Kaikissa sodissa tuhotaan ensimmäiseksi ihmiskunnan parhaimmat, koska sodan aloittaja ei voisi toivoa voittavansa sotaa ja hallitsevansa, jos hänen alamaisensa olisivat häntä itseään viisaampia ja parempia.
T. Vihavainen, 14.6. 2017: Järki pelottaa
Myös sensuurilla pyritään samaan, mihin ovat pyrkineet kaikki diktaattorit ja totalitaariset hallitsijat. Mitään eroa ei ole Pol Potin punahmereillä ja suvakeille: Molemmat ryhmät haluavat tuhota ympäriltään jokaisen, joka on eri mieltä heidän kanssaan.
Blogi, 13.6. 2017: Opi Hallituksen arvot minuutissa
Vain sen sellaiset ihmiset vaativat sensuuria, jotka himoitsevat valtaa.
Sensuurin vaatiminen on kiistaton todiste ihmisen halusta hallita muita.
Viisas ihminen ei vaadi itselleen oikeutta muiden päiden yli;
Viisas ihminen ei tule edes ajatelleeksi, että hänen pitäisi määrätä, mitä muiden pitää ajatella.
lauantai 20. toukokuuta 2017
torstai 18. toukokuuta 2017
Koulu ei kasvata hyvia muslimeja
Mihin tarvitaan sellaista oppiainetta, jolla ei haluta lapsista hyviä? Onko hyvä asia valmentaa ihmistä vaikkapa olympiaurheilijaksi, jos valmentaja väittää, ettei tämän valmennuksen tarkoitus ole tuottaa hyviä juoksijoita!
Mitä hemmetin pelleilyä tää nyt on:
YLE, 18.5. 2017: Täällä ei kasvateta "hyviä muslimeita" – näin Suomen peruskoulu opettaa islamia
Vähintään Valistuksen ajoista asti ollaan tiedetty, että opetuksen tärkein tehtävä on kasvattaa lapsista hyviä kaikissa niissä aineissa, joita opetetaan. Nyt sitten väitetään, ettei esimerkiksi matematiikkaa opeteta siksi, että lapsista tulisi hyviä matematiikassa, ja englanninopetustakin annetaan vain ajankuluksi, eikä siksi, että lapset oppisivat kommunikoimaan enkuksi.
Väite, että islamia ei opetettaisi kouluissa siksi, että saataisiin hyviä muslimeja, on täysin persiistä. Koulun tärkein tehtävä on opettaa lapsille oman aikansa korkeimmat tiedot, ja arvot, jotka ovat kumuloituneet monokulttuuriin tuhansien toisiaan seuraavien sukupolvien aikana.
Monikulttuuriin ei voi kumuloitua yhteisiä kulttuurisia arvoja, ja juuri siksi ihmiset eivät halua asua sellaisten keskellä, joilla on toisenlaiset arvot. Monikulttuurisuus itsessään on täysin absurdi käsite, koska yksikään ihminen ei voi elää kuin yksillä arvoilla, kuten laskentaa voidaan suorittaa vain koulumatematiikalla.
Meillä on vain yksi matematiikka, jota opetetaan universaalisesti.
Meillä on vain yksi englanninkielen kielioppi, jota opetetaan maailmanlaajuisesti.
Meillä on vain yksi historia, jota voidaan opettaa totuutena. Jne.
Kaikkia muita aineita opetetaan kaikille yhtenäisesti, mutta uskonto on jokin niin pyhä (typerä, suom. huom.), ettei lapsia saa aivopestä vain yhden uskonnon arvottomuuksiin, vaan lapset tulee jakaa jo heti syntymästään oikeaoppisiin ja harhaoppisiin, joille kullekin opetetaan täysin vastakkaisia totuuksisia ihmisestä, Jumalasta ja kosmoksesta.
Blogi, 16.5. 2017: Vapaa ajatus on ihmiskunnan pelastus
Tiesin kyllä jo aiemmin, miten suvakit ovat tyhmiä, mutta on hyvä asia, että nyt he opettavat syvätyperillä jutuillaan minusta entistäkin parempaa tietäjää.
Kuten matematiikasta ei opeteta erilaisia tulkintoja, niin silloin islamiakin tulee opettaa juuri siten kuin sitä luetaan, eli jos Suomen koululaitos ei tuota hyviä jihadisteja, niin silloin koulu on täysin epäonnistunut islamin opettamisessa.
PS.
Kirjauskontojen opetuksessa ei ole kyse uskonnon opetuksesta, koska niissä lapsille ei taota päähän universaalista tietoa. On erittäin typerää puhua juutalaisuudesta, islamista ja kristinuskonnosta uskontoina.
Jos todella haluttaisiin lasten oppivan uskontoa, niin silloin kaikille lapsille tulisi opettaa vain yksiarvoista totuutta kaikkeudesta lasten syntyperään katsomatta.
Opettaja, joka väittää, ettei esimerkiksi islamin opetus tähtää hyvien jihadisten tuottamiseen, tekee sen vain siksi, että hän saisi peiteltyä uskonnon opetuksen todellisen luonteen.

Vastaanottokeskuksien huutokauppa peruttu tyhmien takia
Tiedoitus kaikille: Valtio ei ole voinut ostaa halpatavaraa pakolaislapsille,
koska muutoinhan valtio olisi rasisti, jos se pitäisi pakolaislapsia halpana:
"Vastaanottokeskuksiin hankittiin kalustoa 10 miljoonalla
- nyt yli puolet keskuksista suljettu, miten kävi tavaroille?"
IL, 16.5. 2017: Migri ei halua arvioida, kuinka suuri määrä vastaanottokeskusten tavaroista on heitetty roskiin.
- Se, että kuntalaisille annettaisiin ilmaiseksi sänkyjä, pöytiä ja tuoleja ei ole tällainen yleishyödyllinen tarkoitus, Lehto toteaa.
- Esimerkiksi vanhoja käytettyjä pingispöytiä ei ruveta varastoimaan, kun se varastointikaan ei ole ilmaista, Lehto toteaa.
- Kyllä jonkun mielestä on käyttökuntoista tavaraa mennyt kaatopaikalle, mutta se johtuu hyvin yksinkertaisesti siitä, että meidän täytyy tehdä arvio siitä, että jos käytettyjä työpöytiä ruvetaan varastoimaan, niin jossain vaiheessa se vuokra tulee kalliimmaksi kuin se materiaalin arvo. Ei siinä ole mitään järkeä valtion kannalta, Lehto toteaa.
- Mikä sitten on käytetyn sängyn tai työpöydän hinta, että sen kun ensin arvioi ja sitten laittaa jokaisen hävitetyn pöydän pois, niin siitähän sen voisi sitten saada, mutta se on varmaan aika homma, Lehto toteaa.
Siis, MIGRIN ei tarvitsisi tehdä yhtään mitään hinta-arviointia, koska sillä on jo tiedossa VOK-tavaroiden hinnat, joten ei muuta kuin huutokauppa pystyyn, joka on varmasti yhtä edullista järjestää kuin Poliisinkin vuotuiset huutokaupat, joista ihmiset ostavat romutavaraa muutamalla eurolla.
Ainiin, mutta kun laki estää valtiota myymästä huutokaupalla hyvää tavaraa, jos tavan kansalainen ei ole ensin siihen koskenut. Valtio voi lain mukaan kaupata vain semmoisia tavaroita kansalaisille, jotka ovat tulleet kansalaisilta, mutta jos tavara on tullut avuttomilta pakolaislapsilta, niin tietysti valtiolla on valtavasti tunnearvoa sellaisiin tavaroihin, että ne pitää viedä kaatopaikalle, koska muutoinhan kaatopaikat olisivat vajaakäytössä, sillä suvakeilla on vain muutama vuosi aikaa tuhota tämä planeetta kaikella paskallaan, ennen kuin se hukkuu lopullisesti kaikkeen paskaan.
Blogi, 5.7. 2015: Muovitettu maailma
Haluaisivatko suvakit nähdä, miten "hieno" työpöytä mulla on kotona? Löysin sen roskiksista, mutta sehän on suvakkien mielestä erittäin hyvä asia, että suomalaiset joutuvat dyykkaamaan, jotta suvakit voisivat tuhlata miljardeja rakastamiinsa sotalapsiin.

Kommentti: Miksi sitten valtio jakaa rahaa ilmaiseksi? Sossuraha, työttömyysraha, että ihmiset pysyisivät työttöminä jne?
Dyykkaaminen ei ole lahjoitetun tavaran vastaanottamista!
Saisinko tietää sen osoitteen, missä on se MIGRIN vaihtolava, jolle MIGRI on heittänyt miljoonien arvosta omaisuutta, koska sieltä voisin minäkin dyykata uudehkon pöydän?
- Esimerkiksi vanhoja käytettyjä pingispöytiä ei ruveta varastoimaan, kun se varastointikaan ei ole ilmaista, Lehto toteaa.
Kommentti: Miten pingispöytä voi mennä pilalle? Esimerkiksi Suomen pöytätennispelaajilla on kymmeniä vuosia vanhoja pingispöytiä erittäin kovassa käytössä, eivätkä ne vieläkään ole kuluneet puhki?
Tutkin asiaa ja havaitsin, että aikuisille tarkoitettuja pingispöytiä saa halvimmillaan parilla sadalla eurolla, joten mitä ihmettä ne pienet pakolaislapset ovat niillä pöydillä tehneet, jos ne nyt jo -vuoden käytön jälkeen- ovat täysin arvotonta tavaraa?
- Kyllä jonkun mielestä on käyttökuntoista tavaraa mennyt kaatopaikalle, mutta se johtuu hyvin yksinkertaisesti siitä, että meidän täytyy tehdä arvio siitä, että jos käytettyjä työpöytiä ruvetaan varastoimaan, niin jossain vaiheessa se vuokra tulee kalliimmaksi kuin se materiaalin arvo. Ei siinä ole mitään järkeä valtion kannalta, Lehto toteaa.
Kommentti: Miten kummassa Poliisilla on varaa pitää löytötavaravarastojaan, joihin pitää lain mukaan tallentaa kaikki yli 20 euron arvoinen löydös, jos omistajaa ei heti saada selville?
Ovatko mamuja rakastavat suvakit todella niin tyhmiä, että he eivät tajua, että tavaroita voitaisiin myös huutokaupata?
- Mikä sitten on käytetyn sängyn tai työpöydän hinta, että sen kun ensin arvioi ja sitten laittaa jokaisen hävitetyn pöydän pois, niin siitähän sen voisi sitten saada, mutta se on varmaan aika homma, Lehto toteaa.
Kommentti: Mitä vittua sää selität? Eihän Poliisikaan arvioi löytötavarasta muuta kuin sen, että onko se yli kahdenkymmenen euron arvoinen vai eikö? Ettekö te suvakki-tunarit tunne edes sen vertaa lakia, että edes teillä ei ole mitään oikeutta heittää hukkaan yli kahdenkymmenen euron arvoista tavaraa?
Ajantasaisen löytötavaralain pykälän mukaan yli kahdenkymmenen euron arvoista tavaraa ei saa heittää hukkaan!
Facebook, 18.5. 2017: Ajantasainen löytötavaralaki
Siis, MIGRIN ei tarvitsisi tehdä yhtään mitään hinta-arviointia, koska sillä on jo tiedossa VOK-tavaroiden hinnat, joten ei muuta kuin huutokauppa pystyyn, joka on varmasti yhtä edullista järjestää kuin Poliisinkin vuotuiset huutokaupat, joista ihmiset ostavat romutavaraa muutamalla eurolla.
Ainiin, mutta kun laki estää valtiota myymästä huutokaupalla hyvää tavaraa, jos tavan kansalainen ei ole ensin siihen koskenut. Valtio voi lain mukaan kaupata vain semmoisia tavaroita kansalaisille, jotka ovat tulleet kansalaisilta, mutta jos tavara on tullut avuttomilta pakolaislapsilta, niin tietysti valtiolla on valtavasti tunnearvoa sellaisiin tavaroihin, että ne pitää viedä kaatopaikalle, koska muutoinhan kaatopaikat olisivat vajaakäytössä, sillä suvakeilla on vain muutama vuosi aikaa tuhota tämä planeetta kaikella paskallaan, ennen kuin se hukkuu lopullisesti kaikkeen paskaan.
