lauantai 19. tammikuuta 2019

Rikoslakiin moraalia ja lapsille ihmisen asema

Miksi lapsiin kohdistuviin rikoksiin ei saa käyttää tavallista rikoslakia?
Mielestäni on erittäin moraalitonta väittää, ettei oikeus voi lapsiin kodistuviin rikoksiin mitään, jos lakikirjan Lapsi-osioissa ei ole mitään mainintaa kyseisestä rikostyypistä.

Olen ennenkin sen sanonut ja julkijumalattomasti kirjoittanut, että jokaiseen ihmiseen tulee soveltaa yhtä ainoaa laiksi kirjoitettua moraalikoodistoa. Kaikenlaiset lailliset ikärajan ainoastaan heikentävät kaikkien oikeusturvaa. Kaikista ikärajoista tulee luopua ehdoitta, koska kaikki se on ikäsyrjintää, kun lapseen kohdistuvaan rikokseen ei saa käyttää aikuisille luettavaa sanktiota.

Erityisen pahalta nämä ikärajat tuntuivat silloin, kun alle viisitoista vuotias tekee rikoksia vain siksi, ettei rikoslaki mahda hänelle mitään: Rikoslaki siis yllyttää lapsia tekemään rikoksia, kun laki ei mahda mitään alle viisitoista vuotioille. Tässä kohtaan on turha höpöttää korvausvastuusta, koska alaikäisten vanhempien korvaukset eivät vastaa edes sadasosaa siitä, mitä niin sanottu lapsi on typeryydellään aiheuttanut. Useimmat lasten tekemät vahingonteot ovat arvoltaan mittaamattomia verrattuna niihin mitättömiin korvauksiin, jota rikoksen kohde voisi saada, jos lapsen vanhemmat olisivat miljonäärejä

Katsotaan asiaa miltä kantilta tahansa järjellisinä olentoina, niin se on selvää, että laissa ei saisi olla minkäänlaisia ikärajoja, koska ikärajat jo sinänsä ovat perustuslain vastaisia: "Ketään ei saa iän perusteella asettaa eriarvoiseen asemaan".

Abortin vastustajat väittävät, että naisen munasolu on ihminen sinä hetkenä, kun siittiö on tunkeutunut sen sisälle. Lainsäätäjät sanovat, että sikiöstä tulee ihminen vasta sitten, kun se on 22-viikkoinen. Mutta.
Kun sikiö on tullut maailmaan, niin lainsäätäjät eivät pidäkään vauvaa ihmisenä vaan lapsena, johon pitää soveltaa jotain muuta lakia kuin muihin ihmisiin. On se vaan ihmeellistä, että ihmissikiöstä tulee epäihminen heti, kun se tulee ulos naisesta, ja sitten pitää odottaa viisitoista vuotta ennen kuin lainsäätäjät alkavat pitämään ihmisen näköistä elukkaa uudestaan ihmisenä.

Viisitoistavuoden syntymäpäivä on lapselle kauhistuksien kauhistus, koska lapsen pitää yhdessä yössä oppia koko aikaisille tarkoitettu lakikirja ulkoa, miten aikuisena käyttäydytään. Erityisen hankalaksi asia tulee silloin, kun joku maahanmuuttaja on vikitellyt niin sanotun alaikäisen päivää ennen kuin hän täyttäisi viistoista...

Olen ennenkin sanonut, että lainsäätäjillä ei ole kaikki inkkarit kanootissa.

Ja raiskaajilta pallit pois, ja uusijoilta yläpää pois.

Ei kommentteja: