sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Turvallisuuden suurin uhka on turvallisuus

Vanha periaate: Siitä puhe mistä puute. Uusi periaate: Puhe aiheuttaa puutteen.
Puhuminen vie ihmisen energian ja ajan tekemiseltä, joten esimerkiksi seksistinen ilmapiirti torppaa lisääntymisen ja turvallisuushöpötys kaikkine lakineen ja säädöksineen johtaa turvattomuuteen.

Pyrin usein ajattelemaan jonkin periaatteen, jonka mukaan jokin asia toimii. Kun on löytänyt yhden periaatteen, huomaa hyvin nopeasti, että moni muukin asia toimii samalla periaatteella. Viimeisintä löytöäni edeltävä löytö koski ihmisen lisääntymistä: Mitä enemmän seksistä puhutaan ja mitä seksistisempi yhteiskunta on sitä  vähemmän syntyy lapsia. Us-blogi, 2.3. 2013: Poikakoulutko ratkaisu yhteiskunnan seksistisyyteen

Juuri äsken huomasin, että sama periaate, jolla valkoisten lisääntymisen vähentyminen toimii, koskee myös ruuan turvallisuuden vähentymistä; Mitä enemmän seksistä ja sukupuolista puhutaan sitä vähemmin syntyy kakaroita; mitä enemmän vaaditaan turvallista ruokaa sitä turvattomampaa ruuasta tulee;
IL, 03.03. 2013: Huolestuttava löytö maidosta - uusi ruokaskandaali puhkesi.
TS, 03.03. 2013: Lehdet: Saksalaismaidosta löydetty liikaa syöpävaarallista ainetta
YLE, 25.2. 2013: Hevosenlihaa löytyi myös Ikean lihapullista

Tässä on juuri päästy hevosenliha-skandaalin yli, kun tulee ilmi tollasta. Ja kaikki tuo sekoilu tapahtuu EU-direktiivien mukaan, joita valvoo tuhansia korkeapalkkaisia virkamiehiä. Poliitikot tietysti kauhistelevat asiaa ja alkavat tehtailemaan entistä tiukempia turvalakeja ja palkkaavat tuhansittain lisää valvojia, -- mutta turvattomuus tulee vain lisääntymään.

Impivaaran aikaan yhteiskunnan ilmipiiri oli vapaa kaikesta tästä seksualisuudesta, jota nyt tunkee kaikkialta. Ja silloin ihmiset tekivät lapsia sen sijaan, että olisivat katselleet netistä, miten kulli luiskahtaa vittuun. Pornon katselijat vain puhuvat lapsista, mutta eivät pysty niitä tekemään. Samoin poliitikot vain puhuvat ruuan turvallisuudesta, mutta vähät välittävät konkreettisesta turvallisuudesta; kas, kun poliitikot ovat itse sotkeentuneita ruokabisneksiin ja omien etujensa ajamiseen, joten heidän oma etunsa on siinä, että he dumpaavat hevosta lehmänä ja myyvät vaikka kissansa margariinitehtaille, koska ovat niin samarin köyhiä.

Monet nyt yrittävät selittää, että silloin Impivaarassa ihmisten ei tarvinnut rakentaa uraansa. Monien mielestä Impivaarassa ihmiset eivät olleet rakentamassa uraa, joten siksi heillä oli aikaa kakaratehtailuun. Mutta! Impivaarassa ihmiset muuten vain tekivät työtä vähintään kuutena päivänä viikossa - aamusta iltaan. Jos uran rakentaminen ei ole työtä, niin mitä se sitten on?
Impivaarassa ihmisillä ei ollut aikaa eikä mahdollisuuksia lomailla ulkomailla. Nyt ihmiset ovat monta kertaa vuodessa lomilla, eli heillä olisi paljon enemmän vapaa-aikaa kuksauttaa lisää kakaroita, mitä oli Impivaaran ihmisillä, mutta jostain syystä yhteiskunnan seksistinen ilmapiiri toimii paremmin ehkäisyvälineenä kuin kommarien kondomi.

Ennen oli miehet rautaa ja laivat oli puuta, hiio hoi!

Nykyään miehet kyllä osaavat hoilottaa, mutta tekijöiksi heistä ei ole. Niinpä nämä kaiken maailman suvaitsevaiset miehet ja naiset ovatkin keksineet, että kun vain tänne hankkii kivikautta eläviä ihmisiä, niin he kyllä pystyvät lisääntymään kantakirjasuomalaistenkin edestä. Nuo puupäät eivät kuitenkaan tajua, että vaatiessaan tänne lisääntymiskykyisiä ihmisiä, he itse asiassa vaativat Suomea palaamaan kivikauteen!

Suivaitsevaiset ihastelevat maahanmuuttajien yhteisöllisyyttä. Sitä samaa, joka Suomessa vallitsisi ennen kuin valtio alkoi jakamaan vastikkeetonta rahaa... Suvaitsevaisten mukaan maahanmuuttajien yhteisöllisyys on geneettistä, kun taasen Impivaaran suomalaisten yhteisöllisyyden tarkoituksena oli taata lähipiirille perusturva ja elanto. Eli suvisten mukaan maahanmuuttajien yhteisöllisyys säilyy, vaikka heille kaadetaan veronmaksajien rahaa ilman minkäänlaista sitouttamista Suomeen. Heille jopa opetetaan heidän kieltään, että he eivät varmasti pääsisi kiinni suomalaisuuteen, koska se on suviksille niin kivaa, kun he voivat ihastella Suomessa kivikautisia kulttuureja.

On merkittävää, että maahanmuuttajien keskuudessa yritetään torjua tämä kaikkialta esille tunkeva ällöttävä seksuaalisuus. Ja juuri siitä syystä maahanmuuttajat sikiävät kuin rottalaumat -- semminkin, kun suvaitsevat jakavat heille suomalaisten rahat; Lisääntykää ja täyttäkää maa nimeltä Suomi, koska suomalaiset eivät siihen kykene -- koska suvaitsevaisten kaikki energia menee kaikenlaisten pervessioiden tukemiseen.

Suvaitsevaiset höpisevät alwariinsa suvaitsevaisuudesta vain siksi, koska heiltä itseltään ei löydy suvaitsevaisuutta; Siitä puhe mistä puute.

SL, 2.3. 2013: Tulijoiden uskonnollisuus ei häviä ajan myötä
AL, 3.3. 2013: Ruotsi: Pakolaiset yrittävät estää syyrialaisten saapumisen

Ei kommentteja: