On vain päivistä kyse, kun Donald J. Trump alkaa syyttää ukrainalaisia natseiksi. Ukrainalaisten johtajat ovatkin jo nimetty diktaattoreiksi. Oudoksun isosti, mitä natsiporukkaa kaikki amerikkalaiset ovat? En voi kutsua Trumpin amerikkalaisia sivustakatsojia munattomiksi, koska silloin tulisin halventaneeksi Luojan luomaa suvunjatkamismekanismia. Samoin en voi nimitellä munattomia amerikkalaisia esimerkiksi sioiksi, koska siat ovat oman lajinsa aatelistoa.
Nyt nähdään uusinta siitä, mitä tapahtui Saksassa 1930 luvulla. Hyvin harva saksalainen pystyi esittämään vastalauseita sille, miten Hitler päivistä toisiin esitti yhä uusia ja entistä pahempia loukkauksia lähimmäisiään kohtaan.
Nyt kristitty maailma ei halua sanoa mitään pahaa Trumpista, koska Trump selvästikin on juutalaisten puolella, mutta tehden tismalleen samoja tekoja, joita Hitler alkoi tehdä valtaan tuntuaan. Jopa Suomessa Trumpia ylistetään siitä, kun hän haluaa tuhota miljoonia ihmisiä, joita kutsutaan joksikin muuksi kuin juutalaisiksi. Kukaan ei muista samarialaisia.
Tuleva Kristalliyö.
Kun Trump alkaa antamaan aseapua Putinille, niin pian sen jälkeen Putin toteuttaa lupaamansa kristalliyön Ukrainassa. Miljoonia ukrainalaisia tullaan tuhoamaan ja amerikkalaiset natsit heiluttavat Z-lippujaan tukena Putinille, joka oli joutunut natsien hyökkäyksen kohteeksi 24.2. 2022.
Lopullisen maailman sodan loputtua, haluan, että Eurooppa jakaa sekä Venäjän että USA:n sadoiksi pienyhteiskunniksi, missä ihmisiltä on kielletty kaikki muu paitsi tiede, läskisoosi ja Urantia. Nimittäin Urantia kirjassa kerrotaan, että viimeinen maailmansota käydään kahden mantereen välillä, eikä voittaja voi olla Amerikka.
PS. Eurooppa ei enää voi kuulua Länteen, koska Euroopan molemmilla laidoilla on Itä, ja koska Euroopan itäisiä valtoja hallitsee Putin & Putin. Suosittelen, että eurooppalaiset eivät enää asemoi itseään länteen, koska siinä suunnassa valtaa pitää Putin. Tämä tiedonantona sille Itämaan diktaattorille, joka luulee nimekseen Trumppi, mutta se on vain Putinin sylikoiran nimi.
1 kommentti:
Urantian mukaan maailmojen kehitys on sisään päin supistuva spiraali, ja tämä sama laki pätee kaikkialla maailmankaikkeudessa. Ei ole mitenkään vaikeaa tajuta, että miljoona vuotta sitten kehitys saattoi tuntua loputtomalta suoralta, mutta mitä lähemmäksi meidän aikaamme tullaan, niin huomataan, miten muutama sata vuotta sitten tapahtuneet asiat toistuvat lähes sellaisinaan meidän ajassa. Nyt kehityksen spiraali vetää viimeisiä kierroksiaan, kuten huomataan, että maailmaan on tullut aivan vastaavat toimijat, jotka huseerasivat 90 vuotta sitten. Nyt jään odottamaan, että jostain tulisi esille Winston Churhsillin kopioi, joka luo liiton akselivaltoja, eli yhdistynyttä venäjä-usata vastaan.
Lähetä kommentti