torstai 29. helmikuuta 2024

Ihmiskunta peruutusvaihteella

Heimojen yhdistymisen esiin nostama valtio ampuu itseään jalkaan, jos se alkaa alueellaan tukea ryhmiä, jotka tunteellisesti vetoavat omaan kieleen, uskontoon ja kulttuuriin. Kun järjellä pohditaan, miten jollekin alueelle on syntynyt valtio, niin ei ole epäillystkään siitä, että sellainen kehitys ei olisi ollut mahdollista, jos kehitystä johtaneet olisivat samaan aikaan tukeneet alueensa sisällä muita kieliä tai murteita.

Onneksi kehitys on mahdollista vain siksi, että ennen heimoja on oltava ihmisiä yhteen kokoava voima, kuiten shamaanit ja ennen heimojen liittoa ei ole voinut olla yhtäkään kommunistia, tai kapitalistia, koska sellaiset ötökät voivat syntyä vasta valtiolliseen olemassaoloon. Esimerkiksi, Karl Marx ei pystynyt tajuamaan, että hänen olisi pitänyt ylistää Euroopassa vallinnutta ritareiden aikakautta, jonka ansiosta Karl Marx sai syntyä valtiolliseen alueeseen, joka takasi hänelle valtavasti niitä avuja, joita hän surutta ja tyhmyyttään sitten käytti sitä valtiomuotoa vastaan, joka oli omalla tavallaan vakuuttanut lapsilleen turvallisemman kasvuympäristön.

Valtiot ovat maailman heimoja, jotka tulevat lopulta muodostamaan yhden yhteisen ihmiskunnan, missä on vallalla yksi ainoa kieli ja yksi ainoa hallitusmuoto, mutta uskontoja on yhtä monta kuin on ihmisiä.

Onneksi Suomen valtion sisällä nykyisin tavattava ihannointi muita kieliä kohtaan on vain väliaikaista, koska kaikilla ihmisillä on sisäinen tarve tuoda esille omaa persoonallisuuttaan, johon he tarvitsevat omaa ajattelua, joka voi ilmentyä sitä paremmin mitä yhtenäisempiä ovat yhteiskunnat. Mikään filosofia, ideologia, uskonto tai yleinen mielipide ei lopultakaan pysty kahlitsemaan ihmisten sisällä olevaa persoonallisuutta, joka on kaikilla ihmisillä erilainen.

Tänä päivänä katselen sotia, sortoa, väkivaltaa ja vapauksia täysin toisenlaisesta näkökulmasta kuin useimmat muut. Venäjä ei välttämättä tuota ihmiskunnalle lopun valkeaa, vaikka se voittaisikin sotansa. Venäjän voitto johtaisi venäläisen kulttuurin ylivoimaan, mutta vain läntisessä kulttuurissa. Sen jälkeen olisi vuorossa venäläisen kulttuurin ja itämaisen kultttuurin välinen sota. joka olisi vieläkin brutaalimpi kuin tämä sota. Vasta monien sotien jälkeen maailmaan voi muodostua yksi hallitus ja yksi kieli, mutta vain siinä tapauksessa, että mikään maailman yhteisöön haluava hallitus ei kiellä yksilöiltä omaa ajattelua.

Historiasta nähdään, että suurempi kielialue voittaa aina. Eurooppa ei ole kielialue, vaan monen eri kielen muodostama eripurainen joukkio, jonka alueet haluavat mieluummin hajottaa kuin hallita. En tietystikään toivo Venäjän voittoa, mutta se voi olla vääjäämätön lopputulos, jos Euroopan valtioissa meneillään oleva heimoutuminen ja pikkukielistyminen saa vieläkin lisää jalan sijaa. Mitä suurempi ja våkirikkaampi on kielialue sitä parempi sen ihmiset on manipuloida yhden ideologian taakse, vaikka se ideologia olisi miten saatanallinen tahansa.

Maailmassa tulee olemaan sotaa ja väkivaltaa tasan niin kauan, kun on yksikin valtio, joka ei anna kansalaisilleen täydellistä ajattelun vapautta. Sillä jokainen ihminen (mukaan lukien kaikki maailmankaikkeuden muut olennot) omaa mielen ja persoonallisuuden, joka tulee yksinomaan Jumalasta. Poliittiset ideologiat ja uskonnot ovat jo tuhoon tuomittuja, koska mikään mahti maailmassa ei voi loputtomasti estää yksilöiden oman jumalallisen alkuperän esille tuloa.

Vasemmisto vastustaa valtion muodostumista

 Jos Uudelle Ajalle tultaessa Suomenniemen heimojen vanhemmisto olisi ollut vasemmistolaista, niin Suomenniemellä asustelleet heimot eivät olisi koskaan yhdistyneet ja ottaneet yhteiseksi kielekseen nykyistä kirjakieltä. Tämä tuli taas mieleen, kun eilen, Kalevalan päivänä, kuuntelin vasemmistolaisten valituksia, miten suomalaiset ovat omineet itselleen Kalevalan.

Suomen heimojen valtiollinen kehitys pääsi vauhtiin, kun yksikään heimokunta ei vollottanut, että muut omivat heidän kieltään ja kulttuuriaan. Valitettavasti Karjalan heimo jäi osattomaksi Suomen valtion esiinnoususta, koska Karjala oli jo saanut hieman liikaa vaikutteita slaaveista, eli kansasta, joka oli ollut sorrettuna ja orjan asemassa jo yli tuhat vuotta. Karjalan heimoon oli tarttunut orjamentaliteetti, joten sen suhtautuminen muihin suomen sukuisten heimojen koalitioon oli epäileväistä. 

Nykyään karjalaiset saattaisivat katua sitä, että he eivät aikoinaan ottaneet kirjasuomea omakseen, koska nyt veli venäläinen tahtoo hävittää koko karjalan kielen, jolloin karjalalaisille jää suomen kielestä pelkkä luu käteen, jos sitäkään. Mitä taas tulee itse Kalevalaan, niin sen syntyyn tarvittiin henkilöitä, jotka olivat kokoamassa eripuraisista suomalaisista heimoista yhtenäistä Suomea.

Tänäkin päivänä vasemmisto haluaa tuhota valtiollisen kehityksen antamalla maahanmuuttajien pitää heidän äidinkielensä ja jopa vaatimalla,. että suomalaisten veromaksajien pitää maksaa maahamuuttajille siitä hyvästä että he eivät opi suomea. Pelkästään lappilaisille annettu erivapaus kieleensä on omiaan hajottamaan Suomea valtiona.

Vasemmisto voi unohtaa haaveensa yhdestä ja rajattomasta ihmiskunnasta, koska se haluaa ihmiset takaisin erilaisiin heimoihin, joilla kaikilla olisi oma kielensä. Vasemmisto ei halua edes nähdä sitä, että onnitellessaan sitä, että Karjalasta ei tullut osa Suomea, se samalla haluaa tuhota koko Karjalan antamalla se petovaltion pohjattomaan kitaan.

Kun Suomenniemen heimot alkoivat yhdistymään, niin kyllä silloinkin vastustajia riitti, mutta onneksi silloin heillä ei ollut poliittisia aatteita ja heiltä puuttui valtion tuki, koska mitään valtiota ei vielä silloin ollut. Vasemmistolaiset eivät siis lainkaan käsitä, että vain olemalla suomalaisia he voivat pyrkiä takaisin heimoyhteiskuntaan, josta heidän esi-isänsä halusivat pois ja juuri siksi me olemme suomalaisia ja olisin suonut, että karjalalaisetkin olisivat valinneet suomalaisuuden. Erittäin suruillinen olen siitä, että 1960 luvulla luotu Tampereen humanistinen tiedekunta on perustamisestaan lähtien esittänyt lappilaisille vihapuhetta Suomesta, joka tulee johtamaan siihen, että aivopestyt lappilaiset haluavat jossakin kohtaan historiassa itselleen oman valtion, koska vasemmisto on maksattanut suomalaisilla veronmaksajilla lappilaisille kielen, jonka he olivat jo ehtineet haudata, kunnes Tampereelle ilmestyi kommunistinen tiedekunta.

 On erittäin valitettavaa, että kommunistit eivät vieläkään tajua, miten ja miksi maailma sai Kalevalan. Neuvostoliitossa valtiota ei kiinnostanut heimojen historia. Suomessa taasen haluttiin kirjoittaa historiaa idästä länteen. Muisteltakoon vaikka Kai Donneria, joka tallensi Siperian heimojen elämää.

Pitäisi tiedostaa, että karjalaisilla ei ole tukenaan oman kielistä valtiota, ja että karjalalaisilla ei enää ole edes lähellään heimoja, joiden kanssa he voisivat liittoutua ja tehdä kielellisen kompromissin. Suomi ei enää ole heimo, jonka kanssa Karjala voisi haluta liittoa. Niinpä Karjalan heimon väestöllä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin kuolla pois, hävitä historian hämäryyteen, josta heitä eivät voi pelastaa edes kommunistit. Ja syy Karjalan kielen häviämiseen on se sama taho, joka muualla haluaa hajottaa maailman sivistyneitä valtiota vaatimalle niiden sisälle erikielisiä uskontokuntia ja heimoja.

Lopuksi on huomioitava, miten vasemmisto haluaa diktatuureista poistaa heimotason kielet, kun taasen kehittyneisiin valtioihin vasemmisto haluaa kaikenlaisia kielisotia ja kulttuurisia erimielisyyksiä ... . 

Olen sitä mieltä, että Karjalan heimon tulee hävitä, ja samoin kaikkien Suomen maassa asuvien erikielisten heimojen pitää hävitä. Mitenkään muutoin suomalaiset eivät voi kilpailla globaalilla kentällä siitä, mistä kielestä tulee yhdistyneen ihmiskunnan yhteinen kieli, sillä aivan varmasti maailman kansat ja valtiot tulevat lopulta yhdistymään ja ottamaan omakseen yhden puhutun kielen, ilman Google-kääntäjää.

sunnuntai 25. helmikuuta 2024

SOTE-kapteenien pako Costa Concordialta

 Suomalaiset poliitikot eivät tee eroa Costa Concordian kapteeniin. Jos kävisi niin, että SOTE uudistus peruutetaan, niin siitä jo palkkansa saavien eläkkeitä ei kuitenkaan "voida" kumota. IS, 25.2. 2024: "Aluevaltuustoissa ministereiden joukko­pako – näin he perustelevat".

Kymmenisen vuotta sen jälkeen, kun Suomessa ensi kerran alettiin maksaa jumalattomia kokouspalkkioita SOTE-uudistajille, Italiassa tapahtui onnettomuus, josta oli tuleva visio siitä, mihin katasrofiin suomalainen politiikka tulisi päätymään. Aivan tismalleen samoin kuin siinä karille ajossakin kapteeni oli ensimmäisenä pakenemassa laivastaan, niin samoin nähdään tänäänkin, miten SOTE-kapteenit ovat ensimmäisinä jättämässä laivansa, josta he puhuivat kuin se olisi Nooan Arkki, joka pelastaisi kaikki.

Minintereiden ja kanistereiden on helppoa paeta tekemäänsä sutta, koska he tulevat saamaan sudestaan lisäeläkettä kymmeniä tuhansia euroja, hamaan hautaansa saakka. Minun on yhä vaikeampi käsittää, miten Suomen kansa valitsee päättäjikseen yhä isdioottimaisempia tyyppejä. Tänäänkin kerrottiin, miten joku tohelo tyyppi oli mennuyt ostamaan sadoilla tuhansilla hyppykeppejä kuntaansa, mutta sekin oli kuulemma ihan normaalia; mitä nyt hieman moititaan, jotta annetaan mahdollisuudet seuraaville idiooteille.

Koskaan, ei kuuna ikinä yksikään poliitikko, päättäjä, ay-pomo tai joku muu vähäjärkinen ei ole joutunut oikeasti vastuuseen päätöksistään. Kaikkein idioottimaisinta on esittää, että typerä päättäjä vastaa sillä, että hän menettää kyseisen virkansa -tai ei ole tule valituksi-, mutta heti seuraavansa päivänä hän on saanut jonkun eläkeviran, missä vielä vähemmin seurataan hemmojen tekemisiä.

Tähän mennessä ei ole yhden yhtäkään ministeriä, joka olisi ottanut vastuun Suomen suurimmasta sudesta. Käsien oesu, eli pako Suden Pesästä (lue: aluevaltuustosta) ei todellakaan ole vastuullista toimintaa, vaan joka ikinen, joka paikenee aluevaltuustoitaan, on verrattavissa Costa Concordian kapteeniin, joka ensin ajoi laivansa karille -- ja sen jälkeen oli ensimmäisenä kiekumassa pelastusta.

lauantai 24. helmikuuta 2024

Poliitikoiden pesuvuoro

 Poliitikot ovat alkaneet pestä käsiään. Poliitikot luulevat, että heistä tulee putipuhtoisia, kun he jättävät aluevaltuustot muiden hoidettaviksi. Sekin voi olla syynä sille, miksi poliitikot ilmoittavat eroavansa aluehallinnoista, kun he ensin ovat saaneet aluehallinnoilta satoja miljoonia veronmaksajien rahoja sekä itselleen että puolueilleen. Tietysti sekin on mahdollista, että aluehallinnoissa mukana olleet ja nyt sieltä eroavat julistavat, että he ovat täysin viattomia siihen, kun aluehallinnot suorastaan sylkevat rahaa poliitikoille.

Se yksinkertainen testi, jolla pystyt varmuudella sanomaan, kuka ihminen on oikea johtaja, on siinä, kun kysyt ihmiseltä, pystyykö hän ajattelemaan hyviä ajatuksia ilmaiseksi. Jos haluat maksaa jolle kulle hänen ajattelustaan, niin älä kuule perkules sen jälkeen purnaa yhtään mistään, koska olet ihan itse ottanut johtajaksesi tyhmyrin, joka pystyy ajattelemaan vain rahasta, jos silloinkaan.

Kehitys uudistusten vastakohtana

 Kun kehitystä ja uudistusta ajattelee loogisesti, niin on helppoa havaita, miten uudistus on täydellinen vastakohta kehitykselle. Kun valtio kehittyy, niin se näkyisi monin eri tavoin, kuten siinä, että ihmiset tarvitsisivat yhä vähemmän psykologeja, lääkäreitä, poliitikoita, sairaanhoitajia, hallitsijoita -- ja lakeja. 

Sen sijaan, kun valtiota uudistetaan, niin se paisuttaa välittömästi hallintoa, lisää lakien määrää, estää ihmisiä kehittymästä henkisesti ja psyykkisesti -- ja tuottaa täysin iduioottimaisia asiantuntijoita. Uudistuksia voivat tehtailla vain idiootit ja idiootit kuuntelevat vain idioottimaisia asiantuntijoita.

Uudistus on vallankumouksen synonyymi:

Jos uudistukset olisivat kehitystä, niin miksi ne tarvitsevat lisää lakeja, lisää hallintoa, lisää johtajia ja lisämäärärahoja? Esimerkiksi, Koulu-uudistus työllistää nykyisin jopa vartijoita niiden kymmenien tuhansien koulupsykologien ja kuraattoreiden lisäksi. Uudistusten ainoa tarkoitus on hallinnon paisuttaminen.

Otetaan toinen pieni esimerkki. Nykyään lapsille opetetaan kymmeniä erilaisia syyitä, joista ihmisen pitää masentua. Kaikkein idioottimaisinta on opettaa kaamosmasennusta, koska nykyisin Pohjolassa tuskin yksikään ihminen tietää, mitä on pimeys. Valoa tulvii kaikkialta kaiken aikaan, mutta siitä huolimatta nuorille määrätään mieletön määrä erilaisia pillereitä, jotta he selviäisivät pimeydestä, jota he eivät koskaan ole edes nähneet. Mutta onneksi professorin tason tieteisoppineet juuri tämän kirjoituksen kirjoittamisen aikaan julistivat, miten nuoret ovat raittiimpia kuin koskaan.

Hällä valiä, vaikka he kuolisivat nuorina liikunnan puutteeseen ja pillerien tuhoamaan maksaan, mutta olivathan he eläessään sentään täysin raittiita. Siinä on raittiuden maksiimi, kun nuoren ihmisen ei tarvitse kuolla krapulaoksennukseensa, vaan jälkeen jääneet voivat julistaa, miten raitis hän oli eläissään.

Autuasta on kuolla uskossa kirjanoppineisiiin, koska silloin ei koskaan tarvitse ajatella edes niin yksinkertaista asiaa kuin sitä, että päiväntasaajan seuduilla asuvat ovat joutuneet miljoonia vuosia elämään lähes puolet elämästään täydellisessä pimeydessä, enkä todellakaan tarkoita tällä henkistä pimeyttä. On jotakuinkin selvää, että ihminen vetoaa milloin minkäkin merkkiseen masennukseensa vain laiskuuttaan. Aamu-unisilta ja muilta kaamosmasentuneilta pitäisi poistaa ensimmäisen vuoden palkallinen vapaa ja määrätä heidät vaikka pakkotöihin, jos liikunta ei muuten heille kelpaa.

Toinen ehkäpä vielä idioottimaisempi oppi on väite siitä, että ihmiset olisivat joko aamu- tai iltaunisisia. Entisaikaan, kun kaamos oikeasti vallitsi, niin kukaan ei ollut aamu-uninen, koska kaikkien piti pimeän tullen mennä sänkyyn, jollei halunnut kuolla suvuun. Silti pätee se, että Pohjolassa on valoisaa aikaa enemmän kuin Päiväntasaajan seutuvilla.

Suomalaiset ovat tutkitusti ihmiskunnan suurikalloisempia. Ehkäpä kaikkein typerin tieteellinen oletus sille (suuripäisyydelle) on, kun joku tohtorikoulutettava väitti, että suomalaisten suurikalloisuus johtuu pimeydestä; että täällä pohjolassa tarvitaan suurempia silmiä, jolloin suurille silmille tarvitaan tietysti isompi kallo. Kyseinen hemmo mitä ilmeisimmin kuvitteli, että täällä on entisaikaan valvottu pimeät yöt läpeensä, samalla tavoin kuin tietyt suurisilmäiset yöapinat sademetsissä. Mutta jostain syystä kyseisten mulkosilmäisten apinoiden kallot ovat harvinaisen pieniä.

Lopuksi, suosittelen kaikille omaa ajattelua, koska ketään ei ole luotu toisten ajatusten hokijoiksi.  Älkää uskoko edes tiedemiehiä, papeista ja poliitikoista puhumattakaan, vaan ajatelkaa ja pohtikaa asioita ihan itse, niin tekin voisitten havaita, miten idioottimaisia teidän aiemmin auktoriteeteiksi uskomanne hemmot ovatkaan. Luonto on armoton, mutta se ei merkitse sitä, että juuri sinun pitää olla asiantuntijoiden armoilla, joiden tyhmyys on käsittämättömän suurta. Mutta kaikkein typerimpiä ovat salaliittoteoreetikot ja muut, jotka kieltävät selviä tosiasioita, joiden näkemiseen ei tarvita edes asiantuntijoita.

Poliitikot ovat roistojen eliittiä

 IL, 24.2. 2024: Sote-alueiden ahdinko syvenee – Ministerit ja kansanedustajat jättäneet joukolla valtuustopaikkansa .

- Poliitikot ovat roistojen eliittiä. He käyttävät hyväkseen lainsäädäntöä esimerkiksi uudistuksia tehdessään. Väitän, että joka ikinen uudistus, mitä poliitikot tekevät, tähtää vain siihen, että poliitikot saavat niillä itselleen kaksois-, kolmois-, nelois- ja viitosvirkoja. Mutta, kun uudistus selvästi menee penkin alle, niin juuri silloin poliitikot tunnustavat olleensa pelkkiä typeryksiä, koska silloin he joutuvat pakosta luopumaan niitä uudistusviroista, joista he luulivat saavansa itselleen lisää miljoonia.

Olen täysin ymmälläni. Milloin perkele te filosofit, psykiatrit, professorit, psykologit ja muut vitun valtion viranhaltiat oikeesti alatte ajattelemaan, Ettekö te vitun idiootit tajua, että poliitikoiden korkein päämäärä on omahyväisyys ja puolueen paras? Ei ole yhden yhtäkään poliitikkoa, joka ajattelisi ensisijaisesti kansan parasta. Tajuatteko te idiootit, miten helppoa se on todistaa?

Poliitikon typeryyden todistamiseen ei tarvita mitään muuta kuin katsoa, miten monta virkaa hän on haalinut itselleen ja mitä mieltä hän on omasta palkastaan, palkkioistaan, etuoikeuksistaan, kulukorvauksistaan, kokouspalkkioistaan jne.

Poliitikko on idiootti, jos hän yhdenkin kerran nostaa itselleen kokouspalkkiota, ottaa kulukorvauksia tai muuta sellaista. Koska kuka tahansa vähänkin järki jätkä tajuaa, että kun ihminen saa esimerkiksi kuuukausipalkkaa, niin totta hiton helvetissä siihen palkkaan sisältyy myös se aika, kun hän istuu jossakin kokouksessa, yleensä puhumassa pelkkää paskaa.

Esimerkiksi. Poliitikot veivasit SOTEa lähes parikymmentä vuotta. Sinä aikana joka hiton poliitikko istui tuhansissa kokouksissa, joista jokaiseti hän nosti tuhansia euroa, vaikka hän sai niiltä kokousajoiltakin kuukausipalkkaa. SOTE kulutti miljardeja veronmaksajien varoja ennen kuin yhden yksikään poliitikko kiljui, miten hänen kuuluu olla maakuntahallituksessa, koska muutoin hän ei voisi tietää, mitä maakunnissa ajatellaan.

Nyt siten, kun alkaa olla täysin selbää, että SOTE on lähinnä hullujen hommaa, niin poliitikot haluavat rottien tavoin hylätä SOTEn. Poliitikot rottina eivät tajunneet, että kun se SOTE-sukellusvene saatiin valmiiksi, niin sen kiinnitysköysiin olisi pitänyt laittaa rottaesteet, että poliitikot eivät olisi päässeet laivaan.

perjantai 23. helmikuuta 2024

Nuoret raittiimpia kuin koskaan??

 YLE Uutiset tänään: "Alkoholin käytössä historiallinen muutos: nuoret miehet ovat nyt raittiimpia kuin koskaan". No huhhuuh. Ilmankos nuoriso katselee vinosti meitä aikuisia, jotkas emme koskaan sorutuneet vollottaaan erilaisuutta, herkkähermoisuutta ja kaikkea hiton hermojuttuja, kuten adhd. Puolet nuorista miehistä ei pääse tasi ei halua armeijaamn, koska jheillä on kuulemma joku eritysherkkyys, josta 5+ buot6ta sitten ei tiedetty yhtään mitään.

Näinä päivinä nuorisio on sairaampaa ja hekompaan kuin kioskaan ennen, muityta hiton onni, että nyt nuoriso voi ylpeillä sillä, että he eivät ainakaan ole Alkon asiallaita. Sen sijaan puolet näistä nykyisistä ikäluokista on tarkkailuluokilla ja syn kaiken hiton mömmöjä, joiden lisäksi he kärsivät kymmenistä erilaisista psykologisista häröistä. Mutta voi velukulla sentään. Onneksi kaiken maailman aadeehoodeet eivät käy kaljalla, koska muutoin nykynuoririo eio voisi katsella minun ikäpolveani kuin faruiseukset Jeesusta

IS-Hyvä Olo tänään: "Hurja kasvu uni­­apneassa – erikois­lääkäri kertoo, minkälainen väsymys on selvä hälytys­merkki".

IS-Hyvä Olo tänään: "ADHD-lääkkeiden käyttö ja korvaukset kasvaneet merkittävästi"

IS- Me Naiset tänään: "Miksi kaikilla tuntuu olevan ADHD? Asiantuntija arvioi, ketkä kärsivät nykytilanteesta eniten".

PS. Eräästä ongelmastani johtuen tässä tekstissä voi olla kirjoitusvirheitä.

PPS Kiitäs kaikkia niitä nuoria,jotka eivät vetoa keikkouksiinsa tai herkkuuksiin sillä, että he sairaita, kuten adhe, vaan reilustu sanovat,. että perjaintaipullo ei saa aikaan krioonista sairautta

keskiviikko 21. helmikuuta 2024

Lista toimivista aloista, joita poliitikot voisivat tuhota?

 Onko Suomella vielä toimivia aloja (lähinnä julkista infraa), jotka ovat jääneet vaille poliitikkojen uudistushulluutta? Tähän mennessä poliitikot ovat tuhonneet Suomelta kaivosteollisuuden, sähköverkot, TV-lähetysverkon, taksitoiminnan, koululaitoksen, terveydenhuollon, katu- ja tieverkoston ja viimeisempänä energian antamalla sen  ilmaiseksi pörssille.

Ainiin. Listaltani unohtui itse politiikka. Muistaakseni Rinteen hallitus tilasi hallitusohjelmansa amerikkalaiselta konsulttiyritykseltä. Sinnekin poliitikot riemuiten heittivät miljoonia veronmaksajien äyrejä.

Itse en enää osaa ajatella, että Suomesta vielä löytyisi veronmaksajien rahoilla rakennettua infraa, jonka poliitikot voisivat ihan hulluttaan jakaa muille. Hulluuttahan poliitikot eivät voi jakaa, koska kansa ei ole sitä kustantanut, vaan poliitikoiden hulluus alkaa heti, kun he ovat saaneet valtakirjansa .- ja siitä hetkestä alkaen heiltä unohtuu täydellisesti tavan kansalaisen arki. Edustajan valtakirja on poliitikolle samaa mitä dopamiinin puutos on yksilölle, Locked in-state.

PS. Poliitikot yrittivät tuhota Suomen puolustusinfran, muitta onneksi Suomessa on vielä hippu jäljellä järkeä.

Suomi oli huippukunnossa

Heippa, Poliitkot!  Mitä yhteistä on taksiuudistuksella, koulu-uudistuksella ja terveyden huollon uudistuksella? Ai jai jai. Ettekö tiedä edes sitä! Niitä kolmea yhdistää se, miten poliitikot hullun lailla eivät pysty olemaan hiljaa -- ja antaa Koneen, eli Suomen vain raksuttaa.

Ei hemmetti sentään. Oletteko te kotonannekin niin typeriä, että menette työntämään ryyvimeisselin pannuhuoneen vesipumppuun, koska se on toiminut täysin moitteitta aivan liian kauan? Lopettakaa jo vihdoinkin niiden perkeleen lakien säätämiset ja luottakaa sioihen, että Kone pystyy toimimaan luotettavasti ja kunnolla myös eilinpäivän säädöillä.

