maanantai 26. elokuuta 2019

Kansalaisten turvallisuus etusijalle

Ei voi olla niin, että poliitikoita ja poliiseja kohtaan tehty väkivalta olisi jotenkin yhteiskuntaa enemmän rapauttavaa väkivaltaa kuin kansalaisia kohtaava väkivalta.
IL, 29.8. 2019: Suomi on väkivaltainen maa, jossa saa ”hakata halvalla” – Murharyhmän legenda kritisoi rajusti lieviä tuomioita.

Sisäministeri Maria Ohisalo: ”Väkivalta poliisia kohtaan on väkivaltaa yhteiskuntaa kohtaan”.

Pieni huomautus poliisiylijohtaja Kolehmaiselle ja sisäministerille:
Kansalaiset ovat sama kuin yhteiskunta.
Hallinto ei vielä ole niin diktatoorinen, että valtio kuuluisi vain verovaroilla palkatuille.


IL, 26.8. 2019: Sisäministeri Ohisalo: Turvapaikan hakeminen on perusoikeus, joka menee kaiken muun edelle.
Toinen pieni huomatus sisäministeri Ohisalolle: Oman maan kansalaisten turvallisuus ja sen ylläpito menee muiden maiden kansalaisten turvallisuuden edelle. On lapsellista olettaa, että turvapaikan hakijat olisivat täysin kykenemättömiä väkivaltaan.

Muilta valtioilta on viety oikeus olemassaoloon,
jos kellä tahansa on oikeus turvapaikkaan Suomessa!
Myös se on väkivaltaa Suomea ja suomalaisia kohtaan, jos maahantulija ei halua oppia suomea tai vaatii oikeutta elää Suomessa jonkun toisen kulttuurin tai uskonnon mukaan. Tuo  väkivallattomalta näyttävä muukielinen muukulttuurisuus Suomessa on mitä suurinta väkivaltaa, sillä jos ei-suomalaisuutta sallitaan, niin se johtaa vääjäämättä Suomen hajoamiseen ensin kaupungiosaheimoiksi ja sitä kautta kaupunkivaltioiksi, jolloin tarvitaan taas parituhatta vuotta ennen kuin linnanherrat ritareineen alistavat yksittäiset kaupunkivaltiot yhdeksi valtioksi, jolloin oltaisiin palattu korkeintaan tälle kehityksen tasolle.
Muuan esimerkki:
HU, Puheenaihe, 22.1. 2019: Päiväkotien välille repesi kuilu Helsingissä – Tutkijan mukaan eriytymiskehitystä ei oteta Suomessa riittävän vakavasti: "Meillä on jo päiväkoteja, joissa ei ole yhtään suomenkielistä lasta".

Mihin Suomi tarvitsee sellaisia ihmisiä, jotka eivät pysty puolustamaan kansakuntaa? Kaikkien valtioiden jokaisen kansalaisen pitää kyetä jopa tappavaan väkivaltaan, jolla ihminen puolustaa oman maansa turvallisuutta ja olemassaoloa.
Se tosiasia, että tietyt maat eivät vaan rauhoitu, todistaa siitä, että niiden maiden kansalaisilla ei ole rohkeutta käydä väkivallalla väkivaltaista tyranniaa vastaan ja muodostaa sellainen yhteiskunta, joka hävittää kansastaan jokaisen, joka yrittää kumota laillisen hallituksen, olkoon se hallitus sitten millä tahansa ideologialla toimiva. Sellainen ihminen ei ansaitse turvapaikkaa mistään, joka on ensin yrittänyt väkivallalla kumota oman maansa laillista hallitusta.

Suomen hallitus käy kauppaa minkä tahansa ideologian kanssa, joten Suomen poliitikoilla on oikeus sanoa EI sellaisille ihmisille, jotka ovat haluneet kumota niitä valtioita, joiden kanssa Suomi käy kauppaa. Esimerkiksi: Suomi käy kauppaa Irakin kanssa, jolloin yhdelläkään irakilaisella ei ole oikeutta turvapaikkaan Suomessa, joka on omassa maassaan halunnut tuhota Suomen kauppakumppanin!


Muunneltuja lainauksia:
– Väkivalta kansalaisia kohtaan on väkivaltaa yhteiskuntaa kohtaan. Täysin tuomittavaa. Kansalaiset tekevät jatkuvasti töitä jokaisen verovaroista palkkansa saavan puolesta. Sosiaalipummit, poliitikot, ministerit, poliisit ja muut valtion viranhaltijat jäisivät ilman palkkaa, jos kansalaisten turvallisuutta ei voida taata. Toipumista kansalaiselle ja tekijät vastuuseen, citizen Hutikorpi twiittasi.
Citizen Hutikorven mukaan tapahtumat osoittavat kansalaisten työn haasteet, jotka vain kasvavat tulevaisuudessa. Mitä turvattomampaa kansalaisen elämä on sitä suuremmassa vaarassa ovat myös julkisen viran haltijat, citizen Hutikorpi sanoo.
YLE, 25.8. 2019: Tutkija Porvoon ampumisesta: Poliisin työ muuttunut vaarallisemmaksi 2000-luvulla.

– Suomalaisten koulutus on huipputasoa. On tärkeää tarjota virkamiesten palkkojen maksajille parhaat mahdolliset työvälineet ja kalusto työturvallisuuden tueksi, Hutikorpi kirjoittaa, sillä muutoin suomalaisten koulutus menee täysin hukkaan, jos suomalaisten turvallisuus on vähemmän tärkeää kuin virkamiesten turvallisuus.

Citisen Hutikorpi lupasi tehdä lakiesityksen uudeksi koululaiksi, missä uskonnonopetus korvataan vaatimattomuusopilla. Jos koululainen pystyy oppimaan laskentoa, niin silloin hänet on mahdollista opettaa myös sisäsiistiksi ja vaatimattomaksi, citizen Hutikorpi sanoi lopuksi.

On erinomaisen tärkeää, että ihmiset opetetaan vaatimattomaksi, koska kestävä kehitys ei ole mahdollista jatkuvan talouskasvun kanssa. Rikkaiden rikastumisen seurauksena on sekä luonnon tuhoutuminen, hillitön väestönkasvu että myös poliiseja kohtaan lisääntyvä väkivalta, päätti citizen Hutikorpi vuodatuksensa.

2 kommenttia:

Brainleak kirjoitti...

JOHDONMUKAISUUKSIA:
Suomi käy kauppaa lähes jokaisen valtion kanssa. Suomen ei siis pidä koskaan ottaa niistä valtioista turvapaikan hakijoita, jotka ovat omassa maassaan yrittäneet tuhota Suomen kauppakumppanin.

Suomen on ensin julistettava sota sellaista valtiota vastaan, jonka Suomesta turvapaikkaa hakevat ovat yrittäneet tuhota, koska muutoinhan Suomi ottaisi vastaan kauppakumppaniensa vihollisia.

Veijo Hoikka kirjoitti...

"Sosialistien vallankumoushalu johti 27.-28.1.1918 vallankaappaukseen. Punaisten kaappaus onnistui Helsingissä ja eteläisessä Suomessa." (http://vapaussota.com/)

Turpiinsa vallankumousta yrittäneet punaiset saivat.

Tällä kertaa punaiset toimivat ovelammin. He ovat rekrytoineet ulkomailta taistelijat, jotta ei satu itselle pahasti. Rasistit ja muut maahanmuuttovastaiset räksyttävät ja kyselevät miksi vierasmaalaisille tarjotaan täysi ylläpito. Palkkasotureille on maksettava työstään, muuten ei taistelu suju eikä kaula katkea.