Parin kuukauden tauko. Kukahan oikein keksi taukoilun? Luultavasti se sama, joka huomasi, että pimeydessä ei voi toimia, koska yöt on tehty nukkumista varten. En tosin ole joutanut nyttemminkään nukkumaan kuin sen verran, mitä muinakin vuoden aikoina. Taukoni ei johtunut kaamoksesta --etenkään siksi, koska en usko kaamokseen. Ymmärrän elämästä vain sen verran, että yö on tehty nukkumista varten,
ja Maa on kallellaan vain siksi, koska ihmiset eivät kulje pystypäin, sillä heitä vaivaa itsekkyys, jonka syynä on epärehellisyys, joka johtuu aivojen väärinkäytöstä.
Se on ihmismieli, joka saa aikaan tietyt aivojen välittäjäainetasot. Myöskin kaamosmasennuksen tulee näkyä aivokemian tasolla, mutta itse aivokemia ei ole syynä kaamosmasennukseen, kuten se ei ole perussyy millekään muullekaan.
Väärin ajattelu näkyy aivojen välittäjäainetasojen muutoksina. Ei niin, että välittäjäaineet aiheuttaisivat tietyn asenteen ja sen mukaiset ajatukset, vaan jokainen ihminen on itse syyllinen hermoston välittäjäaineiden esiintymisiin. Ihminen voisi toki ajatella asenteidensa vastaisia ajatuksia, mutta hän pitäisi niitä harhaoppisina, -- joita hän ajatteli vasiten vain siksi, että pystyi väittämään niitä valheiksi toisinajattelijoissa. Vain asenteen mukaiset ajatukset tuntuvat oikeilta ja tosilta.
Kaikki ajatukset ilmentyvät hermostossa jollakin tavoin. Mutta hermosto ei itse ajattele, vaan ihminen. Jos ihminen ajattelee, että hän masentuu kaamoksen tähden, siksi, että planeettamme kulkee kallellaan, niin silloin hän on ihan itse saanut aikaan juuri sen välittäjäaineiden ja hormonien esiintymän, jota lääketiede pitää ensisijaisena syynä kaamosmasennukseen. Sillä lääketieteen tutkijoiden asenteena on, että kaikki johtuu materiasta, joten siksi tutkijoiden on mahdotonta pitää sellaisia ajatuksia tosina, joiden merkityssisällön mukaan ihminen on kaiken mittatikku.
Tosin tutkijat voivat myöntää, että ihminen on kaiken mitta, mutta silloin he ajattelevat sen asian niin, että se ihmiskehossa oleva kokeva minuus ei itsessään ole muuta kuin kehonsa ja sen oikkujen orja, joka esim. syksyn tullen kaamoksen lähentyessä ei voi muuta kuin masentua.
Tutkijoiden asenne ei salli ihmiselle itsemääräämisoikeutta hermoston välittäjäaineisiin, joka näkyy siitä, että tutkijoiden omien hermostojen välittäjäainetasot seuraavat kiltisti sitä asennetta, jolla ihminen hyväksytään tutkijapiireihin sisään - jos asia tutkittaisiin, niin tutkijat havaitsisivat, että syy heidän tutkijan uraansa on heidän välittäjäainetasoissa, joka on samankaltainen kaikilla niillä ihmisillä, jotka ovat sisäistäneet ainoan oikean lääketieteellisen lähestymistavan ihmisenä olemiseen, ja joille siksi on suotu oikea tieteellinen statuskin.
Ehdotankin, että tutkijat tutkivat jokaisen vauvan välittäjäaineiden pitoisuudet ja niiden suhteet, jotta saataisiin heti tietää, kenestä tulee tutkija, koska tutkijoiden tutkimuksiin on rivien väliin kirjoitettu, että tutkijat itse eivät ole päättäneet ryhtyä tutkijoiksi, vaan se johtuu hermoston välittäjäaineiden suhteista.
Jos näin ei olisi asianlaita, niin silloin myöskin kaamosmasennus näkyy melatoniinihormonin pitoisuuksina vain siksi, että ihminen on itse halunnut kaamosmasennuksen itselleen, jotta hän voisi syyttää jotakin muuta kuin itseään kaikista niistä asioista, joita kokee huonoiksi. Eihän nyt kukaan laita talven pimeydessäkään hyviä asioitaan kaamoksen syyksi, vaan se on laiskoille tyypillistä, että huonoille asioille pitää aina löytää jokin muu syy kuin se, joka näkyy peilistä.
Ateistit tosin väittävät, että ateismia ei aiheuta ateistigeeni, eli ateistien mukaan ateistinen asenne ei näy aivoissa, koska ateismi johtuu aineettomasta hengestä. Jos nimittäin ateismi näkyisi hermostosta, niin silloinhan ateismia ei saisikaan aikaan ihminen itse omilla järkeilyillään, vaan ihminen olisi tuomittu ateistiseen asenteeseen vain siksi, että sen saa aikaan hermoston hormonihyrrät.
Onneksi ateistit ehdoitta kieltävät sen, että ateismi johtuu materiasta, joten siksi voimme turvallisin mielin uskoa ateisteja, miten ihminen on ihmiskehossa asuva aineeton henki, joka saa aikaan juuri sen aivotilan, joka sopii katsojan silmään. Muussa tapauksessa joutuisimme uskomaan, että ihminen voidaan parantaa ateismistakin samalla tavoin kuin nyt hoidetaan kaamosmasennusta; aivoille annetaan oikeat välittäjäaineet, niin avot, ihminen on jälleen terve.
Kun jossakin vaiheessa otatte otsaan tai käteen mikrosirun, jotta te voisitte välttää turhaan heiluttamasta lihaksianne, niin muistakaa silloin, että olette ihan itse vastuussa kaikesta
Biopassin uudet ominaisuudet
MuroBBS, yleistä keskustelua
Epätäydellisen ihmisen korjaussarja
Mind Control with SSSS