sunnuntai 28. heinäkuuta 2024

Sukuelimiä - onko heitä?

USA:n yksi varapresidenttiehdokas oli totuuden jäljillä, kun hän joskus oli ihmetellyt, miten lapsettomat voivat luotsata suurvaltaa tulevaisuuteen. Itse olen usein pohtinut samansisältöisesti, joka huomataan siitä, että en kumarra yhtäkään poliitikkoa, en miestä, en naista, puhumattakaan niistä sukupuolista, joille ei koskaan jaeta kultamitaleja virallisisissa kisoissa, koska tavallinen mies peittoaa mennen tullen kaikki muut 99 sukupuolta, jotka eivät tosiasiassa voi olla sukupuolia sitä tavallista naista lukuunottamatta, koska kaikki ne 98 sukupuolta eivät omaa sukuelintä, vaan sellaisen elimen, jota ei koskaan käytetä lisääntymiseen.

Sitten, kun alle puolet ikäluokasta ei enää koe tarvetta lisääntyä, niin silloin on oikea aika luopua sukuelin-nimikkeestä - ja antaa sille uusi nimitys, kuten himoelin. Jo nyt huomataan, että useimmille länsimaalaisille heidän sukuvärkkinsä ei ole nimensä veroinen. vaan he pitävät sitä vain omia himojaan varten ja vilauttevat sitä jopa olympialaisille, että he saisivat siitä kiksejä itselleen ja yllyttäisivät muitakin käyttämään sukuelintään kaikkeen muuhun kuin mihin se on tarkoitettu. Edellä oleva on sanottu kaikelle rakkaudelle niille, jotka ovat tahattomasti lapsettomia. Lakiteksti voidaan toki laatia niin, että vain sellaisilta kielletään ouikeus nimittää alapäätään sukuelimeksi, jotka tekevät sen oman himonsa tähden.

Kiitos.

lauantai 27. heinäkuuta 2024

Antakaa jo olla, hiton persut

 Joku päivän pläjäys: "Ministeri Tavio: Seksuaali­vähemmistöt tekivät olympialaisten avajaisista ”friikki­shown”"

Mitä ihmeen väliä tuollaisilla on, koska tosielämässä kultaa ja kunniaa voidaan jakaa vain miehille ja naisille. Lopettakaa Herran tähden "uutisoimasta" sateenkaaria, koska kukaan ei ole koskaan löytänyt edes muoviämpäriä sateenkaaren päästä, puhumattakaan kultamitalista.

Nyt sitten turvat tukkoon hiton persut ja kuunnelkaa, kun kuuluttaja kutsuu esiin vaikka sadan metrin MIESTEN voittajan. Tajuutteko, te vitun idiootit. Lopettakaa heti tuo idioottimainen papukaijamainen puhe, kun kuulette jossain huhupuhetta sateenkaaresta ja sen päässä odottavasta ihmiskunnan kultaisesta utopiasta.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2024

Tissit ovat kasvoja arvokkaampia

 Joka nainen yrittää piilottaa tissejään. Sen sijaan joka hiivatin naikkonen yrittää kaikkensa,. että hänen naamavärkkinsä olisi kaiken maailman keltaisen lehdistön etusivuilla.Yksikään naikkonen ei tajua, että hänen rinnoillaan ei ole passia eikä edes nänninjälkiä painettuina passin mikrosirulle, eikä yksikään mies pysty tunnistmaan ketään naikkosta rinnoista.

MUTTA. Sen sijaan joka hiivatin kakarankin naamavärkki on nykyisin taltioitu iiriksiä myöten sekä Interpolin että CIA:n palvelimille. On täysin idioottimaista peitellä ja jopa hävetä sellaista kehonosaa, josta ketään ei voida tunnistaa, mutta vastaavasti esitellä kasvojaan, jotka ovat yksityiskohtia myöten taltioitu digitaalisena jopa Putinin yksitysarkiston naamaosioon.

Senkus esittelette tissejänne, muta varmaa on, että teidän tissikuvista ei sa selvää edes Rasputin, kelle naikkoselle ne voisivat kuulua. Kaikki ne, jotka luulevat, että juuri heidän tissinsä on yhtä ainutlaatuisia kuin ihmisen sormenjäljet tai jopa naamavärkki, ovat pelkkiä idiootteja.

Luulen, että yksikään naikkojen ei tajunnut tästä sitä, että ihminen, joka kulkee naama paljaana, mutta peittelee rintojaan, on pelkkä idiootti, joka kuvittelee, että hänen rintansa on atvokkaampia kuin hänen persoonallinen naamansa, jota hänen ei tarvitse hävetä, vaan jota hän haluaa esitellä kaiken maailman idiooteille.

