torstai 7. kesäkuuta 2018

Ei nimi valtiota pahenna

On nähty, miten ihmiset haluavat olla valtionsa nimen mittaisia. Kun yksi porukka halusi luoda islamilaisen valtion, niin siinä porukassa tajuttiin, että sillä valtiolla pitää olla islamilainen nimi -Isis-, jotta sen kansalaiset toimisivat valtionsa nimen mukaan.- Ja niin toden totta tapahtui. Kymmenen pistettä siitä nimen valinnasta sille porukalle.

T.Vihavainen, 7.6. 2018: Sana on sitten vapaa.
T.Vihavainen, 6.6. 2018: Algoritmien pahuus.
Suomimedia, 7.6. 2018: Kirja: Poliisin rankka arki monikulttuurisessa Saksassa.
IS, 7.6. 2018: Ay-johtaja Riku Aallon palkkio nousemassa 131% – Hävettääkö?
HS, 31.3. 2014: Keskon pääjohtaja saa 5,5 miljoonaa euron lisäeläkkeen.
Oikeamedia, 7.6. 2018: Suvaitsevaisen ihana maailma.
T.Vihavainen, 4.6. 2018: Pikkuveljet valvovat.

Nimen mukaan toimiminen on ihmisen luonnolle ominaista, joka nähdä kaikkialta, mutta selvimmin juuri poliittisista liikkeistä. Konservatiivisen puolueen uskovaisten on mahdotonta toimia sosiaalidemokraattisella tavalla, ja päin vastoin. Kokoomukseen haluavat liittyä vain he, jotka katsovat olevansa kunniaksi Kokoomus-aatteelle, jota ei voi käsittää muut kuin ahneet. Ja sama  pätee erityisesti kommunistisiin puolueisiin, missä kiihkoillaan, että puolueen jäsenet toimisivat ylitäydellisesti puolueen nimen eteen. Keskustalaiset haluavat tasapainoilla narsistisuuden ja kommunismin välillä onnistuen hyvin usein virroittamaan kommuunien rahat narsistiseen elämäntapaansa.

Yleisesti ottaen kaikki ideologiat ja uskonnot ovat nimeltään merkityksettömiä, jolloin niihin uskovat elävät merkityksetöntä elämää omissa kuplissaan.

Kun tuota nimen valtaa ihmisen käytökseen miettii, ja kun siihen miettimiseen koplataan ripaus järkeä, niin se johdattaa ihmisen ajattelun sellaiselle  polulle, jota harva on kulkenut. Entäpä, jos valtioin nimeksi laitettaisiin vaikkapa Valistus, jolloin Valistus-valtion kansalaiset eivät enää saisi tressiä siitä, että heidän pitäisi olla sivistyneitä, vaan se olisi heille oikeus.
YLE, 11.6. 2018: Jari Ehrnroothin kolumni: Hyvinvointivaltio on tullut tiensä päähän.
Nykyään liberalisteilla ja muilla suvaitsevaisilla on muotia kysellä, mitä se suomalaisuus sitten on. Koska suomalaisuutta ei ole helppoa määritellä, niin siksi älyllisesti laiskat ovat päätelleet, ettei suomalaisuudesta tarvitse edes välittää, vaan tärkeintä on tuottaa maahan sellaista porukkaa, joka toimii hyvin määritellysti, jolloin nuo hörhöt pystyvät huomaamaan, että Suomessa on sellaisia kulttuureja, joiden uskovaisilta ei koskaan tarvitse kysellä, mitä se tai tuo kehitysmaalaisuus on. 
Kun valtiolla olisi merkityksellinen nimi, niin silloin ihminen ei voisi väittää, että sen valtiollisuutta ja kulttuuria ei voida määritellä, jolloin monikulttuurisuususkovaisilta vietäisiin olemassaolon oikeutus pelkästään sillä, että valtio olisi nimeään myöten merkityksellinen. Tämä ensinnä.

Toiseksi tulee tärkeämpi seikka, eli se, että Valistus-nimisen valtion kansalaiset kilpailisivat siitä, kuka heistä on valistunein, jolloin kukaan ei voisi ruveta kommunistiksi, muslimiksi, konservatiiviksi, uskovaiseksi, sosiaalidemokraatiksi, tai olla jollain muulla tavalla hörhö.

Ihminen voi olla valistunut vain älykkäänä, ja jokainen älykäs ymmärtää, että se olisi älyllinen itsemurha uskoa johonkin ideologiaa tai aatteeseen, laittaa aivonsa yhteen koriin.
Ihmiskunta tyhmenee siksi, että ihmisten oletetaan olevan jonkin ideologian uskovaisia, jolloin nuo ihmiset eivät pysty käsittämään, mitä on olla valistunut ihminen.
B, 9.2. 2015: Ihmiskunnan tyhmyyskasvu demokratian syy.

Ei kommentteja: