lauantai 14. joulukuuta 2024

Valetuomari Lindtmanin tiedoksi: Tuomiot ovat oikeuden asia

 Tänään Iltasanomissa:  "”Jostain syystä puhemies Halla-aho ei pysty tuomitsemaan kansanedustajaan kohdistunutta väkivallan tekoa”, sanoo Sdp:n puheenjohtaja Antti Lindtman IS:lle."

Kansanedustajien ei pidä tuomita ketään, koska he neutraalisti, ilman mitään tunteellisuutta, säätävät ne sanktiot, jotka ovat juuri niitä tuomioita. 

Vasemmistopoliitikoiden mukaan ihminen on anarkisti, jos hän ei osallistu vasemmiston yleiseen vihanpitoon. Itse asiassa, vasemmisto rivien välistä syyttää Halla-ahoa valtiopetturuudesta, koska vasemmiston mukaan poliitikolle ei riitä, että hän antaa tuomiovallan hoitaa tehtäväänsä, vaan sen lisäksi vasemmiston mukaan poliitikoiden  pitää kiihottaa myös syyttäjät ja tuomarit hihhuleiksi.

Poliitikot, jotka pyöristyvät siitä, kun yksi heistä ei oasllistu julkisiin hirttäjäisiin, ovat tautologisia, koska jos ja kun poliitikko toimii perustuslaillisesti, niin silloin ja siinä hän on jo tavallaan osallistunut väärintekijöiden tuomitsemiseen, mutta sivistyneesti, toisin kuin tuomioita kinuavat kollegansa, jotka kiihottavat itsensä lähes sille asteelle, että vain köysi ja puun oksa puuttuvat.

Herra Lindlman, voisitko kertoa rehellisesti, millaisen tuomion vaadit kuulla Halla-ahon suusta. Olisitko tyytyväinen, jos Halla-aho julistaisi lyöjälle elinkautisen, vai uskotko ihan oikeesti, että puhemiehen antama vala ei sisällä jo sitä, että hän eduskunnan päällikkönä varmasti osallistuu oikeusvaltion antamiin oikeisiin tuomioihin.

Menisitte tuomioita vikisevät poliitikot oikeisiin töihin, koska ette selvästi tiedä, miten oikeusvaltio toimii. Olisiko teidän mielestä oikein, että poliisit ja syyttäjät myös yhtyisivät poliitikoiden vaatimuksiin tuomitsemisesta ennen tutkintaa? Miksi ette vaadi vaikka poliisipäällikköä tuomitsemaan ihmisiä -- aina silloin, kun teillä on paha mieli?

Miksi teidän vikisevien poliitikoiden mukaan poliisit eivät saa tuomita pahantekijöitä, mutta te vaaditte lainsäätäjiä tuiomitsemaan pahantekijät? Onko se oikeus ja kohtuus, että lainsääjät tuomitsevat sekä säätämillään laeilla ihmisiä että myös julkisesti räksyttämällä?

Koska siis poliitikot tuomitsevat ihmisiä sekä julkisesti ja säätämillään laeilla, niin luulisi, että poliitikoiden julistaman julkisen tuomion pitäisi olla varsinaista tuomiota lieventävä tekijä.

3 kommenttia:

Brainleak kirjoitti...

Saako eduskunnan puhemies käyttäytyä Suomessa yhtä arvokkaasti kuin vaikka passipoliisi tai oikeuden tuomarit, joita ei vaadita osallistumaan yleiseen lynkkausmielialaan? Täydet pointsit Jussi Halla-aholle, joka kaiken huutamisen keskellä haluaa yllä pitää valtiovallan korkeammalla kuin hihhulointi

Brainleak kirjoitti...

Poliitikot ovat itse asettaneet Jussi Halla-ahon päivän politiikan yläpuolelle, johon kuuluu myös se, että hänen hallinnoimaan virkaan ei kuulu laskeutua katujengiläisten tasolle, missä porukka kivittää ja solvaa toisiaan. Olisi valtiovallan ivaamista, jos puhemies Halla-aho ei asemassaan toimisi vähintään yhtä arvokkaasti kuin vaikkapa korkeimman oikeuden tuomarit, asiassa kuin asiassa.

Heikki kirjoitti...

Lindtman on jotenkin onnettoman tuntuinen asemassaan. Olisi varmaan viisainta hakeutua muualle. Ei millään pahalla.