torstai 24. marraskuuta 2011

Ratkaise arvoitus

Aamulehdessä on kerrottu eräs rikos, ja nyt lukijoita pyydetään selvittämään,
mitä tapahtui; kuka löi ketä, mihin päin suomea puhuvat menivät, mihin päin menivät lyöjät:
Näitkö pahoinpitelyn? Mies lyyhistyi katuun nyrkiniskun seurauksena Hämeensillalla


ARVOITUS:
"Kaksi miestä oli ylittänyt kävellyt pitkin siltaa kohti rautatieasemaa, kun heitä tuli vastaan kaksi nuorta, suomea puhuvaa miestä.
Parivaljakoiden kesken tuli riitaa. Välikohtaus päättyi siihen, että toinen Keskustorin suunnalta tulleista miehistä löi toista vastaantulleista miehistä nyrkillä kasvoihin.
Uhri lyyhistyi lyönnin seurauksena kadulle. Toinen parivaljakko ei jäänyt selvittämään tapausta, vaan jatkoi matkaansa Keskustorille jalkaisin."

Tamperetietoutta:
Keskustorin ja Rautatieaseman välissä on Silta.

Oma ratkaisuni: Kaksi miestä, joiden kieltä ei kerrottu, olivat matkalla Keskustorilta kohden Rautatiesasemaa, kun yllättäen heitä vastaan tuli kaksi suomea puhuvaa miestä Rautatiesasemalta päin.
Rautatieasemalle päin matkalla ollut mies jonka-kieltä-ei-kerrottu veti Keskustorin suuntaan menossa ollutta suomea puhuvaa miestä nyrkillä turpaan.
Lyönnin jälkeen Keskustorilta Rautatieasemalla päin matkalla ollut parivaljakko menikin takaisin Keskustorille päin, kun alkuperäinen Keskustorille päin menossa ollut parivaljakko jäikin sillalle makoilemaan.

Ratkaise arvoitus ja lähetä ratkaisusi:
"Sähköpostitse voi ottaa yhteyttä osoitteeseen rikosvihjeet.pirkanmaa(at)poliisi.fi. Merkitse sähköpostin otsikoksi ”Hämeensillan pahoinpitely”."

Aamulehti 24.11.2011:
Puheenaihe: Ketään ei saa vetää turpaan - Tarvitaanko jätkämarssi?

lauantai 19. marraskuuta 2011

Suomen kieli uskontojen tuho

YLE, 30.10. 2016: Kolumni: Suomen puhujat todennäköisesti hahmottavat maailman eri tavoin kuin muut, koska meillä vedetään kalsarikännejä.

Viime yönä kuuntelin jälleen kerran YLE-puhetta. Tosin sekin käytäntö taitaa loppua, jos YLE tunkee sen kanavan urheiluhuutoa täyteen. Mutta vielä eilen sieltä tuli sellaisia paineenvaihteluja korviini, joissa se dekoodattiin mielenkiintoisiksi merkityksiksi.

Tiesin toki jo oman ajatteluni perusteella, että suomen kieli on maailman paras kieli, joka on saanut aikaan suomalaisten erinomaisuuden. Mutta eilen sain tietooni faktana, että ei-suomalaisugrilaisia kieliä puhuvat pitävät suomalaisia miehiä vajakkeina siksi, että suomen kieli ei millään tavoin korota miehiä naisia ylemmäksi.

B, 13.9. 2017: Sukupuolineutraali kieli on viisaita varten.
Muun kieliset oppivat kielen oppimisen myötä, että miehet ovat parempia ja sivistyneempiä kuin naiset, ja se on muun kielisillä tiedostamattomana möykkynä läsnä kaikissa vuorovaikutuksissa.

Esimerkiksi vielä 1960-luvulla Ruotsissa puhuttiin julkisesti, miten Suomen miehet ovat surkeita ja sivistymättömiä, koska kielessä heitä ei eroteta erikseen miehiksi, kuten ruotsin kielessä ja muissa sivistyskielissä. Jos ruotsin kieli olisi myös vailla honnittelua, niin silloin tuollainen ajatus ei olisi voinut mitenkään esiintyä Ruotsissa. Muilla kielillä se on helppoa ajatella, että suomen kieli on barbaarinen ja kehittymätön, koska suomen kieleen ei ole kehittynyt sukupuolisuutta. Kieli itsessään siis pakottaa muunkieliset ajattelemaan tietyllä tavalla suomalaisista:
Vajaa sata vuotta sitten Euroopassa yleisesti mittailtiin kalloja. Suomalaisten kallojen mitat saivat muun Euroopan julistamaan suomalaiset alkeelliseksi roduksi, jolla oli vielä niin alkeellinen kielikin, missä miehet ja naiset olivat saman arvoisia (tosin sittemmin tiede on todistanut, että suomalaisilla on keskimäärin ihmiskunnan suurimmat kallot).

Tasa-arvohömpötys on tuontitavaraa, jolle ei olisi ollut kysyntää Suomessa, jos tänne ei olisi alettu rahdata maahanmuuttajia, joiden kieli estää heitä olemasta tasa-arvoisia.

Ennen muinoin nimittäin suomalaisilla oli oma tapansa ratkoa yhteiselon ongelmia käräjäkivillä istumalla, missä istuivat sekä miehet että naiset -- joka on selvää jo kielen perusteella, koska jos muinaissuomalaiset miehet olisivat estäneet naisilta yhteisten asioiden hoidon, niin silloin heillä olisi ollut kielessään eri sana naisia varten.

Muinais-Suomessa oli siis jo ennen antiikkia korkeammalle kehittynyt hallintotapa, missä kaikilla ihmisillä oli äänioikeus. Suomalaisten tasa-arvoinen tapa hallinnoida itseään tuhottiin vasta sitten, kun Suomeen alkoi virrata   suomalaiseen kieliperheeseen kuulumattomia, joiden kieli pakotti miehet pitämään naisia heikommassa asemassa. Suomalaisten miesten ja naisten tasa-arvo tuhottiin lopullisesti, kun tänne saatiin paavalilainen uskonto mukademokratioineen, missä naisia suoraan kiellettiin puhumasta kokouksissa.

Se yksi ainoa syy, miksi Suomi sai nykyaikaan tultua ensimmäisenä aikaan naisten äänioikeuden, johtui suomen kielestä, koska suomen kielellä on vaikea yllä pitää ajatusta miesten ja naisten epätasa-arvosta, koska sitä ei kielessä ole. Suomessa miehet vastustivat naisten äänioikeutta vain siksi, että heiltä oli kristinuskonnon monisatavuotisen pakkovaikutuksen myötä unohtunut, että ennen muinoin Suomessa naisilla oli täysi äänioikeus käräjillä. Naisten äänioikeus oli vain paluu Suomen menneisyyteen, Impivaaraan, joka sittemmin vaikutti muun Euroopan toimimaan myös vastoin Paavalin opetusta.

