torstai 18. toukokuuta 2017

Koulu ei kasvata hyvia muslimeja

Mihin tarvitaan sellaista oppiainetta, jolla ei haluta lapsista hyviä? Onko hyvä asia valmentaa ihmistä vaikkapa olympiaurheilijaksi, jos valmentaja väittää, ettei tämän valmennuksen tarkoitus ole tuottaa hyviä juoksijoita!

Mitä hemmetin pelleilyä tää nyt on:
YLE, 18.5. 2017: Täällä ei kasvateta "hyviä muslimeita" – näin Suomen peruskoulu opettaa islamia

Vähintään Valistuksen ajoista asti ollaan tiedetty, että opetuksen tärkein tehtävä on kasvattaa lapsista hyviä kaikissa niissä aineissa, joita opetetaan. Nyt sitten väitetään, ettei esimerkiksi matematiikkaa opeteta siksi, että lapsista tulisi hyviä matematiikassa, ja englanninopetustakin annetaan vain ajankuluksi, eikä siksi, että lapset oppisivat kommunikoimaan enkuksi.

Väite, että islamia ei opetettaisi kouluissa siksi, että saataisiin hyviä muslimeja, on täysin persiistä. Koulun tärkein tehtävä  on opettaa lapsille oman aikansa korkeimmat tiedot, ja arvot, jotka ovat kumuloituneet monokulttuuriin tuhansien toisiaan seuraavien sukupolvien aikana.

Monikulttuuriin ei voi kumuloitua yhteisiä kulttuurisia arvoja, ja juuri siksi ihmiset eivät halua asua sellaisten keskellä, joilla on toisenlaiset arvot. Monikulttuurisuus itsessään on täysin absurdi käsite, koska yksikään ihminen ei voi elää kuin yksillä arvoilla, kuten laskentaa voidaan suorittaa vain koulumatematiikalla.

Meillä on vain yksi matematiikka, jota opetetaan universaalisesti.
Meillä on vain yksi englanninkielen kielioppi, jota opetetaan maailmanlaajuisesti.
Meillä on vain yksi historia, jota voidaan opettaa totuutena. Jne.

Kaikkia muita aineita opetetaan kaikille yhtenäisesti, mutta uskonto on jokin niin pyhä (typerä, suom. huom.), ettei lapsia saa aivopestä vain yhden uskonnon arvottomuuksiin, vaan lapset tulee jakaa jo heti syntymästään oikeaoppisiin ja harhaoppisiin, joille kullekin opetetaan täysin vastakkaisia totuuksisia ihmisestä, Jumalasta ja kosmoksesta.
Blogi, 16.5. 2017: Vapaa ajatus on ihmiskunnan pelastus

Tiesin kyllä jo aiemmin, miten suvakit ovat tyhmiä, mutta on hyvä asia, että nyt he opettavat syvätyperillä jutuillaan minusta entistäkin parempaa tietäjää.

Kuten matematiikasta ei opeteta erilaisia tulkintoja, niin silloin islamiakin tulee opettaa juuri siten kuin sitä luetaan, eli jos Suomen koululaitos ei tuota hyviä jihadisteja, niin silloin koulu on täysin epäonnistunut islamin opettamisessa.

PS.
Kirjauskontojen opetuksessa ei ole kyse uskonnon opetuksesta, koska niissä lapsille ei taota päähän universaalista tietoa. On erittäin typerää puhua juutalaisuudesta, islamista ja kristinuskonnosta uskontoina.

Jos todella haluttaisiin lasten oppivan uskontoa, niin silloin kaikille lapsille tulisi opettaa vain yksiarvoista totuutta kaikkeudesta lasten syntyperään katsomatta.
Opettaja, joka väittää, ettei esimerkiksi islamin opetus tähtää hyvien jihadisten tuottamiseen, tekee sen vain siksi, että hän saisi peiteltyä uskonnon opetuksen todellisen luonteen.

Ei kommentteja: