Jokainen oppi, jota ihmisille tarjotaan, on harhaoppi. Jokaisella ihmisellä on persoonallisuus, eikä ole olemassa tässä maailmassa eikä missään muualla ketään toista, joka olisi kopio toisesta. Tämä seuraa suoraan järjestä, eli siitä tosiasiasta, että joka ikinen ihminen on tarpeellinen kokonaisuudelle; yksikään ihminen ei ole korvattavissa; jokaisella ihmisellä on ainutlaatuinen elämäntehtävä, jota kukaan muu ei voi suorittaa. Kukaan ihminen ei voi todistaa, että joku ihminen ei ole tarpeellinen omana itsenään. Rikkaat tosin julistavat, että vain verotettavaa työtä tekevät ovat tarpeellisia, mutta heitä on aina liian vähän.
Jos näin ei olisi, niin silloin me eläisimme maailmassa, joka näyttää juuri siltä, jossa me elämme. Nykymaailmassa hallitusherrat opettavat, että ihmisellä ei ole mitään itseisarvoa; jokainen kansalainen on syntynyt ainoastaan taloutta varten, jotta rikkaiden ei tarvitse edes sormeaan liikuttaa tarpeidensa eteen, tarpeidensa, joita yksikään rikas ei koskaan pysty tyydyttämään.
On siis järjellä ajatellen täydellinen mahdottomuus, että voisi olla jokin oppi, joka sopisi useamman kuin yhden ihmisen elämän ongelmien ratkaisemiseksi. Persoonallisuuden tosiasian läsnäolossa sekä uskonnot että psykologiat tulevat aina epäonnistumaan elämän onnen luomiseksi. Psykologit tosin kiistävät, että ihmiset olisivat aidosti erilaisia, koska se ei lainkaan sovi siihen psykologis-uskonnolliseen ajatteluun, että on olemassa oppeja, jotka sopivat kaikille. Sillä sekä psykologia että uskonnollisuus pitävät ihmisiä massana, missä puhe yksilöllisyydestä on vain kaunis idea, jolla yritetään peittää se tosiasia, että psykologit ovat aivan tavallisia vallanhimoisia tieteen pappeja, jonka aseman avulla psykologit luulevat olevansa kaikkia muita parempia.
Edellinen huomataan siitä, että psykologien on täysin mahdotonta olla tasavertainen toiselle kumppanille --psykologina. Vain kaksi ihmistä, ilman titteleitä, voivat tuntea olevansa täysin samanveroisia ihmisinä. Mutta sekä psykologi että pappi eivät voi mitään muuta kuin julistaa omia opillisia totuuksiaan yläviistosta, - jota he eivät voi kuitenkaan tunnustaa, koska joku voi olla tittelin kipeä vuorovaikutustilanteessa vain epärehellisenä.
Rehellinen ihminen ei tarvitse eikä kaipaa mitään sellaista, joka asettaisi hänet eriarvoiseen asemaan. Eittämättä mikä tahansa titteli toimii kuitenkin juuri niin, että se estää ihmistä näkemästä toisessa ihmisyyttä.
Yrjö Kallisen kerrotaan kertoneen, miten hän yhden kerran näki toisen ihmisen. Sitä näkemisen hetkeä hän kutsui heräämiseksi, ja siksi Kallinen puhui ihmisistä unissa kävelijöinä, jotka eivät lainkaan näe toiseuksissa olevaa ihmisyyttä, eli sitä olemusta, josta me kaikki olemme osallisia, mutta kukin persoonallisella tavalla.
Tuon psykologian harhalistan yhdeksäs kohta kertoo, miten teini-iän kapinointi ei olisikaan geneettinen, vaan kulttuurinen... Totta himputissa se ei ainakaan ole geneettinen, koska sen sanoo jo järkikin. Mutta se ei johdu kulttuuristakaan, vaan sen yksinomainen syy johtuu rikkaista, kuten kaikki muutkin ihmiskunnan ongelmat johtuvat yksin rikkaista.
