lauantai 16. helmikuuta 2019

Suomen Suojelluimmat Erityisvähemmistöt

Mistä me varmuudella tiedetään, että poliitikot kuuluvat erityisvähemmistöön?

Siitä, kun poliitikot sanovat, että meitä on niin vähän, ettei meidän palkkamme leikkaukset hyödytä Suomea millään tavalla.

Poliitikot ovat Suomen ainoa täysin suojeltu vähemmistö, muslimien lisäksi:
Kummaltakaan vähemmistöltä ei voida leikata ja molemmat tarvitsevat poliisin suojelua.

Voisikohan tuo suojelun tarve ja leikkaamattomuus johtua siitä, että molemmat vähemmistöt ovat uhkana suomalaisille ja suomalaisuudelle?
IS, 30.8. 2017: Suomeen palaaville Isis-taistelijoille esitetty ”ohituskaistaa” sosiaalipalveluihin.

Kuvalinkki: Yksin voi liikkua kaupungilla, kunhan ei anna pelolle valtaa.

Kun viimeksi Sauli Niinistön esimerkkiä piti noudattaa, niin poliitikot palkkojen alentamisen sijaan korottivat kaikkia palkkioitaan ja lisäsivät etuoikeuksiaan. Voi Luoja, armahda meitä vähemmistöiltä. Sulje niiden suut, jotka höpöttävät koko ajan, miten vähemmistöjä pitää suojella ja rahoittaa, muuten Suomen yksityispuolen veronmaksajat joutuvat sellaiseen vähemmistöön, jolta voidaan leikata, ja jonka pitää kustantaa kaikkien muiden vähemmistöjen loisiminen.

Talouselämä, 26.1. 2019: ”Yritykset eivät jaksa kantaa sitä taakkaa, joka niille on yksilöiden löysäilystä sälytetty – jopa somessa vetelehtemisestä on tullut ihmisoikeus”, sanoo historioitsija.

B, 15.2. 2019: Demokratian kriisille psykologiaa.
Poliitikoiden ryhmästrategia muistuttaa kovasti keskiaikaisten pappissäätyjen strategiaa, miten ryhmän ulkopuolisiin tulee suhtautua; lähinnä orjina, joiden kuuluu hokea ainoaa oikeaa mielipidettä.

2 kommenttia:

Brainleak kirjoitti...

Ote tulevaisuuden historioitsijan kirjasta vuodelta 2089:

"Keskiajalle tultaessa Suomenniemellä huomattiin, että siellä asui muutama ryhmä, joita olivat hämäläiset, karjalalaiset, savolaiset, varsinaissuomalaiset, pohjalaiset, kainuulaiset ja lappalaiset.
Muutaman eripuraisen vuoden jälkeen nuo ryhmät alkoivat vääntämään vitsejä toinen toisistaan ja siten ne oppivat nauramaan myös itselleen. Näin näiden heimojen ryhmästrategiat lähestyivät toisiaan ja lopulta niistä tuli kansallinen ryhmästrategia, joka sai kutsumanimekseen suomalaiset.

Suomalaisten omaksuma ryhmästrategia oli niin hieno, että suomalaiset nostivat itse itsensä ylös suosta aivan maailman huipulle saakka. Sitten joku keksi, että hei, täällä maan ääressä on heimoja, joiden ryhmästategia ei sovi suomalaisuuteen, ja jotka jopa syljeksivät sille. Näin suomalaisille alettiin opettaa, ettei se mitään, vaikka jollakin ryhmällä ei olekaan samaa elämisen stategiaa kuin suomalaisilla, niin niitä pitää silti ymmärtää ja antaa niille ilmaiseksi vaatteita, ruokaa, asuntoja ja rahaa, jotta he saisivat pitää omat erilaiset uskomuksensa.

Heitä ei myöskään saanut samalla tavalla kiusata, mitä Suomenniemen etniset heimot olivat keskiajalla tehneet toisilleen, eikä edes vitsejä niistä ei voinut vääntää, jottei heille tulisi paha mieli. Heitä piti vain suvaita, vaikka he eivät suvainnetkaan suomalaisia muuten kuin antajina.

Kun ensimmäinen vähemmistö oli näin saanut lain suojan, niin silloin monet alkoivat himoita Suomeen lisää vähemmistöjä, joille kaikille piti saada samanlainen suoja suomalaisia vastaan. Vuoteen 2029 mennessä suomalaiset olivat taas jakaantuneet vähemmistöiksi, joita olivat lappalaiset, poliitikot, romanit, kiinalaiset, venäläiset, muslimit, homot, lesbot, transut, anarkistit, värilliset, mustat sekä muutama suomalainen ja suvaitsevainen, joita tarvittiin Suomenniemen uusien heimojen vessojen siivoamiseen.
"

Anonyymi kirjoitti...


Kiitos kuvalinkistä. Kuva kertoo paljon.

Poliiseja näkyy kolme. Sisäministeri Kai Mykkäsellä on päällä jonkinlaiset turvaliivit. Kun suojaus oli näin hyvä, miksi hän on pukeutunut kuin syrjäytynyt tavis. Oikealla kuvassa olevan poliisimiehen hymy kertoo, ettei tuota resupekkaa olla viemässä putkaan.

Johtopäätös. Mykkänen pelkää. Mitä mahtaa olla omatunnolla.

acc