Blogi, 5.7. 2015: Muovitettu maailma
Haluaisivatko suvakit nähdä, miten "hieno" työpöytä mulla on kotona? Löysin sen roskiksista, mutta sehän on suvakkien mielestä erittäin hyvä asia, että suomalaiset joutuvat dyykkaamaan, jotta suvakit voisivat tuhlata miljardeja rakastamiinsa sotalapsiin.
tiistai 16. toukokuuta 2017
Vapaa ajatus on ihmiskunnan pelastus
Ihminen on sitä älykkäämpi mitä pidempiä ovat hänen ajatuksensa.
Nerokkuus edellyttää päättymätöntä ajatusta;
Nerokkuus on vapaan ajattelun sivutuote, eikä mikään tavoiteltava asia. Kuka tahansa voisi saada neron leiman, kunhan vain tykkänään lopettaisi uskomasta oppeihin.
Tässä on pienen pieni osa tämän aamun ajatussaldostani, jonka tuotti Jumalan antama ajatteluelimeni, jotka kirjoitin ilman sen syvällisempää pohdintaa Facebookiin. On ilman muuta selvää, että itse syvällinen Jumala olisi varmasti pystynyt artikuloimaan alla olevien ajatusten ideat mukavampaan, eli suussa sulavaan muotoon, mutta itse en enää tykkää pullamössöstä, joten annan tällä kertaa ruisleipää, jotta myös vatsalla olisi töitä (Tämän lukeminen kannattaisi aloittaa pohjalta, jotta huomaisi ikuisten ajatusten syventymisen ajan funktiona.):
FB, 16.5. 2017, klo 8:54:
Uskovaiset näyttävät ilmiselvästi luulevan, että ainoan oikean elämän perusedellytys on heidän uskomuksensa. Esimerkiksi ateistit väittävät, että tiedemiehen pitää olla ateisti, jotta hän pystyisi ajattelemaan.
Samoin muslimit, kristityt ja muut hihhulit pitävät omia uskomuksiaan kaiken elämän perustana, ja ottavat kunnian milloin minkäkin edesmenneen tiedemiehen töistä.
Esimerkiksi sekä ateistit että muut hihhulit ottavat kunnian Einsteinin suhteellisuusteoreettisesta ajattelusta: Että ilman ateismia tai muuta hihhuliuskontoa Einstein ei olisi pystynyt ajattelemaan.
Silti on hyvin outoa, että ateistit ja muut hihhulit eivät itse pysty ajattelemaan, että kehityksen ainoa edellytys ja universumin perusta on vapaa ajattelu -- ilman vapaa-ajattelijoita.
Ilman ajatusta meillä ei olisi edes planeettaa, jolla elämämme.
Ajattelu on annettu ihmisille sitä varten, ettei tarvitse olla hihhuli.
FB, 16.5. 2017, klo 7:59:
Ilman vapaasti polveilevaa loogista, päättymätöntä ajattelua ihminen ei eroaisi eläimistä missään suhteessa.
Ihminen päättyy siihen, mihin hänen ajattelunsa, ja sen jälkeen ihminen on pelkkä pelosta tärisevä eläin, joka hokee pyhiä lorujaan työmiesten rakentamissa asrameissaan voittaakseen pelkonsa vapaata ajattelua kohtaan.
Ihmisen ainoa pelastus on täysin vapaa ajattelu; siis kaikki semmoinen, joka on kaikissa uskonnoissa ja ideologioissa syntiä.
FB, 16.5. 2017, klo 7:00:
Uskomatonta, että uskovaiset eivät pidä ajattelua ihmeenä, vaan ottavat tiedemiesten ja insinöörien luomat asiat itsestäänselvyyksinä?
Itse pidän selviönä, että ajallisuudessa ajattelu on ihme, koska ajattelu on ikuisen Jumalan ominaisuus, joten siksi en tarvitse uskontoa enkä antiuskontoa yhtään mihinkään, sillä kun ajattelen, tiedän, että se on jo ihmeellisempää kuin kävely vetten päällä.
Vaaditaan erinomaisen typerää uskovaista uskomaan, että ihmisen ominaisuudet eivät ole Jumalan ominaisuuksia, josta johtuen uskovaiset vaativat kaikkia ajattelemaan samalla tavalla, jotta kukaan ei tekisi ajattelulla mitään ihmeitä, kuten kärrynpyörän.
Ihmiselle riittää, että hän tuntee kaikki Jumalan ominaisuudet :-)
FB, 16.5. 2017, klo 6:55:
Il, 15.5. 2017: Pastori yritti näyttää seurakunnalle miten Jeesus käveli vetten päällä - krokotiilit söivät Hengenmies oli saarnannut uskon vahvuudesta ja halusi osoittaa sen käytännössä.
Tuokin yllä oleva uutinen todistaa, että uskovaisille (kuten ateisteille ja muille hihhuleille) ei pitäisi antaa mitään asemaa yhteisten asioiden hoidossa. Ihmeisiin tarvitaan aina loogista ajattelua ja tiedemiestä: Se on tiede, joka on tehnyt ihmeitä, kuten pyörän, talon, ruudin, klosetin, lasin, sähkön, kännykän, ....
Uskolla ei pystyttäisi keksimään edes ruutia, vaan jossakin puun alla kuoleman pelosta jäykkänä hoettaisiin pyhiä loruja, jotta voisi haaveilla paremmasta maailmasta.
Ajatelkaas sitä, että pappi, imaami tai rappi tarvitsee aina työmiestä voidakseen asua paremmin kuin työmiehet. Tuokin pappi oli varmaan kylänsä rikkain, mutta ei itse ollut tehnyt mitään perustarpeidensa vuoksi.
FB, 16.5. 2017, klo 6:50:
Yle aamuTV:ssä puhutaan juuri antibiooottiresistenssistä. Tulevaisuudessa ihmiset joutuvat itse kehittämään immuniteettiaan, kun lääkkeet eivät enää tepsi :-)
Tässä käy samalla tavalla kuin Keskiajan Mustan surman tapauksessa, jossa puolet eurooppalaisista sai perimäänsä vastustuskyvyn ruttoa vastaan: Meidän on kiittäminen ruton vastustuskyvystämme kaikkia niitä sukukypsiä heteroja, jotka selvisivät rutosta.
Muusukupuolisia ei tarvitse kiittää yhtään mistään.
FB, 16.5. 2017, klo 6:30:
Digi Today, 15.5. 2017: "Microsoftilta todellinen yllätys: Linuxin saa Windowsin osaksi".
Open Source-yhteisöltä suuryllätys:
"Windowsiin on saanut Linuxin osaksi jo vuosikymmeniä."

Kommentti 1
Kaikkein typerimpiä uskovaisia ateistien, juutalaisten, muslimien ja kristittyjen lisäksi ovat hindut ja buddhalaiset, jotka opettavat, että kaikki olisi ihan hyvin, kun vain ihmiset lopettaisivat ajattelun. Kuitenkin, jopa heidän pitäisi ajatella, että heidän pyhät helminauhansa, mitä he hypistelevät, ovat jonkun väärinajattelijan luomuksia, ja heidän asraminsa on jonkun raadollisen työmiehen rakentamia.
Kommentti 2
Jeesus kertoi, että mitä himputtia; uhriko on muka pyhempi kuin se uhrin alustana oleva alttari, jonka työmies on rakentanut. ---
Lukekaa hihhulit kirjoituksianne oikein ja valikoiden, jotta olisitten otollisia Jumalalle, joka valikoi maailmasta vain kaikkein vapaamielisemmät, eli älykkäimmät sillä usko ei mitään hyödytä.
FB, 16.5. 2017, klo 7:00:
Uskomatonta, että uskovaiset eivät pidä ajattelua ihmeenä, vaan ottavat tiedemiesten ja insinöörien luomat asiat itsestäänselvyyksinä?
Itse pidän selviönä, että ajallisuudessa ajattelu on ihme, koska ajattelu on ikuisen Jumalan ominaisuus, joten siksi en tarvitse uskontoa enkä antiuskontoa yhtään mihinkään, sillä kun ajattelen, tiedän, että se on jo ihmeellisempää kuin kävely vetten päällä.
Vaaditaan erinomaisen typerää uskovaista uskomaan, että ihmisen ominaisuudet eivät ole Jumalan ominaisuuksia, josta johtuen uskovaiset vaativat kaikkia ajattelemaan samalla tavalla, jotta kukaan ei tekisi ajattelulla mitään ihmeitä, kuten kärrynpyörän.
