keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Carnivore-science

Stalin julisti, että kun vain ensin keksitään rikos, niin sitten on helppoa löytää syyllinenkin. Nyt lihansyöjätiedemiehet ovat keksineet oivallisen keinon, jolla he oikeuttavat ihmiskunnalle ikuisiksi ajoiksi eläinten orjuuttamisen ja äärimmäisen brutaalin hyötykäytön; kasvissyöjien aivot kuulemma kutistuvat tieteellisesti kuusi kertaa todennäköisemmin kuin tiedemiesten aivot!

Lihansyöjien pitäisi kyllä nyt katsella kasvinsyöjien elämää luonnossa ennen kuin julistavat päättömiä totuuksiaan tieteellisellä auktoriteetillaan. Otetaan esimerkiksi Venninen: Johan Venninen oli loppupuolikkaan 99-vuotisesta elämästään puhdas kasvissyöjä.
Hän oli keksijä parhaasta päästä. Hänen lihasvoimansa olivat niin suuret, ettei se kiinnostanut kertaakaan julkista hallintoa, johon myös tiede-instituutio kuuluu olennaisena osana, jolla poliitikot perustelevat typeriä päätöksiään; Tiedemiehet ovat yleisesti ottaen poliitikkojen palkkaamia suojatyöläisiä, joiden nollatutkimuksilla poliitikot pyrkivät muuttamaan kaiken vain rahassa mitattavaksi.

Yllä oleva on totuus, koska jos tiede todistaisi ruohon syönnin olevan ihmiselle pelkästään eduksi, niin silloin tietysti rahan arvoinen ruuantuotanto romahtaisi, koska ihmiset saisivat syödä vapaasti vaikka puistojen ruohikkoa, jolloin kauppiaidenkin pitäisi syödä elääkseen ilmaista ruohoa ja antaa kasvaa pihallaan ilmaiseksi omenapuita.

Institutionaalisen tieteen edustajat ovat sisäistäneet rahatalouden niin täydellisesti, että he eivät voi mitään muuta kuin todistella rahatalouden autuutta ja julistaa lihansyöjätieteen tutkimukset tieteen siunaamiksi ikuisiksi totuuksiksi, jotta rahatalous ei vaan kaatuisi heidän aikanaan.
Tiedemiehet eivät edes voi ajatella olevansa vain ja ainoastaan rahan orjia, koska rahan vaatiminen on heistä niin luonnollista, että he eivät kertakaikkiaan pysty ymmärtämään minkään muun laista elämää.
Olisihan se kaameaa, jos tiedemies "joutuisi" käymään ruokatunnilla repimässä ruohoa ruuakseen; se on niin hirvittävä ajatus, että kunnon tiedemies ei voi mitään muuta kuin julistaa lihansyönnin autuutta ja yrittää keksiä, mistä rikoksesta kasvissyöjiä voisi syyttää, jotta tiedemies voisi julistaa Taivaan Portilla olevansa autuas.

YLE: Johan on Venninen
tiede.fi/keskustelut: Kasvissyönti kutistaa aivoja
news.com: Going veggie shrinks the brain
Blogi: Johan on Venninen

tiistai 30. joulukuuta 2008

esimerkiksi Venninen

Tänään tulee YLE TV1:ltä Johan Vennisestä kertovia dokumentteja. Venninen on erittäin mielenkiintoinen persoonallisuus. Mutta hänen omien sanojensa mukaan häntä ei saisi nostaa jalustalle, vaan pikemminkin muiden tulisi etsiä itsestään sitä sama sisua ja elämänvoimaa, jolla hän sai aikaan jotakin täysin uskomatonta.

Meissä kaikissa on sitä samaa voimaa, jota oli Vennisessä. Sen voiman saa esille vain asennoituminen elämään. Nykymaailmassa hyvin harvat ovat asennoituneet elämään; suurin osa ihmistä on asennoitunut vain rahan ahnehtijoiksi. Jos et tiedä, mitä on todellinen ihmiselämä, niin silloin suosittelen, että tarkastelet sellaisten ihmisten elämää, joilla ei ole päällimmäisenä ajatuksena raha ja sen tyydyttämätön lisääminen.

Rikkautta etsivien on varmaan täysin mahdotonta asennoitua elämään vaatimattomasti. Rahasta työtä tekevät kyllä osaavat nostaa jalustalle sellaisia ihmisiä kuten Venninen, mutta itse he eivät halua elää ylevää elämää.

Vaatimaton elämä ei ole mikään este itsensä toteuttamiselle. Päin vastoin. Ihminen voi olla oma itsensä vain silloin, kun hän ei vaadi muita rahoittamaan omia mielihalujaan; yhtä rikasta varten maailmaan pitää jatkuvasti synnyttää lisää ja lisää halpatyövoimaa, koska ihminen ei voi olla rikas, jos hän ei koko ajan vaadi lisää itselleen.
Yksilöllä voi olla enemmän rahaa kuin muilla vain siten, että se on muilta pois, joka käytännössä merkitsee sitä, että mitä rikkaampi sitä pienempi on hänen työpanoksensa.

Rikas vaatii muiden töitä itselleen, kun taasen vaatimaton osaa ja pystyy itse tekemään omalla kehollaan sitä, mitä hän tarvitsee. Vaatimatonta elämää varten ei vaadita yhtään halpatyötä tekevää ihmistä.

Tästä huomataan, miten hirvittävän väärässä on joka ikinen rahatalouden asiantuntija, jotka julistavat "ilosanomaa" jatkuvasta talouskasvusta, eli rahan arvon alentamisesta, jotta rikkaiden ei vaan tarvitse missään taloustilanteessa sormeaan nostaa oman elämänsä elämiseksi.

Vennisellä oli elämänarvoja, vaikka hänen eläessään yksikään rikas ei voinut Vennisen arvoja arvostaa. Ihminen ei arvosta toisen arvoja, jos hän ei pysty elämään niitä arvoja todeksi. Venninen todisti kaikille, että hänen arvojensa mukaan voidaan elää, eikä hänen arvojensa mukainen elämä ole keltään muulta pois.

Nykyinen maailman tilanne todistaa myös, että rikkaiden arvojen mukaan ei voida elää. Rahan maailma ei olisi voinut koskaan elää päivää kauemmin, jos kaikki olisivat rikkaita, eli jatkuvassa puutteessa. Rahan maailma pystyi kitumaan kaikki nämä vuosisadat vain siksi, että aina on ollut vennisiä; vaatimattomia ihmisiä, jotka ovat vain tehneet velvollisuutensa vaatimatta siitä rahaa tai kunniaa itselleen.

Venniset ovat tähän saakka pitäneet maailmaa pystyssä. Rikkailla ei ole mitään ansiota maailman jatkumiselle, vaan jokainen rikas vain köyhdyttää maailmaa, koska jokainen rikas elää yli varojensa; jokainen rikas, eli palkanvaatija vaatii itselleen koko työnsä arvon ja useimmiten moninkertaisesti; yksikään rikas ei tuota uutta arvoa maailman, koska rikkaat vaativat itselleen koko työnsä arvon.

Jos tai kun ihminen vaatii työstään ns. täyden korvauksen, niin jokaisen pitäisi silloin tajuta, että hän ei ole silloin yhteiskunnalle tuottava yksilö. Ihminen on yhteiskunnalle sitä tuottavampi mitä vähemmän hän vaatii työnsä arvoa itselleen. Täten huomataan triviaalisti, että kaikkein arvokkain ihminen on se, joka ei vaadi mitään arvoa työstään, koska silloin hänen työnsä arvo tule kokonaan ihmiskunnan hyväksi.
Vain vaatimaton ihminen voi olla täysin varma omasta arvostaan.

Tänä iltana TV1:ltä tulee Tositarina -dokumentti nimeltä Vennisen testamentti. Siinä Venninen testamenttaa koko elämäntyönsä ihmiskunnalle. Älyllisessä maailmassa ihmisen ei edes tarvitse erikseen testamentata elämäntyötään jälkipolville, koska jokainen älykäs sen tajuaa itsekin, että ihmisen kaikki aineellinen työ jää aina hänen jälkensä. Kukaan ei ota täältä mitään aineellista mukaan.

On vallan typerää estää ihmisiä elämästä vaatimatonta elämää. Rikkaat kuitenkin ikään kuin vahingossa silloin tällöin sallivat joillekin mahdollisuuden vennismäiseen elämään. Tosin, jos rikkaat olisivat tienneet, miten esimerkiksi Venninen elää, niin he olisivat kauhistuneet sitä ja vaatineet Vennistä lopettamaan heti moisen typeryyden, kuten että sokea muka voisi elää sellaista elämää, mitä erittäin älykäs näkevä ihminen parhaimmillaan voisi elää.

Miten moni palkalla eläjä on minullekin tullut sanomaan, että lopeta heti toi typeryys ja mene oikeisiin töihin (viittaus mun rakentamaan kivilinnaan)! Rikkaiden mukaan se ei ole oikeaa työtä, jota Venninen teki, koska Vennisen työ ei tuottanut rikkaille mitään taloudellista arvoa.

YLE: Johan on Venninen
Wikipedia: Johan Venninen
Blogikirjoitus: Johan E. Venninen

maanantai 22. joulukuuta 2008

Kriisinhallinta on krapularyyppy

Monia lääkäreitä varmaankin voisi turhauttaa, jos ihminen tulee uudestaan ja uudestaan kipeeksi samasta vaivasta. Montakohan kertaa esimerkiksi lääkäri suostuisi vaihtamaan ihmiselle uuden maksan, kun edellisen tuhoaa juopumuksen aiheuttama maksakirroosi...

Talouskriisien hallinta on periaatteessa samaa työtä, mitä lääkärit tekevät. Kriisinhallinta pyrkii parantamaan yhteiskunnan sitä kohdanneesta kriisistä. Kriisinhallintaa tekevien ihmisten toiveena voisi myös olettaa olevan, että tämä kriisi olisi se vihon viimeinen, ettei enää uudestaan tarvitse hoitaa yhteiskuntaa samasta kriisistä.

Toisin kuitenkin aina käy. Yksilö-ihminen kuolee lopulta jatkuviin kriiseihinsä, mutta miten käy yhteiskunnan, joka hoippuu kriisistä kriisiin? Miten kauan ihmiset sukupolvista toisiin jaksavat jatkuvasti korjailla yhteiskuntaa samasta syystä?

Yksittäiset ihmiset ilman kollektiivista muistia eivät kaiketi pystyisi huomaamaan yhteiskuntaa vaivaavan samanlainen juoppous mikä vaivaa lukemattomia yksilöitä. Mutta historiankirjoitus tuo esille sukupolvien ajan jatkuneita kriisejä, joilla kaikille on yksi yhteinen nimittäjä; Rikkaat.

Ennemmin tai myöhemmin historia paljastaa rikkaiden täydellisen alastomuuden. Silloin rikkaat eivät voi enää vedota palkkaamiensa talousoppineiden höpinöihin, joilla ne ovat voineet eksyttää auktoriteettiuskoisia yksilöitä, joilla ei ole ollut kovinkaan suurta halua ymmärtää menneisyyttä.

Nyt koko ihmiskuntaa on kohdannut kriisi, joka aiemmin on esiintynyt korkeintaan mannermaisena ilmiönä. Nyt siitä on tullut globaali kriisi, jonka syyt ovat edelleen samat, mitkä aiheuttavat paikallistakin lamaantumista. Tietysti talouden asiantuntijat yrittävät selittää tämänkin kriisin sillä, että lama on täysin luonnollinen ja erottamaton osa rahataloutta, jossa he tietysti ovat oikeassa, koska rahatalous on itsessään pelkkä katastrofi.

Viisas ihminen todellakin voisi kysyä, mitä järkeä se on jatkuvasti parantaa ihmiskuntaa kriisistä, kun se on vain oire paljon vakavammasta sairaudesta; ahneudesta. Talouskriisien hoitamisella ei todellakaan ole mitään parantavaa vaikutusta. Kriisien hallinta vain ehdollistaa rikkaat entistäkin lujemmin rahajuopoiksi. Kyse on ihan siitä, jos lääkärit hoitaisivat juoppojen krapulaa ja hulluuskohtauksia vain siksi, että juoppo pääsisi mahdollisimman nopeasti uudestaan ryyppäämään.

Ihmiskunnalle olisi ehdottomasti parempi, että tätä kriisiä ei lainkaan hoidettaisi mitenkään, vaan rikkaiden annettaisiin ihan itse kärsiä rahajuoppouden vieroitusoireet. Jos näin ei menetellä, niin rikkaat pääsevät taasen uudestaan humaltumaan rahasta, jota seuraa uusi lama, jonka syy edelleen täsmälleen sama; rikkaiden täydellinen typeryys, eli rahahulluus. JibJab - 2008 Year In Review:


Uusi Suomi: Britannian hallitus sai kirkonkirouksen: “Olette moraalisesti mädäntyneitä
Iltalehti: Nassim Talebin mukaan maailmaa ohjaavat taitamattomat kapteenit
Iltalehti: Niinistö: Nyt tarvitaan porukkahenkeä!
Googlehaku: Talouskriisi
HS: ABB varautuu EU:ssa ja USA:ssa suuriin oikeudenkäynti- ja korvauskustannuksiin
Iltalehti: Veroparasiittien varat virtaavat säiliöihin

perjantai 19. joulukuuta 2008

Stockholm-syndrome and Mind-phenomenons

Ihmismieli on täydellisesti yhtä kosmisten ilmiöiden kanssa. Planeetan ilmiöt kuuluvat kosmisiin ilmiöihin myös; ihmismieli ei ole syytön planeetan maaperän -, meren -ja ilmakehän ilmiöihin. Jos tätä asiaa tutkittaisiin, niin huomattaisiin, miten ihmistä on kohdannut luonnonilmiöistä johtuvia katastrofeja aina silloin, kun ihmisen omalla systeemillä menee huonosti

Ei ole sattumaa, että kehitysmaat ovat sijoittuneet luonnonmullistuksille alttiisiin paikkoihin, eikä sekään ollut sattuma, kun suomalaiset joutuivat talvisodan lisäksi kokemaan ennätyksellisen kovan talven. Afrikan kuivuus ja tulvat eivät johdu luonnosta, vaan ihmisluonnosta.
Kun rahatalouden vaikeat ajat listattaisiin yksiin kansiin luonnonilmiöiden kanssa, niin huomattaisiin, miten ihmismieli kollektiivina on kytkeytynyt planeettaan ja sitä myötä koko universumiin.

Nyt meitä odottaa rahatalouden maailmanlaajuinen romahdus. Tämä ei ole uskonnollista profetiaa, kun ennalta nähdään, että samaan aikaan ihmiskuntaa odottaa ennennäkemätön katastrofi.

On ollut täysin epätieteellistä opettaa, että ihminen on luonnosta erillinen ilmiö; että ihmisen tietoisuus, äly ja aistit eivät nouse universumin perusrakenteesta, vaan ne muka tulivat sattumalta kosmokseen miljardeja vuosia myöhemmin kuin materia; että materia oli ensin yksin olemassa ilman mitään tietoisuutta ja älyä. Ateistisen tieteen mukaan materia ihan sattumalta tuli itsestään olemattomuudesta jättäen taakseen älyn lymyämään, ja sitten sattuma heitti älyn olevaisuuteen, kun materia oli ensin yksin saanut lillua omassa liemessään...

Tuollainen opetus ihmisen erillisyydestä on osaltaan vaikuttamassa ihmismieleen niin voimakkaita myrskyjä, että se myrskyisyys tulee pian esille planeetan tilan äkillisenä ja rajuna muuttumisena, joka tulee tuhoaman ateistisen tieteen yhdessä institutionaalisen uskonnon kanssa.

Se ei ollut sattumaa, kun Etelä-Ruotsissa oli 4.7 Richterin maanjäristys. Oli täysin odotettavissa, että alueella voimakkaasti esiintyvä mielen kuohunta ilmentyy myös maan kuoren liikkeinä. Pika puoliin myös Kreikkaa koettelee joku luonnon mullistus, kuten Keski-Eurooppa on joutunut vesimassojen ja sääilmiöiden "vihan" kohteeksi, koska sen alueen ihmiset ovat tehneet mielellisyyden vastaisia, epämielekkäitä tekoja.

Jos suomen poliittinen johto ei koe heräämisiä, niin hekin saavat aikaan yhä voimakkaampaa mielen kuohuntaa myös tänne päin, ja se taasen tulee ennen pitkää ilmi luonnonmullistuksina.

On tietysti selvää, että sekulaarinen yhteiskunta ei voi käsittää sitä, että kaikesta maallistumisesta huolimatta ihminen ei voi päästä eroon luonnosta; Luonto ja ihminen kuuluvat kaikkine ominaisuuksineen erottamattomasti yhteen. Se on ollut ihmisen ajattelemattomuudesta johtuvan ahneuden seuraus uskotella, että ihmisen ominaisuudet, -kuten äly tai tietoisuus- eivät kuulu luontoon, vaan ne ovat vain ajallisia sattumia olemattomuudessa lilluvassa ateistisessa mössössä.

Ihmisiä on alistettu ja pidetty orjuudesssa jo niin kauan, että he eivät muista, millaista oli vapaana; kaikki lakiuskovaiset kärsivät Tukholma-syndroomasta. Lakiuskovaiset (rikkaat, rikkautta himoitsevat, uskovaiset jms) ovat alistuneet sukupolvia jatkuneeseen uhkailuun ja ihmisyyden maahan polkemiseen.

Rikkaat (hallitsijat; papisto, poliitikot, lääkärit ja sotilaat) pitävät huolen siitä, ettei ihmiskunta vaan koskaan yhdisty. Ihmisiä hallitaan hajottamalla ja eristämällä, jotta he eivät huomaisi mitään loogista luonnostaan. Ihmisiä uhkaillaan huonoilla ajoilla ja perusturvan menetyksellä, jotta he sokeina tottelisivat Ihmisiä rajoitetaan laeilla ja raja-aidoilla, jotta he eivät kykenisi älyämään ykseyttä. Ihmisiä asutetaan lokeroihin, jotta he eivät voisi kokea hiljaisuutta. Ihmisiä opetetaan tappamaan, jotta valtiolla olisi kaiken hiljentävä väkivaltakoneisto. Ihmisiä luukutetaan ja nöyryytetään, jotta he ruokkisivat rikkaita. Ihmisistä tehdään oppineita, jotta he välttyisivät itse oppimasta. Ihmisiä pelotellaan syrjäytymisellä, jotta he eivät tajuaisi rikkaiden (s.o. pelottelijoiden) olevan elämästä syrjäytyneitä.

Ihmiset ovat todellakin alkaneet rakastaa juuri niitä, jotka kaiken aikaan nöyryyttävät, pahoinpitelevät ja orjuuttavat heitä. Koko kansakunta on Tukholma-syndrooman vallassa, joten kukaan ei pysty ajattelemaan mitään muuta kuin miten saisi lisää ja lisää rahaa, jotta rikkaista tulisi entistä ja rikkaampia ja köyhät menettäisivät senkin, jota he luulivat hallitsevansa.

Rikkaat kaappaavat ihmiset orjikseen; paijaajikseen ja syöttäjikseen heti, kun he syntyvät maailmaan. Ihmiset ovat niin tottuneita ruokkimaan ja hyysäämään rikkaita, että he jopa luulevat ihan aidosti rakastavansa heitä; ihmiset eivät näe rikkaissa mitään vikaa, koska rikkaathan aina puhuvat julkisissa juhlissaan niin kauniisti. Ja jos rikas syyttääkin köyhiä sanoen heidän olevan itse syypäitä köyhyyteen, niin toki orjaihmiset eivät voi muuta kuin hymyillä autuaana ja hokea itsekin rikkaiden selittelyjä, että niinhän köyhät todellakin ovat itse syypäitä, koska eivät huolineet itselleen niin hyviä geenejä, joilla rikkaat on varustettu.

Panttivangin kaappari on motiiviltaan tismalleen samainen kuin rikas: Kaappari haluaa pitää toisen orjana, jotta orja tekisi hänen olonsa mukavaksi, koska kaappari on itse täysin saamaton. Samoin rikas on niin saamaton, että hän ei selviäisi, jos jotkut ei koko ajan hyysäisi häntä. Köyhää varten ei tarvita lisää köyhiä, kun taasen jokaista rikasta varten tarvitaan jatkuvasti lisää köyhiä.

Uusi Suomi: Epätavallinen ilmiö kuuluisassa kansallispuistossa
Wiki-Pedia: Tukholma-syndrooma
IT-Viikko: Satelliitit enteilevät mittavia aurinkomyrskyjä
Tietokone: Teoriat uusiksi – kovia aurinkomyrskyjä tiedossa
Telkku.com: JIM-TV D Historia: Maailmanloppu 2012
Internet: Rahan ongelmakäyttäjät

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Uusi talous

Tässä on tullut melko lailla vanhan talouden kritiikkiä. Luulisin, että jo monet ihmiset alkavat itsekin tajuta, ettei rahatalouden ehdoilla voida elää hyvää elämää. Toki ne, jotka eivät pärjää ilman suuria seteleitä, ovat kaiketi eri mieltä, mutta se johtuu vain heidän älyllisestä laiskuudestaan, eikä siitä, että ilmaistalous olisi mahdoton asia. On älyn ja ihmisyyden halveksuntaa väittää, ettei älyllä voida elää ilman rahaa.

Rahalla elävät eivät yksinkertaisesti halua edes ajatella mitään muuta mahdollista elämäntapaa. Rahaa tarvitsevat vain sellaiset, jotka eivät käytä älyään luovasti. Luovuus ei koskaan vaadi rahaa, vaan luovuus tulee esille vain silloin, kun ihminen ei saa haluamaansa rahalla.

On ihmisen halveksuntaa väittää, että vain rahatalous on mahdollinen. Evolutionaarisesti älylliset olennot voivat kehittyä vain haasteellisessa ympäristössä. Ilman viisautta kehittyvä älyllisyys luo aina katastrofaalisen talouden; Rahatalous rakennettiin katastrofin päälle, joka huomataan siitäkin, että aina, kun rahatalous rämpii pohjamudissa, niin sieltä paistaa paljas katastrofi.

On siis täysin mahdotonta poistaa rahataloudesta taantumia, köyhyyttä, rikkaita, markkinavoimaa, lamaa, halpatyövoimaa, orjuutta, kilpailua, ihmiskauppaa ja katastrofeja, -- koska rahatalous on itsessään pelkkä puhdas katastrofi, jonka puitteissa siihen uskovien ihmisten on mahdotonta kehittyä henkisesti viisaudessa ja totuudessa.

Nyt tarvitaan viisautta, joka ei riipu rahassa kiinni kuin mikäkin kirppu koiran turkissa. Nyt tarvitaan vapauksia; mitä enemmän meillä tulee työttömiä sitä tärkeämpää on antaa heille mahdollisuus itse järjestää elämänsä perusasiat kuntoon. Kun ihmiselle annetaan vapaus vaikka rakentaa itse omanlaisensa talo (ihmisen pesä, suom. huom.), niin jo puhdas logiikka todistaa, että ihminen pystyy varmasti rakentamaan sellaisen. On parempi antaa työttömille ja joutilaille vapaus rakentaa maailmaa ilmaiseksi pelkästä luomisen ilosta kuin odottaa heidän rähinöintiään. Jokainen ilmaiseksi tehty rakennus on paremman maailman rakentamista.

Ei voi olla epäillystäkään siitä, että ihmisessäkin on luonnostaan pesänrakennusgeenit. Voin jopa todistaa, että ihmisessä luonnostaan oleva kyky pesänrakentamiseen on kaikkein hienointa, mitä luonnossa voi olla; yksikään muu eläin ei pysty rakentamaan luonnostaan niin hienoa pesää kuin mihin ihminen pystyy ilman arkkitehtejä.

Rahatalous ei ole koskaan hyväksynyt ihmisen toteuttavan itseään ja omia geneettisiä kykyjään, niin siksi rahatalouteen uskovaisilla ei ole loogisia mahdollisuuksia todistaa, että ilmaistalous olisi mahdottomuus ihmiskunnalle. Evoluutiossa vallalla olevan systeemin arvoilla ei voida järjellisesti kumota jonkin sellaisen systeemin arvomaailmaa, jota ei olla vielä edes kokeiltu.
Rahamaailman arvoilla ei voida elää ilmaistalouden arvoja todeksi, joten yksikään rikas tai rikkautta ahnehtiva ei toimi älyllisenä olentona, jos hän väittää, ettei ilmaistalouden arvoilla voida tulla rikkaaksi
Evoluutio on nyt tarjoamassa meille loistavan tilaisuuden vaihtaa systeemiä. Äänestäjien tulee vain kuunnella ensisijassa omaa sisintään ja järkeillä itse, mikä on hyväksi heille. Vain se on hyväksi kaikille ihmisille, joka ei ole keltään muulta pois.

Rahatalous taasen perustuu sille ajatukselle, että jonkun pitää aina olla köyhä, jotta joku muu voisi olla rikas; köyhyys ei johdu köyhistä, vaan se köyhyys on itse rahatalouden ominaisuus. Rikkaat ovat siis itse syyllisiä köyhyyteen, koska heidän rahatalouden mukainen ajattelunsa on järjen köyhyyttä, jonka puitteissa on mahdotonta ajatella mitään muuta kuin älyttömiä ajatuksia.

Rikkaiden vaihtoehdottomuus on eittämätön fakta, koska yksikään rikas ei voi koskaan ajatella sellaista systeemiä toimivana ratkaisuna kaikille, missä he itse olisivat taviksia tavisten keskuudessa. Rahatalous siis estää ihmisiltä ajattelun vapauden. Rahatalous on toisin sanoen ihmisen apinamaisuuden jäännös, josta pitäisi kiiruusti päästä eroon.

Jos rikkaat eivät halua eroon omasta apinamaisuudestaan, niin silloin he ovat taantumassa takaisin apinoiksi. Kun rikas rypee pörssikursseissaan, niin hän ei ole kaukana esi-ihmisyydestään; Wall Streetiltä on lyhyempi matka kivikauteen kuin monet rikkaat pystyvät edes ajattelemaan.

Viisaudessa kehittyville rahatalous on kauhistuksien kauhistus, koska juuri se on syyllinen ihmiskunnan häpeälliseen alennustilan, joka vain jatkuu sukupolvista toisiin. Ei todellakaan voi antaa arvoa sellaiselle ajattelulle, jonka puitteissa ihmiskunta palaa aina parinkymmen vuoden välein oksennukselleen; jokainen sivilisaation oksennusta. Jo yksikin lama olisi pitänyt riittää oikean kustannuslaskelman räknäämiseen ja sitä myötä sen tiedostamiseen, mikä on hyväksi kaikille.

Onko se todellakin ihmisarvoista vaatia ihmisiä elämään koko elämänsä asuntoveloissaan, kun toisella tavoin ajateltuna ihmisellä olisi oikeus ja vapaus jo lapsesta asti rakentaa itselleen havumaja, joka kasvaisi ihmisen mukana lopulta suurenmoiseksi kivilinnaksi ja sukupolvien myötä yhden yksilön maailmanperintönä jäisi jälkeen tulevien sukupolvien kehitettäväksi...

Tuollaista jatkumoa rahataloudessa ei ole koskaan sallittu. Sillä jo lapsissa esille tuleva geneettinen kyvykkyys autoarkkitehtoniseen rakentamiseen on rahataloudelle tappava kyky; rikkaat eivät voisi koskaan olla rikkaita, jos he eivät systemaattisesti tuhoaisi ihmisessä olevaa geneettistä kyvykkyyttä.

Rikkaat käyttävät itse systeemiä siten, että he voisivat nujertaa ihmisyyden ja sen luontaisen luovuuden jo heti vauvasta alkaen. Kaikenlainen vääryys ja kurjuus ja niitä seuraava sairaus ja rikollisuus ja sekohakuisuus johtuu yksinomaan rikkaiden monopolisoimasta systeemistä, missä ylistettävää ja arvokasta on ainoastaan rahan vaatiminen.

Hyvinpä poliitikotkin osaavat juhlapuheissaan arvostaa vapaaehtoisuutta, mutta itse he eivät pysty edes ajattelemaan, että myös politikointi onnistuisi aivan varmasti vapaaehtoistyönä. Koska poliitikot pitävät rahan vaatimista arvokkaampana kuin vapaaehtoisuutta, niin siksi poliitikot eivät ole koskaan oikeesti arvostaneet vapaaehtoistoimijoiden työtä.

Yllä olevasta helposti huomaamme, että rahatalouden uskovaiset eivät pysty arvostamaan mitään muuta kuin rahaa, ja siksi he eivät pysty tajuamaan myöskään minkään muun systeemin arvoja; rahatalouden arvoilla on mahdotonta käsittää mitään muuta muuta kuin rahaa, eli rahatalous estää ihmiseltä loogisen ajattelun.

IT-Viikko: Vapaan ohjelmiston tekijät auttavat vammaisia joukolla
Talouselämä: Suuret remontit pitäisi rysäyttää kerralla
TalousSanomat: George W. on kymmenen biljoonan dollarin mies

maanantai 15. joulukuuta 2008

Opetusta asiantuntijoille

Onko vihdoinkin horisonttiin tullut näkyviin järkeä, joka sopii myös talousasiantuntijoille? Olen jo lähes kaksikymmentä vuotta netissä puhunut, miten talousasiantuntijat ovat ääliöitä, joiden opit ovat suoraan helvetistä.
Tekniikka & Talous -ja Talouselämä -lehdestä lainaa:
Sitäkin on ruvettu kyselemään, millaisen koulutuksen nykyiset ja tulevat finanssihait oikein saavat maailman parhaiksi suitsutetuissa amerikkalaisyliopistoissa.
Vierailevana tutkijana New York Universityssä toimiva kauppatieteiden tohtori Jaakko Aspara peräänkuulutti mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sanomissa oikeaa asennekasvatusta liiketalouden opiskelijoille.
”Vääristä asenteista ja arvoista on kysymys esimerkiksi silloin, kun yrityksen johtajat ja työntekijät ottavat yrityksen lukuun tietoisesti riskejä, jotka lyhyellä aikavälillä ehkä hyödyttävät sekä yritystä että heitä itseään, mutta ajan oloon aiheuttavat tappioita, jotka jäävät yrityksen yksin kannettaviksi.”
”Opportunistinen riskinotto rikastutti viime vuosina monet johtajat upporikkaiksi ja kuplan lopulta puhjettua köyhdytti heidän päämiehensä eli työnantajayritykset ja niiden omistajat jopa konkurssiin asti”, Aspara kirjoittaa.
”Tällaisesta narrimaisesta välinpitämättömyydestä on pyrittävä eroon, vaikka se onkin ihmisten luontaisen ahneuden takia vaikeaa. Tämä on haaste kauppakorkeakouluille.”
Samuelson menee monta astetta pidemmälle. Hänen mielestään taloustieteen nobelistien Milton Friedmanin ja Friedrich Hayekin opit markkinoiden täydestä vapaudesta pitäisi kuopata.
”Molemmat miehet ovat jo kuolleet, mutta heidän myrkyllinen perintönsä jatkaa eloaan.”

Ihminen ei ole luonnostaan ahne. Talousoppineiden joka ikinen oppilause on täyttä järjettömyyttä, jolla vetää vertoja vain teologien typeryys: teologitkin opettavat, miten ihminen on luonnostaan paha, koska jos teologit opettaisivat päinvastaista, niin silloin he eivät enää voisi olla teologeja, vaan he joutuisivat olemaan tavallisia duunareita. Samoin myöskin se on talousoppineiden oman eduntavoittelun perustan rakentamista opettaa, että ihminen on luonnostaan ahne, eli ns. paha, koska jos ihmisille lapsesta asti puhuttaisiin vain hyvää, niin silloin lapset eivät voisi oppia pahuutta ja ahneutta mistään.

Poliitikot ja talousoppineet pitävät ihmistä ahneena, koska he itse ovat ahneita. Eiväthän juopotkaan voi käsittää, miksi muut ihmiset eivät ole juoppoja. Juoppojen järkeilyn mukaan vain päihtyneenä voi olla hauskaa, koska jos juoppo uskoisi, että selvänäkin olisi hauskaa, niin hän ei opettaisi muille, miten hauskaa juoppona on olla, vaan hänellä olisi hauskaa vain selvin päin.

Teologien mukaan vain sellaiset ovat pelastettuja, jotka uskovat teologien opetusta. Jos teologit uskoisivat, että ihminen ei tarvitse oppia pelastukseen, niin totta helvetissä silloin teologit eivät opettaisi mitään oppia. Jos siis talousoppineet ajattelisivat, että vaatimatonkin elämä olisi kivaa, niin totta helkutissa silloin poliitikot ja heidän narrinsa (talousoppineet) eivät julistaisi, että kaikki ihmiset ovat luonnostaan ahneita.

Järkevä ihminen huomaa triviaalisti, millaista typeryyttä talousoppineiden opit ovat. Vitsi on juuri siinä, että suurin osa taviksista uskoo täysin sokeasti talousoppineita; he eivät siis luonnostaan ole ahneita, vaan tavallisten ihmisten ahneus on seurausta sokeasta uskosta, jonka puitteissa ihmiset eivät lainkaan itse ajattele asioita, kuten yksikään talousoppinut ei ole itse päätynyt sellaiseen totuuteen, että kaikki ihmiset ovat luonnostaan ahneita.

Oppineella on väärät arvot, jos hän opettaa ihmisen olevan paha. Teologien arvot ovat ihmisyyden vastaisia. Myös ahneus lasketaan pahuuteen, eli ns. kuoleman synteihin, joten myöskään poliitikkojen ja talousoppineiden arvojen mukaan ei voi elää; jokainen sellainen systeemi häviää, jonka arvot eivät ole ihmisyyttä korottavia.

Systeemin on mahdoton olla kovinkaan pitkäikäinen, jos sen asiantuntijat ja johtajat opettavat vaikka vain näin "viatonta totuutta": "Tällaisesta narrimaisesta välinpitämättömyydestä on pyrittävä eroon, vaikka se onkin ihmisten luontaisen ahneuden takia vaikeaa."

Tähän mennessä ihmiskunnassa ei ole koskaan kokeiltu vaatimattomuutta hallinnossa, vaan kaikki hallitsijat ja heidän lakeijansa (oppineet) ovat aina julistaneet ihmisen olevan jollakin tavoin viallinen ja jopa paha. Tottahan se onkin, että ahneen johtajan on pakko opettaa ihmisen pahuutta, koska muutoin hän ei voisi itse saada omalta tunnoltaan rauhaa. Oppi ihmisen periahneudesta kuuluu samaan kategoriaan kuin viholliskuvien maalaaminen; eihän toki rikas koskaan itse tunne olevansa ahne, vaan ne muut, jota yrittävät rajoittaa rikkaiden ahneutta! Eihän toki juoppokaan koe, että hänen juoppoutensa kehittyy, vaan hän jopa ylpeilee sietokykynsä lisääntymisellä; kuka hullu se on nyt kehuisi olevansa viisas, kun tulee humalaan puolikkaasta keskiolut pullollisesta!
Rikkaat pitävät typerinä sellaisia, jotka tulevat toimeen dollarilla päivässä, kuten juopot pitävät hulluina sellaisia, jotka eivät tarvitse suuria summia juopumiseen..
Kuten olen sen sanonut, niin rikas ja juoppo ei eroa asenteeltaan milliäkään toisistaan; rikkaat ovat rahahulluja, hulluina rahasta.


Myös poliitikkojen asiantuntijat kuuluvat rikkaisiin, eli rahahulluihin. Jokainen talouden/psykologian asiantuntija joutuu opettamaan halpatyövoiman ihanuutta, tuloeroja, ihmisten välistä kilpailua ja sairautta, koska muutoin asiantuntija ei voisi itse vaatia itselleen enempää kuin hän on valmis antamaan muille.

Kaikki opit ihmisen perusluonteesta nojaavat selittelyissään aikuisen maailmankuvaan. Siksi juuri lapseus on aikuisten näkökulmasta pahaa, josta lapset pitää vieroittaa, koska muutoin lapsista ei kasvaa aikuisten typeryyden jatkajia, jos he eivät menettäisi leikkimielisyyttään. Lapsethan todistavat omissa leikeissään, että he eivät ole itsekkäitä tai ahneita...

Aikuisille lapset ovat suurin uhka, ja siksi aikuiset ovat luoneet lapsille satujen maailman, jonka uskominen johtaa lapsen vääjäämättömästi kokemaan pettymyksiä. Kun sitten lapsi on pettynyt satujen maailmaan, niin silloin hän on kypsä aikuisten mielipuolisen maailmankuvan omaksumiseen, jonka seurauksena lapsesta on kasvanut aikuinen, joka uskoo, että lapsille on kerrottava satuja, tai muutoin hän ei opi hyvän ja pahan eroa, eli elämään ahneutta todeksi.

Aikuiset eivät ole koskaan käsittäneet, ettei yksikään lapsi luonnostaan tiedä valheesta mitään; kaikki on lapsen mielestä totta, joten kun aikuinen kertoo lapselle satua, niin se ei suinkaan ole lapsi, joka siinä on naivi, vaan se on aikuinen, joka mielettömyydessään luulee, että lapselle tekee hyvää, kun hän uskoo aikuisten täysin mielettömiä valheita; Sadut ovat taiteeksi ylevöitettyjä valheita! Se on typerys, joka itse tietää puheensa valheeksi, mutta puhuu sitä toisille jonkun kuvitellun syyn tähden. Ihminen, joka uskoo toista, on vain viisas ja jokainen, joka sanoo naiviksi sellaisia, jotka uskovat toisen valheita (satuja tms), on itse äärimmäinen typerys.

Kun siis talouden asiantuntija julistaa ihmisen olevan luonnostaan ahne, niin ihmisten pitäisi silloin ja siinä nähdä tuollainen aikuinen oman viiteryhmän, eli itsestään selvyytenä pidetyn aikuisuuden valheellisuuden uhrina; jokainen aikuinen, joka julistaa ihmisen jollakin tavoin luonnostaan pahaksi, on vain pieni lapsi, joka edelleen uskoo aikuisten valheita, koska uskoo, että hän olisi naivi, jos ottaisi elämän leikillisesti.

Talousoppineiden opit ovat vain aikuisten satuja, jotka aikuiset ottavat todesta siksi, että he voisivat uskoa vain lasten ovat naiveja, kun uskovat aikuisten satuja. Kuka tahansa ihminen, joka itse ajattelee, huomaa jo otsaluullaan, ettei ole mahdollista elää talousoppineiden oppien mukaan rauhallista, turvaisaa ja väkivallatonta elämää.

Arvopaperi: Nobelisti ryöpyttää finanssialaa
Tekniikka&Talous: Kuka on syyllinen finanssikriisiin?...
Talouselämä: Ylimmät portinvartijat nousevat finanssikriisin syyllisiksi
Talouselämä: Amerikka sai oman Wincapitansa
Geocities: Lapsen tietoisuudessa kaikki on totta

torstai 11. joulukuuta 2008

Internet Browser OS

Google inc aiheuttaa päänsärkyä. Microsoft inc joutuu todennäköisesti pian alentamaan tuotteidensa hintoja, jos tai kun Google saa tuotua markkinoille selaimen, jolla voi ajaa ohjelmia, ja jonka lähdekoodi annetaan vapaaksi - kuten Google Android matkapuhelinten systeemiohjelmistona. Jopa Nokia inc joutuu ehkä jo ensivuonna tuomaan markkinoille Android-puhelimia...

Näköpiirissä on jo aika, jolloin tietokoneisiin ei tarvitse asentaa järjestelmää, vaan pelkkä selain, joka hoitaa kaikkia niitä tehtäviä, joita varten nyt tarvitaan hyvin raskaita järjestelmäohjelmistoja. Ehkäpä tietokone boottaa tulevaisuudessa suoraan internetiin ilman mitään esiasennettuja ohjelmistoja tai asennusmediaa.

InternetSelain on jo nyt tietokoneen käyttäjien pääasiallisin käyttöliittymä, millä ihmiset ovat kytkeytyneet bittimaailmaan. Selaimiin on kehitteillä koko ajan lisää internetin kautta toimivia miniohjelmia, gadgetteja. Firefoxin seuraava suuri päivitys tuo esille aavistuksia käsittää internet itsestään yhdeksi suureksi sovellusalustaksi.

Google Document tarjoaa jo nyt vapautta koneelle asennettavasta toimistosta.
Samoin vapaa ohjelmistokehitys on lyömässä läpi; monet suuret kaupalliset yritykset käyttävät jo nyt ilmaisohjelmia, kuten Firefox-selainta, netistä tulevia, selaimiin liittyviä gadgetteja, Linux-käyttöjärjestelmiä, Apache-palvelinohjelmistoa ja mySQL-tietokantaohjelmistoa.
Miljoonat vapaat nörtit pystyvät paljon parempaan kuin suurten ohjelmistotalojen ahneet ohjelmoijat, jotka ovat erittäin mustasukkaisia luomuksiensa suhteen. On se vaan kumma, miten muusikotkin ovat tekijänoikeuksiensa perään, mutta eivät tajua käyttävänsä tuhansien ja tuhansien nörttien työtä täysin korvauksetta!

Lisäksi tulee vaalien siirtäminen internetpohjaisiksi, jonka tulee perustua avoimeen lähdekoodiin, jotta äänestäjät voisivat luottaa niihin.

Kaikki nämä tulevat ajamaan suuret kaupalliset ohjelmistoyritykset ahtaalle. Kun tähän kasaan lisätään vielä rikkaiden ahneudesta syntynyt maailman talouden lamaantuminen, niin ei ole kovinkaan vaikea nähdä, miten maailma alkaa kokemaan rahajuoppouden vieroitusoireita.

Kestää toki aikansa ennen kuin rahajuopot, eli rikkaat ja poliitikot alkavat ymmärtämään, millaisia sekopäitä he ovat olleet.

Vitsi on juuri siinä, miten vapaa kehitys on pelottava vain niiden mielestä, jotka ovat sairaita rahasta; rahajuoppo on kuin viinajuoppo, jonka sietokyky kasvaa; Rikkaille on kehittynyt hyvä sietokyky rahaan, ja siksi he tarvitsevat joka päivä yhä suurempia raha-annoksia voidakseen tuntea olevansa rikkaita.

DigiToday: Google pani Quaken nettiselaimeen
SitePoint: Google’s Operating System Arrives - But Not From Google
TietoKone: Mozilla paljasti jo Firefox 4:n uutuuksia
TietoKone: Google: Android tulee tuhansiin puhelinmalleihin
YLE: Suomalaiset it-firmat paheksuvat Vanhasen Microsoft-kaavailuja
DigiToday: Linuxista jälki-istuntoa Texasissa