Mutta. Muilla kansoilla on yhä suuria vaikeuksia ihmisten tasa-arvon kansa juuri siksi, että he eivät ole tehneet mitään puhdistaakseen kielensä kaikesta epätasa-arvosta. Suuri kielen puhdistus on vielä tekemättä: Maailma tulee suomalaistaa, sillä epätasa-arvo ei voi poistua maailmasta niin kauan, kun miehet joutuvat tahattomasti ajattelemaan jo kielellään, että he ovat parempia.
Kriittinen päivitys 29.3. 2012:
Ruotsalaiset kääntävät nettisivuja sukupuolineutraaleiksi – ”Naurettavuuden huippu”, Ruotsalaiset ovat ryhtyneet päivittämään kieltään lähemmäksi suomen kielen tasoa;
The Local: Swedes launch 'sexless' web search tool.

Yllä oleva oli johdantona sille, että mitä me teemme muslimeille Suomessa. Muslimit uskovat Koraanin oppiin, että naiset ovat korkeintaan vain puolet miehen arvosta. Sen opin on saanut aikaan arabian kieli, missä poikalapset tahattomasti joutuvat ajattelemaan olevansa naisia, jopa äitiään parempia. Ja sitten islamiin syntyneet pakotetaan vielä sokeasti uskomaan kirjoituksiin, missä naiset ovat täysin alistettuja. Ajatellaan asiaa Suomen tulleen muslimin kannalta.

Se on varmaan kauheaa muslimille ajatella kielellä, missä naiset ja miehet eivät mitenkään erotu toisistaan. Olen melko varma siitä, että suomen kielen oppimista rajoittaa suuresti maahanmuuttajan omaksuma uskonto; jos maahanmuuttaja on pakotttu uskomaan, että nainen on alempiarvoinen, niin miten hän siinä tapauksessa joutuu suomen kielessä puhumaan naisesta, kun hän ei voi nimitellä häntä kielen perusteella?

Minulla on oletuksena, että suomen kieltä puhuvat muslimit joutuvat luomaan suomen kieleen käsitteitä, joilla he korvaavat suomen kielen sukupuolettomuuden. Koska se olisi verinen loukkaus Allahia kohtaan jos muslimi puhuisi naisesta samalla sanalla kuin miehestä.
Ajatelkaa sitä, miten muslimi joutuisi suomen kielisenä puhumaan jopa Allahista hän-sanalla, joka voi viitata myös siihen alempaan sukupuoleen. Muissa kielissä Jumalaa ei tarvitse erikseen sukupuolistaa, koska sivistymättömissä kielissä He is he.

Välttääkseen loukkaamasta islamin oppeja muslimien on tavallaan pakko sukupuolistaa suomen kieli. Suomea puhuvat muslimimiehet luovat suomen kieleen jonkun naisia alentavan termin, josta tulee heille naista merkitsevä sana.
Toinen vaihtoehto se, että muslimit eivät halua oppia suomea, vaan alkavat pakottaa suomalaisia omaksumaan kieleensä sukupuolisuuden; että pian joku suomalainen hyysäri esittää, miten suomen kieleen on saatava eri sanat naisia ja miehiä varten, jotta muslimit saataisiin paremmin kotoutumaan Suomeen.

Yllä oleva oli johdantona sille, että suomalaisugrilaiset kielet ovat tämän maailman ainoita sivistyskieliä. Kaikki muut kielet ovat barbaarisia kieliä, joilla ei voi koskaan ajatella aidosti tasa-arvoisesti, koska kieli itsessään jo pidättää ajattelijalta oikeuden tasa-arvoisuuteen. Uskontojen miesvaltaisuus on seurausta kielen sivistymättömyydestä. Kielellä, missä miehelle ja naiselle on oma lokero, ei voi tuottaa uskontoa, jonka mukaan miehet ja naiset olisivat tasa-arvoisia.

Tasa-arvo tuli kristinuskonnon piiriin vain siksi, että sen vaikuttajahenkilö, Kristus Jeesus, loi Raamattuun oppeja, joiden hokijoiden oli mahdonta välttyä uusien totuuksien ajattelulta, kuten:

Etsikää niin löydätte, kolkuttakaa niin teille avataan,
Uusi viini on laskettava uusiin leileihin,
Olkaa lasten kaltaisia;
Lastenmielisten suusta saatte kuulla totuuden.
US-Blogi 16.11. 2011: Pullopostia uppoavasta Lännestä.

Muun kieliset joutuvat jatkuvasti taistelemaan tasa-arvon kanssa juuri siksi, että sukupuolistettu kieli tuottaa jo tahattomastikin jatkuvasti lisää ja lisää epätasa-arvoa, joista uskonnot ovat ääriesimerkkejä. Miten vaikkapa ruotsalaiset voivat kasvattaa lapsista sukupuolineutraaleja, jos he eivät ensiksi tee kielestään sukupuolineutraalia. Jos vain maailman kielistä poistettaisiin sukupuoli, niin silloin tasa-arvo tulisi ikään kuin sivutuotteena, koska silloin ihmiset eivät voisi ajatella sukupuolittuneesti.

AL, 01.02. 2011: Tässä Suomi on ylivoimainen!
MTV3, 11.12. 2003: Suomalaislapset oppivat lukemaan helposti.
us-Blogi, 20.11. 2011: Naisten alistettu asema uskonnoissa johtuu kielestä.
Blogi, 08.5. 2013: Ministerien Huntupakko ja Huntukielto.
Blogi 11.7. 2011: Sukupuolineutraali yhteiskunta.
Magneetti media: Miksi Afrikka ei menesty?
Blogi 30.1. 2011: Sukupuolineutraali maailma.
Blogi 2.11. 2011: Miksi Ruotsi on Pohjolan tasa-.arvottomin maa.
Blogi 1.02. 2011: Looginen suomen kieli.
Talouselämä, 19.11. 2011:
Kiinan insinööri ei pärjää suomalaiselle, kun pitää kehittää tuote.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Mokuttajien matematiikan arvosana

Mokuttajat julistavat julistamista päästyään, että kaikki kulttuurit ovat tasa-arvoisia. Nyt meillä on ongelma, jonka mukaan pitäisi löytyä tieteellinen ratkaisu, miksi tekninen osaaminen on suurimmaksi osaksi länsimaista perua.

Selvästikään sen ratkaisussa ei voi olla mukana kulttuuri, koska mokuttajien mukaan se on absoluuttinen totuus, että kaikki kulttuurit ovat täsmälleen samanarvoisia, joten voimme täysin huoletta supistaa kulttuurin jo tässä vaiheessa yhtälöstämme ja maailmasta pois, ja yrittää ratkaista sitä jollakin toisella tavalla.

Mutta. Mokuttajien mukaan kaikki ihmiset kaikissa eri roduissa ja kansanryhmissä ovat myös älyllisesti absoluuttisen tasa-arvosia, joten nyt voimme poistaa myös älyn ratkaisuehdotusten joukosta, koska mitä tehdään kulttuurilla tai älyllä, joiden on todistettu olevan kaikkialla täsmälleen samanarvoista.

Tätä älyn poistamista puoltaa sekin tosia, että ateistisen tieteen mukaan perimmäisiä asioita ei voi selittää älyn aikaan saamina, koska tieteelle kaikki johtuu sattumasta. Tässä meillä on käsillä perimmäinen kysymys, jonka ratkaisun tulee olla perimmäinen, joten voimme täysin turvallisesti poistaa sekä älyn että kulttuurin selittävien asioiden joukosta, koska ateistien, mokuttajien ja muslimien mukaan mikään muu ei ole mahdollista.

Nyt pitää pitää tuumaustauko, koska ratkaisuehdotusten joukko ei sisältynyt kuin vain kulttuurin ja älyn, joilla olisi voitu selittää älyllisesti, miksi kehityksen kärki näyttää pysyttelevän vain länsaimaisissa kulttuureissa.

'', " ja ´´.

Ok. Nyt tuumaustauko on pidetty. Sen tuloksena tuli esille muuan asia; että länsaimaisen kulttuurin ylivertaisuus johtuu tunteellisuudesta! Koska kulttuuri ja äly eivät kelpaa mokuttajille tieteelliseksi selitykseksi sille, miksi kehitys kehittyy vain länsimaisella kärjellä, niin silloin ainoa mahdollinen tieteellinen selitys on siinä. että mokuttajat toimivat tunteeellisella tasolla; että mokuttajilta puuttuu sekä äly että kulttuuri.

Toisaalta voi olla niinkin, että kaiken länsimaisen kehityksen takana sattuma, koska ateistit ovat vakuuttaneet itsensä tunteellisuutta vastaan aidon sattuman hinnalla. Sattumaselitystä puoltaa sekin, että ateistien mukaan heidän primäärifiunktionsa on taistelu kristinuskoa, eli länsimaisia arvoja vastaan, koska muutoin länsimaisuus ei voisi tuhoutua, jos ateistit yrittäisivät vähentää islamin uskomuksien määrää samalla innolla, miten he ovat käyneet kristinuskon kimppuun.

Jätän tämän vertaisarvioitavaksi tänne nettiin, eli joko mokuttajien tunteellisuus tai ateistinen sattuma on saanut aikaan kaiken tieteellisen kehityksen lähteen puhkeamisen juuri länsimaihin.

Jälkikirjoitus: Länsimaihin saapuvat miljoonat maahanmuuttajat haluavat täältä ainoastaan länsimaista tekniikka; Maahanmuuttajia ei kiinnosta länsimainen kulttuuri eikä äly, joten selvästi mokuttajat ovat oikeassa, koska maahanmuuttajia ei kiinnosta mikään muu kuin vain länsimaiden aikaan saama tekniikka.

Jos maahanmuuttajia kiinnostaisi kulttuuri ja korkeakoulutus, niin silloin mokuttajatkin joutuisivat tunnustamaan, että länsimaisuuden paras puoli on sen kulttuuri, mutta koska näin ei ole, niin luultavasti voidaan jo nyt todeta, että mokuttajat ovat absoluuttisen oikeassa, jo senkin takia, että media ja valtiovalta on samalla tavalla oikeassa, mitä ne olivat Neuvostoliiton aikoihinkin.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Mokuttajien kaikki kultakalat

HS-gallup: Enemmistö pitää Suomea rasistisena Tässä kyseiset kysymykset:

- Kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita?
Vastaus:
 Pitää paikkansa, kun kyse hedelmöitettyä munasolua. Mitä pidempään aika kuluu hedelmöityshetkestä sitä epätasa-arvoisemmaksi elo käy eri munasoluista kasvavien yksilöiden välillä. Lopulta tullaan siihen, että rikkaat hokevat korulauseitaan, miten rikkaus yksilöstä itsestään kiinni. Lisäksi on sellainen pieni juttu kuin byrokratia ja palkkataulukot; Ei kaikista voi tulla rikkaita, vaikka rikkaat hokisivat mitä tahansa, ja vielä harvemmista voi tulla presidentti, ja yleensä presidentiksi saakka päässyt on valikoitunut monen seulan lävitse, kun suurin osa ihmisistä on jäänyt kiikkiin sinne suurisilmäisiin seuloihin. Kuka tahansa poliitikko tai rikas jo mielessään ajattelee, ettei tämänkään kirjoittaja ole heidän kanssaan tasa-arvoinen. Yksikään mokuttaja ei pitäisi edes diktaattoreita tasa-arvoisina itsensä kanssa.

- Kaikkia pitää kohdella tasavertaisesti riippumatta heidän taustastaan?
Vastaus:
Tämä pitää ehdoitta paikansa: Ketään ei saa laitaa akvaarioon. Esimerkiksi maahanmuuttajia varten ei saa rakentaa heidän kulttuuriaan tukevia rakenteita, koska se olisi sama kuin heidän laittamisensa akvaarioon ja sitten mokuttajat kaukaa ihastelisivat, että "katsokaa nyt, kuinka ihanan värisyttävää monikulttuurisuutta meillä on, hellan lettas sentään, miten hienoa, kun tuollakin lähiössä on noin monta erilaista akvaariota,..."

- Islam on uhka länsimaisille arvoille ja demokratialle?
Vastaus:
Kyllä. Jos sitä harrastetaan Suomessa, koska Suomessa islam on ensiksi akvaariotyyppistä islamia, joka kuitenkin sikiää hyvin, jolloin lisääntynyttä islamia varten pitää rakentaa yhä uusia akvaarioita, jotta se pysyisi kurissa. Lopulta kuitenkin käy niin kuin eläintarhanpitäjille bruukaa käydä, että akvaariot käyvät niin ahtaisiksi, että niiden elämän muoto pitää joko vapauttaa, tai yrittää myydä ulkomaisiin eläintarhoihin...

- Joihinkin rotuihin kuuluvat ihmiset eivät kertakaikkiaan sovi asumaan modernissa yhteiskunnassa?
Vastaus:
 Pitää paikkansa. Esimerkiksi Amazonasin intiaanit eivät voisi asua kulttuurinsa mukaisesti Suomessa muutoin kuin tarhattuina. Jos taasen maahanmuuttaville vieraan kulttuurin edustajille heti annetaan vaikkapa kännykkä, niin miksi tyytyä vain siihen; miksei samaten anna niille kaikkea muutakin, mikä suomalaisuuteen kuuluu, kuten kieli, kalakukko, lenkkimakkara, koiran pito-oikeus, uskonnonvapaus, kirkko, joulu, suvivirsi,...
Jos vastaus on se, ettei maahanmuuttajia voi pakottaa suomalaisiksi, niin mitäs muuta kännykän tai auton tai television antaminen on kuin maahanmuuttajan kulttuurin estämistä?
Luuleeko joku ihan oikeesti, että joku muslimi voisi olla aito muslimi, kun häntä varten on rakennettu akvaario, joka on koristeltu moskeijalla, mutta sitten sinne akvaarioon on työnnetty moskeijan lisäksi sellaista, joka ei islamiin kuulu, kuten jonottamisen suomalainen  laki, kännykkä, TV jms.

- On tunnustettava se tosiasia, että jotkut kansat ovat älykkäämpiä kuin muut?
Vastaus:
 Ilman muuta. Muutenhan ei voida selittää tieteellisesti, miksi esimerkiksi kiinalaiset eivät pärjää keksinnöissä euroopplalaisille.

- Yhteiskunnan kannalta on parempi, että eri kulttuureista lähtöisin olevat ihmiset elävät toisistaan erillään eivätkä sekoitu keskenään?
Vastaus:
 Pitää paikkansa tämäkin; Eri rotuja ei saa sekoitaa keskenään poliittisen takoitusperin. Jokaiselle kansalle tulee antaa aikaa kehittyä sivilisaatioksi, ja kehittyneeksi maaksi tulemisen jälkeen sallia laajempi sekoittuminen, kun kansa on niin sivistynyttä, ettei sen yksilöt vaadi positiivista syrjintää maahanmuuttajina toisissa maissa.

Positivinen syrjintä on toinen nimi akvaariolle. Ihminen syrjii kaloja, jos hän yrittää pitää niitä väkisin elossa vieraassa ympäristössä. Sama pätee myös kulttuureihin; jos toinen kulttuuri ei pysyisi elossa suomalaisuuden keskellä, niin silloin sen elossa pitäminen vaatii, että se pitää eristää suomalaisuudesta, joka on sama asia kuin akvaarion rakentaminen sille.


- Ihmiset, joiden ulkonäkö ja kulttuuri poikkeaa paljon suomalaisesta, ovat ennustamattomia ja pelottavia?
Vastaus:
 Kansoilla on erilaiset luonteet ja erityisesti niillä on erilaiset tavat ja erilaiunen kulttuuri. Mitä järkee siinä olisi, jos pitäisi erilaisuutta ennustettavana? Eikö kulttuurien erilaisuus juuri tarkoita sitä, ettei toisen kulttuurin eläväisen käytöstä ole mahdollista ennustaa; Eivät kullttuurit toimi keskenään johdonmuksaisesti; jos kulttuurit oilisivat keskenään johdonmukaisia, niin silloin ei olisi mitään erilaista kulttuuria.

Monikulttuurisuus perustuu kulttuurien väliselle  epäloogisuudelle. Vain erittäin naivit, eli lapselliset voivat kuvitella, että kulttuurit tulevat tuosta noin vain toimeen sekoitettuina. Juuri siksi maahanmuuttajhat joudutaan asuttamaan akvaarioihin, joihin laitetaan kulttuurisia onkaloita (moskeijoita, minareetteja, kulttuurikeskuksia,  jms) koristeeksi, jotta vieraskulttuuri voisi elää täällä.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Monikulttuurisuuden peruskurssi

Tämä kurssi on tarkoitettu interstellaarisille turisteilla, joilla on aikomuksena matkustaa Maa-nimiselle planeetalle, Orionin haaran reunamille. Koska kyseinen planeetta sisältää vielä varsin tuoreen sivilisaation, niin nyt meidän tarkoituksena on perehdyttää matkalle lähtijät neitseellisen sivilisaation salaisuuksiin, jotta tähtituristena osaisitte suhtautua oikein perillä kokemaanne barbaarisuuteen ja kaikenlaiseen kehittymättömtyyteen ja älylliseen laiskuuteen, jollainen on tyypillistä sivilisaatioiden alkuvaiheille.

Planeetta Maa on tyypillinen elämän planeetta, sisältäen varsin paljon nestettä sen eri muodoissaan, joista sen planeetan asukkaatkin pitävät. Planeetta Maan nesteessä lilluu yhteensä seitsemän mantereeksi kutsuttua kiinteäpintaista alustaa, joista kuusi sisältää niitä olentoja, joiden ajatuksiin ja elinoloihin te ilmeisesti tähtituristeina haluatte tutustua voidaksenne paremmin arvostaa omaa evolutionaarista alkuperäänne, jonka olette jo jättäneet miljoonien vuosien takaiseen historiaanne luullen sen olevan enää esi-isienne keksimä myytti, joka ei mukamas perustu todellisuuteen.

Noita kuutta eri mannerta asuttavat kuusi samaan lajiin kuuluvaa rotua, jotka ovat juuri parhaillaan voimakkaassa sekoittumisvaiheessa. Maan olennot itse kutsuvat sitä rotujensa  sekoittumisvaihetta monikulttuurisuudeksi. Ja juuri tämä monikulttuurisuus on tämän kurssin aiheena

Jotta voisimme ymmärtää, miten monikulttuurisuus on mahdollista planeetalla nimeltä Maa, meidän tulee tutustua kiihkottomasti sen planeetan evoluutioon ja sillä aikaan saatuihin erilaisiin ötökkälajeihin, kuten otukseen nimeltä homo sapiens sapiens, jolla nimellä Maan asukkaat ovat määritelleet lajinsa tieteellisesti. Se merkitsee Viisasta Ihmistä. Kohta tulemme oppimaan, että viisaus on melkoisen venyvä käsite ja olisi paremmin oikeutettua puhua tunteellisesta ihmisestä, jonka aivopaskat johtuvat suurelta osin tietämättömyydestä jota ylläpidetään oman edun tavoittelulla, joka ilmenee kaiken värisinä valheina.

Evoluution saavuttaessa vaiheen, missä esiin ilmestyy itsetietoinen laji, se laji yleensä mutatoituu kuudeksi eri roduksi. Sillä tavoin evoluutio voi vielä hieman venyttää kosketuspintaansa ennen kuin itsetietoinen otus lopullisesti karkaa evoluutioprosessin ulottumattomiin. Nyt planeetta Maan ihmiskunta elää juuri sitä viimeistä vaihetta, missä evoluutio vielä kynsin hampain yrittää pitää kiinni eläinlajista nimeltä ihminen, joka taasen itse haluaa nähdä itsensä muista eläimistä erillisenä lajina, jumalihmisenä, jolla on potentiaalia kehittyä tähtituristiksi

Sivistyvän eläimen irtautuminen evoluution syleilystä edellyttää sitä, että sellainen eläin muodostaa itselleen jumalakuvia, joihin hän alkaa ulkoistamaan omia oikkujaan. Mitä enemmän tuollainen eläin pystyy ulkoistamaan omia oikkujaan omaan jumalakuvaansa sitä loogisemmaksi hän tulee päästessään vapaiksi korvien välisistä oikuistaan.. Lopulta tuollainen eläin-ihminen omaa niin oikullisen Jumalan, että hän alkaa purkamaan sitä omista oikuista puhtaaksi pestyllä logiikallaan, jonka seurauksena ihmisen eläimellisyys alkaa pienentyä ja esiin tulee tieteellinen ihminen, joka asettaa oman uskonnollisuutensa järjen valoon. Uskonnosta tulee tietämisen kohde, kun sitä ennen uskonto oli tietämiseen uskomista.

Tämä eläimestä ihmiseksi kehittyminen ei kuitenkaan tapahdu eri roduilla samaa tahtia. Joku planeetan ihmisrotu voi olla jo hyvinkin kaukana elämellisyydestään, kun taasen joku muu rotu omaa vielä niin kirkkaan jumalakuvan, jolla ei ole lainkaan oikkuja, koska ne oikut ovat vielä kiinni sen rodun yksilöiden hermostossa. Tämä on tilanne juuri tällä hetkellä siellä, minne te nyt haluatte laskeutua tullaksenne tietämään, miltä teidän kaukaisista esi-isistänne tuntui, kun he taistelivat oman eläimellisyytensä kanssa.

