IS, 29.1. 2021: Kansanedustaja Juha Mäenpää vei 13 autoa romuksi.
Jos poliitikko käyttää hyväkseen poliitikkojen säätämiä typeriä lakeja jopa väittäen, että se on laillista, niin silloin kyseessä on selvästi maapetos. Maanpetoksesta pitää säätää ankarin mahdollinen rangaistus, eikä se suinkaan ole elinkautinen veronmaksajien ruokkona.
Ei ole sellaista kansanedustajaa, joka tekisi jotain kansan hyväksi. Joka ikinen laki on tarkoitettu vain kansanedustajia varten. Vai onko joku todella niin typerä uskossaan, että jatkuvasti lisääntyvät lait olisivat oikeasti hyväksi kansalle. Onko ihan oikeasti mahdollista, että jopa suomalaiset luulevat, miten maailmasta tulee sitä parempi mitä enemmän lakeja poliitikot säätävät! Vasta silloinko vitun persuistakin tulisi viisaita, kun he olisivat säätäneet 10 miljoonaa lakia kaikkien niiden idioottimaisten lakien lisäksi, joita virherpaskakommarit ovat jo säätäneet?
Näyttää siltä, ettei yksikään tajua, että mitä enemmän lakeja sitä avoimemmin vitun typerät kansanedustajat voivat hyötyä niistä. Typeryys on siinä, että joka kerta kun kansanedustaja hyötyy laista, niin siinä samalla hän todistaa olevansa pelkkä idiootti. Se on idioottien tavoite saada aikaan mahdollisiman paljon lakeja, jotta vitun apaattiset kansalaiset voisivat korkeintaan surkutella, että he eivät voi mitään, koska laki sanoo niin, eikä kansalaiset tajua, että juuri se lakien yletön lisääminen on joka vitun poliitikon korkein tavoite, jotta kansalaisille voitaisiin aina esittää, että kaikki poliitikkojen typeryydet ovat laillisia. Ihan sama juttu kuin itäpuolellakin.
Lakikokoelma on yksi vitun porsaanreikä; mitä enemmän lakeja sitä paremmin vitun poliitikot voivat perustella, että he eivät tee mitään väärää kerätessään miljoonia veronmaksajien rahoja.
Jokainen kansanedustaja pyrkii aina löytämään jokaisesta laista porsaanreiän, ja jos hän ei sitä heti tajua, jos se on toisen puolueen keksimä juttu, niin opposition kansanedustajat vievät hallituspuoleen edustajia Mamma Rosaan ja juottavat heille kaljaa siinä toivossa, että he voisivat kuulla, miten myös he voisivat hyötyä hallituksen lakiesityksistä. Kyseinen typerä persukin varmasti tiesi, että hänen oma etunsa on siinä, että hän kannattaa paskan vihreiden kommunistien typerää romutuspalkkiota, koska kyseinen vitun persu luulee olevansa persuaukinen kulutettuaan kaikki eduskunnan kokouspalkkionsa typeriin romuihin.
Ehdotan, että lakien määrä pudotetaan samalle tasolle, jolla ilmakehän hiilidioksin määrä oli vuonna 1882. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi kaikkia valtioita kehotetaan luopumaan kaikesta lainsäädännöstä seuraavan tuhannen vuoden aikana, jolloin ihmiset oppisivat elämään ihmisiksi pelkän oman järkensä mukaan. Järki ei voi milloinkaan kumota järkeä, joten ainoa lisätty laki voisi kuulua, että jokainen, joka ei käyttäydy järjellisesti, laitettaisiin loppuiäkseen kaivokseen töihin. Ehdotan, että sinne laitettaisiin hetimmiten kaikki, jotka haluavat pomottaa muita, eli kaikki ne, jotka haluavat poliitikoiksi.
ps. Poliitikoilla on yhtä alhainen kunniakäsitys kuin islamisteilla tai Thaimaan kuninkaalla. Poliitikot ovat säätäneet, että poliisin on keskistettävä kaikki liikenevät voimavarat, jos joku paskantärkeä poliitikko luulee olevansa loukkaantunut. Miten olisi, jos vitun tärkeille poliitikoille ilmoitettaisiin, että heidän asiansa hoidetaan sitten, kun muiden kansalaisten tekemiltä rikosilmoituksilta ennätettäisiin,.
Sellainen saisi aikaan sen, että poliitikkojen olisi pakko lisätä poliisien määrää vähintään kolmella tuhannella, koska muutoin vitun paskantärkeiden poliitikkojen loukkaantumiset olisivat vähempiarvoisia kuin tavallisten kansalaisten pyörävarkaudet, joista poliisi ei nykyään selvitä yhden yhtäkään.
Joka kerta kun poliitikko kokee loukkaantuneensa, niin siinä on kyse kunniakulttuurista. Kaikkein idioottimaisinta on se, että yleinen syyttäjä kokee velvollisuudekseen olevansa poliitikkojen kunnian ensimmäinen puolustaja, joka merkitsee käytännössä sitä, että Suomen valtio toimii samoin kuin islamistit.
Jokaisena työpäivänään yleinen syyttäjä heittää roskikseen kaikki rikosilmoitukset polkupyörävarkauksista ja määrää tuhat poliisia selvittämään, kuka on syyllinen poliitikon käärmeenkyyneleihin.