keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Patologinen evoluutio

Jussi Halla-aho oli löytänyt jonkun kirjoituksen netistä, jota oli jotenkin kommentoinut. Scripta: Patologisesta suvaitsemattomuudesta. En nyt jaksa sen enempää kommentoida Jussin älyllistä kirjoitusta, kunhan vaan pyrin tässä muistelemaan, mitä olen joskus samasta aiheesta kirjoittanut, vaikkakin eri otsikolla


Vitsi oli siis siinä, että joku ihme tutkija oli päättynyt siihen johtotulemaan, että ihmisen tähän astinen evoluutio on ollut täysin päin mäntyä. Eli Jussin referoima kirjoitus sisälsi ajatuksen, että ihmisen kehityshistoria on kuin suoraan ateistien raamatusta:

Ateistien mukaan Jumalaa ei voi olla olemassa, ihmisen viemäröintikin on suunniteltu päin persettä. Ateistit eivät olisi iki maailmassa voineet suuunnitella sellaista, että peräsuoli tulisi ulos perseestä ! Kunnon ateisti ei voisi missään tapauksessa, ei edes sattumalta suunnitella sellaista olentoa kuin ihminen, joten koska ihminen on täysin ateistin suunnittelutaidon tavoittamattomissa, niin siitä heti triviliaasti huomataan, että jokainen, joka väittää evolutiivisen historian olevan väärin, koska se tuottaa nykyihmisen, on verrattavissa ateistiin.

Tiede.fi: Aito sattuma kohtaa loppunsa

Vähän taa päin: Jussi Halla-aho oli siis löytänyt kolme tohtoria, jotka väittivät, että rasismi on sairaus. Koska rasismi-funktio on tuottanut nykyihmisen.
Haluan todella kuulla jonkun selittävän, että rasismi on ollut tarpeeton nykyihmisen kehityksen kannalta, koska luulen, että mulla on jäänyt nauru niin vähälle, että se on voinut lyhentää elinajanodotettani muutamalla sekunnilla.

Jos todella ottaisimme pois rasismi-nimisen ilmiön, niin silloin me emme voisi edes teoriassa keskustella rasismista; Rasismi kuuluu ehdottomasti evoluutioon, koska vain sillä tavoin ihminen on voinut edes joten kuten säilyttää genominsa puhtaana.

Eläimet eivät voi olla rasisteja, koska eläinmaailmassa toimii luonnonvalinta, joka varmistaa sen, että vahvin ja sopivin jää eloon jatkamaan sukuaan. Älyllisesti katsoen rasismi on luonnonvalinnan psyykkinen jatke. Meidät on determinoitu pitämään genomimme puhtaina, ja jos me emme toimi täysin eläimellisesti, niin me toimimme kuitenkin täysin inhimillisesti:

Meistä jokainen ymmärtää, että eläinmaailma ei voisi säilyä ilman luonnonvalintaa, joka karsii heikot yksilöt. Vaikka miten kammoksuisit luonto-ohjelmissa näkyvää raakuutta, niin et voi koskaan älyllisesti kiistää, että juuri se on mahdollistanut luonto-ohjlmat!

Älyllisesti ottaen sinä ei ole mitään pahaa, että elämä syö elämää,
ja että elämä syö heikkoa elämää. Pahuus sa vallan vain silloin, kun ihminen ei katso maailmaa älyllisesti, vaan julistaa tunteellisesti omaa itsekästä totuuttaan.


Me olemme kehittyneet eläimellisyydestä ihmisiksi vain siksi, että kaikki edeltävät sukupolvet aina nykyaikaan saakka ovat toteuttaneet luonnonvalintaa, joka monen nykyihmisen mielestä on ollut rasismia!

Jos me nyt tekisimme rasismista rikoksen, niin siinä samalla me olisimme tehneet evoluutiosta Paholaisen!

On täysin kiistaton totuus, että me koko eläinmaailma on kehittynyt miljardin vuoden takaisesta sinibakteerista tähän saakka vain luonnon valinnan ansiosta. Me emme voisi olla ihmisiä, me emme voisi olla edes ameeboja, jos luonnonvalinta olisi rikos ihmistä vastaan. Ihminen on todellakin valtavan paljon enemmän kun mitä rasisismin vastustajat ihmisestä ajattelevat.

Rasismin vastustajien mukaan ihminen on evolutiivisesti täysin valmis.

Suvaitsevaisten mukaan ihminen ei voi enää kehittyä fyysiseltä ilmiasultaan, koska heidän mukaansa vähäinenkin ajatus ihmisen kehittymisestä on mielisairautta.

Rasismin vastustajat ovat siis sitä mieltä, että olipas helvetin hyvä juttu, kun esi-isämme olivat rasisteja, koska ilman esi-isiemme rasismia me emme voisi olla näinkään älykkäitä, mutta piru periköön jokaisen, joka tästä lähin pyrkii millään tavoin kehittämään ihmislajia

Jokainen on varmaan kuullut jutun ihmisestä, joka poimii rusinat pullasta. Rasismin vastustajat ovat juuri sellaisia; He ovat iloissaan siitä, että joku muu on on tehnyt sellaisia ratkaisuja, joiden seurauksena rasismin vastustajilla on juuri ja juuri älyä oivaltaa rasismin olevan olennainen funktio lajin kehittymiselle.

Mutta!
Siihen se sitten jäikin; Rasismin vastustajien älyllinen kehitys on vielä niin alkeellista, ettei sillä voida tajuta rasismin olevan luonnonvalinnan älyllinen jatke. On täysin varmaa, että myös rasismin vastustajat taantuvat sekä psyykkisesti että fyysisesti, jos rasismin vastustajat pystyvät estämään vahvempien menestyksen, joka tapahtuu kehittymättömän demokratian kautta:

Evoluutioon, edistyvään kehitykseen kuuluu, että myös demokratian on kehityttävä. Kaikille yhtäläinen äänioikeus oli perusteltua vain niin kauan, kun sillä saavutettiin rauhanomainen vallanvaihto.

Jos demokratia ei kehity, siitä tulee vääjäämättä väline, jolla heikkomieliset ja älyllisesti laiskat valtaan pääsevät valtaan.
Nykyinen rasisminvastaisuus on demokratian kehittymättömyydestä johtuva sairaus; mitä enemnmän yhteiskunnassa on laiskoja ja loiseläjiä sitä äänekkäämmin he julistavat omaa totuuttaan, joka on täysin vastakkainen kaikelle sille kehitykselle, joka on tuottanut nykyihmisen.

Ehdotan, että kaikille yleinen yhtäläinen äänioikeus kumotaan ja se korvataan ansioihin perustuvilla äänimäärillä; jokainen ihminen olisi oikeutettu yhteen ääneen, ja ihminen saisi lisää ääniä vain ja vain siten, että hän osoittaisi olevansa parempi kuin keskimääräinen ihminen. Ihminen ei kuitenkaan voisi saada lisä-äänioikeutta sillä perusteella, että olisi poliitikko tai viramies tai rasismin vastustaja....

Tapahtui tulevaisuudessa:
TÄMÄ ROTU HALUTAAN HÄVITTÄÄ:
"Tutkijat ehdottavat ensimmäistä kertaa kokonaisen rodun hävittämistä, kertoo ..."

Presidentti Halonen: Suomi tottelee aina

On se hieno asia, että Suomi on nyt julistettu virallisesti täysin tottelevaiseksi.
Uusi Suomi: Tyly miete poliitikoista: ”Aloitte pankkien orjiksi”

Mitäpä siitä, että koko Etelä-Eurooppa aiheuttaa Suomelle ongelmia, mutta Suomi kääntää uskollisesti toisen, kolmannen ja neljännenkin poskensa pieksettäväksi, koska muutoin Etelä-Eurooppa joutuisi ottamaan lusikin omaan käteensä, eikä se voisi enää imeä mussuttaa Pohjois-Euroopan nisiä

YLE.uutiset: Presidentti Halonen: Suomi ei aiheuta EU:lle ongelmia

Verorahoilla mussuttava Elitistinen presidentti ei itse joudu Etelä-Euroopan ongelmien maksajaksi, joten onhan se varmaan hurmoksellista julistaa, että suomalaiset eivät välitä, vaikka heidän selkänahkansa revittäisiin rikki, koska eliitti itse on täysin pihalla siitä, miten ongelmia ratkaistaan reaalimaailmassa.

Myös Etelä-Euroopan eliitti istuu ja piereskelee rahakasojen päällä täysin samalla tavalla, mitä Suomenkin paskaperseet. Olotila: Inside Job

Paskainen vitsi on juuri siinä, etä yksikään eliitin jäsen ei uskalla millään tavoin alkaa ajattelemaan tpoisin, koska heidän olemisensa eliittinä perustuu pelkästään muiden alistamiseen ja muiden siivellä elämiseen. Yksikään rikas ei ikinä ole ollut rahansa arvoinen, vaan jokainen rikas on pelkästään loinen, jonka esittämä maailmankuva ei kuulu kestävään todellisuuteen.
Iltasanomat:
Miljonäärit vain rikastuivat - täällä heitä on eniten. Miljonaarit rikastuvat lamasta huolimatta

Samoin Presidentti Halonen on täysin addiktoitu rahakasan päällä istuvaan eliittiin, eli Halonen ei voi edes ajatella mitään sellaista, joka heikentäisi eliittiä tai poistaisi maailmasta eliitin, joten niinpä Halosen jokainen ajatus on ajateltu vain eliitin näkökulmasta.
Tutkivat ovat havainneet, että EU ei ole saavuttanut mitään tuloksia hallinnon läpinäkyvyyden parantamiseessa, joten siinä mielessä se on täysin sopivaa, että Presidentti Hsalonen julistaa suomalaiset täysin tottelevaisiksi, mitä tahansa muu Eurooppa puuhasteleekaan, koska olisihan se vallan ennen kuulumatonta, jos edes vaadittaisiin selvitystä siitä, mihin suomalaisten rahat menevät:

The Bureau Investigates: Analysis: EU Commission expenses highlight lack of transparency in Brussels
Iltalehti, 1.6.2011: Miljonäärit omistavat kaksi viidesosaa maailman varoista. Miljonäärien määrä ja heidän osuutensa maailman varallisuudesta on lisääntynyt talouskriisistä huolimatta.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Muslimien menestystarinoita

Saksan valtiovarainministeri ilmaisi pettymystään Saksassa oleviin muslimeihin:
"Maan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble harmittelee brittilehti Guardianin haastattelussa sitä, kuinka siirtolaisten ongelmat ovat vain kasvaneet kolmannen sukupolven myötä."

NELONEN 4. 6. 2011: Saksa pettyi turkkilaissiirtolaisiin

Mutta ei hätää: Saksassa oleskelevien muslimien edustaja julisti, että Saksassa on myös tuhansittain muslimien menestystarinoita, joka todistaa, että on ihan turha kiinnittää huomiota vain ongelmiin. Loistava johtopäätös!

Sillä Saksassa on jotain 5 miljoonaa muslimia, joten muutama tuhat menestystarinaa siitä joukosta tekee noin yhden promillen. Wikipedia 2009: Muslimeita Saksassa about 5 miljoonaa

Saksan tilanteesta kun otetaan opiksi, niin jotta Suomeen saataisiin uusia fazereita, waldeneita, nokioita, strömbereitä, lokomoita, sibeliuksia, waltareita, finlaysoneja, takoja, vaisaloita, wärtsilöitä, angry birdsejä jms, niin tännekin pitäisi tuottaa viisi miljoonaa muslimia, niin sitten varmaan siitä joukosta kyllä saataisiin muutama pitseria-menestystarina, ...

Suomen Kuvalehti 1.5. 2011: Saksan menestyskirjailija Thilo Sarrazin: ”Maahanmuuttopolitiikassa ei ole mitään linjaa”

Arabien jutustelua islamista:
Youtube: Arabs Have Nothing to Offer Others
Youtube: Arab Intellectual - Muslim Failure
Youtube: Dictatorship Begins at Home in the Arab World
Youtube: Arabs Are Good For Nothing