sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Rikos, suunnittelu ja tunteet, Osa 1

Suomessa sanat ovat tärkeitä -poliitikoille. Mutta rikollisten annetaan täysin vapaasti suunnitella rikoksia, eikä siinä ole mitään tuomittavaa.

Uskonto ja puolue ovat valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Ihmiset ovat valtiolle täysin toisarvoisia. Miten monta kertaa aivan viime vuosinakin naisen puolet ovat yrittäneet hakea turvaa poliisilta, mutta poliisi on täysin tylysti sanonut, että painu kotiin siitä mankumasta. Ja sitten poliisi on joutunut hakemaan valittajan pois vanhasen tuppeensahatuilla laudoilla.

Otetaan vaikkapa tuo Halla-Aho. Hän ei edes suunnitellut rikosta, kunhan vaan puhua pälpätti ja kirjoitti niitä julki. Valtiovallan mielestä tuollainen kritiikki on kaamea rikos...

Mutta toisaalla poliisi saa seurata vierestä, kun esimerkiksi miehet puhuvat, miten vaimo on heillä hellan ja nyrkin välillä, tai miten mies tappaa vaimonsa, niin siihen ei saa mitenkään puuttua! Uskonnot ja erityisesti valloitususkonto on valtiovallalle pyhä asia, mutta oman maan kansalaiset eivät ole!

Muslimeja tai Raamattu-uskovien Jumala-käsitystä ei saa kritisoida, mutta jos kritisoi, niin siitä on tehty rikos, jolle on määrätty sanktiot, mutta oman maan kansalaisia ja heidän omaisuutta kohtaan saa täysin vapaasti suunnitella mitä hirvittävyyttä tahansa, eikä poliitikoiden mukaan poliisille saa antaa lupaa vetää sellaisia turpaan!

Voisiko joku poliitikko vastata, miten vaikka Halla-Ahon sanat vahingoittivat ihmisiä? Ovatko muslimit todellakin niin primitiivisellä tasolla, että heiltä ei ole lupa odottaa itsehillintää, vaan poliitikot ovat luoneet ihan lain, jonka mukaan muslimeilla on laillinen oikeus vetää itse herne nenuunsa -- ja syyttää siitä muita (Kts. Osa 2)?

Tiedättekö te poliitikot, että kukaan ei voi mennä toisen aivoihin vääntämään ihmisen tunnemoodia loukkausasentoon, vaan jokainen ihminen tekee sen ihan itse? Jos tämä vaikuttaa teihin loukkaavasti, niin silloin te todistatte ainoastaan, että tämä on teitä voimakkaampi?
Pyhäjärvellä Poliisi ei voinut estää pankkiryöstäjiä toteuttamasta tekoaan, koska laki sanoo, että rikolliset saavat puhua mitä tahansa. Laki siis turvaa rikollisille täydellisen sananvapauden. Kyse on siitä, että mitä tekoa Halla-Aho suunnitteli? Miksi Halla.-Ahon ei annettu toteuttaa tekoaan, vaan hänet tuomittiin jo puheistakin?
Ei voi muuta sanoa kuin sitä, jota olen aina sanonut, että poliitikot eivät pysty ajattelemaan --koska poliitikoille kaikkein tärkeintä on sokea usko puolueen ideologiaan. Kukaanhan ei voisi uskoa johonkin tiettyyn ideologiaan, jos tai kun hän ajattelisi asiat ihan itse.


Blogi: Puolue uskontona
Blogi: Rikos, suunnittelu ja tunteet, Osa 2

Ei kommentteja: