kaikki oppi on vain materiaalia. Tätä tosiasiaa on hyvin vaikea uskovaisten käsittää, koska poliitikotkin opettavat, että aivojen synapseihin moskeijoissa päätyneet opit ovat laadultaan jotain muuta kuin tavallista koulumateriaalia.
Suomalaisia sananlaskuja: Mihin nuorena tottuu sen vanhana pitää.

Jos lapsi oppii köyhistelyn, niin totta kai hän köyhistelee silloin läpi elämänsä. Köyhyyden periytyminen todistaa jo sinänsä, että ihmisen elämänasennetta ei pystytä muuttamaan helppoheikkismäisesti, kuten kotouttamisella tai siten, ettei uskalleta antaa hänelle sanktioita terrorismin pelon takia. Meillä ei olisi tutkijoidenkin todeksi havaittua ilmiötä köyhyyden peritymisestäkään, jos kotouttamisella pystyttäisiin poistamaan ihmiseltä hänen naisvastaisuuteensa.

Jos lapsi oppii, että pojat ovat Allahille parempia kuin tytöt, niin paha on sitäkään asennetta poistaa ihmisestä vaikka hän tulisi sitten Suomeen suvaitsevaisten kotoutuskouluun. Koraanikoulu on voimakkaampi kuin suvaitsevaisuuskoulu. Koraanikoulun opetukset ovat yhtä lailla maallisia kuin suomalaisenkin koulun oppimateriaali, mutta koraanin opetuksia pitää pelätä enemmän, tai muutoin tulee tukkapöllyä kunnialliselta suvulta.
IS, 24.1.2019: Ulla Appelsinin kommentti: Oulun tapahtumista alkoi keskustelu – mutta tämä aihe on tabu:


Asennemuutos on aina yksilöllinen ratkaisu ihmisen kokemaan elämänkriisiin.
Asennemuutosta ei voida saada aikaan koulutuksella eikä kotouttamisella eikä uudelleenkoulutuksella, vaan asennemuutos vaatii, että ihminen johtuu kokemaan läheltäpiti tilanteen. Esimerkiksi Sauli Niinistö koki asennemuutoksen Tapaninpäivänä Thaimaassa. Monet ihmiset kokevat asennemuutoksen tänäkin  päivänä joutuessaan erittäin syvään kriisiin, mihin liittyy jokin fysiologinen vamma.
Hyvin harva ihminen havahtuu siihen, että hänellä on omatkin aivot. Heitä kaikki uskovaiset kutsuvat populisteiksi, vääräuskoisiksi ja harha-ajattelijoiksi.

Uskovaiset ovat ihmisiä siinä, missä presidentitkin, joten myös uskovaisen uskomuksia ei voida poistaa ihmisestä muuten kuin elämänkriisin kautta.
Kotouttaminen on uskonrauhan vakavaa ja tahallista rikkomista, josta pitäisi saada syytteet helpommin kuin uskonnon kritiikistä. Suvaitsevaisia pitäisi uudelleenkouluttaa suomalaisuuteen, niin ehkäpä he siten ymmärtäisivät ne vaikeudet, joita joku muu uskovainen kohtaa, kun hänen "pyhiä" arvojaan yritetään muuttaa.

Jos poliitikot yhtään uskovat psykologian tutkimuksiin,  niin silloin poliitikkojen pitäisi ymmärtää psykologien sanoma laspsuuden merkityksestä ihmisen loppuelämän arvoille. Ei se kuulkaa ihan niin suju kuin Strömsöössä, että ihminen muuttuu kelpo suomalaiseksi, kun hän tulee rajan yli Suomeen. Eikä sekään ole kirkossa kuulutettu, että ihminen voisi tuosta noin vain muuttaa lapsuudessa omaksumansa uskomukset, kun hänelle annetaan käteen maahanmuuttajatesti:

Itä-Savo, 29.1. 2019: Pääkirjoitus: Maahanmuuttajatesti voisi edistää kotoutumista.

Jotta totuus ei unohtuisi, eikä puhuttaisi kaksoistandardeilla, niin kotoutusta ja suomalaisuuteen integroitumista on pidettävä samana asiana, mitä Kiina harjoittaa toisuskovaisia kohtaan. Isänmaallinen uudelleenkoulutus ei eroa siitä, mihin Suomessa tähdätään maahanmuuttajien kotouttamisessa.
YLE, 10.3. 2010: Dalai-lama: Kiina tuhoaa buddhalaisuuden.
YLE, 1.7. 2016: Kiinan kurinpalautus Xinjiangin uiguureille.

Kotouttaminen on joillekin hienompi käsite kuin uudelleenkoulutus, mutta siinäkin maalitaulussa on napakymppi. Valtamedia etsii hajukoirien avulla kotoutuksen napakymppejä aina silloin, kun kotoutetut hudit päätyvät ikävämmällä tavalla otsikoihin. Kummallista, että napakympeistä tehdään suurempia otsikoita kuin kotouttamisen epäonnistujien uhreista, joita kutsutaan yksittäistapauksiksi. Vielä kummallisempaa on se, että niitä napakymppejä ei koskaan sanota yksittäistapauksiksi, vaikka ne nousevat otsikoihin lähinnä epäonnistujien yhteyksissä.

Kaikkein kummallisinta on se, että maahanmuuttajista tehdään otsikoita nimenomaan uhreina; miten he ovat joutuneet uhreiksi siellä jossain, mutta suomalaiset uhrit saavat jäädä pimentoon. Uutisointi suomalaisista uhreina voisi pilata hienon sadun monikulttuurisuudesta, joka alkaa jo muutenkin olla vähän hapan satu,  koska maahanmuuttajilta aletaan edellyttää integroitumista yhteen kulttuuriin, jotta vältyttäisiin niiltä uhreilta, joista ei saa tehdä uutisia, jotta suomalaiset äänestäisivät oikein.

B, 24.1. 2019: Suomen parhaus ei valehtelijoilla parane.
B, 24.1. 2019: Feministien sadan vuoden uni jatkuu.

perjantai 16. marraskuuta 2018

Vihapuhe ongelmista suurin

Ruotsidemokraatit suurempi ongelma kuin päivittäiset murhat :
-MTV, 15.11. 2018: Väkivallalle ei näy loppua Ruotsissa, ainakin kolme ammuttu tällä viikolla – Pitkään maassa asunut suomalainen toppuuttelee: "Eivät monet halua liikkua Suomessakaan yksin pimeällä".

Nämä uutiset ovat aina hyviä uutisia ja suomalaisten pitäisi uskoa, että tuollaiset arkiset murhat eivät lisää kansalaisten turvattomuuden tunnetta, kun ne eivät hetkauta tavan ruotsalaisiakaan. Eli Suomessakin saisi tulla muutama sata murhaa lisää vuosittain ja suomalaiset eivät juurikaan tuntisi oloaan yhtään turvattomammaksi.

Suomalaisten turvallisuuden tunnetta voi järkyttää vain vihapuhe, jota vastaan ruotsalaisetkin ovat taistelleet menestyksekkäästi laittamalla yhden demokraattisesti valitun puolueen pysyvästi jäähylle. Ruotsalaisia ei siis haittaa väkivalta, vaan ainoastaan yhden puolueen julkinen kritiikki väkivaltaisuudelle ja sen perussyille.
Suomea odottaa loistava tulevaisuus. Ensin vaan pitää tehdä niin kuin ruotsalaiset joutuivat pakon edessä toimimaan, eli lopettamaan opettajiksi, hoitajiksi, poliiseiksi ja palomiehiksi aikovilta kaikenlaiset soveltuvuuskokeet, jotta maahanmuuttajista edes osa saataisiin jonkinlaiseen työhön.

Suomessakin pääsi vielä viisikymmentä vuotta sitten töihin kävelemällä vain ovesta sisään, mutta nykyään poliitikot vaativat raksamiehiltäkin kymmenen eri tutkintoa. Onneksi lisääntyvä maahanmuutto pakottaa suomalaisetkin takaisin impivaaralaiseen käytäntöön ja kaikki soveltuvuuskokeet saavat mennä historian roskakoriin, ja suvaitsevaiset kutsuvat sitä edistykseksi.

