perjantai 15. helmikuuta 2019

Demokratian kriisille psykologiaa

YLE, 14.2. 2019: Keltaliivit, brexit ja Trump ovat vasta alkua, väittävät huippututkijat – "Nykypoliitikot eivät saa meitä ulos umpikujasta":
"Enää vajaa kolmannes nuorista Yhdysvalloissa pitää erittäin tärkeänä sitä, että he asuvat demokraattisessa maassa. ... Miksi demokratia ei kelpaa, vaikka vilkaisu ympärille näyttää, että juuri sen ansiota ovat vakaus, vauraus ja turvallisuus? Kysymys sisältää myös vastauksen – juuri nuo asiat tuntuvat nuorten elämässä tänään kaikkein horjuvimmilta."
Demokratian kriisiin on kolme pääasiallista syytä:
  1. Poliitikot ovat itse kirjanneet itsensä rikkaiden joukkoon, joka saa aikaan sen, että poliitikot säätävät lait rikkaita suosiviksi.
  2. Poliitikot ja muu eliitti etääntyy kansasta omaksi vähemmistökseen.
  3. Kansasta erkaantunut eliitti ei koe mitään syytä kehittää demokratiaa, vaan he pitävät demokratian yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta Jumalan sanana, jota he eivät saa muuttaa.
Vähemmistö toimii vähemmistön tavoilla, epädemokraattisesti.
Koska eliitti on vähemmistö, niin aivan kuten mikä muu vähemmistö tahansa, niin myös eliitillä on omat tapansa ja se näkyy myös heidän politiikassaan. Mikään vähemmistö ei noudata demokratiaa muuten kuin poimimalla siitä rusinoita.

Demokraattinen ihminen tuottaa enemmän kuin kuluttaa.
Demokratia on sälytetty kokonaan pelkästään työtä tekevän kansanosan kannettavaksi, ja syyllisiä siihen ovat kaikki poliitikot ja muut rikkaat. Esimerkiksi maahanmuuttajaryhmiltä ei edes odoteta demokratian pelisääntöjen (tasa-arvoa, työntekoa, työaikaa jms) noudattamista, koska muutoin poliitikot eivät voisi havaita monikulttuurisuutta, joka on poliitikoille tärkeämpi juttu kuin itse demokratia.
Eliitti-vähemmistö on tehnyt oman idelogiansa mukaista politiikkaa, joka tarkoittaa juuri rikkaiden rikastuttamista, joka vaatii poliitikkoja tuottamaan maailmaan määrättömästi halpatyövoimaa ja kaikenmaailman vähemmistöjä, joita pitää hyysätä työläisten selkänahalla. Keskiluokka on eliitin pohjaton kaivo, josta eliitti ammentaa vastikkeetonta hyvää kaikille vähemmistöille, kuten eliitille itselleen.

Eliitti ei voi koskaan tuottaa maahan enemmistön edustajia, koska niitä ei voida ohjailla erilaisilla tukirahoilla ja sosiaaliavuilla samalla tavalla kuin vähemmistöjä, jotka eliitin ideologian mukaan eivät pysty itselliseen elämään. Länsimaiden eliitti on julkisesti päättänyt, että esimerkiksi sotaisten muslimaiden kristityt eivät tarvitse turvapaikkaa, koska hehän kuuluvat tavoiltaan ja uskomuksiltaan länsimaiden enemmistöön, esimerkiksi OM, 14.2. 2019: Paavikaan ei välitä kristittyjen vainoista islamilaisissa maissa.
Vähemmistöt ovat eliitti-vähemmistön lammastarhoja, halpatyövoimareservejä, joista aina löytyy vaalien alla riittävästi määkyjiä, jotta eliitti voi pitää valta-asemansa. Lampaat ovat poliitikoille vain massaa, josta on hyötyä vain silloin, kun demokratiaa pitää hoitaa nimellisesti:
B, 11.2. 2008: Massan suhde oppiin.
Rikkaat poliitikot ovat yhteiskunnan autoimmuunisairaus; Rikas poliitikko syö omaa äitimaataan ja eliitti käy sotaa omaa kansaansa vastaan.
Ikäihmiset elävät omassa kuplassaan, nuoret elävät omaa hypettään, muslimit elävät omien uskomustensa mukaan, kuten myös jehovantodistajat ja lestikset omissaan. Ja sitten vielä joku luulee, että kun puhutaan eliitistä, niin se eläisi enemmistön tavoilla. Minulle on suuri mysteeri se, miten vähän ihmiset itse ajattelevat.
Vähemmistöjen suojelu on myös osasyy demokratian kriisiin, koska vähemmistön suojelu tarkoittaa juuri sitä, että ihminen voi ja saa elää omassa kuplassaan, jonka ylläpitäminen on työtätekevän enemmistön pyhä velvollisuus. Aidossa demokratiassa ei voi olla vähemmistöjä, eikä useita uskontoja eikä edes montaa ideologiaa, puhumattakaan, että enemmistö olisi monikulttuurinen yhteisö. Monikulttuurisuus on ideologia, jolla eliitti pyrkii hallitsemaan veronmaksajia, mutta kuten monet ovat jo huomanneet, niin eliitti on valinnut demokratian sijasta epäjumalan. Ei se ole demokratian vika, että eliitti ei noudata demokratiaa.