Tieteessä on havaittu, miten ihminern tyhmenee, on tyhmentynyt jo 1800 luvulta lähtien. Siitä voidaan heti havaita, että nämä nykyiset uudistusmieliset poliitikot ovat tuottaneet vain sditä, mitä he parhaimmillaan osaavat, eli sutta ja sekundaa.

sunnuntai 18. helmikuuta 2024

Oppositio on demokratian halventamista

 SDP-uskoinen Nasima Razmyar väittää, että oppositiolla on joku vaaleja vahvempi työkalu, jolla se voi koska tahansa pyrkiä kaatamaan demokraattisesti valitun hallituksen.

Minun oman mielipiteeni mukaan, jota itse pidän ehdottoman loogisena, niin jos joku ei pysty tyytymään vaalien tulokseen, niin silloin sellaisen kaikkein vahvin työkalua on seuraavat vaalit.

Demokratiassa ei pitäisi olla mitään sellaista kuin oppositio, vaan demokratian ydin on siinä, että jokainen tyytyy vaalitulokseen ja  jos on jotain moitittavaa, niin sitten se saa näkyä seuraavissa vaaleissa. Itse asiassa, pidän jokaista demokratian vihollisena, joka luulee, että hänellä on jokin oikeus kapinoida oppositiouskovaisena demokraattista vaalitulosta vastaan.

IS, 18.2. 2024: Sdp:n Razmyar pääministeri Orpon sana­valinnoista: ”Pidän tällaista puhetta jopa demokratian halventamisena”.


On todella järkyttävää lukea, miten joku voi kuvitella, että demokratiassa olisi jokin vaaleja voimakkaampi vaikutusmahdollisuus! Sehän on suoraan sanottuna kuin kapinoitsijan käsikirjasta.

Kansakunnan varallisuudesta kuluu miljardeja opposition jarrutuspolitiikkaan, Kun vain hallituksen annettaisiin hallita, niin pelkästään se toisi Suomelle mijardien säästöt. Mielestäni ihminen on vähän tyhmä, jos hän ei pysty odottamaan neljää vuotta seuraavia vaaleja, vaan haluaa polttaa veromnmaksajien rahoja neljä vuotta uskoakseen omaa viheliäistä oppiaan, että demokratian voimakkain ase on oppositiopolitiikka, eli demokratian vastustaminen.

lauantai 17. helmikuuta 2024

Suomalaistutkija, joka kirveen kiveen iski

Kukaan ihminen ei voi joka päivä esittää totuuksia, mutta sitä varten olemme me muut, jotka voimme kertoa, että nyt astuit paskaan. Charly Salonius-Pasternak on monia kertoja esittänyt hyviä avauksia, mutta eilen hänen avauksensa meni täysin penkin alle:
IL, 16.2, 2024; "Suomalaistutkija ei sure Navalnyin kuolemaa – ”Ei kannata yhtäkään kyyneltä tuhlata”Charly Salonius-Pasternak ei esittänyt surunvalitteluja Aleksei Navalnyin kuoleman johdosta.".

Mielestäni on erinomaisen typerää olettaa, että Putinin voisi korvata joku täysin länsimielinen tyyppi, kuten mitä ilmeisimmin tuo Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija haaveilee, jolloin hän julistaa, että Navalnyi ei olisi kelvannut johtajaksi, koska hän oli nationalisti.
Miten kummassa suomalaiset joutuvat elättämään hemmoa, joka luulee, että hänellä on valtuutus kannattaa vain sellaisia venäläisiä, jotka muuttaisivat Venäjän suunnan 180 astetta. Onko todella niin, että tutkijat eivät tajua, mitä yhteiskunnalle tapahtuu, jos mennään ääripäästä toiseen. Mitä ilmeisimmin Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija ei ole milloinkaan käyttänyt Bernerin taksiuudistuksen tuottamia "takseja", koska jo pelkästään se todistaisi, miten idioottimaista on vaatia yhteiskuntaa kääntämään kelkkaa 180 astetta.

Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija ei hyväksyisi Suomenkaan johtajaksi yhtäkään, joka puolustaisi Suomea ja Suomesta kansakuntana. Juuri tapettu Navalnyi ei varmastikaan olisi ollut täysin länsimielinen mutta aivan hitosti hän olisi kääntänyt Venäjän kurssin ainakin piirun verran oikealle. Mihin vittuun me tarvitaan niin sanottuja tutkijoita, jotka eivät tajua hölkäsen pöläystä evoluutiosta. Ettekö te vitun tutkijhat tajua, että ei ne muinaiset härätkään heti muuttunut valaiksi syödessään järviruokoa!
Charly Salonius-Pasternak on syöttänyt pallon suoraan Putinin lapaan, julistaessaan, että venäläinen nationalisti ei olisi kelvannut Suomen ulkopoliittiselle instituutiolle. Joku voisi kysyä, kuka muu olisi ollut parempi ? 

Jos palkkaan vaikka peltisepän uusimaan taloni katon, niin en hemmetissä maksa sille mitään, jos uusi katto vuotaa sisään. Ilmeisesti nuo hiton tutkijat luulevat, että heitä ei koske mitkään laatuvaatimukset, vaan veronmaksajan täytyy nurisematta tyytyä mihin hevon paskaan tahansa.

Vähintä, mitä odotan keltä tahansa, on tieteen kunnioittaminen, eli evoluution ottaminen huomioon, eikä kuvitella voivansa työntää kuuden tuuman pulttia viiden tuuman reikään. 

torstai 15. helmikuuta 2024

10 tapaa tuhota SOTE

Ei ole yhtäkään tapaa pelastaa SOTE, mutta se voidaan tuhota monella eri tavalla, joita poliitikot harrastavatkin jo ahkerasti.

Paras, nopein ja halvin tapa tuhota SOTE olisi poistaa sen lait ja palauttaa takaisin kaikki ne lait, jotka piti ylikirjoittaa, jotta poliitikot pystyivät luomaan hirviönsä.

Toinen tapa on tappaa se hitaasti mutta varmasti, eli korruptoida se pohjiaan myöten.

Nykyisin SOTE on korruptoitu vasta yläpäästään, joka ennen pitkää johtaan siihen, että myös sairaanhoitajille ja lääkäreille aletaan maksaa boonuksia siitä hyvästä, että leimaavat työkorttinsa. Sen jälkeen olisivat vuorossa apuhoitajat ja siivoojat.

Kolmas tapa tuhota SOTE on säätää lisää SOTE-lakeja.

SOTE on sairas, sen johto on sairaalloisen himoriippuvainen rahasta. Sairas ei voi parantaa ketään, varsinkin silloin, kun sairas vaatii lisää rahaa voidakseen julistaa olevansa kykenevä menemään kokoustamaan. Jo pari tuhatta vuotta sitten todettiin se fakta, että parantajan tulee itse olla terve voidakseen toimia parantajana.

Jokainen voisi huomata, että SOTE ei ole terve, eikä sitä voida parantaa, koska SOTE:n "parantajat" ovat himoriippuvaisia rahasta. Sairaat eivät pysty tajumaan, että SOTE on sairas, joka pelkällä olemassaolollaan tuottaa vain kuolemaa. Suomen pitää viedä SOTE navetan taakse.... mahdollisimman pian.

YLE, 15.2. 2024:; Hyvinvointialueiden johto perustelee suuria kokouskuluja: ”Tässä on aikamoinen työmäärä”.


Yhteiskunta on parhaimmillaan silloin, kun mitään ei tarvitse korjata.

PS. Johto perustelee rahan tarvettaan isolla työmäärällä. Outoa, koska se työ oli täysin tarpeetonta ennen SOTE-uudistusta. Poliitikot ovat ihan itse laittaneet itsensä hullun hommaan, eli kaivamaan kuoppa, jonka sitten toiset täyttävät ja sitten uudestaan kaivamaan kuoppaa, jne.

Yrjö Kallinen sitaatti:
"Tarpeemme ovat luonnottomuuksiin paisutettuja ja sairaalloisia ja pöhöttyneitä ja niiden orjuudessa me riehumme ja läähätämme. Koko kulttuurillemme antaa leiman milteipä mielipuolisuuteen saakka jännitetty tarpeiden kiihottaminen."

keskiviikko 14. helmikuuta 2024

Hyvinvointiyhteiskunta on tekniikkalaji

 Vasemmistolla on suuret luulot itsestään ja kyvyistään. Jo ammoisista ajoista lähtien historiasta luetaan, miten tietty porukka on aina vastustanut kehitystä (lue: tutkimuksia, tiedettä ja teknologiaa). Se ei ollut vasemmisto, joka sai aikaan säällisen työajan, vaan keksijät, tutkijat ja insinöörit, jotka rakensivat koneita työläisten avuksi. Itse asiassa, vasemmisto on aina yrittänyt omia kehityksen omaksi saavutuksekseen, kun se tosiasiassa on ollut kaiken kehityksen tulppana.

Kaikki ne kuuluvat vasemmistoon, joita on helppo manipuloida. Esimerkiksi se räyhäporukka, joka hiukka vajaa pari tuhatta vuotta sitten huusi Barrabbasta, oli pelkkiä höynäytettyjä populisteja, jotka pelkäsivät oman aikansa ja kaikkien aikojen rohkeinta ihmistä ja mitä siitä olisi seurannut, jos sellainen ihminen olisi päästetty vapaaksi.

Entäs sitten keskiajalla? Kutka olivatkaan ensimmäisinä vastustamassa uusia ajatuksia, elleivät juuri sen ajan populistipoliitikot, jotka luulivat olevansa pappeja, kardinaaleja ja karnivalisteja ja siten manipuloivat kaiken maailman lynkkausporukkaa vapauttamaan ihmiskuntaa sen suurimmista neroista. Mutta sitten. 

Voidaan kysyä, että milloinka oikeisto on räyhännyt kaduilla tiedettä ja tekniikkaa vastustaen. Tänä aamuna YLE haastatteli kahta työantajapuolen edustajaa. Mielenkiintoinen haastattelu. Sen aikana toinen haastateltava kertoi, miten he eivät pitäneet Sanna Marinin hallituksen päätöksistä, mutta hän jatkoi, että he eivät sentään lähteneet kaduille kaatamaan laillista hallitusta.

Vasemmisto pyrkii ohjailemaan poliitikkoja mielistelyllä tai pakolla, kuten poliittisilla lakoilla. Mutta milloinkaan vasemmisto eivätkä edes poliitikot ole olleet yhdenkään keksinnön takana. Otetaan vaikka tämä keinoäly, niin ainoa seikka, jolla vasemmisto pystyy sen huomioimaan, on sen rajoittaminen tai jopa tuhoaminen, jos vasemmisto ei saisi siihen monopolia, kuten Kiinassa. 

Alussa kerroin, miten ihmiskunnan nerot ovat halunneet auttaa työläisiä keksimällä ja rakentamalla heidän avukseen koneita. Ja taas mutta. Milloinkaan työläiset eivät ole laittaneet tikkua ristiin auttaakseen vastavuoroisesti keksijöitä ja insinöörejä, jotka kautta historian useimmiten ovat joutuneet kituuttamaan surkeissa oloissa. Vasta aivan hiljattain hyvinvoinnista on valahtanut hiukkasen myös keksijöille ja tutkijoille, sillä suurin osa heidän saavutuksistaan on valunut lähes puhtaasti työläisten hyväksi. Eikä siitä ole pätkääkään vasemmiston ansiota.

Otetaan lopuksi pikkiriikiinen esimerkki, Adfred Nobel. Pelkästään hänen keksintönsä vapautti satoja miljoonia kaivostyöläisiä kevyempiin hommiin. Eikä yksikään poliitikko tilannut sitä keksintöä, mutta varmasti miljoonat kaivostyöläiset vastustivat työnsä menettämistä, kas, kun heitä ei enää tarvittu montaakaan louhimaan kalliota. Kaikki te muistatte myös Englannin suuret kivihiililakot, missä miljoonat kivihiiltä louhineet vuosikausia vastustivat kehitystä, joka olisi sallinut heille paljon mielekkäämpää työtä kuin kivihiilikaivokset. Tänään mikään ei ole muuttunut, koska vieläkin työläiset lakkokenraaliensa vietävinä vastustavat sitä, että he "joutuisivat" oppimaan jotain uutta.

YLE Areena: Historia, Nobelin veljekset.

Tähän loppuun on pakko panna jälkisanoina, miten juuri Trumpin kannattajia ovat pelkästään ne, jotka eivät pysty kuvittelemaan itseään opiskelemassa jotain uutta. Kaikkein vankimman kannatuksen Trump saa kaivospaikkakunnilta, eli siis niiltä, jotka joutuvat tekemään likaisinta hommaa. Ei voi olla sattumaa, että juuri näinä päivinä Suomessa havaitaan samaa, eli Suomessakin juuri se porukka haluaa kaataa laillisen hallituksen, joka ei halua oppia mitään uutta, vaan haluaa ainoastaan pakertaa vaikeroiden ja vollottaen menneisyydessään.

Sekään ei voi olla sattumaa, että Trumpin kannattajien suosikkiväri Suomessakin on sama verenpunainen purppura, jolla Trump saa ääniä.

PS. Mitä on tapahtunut sille laille, joka määrää työnantajan kustantamaan työntekijän opinnot, jos hän haluaa oppia jotain uutta? Onko niin, että työntekijät ottavat siitäkin vain rahat juostessaan hurvittelemaan pekkaspäiviään, Khao Lakiin?

Eduskunnan valtaus ameriikan malliin

Suomessa  on meneillään vallankaappaus, missä muutama isokenkäinen on manipuloinut muutaman sata ihmistä uskomaan, että demokraattisesti valittu hallitus ei olekaan Suomen puolella. Mitään periaatteellista eroa ei ole Valkoisen Talon valtauksen ja Suomen poliittisen lakkoilen välillä. Molemmilla halutaan vaihtaa demokraattinen valta diktatuuriksi.

AY-pomot ovat yhtä kärsimättömiä kuin muutkin diktaattoritkin. Vasemmisto ei jaksa odottaa edes neljää vuotta, että hekin pääsisivät vuorollaan taas jakamaan rahaa. Mitä ilmeisimmän vasemmisto uskoo, että he eivät enää pääse valtaan, joten he ovat ryhtyneet polttamaan Suomea, jotta kellekään ei jäisi mitään jaettavaa.

Ulkomailla hehkutettiin Suomen demokratiaa, kun kaksi samanmielistä oli samaa mieltä suunnilleen kaikesta. Se, mikä ulkomailta jäi huomaamatta, oli siinä, kun vasemmisto äänesti taktisesti, eli omia ideologoitaan vastaan jättäen urpilaiset ja andersonit tylysti paljakalle. Jos Jussi Halla-aho olisi päässyt toiselle kierrokselle, niin ulkomaat olisivat silloin nähneeet samaa idioottimaisuutta, mitä nyt vasemmisto näyttää heille.

lauantai 10. helmikuuta 2024

Olemme Avaruuden Pölyä

 Ihminen saisi valtavan suuren arvon pelkästään sillä, että hän pitäisi arvossa kaikkea, mikä on aistittavissa, kuten esimerkiksi kiveä. Kivet koostuvat atomeista kuten ihmisen kehollisuuskin. On mielestäni typerää julistaa, että olemme tähtipölyä ja samaan syssyyn paskata vaikka kännykkä mereen tai hakata vuori katukiviksi. Kivikin on sitä samaa tähtipölyä kuin ihminenkin! Ja kännykkä myös!

Viisas ihminen kohtelee arvokkaasti niin kiviä kuin ihmisiäkin. Jos ihminen ei osaa antaa arvoa koneille, niin tulee aika, jolloin hän ei osaa kohdelle täysin ihmisen näköistä robottiakaan kunnioittavasti, jolloin hän vain jatkaa sitä hirvittävää historiaa, missä ihmiset ovat epäinhimillistäneet vähän muista poikkeavia lähimmäisiään. Ihminen ei menetä mitään sillä, että hän käsittelisi koneita, eläimiä ja muita asioita hellästi. Päin vastoin, juurikin osoittamalla hellyyttä muitakin kuin oman viitetyhmänsä uskovaisille ihminen pääsisi vapaaksi ideologisesta vankilastaan, joka olisi sama asia kuin luomakunnan elävöittäminen.

Robotteja ei saa kohdella julmasti, kuten ei saa mitään muutakaan, koska olemme samaa pölyä kuin hekin.

IMDb: Star Trek, The Measure of a Man

Alkutuotannon ihmeelliset kuviot

Jos kaikki ne ihmiset, jotka nyt ovat osallisia maatalouskoneiden tuotantoon, menisivät sen sijaan maatiloille töihin, niin silloin kaupungit tyhjenisivät ylimääräisistä ihmisistä ja ruoka olisi ilmaista kaikille.

Maatalouden koneellistamiseen osallistuvat esimerkiksi malmien etsijät, geologit, öljynporaustornien suunnittelijat ja rakentajat ja poraajat sekä tietysti ne, jotka rakentavat maatalousministeriön hallintorakennuksia.

Maatalouden koneellistaminen on se suurin syy, miksi vasemmisto ei itse tee lapsia, vaan vaativat maahan tulijoita, jotta vasemmisto voisi harrastaa sirkushuvejaan.

keskiviikko 7. helmikuuta 2024

Kuolema ja rauhanvamma

 Kuoleman piilottaminen tuottaa rauhanvammaisia sotilaita, jotka mahdollisessa sotatilanteessa joutuisivat shokkiin, koska heiltä on koko elämisensä ajan piilotettu todellinen elämä. Viikko pari sitten Poliisi kiitteli nuoria, jotka muodostivat ringin jonkun kadulla loukkaantuneen ympärillä, että ihmiset eivät näkisi sitä todellisuutta, johon kuka tahansa meistä voisi joutua, - ja jota poliisit, lääkärit, sairaanhoitajat, ruumiinpesijät ja monet muut ammattilaiset joutuvat pakosta katsomaan. Mutta tavallisen tallaajan pelätään joutuvan psykoosiin, jos hän näkisi verta ja suolen pätkiä kadulla.

Olen ennenkin esittänyt kritiikkiä siitä, että tavallisia kansalaisia on opetettu, että vain ammattilaiset saavat nähdä haavoittuneita ja kuolleita. Kaikkein ilkeintä on se opetus, että tavallinen kansalainen saisi traumoja, jos hän joutuisi näkemään verta, suolia, irtopäitä ja kuolemaa. Miten tuollainen vääristynyt elämäoppi sitten sopii sotilaisiin, joita opetetaan tappamaan ja haavoittamaan muita ihmisiä? Tositilanteessa siis suurin osa suomalaista sotilaista näkisi siis ensimmäistä kertaa elämässään oikeaa elämää? Se johtaisi välittömästi siihen, että puolet sotilaista lähtisi välittömästi kotiin ja äidin syliin.

Ihmiset on opetettu rauhapsykoosiin, missä tilassa heidän on turvallista lakkoilla ja vaatia vaikka demokraattisesti valitun hallituksen kumoamista. Mutta. Taitaa olla niin, että rauhan psykoosista kärsivät vasemmistolaiset haluavat yhteiskuntaan verta ja suolen pätkiä.

Iltalehti 5.2. 2024: "Ruotsalaissotilaita viedään ruumishuoneelle katsomaan junan alle jääneitä – Taustalla kiistelty ilmiö, jota Suomessa ei tunneta".

perjantai 2. helmikuuta 2024

AY-liike ja paikallinen sopiminen

 En keksi mitään muuta selitystä ay-liikkeen vastustukselle paikallisille sopimuksille kuin sen, että ammattiyhdistysliikkeen pomot pitävät työläisiä tyhminä. Jos nimittäin ammattiyhdistysliikkeessä uskottaisiin työläisiin, niin silloin mitään vaaraa ei voisi olla siinä, että työntekijät ihan itse sopisivat oman palkkansa. 

Tänäänkin AY-pomot kertoivat, että jos tehtaiden työntekijöille annettaisiin valta itse sopia työsopimuksia, niin heti kohta työläisille maksettaisiin vain parin euron tuntipalkkaa. Ikään kuin ay-pomot uskovat, että työläisiltä puuttuu täysin laskutaito. Taitaa olla niin, että ay-pomot vastustavat paikallista sopimista ainoastaan siksi, että silloin heitä ei enää tarvittaisi, kun työntekijä ihan itse voisi kokeilla kepillä jäätä, jolloin yhteiskunnan sijaan lamaantuisi vain se, jolla on suuret luuliot itsestään. Viisas ihminen tietysti voisi tehdä mitä työtä tahansa millä palkalla tahansa, koska viisas elää suu säkkiä myöte, eikä muu voisi todistaakaan ihmisen viisautta.

Jo ensimmäinen kappale todistaa, että jopa ammattiyhdistysliikkeisiin pitäisi saada sellainen demokratia, minkä puitteissa ay-vaaleissa äänestäjillä ei voisi olla yksi ääni per äänestäjä, vaan sinne pitäisi saada ansiosidonnainen äänioikeus, eli niillä pitää olla enemmän äänioikeutta, jotka pitävät työnantajan puolta. Onhan se ihan hirveetä, että nykyisin ammattiyhdistysliikkeen johtoon valitaan vain niitä, jotka eivät pysty uskomaan työläisiin. Rahataloudessa se on ehdottomasti tasa-arvoista, että kaikista töistä ei makseta samaa palkkaa, edes samanlaisissa töissä.

Rahvas on demokratian tuho

 On selvää, että ihmiskunta ei voi jatkaa tällaisella demokratialla maailman tappiin. Samoin on selvää, että rahatalouskin on vain muuan rakennusteline, jonka kohtalona tulee olemaan kehityshistoriallinen tieto siitä, millä tavoin bakteereista luotu elämä tietyssä kehityksen vaiheessa taistelee itseään vastaan luodakseen entistä kehittyneempää ja viisaampaa elämää.

Kun ihminen saa yhteyden kosmoksen muihin olentoihin, niin ihminen ei ala kyselemään, paljonko he saavat palkkaa, tai kuuluvatko he ammattiliittoon, ... . Hieman enemmän ajattelua vaatii ajatella, millaisen palkintosysteemin ihminen luo Marsiin.

Kun ihmiskunta on selviytynyt kaikista vaikeuksistaan, tulee olemaan kosminen ihminen, joka vaeltaa syvässä avaruudessa. Silloin ihminen voi käyttää nyt saatua kokemuksekllista tietoaan voidakseen tarkasti ennustaa, miten bakteerista kehittyvä elämä taistelee itsensä ensinnä homo erektukseksi ja sen jälkeen monien rotujen ja värien kautta alkaa luokkataisteluun itseään vastaan. Ja niin edelleen. Kaikki kaikkien evolutiivisten sfäärien elämä kehittyy samojen fyysisten ja mielellisten lakien mukaan, kautta universumien.

Tällä viikolla suomalaisille annetaan oppitunti siitä, miten rahvas on agitoituna ominut itselleen sitä hallitusvaltaa, joka ei sille kuuluisi demokratian pelikirjan mukaan, -- jos kaikki noudattaisivat sitä pelikirjaa.

Koska se on ihmisen luonne, että kuka tahansa ottaa itselleen valtaa, jos valta on itse luonut itseensä haavoja. Mielenosoitusten laillistaminen on demokratiaan luotu avoin haava, jota on mahdotonta parantaa ja joka lopulta syö koko demokratian tuhoon. Ihmiskunta on vääjäämättä matkalla kohti sitä lopullista sotaa, josta selvinneet  tulevat olemaan armottomia kaikkia ideologioita kohtaan, joka merkitsee sitä, että jokainen, joka yrittää ajaa omaa etuaan, tuhotaan välittömästi, ilman mitään armoa. Silloin kukaan ei vaadi palkkaa itselleen, eikä kukaan vaadi yhteisten päätösten kumoamista. Se aika on miljoonien vuosien päässä, mutta se on väjäämätön, eikä sitä voi mikään estää, ei edes se, että Suomessa rahvas saisi ensi viikolla aikaan oman hallituksensa.

Muuan totuuden opettaja opetti pari tuhatta vuotta sitten, että antakaa parantuneiden hallita. Jokainen, joka vaatii palkkaa, sairastaa edelleen itsekkyyttä, eikä niin ollen olisi kelvollinen hallitsemaan, jos eläisimme aikaa, jolloin vaatisimme hallitsijoilta viisautta. Jokainen, joka julistaa jotain ideologia, on myös sairas, eikä voisi hallitsijana mitään muuta kuin pitää yllä ihmiskunnan sisällissotaa. Tänä päivänä suomalaiset ovat sisällissodassa, vaikka sitä miten yritettäisiin väittää joksikin muuksi.

Kautta koko maailman muut seuraavat Suomessa käytävää taistelua ja kiljuvat omien ideologioidensa mukaista sotahuutoaan.

torstai 1. helmikuuta 2024

Joko harkittaisiin perustuslain muuttamista?

Kyse on yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta, joka ei selvästikään toteudu, kun jotkut katsovat oikeudekseen pyrkiä muuttamaan hallitusneuvottelun tuloksena saatu hallitusohjelma tai peräti kaatamaan vaaleilla valittu hallitus.

Peruslaista pitäisi poistaa sana "yhtäläinen" ja sen tilalle asettaa ansioihin perustuva äänioikeus, joka tulisi sen yleisen äänioikeuden päälle. Kaikilla olisi kansalaisuuden perusteella yksi ääni, mutta jokainen voisi tavoitella useampaa ääntä saavuttamalla elämässään ansioita ja jotain hienoa ja ylevää.

Palkkatyö ei kuitenkaan olisi mikään ansio sille, että se oikeuttaisi ihmisen uskomaan, että hänellä on vaalien väleissä oikeus vaihtaa hallitusohjelma mieleisekseen. Samoin politiikkaan osallistuminen ei voisi olla mikään ansio vaatia itselleen oikeutta muuttaa hallituksen tavoitteita.

Viisas ihminen pystyy kärsivällisesti odottamaan seuraavia vaaleja ja jos edellinen laillinen hallitus olisi tehnyt tyhmiä päätöksiä, niin mikään ei estäisi viisasta ihmistä valitsemaan seuraavalla kerralla viisaan ehdokkaan ehdokkaiden joukosta.

Kun ehdokkaiksi olisi saatu hyvin ansioituneita ja viisaita ihmisiä, niin olisi vähemmän pelkoa siitä, että he olisivat vain oman edun tai eturyhmänsä tavoittelijoita. Joudunhan nytkin tyytymään valittujen päätöksiin, joten mielelläni tyytyisin myös viisaiden päätöksiin.

Iltalehti tänäänYrittäjä Juhalla meni pata jumiin jättilakosta: ”Kukaan ei välitä”.