lauantai 17. tammikuuta 2026

Esko Valtaojan tuskalle on tieteellinen selitys

Kirjoitukseni  Facebookissa, 17.1. 2026, on vastaus Esko Valtaojan luopumiseen. Kerron omiani, mikä on vastaus kysymykseen, miksi tiede ei voi koskaan selittää matemaattisilla teorioillaan, miksi maailmankaikkeus on olemassa ja miksi se toimii ikään kuin se olisi absoluuttisen persoonallisuuden koskaan päättymätön taideteos, jonka tekijän mieliala ei vaihtele satunnaisesti sinisen- tai mustan kauden välillä.

Iltasanomat, 17.1. 2026: "Esko Valtaoja on luopunut toivosta" . 

Alla oleva teksti on siis julkaistu tänään, vähän aiemmin Facebookissa:

Hyvää päivää, Esko Valtaoja. Yritän tuoda esille joitain perusteluja sille totuudelle, että myös sinä ja jopa sinäkin jo tiedät tasan tarkkaan, miksi kaikkeus on olemassa. Ensinnä. Ihminen tietää olemassaolonsa tarkoituksensa vain silloin, kun hän kokee elämällään olevansa merkitystä. Merkitykselle ei ole olemassa mitään muuta syytä kuin se itse, eli merkitys luo merkityksen. Jokainen persoonallinen olento voi olla oma itsensä vain silloin, kun hän käyttää ominaisuuksiaan ja voimaansa niin, että niistä tulee hänelle merkityksellisyys.

Toiseksi. Ateistisen tieteen on täysin mahdotonta luoda sellaista  yhtälöä, josta tulisi ulos vastaus, miksi jotain on olemassa. On ällistyttävää, miten tiedemiehet haluavat koluta matematiikan pohjamutaan myöten uskoen, että he voisivat sieltä löytää matemaattisen teorian, joka selittää kaikki MIKSI-kysymykset, ilman mitään kyselyjä oman persoonallisuuden perään, joka sekin kuulemma on pelkkä sattuma, jonka toiminta voidaan algoritmisesti siirtää piikennolle.

Ateistinen tiede on jo julistanut, että kaikki johtuu sattumasta, mutta kun se sattuma on kerran saanut aikaan jotain, niin sen päälle astuu mahtipontinen ateisti, joka sölköttää, että mitään merkitystä ei tarvita, koska kaikki toimii täysin matemaattisten fysiikan lakien mukaan. Silti yksikään matemaatikko ei pysty koskaan luomaan alkuyhtälöä, josta tulisi ulos kaikki muut matemaattiset luonnonlait. Ihmisen matematiikka ikään kuin julistaa sattuman pelkäksi marginaaliksi, joka kuulemma loihti olemattomuudesta kaikkeuden ensimmäinen sekunnin ziljoonasosassa, jonka jälkeen suurieleiset fyysikot julistavat tietävänsä, miten kaikkeus kehittyy tarkalleen heidän teorioiden mukaan, kunhan vaan itse sattuma pysyy teorioista mahdollisimman kaukana.

Ateistismatemaattinen tiede julistaa, että alussa ei ole tarvittu mitään persoonallista tahtoa, koska kaikki toimii mysteerisen alun jälkeen matemaattisesti. Yksi asia on siinä unohtunut: itse herra Matemaatikko. Jos kaikkeus toimii matemaattisesti, niin silloin jossain on pakosta oltava myös se Matemaatikko, joka on saanut aikaan todellisuuden, joka toimii matemaattisen tarkasti myös todennäköisyyslaskennassa.

Sitten on sellainen pienen pieni yksityskohta kuin pimeä energiä. Tiedemiehet kuulemma pystyvät selittämään tavallisen aineen olemassaolon ja kehityksen heti sen sekunnin ziljoonasosan jälkeen, jolloin sattuma katosi lopullisesti tieteen tapahtumahorisontin taakse, mutta on ihmeellistä, miten ateistinen tiede jaksaa yhä edelleen julistaa standarditoriaansa raamatun veroisena genesiksenä, vaikka he itse todistavat, että heillä ei ole mitään hajuakaan, mistä 96 prosenttia kaikkeudesta on peräisin.

Tiedemiehet siis itkevät sitä, että heillä on selvillä kaikki, miten näkyvä kaikkeus on matemaattisesti kehittynyt ja miten se tulee kehittymään, mutta he eivät pysty sanomaan juuta eikä jaata, mistä pimeä aina ja pimeä energia on peräisin. Silti he ovat julistaneet, että olkoot 96 prosenttia kaikkeudesta mitä tahansa, niin sen pitää pakosta noudattaa matemaattisen tarkasti tiedemiesten teorioita, koska tiedemiesten mukaan persoonallisuutta ei ole voinut olla olemassa 14 miljardia vuotta sitten.

Tiedemehiltä puuttuu tieteellinen vastaus kaikkiin alkuihin. Yksikään tiedemies ei pysty luomaan minkäänlaista teoriaa edes oman itsensä olemassaololle, vaan jokainen ateistinen tiedemies julistaa, että kaikki johtuu sattumasta. On typerää kysellä kaikkeuden tarkoitusta, jos ei pysty tieteellisen tarkasti selittämään edes omaa persoonallista olemassaoloaan. 

Edes vähän ymmärrystä mittakaavoista tarvittaisiin ennen kuin alkaa väittämään tietävänsä jotain Kaikkeudesta. Vai on onko todella niin, että ihmiset ottavat itsensä annettuina olemassaoloon, mutta vaativat absoluuttista selvitystä kaikkeuden alkuperästä?

Kun puhutaan persoonallisuudesta, niin siitä voidaan puhua vain uskonnollisesti, paitsi silloin, kun ihminen puhuu omasta puolestaan. Ei ole olemassa yhtäkään psykologia, pappia tai psykiatria, joka pystyisi tietämään tai tuntemaan toisen persoonallisuuden. Jos haluat oikeasti tuntea toisen olennon persoonallisesti, niin ainoa keino tuntemiseen on tasa-arvoinen keskustelu, mutta jonka jälkeenkään sinulla voi olla korkeintaan harmaa aavistus siitä, mitä on olla toinen ja miten se toinen kokee olemassaolonsa.

On kirjoitettu, että uskonto on yritystä ymmärtää toista olentoa, kun taasen psykologia on itseymmärrystä, eikä yksikään psykologi voi ymmärtää toista, kuten yksikään pappi ei voi tuntea Jumalaa paremmin kuin ihminen itse. Hengellistä vapautta vailla oleva ihminen ei siis voi muuta kuin turmella sekä itsensä että kaiken muunkin.

Mitä siis tulee kaikkeuden olemassaolon merkitykseen, johon Esko Valtaojakaan ei luule saavansa tieteeltä vastausta. Silti kaikkeuden olemassaolon merkitys ei voi olla millään muotoa eri kuin mitä on ihmisolennon merkitys, itselleen.

Minä en voi vastata koskaan kellekään, jos hän kysyy minulta, mikä on hänen olemassaolonsa tarkoitus, tai mikä merkitys hänen elämällään on. Koska jokaisen olennon olemisen tarkoitus on olla oma itsensä, joka ilmenee siinä, että jokaisella personallisuudella on oikeus muiden tahtoa vahingoittamatta tehdä mitä tahansa.

Mutta pystyn helposti ajattelemaan järjellisesti, että jokainen ihminen sekä tällä planeetalla että millä tahansa muulla sfäärillä joutuu pakosta pohtimaan perimmäisiä kysymyksiä, sillä ihmisen on mahdotonta nousta kohti yleviä tasoja, jos hän ei haluaisi osallistua oman sisäisen todellisuutensa paluumatkaan sinne, mistä hän on oikeasti kotoisin.

Kaikki, mikä koskee jokaisen ihmisen olemassaolon tarkoitusta, koskee absoluuttisesti kaikkeuden olemassaoloa. Ihmisen on mahdotonta ymmärtää kaikkeuden tarkoitusta mitenkään muutoin kuin vertaamalla sitä oman olemassaolonsa merkityksellisyyteen. Kun itse koet merkityksellisyyden siten, että teet omasta tahdostasi tekoja, joista kaikki muut persoonallisuudet tykkäävät, niin silloin pystyt vertaamaan omaa olemassaoloasi kaikkeuden Luojaan, joka myös tekee vain niitä tekoja, joista hän tietää, että kaikki ne teot auttavat tavalla tai toisella kaikkia aika-avaruuden vankeina olevia persoonallisuuksia ymmärtämään itseään ja luojaansa tavalla, joka saa heidät tajuamaan olevansa yhtä Jumalan kanssa.

Kun on puhuttu näin kauan tarkoituksesta ja peroonallisuudesta, niin tähän loppuun on hyvä kertoa, että persoonallisuus tunnetaan siitä, että peroonallinen ihminen tekee kaiken persoonallisesti, eli juuri siten, mistä muut tietävät, kuka sen tai tuon on tehnyt.

Kun siis tiedemiehet ovat onnistuneet luomaan matemaattisfysikaalisia teorioita, joilla he voivat tasan tarkasti seurata, miten maailmankaikkeus toimii, niin silloin ja siinä ateistinen tiede on antanut suurimman mahdollisen kunnian kaikkeuden Jumalalle. Luoja-Jumalan persoonallisuuden ikuinen vakaus todistuu ajalliselle olennolle vain siten, että ajallinen olento luulee kaikkeuden olevan pelkkä mekanismi. Mutta. Vähänkin syvällisempi ja kaikista ideologioista ja uskomuksista täysin vapaa järki voikin kokea ymmärtänsä kaikkeuden luojaa tavalla, johon mikään ajallinen ajatus ei voi päästä.

Jo järkikin sen sanoo, että, että ihmisen järjen aineellinen perusta, aivot, ei ole ole voinut tulla olemassaoloon sattumalta, vaan sen aiheuttajan on oltava sama, joka on saanut aikaan koko suunnattoman kaikkeuden, jossa on järkeä enemmän kuin riittävästi.


Kommenttejani 1: 

Ihminen on vähän tyhmä, jos hän vaatii toista selittämään, miksi toinen teki jotain, joka on olennainen osa toisen ihmisen peroonallista olemassaoloa. Pelkkä selityksen vaatiminen todistaa, että vaatija ei itsessään käyttäydy persoonallisesti, eikä siten pysty tuntemaan omaa merkityksellisyyttään. -- Persoonallinen olento ei voi saata kysellä kaikkeudelta, miksi se toimii noin, vaan persoonallisuus sopeutuu kaikkeuden kaikkiin muutoksiin, jotka eivät koskaan johdu sattumasta, vaan vain siitä, että ihminen luulee kaikkeuden toimivan sattuman varaisesti myös silloin, kun salama iskee päähän, joki tulvii äkillisesti tai ms. Persoonalliselle ihmiselle ei tuota mitään korvien välistä kipuilua sopeutua kenen tahansa toisen persoonallisuuden näennäisen mielivaltaisiin puuhasteluihin. Ajallisen persoonallisuuden vapaat tahtomukset ovat aina yllätyksiä toiselle ajan vangille. -- Mitä tarkemmin ihminen katsoo kaikkeutta sitä hämmästyneempi hän on oleva siitä, että mikään kaikkeudessa ei johdu sattumasta. Olisihan se vallan idioottimaista puhua sattumasta, kun tiedemiehet samaan aikaan pystyvät tarkasti selittämään maailmankaikkeuden kehittymisen planckin ajan ensimmäisestä kvantista aina viimeisen protonin hajoamiseen saakka.

Kommenttini 2: 

Ihan typerä kysymys, jonka olen kysynyt netissä jo kymmeniä vuosia aiemminkin, mutta kysyn taas: "Oliko ihmisen synnyttänyt sattuma sama kuin se sattuma, joka sai aikaan aineena tunnetun olemassaolon?" Kas, siinä kysymys, johon kellään ei voi olla muuta vastausta kuin typerä mielipide, jonka aiheuttajana ei voi olla persoonallinen järki, vaan ainoastaan merkityksettömyyttä kokeva uskonnollisideologinen mielipuoli, joka uskoo olevansa vain siksi, että hänellä sentään on ainoa oikea oppihimmeli, jota kellään toisinajattelijalla ei voi olla.

Kommenttini 3: 

Eikö olekin mahtava juttu, että evoluution tunnuslauseena on aina ollut, ilman hetkenkään katkoa; "Eteen päin elävän mieli", kun taasen ateistinen tiede julistaa, että sattumalla ei voi olla mitään suuntaa, jonne sen pitäisi mennä? Miten suurta kunniaa ateistitiede osoittaakaan Jumallalle julistaessaan, miten sattuma on sinibakteerista saakka pitänyt tarkkaan tähtäimenään kehittää typerä ihminen, joka jumaloi vain sattumaa.

Kommenttini 4:

Ateistitieteen mukaan sattuma on olemukseltaan ikuinen ja infiniittinen, joka on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Jos olisin ilkeä, niin voisin jopa hymistellä ateistien typeryydelle. Mutta nyt voin vain sääliä heidän typeryyttään, jotka osaltaan ovat saaneet aikaan koko maailman ihmisten typeryyden.

3 kommenttia:

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Aika paljon yleiskäsitteitä. Tiede, tieto, matematiikka, logiikka ... kaikki "uskontoon" viittaavat käsitteet. Valtaojaa koskevasta uutisesta käy minulle ilmi, ettei hän usko "tieteen" löytävän käsitteitä joilla ymmärtäisimme jotain siitä mitä yritämme etsiä. Hän sanoo, ettei ymmärrys maailmankaikkeudesta tarjoa, hmmm, ratkaisevia vastauksia ainakaan hänen elinaikanaan.

Mieleeni tulee G H von Wright, joka sanoi kaikkien fyysikoiden, suurimpienkin, olevan filosofeina lapsentasoisia. Ja "tiedettä" hän tarkasteli historiallisesti kehittyneen "tiedon" valossa. "Ihmisjärjellä on monia muotoja, ja myös se erityinen muoto, joka on saanut ilmauksensa "tieteessä", on ollut aikojen varrella muuttuva."

Luulen, että olet oikeassa "miksi"-kysymysten suhteen. Kokemus dynaamisista motiiveista -- "syistä" -- on sekin kovin kulttuurisidonnainen ja ajassa muuttunut. En näe miten tuo käsite voitaisiin missään yhteydessä ottaa ihan kaikkea -- edes materiaalisen maailankaikkeuden mittasuhteissa -- käyttöön. Valtaoja on oikeassa siinä että on asetettava ajattelulle tiettyjä rajoja -- "tieto" koskee odotuksia siitä mitä voimme tietää, ei sitä, ettemme koskaan voi tietää "kaikkea".

"Toivo" on myös hyvin kokemuksellinen tunto. Sen ei välttämättä tarvitse kadota sen seurauksena ettemme koskaan voi "tietää kaikkea". Ihmetyksen kokeminen on jumalallista. Eikä se ole vaihtoehto "tiedolle", ehkä pikemminkin "tiedon" attribuutti.

Joitakin käsitteitä voisi kai ihan lähtökohtaisesti määritellä niin että yliyleistäviltä merkityksiltä vältyttäisiin. Esimerkiksi "matematiikka" ja "logiikka" ovat eri asioita -- ero on selvimmillään aritmetiikan, joka on tautologia, ja logiikan, johon sisältyy syysuhde, välillä. Oma syysuhdeajattelumme on eurooppalaisen uuden ajan tuotetta, sen ensimmäinen "opillinen" ilmentymä valistusajalla oli "fatalismi".

Mutta mukavia tuollaiset pohdiskelut, niin Valtaojan kuin sinunkin. Itselleni riittää paljon vähempikin, en tavoittele maista enkä taivaista kunniaa. Ihmetys riittää.

Brainleak kirjoitti...

Kiitos kommentista. Itseäni harmittaa, kun aikamme parhaimmat aivot näpertelevät loogikallaan vain kuolleita juttuja, ja ovat jättäneet persoonallisuuden tykkänään pois laskuistaan, eli jättäneet Jumalan lähinnä tyrannien leikkikentäksi, ja sen seurauksena tiedemiehet saavat veronmaksajien rahoista vain murusia, kun suurin osa menee sotiin, konflikteihin ja poliitikoiden muistomerkkeihin.
Olen varma, että jopa tässä ajassa, missä ihmisten älykkyys laskee kuin varis lumipenkkaa, niin logiikkaa riittäisi tarjoamaan rahvaille parhaimman mahdollisen maailmanselityksen, stardarditeorian, jossa kaiken alkuunsaattajana ei olisi ikuisesti tavoittamaton sattuma, vaan jokaisen ihmisen sisällä oleva Jumala Isä.

Mieli, tietoisuus ja persoonallisuus eivät ilmestyneet kaikkeuteen olemattomuudesta hiljattain, vaan ne ovat aina olleet kaikkeudessa, kaikkeuden ytimessä, jokaisen alkeishiukkasen ytimenä, jolloin ei tarvita kuin Ojalan laskuopin ynnälaskua, kun tulokseksi saadaan, että hitujen lomittuminenkin on mahdollista vain siten, että kaikkien hitujen ydin on sama, eilen tänään ja ikuisesti.

Valitettavasti se ydin voidaan alistaa yhtälöksi yhtä helposti kuin miten jokin matemaattinen kaava olisi voinut suoltaa tällaista kökköä heti sunnuntaiaamuna. Jos haluatte tavata oikean sattuman, niin se on jokaisen ihmisen sisällä oleva persoonallinen mieli, joka halutessaan ja vapaana pystyy suoltamaan sellaista juttua, jotka ei ole koskaan ennen ollut maailmankaikkeudessa.

Ihan ez nihilona tässä tätä vain kirjoittelin, kiitos.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Jos jokin meissä on jumalallista, niin uskoakseni juuri se sisäinen ääni, joka saa meidät kyselemään näitä kysymyksiä ja miettimään vastauksia. Inhimillinen kieli ja ajattelu ovat kuitenkin historiallista ja sosiaalista muodostetta, ja jokainen aika ja yhteisö elää "oman kielensä häkissä" (Wittgenstein).

Luulen, että juuri Wittgensteinin fideismi tuli lähelle "kielen rajoja". Hän näki logiikan roolin niin, että koska kysymykset ja vastaukset edellyttävät samoja loogisuusehtoja, itse asiassa vastaukset sisältyvät jo kysymyksiin. "Arvoitusta ei ole olemassa."

Vaikka sanoisimme (kysyisimme) kielellä kaiken mitä sillä on sanottavissa, olisimme tuskin edes kajonneet ongelmiimme. Maailmassa ei ole ihmeellistä, miten se on, vaan että se on.

Kiitos sinulle kirjoituksistasi.