Laitoin kommentin Pauli Vahteran blogiin, mutta hän varmaan katsoo sen olevan niin pieni, että se menisi läpi hänen sensuuristaan. Kerroin kommentissani, miten meidän perheessä lapset, tai ainakaan minä, eivät ikinä tunteneet olevansa köyhiä, vaikka etäämmältä katsoen olimme kaivoskylämme paarialuokkaa.
Kun näin vuosien takaa tarkastelen asiaa, miksi minä en saanut ikinä tietää olevani köyhä, niin ensimmäiseksi "syylliseksi" siihen voin nimetä vanhempani, jotka mitä ilmeisimmin eivät pitäneet edes kesälomia, vaan joka päivä tekivät jotain, jotta meillä lapsilla kaikki olisi hyvin.
Kun juuri äsken palasin muistoissani uudestaan sinne 1950-luvulle, niin muistin, että en ikinä kuullut vanhempieni sanovan meille, että me olemme köyhiä. Köyhyys sanana ja käsitteenä oli meidän perheessä täysin tuntematon.
Kun vertaan omaa lapsuuttani tämän ajan lapsuuksiin, niin huomaan järkyttävän eron. Nykyaikana vahemmat eivät tunne mitään häpeää siitä, että he opettavat lapsille, miten köyhiä he ovat. Siis, aikuisten oikeasti. Vanhemmat, media, sosiaalitantat, vasemmisto ja jopa persut haluavat opettaa lapsille, että he ovat joko köyhiä tai hyvin toimeen tulevia.
Köyhyysoppiin kuuluu, että lapsille ei saa puhua mitään, mitä he itse voisivat tehdä asian hyväksi. Se olisikin kaksinkerroin vaikeampaa, kun ensi hoetaan joka tuutista, miten köyhiä lapset ovat, jolloin lapset mieluummin haluavat oppivelvollisuuden päätyttyä hakeutua jonkin kortiston tilastoihin, jotta heidän ei itse tarvitsisi omilla taidoillaan lopettaa kommunistien huhut siitä, että nykyaikana on lapsiköyhyyttä.
Olen varma siitä, että tänäkään päivänä lapset eivät tietäisi köyhyydestä yhtään mitään, jos heille ei joka päivä hoettaisi, miten köyhiä he ovat. Lapsen olemus ei ole voinut muuttua pätkääkään kymmeniin tuhansiin vuosiin. Lapsi uskoo tänään yhtä varmasti vanhempiaan, sanoo vanhempi perhettään köyhäksi tai ei puhu köyhyydestään mitään lapselleen, vaan hiljaa puurtaen tekee kaiken, jotta hänen lapsensa kokisi kokemuksellisesti rikasta lapsuuttaan.
Olen sata varma siitä, että lapsi kuin lapsi uskoo olevansa köyhä vain siten, että hän on kuullut vanhempiensa, toimittelijoiden ja viranomaisten nimittelevän häntä köyhäksi. Mutta yksikään lapsi ei tietäisi edes kokemuksellisesti köyhyydestä mitään, jos häntä ei kutsuttaisi köyhäksi. Lapsiköyhyys on valheoppia, jota levittävät sellaiset, joiden mukaan jokaisen pitäisi voida elää valtion jauhoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti