keskiviikko 17. elokuuta 2016

Olympialaisten katsojat sen todistavat

The darker side of the olympics
Kansakunnan kehittyneisyys huomataan kaikesta. Tai ainakin havainnointiin kykenevät voivat huomata mistä tahansa, millä sivistyksen tasolla jokin kansa tai yksilö on.
IL, 16.8. 2016: Rion kotiyleisöltä häijyä käytöstä suosikkia kohtaan - "En ole ikinä kokenut tällaista"
YLE, 17.8. 2016: Olympiapomokin jyrähti brasilialaisyleisön törkeälle käytökselle
IS, 18.8. 2016: - tämän takia Tero Pitkämäki halveksii olympiastadionin kotiyleisöä

Monet suomalaiset sopisivat erittäin hyvin ilman minkäänlaista sopeutusta jonkin kehitysmaan asukkaaksi. Sellaiset suomalaiset olisivat erinomaisen arvostettuja jossakin Somaliassa tai Brasilassa, jotka täällä Suomessa vihaavat suomalaisuutta ja toimivat muuten vaan anarkistisesti. Ihminen vihaa sivilisaatiota silloin, kun hän ylistää yleistetysti kehitysmaiden asukkaita ja heidän tapakulttuurejaan ja ideologisia mielipiteitään.
Itseään parempien ihmisten pilkkaaminen ja jopa tappaminen on tyypillistä kehitysmaatoimintaa. Mikään kansakunta ei kehity sillä, että se tuomitsee väärinajattelun; vapaan ajattelun.

Yleisöstään kansakunta tunnetaan. Muistellaan vaikkapa vuoden 2005 maailmanmestaruuskisoja Helsingissä, ja miten suomalaista yleisöä kiiteltiin kautta sivistyneen maailman:
Stadionin olosuhteita kuvattiin useissa lehdissä kaoottisiksi, ja jutuissa kuvailtiin Olympiastadionin puutteita. Uutisoinnin sävy muuttui kuitenkin positiivisemmaksi kisojen loppua kohden, ja kiitosta saksalaislehdistössä sai etenkin esimerkillinen stadionyleisö" Lähde:
Tietokeskus: Yleisurheilun MM-kilpailut, näkyvyys ja mielikuvat
En haluaisi nähdä sitä päivää, jolloin olympiakisat annetaan jollekin sellaiselle maalle, joka on Brasiliaakin alempana kehityksessä. Silloin sellaisen maan yleisökin olisi aivan toisella tasoilla, mitä nyt sanotaan brasseista yleisönä.
Kuvituskuva - Minitattoo 2016

Kun antiikin olympiaiset herätettiin reilu sata vuotta sitten henkiin, niin se tapahtui siksi, että Euroopan maat olivat nousseet pimeydestä sille valaistuksen tasolle, jolla antiikin ihmiset parhaimmillaan olivat. Nyt on nähtävillä, että olympialaiset lopetetaan samasta syystä, mihin ne loppuivat antiikissa; kansakuntien syöksymiseen pimeyteen. Esimerkiksi, SK, 17.8. 2016: Pakolaiset tulevat vääjäämättä – Pahaenteisellä tavalla Eurooppa muistuttaa Rooman valtakuntaa

Toivoisin, että kehitysmaat suljettaisiin pois olympialaisista ja olympiakerhoon hyväksyttäisiin vain sellaiset maat, jotka eivät tarvitse kehitysapua, jotka eivät pahoinpitele lapsia uskonnollisista syistä, jotka eivät pakota lähimmäisiään mihinkään ideologiseen/uskonnolliseen kaapuun,

Olen pannut merkille, että ihminen, joka buuaa urheilijalle, ei yleensä pysty ajattelemaan loogisesti ja on asenteiltaan vasemmistolainen. Buuaus nimittäin kohdistuu yleensä aina johonkin parempaan ihmiseen, ja kuten tiedetään, niin anarkistit ja vasemmisto vihaavat kaikkia niitä, jotka ovat sitä itseään parempia. Ideologinen ajattelu on typeryyttä.

Ei kommentteja: