Millainen vanhempi opettaa lapsestaan ahdasmielisen? Lapset ovat luonnostaan avoimia ja tykkäävät kaikesta muusta paitsi kaurapuurosta. Minun on mahdotonta uskoa, että kukaan normaali lapsi voisi loukkaantua virsistä ja virsuista tai metallista ja humpasta. Laurin lapsi oppii jo varhain, että kun hänestä kasvaa ahdasmielinen aikuinen, niin hän tienaa sillä, kuten ilmeisesti isänsäkin on aikoinaan oppinut, että aikuisena hänen ei enää kannata olla lapsenmielinen ja avoin kaikelle.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaliokunta on koottu kaikkein paatuneimmista ahdasmielisistä, jotka haluavat opettaa kaikki Suomen lapset tienaamaan loukkaantumisellaan. Loukkaantuminen ei kuitenkaan ole sitä kulttuuriperintöä, josta pitäisi maksaa joillekin.
Jos mää vaikka viheltäisin kadulla suvivirren sävelmää, niin voisiko joku laurinlapsi loukkaantua siitä, koska hänen aivonsa tahattomasti tiedostaisi myös sanat siihen? Vai onko niin, että suvivirsi loukkaa ihmisiä vain koulun päättäjäisissä, ikään kuin koulun juhlasali on pyhitetty vain maallisiin rientoihin?
Loukkaantujat käyttävät härskisti muita ihmisiä hyväkseen. Loukkaantuja ei voi alkaa vaatia kadulla kulkijoita todistajiksi loukkaantumiselleen, mutta hän pystyy vaatimaan koululaisia sen todistajiksi, että hän on kuullut suvivirren koulun juhlasalissa, ja että hänellä on siitä todisteina lauma lapsia.
Sitten tulee se tärkein asia. Laurin isä, nyt ole tarkkana kuin porkkana! Sinä vaadit, että koulun pitää etukäteen ilmoittaa, kun koulussa lauletaan suvivirsi! Oletko tietoinen siitä, että Yle ja muut radioasemat saavat lähettää radioaalloille suvivirren ilman ennakkovaroitusta?
Voi laurinlapsia, sillä teidän pitää vastedes olla joko loukkaantumatta, KUN radiosta soi suvivirsi, tai sitten teidän pitäisi palkata vähintään kaksi avustajaa, jotka olisivat todistelijoinanne siitä, että olette ilman ennakkovaroitusta joutuneet kuulemaan suvivirttä! Laurinlapset! Valitkaa itse ihan vapaasti, millaisessa mielialassa haluatte loppuelämänne viettää.
PS. Kaikki kaikkien kansojen ja kulttuurien perinteiset ilmiöt perustuvat esivanhempienne uskonnollisiin käsityksiin. Ei ole yhden yhtäkään päivää, joka perustuisi ateismiin, Jumalan kieltämiseen. Jopa meidän ajanlaskumme johtuu täysin roomalaisista keisareista (ja yhdestä ihmisen pojasta), jotka aina julistettiin jumaliksi.
Keisari Julius Caesar käskytti alaisiaan luomaan kalenteriuudistuksen, jota myöhemmin kutsuttiin juliaaniseksi kalenteriksi. Sen kalenterin kuukausien ja viikonpäivien nimet ovat suoraan jumalien nimiä. Juliuksen jälkeen keisariksi tuli Augustus, joka julistetiin jumalaksi kuolemansa jälkeen, joka huomataan heinä-elokuun nimistäkin: July-heinäkuuta seuraa August-elokuu. Paavi Gregorius teki sitten meille toisen kalenteriuudistuksen, jota jopa Venäjän kommunisteja nuoleskelevat ortodoksit joutuvat kaikesta hölynpölystään huolimatta noudattamaan -- muutoinhan Venäjän ohjukset olisivat nykyään seitsemän päivää myöhässä ja miljoonia kilometreja ohi kohteestaan.
Ateismi on nykyaikaista höpötystä, jota ei edes voida todistaa tieteellisesti. Päin vastoin, tiede löytää päivä päivältä lisää todisteita siitä, että kaikkeus ei olisi olemassa, jos sen ajurina olisi sattuma. Tästä on helppoa tulla siihen ainoaan lopputulemaan, että jossakin vuoden 2500 jälkeen Jeesuksen, ateismi voidaan lopulta kieltää taikauskoisena harhaoppina, joka vahingoittaa syvästi pieniä lapsia. Olkaa lasten kaltaisia....
3 kommenttia:
Pieni lapsi näkee ihmeen kaikessa. Pienen lapsen kaltainen tiedemieheksi tituleerattu näkee ihmeen kaikessa, mitä hän saa selville. Kaikki uusi on joka kerta pelkästään ihmeellistä. Uudesta tulee tavallista vasta sen jälkeen, kun se ensin on todistettu ihmeeksi. Jos tiedemies ei ole lapsen kaltainen, niin hän ei voi mitään muuta kuin yrittää sovittaa uusi ilmiö vanhaan uskomukseensa, ateismiin.
Jeesus kertoi, miten uutta paikkaa ei voi neuloa vanhaan vaatteeseen, koska uusi psikka pitäisi ensin vanuttaa, jotta se ei repisi isompaa reikää. Uutta viiniä ei sovi laskea vanhaan leiliin, Jesse sanoi myös. Ateismiin kalellaan olevat tiedemiehet joutuvat joka päivä vanuttamaan tieteen uusimpia löytöjä, jotta ateistit voisivat omasta mielestään tuntea loukkaantuvansa kuullessaan lapsien laulavan suvivirsiä, ylistyslaulua luonnolle, joka ei todellakaan näytä sattumanvaraiselta esitykseltä, vaan jonka käyttäytymiseen voidaan luottaa ja jota voidaan matemaattisesti jopa ennustaa.
Luonto voi yksityiskohdissaan näyttää satunnaiselta, mutta jo pelkkä eläimellisyytemme todistaa, että olisi mahdotonta, jos sattumalle olisi annettu tehtäväksi ylläpitää solujen jakaantuminen seuraavaksi miljardiksi vuodeksi.
Millaista loukkaantumista se on, joka ei perustu totuuteen? Joku vanhempi opettaa lapsilleen, että Jumalalla ja keväällä ei ole mitään yhteistä, joten vanhempi varmaan vaatii lapseltaan loukkaantumista, jos hän on keväällä kuullut harmonisia sävelmiä, johon on tehty lauseita, jotka mukaelevat sävelmää.
Maailmassa ei ole yhtäkään ihmistä, joka voisi voisi todistaa, että esimerkiksi suvivirren sanat eivät olisi totuuden mukaisia. Jos joku haluaa todistaa päin vastaista, niin eikö olisi kohtuullista, että ateisit tekisivät virren, missä ylistettäisiin sattumaa kaikesta siitä rumuudesta, joka luonnosta voitaisiin havaita, jos vain katsojalla olisi tukki silmässä
Jos vain ateistit tekisivät jonkun vastaavan virren kuin suvirsi ylistäen sattumaa luonnon kauneudesta, niin aivan varmasti minä en pahoittaisi mieltäni siitä, koska kauneudentajuni johtuu Jumalasta, eikä kauneudentaju voi koskaan olla ristiriitaista totuuden kanssa.
Käsitys lasten "ennakkolulottomuudesta" kaipaa oikaisua. Lapset ja kehittymättömät kulttuurit eivät todellakaan luonnostaan vierasta vierasta, mutta sitä ei pidä tulkita kuin se johtuisi jonkinlaisesta luontaisesta valistuneisuudesta. Päinvastoin, varsinainen varauksellisuus alkaa vasta kun kognitiivisia eroja aletaan havaita ja torjua.
Eli siinä suhteessa nykykulttuureissa on vallalla ihan perustavanlaatuinen väärinkäsitys, kun kuvitellaan, että esimerkiksi "rasismi" olisi ominaista nimenomaan "kehittymättömille" ihmisille. Asia on täysin päinvastoin.
Kaikki inhimillinen kasu on kehitystä varhaisimman vaiheen symbioottisesta sidonnaisuudesta ja "annettuna" koetusta -- jos niin halutaan sanoa: "tunnustuksellisesta" -- ajattelusta kohti autonomista aikuisuutta ja "tiedollista" ajattelua. Tämä koskee sekä lajia (Durkheim) että yksilöä (Freud). Edellisen mukaan myös moraalin laatu muuttuu matkan varrella: ensin on opittu, "mekaaninen" normimoraali, vasta aikuisuuteen kuuluu sosiaalisten roolien ja kontekstien huomioon ottava "orgaaninen" omantunnonetiikka.
Näitä "keskusteluja" erilaisista nyt ajallemme ominaisten tunnustuksellisten ideologioiden läpivärjäämistä rusinankokoisista -- mutta ah niin totisesti totisesti tosisesti otetuista -- tunnustuksellisen kokemisen ja ajattelun "helmistä" saamme varmaan vielä vuosikymmeniä nähdä ja nauttia ihan hervottomuuteen asti. Ei tule olemaan naurun aiheista puutetta, taitaa kohta poskilihakset väsähtää.
Neil Postman esitti eräässä kirjassa kysymyksen, jota emme osaa ottaa oikeasti tosissamme. Se kuuluu suunnilleen: Onko lapsen mahdollista kasvaa omantunnonetiikkaa muutoin kuin normimoraalin kautta? Voimmeko muka jotenkin ohittaa jonkin lajin- ja yksilökehityksellisen asteen ja ikään kuin suoraan hypätä joihinkin kehityksen tuomiin ominaisuuksiin? ---Tähän kysymykseen on mielestäni vastaus.
Se on: emme voi. Ihminen on nimenomaan "kehittynyt" ja "kehittyvä" olento, ja kehityksellä on yleisinhimilliset muotonsa ja järjestyksensä (Fromm). Tunto ja kuulo ovat ulkomaailmaa sisäistävistä aisteistamme varhaisimmat, visuaalisen mieltämisen varsinainen valtakausi alkoi Euroopassa vasta uudella ajalla. Kukaan ei opi ensin kirjoittamaan ja vasta sitten puhumaan. Kuten sanottu, myös moraalilaaduilla on kehitysjärjestyksensä -- vaikka kaikki moraalitunnot palautuvatkin varhaisimman lapsuuden symbioosin ja yleisen ihmisidentiteetin ja minäidentiteetin kehitykselliseen marssijärjestykseen.
Lähetä kommentti