maanantai 16. kesäkuuta 2008

Poissulkeminen

Äly ehkäisee järkytyksiä. Äly on annettu ymmärtämistä varten. Älyä ei ole siellä, missä ihmiset järkkyilevät. Tornion eilinen surma on älyllisesti täysin ymmärrettävä. Varmasti perheen isä oli tarkkaan älyllisesti harkinnut tekonsa, miettinyt jo vuosikymmeniä, mikä elämässä on pielessä. Ja oman elämän lopun lähestyminen sai hänessä aikaan ratkaisun, joka ei ole järkyttävä, kun sitä oikein ajatellaan.
Youtube: Assisted suicide on swiss TV

Yhteiskunnan pitäisi itse toimia niin, että ihmisillä olisi lähtökohtatasa-arvo, missä yhdenkään ihmisen ei enää tarvitsisi syntyä toisten armoille. Toki yhteiskunnan tulee ehdoitta pitää huolta jokaisesta, joka ei ole saanut syntymässä niin hyviä geenejä kuin poliitikot, -- mutta poliitikoiden tulee ehdoitta pyrkiä siihen, että kaikilla syntyvillä ihmisillä olisi vähintään niin hyvät geenit kuin lainlaatijoilla, koska jos lainlaatijoilla on omasta mielestään paremmat geenit kuin muilla, niin silloin tietysti lainlaatijat eivät ole moraalisesti oikeutettuja kirjoittamaan lakeja, joilla tuomitaan vaikkapa Tornion eilisen surman kaltaiset teot.

Kaikilla on ehdoton oikeus terveeseen elämään, jonka perustana on terve genomi. Koska yhteiskunnan kehittyminen estää yhä tehokkaammin luontaisen lajin puhtauden pidon, niin siksi yhteiskunnan on otettava lajin puhtaana pitäminen omaksi huolekseen. Ei riitä, että esitetään huolestunutta, kun yksittäiset ihmiset joutuvat kuluttamaan koko elämänsä huolehtiessaan heistä, jotka ovat joutuneet syntymään onnettomilla geeneillä. Eikä sekään ole oikein, että tuomitaan yksittäisiä ihmisiä, jotka ovat loppuun palaneet taakkansa alle.

Jos todella lainlaatijoilla ja poliitikoilla on hyvät geenit, niin heidän ei tule yhtyä sellaisten kuoroon, jotka eivät itse ole joutuneet olemaan koko ikänsä omaishoitajia, eikä myöskään vahvojen omaishoitajien tule syyllistää niitä, jotka ovat omasta harkinnastaan päättäneet, että hoitaminen saa tältä erää riittää.

Itse ymmärrän sen miehen teon, enkä näe siinä mitään tuomittavaa. Jos joku haluaa tuomita tuon miehen, niin silloin ja siinä on tehty oletus, ettei minulle voi koskaan käydä niin, että olisin moraalisesti velvollinen omaishoitajaksi. On huomattava, että suurin osa ihmisistä ei halua omaishoitajaksi, eikä ole ryhtynyt omaishoitajaksi, kun tilanne niin vaatisi.

Sekin pitää pitää mielessä, mitä on kirjoitettu: Älkää tuomitko, jotta teitä ei tuomittaisi.


Vaikuttava tietotoimisto; Kansanedustajat kuokkavieraina
HS.fi-Keskustelut; Arvojohtaja
Lähtökohtatasa-arvo

Ei kommentteja: