keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Oikeusasiamiehen suojelutoimisto

YLE:n aamuteeveessä oli Alpo Rusin haastattelu. Jossakin vaiheessa hän siinä sanoi, miten suojelupoliisin kuulusteluissa häntä painostettiin tunnustamaan: Tunnusta, niin pääset neljällä vuodella, muutoin tulee elinkautinen. Aika hassuja nuo supon äijät, jos eivät tienneet, ettei Suomessa saa tuomioon lievennystä kuin ainoastaan Pohjois-Karjalassa, jos on tehnyt lyhyen raiskauksen.

Tässä on vuoden vaihteen tienoilla uudestaan virinnyt keskustelu, pitäisikö Suomessakin tuomiota voida alentaa, jos syytetty alkaa yhteistyöhaluiksi eli tunnustaa? Täytyy todella hämmästellä oikeusoppineiden -kuten oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen Petri Jääskeläisen-- negatiivisia lausuntoja asian johdosta, koska hehän ovat olleet hyvin tietoisia, miten valkokaulusrikollisiin on iät ja ajat sovellettu tunnusta, niin pääset vähällä -metodia. Turun Sanomat: Tuomion alentaminen tunnustamisen vuoksi jakaa oikeusoppineet

Minäpä sitten aloitin tuossa googlaamaan sitä Alpo Rusin todistusta, miten Suomessa on jo voimassa tunnustuksen tuomiota lieventävä vaikutus. En vielä sitä löytänyt, mutta sen sijaan löysin kiistattomia todisteita siitä, miten Suojelupoliisi ja eduskunnan oikeusasiamiehen toimisto ovat täytetty täysin epäpätevillä henkilöillä:
MTV3-liitteet: Suojelupoliisin epäily Alpo Rusista vuosina 2000-2003 syntyi erehdyksestä - selvitys esitutkinnasta, viranomaispäätöksistä ja johtopäätöstarkastelu
Katkelma edellä linkitetystä artikkelista:
"Oikeusasiamies Paunion kannalta on myös ongelmallista se, että hän ei vuodon esitutkinnan pohjalta nostanut syytettä Supon päällikköä Nevalaa kohtaan yllytyksestä virkarikokseen. Niinikään on hämmästyttävää, ettei hän ole halunnut kuulustella kaikkia niitä, jotka saivat tiedon epäilystä etuajassa eikä konsultoinut vieläkään BStU:ta, vaan tyytyi Supon selityksiin.
4. Supon Alpo Rusiin liittynyt epäily nojasi siis ammattitaidottomuuteen ja riittävän perusteellisen kansainvälisen viranomaisyhteistyön torjumiseen (BStU), vaikka Saksan viranomaiset viittaavat tähän tarpeeseen talvella 2000 asioidessaan ulkoministeriön kanssa. Supon ammattitaitoa ei syyttäjä eikä oikeusasiamies epäillyt."


Edellä esitetty asiakirja kiinnosti minua, koska katkelmassa esille tuleva Paunio oli Petri Jääskeläisen esimies siihen aikaan, kun itse vaadin oikeusasiamiestä nostamaan syytteen Helsingin käräjäoikeuden tuomaria vastaan, joka tuomitsi minut syypääksi asiassa, joka vastinneessa antamien todisteideni mukaan oli täysi mahdottomuus.

Dnro 1423/4/04, 22. 11. 2004 Apulaisoikeusasiamies Petri Jäskeläinen kirjoitti: "Oikeusasiamies ei voi puuttua siihen, miten tuomioistuin on käyttänyt (tätä) harkintavaltaa, jos harkintavaltaa ei ole ylitetty tai käytetty väärin. Oikeusasiamies ei voi myöskään muuttaa tai kumota viranomaisten tai tuomioistuinten ratkaisuja."

Alpo Rusia koskevasta asiakirjasta huomasin sen, jonka jo tiesinkin, että oikeusasiamiehelle on annettu valtuudet nostaa jopa syytteitä viranomaisia vastaan! Muutoinhan kyseinen virka olisi virkaheitto, jos sillä ei voi tehdä mitään muuta kuin soittaa suutaan ja räksyttää sinne tänne.

Koska sekä minun että Alpo Rusin asia oli samoihin aikoihin esillä oikeusasiamiehen konttorissa ja koska Alpo Rusin tapaus osoittaa, minkälainen hollitupa oikeusasiamies onkaan, niin se vain vahvistaa käsitykseni, että virkamiehet ovat asetettu virkaan vain suojelemaan poliitikoita, jotta poliitikot edelleen saisivat pitää valtiota rikkaiden yksityisenä rahakoneena, missä lainsäädäntä on sen koneen säädinosa, jolla valtio optimoidaan sopivaksi vain rikkaille, ja missä oikeuslaitos pidetään tiukasti poliitikoiden holhouksessa....
Aamulehti: Sasi ehti heti esittämään rivienvälinärkästyksensä ja salaohjeistamaan poliisia Matti Vanhaseen kohdistuneesta tutkinnasta

Erkkihavansi.blogit.uusisuomi: Apulaisoikeusasiamies: viranomaisille valehtelu sallittua!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulehan Sinenmaa, olet alkanut kirjoittaa sellaisia totuuksia, että niitten lukeminen on tekopyhille ja teeskentelijöille kiusallista. Älä kuitenkaan pelästy mahdollista hiljaisuutta ympärilläsi.