Vielä kuusisataa Maan vuotta sitten kyseisen planeetan ihmisrodut elivät autuaan tietämättöminä toisistaan eri mantereillaan. Sitten mantereelle nimeltä Eurooppa (nimi on peräisin kyseisen alueen ihmisten luomasta jumalkuvasta nimeltä Europa) alkoi kehittyä ihmiskunta, jonka oikullisuus oli lähes kokonaan ulkoistettu uskonnollisuudeksi.Uskonnollisuus puolestaan piti niin lujasti Euroopan ihmisia alistettuina, että siitä nousi esille suurenmoisia ajattelijoita, joiden vaikutuksesta eurooppalaiset pääsivät lopulta irti oikukkaasta Jumalastaan, jonka oikut olivat peräisin ihmisten korvien välistä.
Euroopan ihmiset alkoivat pitämään uskontoaan havainnoitavana objektina, kun se muille roduille oli vielä pelkkä subjekti, jota ei saa käsitellä älyllä.

Eurooppalaiset olivat ensimmäinen Maan ihmisrotu, joka huomasi, että heidän uskontonsa oli heidän omien oikkujensa kaatopaikka ja hautausmaa, joka tuli pyhittää irti ihmisen muusta kehityksestä.

Nuo Valistuksen ajan ensimmäiset ajattelijat pystyivät saamaan aikaan eurooppalaisen kouluopetuksen alun, jonka puitteissa alettiin ensi kerran opettamaan uskontoa historiallisena totuutena, subjektiivisuuden sijasta, joka antoi tilaa ihmisen sisäsyntyiselle älykkyydelle. Euroopan valistuksen aikaan sellaiseen logiikan puhtauteen ei vielä mikään toinen rotu pystynyt ja vasta hiljattain keltainen rotu on ulkoistanut niin paljon omia oikkujaan omiin jumaliinsa, että hekin ovat alkaneet opettamaan oikkujensa kaatopaikan olevan heistä itsestään peräisin.

Ja näin Eurooppaa kohtasi ennen näkemätön valistuksen aalto, joka nopeasti nosti eurooppalaiset tietoiseksi omasta paikastaan maailmassaan ja lopulta sai heidät näkemään itsensä suhteessa tähtiin. Ja tähtien ymmärtäminen sai eurooppalaiset käsittämään, että Maa on pyöreähkö pallo, jonka ympäri saattoi purjehtia tähtien asemaa hyväksi käyttäen.

Samaan aikaan muiden mantereiden asukkaat olivat yhä edelleen enemmän tai vähemmän oikullisen ihmismielensä vankeja; Muut rodut pitivät tähtiä vielä lähinnä jumalina, eikä heille siten tullut mieleenkään, että tähdet voisivat osoittaa heille tien imperialismiin. Sillä kaikki rodut ovat yhtä vanhoja; kaikille roduille on annettu täsmälleen sama aika ja sama mahdollisuus kehittyä hallitsevaksi roduksi.

Se ei ole eurooppalaisten vika, että juuri heistä kehittyi planeetta Maan hallitsevin rotu. Kyseinen kehitys on täysin luonnollinen, joka tapahtuu kaikissa asutuiksi sfääreiksi määrätyissä maailmoissa.

Mutta! Jos eurooppalaiset eivät olisi lähteneet valloittamaan maailman meriä ja sitä kautta löytäneet merten takaiset mantereet, niin Maassa ihmisrodut asuisivat tänäkin päivänä toisistaan eristyneinä taistellen omia taistelujaan. Monikulttuurisuus on siis mahdollista vain sellaisilla planeetoilla, missä yksi roduista kehittyy imperialistiseksi.

Monikulttuurisuus on imperialismin äpärä jolla riistetään kehittyvien rotujen parhaimmisto, jotta muut rodut eivät voisi kehittyä imperialistiselle tasolle.

Kohtalo olisi voinut ihan hyvin määrätä vaikka Amerikan mantereen asujaimiston hallitsevaksi, eli imperialistiseksi roduksi, jolloin nyt Maassa olisi aika liuta punaisen rodun mokuttajia, jotka syyllistäisivät punaista rotua ylivertaisuudestaan ja siitä, että punaisilla on hirveä yliedustus mannerten välisissä organisaatoissa.

Kaikkien kuuden mantereen rodut ovat aina olleet mannermaisesti imperialisteja; vasta valkoinen rotu sai aikaan mantereiden välisen imperialismin, joka ei ole sen pahempi asia kuin rotujen sisäinenkään valtataistelu, koska ilman valtataistelua rodut eivät voisi kehittyä tiedossa ja viisaudessa. Evoluutio on vain sellainen, että se käyttää hyväksi valta-asemaa, kilpailua ja taistelua. Vasta oikullisuudesta suuresti vähentyneen itsetietoisuuden myötä valtaan ja taisteluun aletaan suhtautua epäluuloisesti ja niitä aletaan pitämään yhä useammin yksinomaan pahana asiana.

Tässä on pääpiirteittäin se oppi, joka teidän on syytä muistaa, kun tähtituristeina Maassa kohtaatte monikulttuurisuutta ylistäviä ihmislajin edustajia, mutta jotka pitävät imperialismia osoituksena ihmislajin pahuudesta. Erityisesti valkoisen rodun multikultti-oppeihin uskovat ovat sitä mieltä, että valkoisen rodun ylemmyys johtuu valkoisen rodun pahuudesta, joka heidän pitää korvata sillä, että Eurooppaa pakotetaan juuri näinä päivinä asuttamaan ilmaiseksi suunnaton määrä muiden rotujen oikullisia ihmisiä ymmärtämättä lainkaan, mitä se merkitsee koko planeetan tekniselle ja älylliselle kehittymiselle.

Jos tai kun kohtaatte Maassa valkoisen rodun mokuttajia, niin muistakaa huomauttaa heille, kuka keksi
kärrynpyörän, aakkoset, mineraalit,  raudan, demokratian, Maan pallomaisuuden, tähtien luonteen, löytöretket, mantereet, tieteen, kirjapainon, opetuksen, linssin, höyrykoneen, sähkön, kuparijohdon, coltin, arkeologian, geologian, öljyn, kommunismin, polkupyörän, ottomoottorin, alkuainetaulukon, auton, lampun, puhelimen, radion, dynamiitin, suhteellisuusteorian, fotonit, galaksit, laserin, tekoälyn, atomipommin, transistorin, mikroprosessorin, raketin, television, finanssikapitalismin, internetin, segwayn, kännykän...

Jopa monikulttuurisuus on valkoisen miehen keksintöä. Valkoisen miehen taakka on juuri siinä, että hän on ennen muita rotuja päässyt paljosta vapaaksi eläinperäisestä oikullisuudestaan kehittämällä ensiksi niin kompleksisen Jumalan, jonka kolmiyhteyttä eivät edes planeetan viisaimmat pysty selvittämään, mutta jonka selvittämisen yrittäminen jo sinänsä kehittää ihmisen ajattelun korkeimmuuteen, johon muiden rotujen uskomuksilla ei ylletä.

Teidän, jotka lähetetään tähtituristena Maahan ja jotka olette saaneet hyväksytyn arvosanan tältä kurssilta, on määrä olla valistuneita taivaallisen sivilisaation lähettiläitä. Jos siis joku mokuttaja huomauttaa teille, että kyllähän kiinalaisetkin keksi ruudin, paperin ja vesiklosetin, niin kysykää heiltä, milloin se tapahtuikaan, ja onko kiinalaiset keksineet mitään uutta viimeaikoina, vai kopioivatko he vain sellaista, joka on eurooppalaisuudesta peräisin. Tai muuta vastaavaa, joka riittää jo sinänsä kumoamaan mokuttajien yksipuolisen totuuden valkoisen kulttuurin pahuudellisuudesta.

Jos mokuttaja ei vielä siitäkään ymmärrä mokuttamisensa olevan tietämättömyyden ylistystä, niin kysykää häneltä, onko hän itse keksinyt mitään uutta. Mokuttajat ovat heitä, jotka eivät ole keksineet mitään uutta, joten sanokaa heille sitten, että te olette itse kuin muunrotuiset, jotka eivät ole keksineet nykyaikana uusia asioita, mutta jotka mielellään käyttävät valkoisen miehen keksintöjä valkoista miestä vastaan.

Sillä ei ole hyväksi tähtiyhteisölle, jos Maan sivilisaatio tuhoutuu oikullisten ihmisten suuremman lisääntymisen alle, jolloin menetetään Maan korkempi kulttuuri vain siksi, että on muutamia ihmisiä, jotka eivät halua nähdä kokonaiskuvaa, mihin kuuluu ihmisen faktuaalinen eläimellisyys ja hänessä samanaikaisesti oleva tähtipotentti.

Lohduttakaa kaikkia rotuja kertomalla heille, että heidän maailmassaan vallitseva eriarvoisuus ei ole sen paremmin valkoisesta ihmisestä lähtöisin kuin jumalastakaan johtuva, vaan se kuuluu evolutionaaristen maailmojen luonteeseen, joka ajan oloon tulee peittymään toisiaan seuraavien kulttuuristen kerrostumien alle niin kuin fyysinen luonto on eri kerrostumista koostettu.
Ihmiset tallaavat jaloillaan aiemmin elävänä ollutta materiaa edes sen koommin ajattelematta sitä. Samoin tulee aika, jolloin kaikki ihmiset voivat toteuttaa itseään suurenmoisella planeetalla tajuamatta koskaan sitä, että heidän esi-isänsä joskus taistelivat monikulttuuristen arvojen ikuisen säilyttämisen puolesta.

Kuten aivot on tehty erilaisista evolutionaarisista kerrostumista, jotta niistä voisi tulla esille kosmista viisautta, niin myöskin kulttuurit  tulevat kerrostumaan paksuksi koko maan peittäväksi alustaksi, jonka päällä lopulta eletään kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Te täällä tähdissä tiedätte tämän olevan totuus, koska teillä ei ole mitään mielikuvaa jäljellä omasta eläimellisestä alkuperästänne.

Sitä vastoin Maan ihmiset ovat vielä niin lähellä omaa eläimellisyyttään, että heille nämä asiat ovat vain tunteen purkauksia, joita ei voida käsitellä älyllisellä tasolla. Maan ihmisten kulttuuri on vielä lähes kalttaaltaan eläimen kulttuuria ja vasta siellä täällä sen päälle on alkanut kasvaa kulttuuria, joka lopulta yltää taivaisiin saakka. Teidän tehtävänne ei ole peittää ihmisten eläimellisyyttä, vaan saada ihmiset huomaamaan, ettei se ole pahuutta, vaan se on välttämätön perusta, jolla kosmos voi tuottaa kehittymisen kautta taivaallista elämää.

Kehittymistä ei voida istuttaa mihinkään välivaiheeseen, vaan sen on annettava kehittyä elämän siemenestä, yksisoluisesta bakteerista monisoluisen elämänmuodon kollektiiviin, jonka tietoisuus on kaikkien sellaisen kollektiivin yksisoluisten tietoisuuksien summa. Teidän lähettiläiden perussanoman tulee olla, että myös te kuulutte osana Maan ihmisten kanssa kosmiseen kollektiiviin, josta aikanaan tulee nousemaan esille Korkeimman Jumalan tietoisuus. Tuon Jumalan, jonka alkeistietoisuuksia te itse kukin yksilöinä jo olette.

Ja nyt pyydän teitä, hyvät tähtituristit, ottamaan esille taivaallisen harppunne uusin versio, jolla soitatte juuri kuulemanne opetuksen Maan asukkaille sulosäveliksi.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Super Poor MEPs are ripping of the system

Voih, kuinka köyhiä MEPit ovatkaan, kun he eivät pysty
edustamaan rikkaita, jolleivat kuittaa kaikkia mahdollisia
korvauksia ilman mitään työvelvoitetta:

mrcTV6.11. 2011: MEP's ripping off the system

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Matkaraportti Ruotsinmatkan valmistelusta

Tämä raportti saapuu hiukan myöhään, mutta -- seli...seli.
Kesällä innostuin monen vuoden jälkeen uudestaan Suomen linnasta. 1990-luvun alkuvuosina minulla oli tapana kesäisin oleskella Suomenlinnan kallioilla ja muureilla. Joskus saatoin jopa yöpyä jonkun muurin päällä. Päivisin siellä oli mukavan rauhallista muuten vain.

Viime kesänä eräänä päivänä menin Kauppatorille. Suomenlinnan lautta oli juuri lähdössä, joten tuli mieleen, että mikä ettei. ja niin pääsin monen vuoden tauon jälkeen takaisin Suomenlinnaan. Suomenlinnan rannoilla näin usein Ruotsinlaivojen tulevan ja menevän. Se herätti minussa ennen kokemattoman kaukokaipuun. Aiemmin olin luullut, että semmoinen kaipuu on vain runoilijoiden keksimä sana, jolla runojen lauseisiin saadaan hieman poljentoa ja loppupäätteet stemmaamaan, mutta nyt kyllä selvästi jokin alkoi polkemaan mun pääkopassa.

Suunnitelma alkoi hahmottua: Mitäs, jos samalla hoitaisi rapistumaan päässyttä kuntoaan... Olin ollut jo pari vuotta ilman mielekästä työtä kesäisin, kun tuo kivilinna-homma ei suju johtuen typerien nuorten häiriköinnistä. Ja kun se polkupyöräkin jälleen kerran varastettiin... Niinpä mietin, mistä saisin halvalla polkupyörän. Lopulta päädyin siihen, että Kyläsaaresta niitä kannattaisi etsiä...

Torstaina, elokuun kahdeksastoista sitten viimeinkin päätin, että nyt jos koskaan. Ja niin lähdin Kyläsaarta kohden, metrolla tosin. Kalasataman metroasemalta on jotain kilometri pari Kyläsaaren kierrätyskeskukseen. Matkalla sinne en voinut olla huomaamatta Sosiaalikeskus Satama -nimistä rötisköä. Sen tontilla oli montakin polkupyöräkasaa (Kuvan pikkukuvassa yksi niistä)

Mistä lie moiset kasat polkupyöriä sinne ilmestynytkään? En kuitenkaan viitsinyt edes sitä kysyä, mutta kuvasin kuitenkin paikkaa muuten vaan, jonkinlaisen esimerkin vuoksi. Joku sieltä tontilta huomasi, että kuvaan kyseistä paikkaa. Alkoi huutamaan jotakin nyrkit heiluen, mutta koska asun Suomessa, eikä huutaja huutanut mitään suomeksi, joten otin vielä varmuuden vuoksi pari kuvaa lisää. Jatkoin matkaani.

Puolen kilometriä siitä eteen päin saavuin Kyläsaaren kierrätyskeskukselle. En viitsinyt ihan kiertää sinne saakka, vaan poikkesin sitä ennen sivukadulle, jolta löytyi Uusiks Verstas. Sieltä löytyi piha täynnä polkupyöriä. Ja kysymällä hieman lisää sain selville, että sisäpihalta voisi itse etsiä jonkun vielä huoltamattoman pyörän. Sinne vaan.
Kymmenen minuutin etsimisen jälkeen sain käsiini suht' hyväkuntoisen ja -näköisen pyörän, joten kaivoin sen esille ja kuskasin verstaan puolelle näytille. Kakskyt euroo, sanoivat. Siitä puuttui takatavarateline, joten kaivoin viereisestä kasasta sellaisen ja kysyin hintaa. Saat samaan hintaan.
Antoivat vielä mutterit ja ruuvit mukaan. Ilmaa lisää vielä renkaisiin, joiden hyvää kuntoa verstaan työntekijä oikein kehui. Haistoin äänen sävystä, että nyt tais mennä liian halvalla, joten laitoin itseni äkäsempään liikkeelle. Ja niin parin vuoden tauon jälkeen sain polkea itseäni vauhtiin.

Ajoin suoraan takaisin Kallioon, missä kunnostelin sitä ja annoin sille viimeisen voitelun, koska tiesin, että en aio ajaa sillä Ruotsista enää takaisin. Tosin kavereille en siitä hiiskunut sanaakaan, että en tulisi pyörän kanssa takaisin. Kunhan sanoin vaan, että lähden Tuhkolmaan pyöräilemään.
Läheisestä hilukaupasta kävin ostamassa etukorin ja uudet vaijerilukot; toisen pyörää varten ja toisen kypärää varten, jonka kävin ostamassa Intersportista, Aikataloa vastapäätä. Rengaspaikat mulla oli jo vanhastaan kuten myös minipumppu, jakoavain ja ruuvari

Pyörään ja pyöräilytarvikkeisiin upposi silti noin 80 euroa. Ainiin. Ja makuupussi piti vielä saada, joka löytyi Sokoksen urheiluosastolta; kesän loppu oli jo käsillä, joten monessakaan liikkeessä ei enää ollut kevyitä makuupusseja tarjolla. Seuraavaksi kävin lunastamassa laivalipun; 54 euroa, josta tiesin puolet hyödyttömäksi, koska minulla ei ollut aikomustakaan käyttää lipun paluumatkaa. Nyt matkakassasta oli huvennut jo sataviiskyt euroa ja olin vielä Suomen puolella.

Lähtöpaivä oli maanantai, elokuun 22. Kävin vielä varmuuden vuoksi Vikingin infosta kysymässä, miten se laivaan meno hoituu polkupyörällä. Ei muuta kuin sinne laivaan menevien autojen sekaan vaan ja portilla kioskista lippu polkupyörää varten. 14 euroa per suunta, kiitoksia.. No, nyt olin laivasta vielä parinsadan metrin matkan päässä ja hintaa oli lähtenyt taskusta jo lähes pari sataa.

No. Mitäpä rahoista. Pääasia on alkava matka, joka jatkui polkemalla laivan autokannelle. Siellä kohtasin mielenkiintoisen ajoneuvon. Human Power Hybrid. Tahtoo sanoa, että ihmisen lihakset ovat hybridissä sähkömoottorin kanssa. Ei mikään pahempi juttu, ajattelin, ja samalla mieleni riensi jo Ruotsin puolelle, jonka mäkiä jo nousin polkupyörää taluttaen. Löysin sittemmin Youtubesta juuri kyseisen hybridin videoita.

Oma pyörä lukkoon ja kiipeäminen seitsemännelle kannelle. Ja lähes samaa vauhtia ulos yläkansille katsomaan, miltä Helsinki näyttää matkalle lähtijän silmin. Kaukokaipuu oli jo vaihtunut odottamisiin. Nyt piti alkaa odottamaan milloin mitäkin. Ensimmäinen odotus oli kohta puoliin ohi, kun laiva irtosi laiturista. Seuraava odotus oli parin kymmenen minuutin päässä, Kustaan miekassa, jonka aioin kuvata nyt Laivasta. Olin nimittäin monena iltapäivänä Kustaan miekassa kuvaamassa ohi lipuvia laivoja ja vilkutellut yläkansilta vilkuttavilla takaisin.

Tämä Kustaan miekan kohtaus ei oikein onnistunut. Jostain syystä sain hukattua videonkin, jonka kuvasin yläkannelta juuri niiltä kohdin, missä kesäiltoina olin kaljalla kaukokaipuuni kanssa kaksin. Ainoa vähän parempi kuva löytyi vasta kaukaa mereltä kuvattu. Kuvassa näkyvän majakan juuri oli yksi suosikkipaikkani, jonka rauhaa harva turistikaan onnistui häiritsemään.

Seuraavaksi jäin odottamaan Ruotsiin saapumista.

Picasa: Kesän ja syksyn 2011 kuvia

lauantai 5. marraskuuta 2011

Intelligenttinen sattuma

Uusia ajatuksia pyhäin päivän ratoksi

Tiedemiehet vaativat, että maailman pitäisi olla heille ennustettavissa.
Maailman ennustamattomuus on tiedemiehille todiste jumalattomuudesta.
Mitä sitten uskovaiset?
Myös uskovaiset vaativat, että maailma ei saa olla satunnaisilmiöihin perustuva;
Uskovaisten mukaan kaikki on silloin hyvin -JA Jumala On Kiltti-, kun maailmassa ei tapahdu mitään uutta. Sillä jokainen uusi asia on aina opin vastainen, joten uskovaiset ovat luoneet oppiuskonnollisuuden, jonka ainoa tarkoitus estää maailmasta muutos.

Uskovaisten hysteerinen pelko uusia ajatuksia kohtaan on periaatteessa täsmälleen sama, mikä vaivaa ateistitiedettäkin; myös ateistit julistavat, ettei Jumala voi olla olemassa, jos maailmassa tapahtuu satunnaisia ilmiöitä, joka on tismalleen sama, mitä uskovaiset opettavat; että Jumala ei voi olla vastuussa uusista asioista, koska ne eivät sovi uskovaisten kirjoituksiin.

