Jos pyytäisin tekoälyä suunnittelemaan talon, jonka pitäisi kestää vähintään tuhat vuotta, niin mitä luulette, kopioisiko se Finlandiatalon? Tekoäly on kuulemma hyödyllinen siinä, että se lajittelee nopeasti valtavan määrän dataa. Mutta. Edes se ei voi olla korkein arvo tekoälyn CV:ssä, koska kyse on vain ajasta. Kun ihmselle annetaisiin aikaa, niin hän varmasti pystyisi tuhannessa vuodessa parempaan kuin tekoäly sekunnissa.
Ensimmäisessä lauseessa kysyin, pystyisikö tekoäly luomaan kestävämmän rakennuksen kuin ihminen. Siihenkin on vastaus, että mikään tekoäly ei pysty luomaan mitään parempaa kuin ihminen, koska jo nyt ihmiskunnalla on historia, joka todistaa, että kun vain ihminen käyttäisi viisautta, niin hän pystyisi tänä päivänä rakentamaan vaikka miljoona vuotta kestävän Finlandiatalon, ilman, että sitä pitäisi koskaan korjailla.
Siitä olen toki samaa mieltä, että yhden yksikään poliitikko, insinööri tai arkkitehti ei tänä päivänä pysty mihinkään muuhun kuin typeryyteen, josta todisteena on juuri se, miten Finlandiatalon ei anneta rapistua samaan tahtiin kuin vaikkapa Luxorin on annettu rapistua jo kolme tuhatta vuotta, eikä siellä vieläkään havaita kuin vain typerien ihmisten vimmaisuutta
Alla oleviin ajatuksiin ei ole tarvittu tekoälyä, joten jos haluatte olla älystä osallisia, niin se on ihan teistä kiinni, Facebookista suoraan kopioitu:
FINLANDIATALON MUISTOKIRJOITUS 🙁
Tänään jälkidigissä hehkutettiin tekoälyä, miten se esimerkiksi säästää miljardeja, kun se voi lajitella tietoa sekunneissa. Mutta.
Väitän, että ihminen voisi säästää triljoonia, kun vain ihminen tekisi kaiken mahdollisimman hitaasti ja järkevästi.
Otan yhtenä pienen pienenä esimerkkinä vaikka Finlandiatalon. Jos vain sen suunnittelija oli omannut edes sinapinsiemenen verran järkeä, niin hän olisi suunnitellut sen ulkoseiniin suomalaista graniittia, vähintään metrin paksuista graniittia. Kun sellainen talo olisi valmistettu, niin sen jälkeen suomalaisten ei olisi tarvinnut eikä tarvitsisi kunnostaa sitä lähimpään kymmeneen tuhanteen vuoteen.
Huomaatteko, mikä ero siinä on viisaan ihmisen ja tekoälyn välillä?
Nyt Finlandiatalon seiniin on laitettu miljardeja, materiaaleihin vähintään miljardi ja työmiesten palkkoihin myös vähintään miljardi.
Mikä onnettomuus se onkaan ollut Suomelle, että tuiki tärkeitä rakennusmiehiä pitää työllistää jonkun typerän arkkitehdin jumaluuden koristamiseksi. Tähän mennessä pelkästään Finlandiatalon korjailuun on kulutettu satoja tuhansia miestyötunteja -- ja ajatelkaa, jos nuokin rehelliset miehet olisivat Finlandiatalon korjailun sijasta saaneet kuluttaa omaa arvokasta elinaikaansa johonkin järkevään toimintaan.
On täysin anteeksiantamatonta, että kaiken hiton arkkitehdit ja poliitikot vaativat tavallisia ihmisiä korjaamaan huippupalkattujen tomppelien jälkiä. Laita arkkitehti asialle ja laita hänen peräänsä vuosisatojen ajan rakennusmiehiä tuhlaamaan oman kallisarvoisen elinaikansa typerien ihmisten järjettömien juttujen ylläpitoon.
Muistakaa. Oikeista kivistä tehtyä kivirakennusta ei tarvitse ylläpitää, mutta poliitikoiden typeryys on juuri siinä, että he jumaloivat vain sellaisia arkkitehtejä, joiden piirtämien rakennusten kunnossapitoon pitää jatkuvasti synnyttää uusia ihmisiä, joilta siten on riistetty mahdollisuus omaan elämään.
