sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Jari Tervon viisas aasi

HS, 10.9. 2016: Tervo pahoittelee autismikommenttiaan:
”Suomalaisille ominaiset piirteet eivät tietenkään selitä rasismia”


Olan yli heitetty kirja, neljäs luku.

21 Jo aamulla Jari Tervo laittoi taakkansa suomalaisten kannettavaksi ja lähti muslimisaarnaajien kanssa heittelemään raamattuja Valtakadulle.
22 Mutta suomalaiset vihastuivat hänen lähdöstään, ja kun Jari Tervo sitten horjui kahden musliminsa saattamana kohden Pub Pistoa, suomalaiset asettuivat hänen tielleen.
23 Kun suomalaiset näkivät Jari Tervon seisovan Valtakadulla paljastettu kynä kädessään, suomalaiset poikkesivat Valtakadulta Vapaudentielle. Mutta Jari Tervo pisti suomalaisia ja yritti pakottaa heidät takaisin oikeaoppiselle tielle.

24 Sitten Jari Tervon muslimit asettuivat kadulle kahden kapakan väliseen kujaan, jota kesäterassit reunustivat kummaltakin puolen. 25 Kun suomalaiset näkivät Jari Tervon muslimit, he painautuivat terassin aitaa vasten, ja Jari Tervon jalka jäi puristuksiin. Silloin Jari Tervo taas pisti suomalaisia.

26 Jari Tervon muslimit siirtyivät vielä kerran edemmäksi ja asettuivat ahtaaseen paikkaan, missä ei ollut tilaa väistyä oikealle eikä vasemmalle.
27 Kun suomalaiset taasen näkivät Jari Tervon muslimit, he laskeutuivat makuulle Jari Tervon taakka selässään, mutta Jari Tervo jälleen pisti vihoissaan suomalaisia kynällään.

28 Silloin Herra antoi suomalaisille kyvyn puhua. He sanoivat Jari Tervolle: "Mitä pahaa me suomalaiset olemme tehneet, kun pistät meitä nyt jo kolmannen kerran?"
29 Jari Tervo sanoi suomalaisille: "Te vikuroitte! Jos minulla nyt olisi miekka, tappaisin teidät heti paikalla!"

30 Suomalaiset sanoivat Jari Tervolle: "Mehän olemme sinun kansaasi, jolla olet ratsastanut iät ja ajat. Olemmeko me koskaan ennen vikuroineet?" Jari Tervo vastasi: "Ette ole."

31 Silloin Herra avasi Jari Tervon silmät, niin että Jari Tervo näki Herran enkelin seisomassa Valtakadulla paljastettu pistomiekka kädessään. Jari Tervo polvistui ja lankesi kasvoilleen maahan.

32 Herran enkeli kysyi häneltä: "Miksi pistelit suomalaisia kolme kertaa? Minä olen tullut tänne estämään sinun kulkusi, sillä tämä matka on vastoin Herran tahtoa. 33 Suomalaiset näkivät minut ja väistyivät kolme kertaa minun tieltäni. Ellei suomalaiset olisi väistyneet, minä olisin surmannut sinut mutta jättänyt suomalaiset henkiin."

34 Silloin Jari Tervo sanoi Herran enkelille: "Minä olen tehnyt väärin pistellessäni suomalaisia, mutta en tiennyt, että sinä seisoit tiellä minun edessäni. Jos et hyväksy tätä matkaa, niin minä käännyn takaisin." 35 Herran enkeli sanoi Jari Tervolle: "Kulje noiden suomalaisten mukana, mutta puhu ainoastaan se, mitä minä käsken sinun puhua, äläkä enää ole pisteliään ilkeä suomalaisille." Niin Jari Tervo jatkoi matkaa yhdessä suomalaisten kanssa.

2 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Tervolla on ilkeitä tapoja mainostaa omaa kirjaansa. On se paska jätkä.

Anonyymi kirjoitti...

Luin viime syksynä Koraanin nettiversion, mutta tämä Tervoaani on huomattavasti maltillisempi :)

T. Uusi hjuumori lukijasi