Tämäkin pieni muutaman ajatuksen satunnaiskokoelma todistaa, että ateisteilla ja uskovaisilla ei ole mitään eroa. Molemmat pitävät satunnaisuutta ja ennustamattomuutta jumalattomuuden todisteena. Sekä ateistit että muut uskovaiset kiivailevat puhdasoppisuuden puolesta; Ateistien mukaan tieteen teorioiden tulee selittää ilmiöt älyttömyyden todisteina ja raamattu-uskovien mukaan ihmisten ei tule olla älykkäitä, koska äly on syntiä puhdasoppisuutta vastaan.

Yllä oleva satunnaisajattelu on julkaistu 5. marraskuuta 2011 Uuden Suomen blogissa
otsikolla: Emerging Order and Intellectual Coincidence


keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Miksi Ruotsi on Pohjolan tasa-arvottomin maa?

Suomeen muuttaa koko ajan ihmisiä, joiden tasa-arvo
on joko alempaa tai erittäin alhaisempaa kuin suomalaisten:
HS, 2.11. 2011: Tutkimus: Suomi kolmanneksi tasa-arvoisin maa
Ekaksi sijoittui Islanti, toinen on Norja ja neljäs Ruotsi.

Suomeen ei ole muuttoliikettä tasa-arvoisista maista, joten kaikki tänne suuntautuva muuttoliiike alentaa suomalaisten tasa-arvoa. Sillä loogista on olettaa, että tutkijat eivät erotelleet maahanmuuttajia kantasuomalaisista, ja vaikka olisivatkin, niin lopputulos olisi maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten kokeman tasa-arvon keskiarvo.

Monikulttuurisuuden kannattajat perustelevat maahanmuuton sillä, että maahanmuuttajat toisivat Suomeen lisää tasa-arvoa. Erityisesti maahanmuuttajamiesten tasa-arvo on mokuttajille suuresti mieluista, koska se on tyystin erilaista tasa-arvoa, mitä mokuttajat saavat suomalaismiehiltä. Jos maahanmuuttajalle annetaan ilmaiseksi kaikki, niin toki he mielistelevät mieluummin niitä, jotka jakavat maahanmuuttajille suomalaisten veronmaksajien rahat, mutta se ei tee maahanmuuttajista tippaakaan tasa-arvoisempia mitä he olivat ennen Suomeen tuloaan. Mokuttajat kokevat mielistelevät maahanmuuttajat paremmiksi ihmisiksi... The Local: Religious Muslim boys more violent, study says

Kouvolan Sanomat 24.2. 2010: Monikulttuurinen yhteisö on onneton:
"Monikulttuurinen Kouvola ei nimittäin ole mitenkään tavoittelemisen arvoinen asia. Miksikö? Eikös se ole moderni, hieno ja kaikin puolin kannatettava ajatus! Se kuulostaa hyvältä, dynaamiselta! Mutta miten asia oikeasti on? Harvardin yliopiston professori Robert Putnam tutki monikulttuurisia yhteisöjä ja totesi, että niissä luotetaan vähänlaisesti hallintoon, julkiseen sanaan ja omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Monikulttuurisissa yhteisöissä ei äänestetä, osallistuta talkoisiin eikä tehdä vapaaehtoistyötä. Monikulttuurisissa yhteisöissä ollaan paljon kotona, koska ihmisillä on vähän ystäviä ja he kokevat elämänsä onnettomaksi."
Islannin ykköstila tasa-arvossa johtuu siitä tosiasiasta, että siellä ei ole maahanmuuttajia juuri nimeksikään. Pohjoismaalaisuus on myös tasa-arvon edelläkävijä. Suomi olisi tasa-arvovertailujen kärkimaa, jos tänne ei olisi tuotettu niin suuresti halpatyövoimaa, jota jotkut kutsuvat rikkaudeksi. Toisaalta, onhan sekin tietysti kulttuurista rikkautta, että maahanmuuttajat eivät ole tasa-arvoisia; olisi se melko tasapäisyyttä, jos suomalaiset ja Suomessa asuvat olisivat kaikki tasa-arvoisia, joten pakkohan sellainen tasapäisyys pitää rikkoa, koska muutoin maahanmuuttajilta vaadittaisiin sellaista, johon he eivät lähtömaissaan ole tottuneet; sivistykseen ja yhteispohjoismaisiin vanhoihin arvoihin.

Monikulttuurisuuden puolustajat tuottavat Suomeen maahanmuuttajia, jotta suomalaiset eivät enää olisi niin tasapäisiä tasa-arvossa ja muissakaan asioissa, kuten pohjoismaisessa arvomaailmassa, jota ei enää kohta ole kuin historian kirjoista luettavissa, mutta ei ymmärrettävissä, mitä se aikoinaan oli ihmisten mielissä.

Monikulttuurisuutta potevien ajatusmaailma harhautui jo siinäkin, kun he vaativat Suomeen maahanmuuttajia, jotta itsemurhien määrä saataisiin etelä-eurooppalaiselle tasolle; tutkimuksien mukaan itsemurhat johtuvat onnellisuudesta; mitä onnellisempi kansakunta sitä enemmän itsemurhia. Blogi: Label: Onnellisuus

Suomalaisilla ei ole geneettistä taipumusta synkkyyteenkään; itsemurhat eivät johdu synkästä kansanluonteesta, vaan se on pelkkää mokuttajien levittämää urbaanilegendaa, jotta mokuttajat voisivat lisätä mokuttajien saamia suoria tulonsiirtoja veronmaksajilta omiin taskuihinsa.

HS, 2.11. 2011: Tutkimus: Suomi kolmanneksi tasa-arvoisin maa
Aamulehti 1.2.2011: Tässä Suomi on ylivoimainen!
Tietoviikko 28.9. 2011: Suomi on maailman toiseksi paras maa it-yrityksille
Suomen kuvalehti 22.9.2011: Suomi on maailman viidenneksi paras maa naisille
The Daily Beast: from News Week; Best countries in the world
Iltalehti 30.6.2010: Suomalaiset ovat Pohjoismaiden puheliain kansa
Kaleva 21.6. 2010: Suomalaiset vähiten taikauskoisia EU:ssa
Uusi Suomi 19.8.2010: Suomelle uusi ykköstila - ruoassa
Uusi Suomi 9.7.2010: Kreikan veneessä yllättävän moni - Suomi loistava poikkeus

Kaikesta tuosta huolimatta mokuttajat vihaavat Suomea ja suomalaisuutta niin paljon, että he haluavat muuttaa Suomen takaisin Impivaaran takaiseen keskiaikaan.

Suomen saamiin hyviin arvosanoihin perustuen olen tehnyt tieteellisen tutkimuksen:
Uusisuomi.blogi: Suomenkielen oppiminen lisää yksilön hyvinvointia ja tasa-arvoa ja tekee hänet onnellisemmaksi, lukutaitoisemmaksi, puheliaammaksi, vähemmän taikauskoioseksi ja ylipäätään paremmaksi

Blogi Uusi.suomi: Miksi Ruotsi on Pohjolan tasa-arvottomin?