keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kulkukoirien maahanmuutto

Suomen kuvalehti, 20.1. 2010: Moskovan kulkukoirat muuttumassa takaisin susien kaltaisiksi:
"Joka tapauksessa villiintymistä on mahdoton kääntää takaisin. Vapauteen tottunut koira ei enää sopeudu elämään ihmisten kanssa, kuten kesyt lajitoverinsa."

IL, 08.5. 2013: Purivat pikkutyttöä - kaksi koiraa lopetettiin
IL, 24.4. 2013: Koira tappoi lemmikit - Nyt puhuu omistaja

Nyt kyllä suvikset ovat menneet tosi pitkälle ylistämällä alistamisessa; vaativat jo maailman kulkukoiriakin Suomeen. Suomalaiset koirat eivät ole niin kiinnostavia ja monitaitoisia kuin Romanian katukoirat? Mitä kulkukoirien jälkeen? Kulkukissoja on vielä enempi!
Suvaitsevaisten naiviudella ei tunnetusti ole rajoja, koska suvaitsevaisuus voi olla rajatonta vain rajattomalla typeryydellä. Suvaitsevaisten mukaan maailman koiratkin ovat tasa-arvoisia ja ehdottoman hyviä, jotka ansaitsevat suomalaisten veronmaksajien rahat siinä, missä maailman huonosti asiansa hoitaneet ihmisetkin, viimeksi Kyproksen rahanpesijät.

Pelastetaan Koirat ry: Me emme Pelastetaan Koirat ry:ssä yritä ratkaista kohdemaittemme löytöeläinongelmia pelkästään auttamalla eläimiä Suomeen.


YLE, 14.6. 2010: Kulkukoirien tie Romaniasta Suomeen
"- Romaniassa ollaan hyvin julmia eläimiä kohtaan ja haluamme saada heidät ymmärtämään, että sivistysvaltiossa ei näin voi olla."

Jos Romaniassa ihmiset olisivat oikeesti julmia, niin siellä tuskin olisi yhden yhtäkään koiraa. Vertaa: Suomessa ihmiset ovat hyvin julmia susia ja katukoiria kohtaan; 1970 luvulle tultaessa sudet oli tapettu Suomesta sukupuuttoon, - eikä kaduilla enää juoksennellut kulkukoiria.

Ilmiselvästi Romania ei ole sivistysvaltio, koska suvaitsevaisten mukaan siellä ei käyttäydytä sivistyneesti. En usko sellaiseen sivistykseen, missä toisen valtion kansalaiset ovat toisen valtion kansalaisten opettamia; kannettu vesi ei kaivossa pysy. Sivistyksen on noustava kansan omista riveistä, eikä niin, että esimerkiksi romanalaiset olisi vain pinnallisesti sivistyneitä, kun he kohtelevat kulkukoiriaan hyvin vain siksi, että saisivat ulkomailta rahaa:
"Kodittomien koirien ystävien tarhat ovat kahdessa romanialaisessa kaupungissa, joita hoitavat paikalliset asukkaat sekä italialainen Save the Dogs-järjestö. Yhdistys esimerkiksi tukee tarhoja taloudellisesti. Tärkeintä olisi, että paikallisten ihmisten asenteet muuttuisivat koiria kohtaan."

Romanialaisilla on oikeus kohdella koiriaan ihan miten lystäävät. Vaikka söisivät ne tai tappaisivat sukupuuttoon. Luultavasti Balkanin kulkukoirat tappavat useita ihmisiä vuosittain raivotautiin ja raatelemalla, joten on ihan ymmärrettävää, ettei sikäläiset diggaa kulkukoiria.
Sivistynyttä olisi tappaa ne kulkukoirat sukupuuttoon. Myös Suomessa oli aikoinaan kulkukoiraongelma. Se hoidettiin sivistyneesti pyydystämällä kulkukoirat. Meillä oli koirapartiota, joiden työnä oli pyydystää kulkukoiria ja elimoinoida ne...

Wikipedia: Rankkuri: Rankkuri, virkamies, jonka tehtävänä on kodittomien eläinten kiinniottaminen, huostaanotto ja lopettaminen
Ei todellakaan ole sivistynyttä antaa koirien juosta vapaina, ja vielä vähemmän sivistynyttä on ottaa villikoiria kotikoiriksi ns. sivistysmaihin. Sivistynyt ihminen ei aseta itseään kehitysmaiden ihmisten yläpuolelle, vaan vaatii niitä kehittymään omin avuin ja hoitamaan itse omat katukoiransa, kuten sivistysmaatkin ovat aikoineen kehittyneet barbaariudesta.

Auta armias luoja meitä siltä, että suvaitsevaiset löytävät Intian,
- jolloin he vaatisivat Intian miljoonia kulkukoiria Suomeen lihapatojen äärelle.

IS, 26.5. 2013: Poliisi pidättänyt kaksi naista koiran surmattua 79-vuotiaan miehen
IS, 25.5. 2013: Koira repi nenän irti tyttöystäväänsä puolustaneelta
LMGTFY: Koira puri

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kansojen vertailua-Suomi paras maa

Maailmanmatkaaja ja presidentti Martti Ahtisaari on nähnyt muutakin kuin suomalaista kurjuutta. Hänestä suomalainen kurjuus ei ole mitään verrattuna muiden maiden kurjuuksiin, ja niinpä hän sanoikin, että Suomea morkkaavien valittajien pitäisi muuttaa sinne ihanuuksien maihinsa:
YLE, 5.4. 2013: "Lopettakaa valitus. Elämme niin hyvässä ympäristössä Suomessa. Valittajat voisi laittaa puoleksi vuodeksi Afrikkaan todellisesti haastaviin oloihin", toteaa Ahtisaari.

Vielä on suomalaisia ja järkeviä ihmisiä maailmalle, joilla on oikea mielipide:
IL, 22.7. 2015: Näistä asioista amerikkalaistutkija ylistää Suomea
IS, 8.3. 2015: Kiitetään naistenpäivänä – Suomen miehiä
IL, 23.4. 2013: Kim Dotcom täräyttää: Suomi ykkösenä, muut perässä!
MTV3, 18.10. 2013: Professori: Suomalainen kateus on hölynpölyä
YLE, 27.11. 2014: Kaikki ovat niin ystävällisiä ja mukavia. Minua varoiteltiin, että suomalaiset on vakavia. Se ei ole totta!
IS, 1.2. 2016: 4. Valokuvaaja: En ole ikinä tavannut yhtä ystävällisiä ja ahkeria ihmisiä!
AL, 28.1. 2016: Espanjalainen meni metroon Helsingissä – hämmästyi suomalaisten normaalia tapaa

Olen kerännyt muutaman linkin, joiden sivuilla on vertailtu eri kansoja monista eri näkökulmista käsin. Useimmissa niissä Suomi on huipulla ja osassa Suomi on rankattu parhaaksi maaksi.

100: AL, 15.9. 2016: Suomi on ykkönen: Autossa turvavyö on kiinni useammin ..ssa
99: YLE, 14.9. 2016: Helsinki on maailman kolmanneksi paras kaupunki asua vuonna 2016
98: IS, 2.8. 2016: Suomi on maailman toiseksi turvallisin maa!
97: AL, 13.7. 2016: Suomi on maailman puhtain ja vihrein maa
96: IS, 9.7. 2016: Brittilehti listasi 19 parhaan elintason maata – Suomi sijoittui ykköseksi
95: US, 1.7. 2016: Amerikkalaislehti hehkuttaa Suomea: ”Maailman edistyksellisin maa”
94: BI, 30.6. 2016: It's official: Finland is the most progressive country in the world
93: YLE, 20.4. 2016: Suomi seitsemättä kertaa peräkkäin lehdistönvapauden ykkönen
92: HS, 15.4. 2016: Suomi on maailman emojihulluin kansa
91: IS, 14.4. 2016: Unicef: Tanska lapsille oikeudenmukaisin, Suomi hopealla
90: The Good Country index 2016: Suomi toiseksi paras
89: MTV, 31.3. 2016: Suomi ylivoimainen holhousvaltiona
88: IS, 16.3. 2016: Suomea äidinkielenään puhuvilla korkeampi älykkyysosamäärä kuin suomenruotsalaisilla
87: TE, 16.3. 2016: Suomi on maailman 5. onnellisin maa
86: MTV, 16.3. 2016: Suomalaiset maailman ahkerimpia pullonpalauttajia
85: IS, 9.3. 2016: Yli 60 valtiota järjestettiin lukutaidon perusteella – Suomi oli paras!
84: IS, 5.2. 2016: Suomi sijoittui ykköseksi 10 maan kansainvälisessä vertailussa – paras paikka tavoitella ”amerikkalaista unelmaa”
83: MT, 29.1. 2016: Suomi on maailman vihrein maa
82: YLE, 27.1. 2016: Suomi jälleen vertailun kärjessä – vihreämpi kuin yksikään muu maa
81: YLE, 27.1. 2016: Suomi maailman 2. vähiten korruptoitunut maa 
80: Good Country Index 2015: Maapallon hyväntekijät, Suomi 2.
79: World Economic Forum: Global Gender Gap Index 2015 (Suomi 4.)
78: MTV, 2.11. 2015: Norja paras paikka asua, Suomi sijalla yhdeksän
77: HS, 13.8. 2015: Suomen nuoret ovat Euroopan vähiten syrjäytyneitä
76: IS, 4.7. 2015: Tutkimus: Suomi on Euroopan onnellisin maa
75: MTV, 24.6. 2015: Suomi on maailman vakain maa – viidettä kertaa ...!
74: AL, 1.6. 2015: Suomalaiset EU:n tyytyväisin kansa
73: HS, 14.5. 2015: Maailman talousfoorumi: Suomi on maailman paras maa
72: IS, 5.5. 2015: Suomi maailman toiseksi paras maa äideille
71: AL, 3.5. 2015: Suomen rautatieliikenne ei olekaan surkeaa, vaan Euroopan ykkösluokkaa
70: HS, 3.5. 2015: Suomi on sananvapauden ykkösmaa
69: Il, 22.3. 2015: Suomi peittoaa onnessa muut EU-maat
68: IS, 5.3. 2015: Maailman parhaat paikat työssäkäyville naisille - Suomi listan kärjessä!
67: IL, 27.12. 2014: Suomi taas maailman vakain valtio - yksin huipulla!
66: IL, 4.11. 2014: Norja on maailman paras maa asua - näin Suomi pärjäsi
65: TS, 16.9. 2014: Kuinka oikeudenmukainen Suomi on? Yksi maa edellä
64: IL, 20.8. 2014: Lehti: Helsingillä huippumenestys kaupunkivertailussa
63: IS, 27.6. 2014: Tutkijat: Suomalaisilla Euroopan korkein älykkyysosamäärä
62: IS, 25.6. 2014: Nämä maat tekevät eniten hyvää - Suomi kärjessä
61: US, 24.6. 2014: Uusi vertailu julki: Suomi on maailman 2. paras maa
60: YLE, 16.6. 2014: Helsinki on maailman viidenneksi paras kaupunki asua
59: YLE, 6.5. 2014: Suomi on yhä maailman paras paikka äidille
58: TiVi, 25.4. 2014: Suomi on taas maailman paras maa tässä (verkkovalmiudessa)
57: AL, 7.4. 2014: Nyt kehuja! Suomi 10 parhaan joukkoon amerikkalaisessa vertailussa
56: IS, 1.4. 2014: Näissä Pisa-tehtävissä Suomi oli Euroopan paras
55: HS, 1.4. 2014: Suomen oppilaat Euroopan parhaita ongelmanratkaisijoita
54: YLE, 1.4. 2014: Pisa-tutkimus: Maahanmuuttajien tulokset huolestuttavat Suomessa
53: Press Freedom Now, 26.3. 2014: FINLAND– A MODEL FOR PRESS FREEDOM
52: Reporters without borders: Lehdistönvapaudessa Suomi paras 2014
51: IS, 25.2. 2014: Brittitutkimus: Euroopan parasta hotellipalvelua saa Suomessa!
50: IS, 24.2. 2014: Financial Times: Helsinki on Euroopan 2. paras kaupunki
49: IT-Viikko, 23.2. 2014: Suomi voitti: Vähiten tartuntoja koko maailmassa
48: YLE, 12.2. 2014: Lehdistönvapaus-indeksi: Suomi kärjessä
47: IL, 10.2. 2014: Matt Damon ylistää Suomen koulujärjestelmää
46: IL, 8.01. 2014: Suomi maailman vakain jo kolmatta vuotta putkeen
45: IL, 16.12. 2013: Jenkki katkerana: "Jos haluat amerikkalaisen unelman, mene Suomeen"
44: IL, 5.11. 2013: Suomi Euroopan neljänneksi onnellisin maa
43: YLE, 26.10. 2013: Financial Times kehuu Helsingin maasta taivaaseen
42: HS, 25.10. 2013: Suomi taas toinen miesten ja naisten tasa-arvovertailussa
41: BBC news, 24.10. 2013: Women gain as gender gap 'narrows, Suomi 2.'
40: Demari, 13.10. 2013: Suomessa maailman toiseksi parhaat työntekijät
39: YLE, 8.10. 2013: "Aikuisten Pisa": Suomalaisten taidot erinomaisia
38: US, 7.10. 2013: Näin pirun hyviä me suomalaiset olemme – vertaa muihin maihin
37: YLE, 3. 10. 2013: Suomen passi on paras viisumitta matkustamiseen
36: YLE, 2.10. 2013: Suomi kakkonen työntekijöiden kohtelussa
35: IS, 24.9. 2013: Lompakkotesti paljastaa: suomalaiset ovat maailman rehellisin kansa
34: IL, 23.7. 2013: Arvostettu amerikkalaislehti ylistää Suomea
33: IS, 22.7. 2013: Internetin edelläkävijä – Suomi nousi maailman kärkeen!
32: YLE, 11.7. 2013: Amerikkalaislehti ylistää: "Suomen salaisuus menestykseen lähes kaikessa"
31: FFP, States index: The Failed States Index 201 - Suomi viimeinen
30: IS, 7.5. 2013: Raportti: Suomi maailman paras maa äideille
29: MTV3, 7.5. 2013: Suomalaisilla vankin luottamus yritysten tulostietoihin
28: Unicef, 2013: Child well-being in rich countries, Netherlands,Norway,Iceland,Finland,...
27: Anatoly Karlin, 22.4. 2013: Birth Defects, FBD Marriages (Suomi 8.)
26: YLE, 15.3. 2013: Suomi rikkaiden maiden uskonnollisin
25: CBC news, 12.3. 2013: Do countries lose religion as they gain wealth?
24: Fintacts, 15.4. 2013: Finland 1. Information and communication technologies (ICT)
23: IL, 30.1. 2013: Maailman vapain lehdistö
22: Wikipedia, 2012: Maailman vähiten epäonnistunein kansa
21: BBC news, 29.12. 2012: OECD's family breakdown table
-Läntisen maailman vähiten rikkoutuneet perheet

20: IL, 26.10. 2012: Suomi toiseksi paras maa elää naisena
19: US, 3.4. 2012: Huippusijoitus; Maailman toiseksi onnellisin kansa
18: AL, 1.2. 2011: Euroopan ylivoimaisin lukutaidossa
17: SK, 22.9. 2011: Maailman viidenneksi paras maa naisilleNews Week
16: TiVi, 28.9. 2011: Maailman toiseksi paras maa IT-yrityksilleBSA, Global index
15: TA, 30.9. 2011: Maailman toiseksi paras maa IT-yrityksille
14: HS, 2011: Maailman kolmanneksi tasa-arvoisin maa
13: IS, 29.11. 2011: Helsinki maailman toiseksi turvallisin kaupunki
12: IL, 1.12. 2011: Maailman toiseksi vähiten korruptoitunut maa
11: IS, 16.8. 2010: Suomi on maailman paras maa!
10: Kaleva, 21.6. 2010: Vähiten taikauskoisia
09: Iltalehti, 29.6. 2010: Suomalaisnuoret fiksuja mutta passiivisia
08: IL, 30.6. 2010: Suomi Pohjoismaiden puheliain kansa
07: Huffington Post, 3.7. 2010: Finland world's Second Happiest Country
06: US, 9.7. 2010: Kreikan veneessä, Suomi poikkeus, paras velan maksaja
05: The Daily beast, 2010: Best countries in the world, Maailman paras kansa
04: US, 19.8. 2010: Maailman paras ruokahuollossa
03: IL, 14.9. 2010: Pohjoismaiden onnellisin kansa
02: HS, 14.7. 2007: Tutkimus: Suomalaiset Euroopan toiseksi onnellisin kansa
01: Neonanatology, 2006: Global report on birth defects (Suomessa 8. vähiten)
00: MTV3, 11.12. 2003: Suomalaislapset oppivat kaikkein helpoiten lukemaan
000: Wikipedia: Suomi kansainvälisissä vertailuissa

torstai 18. huhtikuuta 2013

ALKOn Informaatiopakettien Kokemusasiantuntija

YLE, 17.4. 2013: Pauli Kiuru: OY ALKO AB:n "Hallintoneuvoston ei tarvitse viinejä maistella ja niistä lausuntoja antaa"

Alkon hallintoneuvostoon on ilmeisesti valittu raittiita henkilöitä, joilla on estoja itse hakea omilla rahoillaan viinaksia. ALKOn hallitukseen raittiustyön korostamiseksi on valittu myös raittiusliikkeiden edustajia, kuten EHYT ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi ja Pekka Puska THL:stä. Sari Aalto-Matturi on siis valittu raittiusliikkeen edustajana, ei minään yksityishenkilönä.
Ehkäpä ALKO:n hallituksen jäsenten olettaman mukaan ALKO:n hallintoneuvoston jäsenillä ei ole kokemusta alkoholijuomista, joten sen vakavan puutteen korjaamiseksi ALKOn hallitus, Sari Aalto-Mattrurin siunauksella, lähettää jokaiselle hallintoneuvoston jäsenelle suoraan kotiin  juhlapyhien aattona informaatiopaketin (kuvat);
todella upean suurehkon kotelon, jonka sisällä on joko joululahja, pääsiäisyllätys tai juhannusviinakset, koska ALKOn hallituksen jäsenet ymmärtävät, miten kehnoa se olisi ALKOn maineelle, jos hallintoneuvoston jäsenten pitäisi juhlapyhien aattoina seistä ALKOn jonossa...

Ehyt Informaatiopaketti-kotelo sisältää siis 12 pulloa viinaksia. ALKOn hallitus olettaa, että hallintoneuvoston jäsen juo yksin nuo 12 pulloa viinaksia sen juhlapyhän kuluessa, jolle se informaatiopaketti on tarkoitettukin. Erityisen huomioin arvoista on Informaatiopaketin lähetysaika, joka osuu Suomen suurimpien juhlapyhien yhteyteen.
Valitettavasti kävi niin surkeasti, että triathlonisti Pauli Kiuru ei tajunnut ALKOn hallituksen olettamaa, vaan hän meni ja kertoi tämän asian koko kansalle (Ilmeinen petturi, jota ei varmaan toiste valita hallintoneuvostoihin, koska hän paljastaa niiden ihme  kähminnät. suom. huom.).

On erityisen merkittävää, että raittiusliike EHYT ry:n toiminnanjohtaja ei itse kyennyt julkaisemaan saamiaan lahjuksiaan kansalle, vaan hän todellakin oli sisäistänyt ALKOn hallituksen ilmiolettaman, että kyseinen informaatiopaketti kuuluu henkilökohtaisesti hänelle itselleen, eikä hänen kuulunut kertoa saamastaan lasisesta informaatiotapaketista edes edustamalleen raittiusjärjestölle. Ainakin näin katson tapahtuneen. Ja kuten olettaa saattaa, niin informaatiopaketti on itsessään erityisen arvokas ilman sisältöäkin, sillä tuskimpa niitä 12 pulloa tuodaan ALKOn muovipussissa kotiovelle?

Olisi ollut EHYT ry:lle eduksi, jos sen toiminnanjohtaja olisi itse kertonut Suomen kansalle, millaisia lahjuksia OY ALKO AB jakelee hallituksensa -ja hallintoneuvostonsa jäsenille. Nyt Sari Aalto-Mattori ei ole uskottava, kun hän tämän informaatiopaketin julkitulon jälkeen sanoo, että asia on selvitettävä. Sillä selvääkin selvempää on, ettei Sari Aalto-Matturi olisi itse kertonut saamistaan juomista kellekään muulle, eikä hän mitä ilmeisimmin ole halukas selvittämään infomaatiopakettiaan ja sen raportointiolettamaa, johon kuuluu kunnon makustelu pohjanmaan kautta ja tyhjien pullojen palautus Alkoon, jotta myös ALKOn pullopalautus tulisi asianmukaisesti Alkon hallituksen tietoon.

Kysymys kuuluu, että kertoiko Sari Aalto-Matturi informaatiopaketeistaan edes EHYT ry:n johtoryhmälle. Vai katsoiko hän todellakin niin, että hänen pitää opiskella henkilökohtaisesti viinanmaistajaksi? Kysymys kuuluu, että missä määrin ALKO:n hallintoneuvoston jäsenet yleensä ovat antaneet palautetta ALKOn hallitukselle saamistaan viinaksista, vai ovatko he pitäneet makukokemuksensa ihan omana tietonaan?

Ainakin itse luulisin, että esimerkiksi asemansa ansiosta ALKOn hallitukseen tai hallintoneuvostoon päässeen henkilön pitäisi antaa yhdistyksensä johtokunnalle säännöllinen raportti kaikesta, mikä koskee ALKOa! Ei yksinkertaisesti voi olla niin, että peliriippuvaisetn rahoilla toimivan raittiusjärjestön toiminnanjohtajan saamat edut kuuluvat hänelle ja hänen perheelleen henkilökohtaisesti:

EHYT ry: Iina Järvi: Mobiiliapu-hankkeen Naistenpäivätapahtuma:
"Tarkoituksena on myös saada kokemusasiantuntijoiden asiantuntijuus käyttöön ja heidän äänensä kuuluviin. Työryhmä haluaa nostaa päihteitä käyttävien naisten aseman ja elämänolosuhteet näkyvämmin esille yhteiskunnassamme sekä herättää keskustelua asiasta."

YLE, 18.4. 2013:
"Reppanasta asiantuntijaksi" – kokemusasiantuntijuus tekee potilaasta parantajan
EHYT ry:ssä puhutaan nykyisin kokemusasiantuntijuudesta. Koska Sari Aalto-Matturilta ilmeisesti puuttui kokemus viinasten käytöstä, niin oli hieno asia, että hän on yksin napostellut niitä jouluisin, pääsiäisin ja juhannuksin. Toki on suotavaa, ettei ALKO:n hallituksen jäsen olisi absolutisti, vaan hänen kuuluukin olla hyvin perillä viinan vaikutuksista, jotta hän voisi neuvoa ALKOn hallitusta alkoholipolitiikassaan.

