Näyte medialukutaidosta:
Kolme varsinaisesti ainoaa syytä, miksi YLE ja muut mokuttajat haluavat pitää islam-iltoja, on siinä,
1) että kaikki muut uskonnot eivät niitä tarvitse ja
2) että YLE ja muut mokuttajat haluavat säteillä moraalisäteilyä,
jonka he luulevat syntyvän perussuomalaisten jatkuvasta mollaamisesta, ja
3) koska mokuttajat saavat maahanmuuttajien hyysäämisestä itselleen etuisuuksia, jotka ovat poissa kansantaloudesta.
IL, 15.10. 2013: Halla-aho jättää Ylen Islam-illan väliin
YLE ja muut mokuttajat eivät koskaan voisi edes kuvitella pitävänsä persu-iltaa, koska persut eivät pommita maailmalla ihmisiä ja murhaa krisrtittyjä, kuten muslimien kuullaan ympäri maailmaa jatkuvasti tekevän. Mikään muu uskonnollinen tai poliittinen ideologia ei ole 80 vuoteen saanut aikaan niin paljon viattomien ihmisten tuhoa kuin juuri se uskonto, jolle YLE rustaa joka vuosi muutamat illanistujaiset.
Oheislukemistoa: Tero Vaara
tiistai 15. lokakuuta 2013
keskiviikko 9. lokakuuta 2013
Demonien riivaamat jehovat
Jehovan todistajat näkevät demoneita kaikkialla ympärillään:
IL, 9.10. 2013: "Osa käärmeen siementä"
Jos minusta joskus tulisi kansanedustaja, niin tekisin lakialoitteen, jolla jehovantodistajilta poistettaisiin kaikki mahdolliset poikkeukset yleisen lain noudattamistarpeesta. Poistaisin jopa poikkeuksien tekemisen mahdollisuudet itse perustuslaista.
On täysin kestämätöntä, että jehovan todistajat nimittelevät demoneiksi heitä, jotka ovat antaneet heille etuoikeuksia ja vapautuksia kansalaisvelvollisuuksista. Valtio ei voi olla millään tavoin velvollinen antamaan kellekään minkäänlaisia etuoikeuksia. Kellään ei voi olla oikeutta nauttia turvallisuudesta toisten kustannuksella. IL, 9.10. 2013: Ratkaiseva tulimyrsky.
Jos Neuvostoliitto olisi saanut Suomen liitettyä osaksi neuvostotasavaltojen liittoa, niin täällä yksikään jehova ei olisi voinut toimia niin kuin he nykyisin toimivat. Neuvostoliitossa eikä Venäjälläkään jehovantodistajilla ole erivapautta asevelvollisuudesta, jotta jehovantodistajien on ihan turhaa vollottaa mistään asiasta.
Jehovan todistajat kuten kaikki muutkin kaikkien uskontojen hihhulit todistavat joka päivä sen, ettei heillä ole minkäänlaista käsitystä saati kokemusta jumalisesta elämästä.

maanantai 7. lokakuuta 2013
Suomi vertailun paras-taas
Kaksi kansojen vertailututkimusta, joista ekassa Suomi oli Pohjolan "huonoin" ja toisessa paras. Molemmat mittasivat suunnilleen samaa asiaa, inhimillisyyttä:
YLE, 30.9. 2013: Suomi jäljessä vanhusten hyvinvoinnissa – Ruotsi vertailun ykkönen
US, 7.10. 2013: Näin pirun hyviä me suomalaiset olemme – vertaa muihin maihin
Lainaus: "Vertailussa oli 122 maata. Siinä mitattiin kunkin maan inhimillistä pääomaa, jonka osa-alueet ovat terveys ja hyvinvointi, koulutus, työvoiman kyvykkyys ja kansalaisten inhimillistä pääomaa lisäävät puitteet yhteiskunnan puolesta."
Lue lisää: blogi, 23.4. 2013: Kansojen vertailua-Suomi paras maa
PS. Pasilan Kivilinna -suomalainen kivipuutarha- on siivottu tuhopolton
ja ilkivallan jäljiltä ja laitettu talvikuntoon.
Tervetuloa

sunnuntai 8. syyskuuta 2013
Koirat on tapettava
Olen sitä ikäluokkaa, joka muistaa rankkurit. Kun muistelen lapsuuttani, niin en muista sieltä aikaa, jolloin olisin suhtautunut eläimiin tunteellisesti. Lapsuudessani kaneja pidettin kotona vain lihan vuoksi. Villikissoja sai kuka tahansa tappaa ilman minkäänlaisia jälkiseuraamuksia.
IL, 8.9. 2013:
Helsingissä osoitettiin mieltä Romanian koirien kohtelua vastaan
MTV3, 8.9. 2013:
Sadat protestoivat Romanian koirien joukkotappamista vastaan
Julkishallinto antoi 30 markkaa variksen jalasta ja 500 markkaa ketun käpälästä. Lisäksi julkinen hallinto piti palkollisinaan rankkureita, joiden tehtävänä oli hävittää kulkukoiria: Blogi, 24.4. 2013: Kulkukoirien maahanmuutto.
Kun kuulen uutisia koirien hyysäämisestä, niin en voi muuta kuin surkutella hyysääjien ja hyysättävien kohtaloista. Maailma ei tule tippaakaan paremmaksi sillä, että eläimiin suhtaudutaan tunteellisesti. Suomi saavutti parhaimmuuden sillä, että suomalaiset hävittivät kulkukoirat itse eivätkä jaelleet niitä ympäri maailma.
Suosittelen, että annetaan jokaisen maan ratkaista omat ongelmansa täysin itse. Se ei ole mikään rikos eikä synti ketään vastaan deletoida kulkukoirat pois kuleksimista -- kuten suomalaiset tekivät sitä siihen aikaan, kun Suomesta piti kehittää maailman paras valtio, jolla on riittävästi aita pelastaa koko maailma...
Ajatelkaa sitä, jos suomalaiset eivät olisi aikoinaan tappaneet kulkukissoja ja tuhonneet katukoiria? Se olisi samaa, jos Suomessa olisi jatkunut feofaalinen aikakausi. Suomessa ei olisi voinut tapahtua kehitystä, jos koirien kohtelulle ei olisi ollut kehittymistä: Rankkuritoiminta oli kehitystä. Ilman rankkureita ja vapaata eläinten hävitystä Suomi olisi edelleen pimeässä.
Antakaa jokaisen maa ihan itse nousta kehityksen portaita, älkääkä vaatiko, että joku maa voisi hypätä Suomen sivistystasolle siten, että sen kaduilla vilisee kulkukoiria.
Balkanin niemimaan asukkailla on täysi oikeus listiä koiria ja muita eläimiä kuten suomalaiset tekivät noustessaan sivilisaation portaita.
Maailmamme maat eivät ole kaikki samalla sivistystasolla. Hyvin monet maat elävät vielä keskiaikaa ja muutamat ovat jossakin rautakaudessa. On ylimielistä täältä huudella toiseen maahan, miten niiden asukkaiden tulee kohdella eläimiä tai ihmisiä.

tiistai 3. syyskuuta 2013
Suomalainen johtajuus loppuu
"Ilman maahanmuuttajia bussitkaan ei kulkisi Suomessa"
Ilman maahanmuuttajia Nokia pysyisi Suomessa.
Suomi on maailman paras maa. Kansainvälisissä vertailuissa Suomi on yleensä huipulla, paitsi siinä vertailussa, missä on listattu maailman epäonnistumeimmat valtiot. Siinä Suomi on pahnanpohjimmaisena.
Blogi, 23.4. 2013: Kansojen vertailua-Suomi paras maa
Suomen parhaimmuus on fakta. Siksi on erittäin outoa, miten politikot ja suuryritykset vähät välittävät suomalaisten kyvyistä ja pyrkivät kaikin keinoin kansainvälistämään Suomea. Nokia-yhtiön kansanvälistäminen, eli suomalaisten syrjäyttäminen esimerkiksi Nokia OYJ:n johtajuudesta on suomalaisten halveksuntaa. Se on myös hyvin typerää, koska tiedetään, ettei mikään maa voi olla paras, jos sen ihmiset olisivat samaa laatua kuin huonommissa maissa on.
Finland: 7.1. 2004: Suomalainen johtajuus niittää mainetta maailmalla
Innotiimi: 25.2. 2011: Suomalainen johtajuus on omaleimaista
Lainaus:
Blogi, 13.2. 2011: Parhaan maan johtajuus ei kelvannut Nokialle
Blogi, 19.6. 2010: Suomalainen johtajuus maailman parasta
Blogi, 18.5. 2012: Android-Nokian johtajuus hukattiin
No. Nokia saa nyt työkalut, millä kehittää puhelimesta kodin viihdekeskus. Luultavasti jo parin vuoden kuluttua Nokian puhelimet ovat ympätty XBoxiin....

"Suomeen omaksutaan helposti kansainvälisiä johtajuuden malleja. Johtamiskoulutus maailmalla kiinnittyy usein perinteisiin liikkeenjohdon käsitteisiin, jotka näkevät johtajuuden yksilötyönä ja konemetaforaa organisaatioihin.
Kun suomalainen johtamiskoulutus on omaksunut näitä oppeja, on se unohtanut kansallisen vahvuutemme."
Kun suomalainen johtamiskoulutus on omaksunut näitä oppeja, on se unohtanut kansallisen vahvuutemme."
Blogi, 13.2. 2011: Parhaan maan johtajuus ei kelvannut Nokialle
Blogi, 19.6. 2010: Suomalainen johtajuus maailman parasta
Blogi, 18.5. 2012: Android-Nokian johtajuus hukattiin
No. Nokia saa nyt työkalut, millä kehittää puhelimesta kodin viihdekeskus. Luultavasti jo parin vuoden kuluttua Nokian puhelimet ovat ympätty XBoxiin....
keskiviikko 28. elokuuta 2013
Suomalaisen Sisun muistomerkki
Suomalainen Sisu sikisi sortovuosista.
Eli ja kukoisti Impivaarassa. Kärsi Lipposen, Vanhasen ja Kataisen hallituskausina. Kuoli Heureka-Foorumissa 26.8. 2013. Haudattiin Pohjois-Pasilan kivilinnaan, jossa sen urotekoja voi jokainen käydä muistamassa.
lauantai 24. elokuuta 2013
Pasilan musta monoliitti
Pohjois-Pasilaan ilmestyi Musta Monoliitti. Komeamman näköinen kuin monet muut mustat jutskat, kuten kuvasta näkyy
Suurennus kuvaa klikkaamalla.
Kuten kuvasta näkyy, niin kivilinnan tuhopoltettu mökki on nyt purettu. Sen paikalle on ilmestynyt jättesuuri sinkhole.
Lisää kivilinnan kuvia teksteillä

torstai 22. elokuuta 2013
Tuen Syyrian laillista hallintoa
Aion huomenna järjestää hiljaisen tukimielenilmaisun Syyrian presidentille, Basar al Assadille, ja hänen hallinnolleen. Otan pari lonkeroa ja ajattelen muutaman ajatuksen siinä samalla.
Blogi, 5.9. 2015: Syyria on turvallinen maa
Blogi, 10.12. 2015: Ilmaisen tukeni laillisille diktaattoreille
Kohudosentti, 18.9. 2015: Suomi on ISIS-terroristien kohde numero 1. Matkaraportti II Syyriasta ja Libanonista
Maailma olisi tänään tuhat kertaa parempi paikka kaikille, jos suurvallat nuolijoineen eivät olisi koskaan alkaneet tukea uskonnollisia hömppäjuttuja. USA on suurin syyllinen arabimaiden ja muslimien sotiin. Jos vain Saddaminkin oltaisiin annettu hallita, niin hän olisi pitänyt kurissa uskonnolliset elkeet ja hänen seuraajansa olisivat alistaneet muslimeja seuraavat tuhat vuotta, jonka kuluessa muslimeiille olisi kehittynyt maallinen tapaoikeus ja kaikenlaiset uskonnolliset hihhulijutut olisivat jääneet historiaan.
AL, 25.7. 2013: Arabimaissa eletään nyt samaa aikakautta kuin meillä 1500–1600-luvulla
Jokainen omillaan ajatteleva tajuaa, että kulttuurit eivät kehity samaa tahtia. Että esimerkiksi islamilaiset kulttuurit ovat länsimaisia kulttuureja jopa tuhat vuotta jäljessä. Jos siis länsimaiden hyysäripoliitikot sotateollisuuspamppujen tukemina eivät olisi koskaan puuttuneet islamistien juttuihin, niin silloin niiden maiden hallinnot olisivat toimineet samoin miten tekivät länsimaiden hallinnot 1000-500 vuotta sitten.
Keskiajalla meitä hallittiin rautaisella otteella eikä sääliä tunnettu. Ja se oli hyväksi meille.
Minä en koe mitään väärää siinä, miten al-Assad on maataan hallinnut. Hänen hallintonsa oli hyvää vauhtia kehittymässä kohden islamilaisen maailman "Valistuksen aikakautta", -- mutta suvaitsevaiset eivät sellaista kehityskulkua halua suoda kellekään, koska suvaitsevaiset ovat niin totaalisen ymmärtämättömiä evoluutiosta, etteivät he tajua, että jos me länsimaalaiset olisimme jättäneet omasta kehityskulusta pois kaikki ne barbaariset tavat, niin me emme olisi koskaan voineet saavuttaa valistuneisuutta.
Länsimaiden valistus ei ole tuontitavaraa, vaan me itse ansaitsimme sen elämällä ensin barbaarista elämää ja loimme sen sisäsyntyisesti itsestämme -- saatuamme kivikaudesta kylläksemme.
Sen sijaan suvaitsevaiset eivät halua, että muslimien omasta sisimmästä nousisi mitään hyvää, koska suvaitsevat ovat niin saatanan omahyväisiä, ettei heidän päänuppiin mahdu mitään, mikä vähänkin viittaisi kestävien asioiden syntyvän vain ja ainoastaan sisältä päin.
Älkää helkkarissa viekö kivikautisiin kulttuureihin yhtään mitään nykyaikaista, koska muutoin nykyaika ei nouse heistä itsestään esille, vaan he edelleen jatkavat kivikautista kulttuuriaan -- mutta nykyaikaisilla aseilla.

keskiviikko 7. elokuuta 2013
Sanannousuja elokuussa
Kvartaaliarkkitehtuuri kaunokirjoituksen tuho.
Viivoitin teki arkkitehtuurille samaa mitä konekirjoitin käsinkirjoitukselle.
Viivoittimen keksimisen jälkeen arkkitehdit eivät osaa enää piirtää kaarevia viivoja,
kuten konekirjoitukseen oppineet ihmiset voivat vain haaveilla pyöreistä kirjaimista.
Blogi, 6.11. 2011: Joulukuun kuudennen kvartaaliarkkitehtuuria
Päivitys 19.11. 2014 ja 23.3. 2015:
HS, 23.3. 2015: Kumpi on rumempi, Norrménin palatsi vai Enson pääkonttori?
IL, 19.11. 2014: Yle: Miksi Suomessa rakennetaan niin rumia taloja?
Konekirjoitus tuhosi kaunokirjoituksen:
YLE, 18.11. 2014: Kaunokirjoitus jää historiaan – kouluissa halutaan opettaa tekstaamista ja näppäintaitoja
Aivan samalla tavalla kuin viivoitin tuhosi arkkitehtuurin niin koneen tikkukirjaimet tuhosivat kauniin käsin kirjoituksen. Ns. arkkitehdit yrittävät epätoivoisesti matkia renesanssiajan kauniita muotoja lisäämällä laatikkomalleihinsa eri suuntiin sojottavia töröjä, joilla he yrittävät peittää sen totuuden, että he eivät osaa piirtää kaarevia viivoja, koska ainoa sallittu työväline on viivoitin ja suorakulma.
Katsokaa ja ihmetelkää, mitä syntyy ilman viivoitinta:
Wiki Pedia: Ylä-Pasilan Kivilinna
Blogi, 13.1. 2014: Helsingin Guccenheim
Blogi, 03.2. 2012: Fortumista Guggenheim-kapitalismiin

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)