On melko kummallista, että poliitikot haluavat muuttaa kaikkea muuta paitsi demokratiaa, vaikka juuri demokratian muuttaminen paremmin nykyaikaan sopivaksi olisi kaikkein tärkeintä, sillä kun kaikilla luku- ja kirjoitustaitoisilla ikään katsomatta olisi yksi perusääni ja sitä annettaisin lisää yhteiskunnallisesti ansioituneille, tiedemiehille, keksijöille, löytöretkeilijöille ja hyväntekijöille, niin silloin poliitikoksi voisi tulla valituksi vaikka joku filosofi. Kypsässä demokratiassa valituksi tulee vain viisaita, ja vaatimattomuus on viisautta.

Poliitikot myyvät omaa äitiään.
Taisin juuri eilisessä epistolassani kertoa syyn, miksi monet luulevat, ettei demokratia voi heitä enää auttaa. Syy on juuri se, että poliitikot etääntyvät yhä kauemmaksi demokratiasta; Eliitti katsoo oikeudekseen tehdä oman idelogiansa mukaisia päätöksiä ja on todella kummallista, että poliitikkojen ideologia hyödyttää vain rikkaita, mutta edes psykologit eivät tajua, mistä se voisi johtua. Luulisi, että jos poliitikot tekisivät demokraattisia lakeja, niin silloin ne eivät hyödyttäisi vain rikkaita ja muita vähemmistöjä.
Liberaali suvaitsevaisuus on ideologia ideologioiden joukossa. Se ei eroa hengeltään yhtään kommunismista, koska kun eliitti saa päähänsä tehdä jotain omaa ideologiaa, niin silloin se vähät välittää keskiluokkaisesta kansasta ja demokratiastakin vain vaalien alla ja silloinkin vain vaalipuheissaan.

Facebook, 15.2. 2019: Psykologit syyllisiä poliitikkojen vastuuttomiin tekoihin.
B,12.7. 2008: Psykologia uskontona.
Ovatko psykologit tietoisia siitä, että valtaeliitti katsoo olevansa erilainen kuin muu kansa? Eliitin ideologian mukaan on selvää, että enemmistön pitää suojella vähemmistöjä, mutta silloin, kun eliitti pitää itseään vähemmistönä, niin siinä on sellainen pieni ongelma, että sillä vähemmistöllä on valta suojella itse itseään, eli rahoittaa kaikenlaiset pelleilynsä enemmistön rahoilla.

Jos psykologit eivät pidä ongelmana sitä, että meillä on eliitti, joka suojelee itse itseään veronmaksajien laskuun, niin silloin voin sanoa, että sellainen psykologia ei tiedä yhtään mitään ihmisestä; Tiedetään, että sellaiset vähemmistöt erkaantuvat kansasta, joilla ei ole valtaa eikä varallisuutta, mutta onko niin, että psykologiset totuudet eivät millään tavalla vaikuta poliitikoissa? Että jos vähemmistöllä on valtaa ja varallisuutta, niin sellainen eliitti on psykologien mukaan ihan terve, eikä ole erkaantunut demokraattisesta kansanosasta, enemmistöstä?

Eihän psykologit koskaan voi edes ajatella sitäkään, että raha voisi aiheuttaa riippuvuutta; että rikkaat ovat rahaholisteja, sairaita!

Psykologien mukaan se on tervettä, kun poliitikot myyvät verovaroilla rakennettua infraa ulkomaille!

Kyllä minä nyt vähän osoitan psykologejakin kaikista näistä pahoista jutuista, joita on tullut ilmi. Toisaalta tietysti ymmärrän, että psykologien ei kannata purra ruokkivaa kättä, eli valtaeliittiä, koska muutoin psykologien pitäisi ajatella, että heissä olisi potentiaalia vaikka paskan lapiointiin.

B, 14.2. 2019: Euroopan Unioni-Pahan valtakunta.
Eilinen komenttini yllä olevan linkin tekstille:
Demokratian toteuttaminen on perinjuuri tylsää hommaa:
Eliittiä ei koskaan kiinnosta toteuttaa perustuslakia. Euroopan Unionilta kesti yllättävän kauan löytää sellainen ideologia, jolla he voivat pröystäillä ja alistaa kansoja.
Suvaitseva monikulttuurisuus. Ja tuon keksinnön jälkeen Suomenkin tilanne on mennyt vain alaspäin.

Onneksi meillä ovat pari kolme entistä Neuvostoliiton maata, jotka eivät silloinkaan kestäneet eliitin ideologiaa. On erittäin hauskaa ajatella, miten nyttenkin tarvitaan EU-eliitin ulkopuolinen taho ihailemaan niitä maita, jotka kapinoivat keskusvaltaa vastaan.

Kuten kommunistit eivät sietäneet Unkarin kansannousua, niin aivan samoin EU-eliitti ei siedä Unkarilta sitä samaa kapinointia, vaikka EU-eliitti täysin hyvin tietää, että heidän politiikkansa ei ole totuus, vaan vain ideologiaa.
Lisäys: Eliitin asiantuntijat eivät pysty vertaamaan EU-Unkaria NL-Unkariin. Kuten Neuvostoliiton keskuskomitea kuritti Tsekkoslovakiaa asevoimillaan, niin samoin EU:n keskuskomitea on julkisesti julistanut, että Britanniasta tehdään esimerkki niille maille, jotka vielä haluaisivat eroon (epädemokraattisesta) Euroopan Unionista. Tyhmemmät eivät tajua, että Britannian laittaminen maksamaan mielettömiä erorahoja on täysin verrattavissa aseelliseen kurittamiseen.

B, 9.6. 2008: Poliitikoiden taustoitus.
B, 18.9. 2009: Puoluetuki.
B, 2.12. 2009: Valta ja sen ihminen.
B, 7.2. 2010: Suomalaisuuden alasajo.
B, 25.3. 2010: Maahanmuutto ei kuulu julkiseen talouteen.
B, 11.5. 2010: Tiitisen kaverilista.
B, 10.7. 2010: Vaarallinen kritiikki.
B, 24.7. 2010: Rikkaan arvo yhteiskunnalle.
B, 30.11. 2010: Julkinen valta salaisen vallan kulissi.
B, 12.2. 2011: Lipponen tilivelvollinen poliitikko.
B, 20.2. 2011: Varokaa heikkoja paikkoja.
B, 20.3. 2011: Populistien kyky hallita.
B, 4.6. 2012: Suomi-Inhimillinen vaihtoehto rikkaille.
B, 9.1. 2013: Ehdotus Urpilaisella ja poliitikoille.
B, 13.1. 2013: Sairauden pyhittävät ideologiat ja uskomukset.
B, 16.2. 2017: Rikkaat heikoilla jäillä.
B, 23.3. 2017: Poliitikot eivät tunne pelkoa poliisivartiossa.
B, 5.1. 2018: Poliitikon talousnerokkuus hakusessa.
B, 8.1. 2018: Rikkailla yksinoikeus porsaanreikien metsästykseen.
B, 12.8. 2018: Ovatko kaikki kansanedustajat sairaita?
B, 29.5. 2018: Kun suomalaisten omaisuutta kaupataan, niin.
B, 30.1. 2019: Kansallinen Suomi OY on suomalaisten yritys.

2 kommenttia:

Brainleak kirjoitti...

Ihmiskunnan länsikeskeisyys voi loppua vain siten, että joku muu alue kasvaa sivistyksessä, tieteessä ja kosmologiassa (sisältää myös Jumalan A:sta O:hon) länsimaita korkeammalle.

Länsikeskeisyys on hyvin harhaanjohtava termi, koska kyseessä sivistyskeskeisyys.

Ihmisten pitäisi olla jo niin sivistyneitä, että he ymmärtäisivät, miten kaikilla roduilla on ollut vähintään yhtä paljon aikaa kehittää tiedettä, filosofiaa ja uskontoa. Ei pidä syyttää valkoista heteromiestä siitä, että muut rodut ovat jääneet nautiskelemaan päärynäpuun alle hokemaan ikivanhoja uskomuksiaan. Minä syytän mieluummin muita rotuja siitä, että he ovat olleet älyllisesti laiskoja ....

Vain tyhmät vaativat länsimailta pois keskeistä asemaa, koska mitä heillä on tarjota tilalle. Kiinanko, joka on kopioinut Länneltä niin poliittisen ideologian (marxismin) kuin tieteenkin, puhumattakaan teknologiasta, joka ei kismitä ainoastaan Donald Trumpia vaan myös minua.

Brainleak kirjoitti...

Jos poliitikoita ei saada pois eliitin joukoista, niin silloin se on yks' ja hailee, mitä kansa vaatii, että esimerkiksi vanhusten hoitoon tulisi jotain järkeä ja tunnetta.

Ja poliitikoita ei voida saada pois omasta pullostaan kuin vaatimalla heitä elämään juuri sillä perustulolla, jolla he vaativat köyhää kansalaistakin elämän onnellista elämää.
Miten kummassa joku voi olla niin pölvästi, että luulee rikkaiden poliitikkojen ymmärtävän, millä vähimmäissummalla ihminen pystyy elämään onnellista elämää, jos poliitikot itsekin tarvitsevat siihen 10000 euroa kuukaudessa, plus kulukorvaukset, plus kokouspalkkiot, plus etuoikeudet, plus puolen vuoden lomailu ja niin edelleen ---- ja veronmaksajien laskuun, kiitoksia niin saamarin perkeleesti.


Ootteko te ihan oikeesti noin vitun typeriä, vai miten kauan te haluatte leikkiä rikasta ja köyhää? Palauttakaa poliitikot takaisin kansalaisiksi, nin silloin olette ratkaisseet lopullisesti kaikki ongelmat.