Katson, että ALKO haluaa hallintonsa jäsenistä kokemusasiantuntijoita, joten olisi siksi asiallista, että peliriippuvaisten rahoilla rahoitettu EHYT ry jakaisi toiminnanjohtajansa suulla kokemuksiaan viinoista kaikille niille, jotka kuuluvat EHYTin asiakaskuntaan, eli juopoille, jotta myös juopot voisivat valita ALKOn hyllyistä ne viinakset, jotka kelpaavat ALKOn hallintoneuvoston jäsenillekin.
Kansan varoilla toimivalle kansalaisjärjestölle kuuluu kansan sivistäminen myös viinaksien suhteen, jotta myös tavallinen kansalainen osaisi pitää pikkurillin lasista irti.

IL, 17.4. 2013: Alkolta 36 pulloa vuodessa:"Tietynlaista korruptiota"
US, 17.4. 2013: AL: Postipaketti loksautti kansanedustajan leuan – paljasti Alkon ”maan tavan”
AL, 17.4. 2013: Kansanedustaja ällistyi: Alko lähetti 12 pullon ”tutustumispaketin”
IS, 17.4. 2013: AL: Osa kansanedustajista saa Alkolta 36 pulloa vuodessa - "ei lahja"

PS. Itse olen hyvilläni siitä, että EHYTin toiminnanjohtaja ja kansanedustajat nauttivat informaatiopakettejaan, koska ihminen pystyy paremmin päätöksentekoon silloin, kun hänen ei turhaan tarvitse jännittää, eikä välittää muiden mielipiteistä. Suomi nostettiin hyvinvointiyhteiskunnaksi paljolti viinan voimalla, mutta viimeaikoina uskonnolliseen asemaan noussut raittiushysteria on paljolti tuhonnut hyvinvointiyhteiskuntaa, ja viinan tilalle on tullut ahneus ja kaikkea ulkoista suvaitseva epäisänmaallisuus.

Blogi, 04.5. 2013: Rötösherrat kiikkiin
Blogi, 02.1. 2013: Viinan voimaa poliitikoille
Blogi, 07.2. 2013: Nelos-olut ruokakauppoihin, taloustutkija vastaa
Blogi, 23.1. 2013: Palkkojen lasku, Viina, VR-monopoli hyvinvointivaltio


keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Ihminen poliitikoiden keppihevosena

Oletteko koskaan ihmetelleet, miksi poliitikko ei puolusta poliittisia päätöksiään vetoamalla ihmisyyteen. Esimerkiksi: "Otimme juuri vanhusten huollosta muutaman miljoonan pois, koska me poliitikotkin olemme vain ihmisiä." Mutta.

Kun poliitikko yllätetään väärintekemisestä, hän puolustautuu perin juurin oudosti;
Hän väittää olevansa ihminen - kieltää oman yhteiskuntaluokkansa, elitistisyytensä.
Poliitikko haluaa olla ihminen vain sinä hetkenä, kun hänen pitäisi olla hiljaa ja hävetä poliittikkona tehtyjä väärintekojaan.

Viimeksi ympäristöministeri Ville Niinistö puolusteli tietämättömyyttään ja vääryyksiään vetoamalla ihmisyyteensä. Ville Niinistö oli niin tietämätön, ettei tiennyt niinkään tuiki tavallista asiaa, joka vaaditaan ehdoitta tavallisilta ihmisiltä; ettei suomalaisella ole lupaa ajella toisen maan rekkarissa olevalla autolla Suomessa ilman omistajan läsnäoloa.
Ja kun herra oli kaahaillut poliisin haaviin, niin oli oikein teroittanut poliisille, että häntä tulee kohdella tavallisena ihmisenä.

Aika karmeita vetoomuksia, koska poliitikkona hän olisi ilman muuta päässyt kuin kettu veräjästä.
Toisaalta, taviksetkaan eivät tajua, miten poliitikko käyttää ihmisyyttä pelkkänä keppihevosena, koska tavikset ovat mielissään siitä, miten poliitikko alentuu ihmiseksi jäätyään röstöstelystään kiikkiin.

Itse ainakin inhoan perin juurin sellaista,  kun eliittiin itsensä laskeva yrittää ihmisyyteensä vetoamalla päästä pahan tekemisestään helpolla.
Tavalliset rikolliset eivät vetoa ihmisyyteensä. Otus tunnetaan elitistiseksi juuri siitä, että otus vetoaa ihmisyyteen vain väärin tehtyään. Sellaiseen ei siis alamaailman rosvot alennu.
Alamaailman rosvoille ihmisyys ei ole negatiivinen asia, vaan monet ns. oikeat rosvot arvostavat tavallista ihmisyyttä, ja haaveilevat tavallisen ihmisen elämästä. Sen sijaan elitistinen elukka ei ikinä haaveile tavallisesta ihmiselämästä, ja juuri siksi eliitille ihmisyys on pelkkää puhdasta paskaa, johon elitistinen elukka likaa vastenmielisesti kätensä vain silloin ja siinä, kun hän yrittää kiemurrella kiikistään vapaaksi.
Olen vuosikymmenien ajan huomioinut, miten jokainen poliitikko haluaa olla tavis heti silloin, kun on jäänyt kiikkiin rötöstelystään. Poliitikoille ihminen on pelkkä keppihevonen, jolla ratsastamalla poliitikko uskoo pääsevänsä vastuustaan eroon.

Samoin naisille ja miehille ihmisyys on pelkkä keppihevonen: He turvautuvat ihmisyyteen vain silloin, kun ovat tehneet jotakin negatiivista, samoin kuin poliitikotkin. Ihmisyys on miehille, naisille poliitikoille ja muille rikkaille erittäin negatiivinen asia, joka ei kelpaa muuhun kuin pelastusrenkaaksi, kun on tullut jäätyä kiikkiin.