Ihmiselle riittää, että hän tuntee kaikki Jumalan ominaisuudet :-)
Kommentti 1
Uskovaiset ottavat Jumalan ominaisuudet annettuina, joten siksi he eivät pysty ajattelemaan ihmisen ominaisuuksia ihmeinä sinänsä.
FB, 16.5. 2017, klo 6:55:
Il, 15.5. 2017: Pastori yritti näyttää seurakunnalle miten Jeesus käveli vetten päällä - krokotiilit söivät Hengenmies oli saarnannut uskon vahvuudesta ja halusi osoittaa sen käytännössä.
Tuokin yllä oleva uutinen todistaa, että uskovaisille (kuten ateisteille ja muille hihhuleille) ei pitäisi antaa mitään asemaa yhteisten asioiden hoidossa. Ihmeisiin tarvitaan aina loogista ajattelua ja tiedemiestä: Se on tiede, joka on tehnyt ihmeitä, kuten pyörän, talon, ruudin, klosetin, lasin, sähkön, kännykän, ....
Uskolla ei pystyttäisi keksimään edes ruutia, vaan jossakin puun alla kuoleman pelosta jäykkänä hoettaisiin pyhiä loruja, jotta voisi haaveilla paremmasta maailmasta.
Ajatelkaas sitä, että pappi, imaami tai rappi tarvitsee aina työmiestä voidakseen asua paremmin kuin työmiehet. Tuokin pappi oli varmaan kylänsä rikkain, mutta ei itse ollut tehnyt mitään perustarpeidensa vuoksi.
Kommentti 1
Kummallista, että mitä primitiivisempi uskonto sitä enemmän sen noudattajat himoitsevat tieteen luomuksia, paitsi lestikset ja muut amissit, jotka eivät laita tikkua ristiin ihmiskunnan, eli tieteen kehittämiseksi, kun heidän kaikki aikansa menee sivulta ladattavan pesukoneen tuomitsemiseen nussiessaan maailmaan lisää älylliseti laiskoja pyhimyksiään.
FB, 16.5. 2017, klo 6:50:
Yle aamuTV:ssä puhutaan juuri antibiooottiresistenssistä. Tulevaisuudessa ihmiset joutuvat itse kehittämään immuniteettiaan, kun lääkkeet eivät enää tepsi :-)
Tässä käy samalla tavalla kuin Keskiajan Mustan surman tapauksessa, jossa puolet eurooppalaisista sai perimäänsä vastustuskyvyn ruttoa vastaan: Meidän on kiittäminen ruton vastustuskyvystämme kaikkia niitä sukukypsiä heteroja, jotka selvisivät rutosta.
Muusukupuolisia ei tarvitse kiittää yhtään mistään.
FB, 16.5. 2017, klo 6:30:
Digi Today, 15.5. 2017: "Microsoftilta todellinen yllätys: Linuxin saa Windowsin osaksi".
Open Source-yhteisöltä suuryllätys:
"Windowsiin on saanut Linuxin osaksi jo vuosikymmeniä."
torstai 4. toukokuuta 2017
Kaupunkifillarit ja julkishallinnon rikokset
Julkinen hallinto suosii rikollisuutta.
Blogi, 4.5. 2017: Jari Komulainen oikeusmurhan kohteena
Edellisessä blogissa selvitin, että yksikään julkishallinnon palkkalistoilla oleva ei saa tästä lähtien ajaa kuin täysin kotimaisista materiaaleista valmistetuilla sähköpyörillä, koska sähköpyörien maahantuoja on tuomittu miljoonakorvauksiin.
Muutenhan voisi käydä niin, että tuomari polttaa tuontipyörällään miljoonatalonsa, ja ketä hän silloin enää voisikaan syyttää, jos itse ei ole noudattanut omia tuomioitaan. Voisi syntyä tosi hauska tilanne, kun vakuutustarkastaja toteaa, ettei maahantuojalta voisikaan vaatia korvauksia, jos palovahinko on sattunut tuomarille, joka on jo tuominnut maahantuojan miljoonakorvauksiin.
Otetaan seuraavaksi käsittelyyn vaikkapa kaupunkipyörät. Lainsäätäjä on säätänyt kypäräpakosta polkupyöräilijöille. Siitä huolimatta julkishallinto tarjoaa ihmisille polkupyöriä ilman kypärää! Julkishallinto suorastaan kehottaa ihmisiä rikkomaan lakia.
