Järjellä ymmärretään, että armo tekee tuomitsemisen tarpeettomaksi.
Täynnä armoa olevalla tuomarilla olisi kova sisäinen ristiriita, jos hänellä olisi ylitsevuotavasti armoa, mutta silti hänen pitäisi jotenkin tuomita lähimmäinen, lajitoverinsa, ennen kuin voisi sanoa, että olen armahtanut sinut. Ei olisi mitään järkeä tuomita ihminen, jos jo etukäteen Tuomari tietää, että ihmiselle kuuluu armo ja puhdas rikosrekisteri.
Blogi, 18.11. 2016: Trial Man vs God
Blogi, 27.10. 2011: Tuomiot ovat verikostoa
Blogi, 16.08. 2011: Huomaamattomat syyntakeettomat
Blogi, 25.11. 2010: Koston tuomarit ja maltillinen murhapoltto
Blogi, 25.05. 2010: Tuomari tuomitsee täydessä ymmärryksessä
Me olemme Jumalan lajia. Jumalan perheen jäseninä meillä on Jumalan ominaisuudet, joista tärkein meille ihmisille on lahjaksi saatu oma pohtiva järki. Ilman järkeä ihminen ei voisi ymmärtää armoa, eikä tuntea rakkautta.
Pohtivalla järjellä me ihmiset voimme helposti ymmärtää, että ihminen tekee pahaa ja tuomitsee muita vain silloin, kun hän ei ymmärrä toista. Tuomitseminen ja tuomion jälkeen annettava armo ovat kehittyvän ihmisen tapakulttuuria. Mitä henkisempi ihminen sitä paremmin hän ymmärtää, että ihmiset tekevät pahaa toisilleen vain ymmärtämättömyyttään.
Pahantekijät uskontoihin ja ideologioihin katsomatta pitäisi systemaattisesti tuomita vailla ymmärrystä olevina, tai muutoin järjen valossa voidaan havaita, että tuomarit ovat itse ymmärtämättömiä.
Toisia haavoittavien tekojen kutsuminen pahaksi on jo itsessään pahuutta. Ihminen on tavallaan omien alkukantaisten ja alhaisten käsitteidensä vanki, eikä hän halua itselleen mitään parempaa, koska uskoo ilman järjellisiä perusteita, että Jumalakin on tuomari.
Ihminen ei voi kehittyä sellaisessa paremmaksi, jonka hän perustelee jumalalla. Koska lainoppineet uskovat oikeuden olevan jumalista, niin siksi he eivät halua eivätkä pysty ajattelemaan oikeuden olemusta järjellä. Oikeuden kyseenalaistaminen ei voi tulla kuuloonkaan silloin, kun tuomaroinnin uskotaan olevan Jumalan ominaisuus.
 |
| Tuomarointi on kovaa hommaa |
Tuomitseminen on säälivää eläimellisyyttä. Eläimet eivät sääli silloin, kun ne haavoittavat ja tappavat toisiaan pysyäkseen elossa ja kehittyäkseen itse taitavimmiksi. Kun eläin on hylännyt poikasensa tai kun eläin on tappanut toisen, niin muut eläimet eivät tuomitse sellaista elämää, sillä sellaista elämä on. Elämällä on aina syy tehdä sellaistakin, joka keskeneräisen ihmisen silmissä näyttäytyy pahuutena.
Muinaisuudessa ihminen ei voinut vain Elää Ja Antaa Muiden Elää (Leben und leben lassen), koska hän oli liian lähellä omaa eläimellistä menneisyyttään. Alkuaikojen ihmisen oli pakko satuttaa eläimellisesti lähimmäisiään ja syödä kuin eläin, mutta samaan aikaa ihminen yritti kovasti ymmärtää maailmaansa, jossa hän joutui toimimaan kuin eläin.
Ihminen ei eroa eläimistä järkensä puolesta, vaan siksi, että ihmisellä on muista eläimistä poiketen viisauden virtapiiri. Kaikilla eläimillä on viisi perusvirtapiiriä: Intuitio, rohkeus, ymmärrys, tieto ja neuvokkuus, mutta ihmisen erottaa muista eläimistä hänessä oleva viisauden virtapiiri, joka tekee eläimellisestä järkeilystä pohtivaa.
Viisauden henki sai ihmisen luokittelemaan ympäristöään ja kuvittelemaan itsensä ei-eläimenä. Alkuaikojen ihminen kuitenkin jatkoi eläimellistä käytöstään, mutta kehittyvän viisauden takia hän ei voinut pitää itseään pelkästään eläimenäkään, joten siksi ihmiselle oli välttämätöntä luoda oikeuskäsitteitä, kuten verikosto, uhri, syyllinen, viaton, rikos, synti, paha ja tuomio.
Ihminen alkoi ymmärtämään, että ollakseen erilainen kuin muut eläimet, hänen pitäisi suhtautua omaan eläimellisyyteensä jotenkin psyykkisesti ja tunteella, eikä vain syödä vieraan heimon jäseniä ajattelemattomasti hyvällä ruokahalulla.
Ensimmäisten ihmisten antamat tuomiot pyrkivät aina lepyttämään ihmisessä olevaa eläintä, jotain muuta kuin ihmistä. Nykyäänkin uskonnollisuuteen hurahtaneet tuomitsevat lähimmäisiään säkkipukuihin, jotta he hillitsisivät itsessään olevaa eläintä.
Kun ihminen on käyttäytynyt eläimellisesti, hän pyrkii hyvittämään sen itselleen tuomitsemalla ja tappamalla lisää kaltaisiaan otuksia. Erityisesti esikoisten tuomitseminen ja tappaminen sai ihmisen tuntemaan olevansa hyväksytty ja turvassa kaikelta sellaiselta, jota hän oli oppinut inhoamaan muissa eläimissä.
Veren vuodatus oli ja on alkukantaisen ihmisen oikeutta, jolla ihminen oikeutti itsensä ihmisenä, ei-eläimenä. Yli-ihmisyyden tunnoissaan ihminen haluaa rajoittaa ja tuomita muita, mutta jumalisuuttaan uhoava ihminen ei huomaa, että juuri tuollainen käytös nousee suoraan eläimestä.
Vielä nykyäänkin monien kansojen keskuudessa on kummallisia uskomuksia verta kohtaan: Toisaalta ihmiset vuodattavat verta päästäkseen irti eläimellisyydestään, kun taasen luonnollinen verenvuoto nähdään saatanallisena ja likaisena.
Viisas ihminen ei kuitenkaan voinut vain tuomita ja vuodattaa verta, koska tuomitseminen yhdistettynä keskeneräisyyteen ja kehttymiseen johtaa vääjäämättä vääriin tuomioihin.
Viisastuva ihminen keksi siten väärien tuomioiden kompensaatioksi armon käsitteen.
Tuomarointi on ylevöitettyä eläimellisyyttä.
Armo saa tuomarin säilyttämään oman arvokkuutensa silloinkin, kuin hän tajuaa tehneensä virheellisen tuomion, tai muutoin vain haluaa pelastaa jonkun hengen vaikka sukulaisuuden tähden. Armolla tuomari voi pitää ihmistä syyllisenä ilman, että häntä pitää tappaa.
Ilman armoa tavalliset ihmiset eivät olisi voineet hyväksyä oikeusistuimia.
Alkuihmisen suorittama esikoisten uhraaminen ja verikosto on kehittynyt monien vaiheiden jälkeen vankilatuomioksi, jolla tuomarointia haluavat ihmiset voivat tuntea olevansa parempia ihmisiä, eikä eläimiä.
Tuomarointiin kuuluu tietynlainen ylemmyyden kokeminen, koska muutoin viisautta edustava armollisuus saisi ihmisen vaatimaan ihmisen perimään muutoksia, joka johtaisi ennen pitkää terveeseen ihmislajiin, jonka yksilöt ovat huippuälykkäitä.
Ihmisen kehityshistorian miljoonat vuodet.
Sokea oikeus on käsite, jolla tuomarit haluavat oikeuttaa ja ikuistaa tuomaroinnin. Mitään tällaista oikeuden kyseenalaistavaa ajattelua ei tarvita silloin, kun ajatellaan oikeutta täysin sokeana, joka ei näe ihmisen keskeneräisyyttä, vaan uskoo, että pahaa on oikeasti olemassa, eikä se siten voi olla vain pelkkää eläimellisyyttä, vaikka ihminen on vasta muutaman tuhannen vuotta ollut nykyihmisenä.
Ovatko eläimet syntisiä ja rikollisia, kun ne käyttäytyvät barbaarisesti? Voiko ihminen tuomita itsessään sellaisen käytöksen, jota hän ei voi tuomita eläimissä? Jos ihminen ei ala ajattelemaan, mitä oikeus on, niin silloin ihminen lopulta alkaa tuomitsemaan eläimiäkin rikollisina, koska sääli kasvaa rajatta silloin, kun sitä ei hillitä järjellä tai eläimellisyydellä. Jo nyt tuomarit ja koko oikeuslaitos on vajonnut ainoastaan rikkauden täysihoitolaksi.
FB/Sinenmaa, 16.4. 2017: Jumala ei anna armoa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti