keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Unelma-ammattilaiset kerskailevat

Unelma-ammattilainen -asumisagentti Mira- kertoo MTV-uutisille, miten hän jakaa viisisatasia ihmisille saadakseen heiltä ideoita, koska unelma-ammattilaisen ei ilmeisesti itse tarvitse järkeillä, joka huomataan jo siitäkin, että hän ei itse ole tajunnut sellaistakaan asiaa kuin Suomeen syntyvien no-go-alueiden olevan kehittyvässä hyvää vauhtia:
MTV, 15.7. 2014:  Asumisagentti havaitsi työssään: Kerrostaloja, joissa asuvista kukaan ei käy töissä
"Takataskussani oli 500 euron seteleitä. Kyselin asukkailta, miten asuinalueesta tehdään viihtyisämpi ja jaoin rahaa uusille ideoille. Ensimmäisenä vuonna rahaa meni yli sataan ideaan. En kysellyt ongelmista, vaan panin asukkaat itse ideoimaan. Tästä tavasta tuli vuosittainen projekti, kertoo Sillanpää."
Unelma-ammattilainen jakaa viisikymmentätuhatta joka vuosi?
Blogi, 13.7. 2011: Suomen kaikki unelma-ammatit

YLE:n Aamu-TV:ssä Raimo Sailas luki jälleen madonlukuja. Hän sanoi mm., ettei Suomella ole varaa tällaiseen julkiseen sektoriin. Julkisen sektorin työntekijöillä on tietysti eriävä mielipide, kun pitää jatkuvasti lisätä uusia unelma-ammatteja, joiden virkoja täyttävien taskut työnnetään täyteen viisisatasia...
YLE, 16.7. 2014: Raimo Sailas ei usko hallituksen kasvupaketin tehoon


Ei kommentteja: