tiistai 15. maaliskuuta 2011

Suunniteltu vanheneminen

Nyt on syntynyt melkosen suuri haloo siitä, kun yhtiöt olivat salassa suunnitelleet tuotteilleen viimeisen käyttöpäivämäärän. Suuri hehkulamppuhuijaus. Suunniteltu vanheneminen. Pöh! ja Pöh pöh.

Mun on aika paha alkaa syyttää yhtiöitä siitä, että he ovat tehneet tuollaista, koska mun luoja on tehnyt minulle täsmälleen samoin; Mut on suunniteltu vanhentumaan. Jumalan mielestä mun keho ei saa kestää ikuisesti, koska jos mää olisin täällä ikuisesti, niin silloin Julle-Isukki ei sais mua ikinä takaisin Kotiinsa!
Siellä Kotona sitten Isukki pillittäis, että misnä mun kaikki kakarani ovat?

Onneksi Jullen mukavanoloinen poika Jesse tuli sittemmin tänne ja kertoi, että Julle on suunnitellut maailmankaikkeuden sellaiseksi, että siellä ruoste raiskaa ja tsunamit jylläävät. Turha mun on pillittää jonkun hehkulampun muutaman tunnin iän perään, kun tiedän sen, että mun kehoni koko ajan lahoaa mun älyni alta! Ja se on piru vieköön tarkkaan suunniteltua. Mielellään sitä voisi täällä loistaa muutaman ylimääräisen vuoden, mutta luulen, että Isukki ei salli edes sen vertaa iloa kakaroilleen.

Tulin maailmaan siihen aikaan, kun maallinen isäni hehkulampun osti. Vaihdoimme kotia monta kertaa, mutta aina otimme isäni ostaman hehkulampun uuteen kotiin ja ruuvasimme sen eteiseen. Läpi monien eteisten isäni ostama hehkulamppu hehkui ja loi valoaan. 1990 luvulla äitini ylpeästi näytti sormellaan ylös, missä isäni ostama hehkulamppu loisti, ja loihe lausumaan: Tuo hehkulampou on ollut meillä jo 40 vuotta ja edelleen se vaan jaksaa palaa.

Luulempa, että isäni oli sodan jälkeen vahingossa ostanut saksalaisten tekemän lampun, jonka käyttöikä oli vähemmän rajoitetumpi kuin nykyisten lamppujen. Mutta ei senkään pidä ikuisesti valoa luoda, koska meillä on vain yksi todellinen valo; maailmassa olisi suunnitteluvirhe, jos maailmassa olisi päällekkäisyyksiä, kuten kaksi ikuista valoa.

Maailma huomataan siitä suunnitelluksi, että se ei ole ikuinen ja että siinä ei ole päällekäisyyksiä, vaikka poliitikot uskovatkin, että vain heidän aivoillaan voidaan ajatella:
Jokainen ihminen on yksilöllinen, persoonallisuus. Yksikään toinen ihminen ei voi korvata ketään toista.

Miettikää sitä omassa kammiossanne ikuisen valonne hehkussa, koska minä en voi paljastaa teille elämän salaisuuksia, sillä jos niin tekisin, niin mihin silloin teitä enää tarvittaisiin.

Wikipedia: Planned obsolescence

Luojan kiitos, että tätä maailmaa eivät insinöörit ole suunnitelleet, koska silloin täällä maailmassa mikään ei muuttuisi, vaan kaikki olisi ikuisesti vanhanaikaista.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulehan tinttaralla kyllä vahvakin vanhenee. Minulla on pesukone joka on pesee hyvin ja on varmaan 20 v vanha naapuri on ostanut varmaan kymmenen samaan aikaan. Arvaapa paljonko reissuja tekee sillä rahalla ja luonnovarojakin säästyy eläköön Aseascandian teräskone.

Onko sillä väliä vilkkuuko sininen valo pestessä sekö on vanhanaikaisuutta. Jopas olet jotenkin yksinkertainen tämä maailma hukkuu paskaan. Pienlaitteet korjattiin aiemmin nyt ne liimataan yhteen ei voi korjata ja roskiin.

Toivottavasti joskus olet vanhana tilanteessa jossa lompsasi ei kestä vaihtaa parin vuoden välein konettasi. Varmaan oletkin, jos elät, vilkaise miten eläkkeet lasketaan ja miten ne nousevat suhteessa hintoihin.

Kyse on luonnovarojen tuhlauksesta äly hoi meiltä häviää nytkin kasveja,joista tehdään lääkkeitä joilla sinunkin tuleva sairautesi voitaisiin parantaa. Turha tuottaminen saastuttaa ja sairastuttaa jos et oikein ymmärrä.
Joo kiva provosoiva blogi taidat olla roskatavaran tehtailija.

kati sinenmaa kirjoitti...

Hei,
Olenhan toki samaa mieltä. Olen esimerkiksi sitä mieltä, että suomalaisuutta ei tarvitse vielä heittää hukkaan, vaikka vanhaa onkin.

Monet, ehkäpä kaikki mokuttajat, ovat sitä, että suomalaisuudesta pitää päästä eroon, joka on minusta erittäin typerää, semminkin, koska suomalaisuudesta haluavart eroon kaikki ne, jotka muutoin ovat kovasti viherpiipertäjiä.

Huoh... Vieläköhän edes kirpputorilta löytäisi suomalaisuutta pienen palasen, ainakin sen impivaaralaisen suomalaisuuden; sen suomalaisuuden, jonka ansiota oli, että nyt meillä hilluu kaikenmaailman hyysärit