Mitä tulee miehen puoliin, niin ne vasta idiootteja ovatkin jahdatessaan sitä kehonosaa, joka asntoi heille lähtökohdan elämälle.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2024

Nuoret ovat fiksumpia, osa 9/10

 Tiedostava nuoriso ei voi syyttää vanhempiaan omista typeryyksistään, koska nuoriso kapinoi vanhenpiensa tapoja ja käytöstä vastaan.

  • Aiemmat sukupolvet, joihin myös nuorten vanhemmat kuuluvat, ovat tehneet lujasti töitä saavuttaakseen esimerkiksi sen tiedollisen tason, että ihon polttaminen auringossa aiheuttaa vakavia vaurioita iholle.
  • Samoin aiemmat sukupolvet, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, ovat olleet sitä mieltä, että ihmisen kauneus ei johdu ihon väristä.
  • Ihmeellistä on myös siinä, miten tiedostava nuoriso haluaa kapinoida vanhempiaan vastaan siinäkin asiassa, kun vanhemmat ovat tulleet siihen tulokseen, että halpatavaroiden kuluttaminen tuhoaa sekä niiden tuottajien elämiä että myös ostajien moraalia.

Nuorilta puuttuu siis täydellisesti oma ajattelu, koska luulisi, että tiedostava nuori ei hylkisi tuhansien aiempien sukupovien kovalla työllä hankkimaa tietotaitoa. Nuoret ovat siis selvästi ikärasisteja, joka sekin muuten johtuu vain typeryydestä.

Nuorison hysteria on jo niin ylevää, että he vähät välittävät lääketieteestä ja taloustieteestä. Puuttuu enää vaan se, että nuoret alkavat kapinoida matematiikkaa vastaan, koska sekin on kuulemma aiempien sukupolvien hankkimaa tietoa, joka ei voi jäädä tiedostavalta nuorisolta ehjäksi, vaikka se onkin nuorisolle pelkkää utopiaa, koska nuorten ei itse enää tarvitse osata edes ynnälaskuja. Niinpä nuori ei enää voisikaan kapinoida ynnälakuja vastaan, koska hän ei osaa itse laskea edes 1+1...

Nuoret ovat fiksumpia, osa 8/100

Pystyvätkö nuoret tekemään mitään oikein? Olisi kiva joskus kuulla sellaisesta nuorison massahysteriasta, josta on suoraan seurannut jotain hyvää!

  • IS, 3.7. 2024: "Sadat (nuoret) jonottivat ennätys­­halpoja tennareita".
  • IS, 2.7. 2024: "Nuorison keskuudessa leviää vaarallinen villitys (rusketus)".
  • IS, 3.7. 2024: "Monet lapset ja nuoret ovat innostuneet somessa trendaavista ihonhoitotuotteista".

Kaikkia edellä mainittuja asioita yhdistää hysteria. Se sama hysteria, joka saa nuoret mieluummin istumaan moottoritiellä helpottaakseen omaa ilmastoahdistustaan kuin menemään töihin ja aidosti tekemään todellisia tekoja ilmaston hyväksi, kuten esimerkiksi tekemään lapsia tai kehittämään pienydinvoimaloita.

Nyt nuoriso selvästi elelee ja tekee valtavasti haittaa veronmaksajien rahoilla. Ihmettelen suuresti, miksi Elokapinan nuonet eivät menneet sinne Kalevankadulle estämään muiden nuorten rynnistystä ostamaan kiinalaista halpatuotantoa, joka kuluttaminen tuhoaa luontoa monin verroin enemmän kuin suomalaisten autoilu. Tai, miksi Elokokapina ei halua estää nuoria aiheuttamasta itselleen ihosyöpiä, jotta yhteiskunta voisi käyttää rahaa muuhunkin kuin nuorison ihosyöpien hoitoihin.

Kaikki puhe tiedostavasta nuorisosta on täyttä hölynpölyä. Miten kummassa nuori voi olla tiedostava, jos hän ei tajua edes sitä, että joku muu kuin hän maksaa hänen istumisensa ajotiellä, tai pahimmassa tapauksessa, nuori kuolee lopulta hirvittäviin tuskiin parikymppisensä, kun hän hysterian vallassaan halusi itselleen kauniin rusketuksen.

Jopa prideliike ei ole pohjimmiltaan muuta kuin hysteriaa, mihin menevät kaikki ne mukaan, jotka eivät koskaan ole oppineet ajattelemaan ihan itte.

PS. Sama hysteria on myös oikeistossa, mutta ei niin väkevänä, vai koska viimeksi olette nähneet oikeiston marssivan vasemmistohallitusta vastaan?