sunnuntai 18. elokuuta 2019

Martin Scheinin professorit rasisteina

Uusi Suomi, 18.8. 2019: Professori: ”Jos perussuomalaiset estävät Mäenpään teon arvioinnin tuomioistuimessa, PS osoittaa olevansa rasistinen puolue”.

Täytyy vaan lyhyesti todeta, että tästä lähtien voin syyttää jokaista professoria pelkiksi idioteekeiksi, sillä mitä muuta voi sanoa sellaisesta, jonka mukaan viiden kuudesosan enemmistöllä ei ole mitään virkaa silloin, kun eduskunta äänestäisi jonkun edustajan syytesuojan poistamisesta.

Miksi voidaan vaatia tietty enemmistö, jos erimieltä olevat ovat professoreiden mielestä paholaisia?

Professorien mukaan siis oikeus toteutuu vain silloin, kun kaikki edustajat äänestäisivät kyllä, sillä muutoin koko professorikunta syyttäisi erimielisiä natseiksi.
Luulin, että professorit eivät ole tuomareita, mutta oppia ikä kaikki. Sen lisäksi, että kallispalkkaiset professorit tekevät tuomarin työtkin samaan hintaan, niin he myös ovat helvetin sisäänheittäjiä.

Mitä helvettiä varten lakiin on kirjattu viiden kuudesosan enemmistö-vaatimus, jos meillä on professorit, joiden mielestä erimieltä olevat kansanedustajat ovat natseja ja rasisteja! Helppo arvata, ettei yksikään professori voi omalla nimellään olla erimieltä professori  Martin Scheinin kanssa, koska muutoin professori  Martin Scheinin syyttäisi eri mieltä olevia professoreita rasismista.

2 kommenttia:

Brainleak kirjoitti...

Vain vasemmistolaiset professorit voivat kirjoittaa omilla nimillään, että mitä tahansa perussuomalaiset tai muut monikulttuurisuutta kritisoivat sanovat tai tekevät, niin se on rasismia. Tästä syystä Suomessa ei voi milloinkaan esiintyä professoritasoista oikeistolaista ajattelua.

Brainleak kirjoitti...

Melko typerää toimintaa, joka ei todellakaan oikeuta minkäänlaiseen ammattiin. Typeryksille oikea paikka olisi joku Seilin saari. Vanhinko vaan, että suvaitsevaiset lopettivat senkin oikeudenmukaisen jutun, sillä muutoin Suomi olisi yhä edistyvä yhteiskunta.
Yhteiskunta ei vopi edistyä, jos siitä puuttuu eritysalue.