Poliitikot ja muut rikkaat erottautuvat kansasta juuri siten, että he eivät näe itseään ihmisinä, kun taasen muu kansa on vain-ihmisiä. Vasta sitten poliitikko vaatii muita huomioimaan hänet ihmisenä, kun muut näkevät poliitikossa rötöstelijän. Rötöstelystä kiikkiin jäänyt poliitikko vaatii, että muiden pitäisi katsoa rötöksien sijasta ihmistä; poliitikot vetoavat tavallisten ihmisten tunteisiin, jotta poliitikoiden ei tarvitse laskeutua tavalliseksi ihmiseksi, joka tapahtuu juuri siinä, kun poliitikko vetoaa rikoksen tunnustamisen sijasta ihmisyyteen. Ja tavalliset ihmiset ovat mielissään siitä, kun poliitikko on alentunut osaksi sitä ihmisyyttä, joka muutoin on hänelle pelkkää saastaa ja vaalikarjaa.

Kun poliitikko tekee poliittisen päätöksen, hän julistaa:
Katsokaa, minkä teon olen tehnyt. Olen ansainnut uudelleen valinnan!
Kun poliitikko on tehnyt vääryyden, hän julistaa:
Älkää katsoko tekojani, vaan katsokaa minussa olevaa ihmistä!
-- jotta ette vaaleissa muistaisi tekojani, vaan miten hieno ihminen olen silloin, kun ...

US-blogi, 17.4. 2013: Tuleeko kaikki todellakin yllätyksenä?
IL, 16.4. 2013: Tavallisia ihmisiä
Blogi, 3.11. 2010: Poliitikoiden jahtaamat
Blogi, 18.9. 2009: Tyhmä keppikevonen

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Tietoa valtamedialle yhteisten arvojen takia

Maailman vapaimmalle medialle; Suomalaiselle medialle uusia uutisaiheita:

16.4. 2013: US-blogi: Tapaus Omar Mustafa-vasemmiston painajainen
15.4. 2013: Sikolätti: Norja: Maahanmuutto maksanut 71 miljardia seitsemässä vuodessa
15.4. 2013, The Guardian: Inquiry launched after Islamic group holds segregated lecture
14.4. 2013: Sikolätti: Rautalankaa: Tulijat eivät ole voimavara
13.4. 2013: Sikolätti: Miljardi lisää Ruotsin turvapaikkasirkukseen
11.4. 2013: HS: Louvre laittoi lapun luukulle taskuvarkaiden takia
08.2. 2010: MOT: Maahanmuuton hinta

Nää kotimaiset aiheet kuluvat loppuun niin nopeasti,
Halla-aho ja panssarit,
Guggenheim-museo.
Helena Erosen hihakausti.
Homokeskustelu.
Suuri susikeskustelu.
Himasen pläjäykset.
Jyväskylän äärivasemmisto.
Kehysriihi ja yritysverotus.
Alppilan tapaus.
Kansanedustajien munaukset.
- joten kannattaisi kokeilla noita ulkomaisia kestoaiheita.
- Niistä voisi löytyä ratkaisu Pekkka Himasen mahdottomaan yhtälöön

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

KRP Wikileaksin sijaisena

Suomen poliisi huomasi, ettei Wikileaks ollut julkaissut mitään Suomen poliisista, joten RPK otti ja vuoti nettiin itse tekemänsä rekisteritiedon. Tämä tapahtui kreivin aikaan, koska Poliisin arvovalta oli tuhoutumassa Alppilan koulun jupakkaan, joten Suomeen piti saada nopeasti aikaan uusi puheenaihe.

IL, 10.4. 2013: Poliisiylijohtaja: "Joku on tehnyt virheen"
Virheenteki poliisi ihan itse. Poliisi olisi voinut hoitaa asian sisäisesti, aivan kuten poliisi sanoi, että Alppilan koulu olisi voinut hoitaa pienen kurinpidollisen juttunsa koulun sisäisenä asiana. Poliisilla on kuulemma muutakin hommaa kuin tutkia typeriä pikku juttuja.

Poliisi toimi pelkurimaisesti jättäessään valtakunnan syyttäjälle jutun, jossa ei ollut mitään rikosta tapahtunut. Valtakunnan syyttäjän pitää ehdottomasti saada Alppilan koulun erityisluokan opettaja jollakin tavoin tuomituksi, sillä on mahdoton tilanne, jos rehtorien ja Helsingin opetusviraston pitäisi peräytyä jutussa tavis vastaan kunnia-tavis. Rekisterin vuoto on ilmeisesti ollut hätäratkaisu, jolla poliisinarvovalta voidaan turvata.

Hmmmm... Mitäs näitä kansakuntaa viikon verran järkyttäviä juttuja onkaan ollut?
Halla-aho ja panssarit,
Guggenheim-museo.
Helena Erosen hihakausti.
Homokeskustelu.
Suuri susikeskustelu.
Himasen pläjäykset.
Jyväskylän äärivasemmisto.
Kehysriihi ja yritysverotus.
Alppilan tapaus tällä viikolla.

Ja ensi viikoksi on luvassa kunnon kansainvälinen putinjupakka
Saadaan kunnon suomalainen aivomato kansainväliseen lervitykseen. Tämä mato menee jopa Pohjois-Korean johtajien mieleen, joten Pohjois-Korea ei aloita ydinsotaa, vaan Putin aloittaa sen Suomea vastaan.

Ydinsota Putinia vastaan voitaisiin välttää, jos Poliisi vielä vuotaisi Alppilan rehtorien puoluetaustat, erotetun opettajan puoluetaustan tai ainakin hänen epäpoliittiset puheensa opettajan huoneessa ja sen oppilaan perhetaustan. Sillä voitaisiin saada selville rehtorien motiivit.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Tavallisuus ei kuulu eliitille

Poliitikko tai joku muu rikas kävelyttää koiraansa.
Rikkaankin koira paskoo kuten koirien tapana on. Mutta. Kun ihmisen tapana tulisi olla siivota koiran kakkara pois, niin poliitikko tai muu rikas ajatteleekin, että "Minä en ole mikään tavallinen ihminen, joten käännän katseeni pois, enkä ole näkevinäni, kun koirani ähkii tuossa paksua kökköä, - enkä varsinkaan silloin näe enkä kuule mitään, jos koiralla on vetelien päivät."
Lopputuloksen jokainen voi havaita keväällä lumien sulaessa.


Poliitikko tai joku muu rikas ajattelee palatsissaan.
Toisaalla tavis ajattelee kuten taviksien tapana on. Mutta. Kun poliitikon pitäisi ajatella tavallisia ajatuksia, niin poliitikko ajatteleekin, ettenhän minä voi ajatella niin kuin tavikset ajattelevat, vaan mun tulee ajatella niin kiermuraisia ajatuksia, että niistä jokainen varmasti huomaa, ettei ne ole taviksen ajatuksia.
Lopputuloksen jokainen voi havaita keväällä kukkaron sulaessa

Blogi, 8.4. 2013: Hallituksen aivopaskat näkyvät kaduilla

Hallituksen aivopaskat likaavat katuja

 Iltasanomissa 6.4.2013 (kuva) ihmeteltiin, mihin katosi koiran pökäleet lumipenkoista. Luonnollinen selitys sille on se, että toimittaja kävi ihmettelemässä sitä väärästä kaupunginosasta; olisi pitänyt mennä Ruoholahteen, Eiraan tai Westendiin, poliitikoiden asuinalueille.

Tavalliset pottunokat ovat jo oppineet poimimaan koiriensa tortut, josta tuo juttukin kertoo, mutta rikkaiden asuinalueilla ei olla oltu yhtä viisaita, kuten alempi kuva samalta päivältä todistaa.

Olin aiemmin viikolla käveleskellyt Ruoholahden kaduilla ja ihmettelin kaikkialla näkyviä koiran kakkoja, joten kun luin Iltasanomien "uutisen" koirankakka-kadosta, kiiruhdun heti kuvaamaan Ruoholahden katuja ennen luvatun lumisateen tuloa. Tulos on tuossa.

Oikeastaan lähdin kuvaamaan paskaa vain siksi, että näin heti yhteyden koirien kakkaamisen ja poliitikoiden sekoilun välillä; Molemmissa tapauksissa on kyse ympäristön likaamisesta ja välinpitämättömyydestä, voidaan puhua jopa sivistymättömyydestä - ellei peräti tyhmyydestä.

Jos ihminen ei pysty siivoamaan koiransa jätöksiä, niin silloin sellainen ihminen tuottaa mentaalista paskaa ja poliittista roskaa ihan omasta luonnostaan. Yhteys on päivän selvä;
Rikkaiden asuinalueilla ihmiset likaavat ympäristöään.
Poliitikot asuvat rikkaiden asuin alueilla.
Poliitikot tuottavat poliittista paskaa.

IL, 7.4. 2013: Hallitus teki sen taas: totaalinen sote-sotku
IS, 7.4. 2013: ”Hallituksen meno kuin uppoavalla laivalla”

Olisihan se luonnotonta, jos koiransa kakat siivoava poliitikko ei olisi siivosti muuallakin, vaan työntäisi aivopaskojaan muiden siivottavaksi. Siivo ihminen on luonnostaan siivo niin hallituksessa kuin koiransa kanssakin.

Olisi ihmeellinen aikakausi, jos joskus iltalehtien etusivuilla lukisi:
"MIHIN KATOSIVAT POLIITIKOIDEN AIVOPASKAT?
Kevät etenee, mutta missä ovat poliitikoiden sekoilut?
Onko ilmiöön luonnollista selitystä?"

Presidentti Sauli Niinistönkin havaitsema hallituksen sekoilu johtuu siis siitä, että poliitikot eivät siivoa koiriensa paskoja, josta johtuen he tuottavat aivopaskaa itsestäänkin, jotta he voisivat perustella itselleen, ettei heidän tarvitse siivota koiriensa paskoja, koska kaikki on täynnä paskaa muutenkin.

Johtopäätös:
Hallitus pystyisi tuottamaan korkealaatuista politiikkaa koko kansan hyväksi, jos vain poliitikot keräisivät koiriensa paskat kaduilta pois.
Blogi, 8.4. 2013: Tavallisuus ei kuulu rikkaille


lauantai 6. huhtikuuta 2013

Raamatun ja koraanin erot johtuvat kusesta

Julkaistu Uuden Suomen puheenvuoron illan kommenteissa 6.4. 2013:

Yksittäinen ihminen ei voi koskaan ajatella tai kirjoittaa parempaa moraalia, mihin ihmiskunta on päässyt. Parhaimmat ajatukset Jumaluudesta ovat aina nykyajassa, ja nykyaika on se aika, jolloin ihmiset elävät.
Raamattu on täysin evolutionaarinen juttu. Se eroaa koraanista vain siinä mielessä, että koraani kertoo yhden ihmisen vallanhimoisen  ajattelun kehityksestä, kun taasen raamattu kertoo koko ihmiskunnan moraalin kehityksestä:

Olen huomannut, ettei ihmiset juurikaan tajua koraanista ja evoluutiosta mitään. Koraanissa velvoittavimpia kohtia ovat seuraajille ne myöhemmät kohdat, kuten myös Raamatussa, jossa Se viimeisin testamentti on pätevä.

Mutta. Koraani on yhden ihmisen käsialaa; Muhammedin. Muhammedille kävi kuten käy jokaiselle, joka ei halua kehittyä henkisesti, vaan etsittyään valtaa, hänen jälkimmäiset mielipiteet muuttuvat kaiken aikaa jyrkemmiksi. Koraani muuttuu sitä verisemmäksi mitä uudempia sen kirjoitukset ovat! Raamatttu taasen muuttuu sitä inhimillisemmäksi mitä myöhemmistä kirjoittajista on kyse.

Yhden valtaa saaneen ihmisen ajattelun kehityksestä kertoo vaikkapa Martti Lutherin kirjoitukset, joista huomataan, miten hän  hän oli ensiksi hyvin kiltti ihminen, mutta myöhemmässä vaiheessa hän kirjoitti sellaista, joka johti juutalaisten joukkotuhontaan. Juutalaista ja heidän valheistaan, Martti Luther

Koraanissa jopa sanotaan, että myöhemmät kirjoitukset kumoavat aiemmat kirjoitukset; Muhammed oli alussa vielä joten kuten inhimillinen ihminen, mutta mitä pidempään hän johti joukkiotaan sitä petomaisemmaksi hänen kirjoituksensa muuttui. Olethan kuullut sanonnan, että jollekin menee valta päähän, että jollekin nousi kusi päähän. No. Jos luet koraania objektiivisesti, huomaat, miten Muhammedin asenne muuttuu epäinhimmilisempään suuntaan.

Raamattu on kymmenien ihmisten tuhansien vuosien aikana kirjoitettujen ajatusten kokoomateos, kirjasto. Se on estänyt tehokkaasti sen, ettei raamatussa ole loppua kohden olevaa epäinhimillisyyden huipentumaa, kuten on koraanissa.

Raamatussa on vältytty siltä, että se olisi kehityskertomus jonkun yhden vallan himoisen ihmisen kusen päähän noususta, koska raamatun kirjat ovat vain lyhyitä novelleja, eivätkä mitään jonkun yksinvaltiaan elämänkertoja, kuten koraani on.

Koska raamattu on tuhansien vuosien aikana muistiin merkkittyjen ajatusten ketju, niin se selvästi todistaa ihmisen edistyvästä kehityshistoriasta;
Raamatun alkulehdillä juutalaiset ovat laittaneet Jahven teoiksi kaiken pahan, mutta myöhemmissä raamatun kirjoituksissa ne samat teot on laitettu Saatanan teoiksi. Jos et usko, lue raamattu! Se on kiistaton todiste siitä, että ihmiskunta on moraalisesti kehittyvä. Mutta!

Kehitys ei voi kehittyä silloin, kun kehityskertomuksen on tehnyt yksi valtaa rakastava ihminen, koska silloin ja siinä tulee ilmi vallan päähän nousu. Yksinvaltias ei voi kehittyä moraalisesti. Koraani on erinomainen esimerkki kusen päähän noususta.
Toinen samanlainen esimerkki on Martti Lutherin kertomukset, joista myös näkee kiistattomasti, että hän oli lopulta kusipäinen heppu, joka omalta osaltaan sai aikaan juutalaisten joukkotuhonnan.

"Raamattua" -pyhää kirjaa- ei koskaan saa antaa yhden ihmisen luomistehtäväksi, koska silloin lopputuloksena on pelkkää kusipäisyyttä! Tämä on historian opetus; Yhden ihmisen ei saa antaa hallita yhtä kautta pidempään, tai muuten kansalaiset saavat kusta juotavakseen!


Koraani kuten raamattukaan ei ole Jumalan sanaa. Koraanin sanotaan olevan Muhammedin ylöskirjoitusta näyistään omana elinaikanaan. Eli yhden ihmisen kirjoittamaa. Mutta! Raamattu on kymmenien ihmisten kirjoittama tuhansien vuosien aikana.

Raamattuun on otettu vain yksittäisiä pätkiä yksittäisten henkilöiden ajatuksista tuhansien vuosien varrelta, joten siinä näkyy vain aikojensa korkeimmat ajatukset. En tiedä, ymmärrättekö te muut tämän, mutta väännän rautalangasta; Raamatussa on tuhansien vuosien aikana tallennettu yksittäisten vuosisatojen aikana ihmiskunnan parhaimpien ajattelijoiden ajatuksia, kun vastaavasti koraani on yhden ihmisen parin vuosikymmenen mittaisen valtakauden surkeaa näkyjen täyttämää monologiaa.

Moraalin kehitys näkyy täysin selvästi VT:ssä, jossa ihmiset ensiksi uskovat Jumalan olevan pahan aikaan saaja, -- kunnes tulee kehittyneempiä ajattelijoita, jotka ymmärtävät ettei paha voi olla hyväksi sanotun tekoja...

Yksittäinen ihminen ei voi millään kirjoituksellaan osoittaa ihmiskunnan moraalin kehittymistä. Moraalin kehittymisen voi nähdä vain tuhansien vuosien aikana kerättyjen ajatusten kokoelmasta!
Yksittäiset ihmisten kirjoitukset ovat moraalittomia, koska yksittäinen ihminen on oman aikakautensa äpärä!

Raamatussa ei ole lainkaan sellaista yhden ihmisen paatosta, kuten on koraanissa tai Lutherin kirjoituksissa, joka johtuu siitä, ettei raamattu ole samalla tavoin kertomusta kusen päähän noususta, vaan se on aito evolutaarinen kertomus ihmisen henkisestä kehityksestä. Vastaavasti koraanissa ei ole minkäänlaista edistyvää kehitystä nähtävillä, vaan se on kaikkinensa todiste valtaan rakastuneen vallan himon kasvusta, koska koraani on tehty yhden ihmisen elinajasta.

Otan esimerkiksi vaikkapa Ludvig Wittgesteinin kirjoitukset; Hänen ensimmäiset kirjoituksensa olivat hyvin syvällisiä (traktaatti), mutta myöhemmät olivat pelkkää puppua. Sama pätee Marxsiin, Einsteiniin, ...

Ihmiskunnan olisi jo luullut oppineen, ettei yksinvaltiaan monologia tule pyhittää miksikään jumalan sanaksi, vaan sellainen tulee ottaa pelkkänä kusena. Lisäksi; Ihmisten tulee ymmärtää, että myös yksittäisten ihmisten monologit kirjaksi koottuna ovat parhaimmillaan vain todisteita evoluution edistuksellisestä aspektista