PS. Äänestäkää edelleen niitä tomppeleita, jotka eivät näe vuorille mitään muuta käyttöä kuin pilkkoa ne onnettoman pieniksi kiviksi, jotka eivät kertakäytön kelpaa edes uusiokäyttöön.
Väitän, että poliitikoiden typeryyden tähden maailmaan tarvitaan joka vuosi miljoonittain lisää ihmisiä, joiden ainoaksi elämäntehtäväksi poliitikot ovat suunnitelleet typerien suunnittelijoiden töiden korjausta. Jos vain esimerkiksi Finlandiatalosta olisi otettu opiksi, niin sen jälkeen Suomeen ei olisi tehty yhden yhtäkään taloa, joiden seinien koriteensa olisi laattoja. Nykyään poliitikko olisi täältä katsoen kaukaa viisas vaatiessaan kaikkien koristelaatoilla ja koristelaasteilla peitettyjen rakennusten ehdotonta purkamista. Ihminen ei voi olla viisas, jos hän tekee jotain, jonka korjailuun ja ylläpitoon muiden pitää kuluttaa kallisarvoista elinaikaansa. Tokkopa arkkitehtikaan yltää edes tekoälyn viisauteen, jos hän jo lähtökohtaisesti arvelee, että hänen luomuksensa ei pysy kymmentä vuotta kauempaa, jos maailmaan ei syntyisi lisää korjausmiehiä.
Nykyarkkitehdit vaativat, että heitä ei muisteta monumentaalisesta rakentamisesta, vaan vain siitä, miten monta sataatuhatta ihmistä piti tuottaa maailmaan vain siksi, että heidän umpisurkeat kyhäelmänsä säilyisivät edes seuraavan sukupolven tyhmien otusten kiljunnan kohteiksi. Ja poliitkit nauravat partaansa, kun saavat ääniä juuri niiltä,. jotka eivät pysty arvostamaan ajattomia rakenteita, kuten kiveä ja jumaluutta.
2 kommenttia:
Hyvät viisaat. Kumotkaa minut, koska juuri sitä minä haluan. Tuhotkaa minun ajatteluni, jonka mukaan esimerkiksi pelkästään Suomeen on pitänyt tuottaa satoja tuhansia ihmisiä vain sitä varten, että teidän, juuri teidän, suuresti jumaloimien arkkitehtien monumentit säilyisivät edes kaksi kymmentä vuotta kunnes te jälleen vaaditte Suomeen ihmisiä, joiden ainoana elämäntehtävänä pitäisi olla typeristä typerimpien arkkitehtien luomuksien säilyttämien seuraavan sukupolven itsellisyyttä halajien ihmisten riesaksi.
Milloin, oi milloin te kyykäärmeen sikiöt tajuatte, että yhdenkään maailmaan syntyvän ihmisen elämäntehtäväksi ei saa asettaa mitään muuta kuin itsensä toteuttaminen! Olen tietoinen siitä, että te pystytte helposti aivopesemään ihmiset jo lapsesta asti siihen luuloon, että he eivät saa itse olla luovia, vaan heidän pitää millin tarkasti korjailla nykyajan arkkitehtien typeriä luomuksia.
Tiesittekö te saatanan tunarit, että juuri te vaaditte kansalaisilta samaa ehdotonta kuuliaisuutta, mitä vaikkapa talibaanit vaativat lapsiltaan. Minkä hiton tähden yhdenkään ihmisen pitää arvostaa sellaista, joka ei kestä ilman kunnossapitoa edes kymmentä vuotta? Voi helevetin helewetti, mitä saatanan typeryksiä poliitikot haluavat kasvattaa.
Suomeen ei tarvittaisi yhden yhtäkään maahanmuuttajaa, työtä varten, kun vain huippupalkatut ajattelisivat viisaasti. Suomi kärsii työvoimapulasta vain siksi, että täällä tehdään sutta ja savea, jota pitää korjailla.
Jokainen pystyisi, ainakin opetettuna, varmasti ymmärtämään. että kun vain joka ikinen rakennus tehtäisiin paksuista kivistä, niin silloin niiden kunnostamiseen ei tarvittaisi lainkaan työntekijöitä, vaan nekin ihmiset, jotka tyhmien poliitikkojen vallitessa joutuisivat korjailemaan typerien arkkitehtien luomuksia, voisivat viisaiden ihmisten johdolla olla omia itsejään, tarvitsematta edes sekoilla huumeiden kanssa.
Lähetä kommentti