keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

AY-liike tuhoaa Suomen osa 2

US, 18.11. 2015: Yrittäjän kova avautuminen ay-liikkeelle:
”Sanon nyt ääneen sen, mitä moni ei uskalla”

US, 7.4. 2015: Yritysjohtaja: Nyt kärsii suomalainen,
Saksassa kiitetään – ”Milloin ay-liike herää?”


Oon jo väsynyt näihin juttuihin. Lukekaa hyvät ihmiset linkeistä loput, mikä on järkevää. Ajatushan on se, että Suomi olisi edelleen maailman johtotähtenä, jos vain AY-liike oli tuhottu lopullisesti 1980-luvulle tultaessa. Ei vaan voi käsittää, mikä kumma voi saada ihmiset niin typeriksi, että kannattavat vasemmistoa.

Sekö on Suomen kokonaisuuden etu, että jälleen kerran AY-liike vollotti niin kovaa, että sille annettiin tuttipullo? AY-pomot ovat kuin pahaisia kroonisesta omnipotenssista kärsiviä vauvoja, jotka uhkaavat pienenkin vastoinkäymisen kohdatessa pistää koko Suomi polvilleen.

Puoluet höpöttävät, miten Suomen kilpailukyky on mennyttä, koska palkat ovat karanneet... Mutta AY -liikettä ei voi saada millään tavoihn kuriin, koska puoluepomot pelkäävät, että he voisivat menettää paikkansa, jos he kannattaisivat palkkojen alentamista.

Olen totaalisen kyllästynyt polittikoihin ja etupiireihin. En näe minkäänlaista järkeä poliitikoissa, enkä yksityistoimijoissa. Mun kuukausiansio on 1119,95 €. Siitä riittää viinaksiin, ruokaan, ja kaikkeen elämiseen jms., -- ja siitä siitä jää puolet säästöön. En ihan oikeesti pysty käsittämään minkäänlaista valittamista. Pidän kaikkia valittelijoita pelkkinä typeryksinä. Mielestäni ihminen ei voi olla järkevä, jos hän vaatii itselleen palkkaa.

Hullut vollottavat, että jos hintataso ei nouse jatkuvasti, niin kaikkien käy kalpaten. Hullut eivät kaikessa pelkuruudessaan pysty käsittämään, että se on asenne, joka ratkaisee kaiken. Hullujen elämänasenteen mukaan tosiaan elinkustannusten tulee nousta jatkuvasti, tai muutoin hullun uskon mukaan hänelle ei hyvää ole luvassa.

Hulluille on ihan turha selittää, että ihmiskunnalla ei voi olla pitkää tulevaisuutta, jos tämä sama meno jatkuu. Onhan se aivan mieletöntä kuvitella, että ihmiskunnan väkimäärä ja elinkustannukset voisivat nousta jatkuvasti tai että tuloerot voisivat jatkuvasti kasvaa. Me olemme lamassa vain siksi, koska kansalaiset ovat pelkkiä typeryksiä, jotka uskovat typeriin poliitikoihin. Mitään kehitystä ei voi tapahtua niin kauan, kun johtajiksi valitaan pelkkiä typeryksiä, joiden ensisijainen himo on omat intressit.

Ihmiskunta voi päästä vasta sitten kestävään kehitykseen, kun johtajiksi valitaan valistuneita diktaattoreita. Yhteiskunnilla tulee olla yksilöitä johtajina.

IS. 1-4 2015: EK teetti kyselyn: Yli puolet tuomitsee tukilakot
YLE, 1.4. 2015: EK:n tutkimus: Vain viidesosa kansasta tukee jäänmurtajalakon tukitoimia

Blogi, 14.9. 2015: Vasemmisto-Yhteiskunnan autoimmuunisairaus
Blogi, 13.5. 2014: AY-liike tuhoaa Suomen
Blogi, label: Ay-liike



Ei kommentteja: