lauantai 24. tammikuuta 2009

Solakka maailma

Todellisuudella on monta erilaista näkökulmaa. Tästä näkökulmasta ihmiskehon rasva on kuin talouden raha; Yhteiskuntaa sanotaan sitä enemmän hyvinvoivaksi mitä enemmän rahaa siinä pyörii.

Rahan arvo on rikkaille toissijainen asia; pääasia, että sitä riittää. Myös ihmistä on ollut tapana kutsua hyvinvoivaksi mitä enemmän rasvaa ihmisessä on. Sellainen pitäminen juontaa juurensa niiltä ajoilta, jolloin ihmisen koko päivä kului ruuan keräilyssä, joten lihavaa ihmistä pidettiin hyvinvoivana.

Tolkuton liikalihavuus voisi taasen vertautua hyperinflaatioon, missä rahaa on aivan tolkuttomasti.

Rahataloudessa vierastetaan vähärahaista yhteiskuntaa; ns. normaalitalous, eli nousukausi näyttäisi ihmisen kokoisena melkoisen pulskalta mieheltä. Runsasrahainen ihminen näyttää hyvältä heistä, joilla on vielä melkoisen kivikautinen mieli.

Melkoisen pulskat miehet eivät juurikaan liiku omin voimin, vaan tarvitsevat jatkuvasti yhä enemmän apua. Samoin nousukausi voi olla mahdollista vain, jos tai kun maailmassa jossakin halpaa työvoimaa saatavilla, jolla yhä vaivalloisempi nousukausi ammentaa itselleen lisää rahaa; lisää ostoliikkuvuutta.

Nousukausi ilmentyy siis ihmisten liikunnan ja omatoimisuuden vähyytenä; ihmiset (hyvinvointiyhteiskunta) palkkaavat nousukaudella halpoja ihmisiä jopa koteihinsa siivoamaan, koska nousukkailla itsellään on niin helvatan kiire ajaa rahan perässä kaiken päivät.

Öisin taasen nousukkaat vaativat yöiltojensa toteuttamiseen lisää halpatyövoimaa, jotta nousukkaat pääsisivät eroon liiasta rahastaan, jota kerääntyy heille enemmän kuin mitä he pystyvät tuhlaamaan turhuuden markkinoilla.

Ja sitten rikkaat julistavat itse itsensä autuaiksi, koska he ovat antaneet halvoille ihmisille halpoja työpaikkoja.

Mikä estää taloutta olemasta solakka ja hyväkuntoinen?

Rikastumista havittelevat vain pulskistuvat mitä pidemmälle nousukausi etenee... Lopulta Nousukausi on niin lihava, ettei se enää pysty liikkumaan vaikka se hankkisi miten paljon halpatyövoimaa hyvänsä, koska hyvinvointiyhteiskunnan alkuperäisasukkaat alkavat kärsimään liiallisesta rahasta; Rikkaille on nousukauden jatkuessa kasaantunut yhä enemmän ja enemmän rahaa, eivätkä he tiedä, miten liikarahavuutta pitäisi hoitaa, koska liikarahavuus on samanlainen sairaustila kuin liikalihavuus.

Niinpä rikkaat haluavat leikkauttaa rahalaukkunsa tai lyhentää rahasuoltaan tai ottaa suolistoonsa heisimatoja, loisia syömään liikarahavuutta, jotta rikkaista tulisi taasen solakoita. Rikkaat hoitavat liikarahavuuttaan heittämällä rahaa milloin minnekin; sijoitusrahastoihin, siipiveikkoihin, sotateknologiaan, huumeorgioihin, keinotteluun, asuntorahastoihin; yleensä kaikkeen sellaiseen, joka nostattaa kaikkien elinkustannuksia.

Lopulta ihmiset eivät enää pysty maksamaan palkastaan perustarpeitaan. Ja niin ihmisiä alkaa yhä enenevässä määrin ilmaantumaan kaduilla, koska rikkaiden laihdutuskuuri on pullauttanut maailmasta siihen pumpatun rahan pois; se raha, jolla luultiin olevan vastine todellisuudessa, olikin pelkkää ilmaa, jolla ei ollut mitään vastikkeellista arvoa.
Rahan arvon alentaminen; rahan lisääminen ei lopulta lisännytkään hyvinvointia, vaan sai aikaan liikarahasta kärsivän yhteiskunnan, joka nyt valittaa lamaantumista...

Kun rikkaat ovat itse puhkaisseet rahakuplansa, niin nyt heille aukeaa huikea paikka puhaltaa ihmisten asunnot, mannut, ruuan tuontanto ja työpaikat omiin taskuihinsa. Valtiot avittavat kaikin tavoin rikkaita suuressa puhalluksessa, koska poliitikkojen mielestä se olisi katastrofi, jos luulokapitalisteilla olisi oikea mahdollisuus köyhtyä (Luulokapitalisti; ihminen, joka uskoo, että rikkaita ei tarvitse kilpailluttaa, koska rikkaus mukamas sinänsä todistaa ihmisen olevan paras mahdollinen kilpailuttaja).

Valtio suojelee rikkaita kaikissa taloustilanteissa; Rikkaan riski kuuluu joukkoon, missä ovat sellaiset loogisuudet, kuten punakattoinen avoauto ja naimissa oleva poikamies.

Yhteiskunta välttyisi liikarahavuuden ongelmilta, jos vain yhteiskunta ymmärtäisi pysyä solakkana; solakka ihminen syö vain sen verran, mitä itse kuluttaa; solakka talous tuottaa arvoa vain sen verran arvoa, mitä se itse kuluttaa. Solakka talous antaa lihaville ja laihoille talouksille mahdollisuuden selviytyä ongelmistaan ihan itse; ei se ole kovinkaan viisasta auttaa sellaisia valtioita, jotka eivät tosissaan halua selviytyä itse.

Solakoiden ihmisten ei tarvitse auttaa toinen toisiaan pysymään solakoina, joten siksi solakat ihmiset ryhmänä ovat valmiina toteuttamaan itseään aivan uudella ja ylemmällä tasolla, johon muunlaiset ihmiset eivät pysty.

Maailmaa auttaisi suuresti se, jos meillä olisi hyväkuntoisia valtioita, jotka eivät pode nousukautta, vaan pystyvät omilla voimavaroillaan pitämään itsensä kunnossa.

Valitettavasti ihmiset ovat vieläkin niin lähellä kivikautta ja keräily-yhteiskuntaa, että he eivät tajua nousukauden olevan yhteiskunnan ja maailman pahin vihollinen; nousukausi lihottaa valtioita (rikkaita, suom. huom.) ja saa ne toimimaan köyhyyden lähteinä ja sotien syinä, koska nousukkaat pitävät muita maita vain oman maansa luonnonvarana, jota on oikeus riistää;

Suomenkin pöhöttynyt poliittinen johto ei voi muuta kuin riistää kehitysmailta niiden älykkäin ja halvin kansanosa.

Tämän kirjoituksen ideana oli verrata talouden suhdannekausia ihmisen rasvaisuuteen. Hyvin rasvainen ihminen on kuin Nousukausi juuri ennen lamaa.
Solakka ihminen on kuin talous juuri ennen nousukautta.

Solakan ihmisen elintavat, asenne ja ajattelu ovat täysin erilaisia verrattuna lihavan ihmisen elintapoihin, asenteeseen ja ajatuksiin. Sitä vastoin solakoiden ihmisten ajatukset ovat saman suuntaisia, kuten on myös rikkaiden, eli rahasta sairaiden ihmisten ajatukset kaikkialla yhdenmukaiset; rikkaat eivät pysty ajattelemaan näitä ajatuksia.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos. Mietin miksi raha voi joillakin olla ihmisarvonmittari? Rakastaako sellainen ihminen vain rahan ja omaisuuden kautta toista ihmistä. Mitä rakkautta se on? Vai liittyykö se jotenkin tekemiseen ja hyötymiseen? Voiko se liittyä turvallisuuteen...

sinenmaa kirjoitti...

Nykyisinkin ihmisten motivaatiota hallitsee useimmiten eläinperäinen pelko selviytymisestä.

Se pelko estää ihmisiä valitsemasta johtajikseen idealisteja; Ihmiset valitsevat sellaisia johtajikseen, jotka pelottelevat ihmisiä; viholliskuvien luojia, kilpailua tahtovia, haasteita pelkääviä, vaatimattomuutta kammoavia.

Kilpailuyhteiskunta on verraton niiden mielestä, jotka tahtovat kalistella sarviaan.
Kilpailuun kuuluu, että kiltti ihminen nähdään nöyristelijänä ja pelokkaana, koska kilpailuun uskovat ovat itse niin peloissaan ja heikkoja, etteivät he yksinkertaisesti pysty ajattelemaan, miten suurenmoista rohkeutta on olla kiltti.

Onneksi rikkaiden ajattelu ja asenne on helppoa nähdä eläinperäisenä, joten tämä ei suinkaan pilkkaa rikkaita, koska hehän ovat vain pieniä eläimiä, joilla ei ole rohkeutta elää ihmisenä ihmisten keskuudessa.

PS. On merkkejä, että USA:n viimeisimmän valinnan seurauksena maailmaan leviää idealismi ja sen mukana rohkeus tehdä oikeita päätöksiä.