Avaruus on Jumalan hengitysilmaa. Mieli on Jumalan päivätajunta. Ihmislapsi on kuin linnun poikanen, joka pomppii ja törmäilee opetellessaan lentämään ilmakehässä. Mielen avaruus on ihmiselle samaa mitä ilmakehä on linnuille. Ihmisten pitäisi opetella lentämään mieliavaruudessa, mutta miten he voisivatkaan oppia sen taidon, kun aikuisetkin haluavat vain törmäillä ja säntäillä päättömästi mielen pilareita ja seiniä päin,
Ihmislapsi pääsisi kokeilemaan mielensä siipiä, kun vain hänelle opetettaisiin edes logiikan alkeita. Mutta kun ihmiskunnasta puuttuvat mieliavaruuden kondorit ja albatrossit, jotka ihmislapsien yläpuolella liitelisivät uljaasti kaikkien uskomusten, ideologioiden ja aatteiden yläpuolella.
Ihminen ei voi nähdä suurenmoista mielenmaisemaa, kun hän uskoo puolueiseen, diktaattoreihin, pappeihin, ateisteihin, poliitikkoihin, köyhiin, rikkaisiin,... Kaikki sellaiset asiat ovat mieliavaruuden rikkaruohoja, joista ihminen ei pääse irti ellei hän ole valmis lentämään niin sanotussa omassa mielessään, joka ei kuitenkaan ole ihmisen mieltä, vaan se on osa Jumalan paikallista mieltä. Kun ihminen päästää irti opillisuudesta ja uskomuksista, niin vasta silloin hän voi kokea jotain samaa, jota hän koki viimeksi pienenä lapsena, eli vapauden tunteen, vapaus kaikista uskomuksista.
Aikuiselle ihmiselle uskomuksista vapautuminen voi olla kauhistuttava asia, koska silloin hän on kuin linnun poikanen, jonka pitää nuosta omille siivilleen, jotta se pääsisi kokemaan lajilleen tyypillisen elämän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti