perjantai 8. maaliskuuta 2013

Islamin uhkavaatimus Suomen naisministereille

Valtio on tähän asti vaatinut miehille yhtenäistä pukua. Esimerkiksi linnan juhliin mies ei pääse, jos ei pukeudu samalla tavalla pingviiniksi kuin linnan herrakin. Nyt sitten valtiovalta aikoo vaatia myös naisille yhtenäistä pukupakkoa; Naisministerien on tästä lähtien pukeuduttava säkkiin, jos he joutuvat tilaisuuksiin, jossa on muslimimiehiä.
YLE, 8. 3. 2013: Suomen naisministereille abayat virkamatkoilla Saudi-Arabiaan
Kuvassa näkyy suomalainen naisministeri yhdessä puolisonsa kanssa.

Tosi on. Suomen valtio vaatii naisia pukeutumaan säkkiin, koska muslimimiehet sitä vaativat. On huomattava, että naiset eivät koskaan voi olla muslimeja. Maassa Iranin tavalla. Eihän toki valtio pakota naisministereitä pukeutumaan säkkiin islamin alistamien naisten tähden, vaan vain siksi, että islam on Suomen valtion mukaan korkeampi kulttuuri kuin suomalaisuus, joten siksi julkisvaltaa edustavat suomalaiset naiset tulee alistaa muslimimiesten vaatimuksille, koska muutoin valtio ei voisi tehdä bisnestä aavikkouskonnon uskovien kanssa.




Suomen Kuvalehti, 6.3. 2013:
Suurlähettiläs Jarno Syrjälä: Saudi-Arabia ei torjunut Kataista eikä Stubbia

Saudi-Arabia torjui Jyrki Kataisen ja Alex Stubbin johtaman Team Finlandian tulon Saudeihin, koska mukana olevat naiset olivat pukeutuneet huorahtavasti. Oletuksenani on, että Katainen soitti kiireesti Suomeen mokuttajanaisille vaatien heitä tekemään kiireisen esityksen, että valtion asioilla liikkuvien naisten on tästä lähtien pakosta käytettävä säkkiä, koska muutoin Jyrki Katainen ei saa sulkia hattuu... eiku siis rättiinsä.

Suomi on tasa-arvon edellä kävijä, joten siksi Jyrki Katainen ei vaatinut miesministereille kaapua ja rättiä päähän, koska tarkoituksena ei ole ensinkään edistää mitään muuta kuin islamin kulttuurin leviämistä.

Puheet siitä, että Katainen olisi ollut Teaminsa kanssa Lähi-Idässä tekemässä affääreja, ovat täysin tuulesta temmattuja; Kataisen tärkein asia siellä on alistaa suomalaiset naiset muslimien jalkavaimoiksi.

Suomen valtio osoittaa korkeinta kunnioitusta islamin piirissä oleville naisille vaatimalla myös suomalaisten naisten alistamista muslimimiesten mielettömien uskomusten tyydyttämiseksi. Sen sijaan, että Suomen valtio vaatisi naisille vapauksia, niin valtio tekeekin täysin päin vastoin, koskapa naisten vapautumisen kliimaksi ohitettiin juuri, ja siksi naiset täytyy uudestaan alistaa miesten alapääuskomusten orjuuteen.

Saas nähdä, joko Saariselällä nähdään säkkipukuisia ministereitä. Ainakin pitäisi, koska siellä on tarkoitus käsitellä Turkin jäsenyyttä.
Formin, 6.3. 2013: Saariselän tapaamisessa pohditaan Euroopan tulevaisuutta

4 kommenttia:

Imulippo kirjoitti...

Miksi siis yksikään naisministeri lähtisi Saudi-Arabiaan, edes virkansa puolesta? Vaatiiko joku voimallinen taho täällä, että naisen on työnsä puolesta säkittäydyttävä hiekkalaatikolle menemistä varten? Käsittääkseni ei joten hiekkaihmisten vaatimukset ovat täysin oikeutettuja. Maassa maan tavalla.

Kati Sinenmaa kirjoitti...

Aivan. Meidänkin tulee vaatia, että täällä kukaan ei kulje säkki päällä, eikä vauvoja silvota.

sam kirjoitti...

älä itke ja älä sano naiset and tasaarvo! sinulla on lama, etsit jonkun tukea teitä ja avaa markkinoinnin sinulle! olla mukava ja polven. älä sotkea Islamin uskonto!!! OLLA OMA PAIKALLA ;)

man with desire kirjoitti...

http://www.kotipetripaavola.com/islammitalannentuleetietaa.html

Islamin todellinen luonne