Ei voi kuin ihmetellä poliitikoiden käsitystä palkkatasa-arvosta. Joka vuosi poliitikoiden palkkiot nousevat enemmän kuin mitä vientialoille tulee. Poliitikot eivät koskaan halua palkkatasa-arvoa vaikkapa hoitajien kanssa, koska poliitikoiden mukaan se on luonnonlaki, että heille kuuluu jatkuvasti yhä suurempi osuus verovaroista kuin mitä vientialojen työntekijöille kuuluu ulkomaankaupasta.
On täysin selvää, että poliitikoiden ymmärryksen mukaan ihmiset kuuluvat ikuisesti eri tulonsaajaryhmiin. Yksikään poliitikko ei ikinä haluaisi sitä, että kansanpalvelijat tiputettaisiin samalle palkkatasolle vaikkapa siivoojien kanssa, koska poliitikoiden ainoa työ on räksyttää kaikkien muiden puolesta, mutta ikinä yksikään poliitikko ei pysty vertaamaan omaa tulotasoaan vaikkapa laivahitsaajan tilinauhaan.
Koska poliitikoiden mukaan juuri poliitikoiden pitää kuulua siihen kansanryhmään, joka kaivaa palkkakuoppaa vain muille, niin on aivan käsittämätöntä typeryyttä, miksi poliitikot ylipäätään ovat keksineet julistaa tunkionsa laelta kansalle, että kaikki muut ovat ikuisessa palkkakuopassa paitsi poliitikot, jotka ovat jopa säätäneet lailla, että he eivät itse suinkaan korota omaa elintasoaan, vaan siitä vastaa erittäin kallispalkkaiset palkkiotoimikunnan jäsenet, joiden ainoa tehtävä on korottaa joka istunnossaan poliitikoiden palkkioita enemmän, mitä vientialoille koskaan voidaan luvata.
Jopa Tytti Tuppurainen olisi edes hiukkasen uskottavampi pillittäessään ikuisesta palkkakuoppasta, jos hän ihan itse joka puheenvuorossaan esittelisi kaikille oman tilinauhansa.
Odotan edes sen verran ymmärrystä poliitikoilta, että he ovat kahmimassa samoja valtion jauhoja, joiden riittävyyttä he pillittävät, jos niitä pitäisi jakaa kuntien työntekijöille. Poliitikot eivät tuota mitään vientituloja, vaan he ovat ainoastaan syömässä siitä kuormasta, jota Suomeen saadaan niiltä yrityksiltä, joiden tuotteita ostetaan ulkomaille. Erityisen inhottavasti on sanottava, että reilu kymmenen vuotta sitten poliitikot luulivat voivansa myydä ulkomaille suomalaista kouluosaamista, josta poliitikoiden mukaan oltaisiin saatu Suomelle ikuinen rahasampo, mutta senkin poliitikot tuhosivat, koska poliitikot eivät pysty käsittämään, että uusista ideoista voivat vastatata vain vapaat kansalaiset. Poliitikot siis oikeasti kuvittelivat, että yhtenäis-Suomen luoma koululaitos olisi puhtaasti poliitikoiden sorvaama himmeli...
Juuri tänä aamuna nautin siitä, kun AamuTV:ssä asiantuntijat keskustelivat. Siinä ei puhuttu lainkaan politiikkaa, vaan puhe oli pelkkää asiaa. Poliitikot eivät koskaan pysty puhumaan asiaa, koska heidän pitää miellyttää vain niitä, jotka ovat yhtä typeriä kuin hekin ovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti