keskiviikko 27. marraskuuta 2024

Taiteettoman ihmisen testamentti

 Mielestäni on erinomaista, miten innokkaasti ihmiset maksavat jopa monta kymmentä euroa pääsymaksua museoihin päästäkseen katsomaan seinille teipattuja banaaneja, tai seinälistan vierelle tiputettuja silmälaseja. Ooh ja aah, kuullaan maksavien katsojien huokaisevan, joka huokaisu on tietysti hyvin ymmärrettävää, koska joku ulkopuolinen ei tosiaan voi tietää, huokaisevatko maksaneet The Museon kuluttajat pettymystään vaiko ihastustaan siitä, että banaani mätänee seinällä, koska kaupan hedelmätiskillä itseään suuresti kunnioittava museoiden ja banaanien kuluttaja huokailee, miten kauppiaat ovat kapitalistiroistoja pitäessään vähän mustuneita banaaneja myyntitiskillä.

Oman kappaleensa tähän kirjoitukseen ansaitsisivat myös erilaiset tyhjät taulut tai satoja tuhansia euroja maksaneet värilliset laatikot, puhumattakaan siitä, kun taiteeksi voidaan väittää jopa kuran heittämistä seinälle tai luonnontieteellisesti ruostunutta rautaa. Taiteellisuus on todellakin kehittynyt suurenmoisiin sfääreihin, joiden korkeutta on mahdotonta määritellä siitä, mitä se oli Babyloniassa ja muinaisessa Egyptissä. Ja hyvä niin, koska taiteen kehittymisen suunnasta saadaan tieteellistä tietoa siitä miten tiede on kehittynyt muinaisuudesta täysin siihen suuntaan, mihin sitä silloin jo muinaisuudessa kehitettiin, kun taasen taiteilijoilla ei todellakaan ole mitään kosmoksen määräämää suuntaa, mitä kohden taiteellisuutta pitäisi kehittää.

Luonnontieteilijöillä ei ole mitään vapautta väittää luonnosta mitään sellaista,  mikä ei kuulu luomakuntaan ja kosmoksen perusrakenteeseen.

Sen sijaan taiteilijat yrittävät kaikin tavoin todistella, että ihmisen mieli ei ole osa luontoa, joten siksi taiteilijat katsovat, että heidän ei tarvitse lainkaan välittää mitään taiteen mielellisyydestä ja kauneuden yhteydestä kaikkeen muuhun tosiolevaan. Taiteelta puuttuu tieteeseen olennaisesti kuuluva teoreettisten käsitteistöjen itsensäkorjailu lähemmäksi sitä, mikä on ikuisesti totta.

Uskontojen uskomuksia rajoittavat sentään teologit ja filosofit ja luonnontieteen edistyminen, mutta 1900 luvulle tultaessa taiteilijat katsoivat, että heidän ei tarvitse tekemisissään noudattaa sen paremmin järkeä kuin etiikkaakaan. Taiteilijoiden ainoa ihanne on pelkkä järjettömyys, joka on luisunut hulluuden ulkopuolelle jo kauan sitten, ilman mitään järkeä.

Koska en voi tunnistaa olevani sen koommin uskovainen kuin ateistikaan, enkä ole tiedemies yhtä vähän kuin taiteilijakaan ja politiikkakin on minusta pelkkää huutamista, niin kaikesta siitä huolimatta tai juuri siksi rakensin Pohjois-Pasilaan Kivilinnan, Pasilan vanhan kaatopaikan päälle. Tiesin heti jo  ensimmäisiä kiviä pyöritellessäni, että olen lähinnä hullu, koska eihän kukaan täysijärkinen ihminen voi tuntea mitään muuta kuin hulluutta, jos hän pyörittelisi kiviä hylätyn kaatopaikan päällä.

Näinä kuukausina Pasilan Kivilinna lakkaa olemasta, koska museon seinällä mätänevä banaani on arvokkaampi nykyihmiselle kuin muotoonss artikuloidut ikuisuutta heijastavat kivet. Älkää vaan käykö katsomassa Pasilan Kivilinnan viimeisiä päiviä, koska te arvostatte museon seinille teipattuja järjettömyyksiä ziljoona kertaa enemmän kuin kaupan hedelmätiskillä lojuvaa hyvin kypsää banaania, tai kaatopaikalle perustettua Kivilinnaa.

Mädätköönsä suurenmoisten taiteilijoiden teokset jatkossakin museoiden seiniltä juuri niiden kuluttajien näkömuistiin räkäistyinä limanuljaskoina, joita he eivät pysty poistamaan näkömuistinsa videotaululta, vaikka heille museoiden väliajoilla näytettäisiin näytönsäästäjän tavoin ikuisuutta kohti kurkottavia liikuttavia teoksia, kuten antiikin taide - tai Pasilan Kivilinna.

PS. Tuosta banaanitaiteesta vielä sen verran, että kun asuin Kivilinnassa, niin mieliruokaani olivat hyvin kypsyneet banaanit, joita sain kauppojen jäteastioista ja erityisesti Kauppatorin kahdelta hyvin suurelta jätelavalta, ajalta ennen kuin niiden tilalle tehtiin maanalaiset säiliöt. Kaupasta ostin lähinnä vain kauraryynejä ja kotona Kivilinnassa sitten survoin banaania ryyneihin ja avot, hyvää oli. Alla on kaksi kuvaa Kivilinnasta vuodelta 2003. Asunto oli noin 3x3 metriä, eli aivan riittävän iso ihmisen pesäksi.




1 kommentti:

Brainleak kirjoitti...

Älkää tulkitko sanomaani. En vastusta mitenkään sitä, että ihmisten luovia teoksia tuhotaan. Pasilan Kivilinnallakaan ei ole mitään erikoisoikeutta loputtomaan olemassaoloon. Onhan kirjoitettu, että Jeesuskin kirjoitti vain hiekkaan, koska mikä olisikaan Jumalan pojalle mielekkäämpi kivitaulu kuin aikalaisten mieli. Halusin yllä olevalla miepiteellä vain muistuttaa, miten ennen muinoin taiteeksi kutsuttiin vain sellaista, johon joku ihminen uhrasi koko elämänsä. Taide ei voi olla Jumalan luomaa, kuten banaani tai ruoste ovat, jotka eivät siten voi koskaan ikuisuuteen ojentuneessa ajallisessa mielessä saada taiteellista merkitystä. Tiedettäkin on vain se, mikä pyrkii kohti lopullista totuutta. Jos taiteilijat vain hamuilevat sumussa ilman suuntimia, niin silloin he eivät voi koskaan pyrkiä kauneuteen, koska kauneus ei voi olla irti hyvyydestä ja totuudesta. Uskontojen tehtävä on luoda hyvyyttä, tieteen pitää aina pyrkiä kohti ikuista, koskaan alkamatonta totuutta, eikä taiteilijalla voi olla mitään vähemmän ikuista päämäärää.