perjantai 22. heinäkuuta 2022

Suomi OY

 Ääliöt onnittelevat itseään, miten tärkeää oli päästä sopuun Uniperista, kun tavallinen suomalainen ei olisi koskaan voinut edes kuvitella lähtevänsä lypsämään saksalaisia.

Samoin kuin yksikään vähänkään järkevä suomalainen ei ikinä olisi voinut ajatella, että hänen pitäisi maksaa sähköstä sellaisille tahoille, jotka eivät ikinä ole kehittäneet Suomen sähköistämistä, ikään kuin suomalaisilta olisi yhtä äkkiä loppunut kyky kehittyä, eli taantua joksikin vitun kehitysmaalaiseksi, josta on ääliövaltioille hyötyä vain maksajana.

Suomen sähkö- ja digiverkkojen ja Suomen infran myyjät pitää asettaa syytteeseen maanpetoksesta ja rikoksesta ihmisyyttä vastaan, koska on kauhistuttavaa, että suomalaisia pidetään täysin kehityskyvyttöminä ihan vaan siksi, että sillä verukkeella Suomi voidaan myydä kelle tahansa roistolle.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niin pitää.
Samalla pitää myös palauttaa kuolemantuomio.

Olavi Koskela kirjoitti...

Semmonen lakimuutos olisi saatava aikaan, että valtionyhtiöiden toimarit ja muut dirikat ovat vastuussa tekemistään tappioista myös henkilökohtaisella omaisuudellaan. Pistäisi ehkä pikkuisen tarkemmin ajattelemaan minkälaisia johdannais- ja muita riskejä on syytä ottaa. Tämä olisi oikeudenmukaisempaa sikälikin, että hyvin hoidetusta hommasta hyvät tienestit, ja persiilleen menneestä maksat (ainakin osan) itse. Nythän härskit tienestit saa meni niin tai näin.

Ari Savolainen kirjoitti...

Pasilan kivilinna VR360 kuvat


https://www.facebook.com/photo/?fbid=10225052906722821

https://www.facebook.com/photo?fbid=10225052897922601

https://www.facebook.com/photo/?fbid=10225052890522416



YT Ari Savolainen