Mielikuvitusta arkkitehtuuria konsensusta

Aamulla 12. kesäkuuta 2016 katselin France24:sta. Kello seitsemän jälkeen sieltä tuli ihmeellinen juttu yhdestä ranskalaisesta postimiehestä, Joseph Ferdinant Chevalista, joka oli yksin rakentanut käsittämättömän upean linnan. Otin siitä kuvia ja etsin sitten netistä tietoa.
Wikipediassa on Ferdinantin oma tarina, miten ja miksi hän aloitti linnan rakentamisen:

I was walking very fast when my foot caught on something that sent me stumbling a few meters away, I wanted to know the cause. In a dream I had built a palace, a castle or caves, I cannot express it well... I told no one about it for fear of being ridiculed and I felt ridiculous myself. Then fifteen years later, when I had almost forgotten my dream, when I wasn't thinking of it at all, my foot reminded me of it. My foot tripped on a stone that almost made me fall. I wanted to know what it was... It was a stone of such a strange shape that I put it in my pocket to admire it at my ease. The next day, I went back to the same place. I found more stones, even more beautiful, I gathered them together on the spot and was overcome with delight... It's a sandstone shaped by water and hardened by the power of time. It becomes as hard as pebbles. It represents a sculpture so strange that it is impossible for man to imitate, it represents any kind of animal, any kind of caricature.
I said to myself: since Nature is willing to do the sculpture, I will do the masonry and the architecture

Daily Mail, 20.3. 2015: Labour of love! French postman spends 33 years building impressive PALACE from pebbles collected on his route
Wikipedia: Lisää ympäristövisionäärejä

Olen aiemmin löytänyt netistä Edward Leedskalnin tarinan miehestä, joka yksin rakensi korallikivistä linnan, joka nykyisin tunnetaan Coral Castle-turistinähtävyytenä. Maailmassa on pari muutakin kivilinnaa, jotka ovat yhden ihmisen rakentamia.

Pasilan kivilinnaa

Kun katselin Ferdidantin tekemää linnaa, minulle tuli semmoinen ajatus, että vain yksittäinen ihminen pystyy luomaan jotain ihmeellistä.
Jos jotain rakennusta tai mitä tahansa teosta alkaa tekemään kaksi tai useampia, niin silloin luomuksesta ei voi tulla mielikuvituksellista. Yksittäisen luovan ihmisen ei tarvitse tehdä kompromisseja, kun taasen ryhmätekeminen on aina kompromissi.


Kompromissin ideaali on suora viiva.
Kuutio on kompromissin korkeimmuus.

Nykyarkkitehtuuri on kroonista kompromissia. Arkkitehdit eivät enää uskalla käyttää mielikuvitustaan, josta johtuu, että he rakastavat viivotinta yli kaiken. Arkkitehdit ovat himoriippuvaisia kompromisseista, joka saa heidät piirtämään vain laatikoita. Jos joku arkkitehti haluaa laatikkoonsa hieman yksilöllisyyttä, niin hän piirtää laatikon kylkeen jonkun suorasivuisen törön, jota sitten koko kansa ihailee, miten ihmeellisen hienosti se töröttää laatikosta.

Joukkovoimalla voidaan rakentaa korkeintaan mahtipontisia ja massiivisia rakennuksia, mutta jos rakennukseen halutaan mielikuvituksellisuutta, niin silloin valta pitää antaa yksilöille. Tästä esimerkkini käyköön vaikkapa Pohjolan talo Helsingin Aleksanterin kadulla. Siinä yhdistyy sekä (pienimuotoinen) mahtavuus että yksilöllinen mielikuvitus.

Nykyään poliitikot ja arkkitehdit eivät uskalla antaa kellekään yksikölle oikeutta piirtää taloihin mitään niin hienoa, mitä Helsinginkin vanhojen rakennusten julkisivuissa on. Kaikki mukamas maksaa, mutta sitten voidaan kysyä, miten kummassa Impivaaran aikaan oli mahdollista rakentaa niin kauniita rakennuksia, että turistit kuvaavat vain niitä vanhoja taloa ja jättävät näiden nykyisten arkkitehtien luomukset omaan arvoonsa.

Tajuaako nykyihminen, että kun rakennukset olisivat itsessään WAU-arkkitehtuuria, niin silloin se on ihan se ja sama, mitä WAU-talon sisäseinille ripustaa, koska ulkoseiniä kuvataan kumminkin paljon enemmän. Blogi, 27.7. 2015: Turistien kuvauskohteet

Puolueideologia on pienen jengin kompromissi ammoin eläneen ihmisen ajatuksista.
Myös politiikka ja sitä myötä koko yhteiskunta edistyisi kovasti, jos vain sallittaisiin yhden ihmisen näkemyksiä ja ei pidettäisi konsensusta parhaimpana politiikan tekona. Valistunut diktatuuri on mielestäni kaikkein parhain hallitusmuoto.

Pasilan kivilinnan esihistoriaa
Jo melko varhain, ainakin teinistä saakka muistan nähneeni unia, missä olin metsässä. Usein Unimetsä oli pelkkää kalliota, jolla oli mukava tehdä uniloikkia. Samainen uni seurasi minua, vaikka muutin usein ja vaihdoin paikkakuntiakin.
Muistan lapsuudesta Saimin kallion ja Lindellin kallion, joilla leikittiin usein. Ajattelin, että ne unet ovat jäännöskuvia lapsuuden maisemista, mutta kun ne unet vain lisääntyivät ja niistä alkoi tulla selkounia, ajattelin, että pitäisikö mun sittenkin lähteä Saiminkalliolle katsomaan, mikä siellä on sellaista, että unitajunta sitä esittää yhä uudestaan ja uudestaan. Kallioisessa Unimetsässä ollessani usein uni päättyi siihen, että Unimetsän kaakkoiskulmaan tuli valtava tulva. Se oli huikea hyökyaalto, joka peitti kaiken alleen. Kun sitten vihdoin päädyin tapahtumainkulun seurauksena Pasilan metsikköön, niin ne unet loppuivat.

Blogi, 26.7. 2015: Rumaa arkkitehtuuria
Blogi, 12.7. 2014: Baalbekin kadotettu viisaus
Blogi, 27.6. 2014: Kivilinnat valkoisten rakentamia