Onko nyt niin, että jos ajaa kaupunkipyörällä, niin silloin poliisi ei voi edes huomauttaa ajajaa kypärättä ajosta? Poliisi siis joutuu poimimaan pyörätieltä kaikki sellaiset kypärättömät ajajat pois, joiden pyörä ei muistuta kaupunkifillaria.
Hmmm.. Missäs muussa asiassa julkishallinnolla onkaan kaksoisstandardit? Aivan niin! Maahanmuuttajia julkishallinto kohtelee silkkihansikkain, eikä välitä edes maahanmuuttajien talouskupruista tai heidän tekemistään petoksista. Vanhastaan tiedetään, miten puolueellinen positiivista syrjintää harrastava julkishallinto on suosiessaan rikkaita ja rikkaiden puolueita.
Ei ihme, että Suomi on maailman vähiten korruptoitunein maa, koska se korruptio on rakenteellista ja hyvien veljien välisiä kimppasopimuksia.
IS, 4.5. 2017: Näin toimii piilokorruptio Suomessa: Yrittäjältä kiristettiin pullia, koululaiset urakoivat pomon sukulaisen työmaalla...:
1. Poliitikot odottavat ilmaisia taxikyytejä ja sukkahousuja
2, 3, 4, 5, 6, ............
Blogi, 4.5. 2017: Jari Komulainen oikeusmurhan kohteena
Edellisessä blogissa selvitin, että yksikään julkishallinnon palkkalistoilla oleva ei saa tästä lähtien ajaa kuin täysin kotimaisista materiaaleista valmistetuilla sähköpyörillä, koska sähköpyörien maahantuoja on tuomittu miljoonakorvauksiin.
Muutenhan voisi käydä niin, että tuomari polttaa tuontipyörällään miljoonatalonsa, ja ketä hän silloin enää voisikaan syyttää, jos itse ei ole noudattanut omia tuomioitaan. Voisi syntyä tosi hauska tilanne, kun vakuutustarkastaja toteaa, ettei maahantuojalta voisikaan vaatia korvauksia, jos palovahinko on sattunut tuomarille, joka on jo tuominnut maahantuojan miljoonakorvauksiin.
Kaupunkifillari |
Onko nyt niin, että jos ajaa kaupunkipyörällä, niin silloin poliisi ei voi edes huomauttaa ajajaa kypärättä ajosta? Poliisi siis joutuu poimimaan pyörätieltä kaikki sellaiset kypärättömät ajajat pois, joiden pyörä ei muistuta kaupunkifillaria.
Hmmm.. Missäs muussa asiassa julkishallinnolla onkaan kaksoisstandardit? Aivan niin! Maahanmuuttajia julkishallinto kohtelee silkkihansikkain, eikä välitä edes maahanmuuttajien talouskupruista tai heidän tekemistään petoksista. Vanhastaan tiedetään, miten puolueellinen positiivista syrjintää harrastava julkishallinto on suosiessaan rikkaita ja rikkaiden puolueita.
Ei ihme, että Suomi on maailman vähiten korruptoitunein maa, koska se korruptio on rakenteellista ja hyvien veljien välisiä kimppasopimuksia.
IS, 4.5. 2017: Näin toimii piilokorruptio Suomessa: Yrittäjältä kiristettiin pullia, koululaiset urakoivat pomon sukulaisen työmaalla...:
1. Poliitikot odottavat ilmaisia taxikyytejä ja sukkahousuja
2, 3, 4, 5, 6, ............
Jari Komulainen oikeusmurhan kohteena
IL, 27.5. 2017: Vakuutusyhtiön näkemys voitti vastoin asiantuntijoita: Palamaton sähköpyörä sytytti tuhoisan palon
IS, 23.6. 2017: Jääkaappien maahantuoja miljoonakorvauksiin
Ehdotan, että tuomarit tuomitsevat sähkön maahantuojat miljardikorvauksiin, koska sähkö on todistettavasti aiheuttanut tuhansittain tulipaloja ja tappanut ihmisiä.
Jos jonkun tuomarin kotona joku sähkölaite on syttynyt tuleen, niin onko se laite sitten Suomessa kielletty? Jos ei ole, niin triviaalisti huomataan, että Suomessa on taasen tehty yksi oikeusmurha lisää.
MuroBBS: Suomen oikeuslaitoksen järjettömyys
Tuomari olisi vain silloin pätevä tuomitsemaan sähkölaitteiden maahantuojia, jos hänellä itsellään ei ole ainuttakaan sähkölaitetta. Otetaan huomioon, että tuomareilla on varmasti kotonaan sellaisia sähkölaitteita, (kuten televisioita, leivänpaahtimia, sähköliesiä, pesukoneita jms), jotka jonkun muun kotona ovat syttyneet tuleen ja aiheuttaneet miljoonavanhinkoja.
Täytyy jälleen kerran ihmetellä, missä kohtaan tuomareilla on jotain järkeä. Itsekin huomasin, että tuomarit ovat lähinnä keräämässä rahaa suurpääomalle.
MOT., 1.5. 2017: Polkupyörä tuomittiin tulipalon sytyttäjäksi
Blogi, 04.5. 2017: Kaupunkifillarit ja kypäräpakko
Blogi, 14.5. 2014: Tuomareiden puutteellinen ammattitaito
Blogi, 25.3. 2015: Kulttuuri ja oikeus toisensa poissulkevia
Blogi, 8.12. 2012: Kostonhimoinen oikeuslaitos
IL, 4.5. 2017: Suurselvitys suomalaisesta piilokorruptiosta: "Yli 500 suomalaisen vastauksista koottu tutkimus paljastaa, että suomalainen korruptio on muun muassa salailua, sukulaisten suosimista ja hyvä veli -verkostoja."

Jos tuomarilla on kotonaan maahantuotuja sähkölaitteita, niin onko hän silloin jäävi tuomitsemaan maahantuojia? Saako yksikään julkishallinnon "työntekijä" tästä lähtien ajaa tuontipyörällä?Vai onko niin, että tuomarit ovat täysin varmoja, että juuri heidän ostamansa ulkomaiset laitteensa eivät voi syttyä palamaan, joten siksi tuomarin pitää tuomita vain sellaisia maahantuojia, joiden tuomat laitteet ovat todistetusti syttyneet palamaan ja siten polttaneet muutakin omaisuutta.
IS, 4.5. 2017: Huonoa hallintoa, epäasiallista käytöstä, etuja omalle piirille... Suomen korruptio on poissa näkyvistä.
Hilkka Laikko, 14.10. 2016: PERUSTUSLAKI JA IHMISOIKEUDET EIVÄT KOSKE SUOMALAISTA YRITTÄJÄÄ!
Jos jonkun tuomarin kotona joku sähkölaite on syttynyt tuleen, niin onko se laite sitten Suomessa kielletty? Jos ei ole, niin triviaalisti huomataan, että Suomessa on taasen tehty yksi oikeusmurha lisää.
MuroBBS: Suomen oikeuslaitoksen järjettömyys
Tuomari olisi vain silloin pätevä tuomitsemaan sähkölaitteiden maahantuojia, jos hänellä itsellään ei ole ainuttakaan sähkölaitetta. Otetaan huomioon, että tuomareilla on varmasti kotonaan sellaisia sähkölaitteita, (kuten televisioita, leivänpaahtimia, sähköliesiä, pesukoneita jms), jotka jonkun muun kotona ovat syttyneet tuleen ja aiheuttaneet miljoonavanhinkoja.
Täytyy jälleen kerran ihmetellä, missä kohtaan tuomareilla on jotain järkeä. Itsekin huomasin, että tuomarit ovat lähinnä keräämässä rahaa suurpääomalle.
MOT., 1.5. 2017: Polkupyörä tuomittiin tulipalon sytyttäjäksi
Blogi, 04.5. 2017: Kaupunkifillarit ja kypäräpakko
Blogi, 14.5. 2014: Tuomareiden puutteellinen ammattitaito
Blogi, 25.3. 2015: Kulttuuri ja oikeus toisensa poissulkevia
Blogi, 8.12. 2012: Kostonhimoinen oikeuslaitos
IL, 4.5. 2017: Suurselvitys suomalaisesta piilokorruptiosta: "Yli 500 suomalaisen vastauksista koottu tutkimus paljastaa, että suomalainen korruptio on muun muassa salailua, sukulaisten suosimista ja hyvä veli -verkostoja."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)