keskiviikko 8. huhtikuuta 2026

Ydinase pelastaa kansan niin Iranissa kuin USAssa

 Iran on menettänyt valtavasti inhimillistä pääomaa vain siksi, että maailmassa on pari ydinasevaltiota, jotka uskovat, että ydinase pystyy turvaamaan vain heidän kansansa valtiollisen olemassaolon.

Jos vain Iran olisi saanut oman pomminsa raketteineen valmiiksi jo parikymmentä vuotta sitten, niin nykyisin Lähi-Idässä vallitsisi samalainen kauhun tasapaino, joka esti (ja estää yhä edelleen) Venäjää ja USA:ta tuhoamasta toinen toisiaan.

On ihmisen loogikalle kohtalokasta, että valtiot haluavat kieltää Iranilta ydinaseen, koska se merkitsee vain sitä, että Iran joutuu säännöllisin väliajoin Israelin ja Amerikan mielivaltaisten hyökkäysten kohteeksi.

Tietysti, ihmiset on opetettu niin typeriksi, että he uskovat vain kahden suurvallan olevan kauhun tasapainossa. Kymmeniä vuosia Lähi-Idän tilannetta seuranneena pystyn itse ajattelemaan, että Israelilta puuttuu täysin inhimillinen ja evolutiivinen näkökulma. Iranin ydinase saisi juutalaisen kansan ajattelemaan tooraakin syvemmältä, mutta kuten huomataan, niin nykyisin juutalaiset katsovat, että he saavat teurastaa mielin määrin naapureitaan, ja jos joku alkaa syyttää juutalaisia, niin he vetoavat heti saksalaiseen menneisyyteensä.

Kiina on vihjannut Israelille, että jos Israel käyttää ydinasettaan, niin sen jälkeen Israelia ei enää ole. Mutta. Mikään  uhkaus Israelia kohtaan ei vaikuta juutalaisiin millään tavoin, koska he voivat jatkuvasti pommittaa tavallisilla aseillaan keitä ja ja mitä tahansa. Kiinan uhkaukset ovat yhtä tyhjän kanssa,  koska Israel voi todetusti iskeä milloin tahansa Irania vastaan, eikä muu maailma voi sille yhtään mitään.

Israel ei pystyisi iskemään Irania vastaan millään aseellaan, jos vain Iranilla olisi ydinpommi. Lähi-Itään ei voida saada aselepoa niin kauan, kun siellä ei vallitse kauhun tasapaino. On uskomatonta typeryyttä uskotella, että kauhun tasapainoon vaaditaan planeetan kaksi suurinta, mutta Lähi-Idässä kauhuissaan pitää olla vain toinen osapuoli.

Älykäs ihminen pysty helposti tajuamaan, että jos vain Iranilla olisi ydinpommi, niin se ydinasevaltiona ei todellakaan olisi samanlainen terroristivaltio, mitä USA on ja on ollut, joka jatkuvasti rahoittaa kaikkia niitä paikallisia valtoja, joiden niin sanotuilla vihollisilla ei ole ydinasetta. Ydinasevaltana Iranin ei tarvitsisi rahoittaa proxiporukoita, koska Israelissakin tajuttaisiin, että kyse on kauhun tasapainosta.

 Suosittelen lämpimästi, että Iran saisi jollakin tavoin ydinaseen ja pystyisi todistamaan sen olemassaolon. Jopa juutalaiset maailman nooppelimpana kansana pystyisivät tajuamaan, että he pelaisivat venäläistä rulettia, jos hyökkäisivät ydinasevaltiota vastaan, niin sellaisen kauhun valtaan jouduttuaan juutalaiset joutuisivat sopimaan jopa satavuotta kestävästä aselevosta kaikkien niin sanottujen vihollistensa kanssa.

Uskoakseni sata vuotta riittäisi siihen, että ihmiskunta pystyisi sinä aikana kehittymään sen verran, että maailmaan tulisi tekoälyn myötä ydinaseitakin julmetumpi ase ja että luonnon tuhoutuminen saa lopultakin kaikki ymmärtämään, että meillä ei ole mitään muuta paikkaa kaikkeudessa kuin tämä sininen pallo, joka jo Kuun takaa katsottuna näyttää yhtä kauniilta, on siellä sitten ihmisiä vai vain torakoita.

PS. Se on iranilaisten oma asia, millaisen hallituksen he haluavat. 80 miljoona ihmistä pystyisi milloin vain ilman Suomeakin julistamaan kenet tahansa itsensä hallitsijaksi. Uskomatonta tuubaa, että kaikki uskovaiset uskovat selviytyvänsä fyysisestä elämästä hengissä jonnekin, mutta sitten pelkäävät vimmatusti oman fyysisen olemassaolon puolesta, vaikka uskonnolliselle ihmiselle sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä.

1 kommentti:

Brainleak kirjoitti...

Jefrey Sach on yksi tyyppi, joka mielestäni ei lammasmaisesti seuraa ketään, vaan ajattelee omilla aivoillaan, omin aistein tulkitsee lukemiaan ja havainnoimiaan asioita. Tässä muuan hänen juttunsa, miten USA jo 1980 luvun alussa hyökkäsi Iraniin pitäen Irakia omana proxyarmeijanaan.

Supervallat pystyvät hyökkäämään vain niiden valtioiden kimppuun, joilta puuttuu ydinase. Joka ikinen supervalta joutuu pakosta hyökkimään ydinaseettomia valtoja vastaan, koska joka ikisen supervallan johtajina on pelkästään rahanhimoisia konnia. Rahanhimo on maailman vaarallisen addiktio, sillä sen valtaan joutuneille miljardikaan kuolemaa ei merkitse yhtikäs mitään.

On mielestäni täysin älytöntä estää mitä tahansa valtiota saamasta omaa ydinasetta, koska varmaa on vain se, että ydinaseeton valta joutuu jatkuvan verenvuodatuksen kohteeksi, kuten Iran on joutunut.

Jotta totuus ei unohtuisi, niin koska elämme aivan sata varmasti ajallisuutta, niin mikään valta ei voi kestää ikuisesti ja jokaisen vallan kohtalo on aina vallanalaisten omissa käsissä, eikä yhdenkään muun vallan pitäisi ikinä sekaantua minkään toisen vallan asioihin.

PS. Kauhun tasapaino on ikuinen juttu. Ammoisista ajoista lähtien joka ikinen valta on aina halunnut tuhota totaalisesti sen, jolla ei ole vastavaa aseellista voimaa. Tänä päivänä Israel haluaa vihkiä tuhon omaksi jokaisen naapurinsa, jolla ei ole ydinasetta, eikä asiaa pidä kauhistella, koska kyse on pelkästään eläimellisestä tavasta, eikä siinä ole mitään inhimillistä, puhumattaskaan Jumalasta.

Kyse on puhtaasti evoluutiosta, eli paremmat geenit vain voivat kehittää ihmislajia. Geenien paremmuus ilmenee aina näkyvimmin aseiden evoluutiossa.