keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Vasemmisto on ooppiumia kansalle

US, 04.10. 2016: Ahtisaari ryöpyttää: ”Demarit ja ay-liike ovat romuttamassa hyvinvointivaltiota”
US, 20.10. 2016: Ryöpytys vasemmistosta: ”Ay-liike puolustaa mallia, joka johtaa kaaokseen”

Vasemmisto ja ay-liike ovat olleet hyödyttömiä heti syntymistään lähtien. Jo ennen vasemmiston syntyä ihmisten yleinen tietoisuuden taso lukutaidon lisääntymisen ja yleisen opetuksen myötä olivat hurjassa kasvussa. Sivilisaatio voi kehittyä vain yksilöiden yksilöllisten kykyjen kasvun myötä.

Tiedon määrän lisääntyminen ja sen horisontaalinen leviäminen suuresti avittivat sekä työnantajia että työntekijöitä ymmärtämään toinen toistaan paremmin. Vasemmiston alkuaikoina teollisuuspatruunat ovat tästä edelleen esimerkkeinä, miten kansakunnat olisivat saaneet oikeudenmukaisen yhteiskunnan ilman mitään luokkataistelujakin. Patruunat kuolivat sukupuuttoon, koska vasemmisto vihasi sitä, että oikeudenmukaisuus saavutettaisiin ilman taistelua.

Left is the Opium of the People
Vasemmisto on haitallista ihmiskunnalle, koska se estää vasemmiston aivopesemiä ihmisiä etsimästä ratkaisua ongelmiinsa. Olen myös sitä mieltä, että vasemmistolaisuus vieraannuttaa ihmiset työn arvosta ja saa aikaan aineellista puutetta, eikä sitä voida poistaa ennen kuin ihmisten elämä on vapautettu, jolloin vasemmisto tulee kuolemaan luonnollista tietä.

Vasemmisto on työtä vieroksuvan työväenluokan käyttämä väline, jonka kautta ihmiset voivat hetkellisesti saada lievitystä kärsimyksiinsä hokemalla kaduilla puoluepoliittisia iskulauseitaan. Vasemmiston edun mukaista on edistää käsitystä, jonka mukaan ihmisten nykyinen kärsimys tulee johtamaan luovan luokan totaaliseen tuhoon. Niin kauan kansa uskoo vasemmistoon, kun se ei yritä aidosti ymmärtää ja voittaa kärsimystensä todellista lähdettä, mikä järjen mukaan on työläisiä orjuuttava ay-liike.

Vasemmisto on kansan oopiumia, koska
se tarjoaa kipulääkettä, joka ei pysty poistamaan kivun aiheuttajaa
se tarjoaa kuvitelmia paremmasta elämästä ilman yrittäjiä.
Vasemmisto on siis todellisuuspakoa eli eskapismia.
Luokkataistelu on ollut alusta saakka pelkkää ihmisten aivopesua ja propagandaa. Vasemmisto on toiminut kuin patavanhoilliset uskontojen patriarkat, jotka syöttävät lapsille pelkkää pajunköyttä voidakseen pönkittää omia etuoikeuksiaan ja saada niitä jatkuvasti lisää.

Kun vasemmiston ja ay-liikkeen saavutuksia tarkastellaan järjellä historian valossa, niin huomataan, ettei vasemmisto ay-liikkeineen ole saanut mitään pysyvää tai todellista aikaan. Vasemmiston jatkuvasti vollottama luokkayhteiskuntakin on edelleen voimissaan vain siksi, että se on vasemmisto, joka ei voi olla olemassa ilman luokkayhteiskuntaa.

Rikkaat ovat vasemmiston luomus. Jokaista voimaa vastaa aina yhtä suuri vastavoima. Ilman vasemmistoa ja sen aivopestyä väkivoimaa rikkaiden luokka olisi jäänyt syntymättä: Mitä enemmän voimaa vasemmisto käyttää sitä suuremmaksi myös tuloerot kasvavat.

Eilen esitin kritiikkiä Suomen uusinta nobel-palkittua kohtaan:
Blogi, 10.10. 2016: Talousnobelisti kehitti uuden virittimen.
Kritiikin lopussa kerroin, että Bengt Holmströmillä on monta hyvää pointtia, kuten viime yönä julkaistusta MTV:n jutusta käy hyvin ilmi:
MTV, 11.10. 2016: Taloustieteen tuore nobelisti MTV:n haastattelussa: "Ay-liikkeiden aika on ohi"

Karl Marx eli ja oli oppimisen aikakauden kynnyksellä, eikä niin ollen kyennyt näkemään, että pelkkä kansan sivistäminen johtaisi oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan.

2 kommenttia:

Jklak kirjoitti...

No jo on "cherry-picking" voimissaan Sinenmaan viimeisissä blogikirjoituksissa, kun tuoreelta taloustieteen nobelistiltakin kelpaavat vain Sinenmaan omaa katsantokantaa ja mielipiteitä tukevat kannat. Ei ainakaan voi Sinnemaata itseriittoisuuden puutteesta syyttää. Mutta toki tähän on blogin kirjoittajilla täysi oikeus. Sillä onhan blogi enemminkin poleeminen kirjoitus kuin dialogi tai essee....

Kati Sinenmaa kirjoitti...

Minulla on tähän kiistämätön fakta:
Vasemmisto on kaikkein innokkain viemään opetusta kehitysmaihin (Vasemmiston innokkuus taasen johtuu siitä, ettei sen tarvitse käyttää kehitysapuihin omia rahojaan, vaan se kourii niitä koko ajan herkeämättä muiden taskuista).

Miksi vasemmisto ei vie kehitysmaihin AY-liikettä, jos kerta he väittävät, että AY-liike sai täällä kehityksen aikaan?

Kaikki tunnustavat, että se on koulutus ja lukutaito, jotka vain voivat nostaa kehitysmaat sivistyksen piiriin ja demokraattisiksi. Kehitysmaihin tarvitsee viedä vain tietoa, niin ihmisluonto hoitaa loput -- jos vain kehitysmaat säästyvät AY-liikkeen taannuttavalta vaikutukselta.