torstai 17. maaliskuuta 2022

Ukrainan presidentti vs runkkarit

Eilen löysin tv-sarjan "Kansan palvelija (Sluha narodu)". Rakastuin siihen oitis, enkä vähiten sen takia, että siinä on presidentti, joka haluaa samoja juttuja, joista itse olen netissä puhunut jo 30 vuotta. Jotain pirullista on siinäkin, miten ihmisiä aivopestään uskomaan, että The Kansanpalvelija voi korkeintaan olla satiiria. Itse kutsuisin edellä mainittua televisiosarjaa tieteissarjaksi.
Oikea psykologi tajuaisi heti, että ihminen haluaa torjua totuuden luokitellessaan satiiriksi semmoisia sketsejä, missä vallitseva rahanpalvonta on käännetty päälaelleen. Otetaan esimerkiksi poliitikkojen autosaattueet, tai poliitikkojen mielettömät palkat ja heidän tuhannet avustajansa. Miten hitossa joku voi uskoa, että sellainen on kansanpalvelija, joka tarvitsee poliisin suojelua kansaa vastaan? Poliitikkojen vaatimukset poliisisaattueista ovat pelkkää puhdasta mielettömyyttä.
Tieteiskirjallisuus todistaa, että scifijutut ovat ennemmin tai myöhemmin totta, mutta milloinkaan tieteiskirjallisuudessa ei haluta esittää scifinä sellaista, että kansanpalvelijat olisivat oikeasti kansanpalvelijoita, eli he pärjäisivät ja eläisivät onnellista elämää yksinkertaisesti vain omalla älyllään, tarvitsematta penniäkään ja hikipisaraakaan muilta ihmisiltä. Ihmisillä on äärettömän vääristynyt kuva Jumalasta, ikään kuin vain sellainen voi olla lähempänä jumalankaltaisuutta, joka pystyy kusettamaan kaltaisiaan ihmisiä eniten.

Nyt uskoni on saanut Kansanpalvelija-sarjasta vahvistusta siihen, että jossakin vaiheessa ehkäpä (tuhannen vuoden kuluttua) jopa Suomessa poliitikoiksi valitaan vain niitä, jotka eivät ikinä eläissään ole vaatineet palkankorotuksia. Joka ikinen, joka vaatii lisää palkkaa, on potentiaalinen diktaattori. Palkan vaatiminen on se yksi ja ainoa mielihalu, joka on kliimaksissaan juuri silloin, kun diktaattori vetää viimeisiä henkäyksiään jossain kurjassa bunkkerissaan.
Vaatimattomuus on viisautta.

Ihan kuinka haluatte ajatella, mutta Putinin suurin mielihalu on raha, ei mikään valta. Raha on se ainoa asia, jolla narsistit eli niin sanotut vallanhaluiset voivat toteuttaa mielisairauttaan. Vallanhimo on vain väline, jolla mielisairaat vain voivat saada omaisuuksia. Rikkaat ovat vain surkeita hamstraajia, joille ei riitä puolen metrin kerros seteleitä asuntoonsa, vaan he haluavat asuntonsa olevan niin täynnä seteleitä, että eivät paskalle pysty menemään. Nyt joku hiton psykologi on heti karvat pystyssä, mutta sanon vaan, että mitä hiton eroa on hamstraajalla ja rikkaalla. Luuleeko joku ihan oikeasti, että hamstraajan ylevin motiivi on vallan himo, jolla hän on täyttänyt asuntonsa paskalla? Psykologit ovat tietysti itse palkkakuopassa, joten he eivät mitenkään pysty ajattelemaan hiekkalaatikkonsa ulkopuolelta, joka koskee joka vitun palkanvaatijaa.

Putinille ei riitä yksi muutaman miljardin maksanut linna, vaan hän on valmis aloittamaan vaikka ydinsodan, jotta hän voisi kuvitella sillä hamstraavansa itselleen maailman kaikki rahat. Itse asiassa. Putin on jo ilmaissut, että hän haluaa maailman valtiaaksi. Kaikki Putinin puheet jostain Neuvostoliiton tai Kiovan rusien valtakunnasta ovat täyttä hölynpölyä; joka ikinen poliitikko haluaa ainoastaan rahaa -- eikä maailmaan voi tulla rauhaa niin kauan, kun kansan palvelijoille (poliitikoille) maksetaan ruhtinaan palkkaa. Itse asiassa, joka ikinen ihminen, joka luulee, että kansakunnan viisain ja tervein ihminen tarvitsee enemmän kuin kansan sairain, on äärettömän typerä. Kuulitteko, te pässin irtopäät. Juuri te olette kaikilla hiton palkkalakkoiluilla ja -vaatimuksillanne ansainneet piruja johtajiksenne. Nyt idässä päin on yksi teidän pirunne, mutta sekin on lasten leikkiä tuleville piruillenne.

Tälläkin hetkellä Suomessa on kymmeniä poliitikkoja, jotka vetävät käteensä siksi, kun he ovat päässeet jopa kolmen kuukausipalkan kuukausiansioihin. Sen päälle he vaativat kulukorvauksia, kokouspalkkioita, kakkos-, kolmos- ja neloisasuntoja ja autosaattueita, joiden ensimmäisessä autossa on sinisiä ämpäreitä. En ole Suomessa ikinä saanut kuulla, että poliitikoiden poliisisaattueet olisivat epämoraalisia, enpä tietystikään, kun joka helvetin palkanvaatija haluaa hekumoida märkäunissaan, miltä tuntuu, kun poliisi auraa köyhät tien sivuun, jotta "kansanpalvelijat" voisivat runkata mersujensa takapenkeillä, ylinopeudella.

1 kommentti:

J. Jörgensen kirjoitti...

Joo, vaikka viitaten tuohon vika kappaleeseen, eihän se ole aina noin ollut. Manustakin kerrotaan, että jos oli jotain tapaamista Smolnassa, niin hän käveli sinne pressan linnasta ilman mitään turvamiehiä. Sellaistakin mainitaan, että kerran siinä Smolnan lähellä olevan kioskin tuntumassa seisoskeli Manun tullessa näitä laitapuolen miehiä. Pressan huomatessaan kaverit huusivat yhteen ääneen, että 'Morjesta Manu' johon Manu vastasi heilauttamalla vain isoa lapaansa. Näin Suomessa vielä 90-luvun alkupuolella.