keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

Naisia ei saa ottaa pakolaisiksi

 On ilman muuta selvää, ja kiistatonta, että myös naiset ovat syyllisiä siihen, ketkä johtavat heidän valtioitaan. Siksi on täysin mielipuolista, että naiset pelastetaan heidän omien valintojensa ja mielipiteidensä seurauksilta. En vaan pysty käsittämään, miksi naiset sotatilanteessa vetoavat sukupuoleensa, kun he ovat vuosikymmeniä höpöttäneet olevansa tasa-arvoisia ja tolkuttaneet, miten maailmassa on jopa satakunta erilaista sukupuolta ...

Ei ole yhden yhtäkään aikuista venäläistä, joka olisi syytön siihen, mitä Putin tekee näinä päivinä. Mutta lännessä naikkoset osaavat hurrata vain parille toimittajalle, jotka ovat tehneet vain sitä, mitä joka ikisen naisen ja miehen pitää nyt tehdä. Siihen tekemiseen ei saa missään nimessä kuulua naisten ja miesten pakolaisuuden hyväksyminen. Kärsiköön jokaisen kansakunnan aikuiset ihmiset juuri siitä sadosta, jonka he ovat itse kylväneet.

ps. Näinä päivinäkin jopa Suomen oikeuslaitoksessa on käsitelty naisten tekemiä hirvittäviä tekoja -- ja silti yhä vaan naisten enemmistö julistaa, että vain miehet pystyvät julmuuteen. Miten olisi vaikkapa Kanadan nunnien suorittamat tuhannet lapsenmurhat? Tuskin niitä kaikkia nunnien kaivamia joukkohautoja on vieläkään löydetty, mutta edes ne jo tunnetut naisten tekemät julmuudet eivät vaan saa saa nykyajan naisia tajuamaan, miten he itse ovat syyllisiä joka ikisen diktaattorin kansamurhiin. Ja naisten vollotus sen kun vaan jatkuu, kun he samaan aikaan ihannoivat heitä, jotka osaavat naurattaa naisia makeimmin ja joilla on tarjota heille suurimmat rintaimplantit.

5 kommenttia:

Brainleak kirjoitti...

Kumpi saa paremman sotatrauman? Nainen vaiko mies, kun heidän molempien lähelle iskeytyy ohjus. Mielestäni naiset luulevat, että miesten pitää vain sietää tykkitulta, kun taasen naisten pitää päästä mahdollisimman kauas sellaisesta. Entäpä, kummalla on enemmän voimaa vetää herkkää liipasinta, naisella vaiko miehellä? Tai millä sukupuolella on tarkin näkö? Kuten tunnettua, niin liberaalien naisten mukaan luonnossa saattaa olla jopa sata erilaista sukupuolta, mutta heidän mukaansa vain miehillä on kykyä katsoa katsoa kiväärin tähtäimestä.

Onneksi Suomen talvisota sota opetti, että naisista on hyötyä myös maanpuolustuksessa, eikä heistä ole maalleen mitään hyötyä maan rajojen ulkopuolella.

Brainleak kirjoitti...

Olivatko ne nunnien suorittamat joukkomurhat hitlerin vika, kun ne tehtiin kymmeniä vuosia ennen hitleriä? Ettei vaan kyse ole yksinkertaisesti siitä, että länsimaiden hyväosaiset naiset kokivat uusilla mantereilla alkuasukkaiden lapset liian erilaisina, joten siitä erilaisuudesta piti vain jollakin keinoin päästä eroon, ja mikä olisikaan naisten mielestä helpoin tapa päästä eroon erilaisuudesta kuin kansanmurha.

Näinä päivinä hyväosaiset länsimaiden naiset ovat samastuneet niin syvästi tiettyihin alkuasukkaisiin, että he kokevat omien kansojensa miehet niin paljon erilaisina, että he tekevät kaikkensa, jotta he pääsisivät eroon länsimaisista miehistä. Länsimaiden naiset ovat näinä päivinä suorittamassa länsimaiden miehille sitä samaa yksinkertaista eroa, jolla he pääsivät eroon häiritsevistä intiaanilapsista. Tietysti, tänäänkin on muutamia naisia, joilla on sen verran munaa, että he eivät pysty hyväksymään liberaalien naisten suorittamaa aivopesua ja sen seurauksena tulevaa kansamurhaa.

Brainleak kirjoitti...

Mielestäni on idioottimaista pitää naisia enkeleinä, kun jatkuvasti tulee esille tapauksia, missä "parhaimman" eettisen kasvatuksen saaneet naiset ovat syyllistyneet kansanmurhiin.
Ikään kuin vain tavalliset naiset olisivat niin viattomia, ettei heillä ole mitään vastaavaa kykyä hyväksyä täysin rinnoin erilaisten ihmisten ja lasten eliminointia.

Suomessakin parhaillaan sadattuhannet, jopa miljoonat naiset ovat täysin armottomia niitä miehiä kohtaan, jotka eivät syystä tai toisesta pysty hokemaan niitä matroja, joita naiset heiltä vaativat. Ja samaan aikaan nuo naiset pillittävät, kun heidän oma elämäntapansa on uhattuna, mutta hyppivät riemusta, kun toisinajattelijoita vainotaan vain siksi, että heidän oma elämäntapansa ei heidän mielestään sovi yhteen muiden kanssa.

Brainleak kirjoitti...

Onko Marina Ovsjannikova väärässä, kun hän sanoi, että Putinin hallinto ei pysty vangitsemaan kaikkia venäläisiä? Ovatko Suomen liberaalit oikeassa, kun he haluavat, että he voivat vangita ja tuhota kaikki toisinajattelijat, jotka eivät kunnioita liberaalien dogmeja?

Johtuisikohan Putinin valta siitä samasta syystä, jolla vasemmnisto, vihreät ja liberaalit naiset vaativat miehiltä yhdenmukaista ajattelua? Eettisesti korkeasti oppineet naiset ovat siis lopulta suurin syy siihen, miksi Suomeenkin voidaan saada oikea kunnon kansamurhaaja, koska olisihan se aivan kamalaa, jos Suomessa olisi yksikin, joka ajattelisi eri tavalla kuin eettisyyteen koulutetut naiset. Ei mikään ihme, että kansanmurhaajat ovat kutsuneet itseään milloin kommunisteiksi, milloin sosialisteiksi tai jopa kansallissosialisteiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ne "liberaalit",vihreät stalinistit ja muu paskasakki muuten käyttävät täsmälleen samoja metodeja ja terminologiaa kuin Putin.
Esim. natsit sitä ja natsit tätä.