Kansalainen, 16.11. 2018: Ruotsi: Kunta ostaa hotellin pakolaisille – vain yksi puolue vastustaa.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Myytinmurtaja-Muslimien maailmankuvan testi

Netistä löydetty myytti, jonka mukaan muslimien enemmistöllä on samanlainen ideologia kuin ns. ääri-islamisteilla:
Kaleva, 8.1. 2016: Halla-aho: Islamilaisen maailman enemmistöllä sama maailmankuva kuin Pariisin murhaajilla -- Uutismaailma, 21.1. 2016: TAHARRUSH = TAHRIMINEN
Tutkitaampa hieman, onko siinä myytissä mitään todellista, että mitään maltillista islamia ei ole, vaan islam on islam:

LiveLeak, 12.1. 2016: Islam Female cleric says Rape non-muslims in order to humiliate them!
Inquisitr, 12.1. 2016: Islam Female cleric says Rape non-muslims in order to humiliate them!
“The female prisoners of wars are ‘those whom you own.’ In order to humiliate them, they become the property of the army commander, or of a Muslim, and he can have sex with them just like he has sex with his wives.”

Islam Watch, 2.9. 2007: Turkey’s PM Erdogan: The term “moderate Islam” is ugly and offensive — Islam is Islam

Pamela Geller, 19.1. 2016: Muslim “refugee” sexually assaulted 25-year-old victim after telling her ‘German women are just there for sex



Youtube, 24.11. 2006: Killing of Non-Muslims is Legitimate (British Mullah) - True Filthy Faces of Mullahs
CIJ News, 17.1. 2016: Canadian Imam in Ottawa: Islam is on its way to dominate the entire world

Memri-tv, 27.12. 2016: Egyptian TV Host Amr Adeeb: Nobody Is Fighting the Muslims, They Are Killing One Another
Finnleaks, 18.1. 2016: Vanhainkoteihin sijoitetut ”pakolaislapset” hyväksikäyttäneet ja loukanneet vanhuksia monin tavoin
Wikipedia: List of Islamist terrorist attacks
Patmos, 17.1. 2016: Saksan poliisin kyvyttömyys torjua maahanmuuttajarikollisuutta Kölnissä uutena vuotena puhuu karua kieltä

Kansalainen, 6.1. 2016: Haastattelussa Nicolai Sennels: Islamista, rikollisuudesta ja maahanmuutosta
TS, 12.11. 2012: Islamin todelliset viholliset
Youtube, 21.10. 2015: Irakilainen MTV3:lle: "Suomeen tullaan sossurahojen perässä"

Tuhannet maltilliset muslimit osoittivat, että hädänalaisuus ei vie haluja, vaan himo jatkuu samalla intensiteetillä kuin siellä jossain:
IS, 20.1. 2016: Tutkija uudenvuoden seksuaalirikoksista Helsingissä: Viittaa ”taharrus gamaeen”

Breitbart, 19.1. 2016: Cologne Imam: Girls Were Raped Because They Were Half Naked And Wore Perfume
FrontPageMag, 7.3. 2013: MUSLIM IMAM CLAIMS WOMEN WHO DON'T WEAR HIJABS ARE "ASKING TO BE RAPED", ARRESTED FOR TRYING TO RAPE WOMAN

VU, 8.12. 2016: Integraatioministeri käy sulkemaan islamilaisia päiväkoteja - "rinnakkainen maailma lapsille" järkytti
Let me google that for you: Muslims Rape Women who don't wear
Kun maailma ei tajua, 17.9. 2011: Naisen asema islamissa
YLE, 20.1. 2016: Islamin tutkija: Naisten ahdistelua ei pidä hyssytellä – taustalla vääristynyt kuva länsimaisista naisista -- siis ihan kaikilla muslimeilla maailmankuva on vääristynyt

lauantai 16. tammikuuta 2016

Eurooppa menee kohden tuhoaan

IS, 27.1. 2016: Hägglund komppaa ruotsalaiskenraalin kohulausuntoa: Yhtäläisyys 1930-lukuun ilmeinen
Geopoliittinen katsaus, 23.4. 2015: Suomi on joutumassa sodan jalkoihin – Ja pääosin omasta syystään
Youtube, 16.1. 2016: Civil war in Germany with refugees Jan 16, 2016
YLE, 20.1. 2016: DN: Ruotsin poliisi salaa turvapaikanhakijoihin liittyviä tutkimuksia – "Tilanne alkaa käydä vaaralliseksi"

Tuntosarveni kertovat, että syksymmällä Euroopassa kehittyy paikallisia kahakoita, joissa verta vuotaa todella paljon. En usko, että mikään enää voi estää Eurooppaan kehittyviä sisällissotia, sillä mitävittua-eliitin maahanmuuttopolitiikka tulee pysymään vähintään samana kuin tähänkin asti, jollei käy niin, että eliitti haluaa vain lisätä kehitysmaista tulevien pakolaisten määrää miljoonilla.
MV, 16.1. 2016: Arvio: Eurooppaan vuonna 2016 jopa kolminkertainen määrä matuja edellisvuoteen verrattuna
Sunday Express, 16.1. 2016: World Migrant Crisis: Refugee numbers reach 60 MILLION – how can Europe house them all?
Tea Party, 17.1. 2016: ‘Get Ready For 100-Year War With Islam’
US, 20.1. 2016: Sipilän erityisedustaja sanoo ääneen: ”Pakolaiskriisi vasta alkusoittoa – Eurooppaa häiritään systemaattisesti”
Väestötiede, 1.12. 2015: Prof. Heinsohn: Maahanmuuttajien vyöry lopettaa Euroopan vuoteen 2050 mennessä

Isoja ja pieniä vihjeitä tulevasta katastrofista ilmestyy nettiin ja kaduille jatkuvasti. Esimerkiksi tällainen pohdinta, Kuinka lännen liberaalit auttoivat luomaan radikaalin islamismin, missä kerrotaan, miten muslimimaat olivat vielä 60 luvulla länsimaiden näköisiä, mutta sitten länsimaissa alkanut vapaa kasvatus toi kaduille huumehörhöt ja seksuaalisen vapautumisen, joka sai muslimit kääntymään takaisin kivikauden arvoihin.
Itsekin inhoan sitä vapautta, mikä näkyy kaikkialla lännessä pelkkänä hölmöilynä, jonka viimeisin seuraus on suomalaisten työhaluttomuus, koulujen kurittomuus  ja kunnon romahtaminen, joten kun ajattelen itseni muslimiksi voin hyvin ymmärtää sitä muslimien moraalista närkästystä, jota vielä lisäsi suuresti 1970-luvun öljykriisi ja sitä seurannut USA:n sekaantuminen lähes kaikkeen. Toki, eivät muslmitkaan töitä tee, mutta heidän motiivinsa loisimiseen ei johdu vapaasta kasvstuksesta.
Riippumaton media, 13.1. 2016: NORJAN TIEDUSTELUPÄÄLLIKKÖ VAROITTAA MUSLIMIEN MAAHANMUUTOSTA
Olli Pusa, 15.1. 2016: Valehteletko meille Petteri Orpo?
IL, 16.1. 2016: JHL jyrähtää sisäministerin puheista: "Ei seuraa muuta kuin sekasortoa"

Pelkkä pakolaisten rekisteröinti ei vähennä tippaakaan pakoloisten tulvaa. Mitävittua-poliitikot suhtautuvat kaikkeen pelkällä tunteellisuudella, joka merkitsee sitä, että mitä enemmän Afrikassa ja muslimimaissa kehittyy konflikteja sitä himokkaammin eliitti haluaa niitä tännekin.
New Observer, 15.1. 2016: Germany: 51,395 Invaders since Jan - ja miljoonia odottaa Turkin rajalla
Bild, 12.1. 2016: EU-Sondersteuer auf Benzi (Bensavero mokutuksen kustannuksiin)

Länteen muuttaneet muslimit näkevät, että Lännellä ei ole arvoja. Kun arvot ovat kadonneet, niin muslimit hakevat ratkaisua menneisyydestä. Ja länsimaiset joutuvat ratkaisemaan menneisyyteen palanneiden muodostaman ongelman palaamalla itsekin menneisyyteen.

Vielä vähän aikaa suvakit kaikessa tunteellisuudessaan yrittävät hangoitella vastaan ja nuoleskella muslimeja, mutta varmaa on, että myös Länsi joutuu etsimään uudestaan  perusarvonsa, eikä niitä voi löytää mistään muualta kuin menneisyydestä.
Olen itse asiassa iloinen siitä, että muslimien tulva länsimaihin auttaa länkkäreitä löytämään uudelleen ne arvot, jotka hukkuivat vapaan kasvatuksen älyttömyyksiin. Maailmaa odottaa loistava tulevaisuus, kunhan ensin hoidetaan tämä ovella odottava Menneisyyksien sota alta pois
Lisää vihjeitä, miksi katson, ettei tämä voi jatkua, vaan päättyy vasta sitten, kun myös päättäjät tajuavat yhteisten perusarvojen tärkeyden:
The Telegraph, 19.1. 2016: World faces wave of epic debt defaults, fears central bank veteran
TE, 18.1. 2016: Järisyttävä summa: Jopa puolet EU:n kehitysavusta menee kankkulan kaivoon
Nuorten miesten pullistuma, IS, 17.1. 2016: The Economist: Miesten osuus Ruotsissa kasvaa rajusti maahanmuuttajien takia – ”Tämä on huolestuttavaa”
Sikolätti, 28.11. 2015: Unelmoijien yhteiskuntakokeilun seuraus: Ruotsi samassa sarjassa Kiinan kanssa

Kaikkialla maailmassamme päättäjät haluavat rikastua maahanmuutolla. Suomessakin on kymmenittäin päättävissä asemissa olevia ja päättäjien lähipiiriin kuuluvia, jotka eivät halua kuulla mitään siitä todellisuudesta, jonka on saanut aikaan massiivinen miespakoloisten maahantunkeutuminen. Rajoja ei tietysti voi sulkea, koska muutoin tunnejuoppojen päättäjien sivubisnekset kärsisivät.
Professorin ajatuksia, 16.1. 2016: Turvapaikkatalouden monet kasvot

Tämä monikulttuurien sekoittuminen olisi mennyt rauhallisesti vain siinä tapauksessa, että maahantulijoille ei olisi järjestetty minkäänlaista taloudellista turvaa veronmaksajien rahoilla, jolloin Eurooppaan olisi tullut vain muutamia. Nyt sadat miljoonat kehitysmaalaiset keskiaikaisine tapoineen vaativat pääsyä Euroopppaan, koska poliittiset päättäjät mitävittua-suvakkeineen ovat mainostaneet, että tänne sopii tulla ja täällä kaikille annetaan ilmainen elämä, eikä kenenkään tarvitse tehdä mitään, -- jos sattuu olemaan muslimi.

MitäVittua-Suvakit ovat heti stoppaamassa maahanmuuttajan pääsyä, jos hän on kristitty:
YLE, 16.1. 2016: Kristitty Narges Ghavamabadi suljettiin Metsälän säilöönottoyksikköön odottamaan maasta poistamista dublinsoppimuksen mukaisesti

Tuollainen on se saatanallinen suvakkisyteemi, joka yhdessä kaikkien muiden Euroopan suvakkien kanssa kyllä ottaa maahan miljoonittain muslimeja ja antaa heidän täysin vapaasti terrorisoida kantiksia, mutta auta armias, jos Mitä-Vittua-suvakit saavat käsiinsä maahan tulleen kristityn, niin kyllä heti laitetaan telkien taakse ja huudetaan apuun Euroopan komission dublinsopimuksia.
Huomatkaa, että dublinsopimuksia ei ikinä sovelleta muslimeihin, vaan täältä karkoitetaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla olisi aito mahdollisuus integroitua suomalaiseen kulttuuriin, joka on muuten vielä on maailman parasta: Blogi, 23.4, 2013: Kansojen vertailua-Suomi paras

Juuri tuollaisen idioottimaisen hyysäyspolitiikan seurauksena ei mene enää montaa kuukautta, kun ensimmäiset lähiöt palavat Euroopassa, jota seuraa suorat ja veriset yhteenotot matujen ja kasujen kanssa ja ensi alkuun mitävittua-suvakkipoliitikot ovat armeijoineen poliiseineen matujen puolella omia kansalaisiaan vastaan, josta seuraa ennennäkemätön pakolaisaalto suuntautuen myös Venäjälle, josta seuraa Venäjän hyökkäys...

Olen niin Putinin kuin Trumpinkin kannattaja, sillä kannatan järjestystä, johon mitävittua-suvakit tunnejuoppoina eivät ikinä pysty, Blogi, 16.1. 2016: MV-Suvakkien suurin valhe paljastettu

US, 16.1. 2016: Hyytävä ennuste ”uudesta maailmanjärjestyksestä”: ”Tämä on vasta alkua”
Riikka Purra, 14.1. 2016: Seksi, miehet & syylliset
YLE, 14.1. 2016: Kolme tanskalaista yökerhoa kyllästyi ahdisteleviin turvapaikanhakijoihin – ovet aukeavat kielitestin jälkeen

Youtube, Pat Connel, 15.1. 2016: Europe's Betrayal of Women
Lmgtfy: Sudden jihad syndrome
Blogi, 19.1. 2016: Myytinmurtaja-Muslimien maailmankuvan testi

torstai 18. maaliskuuta 2010

Kulttuurien testausta

Poliitikot päättivät niinku suorittaa laboratoriokokeen. Kokeen tarkoituksena on todistaa maahanmuuttokriitikoiden väitteet vääriksi. Koetta varten rikkautta vailla olevat poliitikot tarvitsevat seuraavia asioita:
A) Kaikki kaupungit
B) Vapaan maahanmuuton
C) Älymystön sekakuoron
D) Kritiikistä vapaan lehdistön
E) Valtion, joka tekee lait sopiviksi kokeen suorittamiseksi


On se hyvä, että poliitikot ottivat opikseen Neuvostoliitosta; Ateistisen kommunismin testaus oli toki hyvä tehdä ajoissa, mutta sitä koetta varten valittiin aivan turhan suuri laboratorio, USSR.
Nyt poliitikot testaavat ideologiansa toimivuutta paljon pienemmillä testialueilla kuin maailman suurimmalla valtiolla; poliitikot ovat valinneet kaupungit koelaboratorioikseen.

Ympäri maailman nähdään, miten kaupungit alkavat ränsistyä sitä mukaan mitä enemmän niihin tulee maahanmuuttajia tietyn uskonnon alueelta. Ennustan, että monet suuret ja pienet kaupungit tulevat tyhjentymään ns. valkoisista, jolloin niiden hoito jää kokonaan maahan muuttaneiden varaan, jolloin huomataan, miten niitä oikein hoidetaan.

Tämän poliitikoiden alulle paneman tieteellisen kokeen tulos tulee olemaan yllätys monelle. Itse olen sitä mieltä, että nyt saamme käytännössä nähdä, pitääkö poliitikkojen oletus rotujen älykkyyseroista paikkansa; Poliitikoiden mukaan kaikki ihmiset ovat tasan yhtä älykkäitä; että älykkyys ei riipu geeneistä, tai että erot johtuvat kulttuurieroista. Yhtä kaikki. Poliitikoiden ennakko-oletuksen mukaan kaikki ovat kuitenkin tismalleen saman arvoisia, paitsi rahassa mitattuna, rahassa, joka on mittana ihmisen älykkyydelle.

Kolmenkymmenen vuoden kuluessa olemme suorittaneet poliitikoiden alulle paneman testin, mikä kulttuuri on paras, tai mikä uskonto on paras, tai mikä rotu on paras. Koska poliitikot eivät halua järkiperäistä politiikkaa, niin silloin heidän on pakko testata käytännössä omat ideansa.
Harmi vaan, että lapsillamme ei ole asiaan veto-oikeutta.

Youtube: BNP: The True Face Of Immigration, vapaita miehiä,
joiden tärkein työ on niinku mikä?



The Local: Erdogan urges German Turks not to integrate
Spegel onlina: Mouthpieces for Turkish Interests
Ankara Seeks Influence through Turks Living Abroad; Assimilation is a crime against humanity.

Creeping sharia: Somali Muslims Changing Small Tennessee Town
THE DEATH OF JOHANNESBURG: THE DEATH OF JOHANNESBURG
Debbie Schlussel: A Preview of What Happens When Muslims Reach Critical Mass: Jews Forced to Leave Malmo, Sweden
Bare naked islam: EUROPE: ‘NO-GO’ ZONE Muslim Areas: Coming soon to a neighborhood near you
Debbie Schlussel: To My Irish-American Friends & Readers, Happy St. Patrick’s Day; Old Irish Joke No Longer Funny–Your Homeland is Becoming Muslim