Sota Darfurissa näyttää meille pelkistettynä, mihin miesten vallan himo johtaa; Tsadissa sanotaan olevan kymmeniä puolueita. Mutta ne ovat ainoastaan heimojen ja klaanien päälliköitä, jotka kilpailevat vallasta. Myös jokainen länsimaalainen puolue on kehittynyt vastaavista klikeistä, joita nyt tavataan keskisessä Afrikassa, joka on meitä kehityksessä ainakin tuhat vuotta jäljessä: Tsadilainen puolue koostuu muutamasta miehestä, joilla on itsetunnon korvikkeena aseita, joita he ovat häikäilemättömästi käyttäneet ihmisiin, saadakseen heidät "puolelleen", eli pelon valtaan...
Tsadissa suurin osa ihmisistä ei koskaan ole äänestänyt. Jos ja kun Tsad "kehittyy" ns. demokratiaksi, niin se johtaa siihen, että muutama klikki on jakanut vallan keskenään, ja säätänyt valtansa osoitukseksi perustuslain, jolla he siunaavat oman valtansa. Sillä tavoin Tsadiin syntyisi tilanne, missä joku kompensoisi vallasta osattomaksi jäämistään ryhtymällä opillistamaan esimerkiksi nuorison käyttäytymistä, jolloin hän julistaa omasta puutteestaan johtuvaa oppiaan psykologisena totuutena tietyistä ihmisistä. Ja muut vallanhimoiset, mutta rikkaiksi haluavat uskovat kaiken sen paskan, koska rikkaat ja rikkaiksi haluavat eivät koskaan voi olla rehellisiä eivätkä siten pysty avoimeen ja vapaaseen ajatteluun.
Länsimaalainen puolue koostuu myös harvoista puolueuskovaisista, joilla on aseen sijasta lakikirja, jolla he julistavat, miten heidän valtansa on laillista valtaa. Mutta sellaisen vallan ylläpitäminen edellyttää aina pelottelua, ja koska ihmiset tottuvat hyvin helposti jo esitettyyn pelkoon, niin siksi pelottelun täytyy koko ajan etsiä yhä kauhistuttavampia muotoja, --jotta vallanhimoiset voisivat julistaa, miten kansa tarvitsee vallanhimoisia... Terrorismilla pelottelu on vain välivaihe kolmanteen maailmansotaan...
Samoin myöskin psykologit joutuvat jatkuvasti etsimään yhä hienostuneempia tapoja, joilla valtiovallasta osattomaksi jääneet, rikkaiksi haluavat psykologit voivat todistaa olevansa tarpeellisia valtiolle, jotta heidän leipänsä olisi turvattu. Juuri tästä syystä yksikään psykologi ei voi koskaan psykologisoida rikkaiden rahanhimoa sairaudeksi, koska jokainen psykologi on valtion korkeapalkkaisessa suojatyössä... Sillä rikkaat laillistavat vain sellaiset palkan arvoisiksi psykologeiksi, jotka eivät esitä mitään negatiivista rikkaista säilyttääkseen uskottavuutensa rikkaiden silmissä, turvatakseen elantonsa.
On helposti huomattavissa, miksi psykologit voivat tuottaa vain uskonnollistyyppisiä oppeja, sillä uskonnollisuus on juuri se, jolla rikkaat hallitsevat. Jos ihminen laukoo totuuksia psykologioista, niin hän ei kelpaa psykologiksi eikä varmastikaan poliitikoksi, koska rikkaat mielistyvät vain sellaisiin, jotka haluavat rikkaiksi.
Psykologeilla kestää opin harhaisuuden esille tulosta kymmeniä vuosia ennen kuin he voivat puhua siitä kiihkottomasti, --joka on tismalleen sama periaate, jota ihmiset käyttävät vaikkapa kansalaissodasta toipumiseen. Tästä syystä yksikään psykologi ei voi arvioida oikein nykyhetken psykologisia oppeja, vaan siihen tarvitaan aina ulkopuolista -tai aikaa. Erityisesti tiede ja uskonto tarvitsevat myös vapaata ajattelua, jota opilliset kuitenkin kutsuvat huuhaaksi, sillä opilliset eivät voi sietää vapautta.Jokainen palkanvaatija omaa saman asenteen kuin kuka tahansa rikas, koska yksikään rikas ei koskaan ole tarpeeksi rikas; jokainen rikas elää ainaisessa köyhyydessä, eli puutteessa, koska rikkaan asenne aiheuttaa maailmaan kaiken sen köyhyyden, jonka rikkaat ovat ulkoistaneet köyhiksi.
Köyhällä ja rikkaalla ei ole laadullista eroa, vaan vain määrällinen eroavuus --rahalla mitattuna. Rikkaat ja rikkaiksi haluavat; palkanvaatijat käyttävät ainoastaan rahaa kaiken mittana, jolla he jopa mittaavat sen, kuka on köyhä. Uskokoon ken tykkää, mutta minusta sen on kiistaton osoitus järjen köyhyydestä mitata jotakin rahalla. Ja se on rikos ihmisyyttä vastaan mitata ihmisen ominaisuuksia rahan määrällä.
Rikkaiden periköyhyydestä ovat osallisia myöskin psykologit, sillä he voivat toimia valtion siunaamina viroissaan vain niin kauan, kun he näkevät vallanhimoiset terveinä. Koska psykologit eivät pysty näkemään ongelmien todellista syyllistä, niin siksi he eivät voi mitään muuta kuin tuottaa mielikuvituksellisia oppejaan ihmispsyykeestä, joka ei millään tavoin eroa kivikauden miesten tavoista.
Yhteiskunnasta tulee vasta sitten sivistynyt, kun sen jäsenet ymmärtävät, ettei kukaan toinen voi määritellä heidän psyykettään tai jumalasuhdettaan. Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa on tasan yhtä monta uskontoa kuin on jäsentäkin. Ihminen toki voidaan saada yhdestä riippuvuudesta toisen alle, mutta riippuvuuden vaihtaminen ei paranna sitä perussyytä, joka estää ihmistä olemasta itsessään viisas, sivistynyt.
Jo uskonnonvapauslaki sen sanoo, että ihminen ei ole vapaa, jos hän ei usko omaan, henkilökohtaiseen uskontoon, vaan väittää, että hän on vain massaa jollekin (psykologiselle) opille, johon hän ei itse ole vaikuttanut. Opillisuus todistaa aina älyllisestä laiskuudesta, on sitten opillisuus oppien rustaamista tahi niihin uskomista. Oppeja voivat rustata vain oppiin uskovaiset, eli uskonnollismieliset.
Suurin psykologian harhaoppi on kaikkien psykologien alitajuntainen kirjoittamaton oppi siitä, ettei rikkaita voi mitenkään psykologisoida. Koska sitä oppia ei ole kirjoitettu, vaan se on jokaisen psykologin korvien välissä, niin siksi meillä on jumalaton määrä erilaisia psykologisia oppeja, joissa ei lainkaan käsitellä ihmisenä olemista nyt ja tässä, vaan he luovat kaikenlaisia projektioita kuten paras kommunisti, ja joiden harhaisuus tulee esille vasta ajan myötä.
Kuvittele itse, miltä tuntuisi, jos jalassasi on pieni vaalea arpi ja lääkärit päättävät, että sinut pitää parantaa siitä arvesta --avaamalla se! Psykologit kuitenkin pyrkivät parantamaan ihmisen repimällä auki jo parantuneita mielen arpia. Tai vaatimalla ihmisiltä vihan, sairauden, surun tuntemuksia...
On kuitenkin olemassa matemaattinen lauseke, jota soveltamalla huomataan, että psykologien oppien harhaisuuden taso on vakio; kun nykyiset opit havaitaan harhaopeiksi, niin psykologit ovat jo rustaamassa seuraavaa sukupolvea varten uusia, entistä hienosyisempiä harhaoppeja.
Naisen asema alkukantaisessa yhteiskunnassa
The Loose Screw Awards
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti